Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voiko mukava ja sosiaalinen ihminen olla yksinäinen?
21.01.2023 |
Itseni puolesta kyselen. Olen tiettävästi mukava ja pidetty ihminen, tällaisen käsityksen olen saanut. En ole ujo vaan ihan sosiaalinen tyyppi, joka voi helposti mennä juttelemaan ihan vieraillekin ihmisille. Olen hyvä kuuntelemaan ja keksin aika helposti jutunjuurta monenlaisten ihmisten kanssa.
Silti minulla ei ole ystäviä. Joskus on ollut muutama, mutta ne ystävyydet on hiipuneet. Muita pyydetään leffaan, kahville, mukaan mökille, juhliin. Ei minua. En ala roikkumaan, ennemmin taidan olla vähän etäinen ja huono viestittelemään. Olen nähnyt monta kertaa sivusta, miten jotkut naiset tutustuessaan ystävystyy heti ja ovat siitä saakka aivan paita ja peppu ja jakavat kaikki henkilökohtaiset juttunsa. Itse en ole koskaan kokenut mitään tällaista. En jotenkin osaa löytää sellaista syvää yhteyttä ja samaa aaltopituutta kenenkään kanssa. Vika varmaan on minussa, mutta mikä, sitä en tiedä.
Kommentit (231)
Muistin tämän keskustelun tiistaina, kun kävin kaupassa. Edelläni kulki nuorehko nainen, jolla oli selässään suuri musta tekonahkainen reppu. Reppu oli ylhäältä auki ja ehkä sen takia koko reppu näytti hölmöltä. "Koodi," ajattelin.
Naisella oli ihan nätti vartalo, mutta oudot haaleanvihreät ruudulliset housut ja niiden kanssa paksupohjaiset mustat kengät (kesähousujen kanssa olisi sopinut vaikka valkoiset tennarit). Hänen hiuksensa olivat yläponnarilla lapsellisella donitsilla. Kaiken huipuksi hänellä oli pitkät, terävät, violetin väriset, koristellut kynnet! Mikään ei sopinut yhteen. Voisi sanoa, että kokonaisuus oli pirstaloitunut; jos voisi olettaa, että se joskus oli eheä.
Tämän kaiken perusteella ajattelin, että todennäköisesti hän on luonteeltaan naiivi. Vaikka toisaalta tiedän, että totuus voi olla tarua ihmeellisempi! Minä esimerkiksi olen 100%:sti junttityylinen ja vain 50%:sti juntti luonteeltani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun on pakko vastata oma kokemukseni tähän aloittajan kuvailemasta ihmisestä (voi hypätä suoraan viimeiseen osioon, johon kirjoitin vinkin aloittajalle).
Tutustuin uuteen ihmiseen, meistä kylläkin tuli aika läheiset kaverit -minun puoleltani. Hän kertoi myös syvällisesti "omia" ajatuksiaan, mutta kun olin saanut tietää ns. kulissit kaatui -tilanteessa hänen oikean luonteensa, niin se oli ihan muuta kuin mitä piti yllä. Olin kuitenkin koko tuon alle 10v. ajan tuntenut, että hän ei kerro kuin niitä asioita joista tiesi mitä mieltä minä olen, ja oli sattumalta aina samaa mieltä tai jos ei ollut, niin vaikeana vaihtoi puheenaihetta. Muiden kavereideni kanssa olen tottunut aitoon keskusteluun, jossa voi vapaasti keskustella ja kertoa ajatuksiaan. Luulin sokeasti, että olemme tuon kanssa vain niin samanlaisia, koska hän tosiaan osasi puhua (puutaheinää) todella taitavasti, oli mukava ja ihana ja positiivinen ja kaikkea. Ja olihan hänellä päällisin puolin lähes satoja ystäviä (myöhemmin tajusin, ettei todellakaan mitään läheisiä, kunhan meni puolitutuillekin juttelemaan joka paikassa ja kutsui somessa kavereiksi jokaisen vastaantulijan).
Sitten paljastui, että kotona haukkuu ihmisiä ja valittaa kaikesta ja onkin oikeasti lapsen tasolla oleva mielenterveysongelmainen, piti miestään jonakin hoitajanansa joka hoiti kaikki asiat, rahaongelmainen, kateellinen, katkera, ihan muuta kuin mitä onnistui täydellisesti esittämään koko ajan ulkopuolella. Oli jopa pelottavaa kuinka normaalia ja ihanaa esittikin, jos oikeasti oli ihan avuton ja negatiivinen).Eli ohje aloittajalle: tärkeämpää kuin puhua niitä näitä on puhua vähän, mutta asiaa! Ja oikeasti etsiä ja ottaa riskejä puhumalla aidoista ajatuksistaan peittelemättä heikkouksiaan. Sillä tavalla on mahdollista löytää aitoja ystäviä.
Miksei jokainen saisi olla kaveri omilla ehdoillaan, siinä määrin kuin sopivaksi kokee?
Ko. kaverisi tiesi, että olet tiukka aatteissasi ja kaipaat/arvostat täydellisyyttä. Hän ei pilannut ystävyyttänne provosoitumalla jyrkkyydestäsi.
Minusta olisi parempi arvostaa hänen haluaan priorisoida asioita ystävyyden vaalimiseksi sekä kunnioittaa halua pitää yksityiset asiat yksityisinä, sen sijaan, että tarkastelee asiaa petoksena - ja samalla osoittaa aiheelliseksi sen, että avoimuus kaikkien kanssa EI kannata, jos itselle vaikeista asioista EI halua väitellä jyrkkämielisten ihmisten kanssa.
Toisin sanoen, mielestäni voisi miettiä mikä ystävyydessä oli antoisaa... sen sijaan että keskittyy miettimään ystävän heikkouksia ja tekee siitä vallitsevan ajatuksen. Eli ajattelee mustavalkoisesti.
(Mistä muuten tiedät, ovatko hänen kotiolonsa huonontuneet vasta hiljattain? Tai miksi hänelläkin ei saisi olla aatteita liitosta, vaikka ei niihin käytännössä pystyisi?)
Kuuntelitko oikeasti ystävääsi, vai oliko kyse lähinnä sinun ideologioistasi ja ilosta jakaa ne ihmisen kanssa, jolla on laaja tuttavapiiri. Tiesit hänen reaktionsa (jopa 10:n vuoden ajalta?), mutta piittasitko niistä oikeasti. Tahdoitko tietää, miksi HÄN oli usein vaivaantunut ja vaihtoi puheenaihetta.
Nytkin tunnut keskittyvän vain itseesi.
Minulla on tällä hetkellä yksi ystävä ja muutamia hyvänpäivän tuttuja joita välillä näen. Olen itse todella avoin ja rohkea luonteeltani. Puhun paljon mutta mielelläni kuuntelen. Minun on koko ikäni varhaislapsuutta lukuunottamatta ollut todella vaikea saada kavereita/ystäviä. Yleensä minut on eristetty ja tehty selväksi ettei kanssani saa kaveerata. Minulla ei ole yhtään lapsuudenystävää eikä amk:sta jäänyt kuin yksi kaveri jonka kanssa harvoin nähdään. Sen olen huomannut että monet eivät pidä suorasanaisuudesta. Miesten kanssa taas en tule lainkaan toimeen.
N26
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama homma. Ehkä mut koetaan tylsäks, kun en tykkää lähteä juoruiluihin mukaan.
Minä olen tuollainen kuin sinä, juoruilujutuista en jaksa kiinnostua, enkä oikein osaa kommentoida sellaisiin mitään vaan tunnen oloni epämukavaksi kun muut niitä puhuu. Ehkä ongelma on sitten siinä, että olen sillä tavalla liian tylsä. Ap
Ystävyyteen aika monesti kuuluu tietynlainen uskoutuminen. Eli jos et ole valmis avaamaan itsestäsi mitään pintaa syvempää tai et ole kiinnostunut vastapuolenkaan yksityisemmistä asioista tai "juoruilujutuista", niin se saattaa ikävä kyllä olla syy, että tietty luottamuksen taso jää rakentumatta eikä tuttavuus koskaan syvene ystävyydeksi.
Jos luottamuksen tason saavuttaminen on kiinni siitä, ettei lähde mukaan "Näitkö kun Pirjo-Riitta leikkautti itselleen niin ruman tukan? Näyttää niin pyöreältä nyt ja vanheni n. 10 vuotta." -tyylisiin juttuihin, jatkan ihan mielelläni tätä elämää ilman laajaa ystäväpiiriä.
T. Eri kuin ap
Millaisissa piireissä oikein liikut, jos tuo on normaalia keskustelua?
Tuon tyyliset jutut on normaalia naisten juoruilua. Joka muuta väittää, valehtelee.
Vaihtelee kovasti. Olen harrastanut elämäni aikana useita ns. nais- ja miesvaltaisia askareita/töitä ja ensimmäisen kerran törmäsin naisten väliseen juoruiluun vasta nelikymppisenä. Nykyisessä työpaikassani tätä myös valitettavasti. Kaksi entistä miesystävääni ovat harrastaneet yhtä lailla tuota juoruilua. Olisivat voineet sanoa ihan vain yleisesti, että heillä töissä joku tyyppi sairastaa sitä ja tätä ja miltä oireilu näyttää pukkarissa, mutta kun ei: piti oikein nimeltä mainita. Toinen kertoi myös kahden kaverinsa pelin pituuden. Mautonta. Myöhemmin kuulin, että nämä miesystävät olivat samalla tavoin myös minun yksityisasioitani levitelleet ympäriinsä. Eli juoruilu riippuu mielestäni persoonasta eikä sukupuolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoisiko joku muukin, miten ymmärtää termin sosiaalinen koodi. Kesto?
Pidän termiä edelleenkin hieman outona ja tahtoisin tietää, mitä sillä ymmäretään.
Otetaan esimerkki. Porukka, jossa jokaisen intohimona on sama peli. Yksi porukasta kertoo hauskan jutun pelistä, ehkä vähän demonstroiden - ja jokainen ymmärtää heti, mitä hän tarkoittaa. Onko tämä tapahtuma sellaisen koodin välittämistä & kokemista, jossa koodin jokin lähtökohta on niin vahvasti olemassa, että sen aistiminen on suorastaan... "yhteistä henkeä?"
En myöskään ymmärtänyt ajatusta yhdistelmästä "mukava ja sosiaalinen" + "töksähtelevä" (ap).
Ymmärtäisin sosiaalisen koodin tarkoittavan eleitä, ilmeitä, mielipiteitä, vaatetusta, puheenaiheita ja tapaa puhua.
Sama kuin tässä ketjussa 122/142 | klo 17:10 | 22.1.2023, mutta rajattomana?
Vierailija kirjoitti:
Joistakin klikeistä olet heti ulkona sosiaalisesta piiristä jos et sovi tähän muottiin.
Eli kyse voi olla myös enemmän koodin vastaanottamisesta, kuin sen välittymisestä.
Vierailija kirjoitti:
Kuvittele se klassinen "suosittujen" porukka. Siihen kuuluu hyvännäköiset, hyvin pukeutuvat, sosiaaliset ja ehkä urheilulliset tyypit. Mustiin pukeutunut pinkkitukka Narutopaidalla lähestyy joukkoa tervehtien kimeähköllä äänellä samalla heiluttaen kuningatartyyliin.
Ei tarvitse olla edes noin räikeästi erilainen, joillekin dissaamiseksi riittää että olet varakkaampi kuin he, naurat äänekkäästi tai olet ylipainoinen. Voit olla sosiaalinen ja pääosin mukava, mutta et esimerkiksi tajua että henkilön x kanssa saa heitellä hyvinkin mustaa huumoria ja y triggeröityy samasta sanastosta.
Eli kysymyksenä on, missä määrin koodin välittäjä on vastuussa koodin seurauksista silloin, kun koodi on intensiivinen tai voidaan olettaa, että koodille ollaan erittäin herkkiä? Jolloin koodi on sen vastaanottajia ajatellen epäkunnioittava, ja sillä uhmaaminen provokatiivista, jopa kiusaamista, ellei sitten silkkaa tyhmyyttä?
Tärkeä osa sosiaalisuutta on tietysti kyky ja halu kanssakäymisen sujuvuuteen. Esimerkissäsi henkilön, joka välttämättä haluaa olla tekemisissä itsensä kanssa erilaisten ihmisten kanssa (ja siis erilaisuutensa säilyttäen), joutuu etenemään lähestymänsä joukon erilaisuuden ehdoilla (vaikka hän on se erilainen joukon suhteen, hän tavoittelee jotain itsestään poikkeavaa eli erilaista). Hänen olisi saatava ensin yhden itsestään erilaisen luottamus, sen sijaan, että hän syöksyy joukkoon - ja kenties uhriutuu, ellei saa skipata työläämpää, todellisia sosiaalisia taitoja vaativaa väylää.
Termistä koodi tulee muuten hiukan mieleen jonkinsorttinen agnosia, jopa akinetopsia: henkilöllä olisi mielessään jonkinlainen "still-kuva" tavoittelemastaan sosiaalisesta tilanteesta, mutta hän olisi sokea sen välivaiheille... Samasta syystä henkilö myöhästelisi toistuvasti: hänellä olisi vaikeuksia nähdä todellisia syy-seuraus -suhteita. Hän ehkä miettisi, mikä kikka auttaisi sosiaaliseen menestykseen, sillä hän ei kykenisi ymmärtämään omaa rooliaan tavoitteen saavuttamisena. Hän kuvittelisi, että kaikki riippuu jostain yksittäisestä tekijästä ("jos ulkonäössäni olisi/ei olisi TÄMÄ piirre, tai jos osaisin TÄTÄ,, kelpaisin;" "autistinen fiksaatio?"), siis koodista.Tavallaan hän haluaisi jotain valmista ohjetta kompensoimaan sosiaalista sokeuttaan. Lapsuudessakin, kun mikään ei luultavasti äidille riittänyt, kelpaaminen oli kuin jokin tavoittamaton asia... kuin hartaasti toivottu taikatemppu, joka pelastaisi äidin pahuudelta.
Jos taikatemppu ei aikuisena toimi, sitä voi aina perustella vaikkapa pinkkitukallaan. "Oma kelpaamattomuus on muiden suvaitsemattomuuden syytä (pahan äidin syy)."
Vierailija kirjoitti:
Ulospäin tavallinen henkilö ei välttämättä tajua pinttyneitä maneereitaan mikä karkoittaa ison osan ihmisistä ympäriltään. Yksi tuttuni yritti pyrkiä sisään moneen suosittuun porukkaan. Hänen tapanaan vain oli alkaa heti arvostelemaan muita ja nostaa itseään ylöspäin. Hänellä on myös erittäin laaja yleissivistys mutta pitkät harkitut vastaukset eivät ole "in" kanalaumassa jutellessa vaikka ruokailussa.
Tämän esimerkin ymmärrän hyvin! Henkilöltä puuttuu kyky käsittää sosiaalista konseptia, sitä että sosiaalisuus on myös kuuntelemisen taito. Eli sitä, että uskaltaisi antaa muille tilaa mielessään... Se voi olla pelottavaa ihmiselle, jonka mielessä kummittelee "kuollut äiti."
Sellainen alati hyväksyntää kaipaava (äidin "hylkäämä"), pelkäävä ihminen elää omassa mielikuvitusmaailmassaan. Hänen äitinsä ei taatusti häntä ymmärtänyt, kun hän oli lapsi. Siksi hän ei ymmärrä tai luota siihen, että sosiaalisuus tarkoittaisi vuorovaikutusta; hän ei ymmärrä, mitä vuorovaikutus tarkoittaa. Hänelle se on vuoropuhelu, monologien sarja, jossa pitäisi todistaa kelpaaminen. Johon ei oikeasti usko, ellei saa sulautua toiseen.
Kuin suoraan minun elämästäni, sillä erotuksella että pääpahis on isä eikä äiti.
Niin, pääpahis. Ei ole pahaa isää ilman "pahaa" äitiä... vaikka moni niin luulee.
Ja pahan isän taustalla on aina paha äiti; tai paha isä, taustapiru on kuitenkin aina ennenpitkää paha äiti. Siitä syystä, että yleensä äidit ovat vastuussa varhaiskehityksestä lapselle olennaisella tavalla.
Jos noin hyvin ymmärtää psykologiaa, niin kannattaisi lukea pidemmällekin. Voisi päästäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos on tosi asiakeskeinen tapa jutella ihmisten kanssa, voi olla ystävystyminen vaikeampaa/hitaampaa. Tyypillinen nainen tykkää esim kehuista. "Vitsit, sulla on kivannäköinen pusero!". "Sun hiukset on upeat, missä käyt kampaajalla?" Jos tämän tyyppinen jutustelu vieraan ihmisen kanssa on hankalaa, voi monesti jäädä syvempi yhteys kokematta, sillä se syntyy ajan kanssa. Alussa pitää olla samanmoiset kiinnostuksen kohteet ja myös osoittaa kiinnostus toista ihmistä kohtaan. Mutta tämähän väistämättä tapahtuu pinnallisella tasolla, sillä toista ei tunne. Näinhän myös pariutuminen tapahtuu.
Sivusta kommentti. Jäin miettimään, miksi tuollaiset kohteliaisuudet kuulostavat itsestäni vierailta. Toki ymmärrän, että ne on tarkoitettu ystävällisiksi eleiksi, mutta jäävät jotenkin pinnallisiksi. Itse kehun muita siitä, mitä ovat tehneet itse eikä siitä, mitä toisen tekemää ovat ostaneet. Kehun esim, kuinka hienosti hoiti jonkun haasteellisen tilanteen tai kuinka upean maalauksen joku on tehnyt tai kuinka ihanan villapaidan joku on itse kutonut. Toki en tiedä aina etukäteen, onko kiva pusero itse tehty vai ostettu, mutta innostun aidosti, jos on taitoa. Jos joku kehuu hiuksiani, välitän kehun kampaajalleni, joka sen ansaitsee. Tämä ihan vain huomiona, että me ihmiset olemme erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tällä hetkellä yksi ystävä ja muutamia hyvänpäivän tuttuja joita välillä näen. Olen itse todella avoin ja rohkea luonteeltani. Puhun paljon mutta mielelläni kuuntelen. Minun on koko ikäni varhaislapsuutta lukuunottamatta ollut todella vaikea saada kavereita/ystäviä. Yleensä minut on eristetty ja tehty selväksi ettei kanssani saa kaveerata. Minulla ei ole yhtään lapsuudenystävää eikä amk:sta jäänyt kuin yksi kaveri jonka kanssa harvoin nähdään. Sen olen huomannut että monet eivät pidä suorasanaisuudesta. Miesten kanssa taas en tule lainkaan toimeen.
N26
Mitä tarkoitat suorasanaisuudella? Useat suorasanaisiksi itseään kuvailevat, joita tunnen, ovat ilmaisseet suorasanaisuuttaan esimerkiksi näin:
"Hyi, toi paita ei sovi ollenkaan sulle."
"Siis kuka hullu laittaa jotain homejuustoa pizzaan?"
"Miten sä voit tykätä jostain Haloo Helsingistä, sehän on ihan hirveetä paskaa!"
"Susta kyllä jotenkin näkee päällepäin, ettet sä oo koskaan seurustellu."
Eli heille suorasanaisuus on ollut toisen haukkumista, arvostelua ja heikkoihin kohtiin iskemistä. Mistään positiivisesta he eivät vastaavasti ole koskaan antaneet suoraa palautetta. Samoin rakentava keskustelu ongelmista ei heiltä onnistu, saattavat ohittaa asian kokonaan tai lähteä pokkana paikalta kesken keskustelun. Liian usein suorasanaisuutta käytetään synonyyminä huonolle käytökselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tällä hetkellä yksi ystävä ja muutamia hyvänpäivän tuttuja joita välillä näen. Olen itse todella avoin ja rohkea luonteeltani. Puhun paljon mutta mielelläni kuuntelen. Minun on koko ikäni varhaislapsuutta lukuunottamatta ollut todella vaikea saada kavereita/ystäviä. Yleensä minut on eristetty ja tehty selväksi ettei kanssani saa kaveerata. Minulla ei ole yhtään lapsuudenystävää eikä amk:sta jäänyt kuin yksi kaveri jonka kanssa harvoin nähdään. Sen olen huomannut että monet eivät pidä suorasanaisuudesta. Miesten kanssa taas en tule lainkaan toimeen.
N26
Mitä tarkoitat suorasanaisuudella? Useat suorasanaisiksi itseään kuvailevat, joita tunnen, ovat ilmaisseet suorasanaisuuttaan esimerkiksi näin:
"Hyi, toi paita ei sovi ollenkaan sulle."
"Siis kuka hullu laittaa jotain homejuustoa pizzaan?"
"Miten sä voit tykätä jostain Haloo Helsingistä, sehän on ihan hirveetä paskaa!"
"Susta kyllä jotenkin näkee päällepäin, ettet sä oo koskaan seurustellu."
Eli heille suorasanaisuus on ollut toisen haukkumista, arvostelua ja heikkoihin kohtiin iskemistä. Mistään positiivisesta he eivät vastaavasti ole koskaan antaneet suoraa palautetta. Samoin rakentava keskustelu ongelmista ei heiltä onnistu, saattavat ohittaa asian kokonaan tai lähteä pokkana paikalta kesken keskustelun. Liian usein suorasanaisuutta käytetään synonyyminä huonolle käytökselle.
Minun korvaani tuosta tuli mieleen sellainen jäkätys-tyyppinenkin juttu. Se selittäisi miksi miesten kans ei tule toimeen. Toivon että näin ei ole :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tällä hetkellä yksi ystävä ja muutamia hyvänpäivän tuttuja joita välillä näen. Olen itse todella avoin ja rohkea luonteeltani. Puhun paljon mutta mielelläni kuuntelen. Minun on koko ikäni varhaislapsuutta lukuunottamatta ollut todella vaikea saada kavereita/ystäviä. Yleensä minut on eristetty ja tehty selväksi ettei kanssani saa kaveerata. Minulla ei ole yhtään lapsuudenystävää eikä amk:sta jäänyt kuin yksi kaveri jonka kanssa harvoin nähdään. Sen olen huomannut että monet eivät pidä suorasanaisuudesta. Miesten kanssa taas en tule lainkaan toimeen.
N26
Mitä tarkoitat suorasanaisuudella? Useat suorasanaisiksi itseään kuvailevat, joita tunnen, ovat ilmaisseet suorasanaisuuttaan esimerkiksi näin:
"Hyi, toi paita ei sovi ollenkaan sulle."
"Siis kuka hullu laittaa jotain homejuustoa pizzaan?"
"Miten sä voit tykätä jostain Haloo Helsingistä, sehän on ihan hirveetä paskaa!"
"Susta kyllä jotenkin näkee päällepäin, ettet sä oo koskaan seurustellu."
Eli heille suorasanaisuus on ollut toisen haukkumista, arvostelua ja heikkoihin kohtiin iskemistä. Mistään positiivisesta he eivät vastaavasti ole koskaan antaneet suoraa palautetta. Samoin rakentava keskustelu ongelmista ei heiltä onnistu, saattavat ohittaa asian kokonaan tai lähteä pokkana paikalta kesken keskustelun. Liian usein suorasanaisuutta käytetään synonyyminä huonolle käytökselle.
En tarkoita huonokäytöksisyyttä vaan sitä että sanon suoraan jos en tykkää jostakin asiasta ja ilmaisen mielipiteeni. En mene massan mukana. Sanon suoraan jos en pidä vaikka jostakin laulajasta jos joku kysyy. Olen rehellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä ainakin ne ystävyydet kuihtuu, kun ne annetaan kuihtua. Jompi kumpi tai kumpikin ei vaan näe tarpeelliseksi pitää yhteyksiä. Esimerkiksi tässäkin äskettäinen lyhyt uusi tuttavuus, viimeksi minä pyysin mukaan jonnekin eikä lähtenyt, jäin tavallaan odottamaan häneltä vastaehdotusta mutta sitä ei koskaan näymmä tullut.
Alue: Aihe vapaa
Samaa mieltä. Mun mielestä toiseen ihmiseen tutustuessa korostuu kuitenkin kaksi asiaa: käytöstavat ja tilannetaju. Käytöstavoissakin riittää aluksi ihan peruskäytöstavat. Käytöksen Kultaisesta Kirjasta (mulla on se tuolla kirjahyllyssä) löytyy sitten neuvot, miten toimitaan esimerkiksi viiden ruokalajin illallisella eli mikä aterin tai lasi on tarkoitettu millekin ruokalajille. Harvalla kuitenkaan ensitapaaminen tapahtuu sellaisilla illallisilla. Tilannetaju on tärkeää, koska sen lisäksi, että tilanne, jossa ollaan, vaikuttaa myös toisen osapuolen mieliala sekä asiat, joista hän puhuu. On siis tärkeää kuunnella (ei pelkästään kuulla), mitä toinen sanoo. Ja vasta kuuntelemisen jälkeen muodostaa oma kommenttinsa siten, että ei sano jotain, mikä ehkä loukkaisi tai millä jotenkin vähättelisi toisen sanomaa tai kokemaa. Joskus joutuu jättämään sanomatta sen, mitä alussa ajatteli sanoa, koska toinen omalla sanomisellaan johdatti jo aiheen hieman eri suuntaan. Tai toisen ilmeistä, eleistä tai äänensävystyä voi päätellä, että keskustelun aiheena olevaan asiaan toisella liittyy jokin herkkä kohta ja silloin on parempi jättää laukausematta se vitsi, mikä muuten aiheeseen sopisi ihan hyvin.
Mä tutustun aika helposti. Olen aina tutustunut, Mulle toisessa ihmisessä on täysin epäoleellista, miltä näyttää, mitä tekee työkseen, asuuko omassa vai vuokralla, omistaako Teslan, Toyotan vai kenties potkukukelkan, onko töissä, työtön vai eläkkeellä jne. Uusia ihmisiä tavatessani mä en edes puhu em asioista toisen kanssa. Kunhan toinen ei käyttäydy mua kohtaan aggressiivisesti, voin jatkaa jutustelua. Mä kuitenkin tarvitsen yleensä pitkän ajan tutustumiseen ennenkuin toisesta tulee edes kaveri saatika ystävä. Kaverin tai ystävän ei tarvise millään tavalla kuulua samaan "ryhmään" mun kanssani. Riittää, että hänen seurassaan on mukavaa ja meillä on riittävästi yhteisiä kiinnostuksenkohteita.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/