9v ei hyväksy uutta kumppania

Lasta pitää tietenkin kuunnella, eikä tuoda uusia ihmisiä liian nopeasti perheeseen. Mitenkäs jos taloudellinen tilanne pakottaa muutamaan uuden puolisonsa omistamaan taloon?

Voihan sitä johonkin rivitalon kaksioon muuttaa, mutta kun itselläni on lemmikkejäkin joiden ylläpitoon ei välttämättä riitä tuet ja ahdastakin olisi jos edes vuokra-asuntoon voi lemmikkejä ottaa?

Miehellä kuitenkin olisi tilaa ja hänelle käy että myös lemmikit tulee mukana.

Lapsi ei kuitenkaan siedä uusia suhteitani joten mitä tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Lasta pitää tietenkin kuunnella, eikä tuoda uusia ihmisiä liian nopeasti perheeseen. Mitenkäs jos taloudellinen tilanne pakottaa muutamaan uuden puolisonsa omistamaan taloon?

Voihan sitä johonkin rivitalon kaksioon muuttaa, mutta kun itselläni on lemmikkejäkin joiden ylläpitoon ei välttämättä riitä tuet ja ahdastakin olisi jos edes vuokra-asuntoon voi lemmikkejä ottaa?

Miehellä kuitenkin olisi tilaa ja hänelle käy että myös lemmikit tulee mukana.

Lapsi ei kuitenkaan siedä uusia suhteitani joten mitä tehdä?

Lemmikit pois.

abortti

Christiiina kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on miesystävä ollut jo kuusi vuotta. En ikinä ole vaatinut lapsiani miesystäväni seuraan. Tervehtivät ja luikkivat huoneisiinsa. Lasten ei tarvitse pitää miesystävääni läheisenään.

Okei. Toivottavasti sun miesystävä ei sentään ihan yhtenään käy kylässä sun luona. Olisi lapsille ikävää, jos joka ilta olisi vietettävä omaan huoneeseen lukittaut7neena.

Miten se mielestäsi poikkeaisi siitä, että lainaamallasi olisi joku naispuolinen kaverinsa kylässä, jolloin lapset myös luikkisivat huoneisiinsa?

Minä 80-luvun kasvatti muistan, miten ihmiset ihan kyläili toistensa luona, ja lapset tosiaan meni omia menojaan, jos vanhemmilla oli tylsiä oma kavereitaan käymässä. Ja kyllä, niitä saattoi tulla ihan arki-iltana! Joku iskän kaveri tuli katsomaan puuvajansa piirrustuksia, tai joku puoliaikuinen sukulaislapsi (=minun näkökulmastani tylsä aikuinen) opettelemaan matikkaa. Jos iskälle tuli vieraita, ne olivat takkahuoneessa missä oli iso kirjoituspöytä, jos äidille, ne olivat keittiössä ja kalkattivat kahvia juoden.

Pointtini on siis se, että lapsi voi aivan hyvin suhtautua äidin uuteen miesystävään kuten kehen hyvänsä vanhempien kaveriin. Tylsä aikuinen, johon ei tarvitse kiinnittää kohteliaan pakkotervehdyksen lisäksi sen enempää huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on miesystävä ollut jo kuusi vuotta. En ikinä ole vaatinut lapsiani miesystäväni seuraan. Tervehtivät ja luikkivat huoneisiinsa. Lasten ei tarvitse pitää miesystävääni läheisenään.

Okei. Toivottavasti sun miesystävä ei sentään ihan yhtenään käy kylässä sun luona. Olisi lapsille ikävää, jos joka ilta olisi vietettävä omaan huoneeseen lukittaut7neena.

Miten se mielestäsi poikkeaisi siitä, että lainaamallasi olisi joku naispuolinen kaverinsa kylässä, jolloin lapset myös luikkisivat huoneisiinsa?

Minä 80-luvun kasvatti muistan, miten ihmiset ihan kyläili toistensa luona, ja lapset tosiaan meni omia menojaan, jos vanhemmilla oli tylsiä oma kavereitaan käymässä. Ja kyllä, niitä saattoi tulla ihan arki-iltana! Joku iskän kaveri tuli katsomaan puuvajansa piirrustuksia, tai joku puoliaikuinen sukulaislapsi (=minun näkökulmastani tylsä aikuinen) opettelemaan matikkaa. Jos iskälle tuli vieraita, ne olivat takkahuoneessa missä oli iso kirjoituspöytä, jos äidille, ne olivat keittiössä ja kalkattivat kahvia juoden.

Pointtini on siis se, että lapsi voi aivan hyvin suhtautua äidin uuteen miesystävään kuten kehen hyvänsä vanhempien kaveriin. Tylsä aikuinen, johon ei tarvitse kiinnittää kohteliaan pakkotervehdyksen lisäksi sen enempää huomiota.

Monen mielestä ei varmaan tarvitsisi käydä sellaisia vieraita, joita pikkukeisari/-nna ei toivoisi kylään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on miesystävä ollut jo kuusi vuotta. En ikinä ole vaatinut lapsiani miesystäväni seuraan. Tervehtivät ja luikkivat huoneisiinsa. Lasten ei tarvitse pitää miesystävääni läheisenään.

Okei. Toivottavasti sun miesystävä ei sentään ihan yhtenään käy kylässä sun luona. Olisi lapsille ikävää, jos joka ilta olisi vietettävä omaan huoneeseen lukittaut7neena.

Miten se mielestäsi poikkeaisi siitä, että lainaamallasi olisi joku naispuolinen kaverinsa kylässä, jolloin lapset myös luikkisivat huoneisiinsa?

Minä 80-luvun kasvatti muistan, miten ihmiset ihan kyläili toistensa luona, ja lapset tosiaan meni omia menojaan, jos vanhemmilla oli tylsiä oma kavereitaan käymässä. Ja kyllä, niitä saattoi tulla ihan arki-iltana! Joku iskän kaveri tuli katsomaan puuvajansa piirrustuksia, tai joku puoliaikuinen sukulaislapsi (=minun näkökulmastani tylsä aikuinen) opettelemaan matikkaa. Jos iskälle tuli vieraita, ne olivat takkahuoneessa missä oli iso kirjoituspöytä, jos äidille, ne olivat keittiössä ja kalkattivat kahvia juoden.

Pointtini on siis se, että lapsi voi aivan hyvin suhtautua äidin uuteen miesystävään kuten kehen hyvänsä vanhempien kaveriin. Tylsä aikuinen, johon ei tarvitse kiinnittää kohteliaan pakkotervehdyksen lisäksi sen enempää huomiota.

Monen mielestä ei varmaan tarvitsisi käydä sellaisia vieraita, joita pikkukeisari/-nna ei toivoisi kylään

Ei kai ne vieraat , puuuvajan katsojat ja muut vieraat, voihkineet suljetun oven takana ja liikkuneet vähissä vaatteissa?

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsesi ei anna sinun jatkaa elämääsi uuden puolison kanssa, niin ota itse sama taktiikaa käyttöön ja ole todella nyrpeä ja pahansuopa kun sitten lapsesi myöhemmin aikoo tuoda seurustelukumppaninsa teille. Sittenpähän hän ymmärtää miltä tuntuu kun toinen yrittää sabotoida perheenjäsenensä elämän.

Oletko aikuinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on miesystävä ollut jo kuusi vuotta. En ikinä ole vaatinut lapsiani miesystäväni seuraan. Tervehtivät ja luikkivat huoneisiinsa. Lasten ei tarvitse pitää miesystävääni läheisenään.

Okei. Toivottavasti sun miesystävä ei sentään ihan yhtenään käy kylässä sun luona. Olisi lapsille ikävää, jos joka ilta olisi vietettävä omaan huoneeseen lukittaut7neena.

Miten se mielestäsi poikkeaisi siitä, että lainaamallasi olisi joku naispuolinen kaverinsa kylässä, jolloin lapset myös luikkisivat huoneisiinsa?

Minä 80-luvun kasvatti muistan, miten ihmiset ihan kyläili toistensa luona, ja lapset tosiaan meni omia menojaan, jos vanhemmilla oli tylsiä oma kavereitaan käymässä. Ja kyllä, niitä saattoi tulla ihan arki-iltana! Joku iskän kaveri tuli katsomaan puuvajansa piirrustuksia, tai joku puoliaikuinen sukulaislapsi (=minun näkökulmastani tylsä aikuinen) opettelemaan matikkaa. Jos iskälle tuli vieraita, ne olivat takkahuoneessa missä oli iso kirjoituspöytä, jos äidille, ne olivat keittiössä ja kalkattivat kahvia juoden.

Pointtini on siis se, että lapsi voi aivan hyvin suhtautua äidin uuteen miesystävään kuten kehen hyvänsä vanhempien kaveriin. Tylsä aikuinen, johon ei tarvitse kiinnittää kohteliaan pakkotervehdyksen lisäksi sen enempää huomiota.

Monen mielestä ei varmaan tarvitsisi käydä sellaisia vieraita, joita pikkukeisari/-nna ei toivoisi kylään

Ei kai ne vieraat , puuuvajan katsojat ja muut vieraat, voihkineet suljetun oven takana ja liikkuneet vähissä vaatteissa?

tuota.. en tiedä miksi tämä koskisi nimenomaan uusperheitä, eikä ns ydinperhettä? Mitä se kertoo ns ydinperheestä ja siinä tyypillisestä parisuhteesta jos ihminen lapsistaan piittaamatta nakuilee ja pervoilee uuden kumppanin kanssa, mutta ei olisi toiminut niin lasten toisen vanhemman kanssa?

Me emme miehen kanssa harrasta seksiä ollenkaan niillä viikoilla kun lapsi on meillä. No, joskus jos hän on menossa kavereillaan. Ai miksi? No juuri siksi, että vältyttäisi kiusallisilta tilanteilta kun eletään iltavirkun lapsen kanssa samoissa neliöissä. En ollut aivan yhtä varovainen kun elettiin vielä isänsä kanssa, tosin lapsikin oli toki pieni ja kävi ajoissa nukkumaan.

Keskustelun paikka lapsen kanssa. Toinen keskustelu uuden kumppanin kanssa. Yhteiset pelisäännöt. Toista ihmistä pitää oppia kunnioittamaan. Kasvatus?

Vierailija kirjoitti:

Keskustelun paikka lapsen kanssa. Toinen keskustelu uuden kumppanin kanssa. Yhteiset pelisäännöt. Toista ihmistä pitää oppia kunnioittamaan. Kasvatus?

Kyllä!

Tässä ei voi lähteä menemään täysin lapsen ehdoilla. Lapsi ei voi päättää, seurusteleeko vanhempi. Voi laatia pelisäännöt: tervehditään, hoidetaan tietyt asiat (ruokailut, kotityöt yms) yhdessä mieltä osoittamatta, muissa jutuissa lapsella enemmän valinnanvaraa ja tietysti kahdenkeskistä aikaa oman vanhemman kanssa edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on miesystävä ollut jo kuusi vuotta. En ikinä ole vaatinut lapsiani miesystäväni seuraan. Tervehtivät ja luikkivat huoneisiinsa. Lasten ei tarvitse pitää miesystävääni läheisenään.

Okei. Toivottavasti sun miesystävä ei sentään ihan yhtenään käy kylässä sun luona. Olisi lapsille ikävää, jos joka ilta olisi vietettävä omaan huoneeseen lukittaut7neena.

Miten se mielestäsi poikkeaisi siitä, että lainaamallasi olisi joku naispuolinen kaverinsa kylässä, jolloin lapset myös luikkisivat huoneisiinsa?

Minä 80-luvun kasvatti muistan, miten ihmiset ihan kyläili toistensa luona, ja lapset tosiaan meni omia menojaan, jos vanhemmilla oli tylsiä oma kavereitaan käymässä. Ja kyllä, niitä saattoi tulla ihan arki-iltana! Joku iskän kaveri tuli katsomaan puuvajansa piirrustuksia, tai joku puoliaikuinen sukulaislapsi (=minun näkökulmastani tylsä aikuinen) opettelemaan matikkaa. Jos iskälle tuli vieraita, ne olivat takkahuoneessa missä oli iso kirjoituspöytä, jos äidille, ne olivat keittiössä ja kalkattivat kahvia juoden.

Pointtini on siis se, että lapsi voi aivan hyvin suhtautua äidin uuteen miesystävään kuten kehen hyvänsä vanhempien kaveriin. Tylsä aikuinen, johon ei tarvitse kiinnittää kohteliaan pakkotervehdyksen lisäksi sen enempää huomiota.

Monen mielestä ei varmaan tarvitsisi käydä sellaisia vieraita, joita pikkukeisari/-nna ei toivoisi kylään

Ei kai ne vieraat , puuuvajan katsojat ja muut vieraat, voihkineet suljetun oven takana ja liikkuneet vähissä vaatteissa?

Se puoliaikuinen sukulaislapsi varsinkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hankalia asioita, mutta ei lapsen elämään voi tuoda ihmisiä ja olettaa, että he tykkäisivät. Miksi sinun pitää tyrkyttää miestä lapsen seuraan ja leikkiä perhettä?

Varmaankin siksi, että haluaa olla rakastamansa ihmisen seurassa ja olla tämän kanssa perhe? Vai onko lasten tekeminen ja eroaminen vanhemmille tuomio hylätä kaikki omat tarpeensa ja toiveensa? Vanhemman ihmisarvo ja oikeus nauttia elämästä katoaa heti kun lapsen saa? Sairas ajattelumalli. Ei lapsi päätä vanhemman parisuhteesta. Lapsi sopeutuu. Niin kauan kuin uusi kumppani kohtelee lasta hyvin, lapsella ei ole mitään oikeutta estää normaalia perhe-elämää.

Hassua, kirjoitat ikään kuin lapsi olisi rakkauden ja normaalin perhe-elämän ulkopuolella. Usein ajatellaan ihan päinvastoin.

Vastasin vain lainaamassani viestissä esitettyyn kysymykseen, joka koski kumppania, ei lasta. Lapsi kuuluu tottakai perhe-elämään ja hän on myös rakkauden kohde. Mutta lapsi ei täytä kaikkia aikuisen toiveita ja tarpeita eikä elämä lapsen kanssa tarkoita sitä, että vanhempi on onnellinen ja tyytyväinen perhe-elämään eikä kaipaa mitään muuta elämäänsä. Vaikka sinulla näin olisi, niin kaikilla ei ole ja se on täysin ok.

Niin, kukahan täyttäisi kaikki aikuisen toiveet ja tarpeet? Ja montako lapsen elämänmuutosta tarvitaan tämän selvittämiseksi?

Oletko ajatellut, että siitä elämän keskipisteestäkin tulee joskus aikuinen. Sitten se saattaa haluta tehdä jotain mikä sen lasta vastaavasti harmittaa; muuttaa perheen toiselle paikkakunnalle työn perässä, myydä kesämökin kun työttömyys ja rahat loppu, luopua koirasta kun yksi lapsista tuli allergiseksi..

Kuinkas häntä sitten neuvoisit?

Aikuista on vähän myöhäistä enää kasvattaa mihinkään suuntaan. Mutta juuri nyt, kaikille, joilla on nyt pieniä lapsia ja jotka näitä kasvattavat, haluaisin muistuttaa, että lapsi, joka pakotetaan joustamaan, harvoin kasvaa joustavaksi aikuiseksi. Itse asiassa päinvastoin.

Mitä sinä nyt tarkoitat pakotetulla joustamisella?

Onko sulla lähdettä tähän väitteeseen?

Lähteenä lapsipsykologit. Joustamattomille lapsille neuvotaan opettamaan joustavuutta mallista, ei pakottamalla. Eli aikuinen näyttää joustaminen ja neuvottelemisen mallia.

Kasvatuspyskologiassa tällä käsitteellä lapsen joustavuudesta tai joustamattomuudesta viitataan kylläkin lapsen temperamenttiin liittyvään uhmaan, ts päivittäisiin tilanteisiin, joissa yleensä alle kouluikäinen lapsi voi osoittaa joustamattomuutta, esimerkkinä ruokailu, vaatteiden valinta aamulla ymv. Näitä tilanteita kasvattajan on hyvä kohdata perustellen, neuvotellen ja sanoittaen lapsen tunteen tilanteessa.

Sopeutumisessa uuteen elämäntilanteeseen, kuten asumisjärjestelyyn, on kysymys kuitenkin kokonaan eri asiasta.

Kokonaan eri asiasta? Eikö lapsella enää olekaan temperamenttia, jos

kotiin muuttaa uusi aikuinen? Vai eikö kyse olekaan päivittäisistä tilanteista?

Siis onko osalla keskustelijoita mennyt ohi että uusi mies asuu jo lapsen kotona. On asunut jo vuoden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hankalia asioita, mutta ei lapsen elämään voi tuoda ihmisiä ja olettaa, että he tykkäisivät. Miksi sinun pitää tyrkyttää miestä lapsen seuraan ja leikkiä perhettä?

Varmaankin siksi, että haluaa olla rakastamansa ihmisen seurassa ja olla tämän kanssa perhe? Vai onko lasten tekeminen ja eroaminen vanhemmille tuomio hylätä kaikki omat tarpeensa ja toiveensa? Vanhemman ihmisarvo ja oikeus nauttia elämästä katoaa heti kun lapsen saa? Sairas ajattelumalli. Ei lapsi päätä vanhemman parisuhteesta. Lapsi sopeutuu. Niin kauan kuin uusi kumppani kohtelee lasta hyvin, lapsella ei ole mitään oikeutta estää normaalia perhe-elämää.

Hassua, kirjoitat ikään kuin lapsi olisi rakkauden ja normaalin perhe-elämän ulkopuolella. Usein ajatellaan ihan päinvastoin.

Vastasin vain lainaamassani viestissä esitettyyn kysymykseen, joka koski kumppania, ei lasta. Lapsi kuuluu tottakai perhe-elämään ja hän on myös rakkauden kohde. Mutta lapsi ei täytä kaikkia aikuisen toiveita ja tarpeita eikä elämä lapsen kanssa tarkoita sitä, että vanhempi on onnellinen ja tyytyväinen perhe-elämään eikä kaipaa mitään muuta elämäänsä. Vaikka sinulla näin olisi, niin kaikilla ei ole ja se on täysin ok.

Niin, kukahan täyttäisi kaikki aikuisen toiveet ja tarpeet? Ja montako lapsen elämänmuutosta tarvitaan tämän selvittämiseksi?

Oletko ajatellut, että siitä elämän keskipisteestäkin tulee joskus aikuinen. Sitten se saattaa haluta tehdä jotain mikä sen lasta vastaavasti harmittaa; muuttaa perheen toiselle paikkakunnalle työn perässä, myydä kesämökin kun työttömyys ja rahat loppu, luopua koirasta kun yksi lapsista tuli allergiseksi..

Kuinkas häntä sitten neuvoisit?

Aikuista on vähän myöhäistä enää kasvattaa mihinkään suuntaan. Mutta juuri nyt, kaikille, joilla on nyt pieniä lapsia ja jotka näitä kasvattavat, haluaisin muistuttaa, että lapsi, joka pakotetaan joustamaan, harvoin kasvaa joustavaksi aikuiseksi. Itse asiassa päinvastoin.

Mitä sinä nyt tarkoitat pakotetulla joustamisella?

Onko sulla lähdettä tähän väitteeseen?

Lähteenä lapsipsykologit. Joustamattomille lapsille neuvotaan opettamaan joustavuutta mallista, ei pakottamalla. Eli aikuinen näyttää joustaminen ja neuvottelemisen mallia.

Kasvatuspyskologiassa tällä käsitteellä lapsen joustavuudesta tai joustamattomuudesta viitataan kylläkin lapsen temperamenttiin liittyvään uhmaan, ts päivittäisiin tilanteisiin, joissa yleensä alle kouluikäinen lapsi voi osoittaa joustamattomuutta, esimerkkinä ruokailu, vaatteiden valinta aamulla ymv. Näitä tilanteita kasvattajan on hyvä kohdata perustellen, neuvotellen ja sanoittaen lapsen tunteen tilanteessa.

Sopeutumisessa uuteen elämäntilanteeseen, kuten asumisjärjestelyyn, on kysymys kuitenkin kokonaan eri asiasta.

Juuri näin. Muutoinhan tällä logiikalla lapsen ei tarvitsisi väkisin joustaa muissakaan uusissa elämäntilanteissa esimerkiksi siinä, jos perheeseen syntyy sisarus, josta lapsi ei pidä ja on tästä mustasukkainen. Tai jos lapsi ei halua mennä päiväkotiin tai kouluun, niin pitääkö lapsen sitten saada jäädä kotiin kun ei voi pakottaa lasta tekemään? Nämä ovat niitä päätöksiä, jotka aikuiset tekevät. Ja niin kauan kuin vanhempi ja vanhemman uusi kumppani kohtelee lasta hyvin, niin ei ole mitään väärää lasta kohtaan ruveta parisuhteeseen ja muuttaa yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hankalia asioita, mutta ei lapsen elämään voi tuoda ihmisiä ja olettaa, että he tykkäisivät. Miksi sinun pitää tyrkyttää miestä lapsen seuraan ja leikkiä perhettä?

Varmaankin siksi, että haluaa olla rakastamansa ihmisen seurassa ja olla tämän kanssa perhe? Vai onko lasten tekeminen ja eroaminen vanhemmille tuomio hylätä kaikki omat tarpeensa ja toiveensa? Vanhemman ihmisarvo ja oikeus nauttia elämästä katoaa heti kun lapsen saa? Sairas ajattelumalli. Ei lapsi päätä vanhemman parisuhteesta. Lapsi sopeutuu. Niin kauan kuin uusi kumppani kohtelee lasta hyvin, lapsella ei ole mitään oikeutta estää normaalia perhe-elämää.

Hassua, kirjoitat ikään kuin lapsi olisi rakkauden ja normaalin perhe-elämän ulkopuolella. Usein ajatellaan ihan päinvastoin.

Vastasin vain lainaamassani viestissä esitettyyn kysymykseen, joka koski kumppania, ei lasta. Lapsi kuuluu tottakai perhe-elämään ja hän on myös rakkauden kohde. Mutta lapsi ei täytä kaikkia aikuisen toiveita ja tarpeita eikä elämä lapsen kanssa tarkoita sitä, että vanhempi on onnellinen ja tyytyväinen perhe-elämään eikä kaipaa mitään muuta elämäänsä. Vaikka sinulla näin olisi, niin kaikilla ei ole ja se on täysin ok.

Niin, kukahan täyttäisi kaikki aikuisen toiveet ja tarpeet? Ja montako lapsen elämänmuutosta tarvitaan tämän selvittämiseksi?

Varmaan riippuu ihmisestä. Joillain ihmisillä varmaan kaikki toiveet ja tarpeet täyttää kumppani, ystävät ja perhe sekä tietysti ihminen itse. Vaikea vastata yleisesti, kun ihmisillä on niin erilaisia toiveita ja tarpeita.

Vierailija kirjoitti:

Mutta muistakaa, kenellä tyttöjä. Uudet kumppanit ovat tavanomaisia lasten hyvöksikäyttäjiä. Lehdessä oli tuomio kun saman yh: n tyttöjä kaksi peräkkäistä avomiestä sai tuomion samassa oikeudenkäynnissä.

Lapsella voi olla perusteet jäädä esim. Kahden kesken.

Ihan sama asia pojilla.

Kaikki isät eivät automaattisesti välitä lapsistaan, tapaamisista ja yöpymisistä puhumattakaan. Heidänlaisiaan on vaikka kuinka paljon. Tai isä on muuttaneet tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hankalia asioita, mutta ei lapsen elämään voi tuoda ihmisiä ja olettaa, että he tykkäisivät. Miksi sinun pitää tyrkyttää miestä lapsen seuraan ja leikkiä perhettä?

Varmaankin siksi, että haluaa olla rakastamansa ihmisen seurassa ja olla tämän kanssa perhe? Vai onko lasten tekeminen ja eroaminen vanhemmille tuomio hylätä kaikki omat tarpeensa ja toiveensa? Vanhemman ihmisarvo ja oikeus nauttia elämästä katoaa heti kun lapsen saa? Sairas ajattelumalli. Ei lapsi päätä vanhemman parisuhteesta. Lapsi sopeutuu. Niin kauan kuin uusi kumppani kohtelee lasta hyvin, lapsella ei ole mitään oikeutta estää normaalia perhe-elämää.

Hassua, kirjoitat ikään kuin lapsi olisi rakkauden ja normaalin perhe-elämän ulkopuolella. Usein ajatellaan ihan päinvastoin.

Vastasin vain lainaamassani viestissä esitettyyn kysymykseen, joka koski kumppania, ei lasta. Lapsi kuuluu tottakai perhe-elämään ja hän on myös rakkauden kohde. Mutta lapsi ei täytä kaikkia aikuisen toiveita ja tarpeita eikä elämä lapsen kanssa tarkoita sitä, että vanhempi on onnellinen ja tyytyväinen perhe-elämään eikä kaipaa mitään muuta elämäänsä. Vaikka sinulla näin olisi, niin kaikilla ei ole ja se on täysin ok.

Niin, kukahan täyttäisi kaikki aikuisen toiveet ja tarpeet? Ja montako lapsen elämänmuutosta tarvitaan tämän selvittämiseksi?

Varmaan riippuu ihmisestä. Joillain ihmisillä varmaan kaikki toiveet ja tarpeet täyttää kumppani, ystävät ja perhe sekä tietysti ihminen itse. Vaikea vastata yleisesti, kun ihmisillä on niin erilaisia toiveita ja tarpeita.

Mielestäni on myös realistista todeta, että aivan kaikki toiveet ja tarpeet eivät täyty kenenkään elämässä. Lapsi itsessään on jo ollut itse kullekin aika suuri toive, toivottavasti ainakin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on miesystävä ollut jo kuusi vuotta. En ikinä ole vaatinut lapsiani miesystäväni seuraan. Tervehtivät ja luikkivat huoneisiinsa. Lasten ei tarvitse pitää miesystävääni läheisenään.

Ihanaa, kun joutuu luikkimaan kotonaan. Kuulostaa onnelliselta perheeltä.

anteeksi vaan, mutta mä ihmettelen, että mikä hinku on muuttaa aikuisilla ihmisillä yhteen, jos siis on molemmill tai edes toisella kotona asuvia lapsia? Varsinkaan, jos ei ole edes tarkoitus hankkia yhteisiä lapsia? Sitä paitsi, jos yksinhuoltaja muuttaa pois vuokra-asunnosta asumaan yhteen miesystävän kanssa, menettää hän todennäköisesti silloin silloin asumistuen ja lapsilisän yh-korotukset. Ellei sitten ole tarkoitus, että se uusi puoliso alkaa elättää hänen lapsiaan.