Lue keskustelun säännöt.
Voiko mukava ja sosiaalinen ihminen olla yksinäinen?
21.01.2023 |
Itseni puolesta kyselen. Olen tiettävästi mukava ja pidetty ihminen, tällaisen käsityksen olen saanut. En ole ujo vaan ihan sosiaalinen tyyppi, joka voi helposti mennä juttelemaan ihan vieraillekin ihmisille. Olen hyvä kuuntelemaan ja keksin aika helposti jutunjuurta monenlaisten ihmisten kanssa.
Silti minulla ei ole ystäviä. Joskus on ollut muutama, mutta ne ystävyydet on hiipuneet. Muita pyydetään leffaan, kahville, mukaan mökille, juhliin. Ei minua. En ala roikkumaan, ennemmin taidan olla vähän etäinen ja huono viestittelemään. Olen nähnyt monta kertaa sivusta, miten jotkut naiset tutustuessaan ystävystyy heti ja ovat siitä saakka aivan paita ja peppu ja jakavat kaikki henkilökohtaiset juttunsa. Itse en ole koskaan kokenut mitään tällaista. En jotenkin osaa löytää sellaista syvää yhteyttä ja samaa aaltopituutta kenenkään kanssa. Vika varmaan on minussa, mutta mikä, sitä en tiedä.
Kommentit (231)
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen huomannut, että heti jos aletaan puhua jostakin huolista ja murheista, muuttuu kahden ihmisen suhde välittömästi syvällisemmäksi. Siinä kun jaetaan henkilökohtaisia asioita, pakottaa se väkisinkin luomaan luottamusta toiseen. Ja sen eteen nähdään myös vaivaa jotta se luottamus pysyy, ettei toinen mene lavertelmaan ympäri kyliä näitä ehkä salaisiakin asioita.
Ja yleensäkin jos puhutaan tabuista, aiheista, joista ei ihan hirveen usein puhuta saattaa yhdistää.
Ja tietenkin se kaikista tiukimmin yhteen liimaava on aito nauru. Yhteinen nauru. Kun molemmat nauraa samalle asialle kyyneleet silmissä, niin ystävyys on taattua.
No tässä on esimerkki naisten välisestä sosiaalisesta koodista. Kuuntelemalla ja jakamalla huolia ja murheita uusi ystävyyssuhde syvenee nopeasti. Sen sijaan miesten välillä tällaista sosiaalista koodia ei ole.
Entä jos vain toinen jakaa ja toinen kuuntelee? Mulle käy varsin usein niin, että joku puolituttu tai jopa tutematon alkaa purkaa mulle huoliaan. Ei siinä mitään, aikoinaan kuuntelin ihan työkseni muiden huolia. Multa ilmeisesti puuttuu tietty koodi, koska en koe lähentyväni tällaisen ihmisen kanssa mitenkään. Omista huolistani puhun hyvin harvoin kenellekään muulle kuin asianomaiselle itselleen (jos huoleni siis liittyy toiseen aikuiseen ihmiseen) tai ammattilaiselle, jolla voi olla ratkaisu huolen aiheuttaneeseen ongelmaani.
Et lähenny, kun et anna vastalahjaksi niitä omia huolia.
Kuuluuko kyseiseen koodiin, että mun pitäisi antaa vastalahjaksi omia huoliani?
Kuuluu. Ja koodiin kuuluu myös, että niiden sinun huolien täytyy olla kuitenkin riittävän kevyitä huolia ja sen sosiaalisen viiteryhmän sisällä hyväksyttyjä ja aika tyypillisiä huolia eli sellaisia mitä sillä toisellakin on, jotta voitte bondata huolien kautta. Eli hyväksyttyjä ja sopivan kevyitä huolia voi olla vaikkapa kiireinen lapsiarki tai omien vanhempien hankaluudet kotihoidon kanssa. Sen sijaan vaikutat liian oudolta ja erilaiselta tai liian hard core tapaukselta ystäväksi, jos sinun huolia on että veli joutui vankilaan henkirikoksen tekemisen vuoksi tai että mieheni petti sinua miespuoleisen pomonsa kanssa.
Tämä mentaliteetti kai tarkoittaa, että ystävyys on kilpailu. Jos toisella menee liian hyvin tai liian huonosti, hänet pitää hylätä, koska hän ei palvele kokemusta omasta kelpaamisesta. Ehdollistettu ystävyys.
Kaikki ihmiset eivät ole kilpailuhenkisiä, vaikka ovat ehkä kunnianhimoisia, ja jos he menestyvät heidän kannattaa varoa ystäviä, joiden perusluonteeseen kuuluu voimakas kilpailuhenkisyys koska se voi tarkoittaa myös kateutta ja irrationaalisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä yksi laajempi ilmentymä sanattomasta sosiaalisesta koodista on Suomessa sukupuolen tietäminen vaikka sitä ei missään vaiheessa mainita keskustelun aikana. Meidän ei tarvitse täsmentää mikä on tämä "hän" mistä puhutaan, kaikki tietää intuitiivisesti kummasta sukupuolesta on kyse. Sitä joskus ulkomaalaiset kysyy mistä sen tietää eikä siihen osaa vastata kuin, että kaikki sen tietää.
Naiset ja miehet yleensä erottaa toisistaan jo pelkästä äänestä, mutta aina ei näin ole.
Mitä tarkoitit kirjoittaessasi "hän"?
Kun puhutaan ihmisestä joka ei ole paikalla ja toinen ei tunne tätä henkilöä. Sellainen tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka ette tiedä tai ymmärrä mitä tarkoittaa sosiaalinen tai kulttuurinen koodi. Tässä teille termin määrittelyjä:
Social codes exist wherever people interact with each other and vary between groups. In various social contexts there are implicit rules governing acceptable behaviour. People use both conscious and subconscious signals to communicate and these signals are socially and culturally bound.
Cultural codes are defined as symbols and systems of meaning that are relevant to members of a particular culture (or subculture). These codes can be utilized to facilitate communication within the 'inside group' and also to obscure the meaning to 'outside groups'.
Termi ei tosiaan ole mikään ap:n keksimä termi, vaan esim. sosiologian alalla käytössä oleva käsite.
Ei täysin "aukea."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä yksi laajempi ilmentymä sanattomasta sosiaalisesta koodista on Suomessa sukupuolen tietäminen vaikka sitä ei missään vaiheessa mainita keskustelun aikana. Meidän ei tarvitse täsmentää mikä on tämä "hän" mistä puhutaan, kaikki tietää intuitiivisesti kummasta sukupuolesta on kyse. Sitä joskus ulkomaalaiset kysyy mistä sen tietää eikä siihen osaa vastata kuin, että kaikki sen tietää.
Naiset ja miehet yleensä erottaa toisistaan jo pelkästä äänestä, mutta aina ei näin ole.
Mitä tarkoitit kirjoittaessasi "hän"?
Kun puhutaan ihmisestä joka ei ole paikalla ja toinen ei tunne tätä henkilöä. Sellainen tilanne.
En ymmärtänyt.
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka ette tiedä tai ymmärrä mitä tarkoittaa sosiaalinen tai kulttuurinen koodi. Tässä teille termin määrittelyjä:
Social codes exist wherever people interact with each other and vary between groups. In various social contexts there are implicit rules governing acceptable behaviour. People use both conscious and subconscious signals to communicate and these signals are socially and culturally bound.
Cultural codes are defined as symbols and systems of meaning that are relevant to members of a particular culture (or subculture). These codes can be utilized to facilitate communication within the 'inside group' and also to obscure the meaning to 'outside groups'.
Termi ei tosiaan ole mikään ap:n keksimä termi, vaan esim. sosiologian alalla käytössä oleva käsite.
Aa, siis koodi koodin hyväkysttävyyteen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli jos käyttäytyy moukkamaisesti, ihmisillä eri puolilla maailmaa on erilaisia tapoja ilmentää, etteivät pidä moukkamaisuudesta. Ja se tapojen kirjo ilmaista torjuntaa on koodien kirjo siinä kontekstissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka ette tiedä tai ymmärrä mitä tarkoittaa sosiaalinen tai kulttuurinen koodi. Tässä teille termin määrittelyjä:
Social codes exist wherever people interact with each other and vary between groups. In various social contexts there are implicit rules governing acceptable behaviour. People use both conscious and subconscious signals to communicate and these signals are socially and culturally bound.
Cultural codes are defined as symbols and systems of meaning that are relevant to members of a particular culture (or subculture). These codes can be utilized to facilitate communication within the 'inside group' and also to obscure the meaning to 'outside groups'.
Termi ei tosiaan ole mikään ap:n keksimä termi, vaan esim. sosiologian alalla käytössä oleva käsite.
Ei täysin "aukea."
Ikävä kyllä sitten vika ei ole tuossa käsitteessä vaan sinussa, sillä kyllä monelle meille muille aukeaa helpostikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai tapa ilmaista kiitollisuutta tarjotusta ateriasta voi yhdessä maassa olla syödä kaikki (huonokin), toisessa maassa röyhtäisy.
Tämä on ihan normaalia. Suomessa harrastetaan ystävyyssuhteita ainoastaan nuorena tai vanhoina. Keski-ikä eletään perheen kanssa. Sinne mökeille kutsutaan toisia perheitä. Yleensä vain sisaruksien perheitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyse on siis illuusioista ja odotusten täyttymisestä: populaatiossa joku illuusio on yleinen (esimerkiksi se, että röyhtäisy tarjotun aterian jälkeen on kohteliaisuus) ja ihmisten odotetaan käyttäytyvän tavalla, joka ylläpitää illuusiota. Se koetaan turvallisena. Ei tarvitse joka kerta miettiä, miten kelpaa, kun on sovitut kaavat, "näin ja ainoastaan NÄIN osoitat hyväksyväsi minut! Ei mitään sooloilua ilmaisutavoissa, kiitos." Varsinkin taikauskoisissa maissa yksilöllisyys, jäykästä perinteisestä koodista poikkeaminen, saattaisi ahdistaa?
Suomalaiset ovat melko avaramielisiä, eivätkä tarvitse paljon koodeja pärjätäkseen toistensa kanssa. Täällä saa aika vapaasti olla, jopa moukkamaisuuteen asti (ei vastata tervehdykseen), eikä sitä välttämättä pidetä mielenvikaisuutena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi esimerkki sosiaalisesta koodista on se, että suomalainen muuttaa jenkkeihin ja alkaa siellä tutustua vaikka naapureihin tai työpaikan ihmisiin. Ja kun paikallinen eli jenkki sanoo hänelle, että hauskaa, että sinäkin pidät koirista, minulla on kaksi koiraa haluaisitko tulla joskus käymään katsomaan niitä. Niin suomalainen ilahtuu ja ajattelee, että onpa kivaa kun ystävystymme ja vastaa, että mielelläni, sopisiko vaikka huomenna. Ja jenkki muuttuu torjuvaksi ja vastaa jotain kohteliaan ympäripyöreää ja keskustelu loppuu siihen. Suomalainen ei tajunnut koodin olleen, että kutsu käymään ei ollut kutsu vaan sitä ei tarkoitettu edes haluksi tutustua, se ei tarkoittanut yhtään mitään muuta kuin että on ilmoja pidellyt.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset ovat melko avaramielisiä, eivätkä tarvitse paljon koodeja pärjätäkseen toistensa kanssa. Täällä saa aika vapaasti olla, jopa moukkamaisuuteen asti (ei vastata tervehdykseen), eikä sitä välttämättä pidetä mielenvikaisuutena.
Niin, pärjätäkseen. Mutta ketju aihe oli ystävien saaminen, se on eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen huomannut, että heti jos aletaan puhua jostakin huolista ja murheista, muuttuu kahden ihmisen suhde välittömästi syvällisemmäksi. Siinä kun jaetaan henkilökohtaisia asioita, pakottaa se väkisinkin luomaan luottamusta toiseen. Ja sen eteen nähdään myös vaivaa jotta se luottamus pysyy, ettei toinen mene lavertelmaan ympäri kyliä näitä ehkä salaisiakin asioita.
Ja yleensäkin jos puhutaan tabuista, aiheista, joista ei ihan hirveen usein puhuta saattaa yhdistää.
Ja tietenkin se kaikista tiukimmin yhteen liimaava on aito nauru. Yhteinen nauru. Kun molemmat nauraa samalle asialle kyyneleet silmissä, niin ystävyys on taattua.
Mua ihmetyttää se, että miksi aina sen toisen pitää olla se joka alkaa avautumaann omasta elämästään ka sittenn suhde syvenee. Miksi itse ei voi alkaa jakaa murheitaan? Monesti kuulee sanottavan että pitää jakaa omasta elämästään huoli. Ei minulle kukaan avaudu, minun pitäisi aina itse rohjeta avautua ensin. Sitten kun avaudun niin lopputulos on sama, ei syvene suhde. Ehkä se syvenisi jos se toinen avautuisi itse? Näin päin ei vaan koskaan ole tapahtunut.
Rationaalisen onkin vaikea käsittää että elämän randomiteetti ilmenee niinkin arkisissa asioissa kuin kohtaamiset. Ajatellaan että sattuma on vaan huono tuuri esim onnettomuudet, mutta myös neutraaleissa asioissa, kuten kenet kohtaa on sattumaa. Siinä on niin monta muuttujaa.
Mutta näin vanhempana täytyy sanoa että maailma on täysin erilainen kuin ennen Internettiä. Kukaan ei ole täysin yksin joka tänne kirjoittaa.
Ja kyllä, vain puoliälykkäänäkin on raskasta tyhmempien kanssa.
Se täytyy mainita että jos on kovat odotukset varmasti pettyy. Eli ei odota mitään eikä yritä miellyttää ketään niin ehkä kohtaa kaltaisensa. Samoista asioista kiinnostuneita tapaa luonnollisesti esim harrastusryhmissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama homma. Ehkä mut koetaan tylsäks, kun en tykkää lähteä juoruiluihin mukaan.
Minä olen tuollainen kuin sinä, juoruilujutuista en jaksa kiinnostua, enkä oikein osaa kommentoida sellaisiin mitään vaan tunnen oloni epämukavaksi kun muut niitä puhuu. Ehkä ongelma on sitten siinä, että olen sillä tavalla liian tylsä. Ap
Ystävyyteen aika monesti kuuluu tietynlainen uskoutuminen. Eli jos et ole valmis avaamaan itsestäsi mitään pintaa syvempää tai et ole kiinnostunut vastapuolenkaan yksityisemmistä asioista tai "juoruilujutuista", niin se saattaa ikävä kyllä olla syy, että tietty luottamuksen taso jää rakentumatta eikä tuttavuus koskaan syvene ystävyydeksi.
Tämä. Heti ei tarvitse ladata kaikkea tiskiin mutta jos muutamankaan tapaamisen jälkeen ei saa irti muuta kuin ympäripyöreää small talkia, minulla tällaiset jää tuttaviksi. Vaikka olisivat kuinka mukavia tai miellyttävän oloisia. Ja omalla kohdalla ei tarvita mitään juoruilua tai heti olla tilittämässä elämänsä traumoja, mutta jos keskustelu on aina silkkaa pintapuolista nönnönnöötä, ei kiinnosta ystävyysmielessä.
Kerron esimerkin. Tutustuin lähipiirin kautta tosi mukavaan ja miellyttävään naisihmiseen. Tapasimme usein joko suvun tapaamisissa ja joskus jopa ihan järjestimme keskenäänkin tekemistä. Mutta homma ei lähtenyt, ei millään. Mitään vikaa ei ollut varmaan kummassakaan, ja se oli jotenkin hyvä paikka miettiä, että mikä ns. mätti kun periaatteessa mikään ei mättänyt.
Lopulta tajusin, että homma mätti juuri siinä, että hän ei päästänyt kunnolla lähelle. Hänellä oli esim. avioeroa päällä, sairastunutta lähiomaista jne. Joista siis tiesin. Mutta kun kysyin kuulumisia ja että miten menee, aina oli vakiovastaus iloisesti että "ihan hyvin menee", ja that´s it.
Ei siinä mitään, ei tarvitse avautua kuin psykoterapiassa mutta se, että joskus sanoisi vaikka että paremminkin on mennyt, mutta jospa se tästä. Sillon tulee jotain säröä pintaan ja teet itsestäsi inhimillisemmän ja saat enemmän tarttumapintaa. Semmoinen koskematon teflon pitää kyllä ainakin meikäläisen pelkkänän hyvänpäiväntuttavana.
Minulle ystävyyteen ja hyvään kaveruuteen kuuluu aitous. Ei tarvitse jatkuvasti olla joku esitys ja fasadi päällä. Tai jos onkin, sitä välillä raotetaan ja kerrotaan aitoja asioita itsestä ja omista tunteista.
Olen työssä, jossa työkseen kuunnellaan muiden ongelmia ja huolia. Siksi en millään jaksaisi kuunnella vapaa-ajalla kenenkään huolia, ainakaan uusien ihmisten, kaikkein läheisimpien huolia kyllä jaksan. Ja koska en jaksaisi kuunnella mitään huolipuhetta niin en halua myöskään omista huolistani puhua. Haluaisin jutella vanhojen ystävien ja uusien ystävien kanssa mieluiten vaikka maailmanpolitiikasta tai jostain vastaavasta. Mutta sellaiseen ei muilla tunnu olevan intoa ilman tuota huolien jakamista.
Tässäpä sen näkee, että ihmiset ovat erilaisia. Minulle kävisi myös vaikka maailmanpolitiikasta, uskonnosta tai filosofiasta keskustelu. Se jo raottaa ihmisen arvomaailmaa, tapaa ajatella ja kertoo siis vähän siitä millainen ihminen on. Jotkut eivät halua sitäkään. Esimerkiksi tämä kyseinen esimerkkitapaus, josta kerroin. Heidän suvussaan on opetettu, että politiikasta ja uskonnosta keskustelu ei ole sivistynyttä. Jotenka tarttumapintaa ei saa edes siitä.
Aina neuvotaan, että mene harrastukseen, sieltä saat ystäviä. Olen lapsena ja nuorena ollut partiossa, voimistelyryhmässä ja ratsastuskursseilla. Koskaan en niistä saanut yhtään ystävää, vaikka vuosia olin samassa ryhmässä. Oli ne ihan kivoja kaveritason tyyppejä, mutta ei kukaan halunnut tavata tai pitää yhteyttä sen harrastustunnin tai leirin ulkopuolella. Koulusta ja naapurista sain useitakin ystäviä, eli en usko vian olleen minussa ihmisenä.
Aikuisena olen ollut kuntosalin jäsenenä, jossain jumpissa ja työväenopiston kursseilla, enkä niistäkään ole saanut yhtään moikkatuttua syvempää tuttavuutta. Vaikka olen sosiaalinen ja mukava.
Eli sanoisin, että ainakaan harrastuksista ei saa ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen huomannut, että heti jos aletaan puhua jostakin huolista ja murheista, muuttuu kahden ihmisen suhde välittömästi syvällisemmäksi. Siinä kun jaetaan henkilökohtaisia asioita, pakottaa se väkisinkin luomaan luottamusta toiseen. Ja sen eteen nähdään myös vaivaa jotta se luottamus pysyy, ettei toinen mene lavertelmaan ympäri kyliä näitä ehkä salaisiakin asioita.
Ja yleensäkin jos puhutaan tabuista, aiheista, joista ei ihan hirveen usein puhuta saattaa yhdistää.
Ja tietenkin se kaikista tiukimmin yhteen liimaava on aito nauru. Yhteinen nauru. Kun molemmat nauraa samalle asialle kyyneleet silmissä, niin ystävyys on taattua.
No tässä on esimerkki naisten välisestä sosiaalisesta koodista. Kuuntelemalla ja jakamalla huolia ja murheita uusi ystävyyssuhde syvenee nopeasti. Sen sijaan miesten välillä tällaista sosiaalista koodia ei ole.
Entä jos vain toinen jakaa ja toinen kuuntelee? Mulle käy varsin usein niin, että joku puolituttu tai jopa tutematon alkaa purkaa mulle huoliaan. Ei siinä mitään, aikoinaan kuuntelin ihan työkseni muiden huolia. Multa ilmeisesti puuttuu tietty koodi, koska en koe lähentyväni tällaisen ihmisen kanssa mitenkään. Omista huolistani puhun hyvin harvoin kenellekään muulle kuin asianomaiselle itselleen (jos huoleni siis liittyy toiseen aikuiseen ihmiseen) tai ammattilaiselle, jolla voi olla ratkaisu huolen aiheuttaneeseen ongelmaani.
Et lähenny, kun et anna vastalahjaksi niitä omia huolia.
Kuuluuko kyseiseen koodiin, että mun pitäisi antaa vastalahjaksi omia huoliani?
Kuuluu. Ja koodiin kuuluu myös, että niiden sinun huolien täytyy olla kuitenkin riittävän kevyitä huolia ja sen sosiaalisen viiteryhmän sisällä hyväksyttyjä ja aika tyypillisiä huolia eli sellaisia mitä sillä toisellakin on, jotta voitte bondata huolien kautta. Eli hyväksyttyjä ja sopivan kevyitä huolia voi olla vaikkapa kiireinen lapsiarki tai omien vanhempien hankaluudet kotihoidon kanssa. Sen sijaan vaikutat liian oudolta ja erilaiselta tai liian hard core tapaukselta ystäväksi, jos sinun huolia on että veli joutui vankilaan henkirikoksen tekemisen vuoksi tai että mieheni petti sinua miespuoleisen pomonsa kanssa.
Tämä mentaliteetti kai tarkoittaa, että ystävyys on kilpailu. Jos toisella menee liian hyvin tai liian huonosti, hänet pitää hylätä, koska hän ei palvele kokemusta omasta kelpaamisesta. Ehdollistettu ystävyys.
Kaikki ihmiset eivät ole kilpailuhenkisiä, vaikka ovat ehkä kunnianhimoisia, ja jos he menestyvät heidän kannattaa varoa ystäviä, joiden perusluonteeseen kuuluu voimakas kilpailuhenkisyys koska se voi tarkoittaa myös kateutta ja irrationaalisuutta.
Kyllä, näin, ja tämä on se syy miksi minulla ei ole enää kavereita. En osaa tuota peliä ollenkaan. Silloin kun ystävyyksiä ns luotiin nuorempana, niin luulin että ystävyys tarkoittaa muuta, ja kuvittelin että ne ihmiset jotka sanoivat minua hyväksi ystäväkseen, ja minä pidin heitä ystävänäni, osoittautuivatkin sitten ihan muuksi.
Tästä syystä olen nykyään kaveriton, siksi koska nämä ystävät lopettivat ystävyyden kanssani lainaamani tekstin puitteissa, enkä ole onnistunut saamaan lisää koska en osaa sosiaalisia pelejä, ja en edes halua sellaista pelaamista elämääni.
Vain yksi ainoa ystävä on jäänyt nuoruudesta, ja ylipäätään, ja hänen kanssaan koen sellaista ystävyyttä mitä itse pidän ystävyytenä, ja olemmekin olelet parhaat ystävät jo 30 vuotta.
Jos tielleni olisi sattunut samalla tavalla ystävyydestä ajattelevia ihmisiä kuin tämä ystäväni, tai olisin tajunnut itse että minulla on aivan eri käsitys ystävyydestä kuin niillä joiden kanssa aikani vietin (kun olisin voinut olla tutustumassa ihmisiin jotka olisivat potentiaalisempia ystävyyteen kanssani) niin ehkä tilanne olisi toinen nyt.
Ei liene kenenkään vika varsinaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Aina neuvotaan, että mene harrastukseen, sieltä saat ystäviä. Olen lapsena ja nuorena ollut partiossa, voimistelyryhmässä ja ratsastuskursseilla. Koskaan en niistä saanut yhtään ystävää, vaikka vuosia olin samassa ryhmässä. Oli ne ihan kivoja kaveritason tyyppejä, mutta ei kukaan halunnut tavata tai pitää yhteyttä sen harrastustunnin tai leirin ulkopuolella. Koulusta ja naapurista sain useitakin ystäviä, eli en usko vian olleen minussa ihmisenä.
Aikuisena olen ollut kuntosalin jäsenenä, jossain jumpissa ja työväenopiston kursseilla, enkä niistäkään ole saanut yhtään moikkatuttua syvempää tuttavuutta. Vaikka olen sosiaalinen ja mukava.
Eli sanoisin, että ainakaan harrastuksista ei saa ystäviä.
Sama. En saanut ystäviä ala-asteelta, yläasteelta, ammattikoulusta, jatko-opinnoista, enkä töistä.
Yhdeltä kurssilta sain yhden kaverin jonka kanssa oltiin tekemisissä kurssinjälkeinen kesä, sen jälkeen hän ei enää vastannut yhteydenottooni. Toiselta kurssilta sain toisen kaverin jonka kanssa pidettiin yhtä vuoden verran, koska hänelle tärkeä ihminen kuoli ja hän tarvitsi tukeani, kun hän pääsi asiasta yli, niin loppui yhteydenpito minuun päin.
Ystäväni ovat muuta kautta kuin opiskeluista ja kursseilta tai harrastuksista.
En minäkään anna, mutta silti mulla on ystäviä. On aina ollut ja elämän varrella tullut uusia lisää.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/