Voiko mukava ja sosiaalinen ihminen olla yksinäinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina neuvotaan, että mene harrastukseen, sieltä saat ystäviä. Olen lapsena ja nuorena ollut partiossa, voimistelyryhmässä ja ratsastuskursseilla. Koskaan en niistä saanut yhtään ystävää, vaikka vuosia olin samassa ryhmässä. Oli ne ihan kivoja kaveritason tyyppejä, mutta ei kukaan halunnut tavata tai pitää yhteyttä sen harrastustunnin tai leirin ulkopuolella. Koulusta ja naapurista sain useitakin ystäviä, eli en usko vian olleen minussa ihmisenä.

Aikuisena olen ollut kuntosalin jäsenenä, jossain jumpissa ja työväenopiston kursseilla, enkä niistäkään ole saanut yhtään moikkatuttua syvempää tuttavuutta. Vaikka olen sosiaalinen ja mukava.

Eli sanoisin, että ainakaan harrastuksista ei saa ystäviä.

Sama. En saanut ystäviä ala-asteelta, yläasteelta, ammattikoulusta, jatko-opinnoista, enkä töistä. 

Yhdeltä kurssilta sain yhden kaverin jonka kanssa oltiin tekemisissä kurssinjälkeinen kesä, sen jälkeen hän ei enää vastannut yhteydenottooni. Toiselta kurssilta sain toisen kaverin jonka kanssa pidettiin yhtä vuoden verran, koska hänelle tärkeä ihminen kuoli ja hän tarvitsi tukeani, kun hän pääsi asiasta yli, niin loppui yhteydenpito minuun päin. 

Ystäväni ovat muuta kautta kuin opiskeluista ja kursseilta tai harrastuksista.

Sama.

Vaikka olen kouluja käynyt melkein 20v, työelämässä ollut 15v ja kaikenlaista tullut harrastettua koko ikä.

Enimmäkseen niistä piireistä on vain sellaisia tuttuja joita ehkä moikataan kadulla vastaan tullessa, muttei pysähdytä juttelemaan .

Jostain syystä kukaan ei ole halukas olemaan yhteyksissä noiden piirien ulkopuolella.

M40

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoisiko joku muukin, miten ymmärtää termin sosiaalinen koodi. Kesto?

Pidän termiä edelleenkin hieman outona ja tahtoisin tietää, mitä sillä ymmäretään. 

Otetaan esimerkki. Porukka, jossa jokaisen intohimona on sama peli. Yksi porukasta kertoo hauskan jutun pelistä, ehkä vähän demonstroiden - ja jokainen ymmärtää heti, mitä hän tarkoittaa. Onko tämä tapahtuma sellaisen koodin välittämistä & kokemista, jossa koodin jokin lähtökohta on niin vahvasti olemassa, että sen aistiminen on suorastaan... "yhteistä henkeä?"

En myöskään ymmärtänyt ajatusta yhdistelmästä "mukava ja sosiaalinen" + "töksähtelevä" (ap).

Ymmärtäisin sosiaalisen koodin tarkoittavan eleitä, ilmeitä, mielipiteitä, vaatetusta, puheenaiheita ja tapaa puhua. Joistakin klikeistä olet heti ulkona sosiaalisesta piiristä jos et sovi tähän muottiin.

Kuvittele se klassinen "suosittujen" porukka. Siihen kuuluu hyvännäköiset, hyvin pukeutuvat, sosiaaliset ja ehkä urheilulliset tyypit. Mustiin pukeutunut pinkkitukka Narutopaidalla lähestyy joukkoa tervehtien kimeähköllä äänellä samalla heiluttaen kuningatartyyliin. 

Ei tarvitse olla edes noin räikeästi erilainen, joillekin dissaamiseksi riittää että olet varakkaampi kuin he, naurat äänekkäästi tai olet ylipainoinen. Voit olla sosiaalinen ja pääosin mukava, mutta et esimerkiksi tajua että henkilön x kanssa saa heitellä hyvinkin mustaa huumoria ja y triggeröityy samasta sanastosta.

Ulospäin tavallinen henkilö ei välttämättä tajua pinttyneitä maneereitaan mikä karkoittaa ison osan ihmisistä ympäriltään. Yksi tuttuni yritti pyrkiä sisään moneen suosittuun porukkaan. Hänen tapanaan vain oli alkaa heti arvostelemaan muita ja nostaa itseään ylöspäin. Hänellä on myös erittäin laaja yleissivistys mutta pitkät harkitut vastaukset eivät ole "in" kanalaumassa jutellessa vaikka ruokailussa.

Nyt mä ymmärrän paremmin. Koodi on siis lähes mikä tahansa asia (pituus, paino, ulkonäkö, vaatteet, kampaus,  käsilaukun merkki, pankkitilin saldo, sijoitusten määrä, ammatti, koulutustaso, asuinpaikka,  asumismuoto jne jne jne), jolla sut voidaan luokitella kuuluvaksi johonkin tiettyyn ryhmään. Kun tapaat jonkun uuden ihmisen, koodeilla toiselle ilmaistaan,  ollaanko me nyt samaa ryhmää tai edes riittävästi samaa ryhmää, jotta kannattaisi jatkaa tutustumista.

Olen mukava, kohtelias, sosiaalinen ja usein puheliaskin, ja hyvä kuuntelija kuten ap. Mutta ilmeisesti olen liian outo kenenkään ystäväksi. Eli minulla ei ole ollenkaan ystäviä. En nimittäin ole kiinnostunut puhumaan noista huolista ja murheista, mitä täällä mainittiin. En katso telkkaria niin en osaa puhua telkkariohjelmista. En shoppaile vaatteita enkä kosmetiikkaa niin en osaa puhua niistä. Harrastan niin harvinaisia ja muiden mielestä vähän outoja asioita, että ei puhuttavaa löydy yhteisistä harrastuksistakaan, eikä niitä edes harrasteta missään joukkueissa vaan yksin. Olen tutkija, siis työkseni, harvinaisemmalla alalla, niin ei jonkun naapurin samanikäisen naisen kanssa oikein työasioistakaan helposti löydy yhteistä juttua. Haluaisin keskustella vaikkapa tähtitieteistä tai tekniikasta ystävien kanssa, siinä nyt yksi esimerkki. Mutta tämä kaikki tekee minusta oudon, vaikka olen mukava. Ymmärrän sen. Oudoista ei oikein pidetä niin paljon, että haluttaisiin ystävystyä.

Joku täällä ehdotti ystäväksi miehiä. Olen yrittänyt, sillä tietyissä miesten piireissä en ole liian outo. Mutta aina on käynyt niin, että mies ihastuu ja alkaakin haluta ystävystymisen sijaan muun tyyppistä tutustumista, eikä minua taas ole sellainen heidän kanssaan kiinnostanut.

Vierailija kirjoitti:

Sama homma. Ehkä mut koetaan tylsäks, kun en tykkää lähteä juoruiluihin mukaan.

Jep, olen huomannut, että aika monesti ne joilla on paljon kavereita ja sosiaalisia kontakteja, ovat aikamoisia juoruilijoita. 

Minun miehellä on paljon ystäviä ja hän saa helposti uusista tuttavuuksista uusia ystäviä, joiden kanssa pitää paljon yhteyttä. Itse en ole tuollainen, minulla ei ole ystäviä, niin olen seurannut miten mieheni tuon oikein tekee. Ja kyllä se aika pitkälti sellaiseen juoruiluun perustuu. Siihen, että kerrotaan jotain meheviä sakaisuuksia jostain kolmannesta osapuolesta ja viesteissä ja puhelimessa sitten päivitellään niitä sen kolmannen osapuolen tekemisiä ja vikoja.

Helposti.

Vierailija kirjoitti:

Olen mukava, kohtelias, sosiaalinen ja usein puheliaskin, ja hyvä kuuntelija kuten ap. Mutta ilmeisesti olen liian outo kenenkään ystäväksi. Eli minulla ei ole ollenkaan ystäviä. En nimittäin ole kiinnostunut puhumaan noista huolista ja murheista, mitä täällä mainittiin. En katso telkkaria niin en osaa puhua telkkariohjelmista. En shoppaile vaatteita enkä kosmetiikkaa niin en osaa puhua niistä. Harrastan niin harvinaisia ja muiden mielestä vähän outoja asioita, että ei puhuttavaa löydy yhteisistä harrastuksistakaan, eikä niitä edes harrasteta missään joukkueissa vaan yksin. Olen tutkija, siis työkseni, harvinaisemmalla alalla, niin ei jonkun naapurin samanikäisen naisen kanssa oikein työasioistakaan helposti löydy yhteistä juttua. Haluaisin keskustella vaikkapa tähtitieteistä tai tekniikasta ystävien kanssa, siinä nyt yksi esimerkki. Mutta tämä kaikki tekee minusta oudon, vaikka olen mukava. Ymmärrän sen. Oudoista ei oikein pidetä niin paljon, että haluttaisiin ystävystyä.

Joku täällä ehdotti ystäväksi miehiä. Olen yrittänyt, sillä tietyissä miesten piireissä en ole liian outo. Mutta aina on käynyt niin, että mies ihastuu ja alkaakin haluta ystävystymisen sijaan muun tyyppistä tutustumista, eikä minua taas ole sellainen heidän kanssaan kiinnostanut.

Et ole sosiaalinen. Sosiaalinen ihminen osaa puhua vaikka heinäseipäistä vaikka ne eivät kiinnostaisi tippaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Yksi esimerkki sosiaalisesta koodista on se, että suomalainen muuttaa jenkkeihin ja alkaa siellä tutustua vaikka naapureihin tai työpaikan ihmisiin. Ja kun paikallinen eli jenkki sanoo hänelle, että hauskaa, että sinäkin pidät koirista, minulla on kaksi koiraa haluaisitko tulla joskus käymään katsomaan niitä. Niin suomalainen ilahtuu ja ajattelee, että onpa kivaa kun ystävystymme ja vastaa, että mielelläni, sopisiko vaikka huomenna. Ja jenkki muuttuu torjuvaksi ja vastaa jotain kohteliaan ympäripyöreää ja keskustelu loppuu siihen. Suomalainen ei tajunnut koodin olleen, että kutsu käymään ei ollut kutsu vaan sitä ei tarkoitettu edes haluksi tutustua, se ei tarkoittanut yhtään mitään muuta kuin että on ilmoja pidellyt.

Ei kai jenkeillä ole kuitenkaan tapana valehdella kutsuilla? Välimeressä saatetaan sanoa: "tulkaa joskus meille syömään, niin jutellaan lisää!" mutta varsinaista kutsua ei välttämättä tule; ajatus on aito, mutta he eivät stressaa sen toteuttamista, vaan ehkä unohtavat sen jo seuraavan tutun kohdatessaan. Heille ei ilmeisesti tuota ongelmaa elää ideaa "tässä ja nyt," kun taas suomalainen ehkä ottaisi saman haaveilun kirjaimellisesti. Lupauksena. (Vähän niin kuin nainen menisi baarista suoraan ventovieraan miehen kotiin, periaatteessa jo tämä pelkästään on suuren todennäköisyyden lupaus seksipalvelusta - suomalainen saattaisi kuvitella, ettei ole, jenkki pitäisi koko ehdotusta perverssinä?)

Tuossa esimerkkitapauksessasi olisi Suomessakin kohteliasta sanoa vaikkapa: "se olisi varmasti hauskaa! Kertokaa vain, milloin teille sopii." Jos vieras ehdottaa kotiisi tulemista seuraavana päivänä, alat ehkä miettiä kodin siisteyttä, onko tarjottavaa, yms. ja silloin ehdotus voi tuntua tunkeilevalta.

Mutta ymmärrän kyllä kulttuuriset mentaliteettierot. Törkeimpiä ei viitsi tässä edes mainita...

Mun exällä on laaja tuttavapiiri. Se perustuu kai moneen piirteeseen, joita hänen pohjanmaalaisessa isässäänkin oli: älykkyys, ja valmius auttaa muita.

Minusta näyttää siltä, että hän osaa säädellä suhteitaan, sitä kuinka paljon tekemisissä on tuttaviensa kanssa. Hänellä tuntuu olevan aina selvä, laaja käsitys vuorovaikutustilanteista ja siksi hän johtaa niitä. (Olen oppinut tunnistamaan tervehdyksen sävystä –koodi! – millä tavalla keskustelu tulee käydä.)

Hän ei muuten koskaan puhu huolistaan tutuille. Hän varmaankin hoitaa ongelmat tarkoituksenmukaisesti, eli puhuu niistä vain ihmisten kanssa joiden kanssa ongelma hoituu. Hän ei juoruile. Hän ei sekoita asioita, eikä suhteita.

Koska hänellä ei ole komplekseja, häntä ei voi eksyttää keskusteluissa. Hänelle ei kumuloidu ”irrationaalista kiukkua.” Joskus mietin, onko hän edes ihminen?

Hän pitää huolta tuttavistaan, vaikka hänellä on varmasti omatkin kiireensä. Hän osaa esittää tuosta vain nerokkaita näkökulmia/ratkaisuehdotuksia monimutkaisiin tilanteisiin. Sitä ja yhteydenpitoa moni varmasti arvostaa. Kun hän soittaa, se voi joskus olla pienikin asia ja lähinnä suhteen hoitamista. (Hän mainitsee erikseen, jos hänellä on enemmän aikaa jutella, koska on työmatkalla.)

Ei siis kovin tyypillinen yhdistelmä piirteitä, luulen. (Tällä ajatuksella kestän oman huonommuuteni, haha! Hän on erikoinen, en minä!)

Toinen esimerkki on setäni vaimo, joka on seurapiirirouva, tai ainakin oli.  Mietin, kuinka hän jaksaa olla ihmisistä kiinnostunut, mutta kai sekin perustuu siihen, että osaa säädellä ihmissuhteita: vähän niin kuin olisit pitopöydässä, ja maistelisit vain kaikkea – et mättäisi lautasta heti täyteen yhdellä ruokalajilla, ja söisi itseäsi ähkyyn. Samalla tavalla hän ei taida takertua tuttavuuksiin, eikä varmaan hyväksyisi takertumista. Ei ole sen luonteinen. Kai siinä laajassa tuttavapiirissä on oma filosofiansa, laaja balanssi tai jotain. Hitusen kaikkea?!

...En tiedä, kun olen itse niin rajoittunut. :] Kuvittelen, että yksinäisyyteni on vain elämäntilanteesta johtuvaa ja väliaikaista. Vähän kyllä pelottaa, ettei se sormia napsauttamalla muuttuisikaan. Mutta en sitä vielä murehdi.

Oli muuten ahaa-elämys, kun luin IS:n jutun "Millasta" (joku sen tänne linkitti, olen rajoittunut tähän foorumiin), jolle ero tuli yllärinä ja hän alkoi etsiä uutta miestä: hän vahtasi baarin sisääntuloa kuin haukka! *BICTH!* Nerokasta... Koodi oikeassa paikassa.

^BITCH. Innostuin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi esimerkki sosiaalisesta koodista on se, että suomalainen muuttaa jenkkeihin ja alkaa siellä tutustua vaikka naapureihin tai työpaikan ihmisiin. Ja kun paikallinen eli jenkki sanoo hänelle, että hauskaa, että sinäkin pidät koirista, minulla on kaksi koiraa haluaisitko tulla joskus käymään katsomaan niitä. Niin suomalainen ilahtuu ja ajattelee, että onpa kivaa kun ystävystymme ja vastaa, että mielelläni, sopisiko vaikka huomenna. Ja jenkki muuttuu torjuvaksi ja vastaa jotain kohteliaan ympäripyöreää ja keskustelu loppuu siihen. Suomalainen ei tajunnut koodin olleen, että kutsu käymään ei ollut kutsu vaan sitä ei tarkoitettu edes haluksi tutustua, se ei tarkoittanut yhtään mitään muuta kuin että on ilmoja pidellyt.

Ei kai jenkeillä ole kuitenkaan tapana valehdella kutsuilla? Välimeressä saatetaan sanoa: "tulkaa joskus meille syömään, niin jutellaan lisää!" mutta varsinaista kutsua ei välttämättä tule; ajatus on aito, mutta he eivät stressaa sen toteuttamista, vaan ehkä unohtavat sen jo seuraavan tutun kohdatessaan. Heille ei ilmeisesti tuota ongelmaa elää ideaa "tässä ja nyt," kun taas suomalainen ehkä ottaisi saman haaveilun kirjaimellisesti. Lupauksena. (Vähän niin kuin nainen menisi baarista suoraan ventovieraan miehen kotiin, periaatteessa jo tämä pelkästään on suuren todennäköisyyden lupaus seksipalvelusta - suomalainen saattaisi kuvitella, ettei ole, jenkki pitäisi koko ehdotusta perverssinä?)

Tuossa esimerkkitapauksessasi olisi Suomessakin kohteliasta sanoa vaikkapa: "se olisi varmasti hauskaa! Kertokaa vain, milloin teille sopii." Jos vieras ehdottaa kotiisi tulemista seuraavana päivänä, alat ehkä miettiä kodin siisteyttä, onko tarjottavaa, yms. ja silloin ehdotus voi tuntua tunkeilevalta.

Mutta ymmärrän kyllä kulttuuriset mentaliteettierot. Törkeimpiä ei viitsi tässä edes mainita...

Tämä tapa tuntuu kyllä levinneen Suomeenkin. Sanotaan soitellaan ja mennäänpä joskus uudestaan ja ehdotellaan jotain tekemisiä hamaan tulevaisuuteen, mutta ei sitten kuitenkaan näitä tehdä. Jätettäisiin mieluummin sanomatta, niin ei tarvitsisi aina pettyä.

Ihmisiä. jotka ei pidä yhteyttä sanotaan kyrviksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisesti taitava ihminen on yleensä myös sellainen ihminen, joka ei lataa heti kaikkea itsestään toisen tietoon. Sosiaalisesti taitava ihminen osaa pitää keskustelun sellaisena, ettei se mene koskaan liian henkilökohtaisen rajan yli. Tästä johtuen ihmissuhteet syntyvät hitaasti.

Usein kaksikko, joka solmii nopeasti ystävyyssuhteen ovat sellaisia jotka kertovat heti avoimesti itsestään kaiken. Kaksi samanlaista löytää toisensa ja ystävyys etenee nopeasti intensiiviseksi. Sosiaalisesti taitavan ihmisen ihmissuhteet syttyvät huomattavasti hitaammin ja jos olet sellaisessa ympäristössä, että tuttavuuksien on aikaa kypsyä, on ystävystyminen kovin vaikeaa.

En osaa sanoa olenko sosiaalisesti taitava ihminen. Työkuvioissa ainakin taidan olla, siis liittyen yhteistyökumppaneihin ja asiakkaisiin, mutta niissä kuvioissa ei siis ole edes tarkoitus ystävystyä tietenkään. En ole hirmuisen avoin, enemmän kuvaisin itseäni vähän pidättyväiseksi mitä tulee kovin henkilökohtaisiin asioihin.

Ap

Tuohan se syy varmaan on, et päästä ketään lähelle. Itsekin tiedän paljon mukavia tyyppejä joihin olisi kiva tutustua paremmin, mutta eipä se onnistu jos toinen ei anna itsestään mitään, vaan pysyy etäisenä, joten antaa olla sitten.

Joo, ei tule tutusta ystävää, ellei puhuta mitään henkilökohtaista. Kiva tuttu voi silti olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi esimerkki sosiaalisesta koodista on se, että suomalainen muuttaa jenkkeihin ja alkaa siellä tutustua vaikka naapureihin tai työpaikan ihmisiin. Ja kun paikallinen eli jenkki sanoo hänelle, että hauskaa, että sinäkin pidät koirista, minulla on kaksi koiraa haluaisitko tulla joskus käymään katsomaan niitä. Niin suomalainen ilahtuu ja ajattelee, että onpa kivaa kun ystävystymme ja vastaa, että mielelläni, sopisiko vaikka huomenna. Ja jenkki muuttuu torjuvaksi ja vastaa jotain kohteliaan ympäripyöreää ja keskustelu loppuu siihen. Suomalainen ei tajunnut koodin olleen, että kutsu käymään ei ollut kutsu vaan sitä ei tarkoitettu edes haluksi tutustua, se ei tarkoittanut yhtään mitään muuta kuin että on ilmoja pidellyt.

Ei kai jenkeillä ole kuitenkaan tapana valehdella kutsuilla? Välimeressä saatetaan sanoa: "tulkaa joskus meille syömään, niin jutellaan lisää!" mutta varsinaista kutsua ei välttämättä tule; ajatus on aito, mutta he eivät stressaa sen toteuttamista, vaan ehkä unohtavat sen jo seuraavan tutun kohdatessaan. Heille ei ilmeisesti tuota ongelmaa elää ideaa "tässä ja nyt," kun taas suomalainen ehkä ottaisi saman haaveilun kirjaimellisesti. Lupauksena. (Vähän niin kuin nainen menisi baarista suoraan ventovieraan miehen kotiin, periaatteessa jo tämä pelkästään on suuren todennäköisyyden lupaus seksipalvelusta - suomalainen saattaisi kuvitella, ettei ole, jenkki pitäisi koko ehdotusta perverssinä?)

Tuossa esimerkkitapauksessasi olisi Suomessakin kohteliasta sanoa vaikkapa: "se olisi varmasti hauskaa! Kertokaa vain, milloin teille sopii." Jos vieras ehdottaa kotiisi tulemista seuraavana päivänä, alat ehkä miettiä kodin siisteyttä, onko tarjottavaa, yms. ja silloin ehdotus voi tuntua tunkeilevalta.

Mutta ymmärrän kyllä kulttuuriset mentaliteettierot. Törkeimpiä ei viitsi tässä edes mainita...

Tämä tapa tuntuu kyllä levinneen Suomeenkin. Sanotaan soitellaan ja mennäänpä joskus uudestaan ja ehdotellaan jotain tekemisiä hamaan tulevaisuuteen, mutta ei sitten kuitenkaan näitä tehdä. Jätettäisiin mieluummin sanomatta, niin ei tarvitsisi aina pettyä.

Lapselle luvataan sitä ja tätä, jos... ei sitten koskaan kuitenkaan. Ei ole aiettakaan, kunhan vaan lupaillaan.

Kauniita katteettomia lupauksia. Aikuisten kesken kuuluu vaan sanoa, kun se kuuluu "protokollaan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mukava, kohtelias, sosiaalinen ja usein puheliaskin, ja hyvä kuuntelija kuten ap. Mutta ilmeisesti olen liian outo kenenkään ystäväksi. Eli minulla ei ole ollenkaan ystäviä. En nimittäin ole kiinnostunut puhumaan noista huolista ja murheista, mitä täällä mainittiin. En katso telkkaria niin en osaa puhua telkkariohjelmista. En shoppaile vaatteita enkä kosmetiikkaa niin en osaa puhua niistä. Harrastan niin harvinaisia ja muiden mielestä vähän outoja asioita, että ei puhuttavaa löydy yhteisistä harrastuksistakaan, eikä niitä edes harrasteta missään joukkueissa vaan yksin. Olen tutkija, siis työkseni, harvinaisemmalla alalla, niin ei jonkun naapurin samanikäisen naisen kanssa oikein työasioistakaan helposti löydy yhteistä juttua. Haluaisin keskustella vaikkapa tähtitieteistä tai tekniikasta ystävien kanssa, siinä nyt yksi esimerkki. Mutta tämä kaikki tekee minusta oudon, vaikka olen mukava. Ymmärrän sen. Oudoista ei oikein pidetä niin paljon, että haluttaisiin ystävystyä.

Joku täällä ehdotti ystäväksi miehiä. Olen yrittänyt, sillä tietyissä miesten piireissä en ole liian outo. Mutta aina on käynyt niin, että mies ihastuu ja alkaakin haluta ystävystymisen sijaan muun tyyppistä tutustumista, eikä minua taas ole sellainen heidän kanssaan kiinnostanut.

Et ole sosiaalinen. Sosiaalinen ihminen osaa puhua vaikka heinäseipäistä vaikka ne eivät kiinnostaisi tippaakaan.

Mitä harrastat ja mitä tutkit, jos saan kysyä? Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoisiko joku muukin, miten ymmärtää termin sosiaalinen koodi. Kesto?

Pidän termiä edelleenkin hieman outona ja tahtoisin tietää, mitä sillä ymmäretään. 

Otetaan esimerkki. Porukka, jossa jokaisen intohimona on sama peli. Yksi porukasta kertoo hauskan jutun pelistä, ehkä vähän demonstroiden - ja jokainen ymmärtää heti, mitä hän tarkoittaa. Onko tämä tapahtuma sellaisen koodin välittämistä & kokemista, jossa koodin jokin lähtökohta on niin vahvasti olemassa, että sen aistiminen on suorastaan... "yhteistä henkeä?"

En myöskään ymmärtänyt ajatusta yhdistelmästä "mukava ja sosiaalinen" + "töksähtelevä" (ap).

Ymmärtäisin sosiaalisen koodin tarkoittavan eleitä, ilmeitä, mielipiteitä, vaatetusta, puheenaiheita ja tapaa puhua. Joistakin klikeistä olet heti ulkona sosiaalisesta piiristä jos et sovi tähän muottiin.

Kuvittele se klassinen "suosittujen" porukka. Siihen kuuluu hyvännäköiset, hyvin pukeutuvat, sosiaaliset ja ehkä urheilulliset tyypit. Mustiin pukeutunut pinkkitukka Narutopaidalla lähestyy joukkoa tervehtien kimeähköllä äänellä samalla heiluttaen kuningatartyyliin. 

Ei tarvitse olla edes noin räikeästi erilainen, joillekin dissaamiseksi riittää että olet varakkaampi kuin he, naurat äänekkäästi tai olet ylipainoinen. Voit olla sosiaalinen ja pääosin mukava, mutta et esimerkiksi tajua että henkilön x kanssa saa heitellä hyvinkin mustaa huumoria ja y triggeröityy samasta sanastosta.

Ulospäin tavallinen henkilö ei välttämättä tajua pinttyneitä maneereitaan mikä karkoittaa ison osan ihmisistä ympäriltään. Yksi tuttuni yritti pyrkiä sisään moneen suosittuun porukkaan. Hänen tapanaan vain oli alkaa heti arvostelemaan muita ja nostaa itseään ylöspäin. Hänellä on myös erittäin laaja yleissivistys mutta pitkät harkitut vastaukset eivät ole "in" kanalaumassa jutellessa vaikka ruokailussa.

Nyt mä ymmärrän paremmin. Koodi on siis lähes mikä tahansa asia (pituus, paino, ulkonäkö, vaatteet, kampaus,  käsilaukun merkki, pankkitilin saldo, sijoitusten määrä, ammatti, koulutustaso, asuinpaikka,  asumismuoto jne jne jne), jolla sut voidaan luokitella kuuluvaksi johonkin tiettyyn ryhmään. Kun tapaat jonkun uuden ihmisen, koodeilla toiselle ilmaistaan,  ollaanko me nyt samaa ryhmää tai edes riittävästi samaa ryhmää, jotta kannattaisi jatkaa tutustumista.

Kuulostaa hyvältä määrittelyltä, jos... asiaa tarkistellaan "kuvakaappauksena" ihmisyydestä. Termihän ikään kuin repii jotain ihmisyyden perusolemuksesta still-kuvaksi (tai liikesarjaksi).

Määritelmään voisi kuulua perussivistys: Käytöksen Kultainen Kirja (sisältää esim. siisteyden, osana  muiden kunnioittamista ja siten pärjäämistä). Se on kuitenkin kasvoton. Ja sehän koodin idea kai onkin: olla persoonaton. Sovittu käytösmalli on kaava.

Se kuinka helposti ystäviä voi saada, tai kuinka laaja kaveripiiri voi olla, ei voi perustua "jatkuviin ensivaikutelmiin" vaan siinä ratkaisee ihan muut asiat. 

Vierailija kirjoitti:

Olen mukava, kohtelias, sosiaalinen ja usein puheliaskin, ja hyvä kuuntelija kuten ap. Mutta ilmeisesti olen liian outo kenenkään ystäväksi. Eli minulla ei ole ollenkaan ystäviä. En nimittäin ole kiinnostunut puhumaan noista huolista ja murheista, mitä täällä mainittiin. En katso telkkaria niin en osaa puhua telkkariohjelmista. En shoppaile vaatteita enkä kosmetiikkaa niin en osaa puhua niistä. Harrastan niin harvinaisia ja muiden mielestä vähän outoja asioita, että ei puhuttavaa löydy yhteisistä harrastuksistakaan, eikä niitä edes harrasteta missään joukkueissa vaan yksin. Olen tutkija, siis työkseni, harvinaisemmalla alalla, niin ei jonkun naapurin samanikäisen naisen kanssa oikein työasioistakaan helposti löydy yhteistä juttua. Haluaisin keskustella vaikkapa tähtitieteistä tai tekniikasta ystävien kanssa, siinä nyt yksi esimerkki. Mutta tämä kaikki tekee minusta oudon, vaikka olen mukava. Ymmärrän sen. Oudoista ei oikein pidetä niin paljon, että haluttaisiin ystävystyä.

Joku täällä ehdotti ystäväksi miehiä. Olen yrittänyt, sillä tietyissä miesten piireissä en ole liian outo. Mutta aina on käynyt niin, että mies ihastuu ja alkaakin haluta ystävystymisen sijaan muun tyyppistä tutustumista, eikä minua taas ole sellainen heidän kanssaan kiinnostanut.

En usko, että mikään aihe on outo, jos osat kertoa sen hauskasti ja kunnioitat kuulijaa.

Gpistehuolto kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mukava.

 Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat.

Välitetty talvihoitoon ja tuolta osin kesähoitoon.

Kiitos.

Mun on pakko vastata oma kokemukseni tähän aloittajan kuvailemasta ihmisestä (voi hypätä suoraan viimeiseen osioon, johon kirjoitin vinkin aloittajalle).

Tutustuin uuteen ihmiseen, meistä kylläkin tuli aika läheiset kaverit -minun puoleltani. Hän kertoi myös syvällisesti "omia" ajatuksiaan, mutta kun olin saanut tietää ns. kulissit kaatui -tilanteessa hänen oikean luonteensa, niin se oli ihan muuta kuin mitä piti yllä. Olin kuitenkin koko tuon alle 10v. ajan tuntenut, että hän ei kerro kuin niitä asioita joista tiesi mitä mieltä minä olen, ja oli sattumalta aina samaa mieltä tai jos ei ollut, niin vaikeana vaihtoi puheenaihetta. Muiden kavereideni kanssa olen tottunut aitoon keskusteluun, jossa voi vapaasti keskustella ja kertoa ajatuksiaan. Luulin sokeasti, että olemme tuon kanssa vain niin samanlaisia, koska hän tosiaan osasi puhua (puutaheinää) todella taitavasti, oli mukava ja ihana ja positiivinen ja kaikkea. Ja olihan hänellä päällisin puolin lähes satoja ystäviä (myöhemmin tajusin, ettei todellakaan mitään läheisiä, kunhan meni puolitutuillekin juttelemaan joka paikassa ja kutsui somessa kavereiksi jokaisen vastaantulijan).

Sitten paljastui, että kotona haukkuu ihmisiä ja valittaa kaikesta ja onkin oikeasti lapsen tasolla oleva mielenterveysongelmainen, piti miestään jonakin hoitajanansa joka hoiti kaikki asiat, rahaongelmainen, kateellinen, katkera, ihan muuta kuin mitä onnistui täydellisesti esittämään koko ajan ulkopuolella. Oli jopa pelottavaa kuinka normaalia ja ihanaa esittikin, jos oikeasti oli ihan avuton ja negatiivinen).

Eli ohje aloittajalle: tärkeämpää kuin puhua niitä näitä on puhua vähän, mutta asiaa! Ja oikeasti etsiä ja ottaa riskejä puhumalla aidoista ajatuksistaan peittelemättä heikkouksiaan. Sillä tavalla on mahdollista löytää aitoja ystäviä.