Huonoissa suhteissa pitkään olleet: mitä hälytysmerkkejä et huomioinut jo alkuvaiheissa?

Olen ihmetellyt vähän mun äitiänikin. Hän alkoi olla isäni kanssa joskus vuonna 1969. On niin surkuhupaisia ne jutut, mitä äitini on kertonut isästäni. Sen käytös oli kuin pikkupojalla, joka yrittää olla oikein miestä. Semmonen 162 pätkä. Esim. joka paikkaan piti mennä hirveästi etuajassa. Kerran menivät linja-autoasemalle ainakin puoli tuntia etuajassa, että ehtii. No siellä laiturilla sitten seisoi ja hermoili, että missä se bussi nyt oikein viipyy? Hermoili, seisoi ja raaputti käsivarsiaan. Sitten kun se bussi sieltä viimeinkin tuli, niin änkesi heti ensimmäisenä bussiin ja tuuppi siinä muita ihmisiä, että minä tässä nyt menen ensin! 

Paljon oli ollut kaikenlaista. Hitto olisi jättänyt semmoisen jätkän jo heti ensi treffeillä ja ottanut paremman. Tuskin olisi paljoa vaatinut. Avioeron otti vasta syksyllä 1990, kun ukko oli humalapäissään seonnut jostain takin pesemistä sen verran, että otti puukon ja alkoi henkeä uhkaamaan. Eron jälkeen äitini kirosi sitä, kuinka oli ollut 21 vuotta hullun kanssa naimisissa. Puhui paljon isästäni, sanoen sitä epämieheksi. Paljon oli ollut matkan varrella kaikenlaista, josta olisi pitänyt ero ottaa. Kun heillä oli 10 v hääpäivä, niin isä laittoi sen kunniaksi vaimonsa jakamaan mainoksia hirveään vesisateeseen kahden lapsensa kanssa. Itse olin tuolloin 9 v ja veljeni 4 v ja muistan, kuinka ollaan oltu niitä mainoksia jakamassa. Menty portaissa ja oltu ulkona kaatosateessa. Lahdessa Kiveriönmäellä. Ukko otti kaikkia tommosia hommia siihen, mitä hän ei sitten itse viitsinyt tehdä ja laittoi sitten vaimonsa tekemään. Välillä sai lapsetkin tehdä niitä hänen järjestämiä hommia. Itse piti sitten palkan. Onneksi en ole itse kasvanut samanlaiseksi kusipääksi kuin mikä pelle isäni oli. Ukko kuoli 1996 hämärissä olosuhteissa. Sitä ei tiedä pirukaan, miten se homma siellä meni. 

Empatian puute minua kohtaan. Suhteen alussa mulla oli vaan vaihe, että selittämättömästi itketti vaan ja oli apea olo. Muistan, kun puhuttiin puhelimessa, minä itkin ja mies kyseli, vaan että kun piti baariin mennä yhdessä kavereiden kanssa, että oonko nyt tulossa. Tilanne johti siihen, että mies meni kiukkuisena ilman minua, sen sijaan että olisi tullut mun luo lohduttelemaan mua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Empatian puute minua kohtaan. Suhteen alussa mulla oli vaan vaihe, että selittämättömästi itketti vaan ja oli apea olo. Muistan, kun puhuttiin puhelimessa, minä itkin ja mies kyseli, vaan että kun piti baariin mennä yhdessä kavereiden kanssa, että oonko nyt tulossa. Tilanne johti siihen, että mies meni kiukkuisena ilman minua, sen sijaan että olisi tullut mun luo lohduttelemaan mua. 

Sori, sympatiani on täysin miehen puolella. En voi kestää tuollaisia vetistelijöitä, jotka vain kerjää huomiota, ja sabotoi toisen suunnitelmia. Kuulostat narsistilta.

Käännetääs näinpäin: jos suhteen alussa miehellä olisi selittämättömiä itkukohtausia ja itkeskelisi puhelimessa vaatien tulemaan lohduttamaan vaikka olisi muuta yhteustä menoa suunnitelmissa niin olisi minulle hälytysmerkki. Ymmärrän kyllä itkemisen aiheesta ja kun sen syy minulle ymmärrettävästi selvitetään. Mutta tuollainen selittämätön itkeskely suhteen alussa olisi varoitusmerkki niin miehelle kuin naiselle. Olettaisin huomionhakemiseksi ja testaamiseksi mitä toinen on valmis tekemään kunhan vaan itkeskelen. Tätä itkeskelykorttia luultavasti vedettäisiin esiin jatkossakin. 

Vierailija kirjoitti:

Puheet ja teot eivät kohdanneet, mm. pyysi suurieleisesti anteeksi kun loukkasi minua mutta ei muuttanut käytöstään, ei potänyt lupaksiaan. Eli kahta elämää, yhtä minun kanssaja toista muiden kanssa, en koskaan päässyt osaksi hänen varsinaista elämää ja hänen kaverit ja perhe eivät tienneet olemassa olostani.

Aivan kuin minun elämästäni. Tutustutin miehen ystäviini, perheeseen, sukulaisiin. Hänen ystäviä näin ensimmäisen kerran ehkä 2 vuoden seurustelun jälkeen. Tunsin muutenkin sisälläni omituista ahdistusta ja myöhemmin kävi ilmi, että että hän eli omaa salattua elämää sivussa. Kävi paneskelemassa vähän muitakin ja vaikka puhui "meidän perheestä" ei koskaan siihen kuulunut ja oli todella vetäytyvä. Muuten hyvin miellyttävä keskustelija yleismaailmallisista asioista ja mukava, avulias mies. Sellainen, josta kaikki pitävät, mutta puolisona epäluotettava ja pälyilevä.

Ei koskaan pyytänyt omatoimisesti anteeksi käytöstään, yritti huumorilla kuitata tilanteet pois. Kun hän vihdoin ymmärsi että juu, jos tekee tyhmästi on syytä pyytää anteeksi, ne anteeksipyynnöt olivat luokkaa "no sori nyt kaikesta". 

En vieläkään tajua miten jaksoin neljä vuotta, nolottaa.

Tuli mieleen tuosta itkijästä, että tein varmaan itse samalla tavalla huomaamattani. Oltiin tapailtu pari viikkoa, mies oli tullut elämään tosi intensiivisesti, lähetteli koko ajan viestejä ja tavattiin alusta asti usein, mutta töissä tuli todella vaikea tilanne suhteen alkuvaiheessa. Selitin sitä miehelle ja olin tosi pois tolaltani. En vastannut edes kaikkiin hänen viesteihinsä yhtenä päivänä useampaan tuntiin, kun kaikki energia meni töihin. Hän laittoi perään useita arkisia kuulumisviestejä kuten teki aina jos en heti vastannut, mutta kesti monta tuntia vastata. Olimme sopineet tapaamisen vasta monen päivän päähän, vaikka kummallakaan ei ollutkaan illalla sen kummempaa tekemistä.

Mutta sitten kun olisin halunnut puhua siitä ja kertoa miten paha tilanne on, hän sanoi, että voidaan kyllä soitella, mutta hän haluaisi oikeastaan olla yksin eikä muutenkaan nyt saa käsitystä, että kuinka paha asia tämä on, että miltä minusta oikeasti tämä asia tuntuu, mikä sen mittakaava elämässäni nyt sitten on, onko se kuinka vakavaa. Että soitellaan vain, mutta hän haluaisi olla omassa rauhassa. Olin ihan suu auki, että kun selitän, että tilanne on hirveimpiä mitä olen urallani kohdannut, hän on pommittanut minua päivän viesteillä, hän sanoo, että syö siinä karkkia ja hengailee sohvalla eikä nyt ihan tajua miten paha tilanne niinkuin silleen syvällisesti mulle on. Kun sanoin, että tämä suhde taitaa nyt olla tässä jos häntä ei tämän vertaa kiinnosta minun asiani, jos minun pitää kesken päivän vastata kaikkiin hänen viesteihinsä mutta hän haluaisi ennemmin soitella parin sadan metrin päästä kuin nähdä kasvotusten, niin mies tuli sukkelaan luokseni ja istui kuuntelemassa ja kommentoi fiksusti. 

Olin iloinen siitä, enkä tajunnut, että tässähän oli nimenomaan kyse siitä, että miehen vain piti tuntea itsensä koko ajan tärkeäksi ja tarpeelliseksi, vaikken edes juuri tuntenut häntä ja häntä kai jotenkin loukkasi, että työni ajoi vielä toistaiseksi hänen ohitseen. 

Uranaisia/omillaan pärjääviä naisia vihaavat (tai muuten vain heihin jotain purkavat) miehet ovat muutenkin oma lukunsa, niiden kanssa pitää olla varovainen ettei mene toimeentulo ja ura. Jos joudut yllättäen aina ennen tärkeää palaveria tai työmatkaa setvimään yötä myöten jotain tyhjästä ilmestynyttä ongelmaa, joka meinaa kaataa parisuhteen tai kun kerrot tärkeästä projektista, joka vie nyt pari päivää, parisuhde meinaa yhtäkkiä kaatua tai miehelle tulee heti perään omia menoja niin ettei varmaan nyt sitten muutenkaan juuri ehditä nähdä ja mies alkaa jutella että ehkä kannattaa jättää tämä, jos ei saada sovitettua aikatauluja yhteen, niin kannattaa hiippailla takavasemmalle. 

Vierailija kirjoitti:

Kehui kovasti ulkonäköäni alussa ja sitten yhtäkkiä teki pitkän tutkimuksen ulkonäkövirheistäni, tuhahteli inhoten ja puristeli "huonoja kohtia" kehossani. Olin niin yllättynyt, että en heti tajunnut tehdä tai sanoa mitään. Myöhemmin kerroin järkyttyneeni ja loukkaantuneeni pahasti. Tein tämän sivistyneesti ja asiallisesti. Silti jotenkin koko asetelma kääntyi lopulta siten, että minä olin hullu ja kauhea ja pyysin käytöstäni anteeksi. 

Onko ihan varma, ettei ollut puliveijari?

Pienen lapsen vanhempana aina miettii, että mitä kaikkea hänelle pitää opettaa. Niin ainakin itsearvoa, itsetuntoa ja sitä miten häntä kuuluu kohdella. Aivan mahdotonta kuvitella, että jäisin kerrottuihin suhteisiin. Saati perustaisin perhettä. 

Naisen tapa uhriutua naisena. Lisäksi vaaditaan asioita toiselta sukupuolen perusteella. Miesten hommat tekee mies ja kotityöt tehdään puoliksi. Osa naisista on aivopesty.

Olin tosi nuori enkä tajunnut, mutta samoja teemoja joita on jo mainittu: Toisaalta kehui vuolaasti, toisaalta kritisoi ihmeellisiä asioita. Kerskaili tuttaviensa asioilla. Soitteli keskellä yötä ja suuttui kun en halunnut keskustella kahdelta ennen yo-kokeita. Jos en vastannut, soitti lankapuhelimeen ja herätti vanhemmat. Isätön ja äiti alkoholisti joka jätti lapsensa yksin baari-iltoina. Seitsemän vuotta vanhempi (iso ero silloin) ja duunit niin ja näin. Suhde ei kestänyt montaa kuukautta, mutta toivottavasti kukaan muu ei haksahtanut mieheen.

Vierailija kirjoitti:

Pienen lapsen vanhempana aina miettii, että mitä kaikkea hänelle pitää opettaa. Niin ainakin itsearvoa, itsetuntoa ja sitä miten häntä kuuluu kohdella. Aivan mahdotonta kuvitella, että jäisin kerrottuihin suhteisiin. Saati perustaisin perhettä. 

Unohdit yhden todella tärkeän asian. Sen miten muita kohdellaan, sillä muutoin lapsesi joutuu tuollaiseen suhteeseen. Nykypäivänä parisuhde on joku ihmeellinen viritys mistä haetaan maksimaalista hyötyä. Sitten kohdellaan sitä kumppania miten sattuu ja vaaditaan lisää ja lisää. 

Ihminen ei itsessään riitä parisuhteeseen. Näitä ihmisiä on aivan tuhottomasti ja siksi minäkin jättäydyin omaan pois ja elelen omassa rauhassani.

Juominen 

Pyrki määräilemään jo tapailun alkuvaiheessa

Ensimmäinen riita oli tosi outo. Ei mikään perinteinen, missä kaksi ihmistä ovat eri mieltä asioista. Kumppani vain muuttui pelottavaksi. Itse juoksin pihalle ja itkin siellä, mikä sekään ei ole minulle normaali tapa reagoida riitaan. Olin hämmentynyt enkä ymmärtänyt mitä tapahtuu. En tiennyt mikä kumppanille yhtäkkiä tuli. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehui kovasti ulkonäköäni alussa ja sitten yhtäkkiä teki pitkän tutkimuksen ulkonäkövirheistäni, tuhahteli inhoten ja puristeli "huonoja kohtia" kehossani. Olin niin yllättynyt, että en heti tajunnut tehdä tai sanoa mitään. Myöhemmin kerroin järkyttyneeni ja loukkaantuneeni pahasti. Tein tämän sivistyneesti ja asiallisesti. Silti jotenkin koko asetelma kääntyi lopulta siten, että minä olin hullu ja kauhea ja pyysin käytöstäni anteeksi. 

Onko ihan varma, ettei ollut puliveijari?

 

Mikä on puliveijari?

- Nainen kysyy

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mököttäminen. Oli niitä varmasti muitakin, mutta tuo jäi mieleen asiana jonka olisi pitänyt laittaa herätyskellot huutamaan. Pienikin erimielisyys tai väärä sanavalinta saattoi yhtäkkiä käynnistää mykkäkoulun ja murjottamisen, sitten kun ryhtyi kyselemään että mikä on, piti syy kaivaa pakolla ulos ja lopulta se johtui jostain aivan merkityksettömästä asiasta jonka henkilö oli sitten paisutellut päänsä sisällä suureksi loukkaukseksi ja odotti että tulen matelemaan eteen anteeksipyynnön kera. Ajattelin ensin viattomasti että pieni vaivahan tuo on minulta olla kohteliaampi jatkossa ja olla loukkaamatta, mutta ajan mittaan noita mökötyksen aiheita tuli koko ajan vain enemmän ja enemmän puhumattakaan muista oikuista. Sitähän tuolla manipuloinnilla haetaan, toisen itsevarmuuden rapauttamista ja kontrollia tilanteesta. Kun riita aloitetaan, sillä saadaan toisen huomio itseensä täysin. 

 

N 37:n kommenttiin:

Sen suoraan puhumisen voi varmaan toteuttaaa hieman eri tavoin, eri sävyin.

Ja jos joku jopa raivostuu suorasta puheesta, niin sehän on hyvä että tuollainen varoitus raivostujan luonteesta tulee riittävällä selkeydellä esiin niin että voi sanoa heippa vaikka samantien.

Itku on aika harvalle manipulointikeino ellei ole ammatiltaan esiintyvä taiteilija.. aika taitava näyttelijäkin pitää olla että osaa aidon oloisesti tekoitkeä

Tylsistyin jo alkuvaiheessa välillä hänen monologeistaan

Tapailin nuorena miehenä muutaman kerran yhtä nuorta naista. Valitsi sitten poikaystäväksi jonkun jännemmän, jolla oli karvanoppatojota. Suhdehan oli täysi katastrofi, jota selviteltiin poliisinkin kanssa. Mustelmien suunnilleen parannuttua olisi halunnut taas tavata. Ajattelin, ettei minulla ole voimavaroja traumojen parantamiseen, jonka jälkeen hän taas lähtee. Se siitä.

Ja se on kyllä näin jälkikäteen ajateltuna aika iso varoitusmerkki, jos toinen sanoo usein, että on niin kiltti, ettei aina sano mitä haluaa ja tarvitsee ja niin kiltti, että on vaikea pitää kiinni omista rajoista ja niin kiltti, ettei sano ääneen, vaikka jokin mitä toinen tekee ärsyttää tai jos ei pidä jostain.

Eihän siinä sitten tiedä yhtään minkälainen toinen ihminen on. Toinen saattaa kiltteyttään koko ajan arvostella sinua päässään, haaveilla olevansa muualla tekemässä jotain muuta ja fantasioida miten paljon paremmin asiat voisivat olla - eikä sano tästä mitään, koska ajattelee olevansa kiltti ihminen.