Voiko mukava ja sosiaalinen ihminen olla yksinäinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa KAIKKI on koodeja. Emme vain tajua sitä, millä perusteella tajuamme.

Tänä kirjoittaja sai selvästi vähän kiinni siitä, mitä tarkoitin.

Ap

Minulla on sellainen muisti, että pystyn käsittelemään paljon koodeja kerralla; moni kaltaiseni on kai toiminut ennustajana, oikeasti kaikki tieto on annettu heille lyhyessä ajassa.

miksi tämä on saanut 0/10?

Hyvä on. Käytetään nyt sitten termiä koodi, tavalle käyttäytyä, joka luultavasti tuottaa miellyttävän "vastakoodin" - mukavan koodien ja niiden tulkinnan vuorottelun, eli mukavan sosiaalisen kanssakäymisen.

Ajatellaan koodia minä tahansa aikarajoitettuna käytöksenä. Jok'ikista ääntä, (mikro- ja makro)elettä, tuoksua; mitä tahansa tunnetta, joka yksilöstä on potentiaalisesti aistittavissa. Siis tiettynä aikana hänestä peräisin olevaa ärsykejoukkoa.

Jos puhutaan sekuntia pidemmästä tarkasteluajasta, koodi on niin monitahoinen juttu, ettet mitenkään voi tietoisesti hallita sitä sen osatekijöinä; sinun on tunnettava kokonaisuus, jotta se uudelleen tunnettuna (muistettuna) ilmenisi sinussa eri aspekteinaan. 

Aivan kuten hyvä näyttelijä omaksuu ajatuksen suorituksestaan... sinun olisi omaksuttava idea, mentaliteetti, jolla haluat olla suhteessa toiseen, ja antaa sen ilmetä sinussa. 

Kaikki mahdolliset outoudet luonteessa (tyyliin "skitsotyyppinen-infantiili-narsisti") tulevat armotta esille ja vääristävät koodisi, ellet pysty luottamaan ideaan, jota haluat viestittää. Haluat nimenomaan karistaa jotain estoista, jäykkää, teennäistä, sokeaa... haluat uskoa, että olet itsevarmempi kuin oikeasti olet. Että kelpaat, vaikket mielistelisi ja lässyttäisi; että epäonnistuminen ei jatkuvasti vaani sinua. Haluat karistaa pelon, jotta et paljasta sitä jännityksen kautta ja ole epäonnistuja, epärakastettava. Haluat "voimaantua" ja oikeasti päästä tavoittelemaasi mielentilaan, jotta se ilmenisi sinussa koodina - ja olisi siten muidenkin mielen tavoitettavissa, koko rikkaudessaan.

Tavallaan sinun pitäisi olla näyttelijänä kuin patologinen valehtelija: uskoa itsekin se, millaisena maailmalle näyttäydyt. Jos mielessäsi epäilet suoritustasi, epäily vie osan mielentilastasi, jolloin koodaat myös epäilyä. Koodaat ristiriitaisesti, koska tunnet ristiriitaisesti. Et voi estää itseäsi jollakin tasolla ilmentämästä huijausyritystäsi. Lähtökohta on siis se, että vakuuttava koodaus edellyttää uskoa ja hyvää käsitystä siitä, mitä on koodaamassa. Ellet tiedä mitä koodaat, koodaat latteutta. Parhaimmillaan.

Lyhyesti: jotta voisit vakuuttaa muut koodillasi, sinun tulee ensin vakuuttaa itsesi. Unohda hetkeksi syyt, joiden vuoksi et "ansaitse" olla hyvä koodari. Heittäydy hetkeksi leikkiin ja huomaa, kuinka se lisää itseluottamustasi, niin että lopulta hyvä koodaus sujuu kuin itsestään: sinun ei tarvitse ponnistella päästäksesi haluamaasi mielentilaan, sillä luotat siihen, että ystäväsi viihtyy seurassasi; luotathan sinäkin itseesi! Itseensä luottavan henkilö on rento, salliva ja toisaalta rohkea, eli viihdyttävä. Hän nauttii itseluottamuksestaan sydämestään, ja se välittyy toiselle kuin lahjana.

Jos haluat tavoitteellisesti koodata, älä yritä koodata enempää kuin mihin riittävästi uskot. Älä ota liian isoja harppauksia kerralla. Sillä jos koodauksessa tapahtuu suuri muutos ilman ilmeistä syytä, sitä pidetään huonompana seikkana, kuin tylsää tasaisuutta. Liiallinen ennalta-arvaamattomuus on ihmisistä (ja eläimistäkin) pelottavaa. Muista: rauhallisia liikkeitä (hillitty olemus, ei vauhko). Ei kaakatusta, ei hirnumista, ei mitään överiä, ennen kuin saat siihen "luvan." Sinun täytyy kunnioittaa koodin vastaanottajaa. Muuten koodisi on kaiku tyhjään avaruuteen, sillä ei ole merkitystä ilman vastaanottajaa - tarkoitushan on saada vastakoodi, eikö?

P.S. Keksin kaiken ihan vain koodi-sanan inspiroimana! En ole testannut kirjoittamaani. Haluatko sinä testata  ja kertoa meille, miten saamasi vastakoodejit vastasivat odotuksiasi?

Eli premissinä on, ap, että haluat huijata itsellesi ystäviä. Tarvitset siihen niin monta koodia, että sinun on ymmärrettävä koodin ydinolemus. Ei ole olemassa mitään liikesarjaa tai taikasanoja, jotka sopisivat "onton päälle" vaan koodi on tosiaan mielentilan ilmentymä.

Mielentilassa on hyvä lähteä vilpittömyydestä ja se riittää, mihin riittää; ethän halua, että ystävyytesi on alituista toisen mielen arvailua ja mielistelyä? Sinun täytyy uskaltaa olla oma itsesi, mahdollisimman hyvänä, vaikka se ei ehkä kelpaa tai riitä siihen, mitä tavoittelet.

Ja toisaalta, ellei karismasi kertakaikkiaan riitä, mieti kiinnostaako se toinen ihminen sinua ja tahdotko olla hänelle pyyteettömästi hyvä? Vai onko hän sinulle pelkkä kohde, johon voit testata koodiasia ja kelpaamistasi, sitä kuinka suosittu sinäkin osaat olla, kunhan keksit koodin?

Niin ja se piti vielä sanoa, että kompensoi karismasi puute konkreettisilla teoilla!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa KAIKKI on koodeja. Emme vain tajua sitä, millä perusteella tajuamme.

Tänä kirjoittaja sai selvästi vähän kiinni siitä, mitä tarkoitin.

Ap

Minulla on sellainen muisti, että pystyn käsittelemään paljon koodeja kerralla; moni kaltaiseni on kai toiminut ennustajana, oikeasti kaikki tieto on annettu heille lyhyessä ajassa.

miksi tämä on saanut 0/10?

Yksikin koodi sisältää valtavasti ärsykejoukkoja, jos koodin rajaa vähänkin pidemmälle aikavälille, esim. monen sekunnin mittaiseksi.

Samaistun ap:n kirjoitukseen. Ainoastaan yksi "sydänystävä" on elämässäni johon olen tutustunut ekaluokkalaisena lähes 30v sitten. Syyksi epäilen vahvaa individualismiani, en luovu arvoistani ja käytösmalleistani kuuluakseni johonkin klikkiin. En tarvitse seuraa käydäkseni syömässä, vessassa tai jossain harrastuksessa. Opiskeluaikoina yleisimmin kuuluin 3 hengen porukkaan, joka ei ollut erityisen läheinen eli viettänyt paljon vapaa-aikaa keskenään. Tuttuja minulla oli/on laajalti, sillä juttelen suunnilleen kaikkien eteen tulevien kanssa. Järjestin myös silloin tällöin bileitä tai muuta tekemistä. Tulin myös kutsutuksi joihinkin. Toisaalta kun mietin kuinka moni löysi sydänystävän opiskeluaikana tai pitää yhteyttä klikkinsä muihin tyyppeihin, sanoisin että vähemmistö. Aikuisena on todella vaikeaa soljuttaa arkeensa sydänystäviä, elleivät he kuulu viikkoaikatauluun itsestään töiden tai harrastusten kautta. Tietyn elämänvaiheen päätyttyä siihen kuuluneet suhteet tuppaavat väljähtymään

Vierailija kirjoitti:

"Olen nähnyt monta kertaa sivusta, miten jotkut naiset tutustuessaan ystävystyy heti ja ovat siitä saakka aivan paita ja peppu ja jakavat kaikki henkilökohtaiset juttunsa."

Minäkin olen nähnyt näitä. Olen myös nähnyt, että tällainen voi loppua yhtä nopeasti kuin alkoikin, joku väärinymmärrys ja riita ja se oli siinä.

Tuollaisista voi miettiä, minne aiemmat ystävät ovat joutuneet. Sama työpaikalla syvästi ystävystyvistä ja työkavereiden kanssa vapaa-aikaa viettävistä. Ei mitään pahaa mutta miten olisivat sosiaalisempia kuin sellaiset, joilla oli jo ystäviä tai muuta tekemistä?

Kertoisiko joku muukin, miten ymmärtää termin sosiaalinen koodi. Kesto?

Pidän termiä edelleenkin hieman outona ja tahtoisin tietää, mitä sillä ymmäretään. 

Otetaan esimerkki. Porukka, jossa jokaisen intohimona on sama peli. Yksi porukasta kertoo hauskan jutun pelistä, ehkä vähän demonstroiden - ja jokainen ymmärtää heti, mitä hän tarkoittaa. Onko tämä tapahtuma sellaisen koodin välittämistä & kokemista, jossa koodin jokin lähtökohta on niin vahvasti olemassa, että sen aistiminen on suorastaan... "yhteistä henkeä?"

En myöskään ymmärtänyt ajatusta yhdistelmästä "mukava ja sosiaalinen" + "töksähtelevä" (ap).

Normaalisti käsittäisin koodilla sellaisia asioita kuin vaikkapa hakaristi tai sos-merkki. Numerot ja kirjaimet, yms.

Vierailija kirjoitti:

Kertoisiko joku muukin, miten ymmärtää termin sosiaalinen koodi. Kesto?

Pidän termiä edelleenkin hieman outona ja tahtoisin tietää, mitä sillä ymmäretään. 

Otetaan esimerkki. Porukka, jossa jokaisen intohimona on sama peli. Yksi porukasta kertoo hauskan jutun pelistä, ehkä vähän demonstroiden - ja jokainen ymmärtää heti, mitä hän tarkoittaa. Onko tämä tapahtuma sellaisen koodin välittämistä & kokemista, jossa koodin jokin lähtökohta on niin vahvasti olemassa, että sen aistiminen on suorastaan... "yhteistä henkeä?"

En myöskään ymmärtänyt ajatusta yhdistelmästä "mukava ja sosiaalinen" + "töksähtelevä" (ap).

Tässä esimerkissä koodi alkaisi peliin perustuvan jutun kertomisesta, ja päättyisi esim. kun vaste olisi alkuperäistä koodia vahvempi. Ei,  sana tuntuu edelleen tosi vieraalta... auttakaa nyt vähän!

Mistä ihmeestä puhutte, kun puhutte sosiaalisesta koodista? Käytöstavoista?

- "Hyvää päivää! Kuinka voitte?"

- "Kiitos hyvin, entä te?"

- "Hyvin, kiitos! (mutisee: Aina hyvin; Jumalan armosta.)"

- "Hienoa... Hyvää päivän jatkoa!"

- "Kiitos samoin!"

- "Hei!"

- "Hei!"

Koodisarja kirjoitti:

- "Hyvää päivää! Kuinka voitte?"

- "Kiitos hyvin, entä te?"

- "Hyvin, kiitos! (mutisee: Aina hyvin; Jumalan armosta.)"

- "Hienoa... Hyvää päivän jatkoa!"

- "Kiitos samoin!"

- "Hei!"

- "Hei!"

Missä kohtaa voisi tapahtua ap:n mainitsema töksähdys?

Vierailija kirjoitti:

Koodisarja kirjoitti:

- "Hyvää päivää! Kuinka voitte?"

- "Kiitos hyvin, entä te?"

- "Hyvin, kiitos! (mutisee: Aina hyvin; Jumalan armosta.)"

- "Hienoa... Hyvää päivän jatkoa!"

- "Kiitos samoin!"

- "Hei!"

- "Hei!"

Missä kohtaa voisi tapahtua ap:n mainitsema töksähdys?

Ehkä jos siinä kohtaa kun pitäisi vain sanoa "kiitos hyvin," mutta ap alkaakin kotkottaa jotain turhanpäiväistä. Koodi gone wrong. Vai?

Käytätte sanoja, joita ette edes ymmärrä??

Tuttua pohdintaa. Olen itse vuosien varrella kokeillut monenlaista tapaa koettaa tutustua ihmisiin. Annan itsestäni joko liian vähän tai liikaa.

Jos alkuun kuuntelen toista ja koetan pitää keskustelun hänen asioissaan, niin suhde syvenee ainoastaan, jos tämä henkilö on sellainen ettei häntä ylipäätään tulevaisuudessakaan kiinnosta puhua kuin itsestään.

Jos puhutaan vain yleisistä asioista eikä henkilökohtaisesti kummastakaan, suhde ei syvene.

Jos puhutaan minusta itsestäni, on minulla ensinnäkin huono omatunto koko asiasta, pidän sitä vääränä ja itsekkäänä. Ne kerrat kun olen ihan tarkoituksellisesti puhunut ja antanut enemmän itsestäni, ei suhde ole syventynyt.

Ainoat ystävyyden kaltaiset ihmissuhteeni ovat muodostuneet töissä, kun tutustuminen on tapahtunut yhdessä tekemisen ohessa salavihkaisesti. Omia juttuja on ihan ohimennen tullut jakaneeksi, ja sitten on taas yhdessä ratkottu työpulmia. Muussa ympäristössä en osaa tutustua. Kai vapaamuotoisemmassa ympäristössä annan itsestäni joko kylmän tai vaihtoehtoisesti rajattoman, liian avoimen kuvan.

Olet ap liian höpöttävä ja puhelias.

Kukaan ei jaksa sinua pitkään.

Monille riittää seurasi kahvittelun tai lounaan tai yhteisen kävelylenkin ja leffan verran.

Selvähän se, ettei kukaan jaksa liian yltiöpositiivista papupata puhetta ja seuraa tuntikaupalla ja vuorokautta.

Ja samoin on selvää sekin, jotta jos ja kun puhuu paljon, niin puhuu myös paljon paskaa.

Ei sellaista löpötystä eikä höpötystä kukaan jaksa vapaaehtoisesti kuunnella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt, että en ehkä ymmärrä kaikkia hienovaraisia sosiaalisia vihjeitä, joita naisten keskinäisessä ystävyydessä kai monesti on. Tarkoitan sellaista sosiaalista koodia. Ja saatan siksi vaikuttaa töksähtävältä, vaikka siis olen kohtelias ja ystävällinen. Missä tuollaista voisi opetella paremmin? Ikääkin on jo 38 eli en ole mikään ihan nuori enää. Ap

Oletkohan sä se tyyppi, joka on täällä ennenkin ihmetellyt missä voi oppia tätä mystistä naisten välistä sosiaalista koodia? 

Jos olet, niin tuo olettama on edelleenkin se ongelmasi. 

Naisten välillä on jokin ihmeellinen sosiaalinen koodi. Tietenkään sitä ei näe jos luonnostaan osaa sen. Minä en henkilökohtaisesti tajua sitä miksi naiset menee baarissa yhtä aikaa pissalle, miksi yhteinen ymmärrys haetaan maalittamalla joku ja sitten sitä hyljeksitään vaikka loppuelämä ilman mitään järjellistä syytä. Naiset myös tarvitsee sitä, että se kaveri on täysin kopio heistä itsestään. Kuten huomaatte niin yleensä naiset on ystävinä tai ystäväpiireissä vain joukko samaa ihmistä eri kehoissa. Ei siellä ole mitään laumasta poikkeavia persoonia. Siellä on Pirkko 1, Pirkko 2, Pirkko 3. Niillä on miehenä Tapio 1, Tapio2, Tapio 3 ja mukulat, työt, harrastukset, ja kaikki samaa kaavaa. Ja jos et ole näitä, olet ulkona pysyvästi.

Okei, ehkä sittenkin alan ymmärtää, mistä puhutte... Ehkä!

Olen havainnut, että suomalaisilla (yleensä naisilla, ehkä myös "naisellisilla" miehillä eli ns. supliikkimiehillä; muista kansalaisuuksista ei niinkään kokemusta) on kyky kommunikoida "psykedeelisellä" tasolla - ikään kuin YHTEISEEN PSYKOOSIIN liittyen...

En tiedä kuvittelenko näin. Tulee vaikutelma, että on jokin maaginen yhteys; ehkä jopa hieman skitsoidinen. Selalinen, jossa "yhdessä näkeminen" = jaettu mieli.

...Ymmärtääkö joku, mitä tarkoitan? Onko esim. kellään ollut äitiä, joka ei kykene ilmaisemaan tunteita, ja asiat tapahtuvat ikään kuin jossain metaversumissa, kenties? Tai autokoulussa "opettaja" näyttää videon rattiraivosta, pause, ja pitkä hiljaisuus. Oppilaiden pitäisi kai maagisesti ymmärtää jotain. Telepaattisesti. 

Joskus porukassa rohkeus ei riitä asioista suoraan puhumiseen, ja kun ei aina hiljaakaan voi olla, kommunikoinnista tulee - muka huumorina - todella outoa, ikään kuin salakieltä. Eikö se ole vähän niin kuin lievä "jaettu skitsofrenia."

En nyt yhtään tiedä, onko kuvatun kaltaista. Tiedän vain, että samalla tavalla oudoilla voi synkata. Tai ainakin siltä se näyttää.

Tuskin ymmärrän, mutta "jaettu mieli"on todellakin olemassa ja olen tätä ilmiötä monesti todistanut.  Se näkyy samankaltaisten ihmisten sanattomana kommunikointina ja yhteisenä vaistona vallitsevasta todellisuudesta. Moni tuntee parisuhteesta tämän ilmiön kun toisen ei tarvitse, edes sanoa mitään ja toinen voi vain vastata" ajattelin samaa" ja kumpikin tietää mistä puhutaan. 

Usein se taitaa vaatia vähintään siihen puolitiehen matkaamista että ystävyys lähtee liikkeelle. Siitäkin huolimatta että ei heti alkuun olisi kuin paita ja peppu kannattaa nähdä hieman vaivaa siinä että huomioi toista. Epäilen suurimmaksi syyksi sitä että jos on vähän laiska pitämään yhteittä niin ei se yttävyys kehity. 

SItten kun ollaan tilanteessa jossa on vuosikausia jo tunnettu, koettu yhdessä kaikenlaista voidaan helpommin olla tilanteessa jossa ystävyyden ylläpito ei vaadi niin paljoa. Mutta tällaisia syntyy aikuisiällä vähemmän kuin vaikka teininä tai nuorena.

Mulla on yks tällainen sosiaalinen kaveri, joka valitti yksinäisyyttä. Hän ei itse kai tiedä sitä, mutta hän puhuu liikaa. Ja juoruilee. Sai jopa huomautuksen esimieheltään tästä juoruilusta. Mutta ihmettelin hänen yksinäisyyspuheitaan, koska hänellä on lapset, siskot ja paljon kyläilypaikkoja. Sanoinkin asiasta, että mitä hän höpiseeeikö ne ns.ystävät olekkaan todellisia ystäviä. Itse olen hiukan hiljainen ja aika introvertti.