Huonoissa suhteissa pitkään olleet: mitä hälytysmerkkejä et huomioinut jo alkuvaiheissa?

Oli kiinnostunut naisista, vain naisia kavereina.

Ei puhunut syvällisiä, ei kysellyt minusta juuri mitään.

Vierailija kirjoitti:

Tänään oli maikkarin aamutv:ssa puhetta itsetunnosta ja kuinka se huono herkästi aiheuttaa ongelmia etenkin parisuhteessa. Tai siis ainakin ne ongelmat näkyy helpoimmin.

Tähän kun vielä yhdistää sen, että omaan elämäänsä pettynyt lataa usein hirmuiset ennakko-odotukset sen kumppanin niskaan kuinka tämän parisuhteen nyt pitäisi kuin taikaiskusta muuttaa / parantaa koko hänen elämänsä (huonoine) tapoineen ja tottumuksineen ihan toisenlaiseksi. Moni kuvittelee, että se kumppani tekee itsestä sellaisen oman ihanneminän _johon ei itse ikinä pystynyt_ ja sitten kun tätä ei tietenkään tapahdu niin se on kumppanin syy. 

Sitten ollaankin vaan aiempaakin pettyneempiä eli lähtökohta seuraavalle suhteelle on vaan entistäkin huonompi. Se oma elämä kun pitäisi ihan itse ottaa ensin haltuun ja tehdä siitä sellaista mihin on itse tyytyväinen ja vasta sitten alkaa katsella kumppania.

Minä olen nyt vasta vanhempana ajatellut, että kaikki se, miten mies on minua kohdellut, kun hänen kavereitaan (varsinkin nuorempana) tai minun sukulaisia oli läsnä, on johtunut hänen huonosta itsetunnostaan. 

Mies nimittäin antoi kaikken ymmärtää, miten tyhmä olen ja pokkana kertoi, mitä olin töpeksinyt, vaikka oli itse tehnyt nuo virheet. 

Jos oli tiskaamassa, kun kavereita tuli kylään, lopetti tiskaamisen siihen paikkaan ja antoi ymmärtää, että minä olin tiskaamassa :D Eihän sitä nyt raavas mies akkojen hommia tee,

kuulin kerran, miten sanoi kaverilleen, kun piti hakata mattoja pihalla, että hän vain muutaman kerran hiutasee, että minä luulen, että hän tomuuttaa mattoja. 

Antoi aina ymmärtää, että minä olen typerä ja huijattava jne. 

Antoi kavereiden ymmärtää, kun ei halunnut lähteä näiden mukaan, että minä kielsin lähtemästä. Minä olin nuori ja täysin kokematon parisuhteessa, enkä ymmärränyt, ettei tuo ole normaalia käytöstä ihmiseltä, joka kahden kesken sanoo rakasvavansa ja muiden nähden mollaa ja antaa ymmärtää, että olen typerä, ja vain sen takia, että olen nainen.

Mieheni on vain 169 cm pitkä/lyhyt ja luulen, että kaikki tuo pullistelu onkin ollut vain isottelua, kun ei ole ulkoisilla mitoilla voinut rehenellä. 

En sitten tiedä olenko väärässä vai en.  Toki noilla 50-luvulla syntyneillä miehillä taitaa monesti olla vielä se olettamus, että vain miehet on viisaita ja järkeviä ja naiset aina kanoja.

Miehellä on selvää kaunaa myös naispäättäjiä kohtaan, selvästikään ei usko, että naiset osaa hoitaa asiat.

Eikä asiaa auta sekään, että minä olen korkeammin koulutettu ja tytöt yliopistoista valmistuneet. Siltikin miehet on parempia/viisaampia ihmisiä.

Mies saattaa tulla neuvomaan minulle uuden imurin käyttöä, vaikka minä olen käyttänyt imureita 50 vuotta tai jopa pyykkikoneen käyttöä, vaikka ei itse osaa edes pestä pyykkiä koneella!

Ulkonäön/pukeutumisen arvosteleminen, ei ystäviä ja etäiset välit sululaisiin, peiliselfiet (mies on 52 -vuotias). tunteista puhumisen mahdottomuus, kiivastuminen esim. Ravintolan tarjoilijalle, raivopäinen ajaminen liikenteessä. Jätti vain jälkeensä kasan kysymyksiä eron jälkeen. Ei ollut halua/kykyä aikuismaisesti keskustella eroamisestakaan.

Vierailija kirjoitti:

Oli neuroottinen, tarkasteli kengänpohjiaan ja etsi alumiinipalasia ( pelkäsi hysteerisesti metallia ja aluminnipaloja), kaljoittelu

Joiko kuitenkin alumiinitölkeistä kaljansa?

Minulla ei terveitä parisuhteita olekaan ollut, vasta parinkympin loppupuolella olen oivaltanut asioita. Kuvio on ollut lähestulkoon identtinen, sillä en ole rakastanut itseäni tarpeeksi. Minulla on aina ollut heikko itsetunto, enkä ole osannut asettaa rajoja. Näitä piirteitä monet ihmiset käyttävät hyväkseen.

Varoitusmerkkejä:

- tekemisten kyttääminen "huolissaan olon" verukkeella

- jatkuva yhteydenpito ex-kumppaneihin

- lukuisat yhteydenotot, erityisesti puhelinsoitot, päivän mittaan (tarkistaa, ettet valehtele)

- viestien lukeminen

- vaatii asioista perillä olemista, mutta ei itse anna arkisia tai henk.koht. tietoja elämästään

- katselee muita ollessanne yhdessä

- mykkäkoulu ja kostaminen

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei terveitä parisuhteita olekaan ollut, vasta parinkympin loppupuolella olen oivaltanut asioita. Kuvio on ollut lähestulkoon identtinen, sillä en ole rakastanut itseäni tarpeeksi. Minulla on aina ollut heikko itsetunto, enkä ole osannut asettaa rajoja. Näitä piirteitä monet ihmiset käyttävät hyväkseen.

Varoitusmerkkejä:

- tekemisten kyttääminen "huolissaan olon" verukkeella

- jatkuva yhteydenpito ex-kumppaneihin

- lukuisat yhteydenotot, erityisesti puhelinsoitot, päivän mittaan (tarkistaa, ettet valehtele)

- viestien lukeminen

- vaatii asioista perillä olemista, mutta ei itse anna arkisia tai henk.koht. tietoja elämästään

- katselee muita ollessanne yhdessä

- mykkäkoulu ja kostaminen

Hei, yksi hyvin tärkeä piirre unohtui! Nimittäin: mammanpoika.

Jos ryhdyt suhteeseen sellaisen miehen kanssa, jota ei ole kasvatettu itseelliseksi, hyväksy roolisi mieslapsen äitinä. Hän odottaa sinusta piikaa.

Kun on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia 🤔

Eiköhän ne luonneviat juurikin siellä aivoissa "sijaitse" vai minkä tuotoksena se persoona(llisuus) mielestäsi ilmenee? Nilkoistako vaiko poskipäistä ihmisen autismikirjoisuus on mielestäsi peräisin? Ei fiksun kannata itselleen tyhmää valita ja jos valitseekin, niin kannattaisi kyseenalaistaa oma fiksuutensa. Vakka kantensa valitsee, koskapa yhteen sopii. Tyhmä ja luonnevikainen kelpaa vain itselleen.

Red flag: yksinkeraisuus. Sille kun ei voi mitään, niin on turha edes yrittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla kanssa toi, että mies vähätteli ja halvaksui kaikkea mistä minä pidän. Koski niin harrastuksia, musiikkia, vaatteita kuin ruokaakin. Mielipiteeni olivat hänestä tyhmiä. Minulla oli koko suhteen ajan tunne että olin halveksuttu.

Oletko miettinyt, että jospa mies oli oikeassa? Monesti varsinkin nuorempana naisilla on epärealistia haaveita, mielipiteitä ja kuvitelmia asioista. Niitä on vaikea vakavalla naamalla kommentoida.

Mitä sönkötät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään oli maikkarin aamutv:ssa puhetta itsetunnosta ja kuinka se huono herkästi aiheuttaa ongelmia etenkin parisuhteessa. Tai siis ainakin ne ongelmat näkyy helpoimmin.

Tähän kun vielä yhdistää sen, että omaan elämäänsä pettynyt lataa usein hirmuiset ennakko-odotukset sen kumppanin niskaan kuinka tämän parisuhteen nyt pitäisi kuin taikaiskusta muuttaa / parantaa koko hänen elämänsä (huonoine) tapoineen ja tottumuksineen ihan toisenlaiseksi. Moni kuvittelee, että se kumppani tekee itsestä sellaisen oman ihanneminän _johon ei itse ikinä pystynyt_ ja sitten kun tätä ei tietenkään tapahdu niin se on kumppanin syy. 

Sitten ollaankin vaan aiempaakin pettyneempiä eli lähtökohta seuraavalle suhteelle on vaan entistäkin huonompi. Se oma elämä kun pitäisi ihan itse ottaa ensin haltuun ja tehdä siitä sellaista mihin on itse tyytyväinen ja vasta sitten alkaa katsella kumppania.

Minä olen nyt vasta vanhempana ajatellut, että kaikki se, miten mies on minua kohdellut, kun hänen kavereitaan (varsinkin nuorempana) tai minun sukulaisia oli läsnä, on johtunut hänen huonosta itsetunnostaan. 

Mies nimittäin antoi kaikken ymmärtää, miten tyhmä olen ja pokkana kertoi, mitä olin töpeksinyt, vaikka oli itse tehnyt nuo virheet. 

Jos oli tiskaamassa, kun kavereita tuli kylään, lopetti tiskaamisen siihen paikkaan ja antoi ymmärtää, että minä olin tiskaamassa :D Eihän sitä nyt raavas mies akkojen hommia tee,

kuulin kerran, miten sanoi kaverilleen, kun piti hakata mattoja pihalla, että hän vain muutaman kerran hiutasee, että minä luulen, että hän tomuuttaa mattoja. 

Antoi aina ymmärtää, että minä olen typerä ja huijattava jne. 

Antoi kavereiden ymmärtää, kun ei halunnut lähteä näiden mukaan, että minä kielsin lähtemästä. Minä olin nuori ja täysin kokematon parisuhteessa, enkä ymmärränyt, ettei tuo ole normaalia käytöstä ihmiseltä, joka kahden kesken sanoo rakasvavansa ja muiden nähden mollaa ja antaa ymmärtää, että olen typerä, ja vain sen takia, että olen nainen.

Mieheni on vain 169 cm pitkä/lyhyt ja luulen, että kaikki tuo pullistelu onkin ollut vain isottelua, kun ei ole ulkoisilla mitoilla voinut rehenellä. 

En sitten tiedä olenko väärässä vai en.  Toki noilla 50-luvulla syntyneillä miehillä taitaa monesti olla vielä se olettamus, että vain miehet on viisaita ja järkeviä ja naiset aina kanoja.

Miehellä on selvää kaunaa myös naispäättäjiä kohtaan, selvästikään ei usko, että naiset osaa hoitaa asiat.

Eikä asiaa auta sekään, että minä olen korkeammin koulutettu ja tytöt yliopistoista valmistuneet. Siltikin miehet on parempia/viisaampia ihmisiä.

Mies saattaa tulla neuvomaan minulle uuden imurin käyttöä, vaikka minä olen käyttänyt imureita 50 vuotta tai jopa pyykkikoneen käyttöä, vaikka ei itse osaa edes pestä pyykkiä koneella!

Ai että kuulostaa tutulta "napoleonsyndrooma" mieheltä.

Näitä vanhankansan sovinistimiehiä on vielä -70 luvulla syntyneissäkin.

Itsellä oli 15v mies joka ei ois itse pärjänny yksin (tai 2 lapsemme kanssa) viikkoa pidempään jos minä oisin kuukahtanu. Nonta kertaa kävi niin että kun hänen olisi pitänyt hoitaa lapsia ja huushollia vaikka 2 pv, hän kutsui äitinsä tai siskonsa neille apuun.

Muutamia kertoja olin yllättyneen iloinen 2 pv kurssilta kotiin tullessani, kun siellä oli imuroitu, pölyjä pyyhitty, vessa pesty jne. Wou! Eromme jälkeen kuulin että hän oli maksanut siskolleen lastenhoitoavusta ja siivouksesta, eli sisko oli ollut meillä 2 pv minun tietämättä.

Jo nuorena oli merkit ilmassa, ei osannut/viitsinyt tehdä mitään kotitöitä, jos pakotin tiskaamaan teki siitä aina hireän numeron jota mainosti naapureille, kavereille ja sukulaisille, piti saada vähintään heti kylmä olut päälle kun on tehny niin suuren urotyön ja myönnytyksen (siis tiskannu omassa kodissaan itse likaamiaan astioita).

Esitti kavereille ja ukulaisille "perheen päätä, organisoijaa, rahoittajaa ja huolehtijaa".

Käytännössä minä tein noista asioista vähintään 75%. Tein myös päätökset sellaisistakin asioista mitä todellakin odottaisi miehen hoitavan, esim kattoremontti. Hän tuumaili vuosikaudet asiaa ja esitti muille kuinka hän tekee sitä ja tätä ja kilpailuttaa just ens viikolla remonttifirmat. Tosiasiassa minä hoidin adian siihen pisteesern että se remppafirma oli meidän pihalla.

Voisin jatkaa tarinaa loputtomiin.

Otin saamattoman tyhjäntoimittajan vaan koska olin niin ihastunut hänen hyviin puoliinsä (hurmuri joka oli ihastunut minuun, osasi viihdyttää ja oli kelpo kumppani (aikansa) makkarinki puolella. No, sain miehen jolla puhetta 90% todellista tekemistä 10%.

Kun erottiin, hänen äiti/siskot kävi hoitamassa hänen huushollin, pyykit ym. Siis n 40v miehen. Otti hyvin pian jonku itseään 10v vanhemman mielistelijämiellyttäjä äitihahmon passaamaan itseään.

Mies oli välillä todella omituisesti sekaisin kuin seinäkello. Lähetteli viestejä, joista ei saanut mitään selkoa. Ei olleet mitään perus känniviestejä, vaan tyyppi oli jotenkin muuten sekaisin. Vieläkin kylmää kun muistelen tuon hullun juttuja. Ulkopuolisille hän esitti fiksua, empaattista ja skarppia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei terveitä parisuhteita olekaan ollut, vasta parinkympin loppupuolella olen oivaltanut asioita. Kuvio on ollut lähestulkoon identtinen, sillä en ole rakastanut itseäni tarpeeksi. Minulla on aina ollut heikko itsetunto, enkä ole osannut asettaa rajoja. Näitä piirteitä monet ihmiset käyttävät hyväkseen.

Varoitusmerkkejä:

- tekemisten kyttääminen "huolissaan olon" verukkeella

- jatkuva yhteydenpito ex-kumppaneihin

- lukuisat yhteydenotot, erityisesti puhelinsoitot, päivän mittaan (tarkistaa, ettet valehtele)

- viestien lukeminen

- vaatii asioista perillä olemista, mutta ei itse anna arkisia tai henk.koht. tietoja elämästään

- katselee muita ollessanne yhdessä

- mykkäkoulu ja kostaminen

Hei, yksi hyvin tärkeä piirre unohtui! Nimittäin: mammanpoika.

Jos ryhdyt suhteeseen sellaisen miehen kanssa, jota ei ole kasvatettu itseelliseksi, hyväksy roolisi mieslapsen äitinä. Hän odottaa sinusta piikaa.

Toimii myös naisiin eli mammantyttö. Mammantyttö osaa hoitaa arkiaskareet, mutta kaikesta pitää kysyä äidiltä mielipide ja äiti ohjaa vahvasti taustalla aikuisen tyttärensä elämää. Yksikään sulhasehdokas ei ole äidille riittävän hyvä.

Olin nuorena (jo teinistä pitäen) ollut ihastunut yhteen samankylän poikaan joka myös selvästi kiinnitti minuun huomiota.

Hän seurusteli jonkun muun kanssa ja ennen pitkää aloin kuulla huhuja että tämä likka pettää tuta ihastukseni kohdetta oikein ja nurin, vuorotellen kylän muiden kundien kanssa, siis kaikkien ällötystenkin kanssa.

No he erosivat ja minä astuin kuvioihin. Olin suunnatyoman rakadtunut, olinhan saanut sen kenet halusin ja hän oli rakastunut minuun. Muutimme 2v päästä yhteenkin, olin onneni kukkuloilla mutta huomasin olevani siitä huolimatta monesti kiukkuinen hänen torjuessa lähentely-yritykeni.

Alkua lukuunottamatta makkarin puolella tapahtui harvoin mitään, olimmen 20 - 23v ja sain rakastelua n 2 tai jopa 3 vko välein tai jos jän oli promillen humalassa.

What?

Ja silloinkin hän lähinnä hoiti nopeasti oman tyydytyksensä ja minä jäin TAAS ilman. Joskus tuntui että halkean raivosta. En halunnut kuitenkaan loukata häntä ja kertoa että TÄMÄ EI TODELLAKAAN RIITÄ MINULLE ettei hän koe riittämättömyyden tunnetta ja lähde esimään tyytyväisempää vaatimattomampaa daamia.

Tämä ja moni muu tyytymättömyys ja hänen liiallinen humalahakuinen ryyppääminen johti riitelyyn ja minun ilkeisiin sanoihin joka johti taas eroon.

Tajusin vasta joskus 20v myöhemmin kuvion. A) miksi olin aina niin kiukkunen.... en saanut läheisyyttä, rakkautta, hellyyttä, rakastelua häneltä tarpeeksi (vaikkakin hän sanoi monesti rakastavansa minua ja osti koruja ym lahjoja) B) miksi se minua edeltävä tytyöystävä petti häntä ja kun erosivat, hän nai raivokkaasti kaikkia kenet sai vaan sänkyyn, viis maineesta. Hänkin oli elänyt puutteessa 1,5 vuotta.

Nyt ymmärrän.

Olin jo keski-ikäinen, ollut pitkään yksin.

Vihdoin tapasin deittisovelluksen kautta miehen joka edes miellytti minua ulkoisesti. Ihastuin häneen heti, 1.puhelussakin kun kuulin hänen ihanan miehekkään äänen sai sydämeni läpättämään ja kun näin hänet, käteltiin, niin sain kuin sähköiskun. Olisi mieli tehnyt hypätä kaulaan heti......tää on kai just sitä kuulisaa kemiaa....

No - kuulin hänen pirstaleisen elämäntarinan rankkoine koulukiusaamiskokemuksineen, repivine avioeroineen, kuinka ei hirveästi ole ottanut osaa lastensa ja perheen asioihin, ehkä vähän, rivien välistä, muiden siivellä elämisen, kuinka aina joku muu oli hommannut hänelle työpaikat ym ym kauheasti muiden syyllistämistä tästä kaikesta.

Puolessa vuodesa tajusin olevani oikein vanhoillis sovinistisen akuislapsen kanssa jolla oli todela huono itsetunto. En ihan ole vakuuttunut siitä oliko hän se koulukiusattu vai itse kiusaaja. Esitti ihan jotain muuta kun mitä oli. Todella rikkinäinen persoona ja varmasti kärsi ainakin sillä hetkellä mt ongelmista. Yhtenä päivänä tätä mieltä seuraavalla kerralla toista mieltä, hyvin ristiriitainen. Ihan reppana kko mies. Sanoi että hän on aina ollut sellainen että hänen syyksi voi laittaa kaiken, hän kyllä kestää sen, ihan sama, päästään asioissa eteenpäin.

No, totuus oli se että ihan naurettavissakin pikkujutuissa, kumman mukista on kahvitahra pöydällä tai kuka on tehnyt uuteen lekkuulautaan syvän railon leipäveitsellä, hän syytti minua. Siis mitä vit...n väliä tällasilla asioilla on.

Olen sen verran nokkelälyinen, että tajusin heti hänen tajunnen tehneen itse nuo jutut mutta ryntäsi syyttämään minua. En ollut pitänyt kahvikuppia siinä pöydällä koskaan, hän oli, enkä olut koskenutkaan uutta ostamaani leikkuulautaa vielä, hän itse veti uudella terävällä leipäveitsellä siihen hirveän holen.....

Tajusin miten helvetin huono itsetunto voi olla aikuisella joka yritää sysätä tämän tasoiset, ihan mitäänsanomattomat asiat toisen kontolle, asiat joilla ei ole mitään merkitystä. Suurinosa ihmisistä ei olisi ede huomannut saati viitsinyt sanoa äänen noita ja tilanteessa joissa hän varmadti huomasi itse tehneensä ne. Todella outoa käytöstä aikuiselta. Jopa vähän pelottavaa.

Näitä kun lukee niin muistuu mieleen lisää juttuja omasta eksästä nämä ei tosin tulleet heti näkyviin:

Aloitin toisen akateemisen tutkinnon suorittamisen, hän haukkui koko alan ja ei antanut opiskelurauhaa (hänellä itsellään ei mitään koulutusta)

Haukkui ystäviäni rumiksi ja vanhoiksi, olivat ihan saman ikäisiä kuin minä. Kuulemma olis pitänyt olla kauniimpia ja nuorempia kavereita mulla. Itsellään oli tasan kolme lapsuudenystävää. Edes töissä ei tutustunut kehenkään. Lopulta jäi etätöihin sosiaalisten pelkojen takia.

Onko hyviä suhteita enää olemassakaan?

Vierailija kirjoitti:

Näitä kun lukee niin muistuu mieleen lisää juttuja omasta eksästä nämä ei tosin tulleet heti näkyviin:

Aloitin toisen akateemisen tutkinnon suorittamisen, hän haukkui koko alan ja ei antanut opiskelurauhaa (hänellä itsellään ei mitään koulutusta)

Haukkui ystäviäni rumiksi ja vanhoiksi, olivat ihan saman ikäisiä kuin minä. Kuulemma olis pitänyt olla kauniimpia ja nuorempia kavereita mulla. Itsellään oli tasan kolme lapsuudenystävää. Edes töissä ei tutustunut kehenkään. Lopulta jäi etätöihin sosiaalisten pelkojen takia.

Iso varoittava merkki on, jos toinen on välinpitämätön tai juuri haukkuu mitä tahansa sun elämässä tärkeää olevaa asiaa. Tämän ei tarvitse olla edes suhteen alussa, vaa missä vaiheessa tahansa. Ei samoista asioista tarvitse tykätä, mutta kai sitä voi olla iloinen ja onnellinen, että toinen on löytänyt elämäänsä tärkeitä juttuja.

Olin suhteen alussa niin naivi ja nuori. Miehen pienet itsekkyydet painoin villaisella. Alussa mies oli kuitenkin niin supliikki, etten osannut epäillä mitään. Ongelmat ilmenivät pikkuhiljaa hiipien, enkä osannut aavistaa niiden enteilevän jotain isompaa muutosta. Exäni paljastui hiljalleen narsistiksi. Ensimmäiset pari vuotta olimme onnellisia. Sitten totuus alkoi paljastua, mutta hän osasi vetää oikeista naruista ja sai minut tuntemaan syyllisyyttä. 

Nainen oli niin villi.

Crimsom Flag.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä kun lukee niin muistuu mieleen lisää juttuja omasta eksästä nämä ei tosin tulleet heti näkyviin:

Aloitin toisen akateemisen tutkinnon suorittamisen, hän haukkui koko alan ja ei antanut opiskelurauhaa (hänellä itsellään ei mitään koulutusta)

Haukkui ystäviäni rumiksi ja vanhoiksi, olivat ihan saman ikäisiä kuin minä. Kuulemma olis pitänyt olla kauniimpia ja nuorempia kavereita mulla. Itsellään oli tasan kolme lapsuudenystävää. Edes töissä ei tutustunut kehenkään. Lopulta jäi etätöihin sosiaalisten pelkojen takia.

Iso varoittava merkki on, jos toinen on välinpitämätön tai juuri haukkuu mitä tahansa sun elämässä tärkeää olevaa asiaa. Tämän ei tarvitse olla edes suhteen alussa, vaa missä vaiheessa tahansa. Ei samoista asioista tarvitse tykätä, mutta kai sitä voi olla iloinen ja onnellinen, että toinen on löytänyt elämäänsä tärkeitä juttuja.

Itseasiassa iso varoitusmerkki on se, ettei toinen ole iloinen ja onnellinen mistään toisen puolesta vaan kaikki on aina ihan kuin se olisi häneltä pois.

Kai se on huono itsetunto, joka saa tuntemaan noin ja aiheuttaa samalla jatkuvan tarpeen toisen mitätöimiseen.

Nuo dissaukset on toki alkuvaiheessa hyvin huomaamattomia, mutta niitä ei kannata ohittaa olankohautuksella.

Joustamattomuus omien juttujen ja menojen suhteen. Minulle pystyi aina sanomaan ei ja perumaan yhteiset sovitut menot ja jutut mutta muille ei.