Lue keskustelun säännöt.
Voiko mukava ja sosiaalinen ihminen olla yksinäinen?
21.01.2023 |
Itseni puolesta kyselen. Olen tiettävästi mukava ja pidetty ihminen, tällaisen käsityksen olen saanut. En ole ujo vaan ihan sosiaalinen tyyppi, joka voi helposti mennä juttelemaan ihan vieraillekin ihmisille. Olen hyvä kuuntelemaan ja keksin aika helposti jutunjuurta monenlaisten ihmisten kanssa.
Silti minulla ei ole ystäviä. Joskus on ollut muutama, mutta ne ystävyydet on hiipuneet. Muita pyydetään leffaan, kahville, mukaan mökille, juhliin. Ei minua. En ala roikkumaan, ennemmin taidan olla vähän etäinen ja huono viestittelemään. Olen nähnyt monta kertaa sivusta, miten jotkut naiset tutustuessaan ystävystyy heti ja ovat siitä saakka aivan paita ja peppu ja jakavat kaikki henkilökohtaiset juttunsa. Itse en ole koskaan kokenut mitään tällaista. En jotenkin osaa löytää sellaista syvää yhteyttä ja samaa aaltopituutta kenenkään kanssa. Vika varmaan on minussa, mutta mikä, sitä en tiedä.
Kommentit (231)
Vierailija kirjoitti:
Kertoisiko joku muukin, miten ymmärtää termin sosiaalinen koodi. Kesto?
Pidän termiä edelleenkin hieman outona ja tahtoisin tietää, mitä sillä ymmäretään.
Otetaan esimerkki. Porukka, jossa jokaisen intohimona on sama peli. Yksi porukasta kertoo hauskan jutun pelistä, ehkä vähän demonstroiden - ja jokainen ymmärtää heti, mitä hän tarkoittaa. Onko tämä tapahtuma sellaisen koodin välittämistä & kokemista, jossa koodin jokin lähtökohta on niin vahvasti olemassa, että sen aistiminen on suorastaan... "yhteistä henkeä?"
En myöskään ymmärtänyt ajatusta yhdistelmästä "mukava ja sosiaalinen" + "töksähtelevä" (ap).
Ymmärtäisin sosiaalisen koodin tarkoittavan eleitä, ilmeitä, mielipiteitä, vaatetusta, puheenaiheita ja tapaa puhua. Joistakin klikeistä olet heti ulkona sosiaalisesta piiristä jos et sovi tähän muottiin.
Kuvittele se klassinen "suosittujen" porukka. Siihen kuuluu hyvännäköiset, hyvin pukeutuvat, sosiaaliset ja ehkä urheilulliset tyypit. Mustiin pukeutunut pinkkitukka Narutopaidalla lähestyy joukkoa tervehtien kimeähköllä äänellä samalla heiluttaen kuningatartyyliin.
Ei tarvitse olla edes noin räikeästi erilainen, joillekin dissaamiseksi riittää että olet varakkaampi kuin he, naurat äänekkäästi tai olet ylipainoinen. Voit olla sosiaalinen ja pääosin mukava, mutta et esimerkiksi tajua että henkilön x kanssa saa heitellä hyvinkin mustaa huumoria ja y triggeröityy samasta sanastosta.
Ulospäin tavallinen henkilö ei välttämättä tajua pinttyneitä maneereitaan mikä karkoittaa ison osan ihmisistä ympäriltään. Yksi tuttuni yritti pyrkiä sisään moneen suosittuun porukkaan. Hänen tapanaan vain oli alkaa heti arvostelemaan muita ja nostaa itseään ylöspäin. Hänellä on myös erittäin laaja yleissivistys mutta pitkät harkitut vastaukset eivät ole "in" kanalaumassa jutellessa vaikka ruokailussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoisiko joku muukin, miten ymmärtää termin sosiaalinen koodi. Kesto?
Pidän termiä edelleenkin hieman outona ja tahtoisin tietää, mitä sillä ymmäretään.
Otetaan esimerkki. Porukka, jossa jokaisen intohimona on sama peli. Yksi porukasta kertoo hauskan jutun pelistä, ehkä vähän demonstroiden - ja jokainen ymmärtää heti, mitä hän tarkoittaa. Onko tämä tapahtuma sellaisen koodin välittämistä & kokemista, jossa koodin jokin lähtökohta on niin vahvasti olemassa, että sen aistiminen on suorastaan... "yhteistä henkeä?"
En myöskään ymmärtänyt ajatusta yhdistelmästä "mukava ja sosiaalinen" + "töksähtelevä" (ap).
Ymmärtäisin sosiaalisen koodin tarkoittavan eleitä, ilmeitä, mielipiteitä, vaatetusta, puheenaiheita ja tapaa puhua.
Sama kuin tässä ketjussa 122/142 | klo 17:10 | 22.1.2023, mutta rajattomana?
Vierailija kirjoitti:
Joistakin klikeistä olet heti ulkona sosiaalisesta piiristä jos et sovi tähän muottiin.
Eli kyse voi olla myös enemmän koodin vastaanottamisesta, kuin sen välittymisestä.
Vierailija kirjoitti:
Kuvittele se klassinen "suosittujen" porukka. Siihen kuuluu hyvännäköiset, hyvin pukeutuvat, sosiaaliset ja ehkä urheilulliset tyypit. Mustiin pukeutunut pinkkitukka Narutopaidalla lähestyy joukkoa tervehtien kimeähköllä äänellä samalla heiluttaen kuningatartyyliin.
Ei tarvitse olla edes noin räikeästi erilainen, joillekin dissaamiseksi riittää että olet varakkaampi kuin he, naurat äänekkäästi tai olet ylipainoinen. Voit olla sosiaalinen ja pääosin mukava, mutta et esimerkiksi tajua että henkilön x kanssa saa heitellä hyvinkin mustaa huumoria ja y triggeröityy samasta sanastosta.
Eli kysymyksenä on, missä määrin koodin välittäjä on vastuussa koodin seurauksista silloin, kun koodi on intensiivinen tai voidaan olettaa, että koodille ollaan erittäin herkkiä? Jolloin koodi on sen vastaanottajia ajatellen epäkunnioittava, ja sillä uhmaaminen provokatiivista, jopa kiusaamista, ellei sitten silkkaa tyhmyyttä?
Tärkeä osa sosiaalisuutta on tietysti kyky ja halu kanssakäymisen sujuvuuteen. Esimerkissäsi henkilön, joka välttämättä haluaa olla tekemisissä itsensä kanssa erilaisten ihmisten kanssa (ja siis erilaisuutensa säilyttäen), joutuu etenemään lähestymänsä joukon erilaisuuden ehdoilla (vaikka hän on se erilainen joukon suhteen, hän tavoittelee jotain itsestään poikkeavaa eli erilaista). Hänen olisi saatava ensin yhden itsestään erilaisen luottamus, sen sijaan, että hän syöksyy joukkoon - ja kenties uhriutuu, ellei saa skipata työläämpää, todellisia sosiaalisia taitoja vaativaa väylää.
Termistä koodi tulee muuten hiukan mieleen jonkinsorttinen agnosia, jopa akinetopsia: henkilöllä olisi mielessään jonkinlainen "still-kuva" tavoittelemastaan sosiaalisesta tilanteesta, mutta hän olisi sokea sen välivaiheille... Samasta syystä henkilö myöhästelisi toistuvasti: hänellä olisi vaikeuksia nähdä todellisia syy-seuraus -suhteita. Hän ehkä miettisi, mikä kikka auttaisi sosiaaliseen menestykseen, sillä hän ei kykenisi ymmärtämään omaa rooliaan tavoitteen saavuttamisena. Hän kuvittelisi, että kaikki riippuu jostain yksittäisestä tekijästä ("jos ulkonäössäni olisi/ei olisi TÄMÄ piirre, tai jos osaisin TÄTÄ,, kelpaisin;" "autistinen fiksaatio?"), siis koodista.Tavallaan hän haluaisi jotain valmista ohjetta kompensoimaan sosiaalista sokeuttaan. Lapsuudessakin, kun mikään ei luultavasti äidille riittänyt, kelpaaminen oli kuin jokin tavoittamaton asia... kuin hartaasti toivottu taikatemppu, joka pelastaisi äidin pahuudelta.
Jos taikatemppu ei aikuisena toimi, sitä voi aina perustella vaikkapa pinkkitukallaan. "Oma kelpaamattomuus on muiden suvaitsemattomuuden syytä (pahan äidin syy)."
Vierailija kirjoitti:
Ulospäin tavallinen henkilö ei välttämättä tajua pinttyneitä maneereitaan mikä karkoittaa ison osan ihmisistä ympäriltään. Yksi tuttuni yritti pyrkiä sisään moneen suosittuun porukkaan. Hänen tapanaan vain oli alkaa heti arvostelemaan muita ja nostaa itseään ylöspäin. Hänellä on myös erittäin laaja yleissivistys mutta pitkät harkitut vastaukset eivät ole "in" kanalaumassa jutellessa vaikka ruokailussa.
Tämän esimerkin ymmärrän hyvin! Henkilöltä puuttuu kyky käsittää sosiaalista konseptia, sitä että sosiaalisuus on myös kuuntelemisen taito. Eli sitä, että uskaltaisi antaa muille tilaa mielessään... Se voi olla pelottavaa ihmiselle, jonka mielessä kummittelee "kuollut äiti."
Sellainen alati hyväksyntää kaipaava (äidin "hylkäämä"), pelkäävä ihminen elää omassa mielikuvitusmaailmassaan. Hänen äitinsä ei taatusti häntä ymmärtänyt, kun hän oli lapsi. Siksi hän ei ymmärrä tai luota siihen, että sosiaalisuus tarkoittaisi vuorovaikutusta; hän ei ymmärrä, mitä vuorovaikutus tarkoittaa. Hänelle se on vuoropuhelu, monologien sarja, jossa pitäisi todistaa kelpaaminen. Johon ei oikeasti usko, ellei saa sulautua toiseen.
Ehkä yksi laajempi ilmentymä sanattomasta sosiaalisesta koodista on Suomessa sukupuolen tietäminen vaikka sitä ei missään vaiheessa mainita keskustelun aikana. Meidän ei tarvitse täsmentää mikä on tämä "hän" mistä puhutaan, kaikki tietää intuitiivisesti kummasta sukupuolesta on kyse. Sitä joskus ulkomaalaiset kysyy mistä sen tietää eikä siihen osaa vastata kuin, että kaikki sen tietää.
Yksi helppo koodi, jolla ihminen voi suorastaan "huutaa" sosiaalista heikkouttaan, on halpojen hajusteiden liikakäyttö. Et tapaa itsevarmaa ihmistä, joka haisisi voimakkaasti halvalle, sillä sellaista ei ole.
Yksinäisyys on tunne. Yksin oleminen ei liity yksinäisyyteen. Voi olla yksinäinen vaikka olisi 100 ihmistä ympärillä. Käytännössä noin joka yhdeksäs on yksinäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla toki. Syy yksinäisyyteesi voi olla ihan yksinkertainenkin, eikä liity siihen ettet olisi hyvä ystävä. Vaikka ihmiset eivät ole mitään sääntökirjaa kirjoittaneetkaan sosiaalisista normeista, niitä silti löytyy paljon ja emme itsekään niitä osaa tiedostaa täysin.
Tulee mieleen esim. jos olet kova hallitsemaan keskustelua, niin tavallaan sinulle myös nakittuu se, että kyselet lähtisikö joku kanssasi vapaa-ajan rientoon. Mikäli et tee tätä niin kukaan muu ei rohkene pyytää.
Tämä oli yksi esimerkki tuhansien joukossa. Vaikea sanoa mikä on syynä kun se syy voi olla mikä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä yksi laajempi ilmentymä sanattomasta sosiaalisesta koodista on Suomessa sukupuolen tietäminen vaikka sitä ei missään vaiheessa mainita keskustelun aikana. Meidän ei tarvitse täsmentää mikä on tämä "hän" mistä puhutaan, kaikki tietää intuitiivisesti kummasta sukupuolesta on kyse. Sitä joskus ulkomaalaiset kysyy mistä sen tietää eikä siihen osaa vastata kuin, että kaikki sen tietää.
Naiset ja miehet yleensä erottaa toisistaan jo pelkästä äänestä, mutta aina ei näin ole.
Mitä tarkoitit kirjoittaessasi "hän"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä yksi laajempi ilmentymä sanattomasta sosiaalisesta koodista on Suomessa sukupuolen tietäminen vaikka sitä ei missään vaiheessa mainita keskustelun aikana. Meidän ei tarvitse täsmentää mikä on tämä "hän" mistä puhutaan, kaikki tietää intuitiivisesti kummasta sukupuolesta on kyse. Sitä joskus ulkomaalaiset kysyy mistä sen tietää eikä siihen osaa vastata kuin, että kaikki sen tietää.
Harvemmin sitä sukupuolta tarvitsee oikeasti tietää. Siksi pärjää sukupuolineutraalilla sanalla. Ja jos sukupuolen tarvitsee vartavasten tietää, voi kysyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei ole mitään vikaa sinussa. Minä voin olla ystäväsi vaikka saman tien
Jos on tosi asiakeskeinen tapa jutella ihmisten kanssa, voi olla ystävystyminen vaikeampaa/hitaampaa. Tyypillinen nainen tykkää esim kehuista. "Vitsit, sulla on kivannäköinen pusero!". "Sun hiukset on upeat, missä käyt kampaajalla?" Jos tämän tyyppinen jutustelu vieraan ihmisen kanssa on hankalaa, voi monesti jäädä syvempi yhteys kokematta, sillä se syntyy ajan kanssa. Alussa pitää olla samanmoiset kiinnostuksen kohteet ja myös osoittaa kiinnostus toista ihmistä kohtaan. Mutta tämähän väistämättä tapahtuu pinnallisella tasolla, sillä toista ei tunne. Näinhän myös pariutuminen tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä olet niin tavallinen ja näkymätön, että sinut unohdetaan? Onko sinussa mitään kiintopisteitä?
Tämä voisi olla mun kirjoittama aloitus! Olen siis kaikkien kaveri, mutta valtavan yksinäinen. Epäilen sen johtuvan siitä, että olen henkilökohtaisissa asioissa aika varautunut ja hitaasti lämpenevä, joten kanssakäyminen on melko pintapuolista eikä minusta saa otetta.
Ainakin kerran minulle on tosin myös sanottu, että minulla luullaan olevan jo niin paljon sosiaalista elämää, ettei siihen tarvita lisää porukkaa.
En tiedä sitten mikä on todellinen syy, mutta minuun eivät halua tutustua miehet eivätkä naiset.
T. Sinkkunainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä yksi laajempi ilmentymä sanattomasta sosiaalisesta koodista on Suomessa sukupuolen tietäminen vaikka sitä ei missään vaiheessa mainita keskustelun aikana. Meidän ei tarvitse täsmentää mikä on tämä "hän" mistä puhutaan, kaikki tietää intuitiivisesti kummasta sukupuolesta on kyse. Sitä joskus ulkomaalaiset kysyy mistä sen tietää eikä siihen osaa vastata kuin, että kaikki sen tietää.
Naiset ja miehet yleensä erottaa toisistaan jo pelkästä äänestä, mutta aina ei näin ole.
Mitä tarkoitit kirjoittaessasi "hän"?
Kun puhutaan ihmisestä joka ei ole paikalla ja toinen ei tunne tätä henkilöä. Sellainen tilanne.
Itse olen huomannut, että heti jos aletaan puhua jostakin huolista ja murheista, muuttuu kahden ihmisen suhde välittömästi syvällisemmäksi. Siinä kun jaetaan henkilökohtaisia asioita, pakottaa se väkisinkin luomaan luottamusta toiseen. Ja sen eteen nähdään myös vaivaa jotta se luottamus pysyy, ettei toinen mene lavertelmaan ympäri kyliä näitä ehkä salaisiakin asioita.
Ja yleensäkin jos puhutaan tabuista, aiheista, joista ei ihan hirveen usein puhuta saattaa yhdistää.
Ja tietenkin se kaikista tiukimmin yhteen liimaava on aito nauru. Yhteinen nauru. Kun molemmat nauraa samalle asialle kyyneleet silmissä, niin ystävyys on taattua.
Te, jotka ette tiedä tai ymmärrä mitä tarkoittaa sosiaalinen tai kulttuurinen koodi. Tässä teille termin määrittelyjä:
Social codes exist wherever people interact with each other and vary between groups. In various social contexts there are implicit rules governing acceptable behaviour. People use both conscious and subconscious signals to communicate and these signals are socially and culturally bound.
Cultural codes are defined as symbols and systems of meaning that are relevant to members of a particular culture (or subculture). These codes can be utilized to facilitate communication within the 'inside group' and also to obscure the meaning to 'outside groups'.
Termi ei tosiaan ole mikään ap:n keksimä termi, vaan esim. sosiologian alalla käytössä oleva käsite.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä yksi laajempi ilmentymä sanattomasta sosiaalisesta koodista on Suomessa sukupuolen tietäminen vaikka sitä ei missään vaiheessa mainita keskustelun aikana. Meidän ei tarvitse täsmentää mikä on tämä "hän" mistä puhutaan, kaikki tietää intuitiivisesti kummasta sukupuolesta on kyse. Sitä joskus ulkomaalaiset kysyy mistä sen tietää eikä siihen osaa vastata kuin, että kaikki sen tietää.
Harvemmin sitä sukupuolta tarvitsee oikeasti tietää. Siksi pärjää sukupuolineutraalilla sanalla. Ja jos sukupuolen tarvitsee vartavasten tietää, voi kysyä.
Nyt siitä ei nyt ole kyse vaan intuitiivisesta tietämisestä kulttuurin sisällä. Menee ihan ohi aiheen tämän tyyppiset kommentit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä yksi laajempi ilmentymä sanattomasta sosiaalisesta koodista on Suomessa sukupuolen tietäminen vaikka sitä ei missään vaiheessa mainita keskustelun aikana. Meidän ei tarvitse täsmentää mikä on tämä "hän" mistä puhutaan, kaikki tietää intuitiivisesti kummasta sukupuolesta on kyse. Sitä joskus ulkomaalaiset kysyy mistä sen tietää eikä siihen osaa vastata kuin, että kaikki sen tietää.
Naiset ja miehet yleensä erottaa toisistaan jo pelkästä äänestä, mutta aina ei näin ole.
Mitä tarkoitit kirjoittaessasi "hän"?
Kun puhutaan ihmisestä joka ei ole paikalla ja toinen ei tunne tätä henkilöä. Sellainen tilanne.
"mun yksi kaveri teki sitä ja tätä"
"Mun kaveri Tommi/Leena sanoi.."
Mihin sitä sukupuolta tarvitaan?
Vierailija kirjoitti:
Itse olen huomannut, että heti jos aletaan puhua jostakin huolista ja murheista, muuttuu kahden ihmisen suhde välittömästi syvällisemmäksi. Siinä kun jaetaan henkilökohtaisia asioita, pakottaa se väkisinkin luomaan luottamusta toiseen. Ja sen eteen nähdään myös vaivaa jotta se luottamus pysyy, ettei toinen mene lavertelmaan ympäri kyliä näitä ehkä salaisiakin asioita.
Ja yleensäkin jos puhutaan tabuista, aiheista, joista ei ihan hirveen usein puhuta saattaa yhdistää.
Ja tietenkin se kaikista tiukimmin yhteen liimaava on aito nauru. Yhteinen nauru. Kun molemmat nauraa samalle asialle kyyneleet silmissä, niin ystävyys on taattua.
No tässä on esimerkki naisten välisestä sosiaalisesta koodista. Kuuntelemalla ja jakamalla huolia ja murheita uusi ystävyyssuhde syvenee nopeasti. Sen sijaan miesten välillä tällaista sosiaalista koodia ei ole.
Juuri tämä, mutta "skitsoidina" versiona. Ei kai ap niin luonnollista asiaa kysyisi, kuin yhteys läheisen ihmisen kanssa, omaan lapseen tai puolisoon? Vaan nimenomaan jotain eriskummallista... vieraiden kanssa. Sillä eihän vieraan kanssa voi tuosta vain olla läheinen - kokemuksen pitäisi olla illuusio. Rinnakkaiset illuusiot jaetusta mielestä. Tietysti voidaan sanoa, mikä ero on jaetulla mielellä tai illuusiolla siitä? Ehkä se, että jälkimmäisessä kyvyttömyyttä ymmärtää tunteita voi paikata mielikuvituksella, ts. tunteiden ei tarvitse perustua todellisuuteen.