Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tällä hetkellä vela, en osaa päättää
24.01.2023 |
Olen 29-vuotias nainen. Olen ollut vapaaehtoisesti lapseton eli vela. N. 3 vuotta sitten mietin, että päätän vuonna 2023 haluanko lasta vai en. Silloin olin varma, että pääni kääntyy ja perheen perustan.
Nyt on vuosi 2023 ja en osaa päättää. Nautin vapaudesta, mutta silti mietin pitäisikö lapsi tehdä. Eniten mietin sitä, että kannattaako tällaiseen maailmaan lasta tehdä, mietin leviääkö sota, saako täällä enää terveydenhuoltoa jne. Onko typeriä syitä jättää lapsi tekemättä?
Kommentit (96)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäksi mietityttää onko se perhe-elämän kuva liian ruusuinen itsellä
Vierailija kirjoitti:
Tunnetko ketään lapsellisia naisia? Kadehditko heidän elämäänsä?
Tunnen. Olen yhden ystävän lapselle kummi. Pidän kyllä lapsista , kummitytön kanssa on mukavaa viettää aikaa. Nautin siitä, että minun ei ole oltava hänestä vastuussa, mutta voin olla lapselle todella tärkeä aikuinen.
En kadehdi ainakaan heidän elämäänsä. Tämä ystäväni on sanonut minulle , että perhe-elämässä on omat haasteet , mutta myös hyvät puolet.
Tykkään kyllä käydä tuollakin kylässä ja joskus hoidan perheen lapsia, mutta sen jälkeen mietin, olisiko minusta oikeasti tähän.
Joo sä vaan päätät
Tuut olemaan ainakin yksinhuoltaja tuolla asenteella
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et ole vela. Olet nainen, joka ei vielä tiedä haluaako lapsia.
No olen mikä olen, mutta onko tällaiset syyt huonoja jättää lapsi tekemättä mitä luettelin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos epäilet, niin suosittelen ennemmin hankintaa kuin jättää yrittämättä. Saaminen ei ole edes varmaa ja myöhemmin voi olla mahdotonta.
Vierailija kirjoitti:
Jos epäilet, niin suosittelen ennemmin hankintaa kuin jättää yrittämättä. Saaminen ei ole edes varmaa ja myöhemmin voi olla mahdotonta.
Vastasuositus: jätä hankkimatta, koska tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta velanakin on esim. adoptio, jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnetko ketään lapsellisia naisia? Kadehditko heidän elämäänsä?
Tunnen. Olen yhden ystävän lapselle kummi. Pidän kyllä lapsista , kummitytön kanssa on mukavaa viettää aikaa. Nautin siitä, että minun ei ole oltava hänestä vastuussa, mutta voin olla lapselle todella tärkeä aikuinen.
En kadehdi ainakaan heidän elämäänsä. Tämä ystäväni on sanonut minulle , että perhe-elämässä on omat haasteet , mutta myös hyvät puolet.
Tykkään kyllä käydä tuollakin kylässä ja joskus hoidan perheen lapsia, mutta sen jälkeen mietin, olisiko minusta oikeasti tähän.
No eikö tuossa ole juuri molempien maailmojen parhaat puolet?
Vasemisto on kovaa kyytiä tekemässä maailmansotaa. Katsokaa miten Eurooppa nuoli Moskovaa jo 2014 - kaikki TURVATAKEET OLIVAT NOLLAN ARVOISIA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoja ajatuksia, mutta ikää jo päälle kolmekymmentä. Pitkä parisuhde löytyy, vakipaikka työelämässä ja iso omistusasunto. Kaikki "puitteet" siis kunnossa, mutta epäilyttää.
Mietin, miten jaksaisin lapsiperhe-elämää. Nytkin töiden jälkeen välillä väsyttää ihan tajuttomasti ja on ihana rötvätä sohvalla koko ilta. Lapsen kanssa ei onnistu. Koko ajan pitäisi olla toisesta ihmisestä vastuussa, kuulostaa uuvuttavalta.
Toinen asia, joka mietittyttää, on parisuhde. Rakastan viettää aikaa mieheni kanssa. Tehdä asioita yhdessä. Lapsen kanssa ei noin vain mentäiskään pelaamaan sulkapalloa kahdestaan tai elokuviin. En tiedä, miten suhtautuisin siihen, että kahdenkeskistä aikaa ei enää juurikaan olisi.
Ja sitten se viimeinen epäilys, raha. Miten hitossa riittäisi rahat kaikkeen. Nyt voi elää suht leveästi, mutta olisiko se sitten yhtä pennin venyttämistä koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnetko ketään lapsellisia naisia? Kadehditko heidän elämäänsä?
Tunnen. Olen yhden ystävän lapselle kummi. Pidän kyllä lapsista , kummitytön kanssa on mukavaa viettää aikaa. Nautin siitä, että minun ei ole oltava hänestä vastuussa, mutta voin olla lapselle todella tärkeä aikuinen.
En kadehdi ainakaan heidän elämäänsä. Tämä ystäväni on sanonut minulle , että perhe-elämässä on omat haasteet , mutta myös hyvät puolet.
Tykkään kyllä käydä tuollakin kylässä ja joskus hoidan perheen lapsia, mutta sen jälkeen mietin, olisiko minusta oikeasti tähän.
No eikö tuossa ole juuri molempien maailmojen parhaat puolet?
Mitä tarkoitat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olin vela 35-vuotiaaksi. Äidiksi tulin nelikymppisenä ja se on ollut ehdottomasti elämäni paras päätös.
Turha antaa itselleen jotain tekaistuja deadlineja, moni vela muuttaa mielensä kun elämään tulee sellainen kumppani jolle lapset ovat tärkeitä tai se oma biologinen kello alkaa yhtäkkiä tikittää kovempaa.
Mulla deadline on ollut kolmenkympin kohdalla. Kun se ylittyy, en edes harkitse enää lapsen hankkimista. Käytännössä voin sanoa jo nyt jääväni lapsettomaksi, sillä täytän parin vuoden päästä 30, eikä potentiaalista kumppania ole löytynyt. Mun mielestä lapsi pitää tehdä vain rakkautta täynnä olevaan suhteeseen.
Mulla tuo ikäraja on periaatekysymys josta aion pitää kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos epäilet, niin suosittelen ennemmin hankintaa kuin jättää yrittämättä. Saaminen ei ole edes varmaa ja myöhemmin voi olla mahdotonta.
Vastasuositus: jätä hankkimatta, koska tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta velanakin on esim. adoptio, jne.
Vela ei halua lapsia missään muodossa, ei itse synnytettyinä eikä adoptoituina.
Tuttu tunne ap paitsi että olen sinua muutaman vuoden vanhempi. Mä oikeasti haluaisin haluta lapsia, mutta se pikkulapsiperhe-elämä tökkii. Kun mietin, kadehdin kerran ystävääni hänen ulkomaan matkan ja uuden työpaikan suhteen mutta en siitä kun hän sai vauvan. Ehkä en siis halua. Toisaalta olisi kiva jos minulla olisi viisikymppisenä isot lapset. Ei helppo päätös minulle mutta kallistun ein suuntaan. Ehdit ap miettiä vielä hyvin.
Olen sua viisi vuotta vanhempi. Tähän asti olin 100% varma, etten halua lapsia. Nyt huomaan ajattelevani, että saattaisihan tässä vielä jokin ihme tapahtua. Sanotaanko, että 99% en edelleenkään halua vanhemmaksi, 1% sija ihmeelle. Elämäntilanne ja realiteetit ovat kuitenkin sellaiset, ettei lapsen kasvatukseen ole mulla resursseja. Todennäköisesti siis pysyn lapsettomana ja olen sen ajatuksen kanssa täysin sinut. Jos joskus vielä asia käykin surettamaan, mieluummin kadun lapsettomuutta kuin lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin vela 35-vuotiaaksi. Äidiksi tulin nelikymppisenä ja se on ollut ehdottomasti elämäni paras päätös.
Turha antaa itselleen jotain tekaistuja deadlineja, moni vela muuttaa mielensä kun elämään tulee sellainen kumppani jolle lapset ovat tärkeitä tai se oma biologinen kello alkaa yhtäkkiä tikittää kovempaa.
Mulla deadline on ollut kolmenkympin kohdalla. Kun se ylittyy, en edes harkitse enää lapsen hankkimista. Käytännössä voin sanoa jo nyt jääväni lapsettomaksi, sillä täytän parin vuoden päästä 30, eikä potentiaalista kumppania ole löytynyt. Mun mielestä lapsi pitää tehdä vain rakkautta täynnä olevaan suhteeseen.
Mulla tuo ikäraja on periaatekysymys josta aion pitää kiinni.
Ok. Mitäs jos tapaat elämäsi rakkauden 30+ vuotiaana, teillä on rakkautta täynnä oleva suhde mutta puolisolle lapsiasia on kynnyskysymys?
Alue: Aihe vapaa
Onko muita , jotka ovat olleet epävarmoja siitä, että olisi ikuisesti vela