9v ei hyväksy uutta kumppania

Ootteko kokeillu tehdä yhdessä jotain mistä lapsi oikeasti tykkää?

Esim sanokaa, että miehen idea on, että lähdette jonnekkin lapsen mieluisaan kohteeseen kesällä? Ja sitten lähdette sinne. Pyritte siihen, että nimenomaan mies antaa positiivisia kokemuksia lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hankalia asioita, mutta ei lapsen elämään voi tuoda ihmisiä ja olettaa, että he tykkäisivät. Miksi sinun pitää tyrkyttää miestä lapsen seuraan ja leikkiä perhettä?

Varmaankin siksi, että haluaa olla rakastamansa ihmisen seurassa ja olla tämän kanssa perhe? Vai onko lasten tekeminen ja eroaminen vanhemmille tuomio hylätä kaikki omat tarpeensa ja toiveensa? Vanhemman ihmisarvo ja oikeus nauttia elämästä katoaa heti kun lapsen saa? Sairas ajattelumalli. Ei lapsi päätä vanhemman parisuhteesta. Lapsi sopeutuu. Niin kauan kuin uusi kumppani kohtelee lasta hyvin, lapsella ei ole mitään oikeutta estää normaalia perhe-elämää.

Hassua, kirjoitat ikään kuin lapsi olisi rakkauden ja normaalin perhe-elämän ulkopuolella. Usein ajatellaan ihan päinvastoin.

Vastasin vain lainaamassani viestissä esitettyyn kysymykseen, joka koski kumppania, ei lasta. Lapsi kuuluu tottakai perhe-elämään ja hän on myös rakkauden kohde. Mutta lapsi ei täytä kaikkia aikuisen toiveita ja tarpeita eikä elämä lapsen kanssa tarkoita sitä, että vanhempi on onnellinen ja tyytyväinen perhe-elämään eikä kaipaa mitään muuta elämäänsä. Vaikka sinulla näin olisi, niin kaikilla ei ole ja se on täysin ok.

Niin, kukahan täyttäisi kaikki aikuisen toiveet ja tarpeet? Ja montako lapsen elämänmuutosta tarvitaan tämän selvittämiseksi?

Varmaan riippuu ihmisestä. Joillain ihmisillä varmaan kaikki toiveet ja tarpeet täyttää kumppani, ystävät ja perhe sekä tietysti ihminen itse. Vaikea vastata yleisesti, kun ihmisillä on niin erilaisia toiveita ja tarpeita.

Mielestäni on myös realistista todeta, että aivan kaikki toiveet ja tarpeet eivät täyty kenenkään elämässä. Lapsi itsessään on jo ollut itse kullekin aika suuri toive, toivottavasti ainakin.

Enkä ole missään vaiheessa sanonutkaan, että kaikkien toiveiden ja tarpeiden pitäisi toteutua, mielestäni se on ihan itsestäänselvää. Mutta jos ihmisen yksi suurimmista toiveista on viettää perhe-elämää yhdessä rakastamansa kumppanin kanssa ja jakaa hänen kanssa elämäänsä ja tällaisen ihmisen löytää, niin kyllä siihen on oikeus, vaikka lapsia jo ennestään olisi. Elämässä on niin paljon muutakin kuin lapset ja monta osa-aluetta, joihin lapsi ei kuulu ja paljon tarpeita, joita lapsi ei voi täyttää.

En ymmärrä miten jotkut antavat lasten päättää miten perheissä eletään. Tässäkin tapauksessa 7v lähtien anettu kiukutella kun asiat ei mene kuten lapsi on halunnut ja tilanne jatkuu. Nyt aikuiset, myös uusi mies kasvattamaan selkärankaa ja käyttäytymään kunten aikuisten tulee tehdä. Lasta tulee kasvattaa ei toisinpäin. Mikä tässä on niin vaikeaa, että tullaan palstalta kyselemään perusasioita. Tolla menolla lapsesta kasvaa itsekäs hirviö teini joka terrorisoi ympäristöä kun ei ole rajoja laitettu. Ei lapsi ole kehittynyt päättämään aikuisten suhdeasioita. Eikä pidä ollakkaan. Luonnollisesti tulee olla rakastava ja kannustava kasvuympäristö.

Vierailija kirjoitti:

Katopas vaan, uusperhejuttu ei mennytkään kuin vauvalehdessä.

Se johtuu siitä, että täällä kirjoittelee joukko inceleitä ja sitten myös surkimustörkimys-ukkoja, jotka fiksut naiset ovat heittäneet ulos haisemasta ja muutenkin pilaamasta perheen elämää.

Naisviha siis kukoistaa. Samoin täydellinen ymmärtämättömyys perhe-elämästä.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miten jotkut antavat lasten päättää miten perheissä eletään. Tässäkin tapauksessa 7v lähtien anettu kiukutella kun asiat ei mene kuten lapsi on halunnut ja tilanne jatkuu. Nyt aikuiset, myös uusi mies kasvattamaan selkärankaa ja käyttäytymään kunten aikuisten tulee tehdä. Lasta tulee kasvattaa ei toisinpäin. Mikä tässä on niin vaikeaa, että tullaan palstalta kyselemään perusasioita. Tolla menolla lapsesta kasvaa itsekäs hirviö teini joka terrorisoi ympäristöä kun ei ole rajoja laitettu. Ei lapsi ole kehittynyt päättämään aikuisten suhdeasioita. Eikä pidä ollakkaan. Luonnollisesti tulee olla rakastava ja kannustava kasvuympäristö.

Muuten oikein, mutta kommenttisi siitä, että on typerää kysyä neuvoa tai mielipiteitä asioiden korjaamiseksi, jos on ongelmia, on kyllä täysin ala-arvoinen.

Aina voi löytyä joku, jolla on ollut sama ongelma ja joka on löytänyt hyvän ratkaisun, joka on tuottanut niin äidin, lapsen kuin uuden poikaystävänkin kannalta onnistuneen ratkaisun.

Jos tämmöistä ei ole vielä täällät tullut vastaan, suosittelen Mannerheimmin lastensuojeuliiton sivuihin tutustumista. Siellä on myös keskusteluja joissa varmasti fiksumpaa väkeä mukana kuin täällä olevat naistenvihaajat.

Toivon, että aloittaja löytää sopivan ratkaisun. Jos mies on lapsesta huolimatta noin kauan jaksanut olla mukana, siitä kannattaa pitää kiinni. 

Oman pillun nautintosi takia tuhoat lapsesi lapsuuden. Olet sairas.

Miehelläni on kolme lasta ja tulen kaikkien kanssa toimeen. Älä usko näihin uusperhe ei toimi -hölinöihin. Töitä se kyllä vaatii. Ensinnäkin kysyisin lapselta suoraan miksei pidä miehestä. Tuo voi olla lapsen tapa esim. oireilla eroa, vaikkei osaa sanoittaa asiaa. Lapsen kanssa pitäisi käsitellä näitä tunteita ihan suoraan. Siis niin, että lapsi saa vaikka ihan itkeä ääneen, että ei tykkää miehestä jne. ja tulee ymmärretyksi. Ei tarkoita sitä, että lapsi päättäisi teidän suhteesta vaan lapsella tulee olla sellainen tunne, että hän saa sanoa ikäviäkin totuuksia perheestänne ilman että suututte/petytte tai toisaalta panikoidutte, että lapsi menee rikki uudesta perheenjäsenestä. Empaattisesti kuuntelee lapsen pettymystä ja jos miehesikin pystyy olemaan siinä mukana ja näyttää ettei suutu lapselle, niin vielä parempi.

Toiseksi miehesi täytyisi ihan itse nähdä vaivaa suhteen muodostumiseen, se ei tapahdu automaattisesti. Aina välillä tulee vaiheita, jolloin itsestäni tuntuu, ettei joku lapsista pidä minusta tai jännittää seuraani. Vaikka helposti tulee sellainen ensireaktio, että tekisi mieli alkaa välttelemään lasta, niin olen kuitenkin huomannut, että jos siinä tilanteessa onnistun antamaan lapselle extrahuomiota niin tilanne helpottaa usein aika nopeasti.

v1tt uni ää nen kuulet, pyytävät p 1 llun huulet, tahtoo se panna, kyrbääsi anna, työnnä se p3rkele perseeseen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikein, hyvä lapsi. Vietä aikaa erikseen lapsen kanssa ja erikseen miehen kanssa. 9v osaa tehdä jo paljon itsekin asioita. Se on hänen koti, ei vieraan miehen. Ehkä mies on luonteeltaan sellainen, ettei kemia kohtaa pojan kanssa? Pakottaa ei voi.

Minkä pojan?

Niin joo. Lapsi ei välttämättä määrittele ja koe itseään pojaksi. Tänään ainakaan. Huomenna ehkä.

Niin, tai sitten ap ei nyt vaan aloituksessa maininnut, onko lapsi tyttö vai poika.

kenenkään miehen elämää ei pitäisi pilata yh:lla. niistä lokeista ja niiden äp äristä on vain hankaluuksia

Tälläiset uusperhe kuviot on ns saatanasta aivan moraalitonta,äidit/isät vaihtaa jatkuvasti kumppaneita,lapset siinä välissä yrittää muka sopeutua mutta pieleen menee.

Lapsi vaihtoon

Luota lapsen vaistoon, lemppaa se hyväksikäyttäjä suosiolla, ennen kuin tulee julki minkälainen pervo hän on miehiään..

Vierailija kirjoitti:

Lapseni tapaa isäänsä epäsäännöllisesti ja isän käytöksen takia muutimme ylipäänsä pois ja otin eron, ollaan eletty monta vuotta entisen miehen vallan alla, hän oli aggressiivinen ja rikkoi paikkoja suuttuessaan, uhkasi tappaa ja kuritti lasta pelottavilla tavoilla. Nykyinen kumppani on lapsilleni (2 kpl) ystävällinen ja turvallinen, ei huuda tai uhkaile tai satuta. Silti nuorempi lapsistani ei suostu miestä hyväksymään. Ollaan asuttu yhdessä jo vuosi eikä tässä ole mitään merkkejä paremmasta suunnasta, lapsi kärsii kun joutuu luimistelemaan, ja mä oon ensimmäistä kertaa parisuhteessa jossa on hyvä ja turvallista olla. Tuntuisi hirveältä joutua päättämään lasten ja miehen väliltä, ja toisaalta lapsille olen hyvän lapsuuden velkaa, en kestäisi kuulla vuosien päästä että lapsi joutui kumppanini takia olemaan ahdistunut ja tästä seuraisi varmasti monenlaisia ongelmia muutenkin. Miten parantaa näiden kahden suhdetta, kun lapseni stressaa miehen seuraa, pelkää ja osoittaa sen olemalla tyly ja vetäytynyt?

Ap

En ole lukenut kaikkia viestejä, voi tulla toistoa. Olen ollut tuo lapsi 9 vuotiaana, ja valitettavasti et voi tehdä mitään parantaaksesi lapsen oloa, kuin muuttaa erilleen miehestä. On kaiken erosurun ja hylkäämisen tunteiden keskellä aivan kestämättömän kaksinaamaista aikuisilta sanoa lapselle, että "sinä menet tietenkin kaiken edelle", kun tosiasiassa näin ei ole lainkaan. Lapsi on ilmaissut mielipiteensä ja tunteensa, ja sinä olet tehnyt päätöksen olla kuuntelematta sitä. Tästä jää ikuiset traumat voin kertoa, mutta toisaalta lapsesta saattaa tulla kova, vahva ja pärjäävä kun oppii pienestä pitäen että siihen rakkaimpaankaan eli äitiin ei voi tosipaikan tullen luottaa, vaan omat tarpeet menevät edelle.

Opetti paljon ihmisten itsekeskeisyydestä ja vaikka heille ero tuli myöhemmin, luottamuksen tunne äitiin ei koskaan palautunut ennalleen. Eikä miehessä ollut vikaa, mukava ja kiltti. Mutta ventovieras tunkeilija minulle kodissani, minkä pitäisi olla sitä omaa aluetta läheisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelun paikka lapsen kanssa. Toinen keskustelu uuden kumppanin kanssa. Yhteiset pelisäännöt. Toista ihmistä pitää oppia kunnioittamaan. Kasvatus?

Kyllä!

Tässä ei voi lähteä menemään täysin lapsen ehdoilla. Lapsi ei voi päättää, seurusteleeko vanhempi. Voi laatia pelisäännöt: tervehditään, hoidetaan tietyt asiat (ruokailut, kotityöt yms) yhdessä mieltä osoittamatta, muissa jutuissa lapsella enemmän valinnanvaraa ja tietysti kahdenkeskistä aikaa oman vanhemman kanssa edelleen.

Onpa surullisia kommentteja nämä, että lapsi pitää ikään kuin laittaa ruotuun ja sopeutumaan asiaan, mihin hänellä todellakaan ei ole todennäköisesti kapasiteettia sitä tehdä. Voin sanoa, että olisin itse todennäköisesti karannut kotoa, jos minut olisi pakotettu sietämään siellä vierasta ihmistä, siis asumassa. Seurustelua ei voi toki estää, mutta sen pitää tapahtua niin paljon pois lapsen silmien alta, kuin mahdollista. Ja keskustelua, hellimistä, yhteistä tekemistä paljon. Näyttää todella, että lapsi on se ykkönen.

On kauhea ajatus, että nämä Justiinat täällä jakavat totuutena mielipiteitä asioista, joista heillä ei selvästi ole omakohtaista kokemusta. Jotkut lapset suhtautuvat eroon ja uusperhekuvioin joustavammin, minun maailmani taas totaalisesti romahti. Olen aina ollut lukeva ja tiedostava lapsi, ja koko tilanteen absurdius ja ristiriitaisuus melkein hajotti mielen. Syrjäytyneitä täällä tuskin enempää tarvitaan, muistakaa aina eronneet, että te olette rikkoneet ja mullistaneet lapsen maailman, ja perusturvallisuus maailmaan ja elämään pitää heille palauttaa. Se on teidän vastuullanne, ja lapsen mukaan toimittava. Ei todellakaan ole mikään auktoriteettikysymys, vaan miten hoitaa ennen omia tarpeita pienen mieli kuntoon trauman jäljiltä.

Jotenkin myös halveksin aikuisia, lapsellisia, jotka eivät voi olla heittäytymättä omien tunteidensa vietäväksi tilanteessa, jossa lapset tarvitsevat heitä enemmän kuin koskaan. Ihan kuin omaa onnea rakkaudessa ei voisi joko etsiä myöhemmin, tai hoitaa lapsen elinpiirin ulkopuolella.

Kiitos viesteistänne. Muutama hyvä oli välissä, esim sinun joka olit varhaiskasvatusalalla töissä. Olen ilmoittanut lapseni perheneuvolaan. Monessa viestissä ilmaisin huoleni lapseni voinnista, ja velvollisuudestani antaa hänelle onnellinen lapsuus. Isänsä oli aggressiivinen ja äkkipikainen, lapseni pelkää nykyään kaikkia miehiä. Ennen yhteenmuuttoa vietimme uuden kumppanin ja lasten kanssa yhdessä aikaa, lapseni tykkäsi miehestä. Kaikki sujui hyvin kunnes muutimme yhteen. Olin toivonut että tämä suhde luo lapselleni luottamusta miehiin. Ja itse olen elämässäni ensimmäistä kertaa oikeasti rakastunut, kumppanini on niin rakas vielä muutaman vuoden seurustelunkin jälkeen. Tuntuu kipeältä lukea mielipiteitä siitä että aiheutan lapselle vahinkoa tällä suhteella. Silti ymmärrän myös sen että lapsistani ei tässä maailmassa kukaan muu huolehdi. Olen ollut liian lepsu vanhempi aina, kun yritin olla lasten puolella kun isänsä heitä alisti ja uhkaili. Tämän jälkeen on ollut vaikea löytää uusi kasvatustyyli ja olla samaan aikaan äiti ja isä, lempeä ja vahva.

Ap

.. Ja ollaan mietitty erillään asumista kun nykyinen kuvio tuntuu hankalalta. Pelkään että aiheutan kaikella tällä elinikäisiä ongelmia lapselleni, joka on minulle niin rakas, hauska ja herkkä, älykäs ja taitava kaikessa. En voisi elää itseni kanssa jos vuosien saatossa huomaan että valintani on mennyt vikaan. Itse olen saanut jo tehdä omia valintoja, ja niiden takia pilannut elämääni monelta osin. Elämäni on siis toisarvoinen lapseni elämään verrattuna. Kuitenkin koen myös että nykytilanteessa pystyn antamaan lapsilleni enemmän, en ole aina väsynyt, unohtele asioita, myös minusta huolehtii joku tässä maailmassa.

En enää tiedä mitä tehdä, mikä on oikein.

Ap

Miksi aikuisia ei viedä psykiatrille ja kasvatusneuvoloihin jos he eivät halua asua puolisonsa/ häthätää otetun avokumppanin kanssa? Tai siedä puolison lapsia.

Miksi aikuiset ovat puolustuskyvyttömien pienten lasten kimpussa: jos et tykkää tästä ihmisestä viedään sut psykiatrille ja syötetään lääkkeitä tai laitetaan sijaiskotiin.

Olen kuullut , sodan jälkeen tuli paljon uuspuolisoita koteihin, lapsia ihan vaan piiskattiin ja hakattiin kunnes sisu lähti. Eivät uskaltaneet isäpuolelle enää sanoa mitään tai olivat pakotettuja olemaan äitipuolen apuna koko päivän. Äitipuoli antoi korville jos ruoka paloi pohjaan tai siivotessa unohtui haaveilemaan.

Selitä lapselle, että hän on sinulle kaikista rakkain mutta aikuisten välinen rakkaus on erilaista kuin äidin ja lapsen välinen.

Kysy, miltä lapsesta tuntuisi, jos äiti kohtelisi lapsen lähimpiä ystäviä samalla tapaa kun lapsi kohtelee äidin miestä.

Mielestäni lapsi ei saa päättää aikuisten rakkauselämästä.

Tottakai lapsi on mustasukkainen ja pelkää uuden isän vievän äidin häneltä.

Yleensä avioerolapsia paapotaan enemmän kuin pariskunnan kasvattamia lapsia. Hän on ehkä niin tottunut olemaan äidin elämän keskipiste, ettei hevin siedä kilpailijoita. Tästä "mamin kultapoika" kuviosta voi seurata myöhemmin aikuisuudessa ongelmia.

Älä kasvata "pikku-oidipusta", joka vielä kolmekymppisenäkin hallitsee elämääsi.

Poikasi on niin nuori, että hän vasta opettelee tunteitaan. Voit auttaa häntä sanomalla että se tunne mitä nyt tunnet on mustasukkaisuutta. Tunnistamalla tunteen, sitä on helpompi käsitellä päässään.

Et kasvata lasta vaan tulevaisuuden aikuista, joka on loppupeleissä itse vastuussa omista tunteistaan ja käytöksestään.

Kasvoin ehjässä tasapuolisessa lapsuuskodissa. Mieleeni on jäänyt naapurista yksi juttu, ostivat naapuritalon..

Olin n. 10- vuotiaan tytön kanssa leikkimässä ja tuvassa tytön isäpuoli leikkeli suuhunsa siivuja pitkästä lauantaimakkarasta itselleen ja n. 5- vuotiaalle pojalle, joka oli pariskunnan yhteinen. Tyttö äidin aikaisemmasta suhteesta.

Äitinsä sanoi että anna nyt Marjallekin pieni siivu. Isäpuoli leikkasi makkaran päästä pienen, tosi pienen, juuri sen ihan kärjen, kantapalan ja heitti Marjalle. No, ota tuo, tää on kyllä minun makkarani. Ihan selvähän on ettei vieraille lapsille koskaan siellä annettu ees piparia.

Tämä nyt oli ihan ohi aiheen.