Tällä hetkellä vela, en osaa päättää

Olen 34-vuotias ja pohtinut tuota asiaa pitkään. 20-vuotiaana olin varma että haluan. Vuosien aloin miettiä että haluanko sittenkään kun aloin tarkemmin tiedostaa asian "huonoja" puolia. Sitten taas joskus pari vuotta sitten aloin lämmetä asialle mutta silti epäilytti. Vuosi sitten mies sairastui psyykkisesti. Tajusin etten halua ottaa sitä riskiä että lapsen hoito jäisi kokonaan minulle jos miehen sairaus pahenee vauva-arjen yövalvomisten suhteen. En halua lasta niin paljon että ottaisin tuon riskin tai lähtisin etsimään tervettä miestä saati hankkisin lapsen yksin hedelmöityshoidoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin vela 35-vuotiaaksi. Äidiksi tulin nelikymppisenä ja se on ollut ehdottomasti elämäni paras päätös.

Turha antaa itselleen jotain tekaistuja deadlineja, moni vela muuttaa mielensä kun elämään tulee sellainen kumppani jolle lapset ovat tärkeitä tai se oma biologinen kello alkaa yhtäkkiä tikittää kovempaa.

Mulla deadline on ollut kolmenkympin kohdalla. Kun se ylittyy, en edes harkitse enää lapsen hankkimista. Käytännössä voin sanoa jo nyt jääväni lapsettomaksi, sillä täytän parin vuoden päästä 30, eikä potentiaalista kumppania ole löytynyt. Mun mielestä lapsi pitää tehdä vain rakkautta täynnä olevaan suhteeseen.

Mulla tuo ikäraja on periaatekysymys josta aion pitää kiinni.

Ok. Mitäs jos tapaat elämäsi rakkauden 30+ vuotiaana, teillä on rakkautta täynnä oleva suhde mutta puolisolle lapsiasia on kynnyskysymys?

Yleensä tulevaisuuden suunnitelmat selvitetään jo ennen kuin suhde etenee siihen vaiheeseen, että se on rakkautta täynnä. Jos suunnitelmat poikkeavat, ei jatketa yhdessä.

Jos kumppani muuttaisi mieltään suhteen aikana, sen kun lähtisi etsimään uutta naista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos epäilet, niin suosittelen ennemmin hankintaa kuin jättää yrittämättä. Saaminen ei ole edes varmaa ja myöhemmin voi olla mahdotonta.

Vastasuositus: jätä hankkimatta, koska tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta velanakin on esim. adoptio, jne. 

Vela ei halua lapsia missään muodossa, ei itse synnytettyinä eikä adoptoituina.

Tiedän kun itsekin olen vela, mutta halusin painottaa, että sitä jo tehtyä lasta ei voi heittää pois, vaikka evvk. Jos itse joskus katuisinkin (epätodennäköistä, koska en ole tuuliviiri) vela-valintaani, voisin harkita adoptiota. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnetko ketään lapsellisia naisia? Kadehditko heidän elämäänsä?

Tunnen. Olen yhden ystävän lapselle kummi. Pidän kyllä lapsista , kummitytön kanssa on mukavaa viettää aikaa. Nautin siitä, että minun ei ole oltava hänestä vastuussa, mutta voin olla lapselle todella tärkeä aikuinen.

En kadehdi ainakaan heidän elämäänsä. Tämä ystäväni on sanonut minulle , että perhe-elämässä on omat haasteet , mutta myös hyvät puolet.

Tykkään kyllä käydä tuollakin kylässä ja joskus hoidan perheen lapsia, mutta sen jälkeen mietin, olisiko minusta oikeasti tähän.

No eikö tuossa ole juuri molempien maailmojen parhaat puolet?

Mitä tarkoitat

Voi viettää aikaa ja kyläillä, mutta ei tarvitse tehdä mitään metajuttuja tai siivota rasvaripulia seiniltä.

Vierailija kirjoitti:

Olen sua viisi vuotta vanhempi. Tähän asti olin 100% varma, etten halua lapsia. Nyt huomaan ajattelevani, että saattaisihan tässä vielä jokin ihme tapahtua. Sanotaanko, että 99% en edelleenkään halua vanhemmaksi, 1% sija ihmeelle. Elämäntilanne ja realiteetit ovat kuitenkin sellaiset, ettei lapsen kasvatukseen ole mulla resursseja. Todennäköisesti siis pysyn lapsettomana ja olen sen ajatuksen kanssa täysin sinut. Jos joskus vielä asia käykin surettamaan, mieluummin kadun lapsettomuutta kuin lasta.

Onko tämä yleinenkin ajatus veloilla, että lasta saattaa katua? Olen nyt siellä täällä huomannut rivien välistä tätä uskomusta. Tiedän, että on olemassa sellaisiakin äitejä, jotka katuvat lapsen saamista (ja kaiken maailman psykopaatteja yms.), mutta nämä ovat varmaan jossain promillen luokassa ja kuvassa on silloin usein muitakin teijöitä, kuten traumoja.

Tämä on just tympeää kun ei tiedä! Nautin elämästäni ilman lapsia ja pelkään että lapset rajoittaisivat liikaa elämääni. Minulla on harrastus joka on elämäntapani sekä pidän matkustelusta ja haluan edetä urallani. Pidän kyllä lapsista mutta oma lapsi kuulostaa nyt uuvuttavalta ajatukselta. Elämässäni on tarpeeksi sisältöä näin mutta riittääkö se minulle parinkymmenen vuoden päästä. Silti en näe hyvänä ideana pyöräyttää lasta varmuuden vuoksi. Olisi se helppoa kun olisi tullut vauvakuume tai olisi varma vela.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sua viisi vuotta vanhempi. Tähän asti olin 100% varma, etten halua lapsia. Nyt huomaan ajattelevani, että saattaisihan tässä vielä jokin ihme tapahtua. Sanotaanko, että 99% en edelleenkään halua vanhemmaksi, 1% sija ihmeelle. Elämäntilanne ja realiteetit ovat kuitenkin sellaiset, ettei lapsen kasvatukseen ole mulla resursseja. Todennäköisesti siis pysyn lapsettomana ja olen sen ajatuksen kanssa täysin sinut. Jos joskus vielä asia käykin surettamaan, mieluummin kadun lapsettomuutta kuin lasta.

Onko tämä yleinenkin ajatus veloilla, että lasta saattaa katua? Olen nyt siellä täällä huomannut rivien välistä tätä uskomusta. Tiedän, että on olemassa sellaisiakin äitejä, jotka katuvat lapsen saamista (ja kaiken maailman psykopaatteja yms.), mutta nämä ovat varmaan jossain promillen luokassa ja kuvassa on silloin usein muitakin teijöitä, kuten traumoja.

Omassa suvussani niin isoäitini kuin äitini ovat lapsilleen ilmaisseet, että oli virhe tehdä lapsia. Itse kun olen koko elämäni ollut sen kannalla, etten lasta halua, pidän ihan mahdollisena, että voisi jälkeenpäin kaduttaa, jos jossain mielenhäiriössä menisinkin sellaisen tekemään. Ja sitä en yhdellekään lapselle soisi, että vanhempansa katuvat syntymäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sua viisi vuotta vanhempi. Tähän asti olin 100% varma, etten halua lapsia. Nyt huomaan ajattelevani, että saattaisihan tässä vielä jokin ihme tapahtua. Sanotaanko, että 99% en edelleenkään halua vanhemmaksi, 1% sija ihmeelle. Elämäntilanne ja realiteetit ovat kuitenkin sellaiset, ettei lapsen kasvatukseen ole mulla resursseja. Todennäköisesti siis pysyn lapsettomana ja olen sen ajatuksen kanssa täysin sinut. Jos joskus vielä asia käykin surettamaan, mieluummin kadun lapsettomuutta kuin lasta.

Onko tämä yleinenkin ajatus veloilla, että lasta saattaa katua? Olen nyt siellä täällä huomannut rivien välistä tätä uskomusta. Tiedän, että on olemassa sellaisiakin äitejä, jotka katuvat lapsen saamista (ja kaiken maailman psykopaatteja yms.), mutta nämä ovat varmaan jossain promillen luokassa ja kuvassa on silloin usein muitakin teijöitä, kuten traumoja.

Omassa suvussani niin isoäitini kuin äitini ovat lapsilleen ilmaisseet, että oli virhe tehdä lapsia. Itse kun olen koko elämäni ollut sen kannalla, etten lasta halua, pidän ihan mahdollisena, että voisi jälkeenpäin kaduttaa, jos jossain mielenhäiriössä menisinkin sellaisen tekemään. Ja sitä en yhdellekään lapselle soisi, että vanhempansa katuvat syntymäänsä.

*katuvat siis lapsensa syntymää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sua viisi vuotta vanhempi. Tähän asti olin 100% varma, etten halua lapsia. Nyt huomaan ajattelevani, että saattaisihan tässä vielä jokin ihme tapahtua. Sanotaanko, että 99% en edelleenkään halua vanhemmaksi, 1% sija ihmeelle. Elämäntilanne ja realiteetit ovat kuitenkin sellaiset, ettei lapsen kasvatukseen ole mulla resursseja. Todennäköisesti siis pysyn lapsettomana ja olen sen ajatuksen kanssa täysin sinut. Jos joskus vielä asia käykin surettamaan, mieluummin kadun lapsettomuutta kuin lasta.

Onko tämä yleinenkin ajatus veloilla, että lasta saattaa katua? Olen nyt siellä täällä huomannut rivien välistä tätä uskomusta. Tiedän, että on olemassa sellaisiakin äitejä, jotka katuvat lapsen saamista (ja kaiken maailman psykopaatteja yms.), mutta nämä ovat varmaan jossain promillen luokassa ja kuvassa on silloin usein muitakin teijöitä, kuten traumoja.

Omassa suvussani niin isoäitini kuin äitini ovat lapsilleen ilmaisseet, että oli virhe tehdä lapsia. Itse kun olen koko elämäni ollut sen kannalla, etten lasta halua, pidän ihan mahdollisena, että voisi jälkeenpäin kaduttaa, jos jossain mielenhäiriössä menisinkin sellaisen tekemään. Ja sitä en yhdellekään lapselle soisi, että vanhempansa katuvat syntymäänsä.

Eli äitisi sanoi sinulle katuvansa sinun syntymääsi? No, ei ollut varmaan kivaa kuultavaa. Kai ymmärrät, että se on hyvin poikkeuksellista ja äidilläsi on epäilemättä mielenterveyden ongelmia. Mutta ajatteletko sen takia, että naiset jotenkin yleisesti yht'äkkiä saattavat katua lastaan ja sitten heitä harmittaa kauheasti, että tuli sellainen tehtyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sua viisi vuotta vanhempi. Tähän asti olin 100% varma, etten halua lapsia. Nyt huomaan ajattelevani, että saattaisihan tässä vielä jokin ihme tapahtua. Sanotaanko, että 99% en edelleenkään halua vanhemmaksi, 1% sija ihmeelle. Elämäntilanne ja realiteetit ovat kuitenkin sellaiset, ettei lapsen kasvatukseen ole mulla resursseja. Todennäköisesti siis pysyn lapsettomana ja olen sen ajatuksen kanssa täysin sinut. Jos joskus vielä asia käykin surettamaan, mieluummin kadun lapsettomuutta kuin lasta.

Onko tämä yleinenkin ajatus veloilla, että lasta saattaa katua? Olen nyt siellä täällä huomannut rivien välistä tätä uskomusta. Tiedän, että on olemassa sellaisiakin äitejä, jotka katuvat lapsen saamista (ja kaiken maailman psykopaatteja yms.), mutta nämä ovat varmaan jossain promillen luokassa ja kuvassa on silloin usein muitakin teijöitä, kuten traumoja.

Tottakai lasta voi katua, etenkin jos sellaisen tekee ilman hirveää intoa koko projektiin. Ei se niin harvinaista ole mitä kuvittelet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sua viisi vuotta vanhempi. Tähän asti olin 100% varma, etten halua lapsia. Nyt huomaan ajattelevani, että saattaisihan tässä vielä jokin ihme tapahtua. Sanotaanko, että 99% en edelleenkään halua vanhemmaksi, 1% sija ihmeelle. Elämäntilanne ja realiteetit ovat kuitenkin sellaiset, ettei lapsen kasvatukseen ole mulla resursseja. Todennäköisesti siis pysyn lapsettomana ja olen sen ajatuksen kanssa täysin sinut. Jos joskus vielä asia käykin surettamaan, mieluummin kadun lapsettomuutta kuin lasta.

Onko tämä yleinenkin ajatus veloilla, että lasta saattaa katua? Olen nyt siellä täällä huomannut rivien välistä tätä uskomusta. Tiedän, että on olemassa sellaisiakin äitejä, jotka katuvat lapsen saamista (ja kaiken maailman psykopaatteja yms.), mutta nämä ovat varmaan jossain promillen luokassa ja kuvassa on silloin usein muitakin teijöitä, kuten traumoja.

Omassa suvussani niin isoäitini kuin äitini ovat lapsilleen ilmaisseet, että oli virhe tehdä lapsia. Itse kun olen koko elämäni ollut sen kannalla, etten lasta halua, pidän ihan mahdollisena, että voisi jälkeenpäin kaduttaa, jos jossain mielenhäiriössä menisinkin sellaisen tekemään. Ja sitä en yhdellekään lapselle soisi, että vanhempansa katuvat syntymäänsä.

Eli äitisi sanoi sinulle katuvansa sinun syntymääsi? No, ei ollut varmaan kivaa kuultavaa. Kai ymmärrät, että se on hyvin poikkeuksellista ja äidilläsi on epäilemättä mielenterveyden ongelmia. Mutta ajatteletko sen takia, että naiset jotenkin yleisesti yht'äkkiä saattavat katua lastaan ja sitten heitä harmittaa kauheasti, että tuli sellainen tehtyä?

En ajattele. Voin puhua vain omasta puolestani enkä halua itse päätyä tilanteeseen, jossa katuisinkin, että tuli tehtyä lapsi. Mieluummin tosiaan otan riskin, että jonain päivänä lapsettomuus alkaa surettaa. Siinä ei satu kuin minua.

Se on jännä, miten ihminen elämänsä aikana muuttuu. Ei näihin ketjuihin oikein osaa enää sanoa mitään, kun on käynyt läpi sekä nuo vuosien pohdinnat, että vähitellen mielen muuttumisen, sitten lopulta ottanut sellaisen "tulee jos on tullakseen" -periaatteen, sitten onkin jo epätoivoiset ovulaatioseurannat ja ajoitetut yhdynnät ynnä muut kun ei niin vain tullutkaan, sitten lapsettomuustutkimukset, sitten onnistunut raskaus, synnytys, sitten käy läpi imetyksen ja koko rankan ensimmäisen vauvavuoden, joka oikeasti repii ihmisen psyykkisesti aivan täysin auki - vain huomatakseen päätyneensä aikaan, jolloin on niin täynnä rakkautta, tarmoa ja motivaatiota koko omaa elämäänsä kohtaan, kun saa olla pienen taaperon äiti ja vain katsoa hänen nauruaan ja ihmetteleviä silmiään.

Mielestäni jokaisella on täysi vapaus päättää haluaako lapsia vai ei. Se on vain todella vaikeaa oikein enää kuvitella, miten on joskus voinut verrata esim. elokuvissa käynnin vapautta siihen että on oma lapsi. Niitä ei vain mitenkään pysty enää laittamaan samalle vaa'alle. Olen tästä huolimatta edelleen mielestäni täysin sama ihminen ja vapaa, vaikka elämässä onkin nyt myös lapsi.

Toisessa samankaltaisessa ketjussa anekdootissa ollut kommentti "mitä meinasit muistella kuolinvuoteella?"

Vastaappa tuohon ap.

Ja jos mietit että onko hyvä aika niin milloin on ollut?

2020 - kiinaköhä ja sen jälkeen tietämämme kriisit.

2008 alkoi talouslama.

2000 oli dotcom-lama.

90-luvun alun lama sitä ennen.

45-90 Kylmä Sota ja sen kriisit ja ydinsodan pelko

-39-45 2. Maailmansota.

30-luvun alun poliittiset kriisit Euroopassa.

20-luvun lopun lama.

1. Maailmansodan jälkeiset kireät vuodet.

Suomen sisällissota.

Aina löytyy jotain pelättävää.

Ja jos pelkäät että saako vuonna X tuota ja missä kunnossa Y on niin eikö se lapsi/lapset kannattaisi nyt hankkia? Jos kaikki menee mielestäsi huonompaan suuntaan niin sitä "hyvää hetkeä" tuskin tulee sitten koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sua viisi vuotta vanhempi. Tähän asti olin 100% varma, etten halua lapsia. Nyt huomaan ajattelevani, että saattaisihan tässä vielä jokin ihme tapahtua. Sanotaanko, että 99% en edelleenkään halua vanhemmaksi, 1% sija ihmeelle. Elämäntilanne ja realiteetit ovat kuitenkin sellaiset, ettei lapsen kasvatukseen ole mulla resursseja. Todennäköisesti siis pysyn lapsettomana ja olen sen ajatuksen kanssa täysin sinut. Jos joskus vielä asia käykin surettamaan, mieluummin kadun lapsettomuutta kuin lasta.

Onko tämä yleinenkin ajatus veloilla, että lasta saattaa katua? Olen nyt siellä täällä huomannut rivien välistä tätä uskomusta. Tiedän, että on olemassa sellaisiakin äitejä, jotka katuvat lapsen saamista (ja kaiken maailman psykopaatteja yms.), mutta nämä ovat varmaan jossain promillen luokassa ja kuvassa on silloin usein muitakin teijöitä, kuten traumoja.

Tottakai lasta voi katua, etenkin jos sellaisen tekee ilman hirveää intoa koko projektiin. Ei se niin harvinaista ole mitä kuvittelet.

Kyllä minä tiedän, että on olemassa naisia, jotka katuvat lastaan. En vain käsittänyt, että velojen keskuudessa elää ajatus, että se on yleistä. Ja että se saattaa vaikuttaa niin, että nainen ei tee sen vuoksi lapsia, koska sitten jonain päivänä saattaa alkaa yht'äkkiä kaduttaa. Hyvin kummallinen ajatus. Sen vuoksi kyselen.

Vierailija kirjoitti:

Jos epäilet, niin suosittelen ennemmin hankintaa kuin jättää yrittämättä. Saaminen ei ole edes varmaa ja myöhemmin voi olla mahdotonta.

Jos epäilet, niin suosittelen ennemmin hankkimatta jättämistä. Saaminen ei ole edes varmaa, mutta jos saat lapsen, se on olemassa ja se on sinun ja se on elävä ihminen, etkä oikein voi palauttaa sitä ja ryhtyä velaksi myöhemmin. Peruutusoikeutta ei ole.

Sitä paitsi vuosi 2023 on vasta alkanut. Ehdit pelleillä velana vielä monta kuukautta ja loppuelämäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sua viisi vuotta vanhempi. Tähän asti olin 100% varma, etten halua lapsia. Nyt huomaan ajattelevani, että saattaisihan tässä vielä jokin ihme tapahtua. Sanotaanko, että 99% en edelleenkään halua vanhemmaksi, 1% sija ihmeelle. Elämäntilanne ja realiteetit ovat kuitenkin sellaiset, ettei lapsen kasvatukseen ole mulla resursseja. Todennäköisesti siis pysyn lapsettomana ja olen sen ajatuksen kanssa täysin sinut. Jos joskus vielä asia käykin surettamaan, mieluummin kadun lapsettomuutta kuin lasta.

Onko tämä yleinenkin ajatus veloilla, että lasta saattaa katua? Olen nyt siellä täällä huomannut rivien välistä tätä uskomusta. Tiedän, että on olemassa sellaisiakin äitejä, jotka katuvat lapsen saamista (ja kaiken maailman psykopaatteja yms.), mutta nämä ovat varmaan jossain promillen luokassa ja kuvassa on silloin usein muitakin teijöitä, kuten traumoja.

Omassa suvussani niin isoäitini kuin äitini ovat lapsilleen ilmaisseet, että oli virhe tehdä lapsia. Itse kun olen koko elämäni ollut sen kannalla, etten lasta halua, pidän ihan mahdollisena, että voisi jälkeenpäin kaduttaa, jos jossain mielenhäiriössä menisinkin sellaisen tekemään. Ja sitä en yhdellekään lapselle soisi, että vanhempansa katuvat syntymäänsä.

Eli äitisi sanoi sinulle katuvansa sinun syntymääsi? No, ei ollut varmaan kivaa kuultavaa. Kai ymmärrät, että se on hyvin poikkeuksellista ja äidilläsi on epäilemättä mielenterveyden ongelmia. Mutta ajatteletko sen takia, että naiset jotenkin yleisesti yht'äkkiä saattavat katua lastaan ja sitten heitä harmittaa kauheasti, että tuli sellainen tehtyä?

Mun äiti katuu kans eikä ole mielenterveysongelmia. Ois vaan halunnut käyttää elämänsä parhaat vuodet johonkin muuhun, muuttaa toisella puolelle maapalloa jne.  Jaksaminen ja mahdollisuudet kun ei ole sitten enää vanhempana samat kuin nuorempana ja niitä parhaita vuosia ei saa takaisin.

eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sua viisi vuotta vanhempi. Tähän asti olin 100% varma, etten halua lapsia. Nyt huomaan ajattelevani, että saattaisihan tässä vielä jokin ihme tapahtua. Sanotaanko, että 99% en edelleenkään halua vanhemmaksi, 1% sija ihmeelle. Elämäntilanne ja realiteetit ovat kuitenkin sellaiset, ettei lapsen kasvatukseen ole mulla resursseja. Todennäköisesti siis pysyn lapsettomana ja olen sen ajatuksen kanssa täysin sinut. Jos joskus vielä asia käykin surettamaan, mieluummin kadun lapsettomuutta kuin lasta.

Onko tämä yleinenkin ajatus veloilla, että lasta saattaa katua? Olen nyt siellä täällä huomannut rivien välistä tätä uskomusta. Tiedän, että on olemassa sellaisiakin äitejä, jotka katuvat lapsen saamista (ja kaiken maailman psykopaatteja yms.), mutta nämä ovat varmaan jossain promillen luokassa ja kuvassa on silloin usein muitakin teijöitä, kuten traumoja.

Omassa suvussani niin isoäitini kuin äitini ovat lapsilleen ilmaisseet, että oli virhe tehdä lapsia. Itse kun olen koko elämäni ollut sen kannalla, etten lasta halua, pidän ihan mahdollisena, että voisi jälkeenpäin kaduttaa, jos jossain mielenhäiriössä menisinkin sellaisen tekemään. Ja sitä en yhdellekään lapselle soisi, että vanhempansa katuvat syntymäänsä.

Eli äitisi sanoi sinulle katuvansa sinun syntymääsi? No, ei ollut varmaan kivaa kuultavaa. Kai ymmärrät, että se on hyvin poikkeuksellista ja äidilläsi on epäilemättä mielenterveyden ongelmia. Mutta ajatteletko sen takia, että naiset jotenkin yleisesti yht'äkkiä saattavat katua lastaan ja sitten heitä harmittaa kauheasti, että tuli sellainen tehtyä?

Mun äiti katuu kans eikä ole mielenterveysongelmia. Ois vaan halunnut käyttää elämänsä parhaat vuodet johonkin muuhun, muuttaa toisella puolelle maapalloa jne.  Jaksaminen ja mahdollisuudet kun ei ole sitten enää vanhempana samat kuin nuorempana ja niitä parhaita vuosia ei saa takaisin.

eri

Ei millään pahalla, mutta jos äitisi on sanonut sinulle katuvansa sinua, niin kyllä se on osoitus jonkin asteisista mt-ongelmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sua viisi vuotta vanhempi. Tähän asti olin 100% varma, etten halua lapsia. Nyt huomaan ajattelevani, että saattaisihan tässä vielä jokin ihme tapahtua. Sanotaanko, että 99% en edelleenkään halua vanhemmaksi, 1% sija ihmeelle. Elämäntilanne ja realiteetit ovat kuitenkin sellaiset, ettei lapsen kasvatukseen ole mulla resursseja. Todennäköisesti siis pysyn lapsettomana ja olen sen ajatuksen kanssa täysin sinut. Jos joskus vielä asia käykin surettamaan, mieluummin kadun lapsettomuutta kuin lasta.

Onko tämä yleinenkin ajatus veloilla, että lasta saattaa katua? Olen nyt siellä täällä huomannut rivien välistä tätä uskomusta. Tiedän, että on olemassa sellaisiakin äitejä, jotka katuvat lapsen saamista (ja kaiken maailman psykopaatteja yms.), mutta nämä ovat varmaan jossain promillen luokassa ja kuvassa on silloin usein muitakin teijöitä, kuten traumoja.

Omassa suvussani niin isoäitini kuin äitini ovat lapsilleen ilmaisseet, että oli virhe tehdä lapsia. Itse kun olen koko elämäni ollut sen kannalla, etten lasta halua, pidän ihan mahdollisena, että voisi jälkeenpäin kaduttaa, jos jossain mielenhäiriössä menisinkin sellaisen tekemään. Ja sitä en yhdellekään lapselle soisi, että vanhempansa katuvat syntymäänsä.

Eli äitisi sanoi sinulle katuvansa sinun syntymääsi? No, ei ollut varmaan kivaa kuultavaa. Kai ymmärrät, että se on hyvin poikkeuksellista ja äidilläsi on epäilemättä mielenterveyden ongelmia. Mutta ajatteletko sen takia, että naiset jotenkin yleisesti yht'äkkiä saattavat katua lastaan ja sitten heitä harmittaa kauheasti, että tuli sellainen tehtyä?

Mun äiti katuu kans eikä ole mielenterveysongelmia. Ois vaan halunnut käyttää elämänsä parhaat vuodet johonkin muuhun, muuttaa toisella puolelle maapalloa jne.  Jaksaminen ja mahdollisuudet kun ei ole sitten enää vanhempana samat kuin nuorempana ja niitä parhaita vuosia ei saa takaisin.

eri

Ei millään pahalla, mutta jos äitisi on sanonut sinulle katuvansa sinua, niin kyllä se on osoitus jonkin asteisista mt-ongelmista.

Rehellisyydestä. Äiti on luonteeltaan rehellinen ja suora, ei mikään toisten ihmisten mielistelyä näyttelevä kuten useimmat. 

Vierailija kirjoitti:

Se on jännä, miten ihminen elämänsä aikana muuttuu. Ei näihin ketjuihin oikein osaa enää sanoa mitään, kun on käynyt läpi sekä nuo vuosien pohdinnat, että vähitellen mielen muuttumisen, sitten lopulta ottanut sellaisen "tulee jos on tullakseen" -periaatteen, sitten onkin jo epätoivoiset ovulaatioseurannat ja ajoitetut yhdynnät ynnä muut kun ei niin vain tullutkaan, sitten lapsettomuustutkimukset, sitten onnistunut raskaus, synnytys, sitten käy läpi imetyksen ja koko rankan ensimmäisen vauvavuoden, joka oikeasti repii ihmisen psyykkisesti aivan täysin auki - vain huomatakseen päätyneensä aikaan, jolloin on niin täynnä rakkautta, tarmoa ja motivaatiota koko omaa elämäänsä kohtaan, kun saa olla pienen taaperon äiti ja vain katsoa hänen nauruaan ja ihmetteleviä silmiään.

Mielestäni jokaisella on täysi vapaus päättää haluaako lapsia vai ei. Se on vain todella vaikeaa oikein enää kuvitella, miten on joskus voinut verrata esim. elokuvissa käynnin vapautta siihen että on oma lapsi. Niitä ei vain mitenkään pysty enää laittamaan samalle vaa'alle. Olen tästä huolimatta edelleen mielestäni täysin sama ihminen ja vapaa, vaikka elämässä onkin nyt myös lapsi.

Ei täällä kukaan voi kuin jakaa oman kokemuksensa ja ymmärtää, että se tosiaan on vain oma kokemus. Jotkut päätyvät erilaisiin valintoihin ja ovat niihin yhtä tyytyväisiä kuin sinä omiisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sua viisi vuotta vanhempi. Tähän asti olin 100% varma, etten halua lapsia. Nyt huomaan ajattelevani, että saattaisihan tässä vielä jokin ihme tapahtua. Sanotaanko, että 99% en edelleenkään halua vanhemmaksi, 1% sija ihmeelle. Elämäntilanne ja realiteetit ovat kuitenkin sellaiset, ettei lapsen kasvatukseen ole mulla resursseja. Todennäköisesti siis pysyn lapsettomana ja olen sen ajatuksen kanssa täysin sinut. Jos joskus vielä asia käykin surettamaan, mieluummin kadun lapsettomuutta kuin lasta.

Onko tämä yleinenkin ajatus veloilla, että lasta saattaa katua? Olen nyt siellä täällä huomannut rivien välistä tätä uskomusta. Tiedän, että on olemassa sellaisiakin äitejä, jotka katuvat lapsen saamista (ja kaiken maailman psykopaatteja yms.), mutta nämä ovat varmaan jossain promillen luokassa ja kuvassa on silloin usein muitakin teijöitä, kuten traumoja.

Tottakai lasta voi katua, etenkin jos sellaisen tekee ilman hirveää intoa koko projektiin. Ei se niin harvinaista ole mitä kuvittelet.

Kyllä minä tiedän, että on olemassa naisia, jotka katuvat lastaan. En vain käsittänyt, että velojen keskuudessa elää ajatus, että se on yleistä. Ja että se saattaa vaikuttaa niin, että nainen ei tee sen vuoksi lapsia, koska sitten jonain päivänä saattaa alkaa yht'äkkiä kaduttaa. Hyvin kummallinen ajatus. Sen vuoksi kyselen.

Mistä sinä tiedät, ettei ole yleistä? Ei tällaisia naamaan tatuoida, asia on melkoinen tabu.