Huonoissa suhteissa pitkään olleet: mitä hälytysmerkkejä et huomioinut jo alkuvaiheissa?

Vierailija kirjoitti:

Nainen oli niin villi.

Crimsom Flag.

Tämä.

Nainen oli todella villi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haukkui vanhempaniani ja sukulaisiani.

Ja perheen ja sukulaisten lisäksi haukkui ystäväni. Naispuoliset oli h u¤ria ja miespuolisia olin joko pannut tai ainakin halusin/aioin/yritin panna.. Samoin ystävieni miehiä kuulemma kuolasit housut märkinä. Lisäksi kun kerran liikuin (eli kävin lenkillä, kahvilla, baarissa) näiden h u¤rien kanssa niin se teki automaattisesti minustakin h u¤ran joka pettää.

En oikeasti voi ymmärtää miten jaksoin nuorena kuunnella tuota tai itseasiassa vaan antaa mennä tuon toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Etenkin, kun ei tuo mies nyt edes aikanaan miltään unelmalta vaikuttanut muutenkaan enkä ikinä osannut edes ajatella, että me perustettaisiin joskus perhe tai oltaisiin ikuisesti yhdessä. Silti tuossa suhteessa tuli tuhlattua elämäänsä liki vuosi ja oltua päinvastaisista väitteistä huolimatta uskollinenkin eli en muita edes vilkuillut.

Harmittaa.

Lisään vielä, että tuo "jännemmät tytöt ja pojat piti kotibileitä jne"- jankkaaja kuulostaa aivan samanlaiselta johonkin menneisyyteensä jämähtäneeltä, mitä tämä seurustelukumppanikin. Asenne oli ihan kuin hän olisi jäänyt ilman jotain hänelle miehenä automaattisesti kuuluvaa ihmisoikeutta, kun ei ole ollut hamesankari eikä urheilullinen tai erityisen suosittu kouluaikoinaankaan ja se oli tietenkin muiden ja varsinkin naisten vika.

Etenkin tuo tuli ilmi humalassa, mutta lopulta ihan arkipuheessakin se meni niin, että kun vaikka puhelimeni soi niin mies totesi, että taasko joku h u¤rista soittaa sulle. 

On olemassa miehiä, joille nainen = h , jopa  pelikorttien kuningatar on h. 

kaikki naiset on  hu*****ria ja naisista puhutaan hu****rina.

Kyllä. Tämmöisen kanssa ei koskaan edes päästy suhteeseen saakka, ekoille treffeille jäi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haukkui vanhempaniani ja sukulaisiani.

Ja perheen ja sukulaisten lisäksi haukkui ystäväni. Naispuoliset oli h u¤ria ja miespuolisia olin joko pannut tai ainakin halusin/aioin/yritin panna.. Samoin ystävieni miehiä kuulemma kuolasit housut märkinä. Lisäksi kun kerran liikuin (eli kävin lenkillä, kahvilla, baarissa) näiden h u¤rien kanssa niin se teki automaattisesti minustakin h u¤ran joka pettää.

En oikeasti voi ymmärtää miten jaksoin nuorena kuunnella tuota tai itseasiassa vaan antaa mennä tuon toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Etenkin, kun ei tuo mies nyt edes aikanaan miltään unelmalta vaikuttanut muutenkaan enkä ikinä osannut edes ajatella, että me perustettaisiin joskus perhe tai oltaisiin ikuisesti yhdessä. Silti tuossa suhteessa tuli tuhlattua elämäänsä liki vuosi ja oltua päinvastaisista väitteistä huolimatta uskollinenkin eli en muita edes vilkuillut.

Harmittaa.

Lisään vielä, että tuo "jännemmät tytöt ja pojat piti kotibileitä jne"- jankkaaja kuulostaa aivan samanlaiselta johonkin menneisyyteensä jämähtäneeltä, mitä tämä seurustelukumppanikin. Asenne oli ihan kuin hän olisi jäänyt ilman jotain hänelle miehenä automaattisesti kuuluvaa ihmisoikeutta, kun ei ole ollut hamesankari eikä urheilullinen tai erityisen suosittu kouluaikoinaankaan ja se oli tietenkin muiden ja varsinkin naisten vika.

Etenkin tuo tuli ilmi humalassa, mutta lopulta ihan arkipuheessakin se meni niin, että kun vaikka puhelimeni soi niin mies totesi, että taasko joku h u¤rista soittaa sulle. 

On olemassa miehiä, joille nainen = h , jopa  pelikorttien kuningatar on h. 

kaikki naiset on  hu*****ria ja naisista puhutaan hu****rina.

Kyllä. Tämmöisen kanssa ei koskaan edes päästy suhteeseen saakka, ekoille treffeille jäi.

Vähän villimpää menoa nyt.

- Kontrollointi

- Sairaalloinen mustasukkaisuus

- Vastuun siirtäminen itsestään pois, kaikki asiat aina jonkun muun syytä

- Valehtelu kaikessa; tätä ei alussa välttämättä tajua, mutta silti on itsellä koko ajan epämukava tunne siitä, että kaikki ei ole ok

- Exästä jatkuvasti puhuminen = liian vähän aikaa edellisestä suhteesta

- Alkoholin liikakäyttö; arki-iltaisin ja viikonloppuisin aina joku lasi tai tölkki kädessä

- Itsekeskeisyys; toisen persoona tai tarpeet ei kiinnosta lainkaan

- Ilkeily ja piikittely, joka selitetään vitsiksi toisen suuttuessa; nämä ihmiset eivät itse kestä yhtään samanlaista piikittelyä

- Mielenterveyden ongelma, jota ei haluta tunnustaa ja joka jää sitten myös hoitamatta; oikeastaan nuo kaikki edellämainitut ovat seurausta jostain henkisestä ongelmasta, ellei ihminen ole sitten vaan ihan sysip***a...

Vasta nyt viisikymppisenä tajusin, että minun ei tarvitse olla kenenkään traumojen kaatopaikka. Ja että jos noita hälytysmerkkejä ilmenee, niin silloin kannattaa sanoa heippa ja etsiä uutta seuraa. Minä en ota itselleni enää kenestäkään työmaata.

Jo ekojen viikkojen aikana outoja valkoisia valheita, esitti täydellistä ja sielunkumppania, osasi etsiä ja iskeä mun heikkoihin kohtiin, petti vaimoaan (kerran pettäjä, aina pettäjä), valehteli ettei ole koskaan aiemmin pettänyt, esitti täysin toista ihmistä mitä oli. Sen jälkeen mun vaisto sanoi koko ajan, että kaikki ei todellakaan ole kunnossa mutta olin jo koukussa.

Oli aina töissä, mutta rahaa ei ollut. Peitteli puhelintaan ja piti sitä 24/7 kuin kalleinta aarretta. Ei vastannut puheluihin. Valehtelu paheni. Lopulta selvisi koko ajan jatkunut pettämlnen. Lyhyt pinna, raivarit, vika oli aina minussa. Olin hullu ja vainoharhainen sekopää, kun epäilin. Täydellinen empatian puute eikä minkäänlaista omatuntoa. Marttyyri ja uhri aina ja kaikessa. Ja aina oikeassa. Pettämlset laittoisairauden piikkiin. Tässä vain muutamia asioita. Kiertäkää kaukaa, jos joku tuntuu alussa liian hyvältä ollakseen totta.

Alkuun omituista oli se, että tyyppi tunsi olonsa kurjaksi kun minä olin elämäni reissussa. Hän syyllisti minua laittamistani kuvista ja minun piti säälitellä sitä miten kurjaa hänellä oli. Normaalisti ihminen kykenee iloitsemaan toisen puolesta. Vähitellen paljastui kaikkea muutakin pientä, saattoi yht äkkiä alkaa raivoamaan siitä että tuhoan maapalloa kun keitän vettä väärin (ilman kantta) ja pidän kahvinkeitintä liian pitkään päällä. Oli selannut läpi koko facebook-historiani ja kommentoi asioita sieltä, suuttui yhdestä mustaa huumoria sisältävästä kuvasta ja alkoi syyttämään minua että olen sadisti ja nautin lasten kärsimyksistä (???!!!). Kyseessä oli huumorikuva kota monet muutkin kaverini olivat jakaneet. Yritti kontroloida myös syömisiäni ja ulkonäköäni, olis mustasukkainen miespuolisista kavereistani ja suuttui verisesti, kun olin meidän riitamme jälkeen seuraavana päivänä mennyt miespuoleisen kaverini kanssa viihteelle (koska hän oli ollut surkeana kotona ja minä olin pitämässä hauskaa toisen miehen kanssa). Pikkuhiljaa alkoi piikitellä asioita joista pidin tai olin kiinnostunut, työnikin hän osaisi tehdä hetken harjoiteltuaan. Jos puolustauduin tai puolustin itseäni missään, hän raivostui ja vaahtosi miten mustamaalaan häntä. Kaikki asiat pyrki kääntämään niin, että vaikka hän olisi toiminut tökerösti, minun pitäisi pyytää anteeksi. Epämääräistä viestittelyä muiden naisten kanssa. Yritti kontroloida jopa minun katsettani (kielsi että en saa tuijottaa eli katsoa häntä, uskoisin että pelkäsi jäävänsä kiinni valheista). Lopulta alkoi roikottamaan monin tavoin perässään, jos esim. olin kipeä ja olimme jossain liikenteessä, meni tahallaan niin lujaa etten pysynyt perässä, hiljensi ja tuli rinnalle ja kysyi onko vaikea hengittää ja kun vastasin myöntävästi, kiihdytti vauhtinsa taas edelleni. Minun piti raportoida hänelle omista menemisistäni mutta hän saattoi yht äkkiä kadota. Oli loppua kohden näkyvästi inhottava ja halveksiva myös tuntemattomille ihmisille, erityisesti miehille ja puhui halveksivaan sävyyn miehistä sekä naisista. Kerran katsoi minua silmiin ja valehteli suoraan, mitä äsken oli muka tapahtunut. Katsoin häntä hämmentyneenä ja sanoin, että ei tuollaista ole tapahtunut äsken eikä aikaisemminkaan. Tuijotti hetken takaisin ja muina miehinä vaihtoi puheenaihetta. Jauhoi itsestään ja omista uroteoistaan, oli niin verrattoman älykäs ja kaikkea muuta mahdollista.

Suhteen loputtua vainosi vielä puolen vuoden jälkeenkin eri viestintäkanavissa: minun olisi pitänyt pyytää HÄNELTÄ anteeksi kamalia sanojani, kun vihdoin eroa tehdessämme uskalsin sanoa mikä kaikki hänen toiminnassaan oli ollut sairasta ja toksista ja kehoitin häntä hakeutumaan terapiaan. Jouduin estämään hänet kaikkialta. Niissä vainoamisviesteissä keksi miten olisin taatusti ollut sellainen vanhempi, että olisin mustamaalannut ja yrittänyt kääntää lapsen ja kaikki häntä vastaan. Suhde oli kestänyt neljä kuukautta eikä ollut tietoakaan lapsesta..,

Sekopäisin ihminen kenen kanssa olen koskaan erehtynyt olemaan. Alkuun esitti fiksua, mukavaa, seurallista, hauskaa ja rentoa. Totuus oli että kantoi kaunaa ties kenelle harva se päivä ja tunsi tyytymättömyyttä ihan jatkuvati. Tuntui olevan tyhjä sisältä. Riidoissa milloin kenenkin kanssa, miellytti niitä joita halusi ja oli joillekin ihmisille hyvä kaveri. Kunhan hän hyötyi ihmisistä jotenkin. Uskontoja halveksi avoimesti ja saattoi lähes tuntemattomiakin mennä ivaamaan uskosta. Halusi nöyryyttää ihmisiä.

Eräs eksäni jätti kertomatta merkityksellisiä asioita minulle mutta kertoi kaverilleen, joka kertoi vaimolleen, joka otti niitä puheeksi kun tapasimme ja olipa todella hauskaa niissä tilanteissa huomata mitä taas oli jätetty kertomatta/salattu. Jutut oli sellaisia että minun olisi ehdottomasti pitänyt saada vaimona tietää, mutta hän ei vaan ollut jakanut niitä. Mm. tapaturma matkalla ollessa, ryöstetyksi tuleminen, kännykän hävittäminen, auton kolarointi ymv.

Vierailija kirjoitti:

Olin nuorena (jo teinistä pitäen) ollut ihastunut yhteen samankylän poikaan joka myös selvästi kiinnitti minuun huomiota.

Hän seurusteli jonkun muun kanssa ja ennen pitkää aloin kuulla huhuja että tämä likka pettää tuta ihastukseni kohdetta oikein ja nurin, vuorotellen kylän muiden kundien kanssa, siis kaikkien ällötystenkin kanssa.

No he erosivat ja minä astuin kuvioihin. Olin suunnatyoman rakadtunut, olinhan saanut sen kenet halusin ja hän oli rakastunut minuun. Muutimme 2v päästä yhteenkin, olin onneni kukkuloilla mutta huomasin olevani siitä huolimatta monesti kiukkuinen hänen torjuessa lähentely-yritykeni.

Alkua lukuunottamatta makkarin puolella tapahtui harvoin mitään, olimmen 20 - 23v ja sain rakastelua n 2 tai jopa 3 vko välein tai jos jän oli promillen humalassa.

What?

Ja silloinkin hän lähinnä hoiti nopeasti oman tyydytyksensä ja minä jäin TAAS ilman. Joskus tuntui että halkean raivosta. En halunnut kuitenkaan loukata häntä ja kertoa että TÄMÄ EI TODELLAKAAN RIITÄ MINULLE ettei hän koe riittämättömyyden tunnetta ja lähde esimään tyytyväisempää vaatimattomampaa daamia.

Tämä ja moni muu tyytymättömyys ja hänen liiallinen humalahakuinen ryyppääminen johti riitelyyn ja minun ilkeisiin sanoihin joka johti taas eroon.

Tajusin vasta joskus 20v myöhemmin kuvion. A) miksi olin aina niin kiukkunen.... en saanut läheisyyttä, rakkautta, hellyyttä, rakastelua häneltä tarpeeksi (vaikkakin hän sanoi monesti rakastavansa minua ja osti koruja ym lahjoja) B) miksi se minua edeltävä tytyöystävä petti häntä ja kun erosivat, hän nai raivokkaasti kaikkia kenet sai vaan sänkyyn, viis maineesta. Hänkin oli elänyt puutteessa 1,5 vuotta.

Nyt ymmärrän.

Tai B) Edellisen naisen maine pilattiin kostoksi siitä, että hän nosti kissan pöydälle (seksiä ei ollut riittävästi). Miehet olivat niin herkkänahkaisia aikoinaan, ja seksiä edes joskus miettivä nainen oli aina vähintään hullu nymfi, pahantahtoisten juorujen myötä jopa sekopää hoora.

Seurustelin nuorena kahteen otteeseen kahden eri miehen kanssa, joiden käyttäytyminen oli ailahtelevaa ja ongelmallista. Olen iloinen, että lopetin suhteet enkä hankkinut heidän kanssaan lapsia. Olen kuitenkin molempien kanssa väleissä ja tiedän etäisesti, mitä heille kuuluu. Elämä tuntuu heitä kasvattaneen, kypsyttäneen ja ilmeisesti muuttaneen (varmuudella en toki tiedä). Molemmat tuntuivat ymmärtävän, että erotessamme "vika" oli heissä, eli kykenivät jo silloin ottamaan vastuuta käytöksestään. Olen huomannut, että hyvin paljon ihmisillä on erilaisia ongelmia ja jonkinlaista epävakautta, mikä voi tehdä parisuhteesta haastavaa tai mahdotonta. Erona taitaa olla, että ymmärtääkö henkilö tämän itse ja pyrkiikö aktiivisesti muuttumaan, vai kieltääkö kaiken. Toki olen itsekin kasvanut ja kypsynyt, mutta itse en ollut näissä parisuhteissa se ongelmatapaus, jonka käytös ongelmat aiheutti. Olen ennen ja jälkeen, kuten siis nytkin olen, ollut toimivassa parisuhteessa jossa vuorovaikutus toimii (täydellistä ja ongelmatonta ei toki ole ollut niissäkään, parisuhteissa on varmaan aina jotain haasteita, ero vain on ongelmien laadussa, määrässä ja merkittävyydessä jne). On näiden jälkeen ollut ihanaa olla vuosikaudet suhteessa tasapainoisen ihmisen kanssa!

Anyways, ne hälytysmerkit näissä suhteissa, jotkut olivat molemmilla miehellä samoja:

- valehtelu merkittävissä asioissa, mutta kuitenkin sellaisissa, että ei ymmärrä miksi valehdella, totuuden olisi hyvin voinut kertoa ja totuus joka tapauksessa paljastuisi myöhemmin: esim. koulutuksen valehteleminen. Lisäksi asioiden kertominen usein vähän "paremmaksi".

- ei kertonut merkityksellisistä, hänen kannaltaan ikävistä asioista (omia mokailujaan), eikä kaikkea voi ymmärtää vain siksi, että "vaikea kertoa".

- omituiset sutkautukset, joiden tarkoituksena oli ilmeisesti loukata. En loukkaannu tai pahoita mieltäni helposti, jäin ihmettelemään "tökeryyttä" lähinnä jälkikäteen, mutta kun nämä toistuivat, niin ymmärsin ettei kyse ole kömpelyydestä vaan tahallisuudesta. Piikittely, tuntuu että henkilö etsii herkkää kohtaa tai jotain, joka osuisi tai satuttaisi.

- välillä niin omituinen tapa käsittää tai ymmärtää sanottuja asioita, että itse on aivan suu auki... tapahtumien ja sanottujen asioiden muistaminen niin täysin eri tavoin, ettei kyse ole siitä normaalista ilmiöstä, jossa ihmiset muistavat asiat hieman eri tavoin. 

- liittyen edelliseen: asioiden käsittäminen aivan käsittämättömällä tavalla väärin ja sitten loukkaantuminen, josta ei kuitenkaan kerrota avoimesti, vaan saatetaan mököttää vaikkapa paljon myöhemmin...

- suhteet omaan lapsuuden perheeseen etäiset ja jotenkin kylmät, selvästi on ollut jotakin ongelmia, mutta näistäkään ei puhuta. Minä en koskaan tavannut näiden miesten perheestä ketään, enkä tiedä, tiedettiinkö perheissä suhteestamme. Tästä kieltämättä tuli olo, että suhteemme ei ollut miesten mielestä vakava. Omia sukulaisiani molemmat kyllä tapasivat. 

- lisäksi nykyisin luotan paremmin omaan intuitioon siitä, että kaikki ei ole kohdallaan. Toisen miehen kohdalla jotkut hänen sutkautuksensa tai lausahduksensa nostivat karvat pystyyn, mutta ajattelin, että "eihän tuo nyt mitään, en osaa aina itsekään valita parhaita mahdollisia sanoja" ja ohitin fiiliksen. Toisen miehen kanssa taas oli alussa ajoittain vähän jännä ja epäilevä olo, mutta ajattelin vain olevani harhaluuloinen, mutta sitten valheita alkoi paljastua. 

Heti ensimmäisten viikkojen aikana exä jäi lukuisia kertoja kiinni pienistä valheista. Hänen ystävänsä seurusteli minun ystäväni kanssa, ja kuulin ystävältäni asioista toistuvasti erilaisia versioita kuin exältä. Hulluinta tässä oli, että valheet koskivat täysin mitättömiä juttuja, joilla ei ollut oikeasti mitään merkitystä.

Kuukauden seurustelun jälkeen otin nämä valheet puheeksi, ja exä selitteli kaiken parhain päin ja sai oman ystävänsä ja minun ystäväni vaikuttamaan kateellisilta ja pahansuovilta, kun he sillä tavalla valehtelivat ja yrittivät iskeä kiilaa meidän välillemme.

Joskus vuosien varrella mieleen hiipi epäilys siitä, kuka tässä asiassa silloin valehtelikaan, mutta vasta eron jälkeen olen ymmärtänyt, että exä on patologinen valehtelija. Hän on myös poikkeuksellisen taitava valehtelija, minkä seurauksena kaikissa asioissa viranomaiset uskovat hänen puhuvan totta ja minun valehtelevan.

Hyvin varhaisessa vaiheessa kuvioon hiipi myös erilaista dissausta minua kohtaan. Sitä ei vain silloin osannut nähdä, etenkin kun olin tottunut vähättelyyn ja moitteisiin myös lapsuudenkodissa. Aluksi tämä oli hyvin hienovaraista, mutta paheni pikkuhiljaa.

Yksi varoitusmerkki olisi voinut olla myös omakehu. Exä kehua retosteli niin ulkoisilla asioilla kuin omilla väitetyillä ominaisuuksillaan, mm. kuinka empaattinen ja hyvin käyttäytyvä hän on.

Isoin varoitusmerkki olisi kuitenkin ollut oma intuitioni, jos olisin ymmärtänyt kuunnella sitä. Seurustelusuhteen alkuvaiheessa toivoin aina erossa ollessamme, että exä ei tulisikaan enää. En ymmärtänyt näitä ajatuksia, kun yhdessäolo tuntui kuitenkin helpolta ja luontevalta, ja moitin niistä itseäni.

Mies aloitti estottoman piereskelyn kotona.

Huono itsetunto vaikuttaa olevan surullisen yleistä ja se sitten oireilee eri muodoissaan näinä varoitusmerkkeinä. Lisäksi itsekin yhtä huonoitsetuntoinen ei edes osaa odottaa mitään parempaa toiselta vaan se outo varuillaan olo toisen seurassa on ihan normifiilis.

Ja toisaalta myös kaikki se nälvintä, aliarvostus ja tappelukin tuntuu ihan normaalilta ja tavalliselta, koska rakkaudesta se hevonenkin potkii ja vaikeudet vaan kertoo kuinka me ollaan ihan matchmadeinheaven ja rakastetaan tulisesti..

Toisessa suhteessa liiallinen alkoholinkäyttö. Toisessa miehen loukkaantumisherkkyys, sairaalloinen mustasukkaisuus (menneiden kaivelu) ja siitä seuraavat konfliktitilanteet.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitinkin ketjuun aiemmin, että olisi pitänyt huomata, kun hän ihaili ka kehui valtavasti muita naisia ja lopulta olisi halunnut haaremin, ei halunnut tyytyä yhteen naiseen.

Toinen ns. hälytysmerkki oli halveksunta niitä miehiä kohtaan, jotka eivät saa naista. Näin jälkikäteen ajatellen ei se ihan terve merkki ole, jos parisuhteessa oleva ihminen osoittaa halveksuntaa ns. tossuniehiä kohtaan, jotka eivät uskalla naista edes lähestyä. Vähän kuin toinen ihminen olisi jokin menestyksen merkki.

Sama kokemus, mutta tämä mies ei kyllä ollut itsekään naissankari vaan juurikin enemmän tuollainen perässävedettävä tohveli jos kärjistää pitää.

Silti mies haukkui ja halveksi näitä "nössömiehiä" ja katsoi ylöspäin ihaillen niitä supliikkeja hamesankareita, jollainen ilmeisesti itsekin oli haaveissaan. Ja samaan aikaan sitten hu*ritteli naisia joita nämä pelimiehet pyöritti ja kertoi kuinka tuollainen "saastunut" nainen on kuvottava eikä kelpaa kenellekään. Tai no, hu*ritteli oikeastaan kaikkia naisia, koska kuka vaan (minä mukaanluettuna) vaan kuulemma odottaa sitä että pääsee patjaksi tuollaiselle panomiehelle..

Tietenkään tuo asenne ei vielä alkuvaiheessa tullut ilmi, ainakaan näin jyrkästi ja suorasanaisesti, mutta kyllä siitä ekat merkit taisi olla nähtävissä jo ekalla tapaamiskerralla jälkeenpäin ajateltuna. Ne vaan sivuutti, koska jotenkin tuo asenne ja ajatusmaailma oli niin erikoinen ja outo (tämä siis tapahtui jo noin 25 vuotta sitten) ettei sellaista osannut oikeasti edes todeksi kuvitella vaan luuli vaan, että kuuli itse väärin tai tulkitsi toisen sanat toisin kuin ne oli tarkoitettu.

Etenkin kun mies oli muuten ihan normaali työssäkäyvä ihminen ja hieman jopa sellainen naapurinpoika-tyyppi. Ei siis tosiaan mikään renttu tai kovis.

Epäkunnioittava puhe, kuukausittaiset kiukkukohtaukset ja lähes jokapäiväinen valituspuhe jostakin mikroskooppisen luokan asiasta jonka tein "väärin". Väärin siis makuasia, jonka voi tehdä yhtä hyvin tavalla a, b tai c ja paremmuus lähinnä henk.koht. preferenssi.

Karsea tunnelma oli omassa kodissa tuolloin.

Sanoisin, että joustamattomuus, sovittujen asioiden/suunnitelmien ohittaminen ja humalanhakuisuus oli nähtävillä aikalailla heti.

Joustavana ihmisenä itse joustin näiden asioiden äärellä liiaksikin.

Elettiin yhdessä 14 vuotta, johon mahtui paljon hyvää. Koko suhteemme ajan silti nuo luettelemani asiat tekivät suuria ongelmia elämäämme. Lopulta erosimme, kun toinen hoiti elämäänsä hiipinyttä masennustaan entistä enemmän humalalla ja lopulta perheeseemme kuulumattoman henkilön kainalossa. Pitkään yritin ymmärtää, mutta tajusin, että mikään ei muutu, jos mikään ei muutu.

Välimme on ihan ok ja rakkauttakin välillämme on varmasti ikuisesti, mutta on vain tajuttava että elämä yhdessä ei onnistu. Erosta on muutama vuosi.

Olen nyt hyvin erilaisessa suhteessa ja tuntuu hyvältä, kun tietää, että toisen sanaan voi luottaa. Sen myös tuntee kehossa, kun epämääräinen olo puuttuu.

Kaipasi oikeasti toista naista. Huomasin sen kyllä, mutta päätin kuitenkin jatkaa suhdetta. Tuo toinen oli joka tapauksessa naimisissa, eikä näin ollen välitön uhka suhteellemme. Ei olisi kannattanut. Enää en haluaisi miestä, joka haikailee toisen perään.

Vierailija kirjoitti:

Joustamattomuus omien juttujen ja menojen suhteen. Minulle pystyi aina sanomaan ei ja perumaan yhteiset sovitut menot ja jutut mutta muille ei.

Tämä! Pomppi minne vaan ex-vaimonsa, vanhempiensa ja kavereidensa käskystä. Minä olin ihan ilmaa, eikä mies muutenkaan nähnyt vaivaa järjestääkseen meille mitään kivoja juttuja. Itse jouduin suunnittelemaan kaiken ja maanittelemaan miestä osallistumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä kun lukee niin muistuu mieleen lisää juttuja omasta eksästä nämä ei tosin tulleet heti näkyviin:

Aloitin toisen akateemisen tutkinnon suorittamisen, hän haukkui koko alan ja ei antanut opiskelurauhaa (hänellä itsellään ei mitään koulutusta)

Haukkui ystäviäni rumiksi ja vanhoiksi, olivat ihan saman ikäisiä kuin minä. Kuulemma olis pitänyt olla kauniimpia ja nuorempia kavereita mulla. Itsellään oli tasan kolme lapsuudenystävää. Edes töissä ei tutustunut kehenkään. Lopulta jäi etätöihin sosiaalisten pelkojen takia.

Iso varoittava merkki on, jos toinen on välinpitämätön tai juuri haukkuu mitä tahansa sun elämässä tärkeää olevaa asiaa. Tämän ei tarvitse olla edes suhteen alussa, vaa missä vaiheessa tahansa. Ei samoista asioista tarvitse tykätä, mutta kai sitä voi olla iloinen ja onnellinen, että toinen on löytänyt elämäänsä tärkeitä juttuja.

Itseasiassa iso varoitusmerkki on se, ettei toinen ole iloinen ja onnellinen mistään toisen puolesta vaan kaikki on aina ihan kuin se olisi häneltä pois.

Kai se on huono itsetunto, joka saa tuntemaan noin ja aiheuttaa samalla jatkuvan tarpeen toisen mitätöimiseen.

Nuo dissaukset on toki alkuvaiheessa hyvin huomaamattomia, mutta niitä ei kannata ohittaa olankohautuksella.

Tässä on hyviä esimerkkejä. Niin totta.

Vaimo valehteli alusta saakka. Vaistosin sen, mutta en halunnut uskoa todeksi.