Huonoissa suhteissa pitkään olleet: mitä hälytysmerkkejä et huomioinut jo alkuvaiheissa?

Ainakin naisen, ehkä miehenkin lukuisat seksikumppanit ennen parisuhdetta kertovat pysyvästä tarpeesta miellyttää ja tulla hyväksytyksi. Tulee ennen pitkää esiin kun suhde on arkipäivää, tämä siis suhteen ulkopuolella .

Nämä on useimmiten sellaisia asioita, mitä ei voi nähdä ennalta. Tietenkin erikseen, jos toinen on selvästi jotenkin hämärä tyyppi, kuten lainaamassa rahaa jatkuvasti, liikakäyttää päihteitä, puhuu sinulle rumasti jne. Mutta monesti ne asiat vaan hiipivät jostain. Toinen triggeröityy hiljalleen asioista, jotka muistuttavat häntä hänen omista traumoistaan tai virheistään, ja ennen pitkää alkaa käyttäytymään toksisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla kanssa toi, että mies vähätteli ja halvaksui kaikkea mistä minä pidän. Koski niin harrastuksia, musiikkia, vaatteita kuin ruokaakin. Mielipiteeni olivat hänestä tyhmiä. Minulla oli koko suhteen ajan tunne että olin halveksuttu.

Oletko miettinyt, että jospa mies oli oikeassa? Monesti varsinkin nuorempana naisilla on epärealistia haaveita, mielipiteitä ja kuvitelmia asioista. Niitä on vaikea vakavalla naamalla kommentoida.

Mutta kun tuo haukkuminen ja halveksunta kohdistui käytännössä aivan kaikkeen eli musiikkimakuni oli typerä, tyylini oli tyhmä, kaverini oli tyhmiä, sukulaiseni tyhmiä, harrastukseni typeriä ja tietenkin olin vielä ihan sikahuonokin kaikessa, tuleva ammattini oli tyhmä, lempipizzani oli pahaa.. jne.

Näin jälkeenpäin kun mietin niin ei tainnut edes olla asiaa tai ominaisuutta joka ei minussa olisi ollut tyhmää, typerää, pelleä tai jollain muulla tavoin väärin ja halveksuttavaa.

Yksi iso selkeä varoitusmerkki tulevista ongelmista on se, että kumppani on humalahakuinen alkoholinkäyttäjä. Ja varsinkin, jos päihtymys saa aina umpimieliseksi jurottajaksi, joka ensin vaan lähinnä tuijottaa mykkänä juomaansa ja myöhemmin aloittaa sellaisen oudon itsesäälin ja omakehun sekaisen marttyyrijargonin, jossa kerrataan kaikki koetut _ja keksityt_ vääryydet sekä ylistetään omaa erinomaisuutta.

Pientä kikulia.

Vierailija kirjoitti:

-Mies puhui jo ekoilla treffeillä eksästään

- Ei ollut ollenkaan empaattinen. Vonkasi esimerkiksi seksiä tilanteessa, jossa minä olin pahoittanut mieleni ja itkin. Ihmetteli vielä miksi en innostunut seksistä kesken itkuni.

Tämä niiiiiin yleistä.

Monilla miehillä ei ole juurikaan minkäänlaista tilannetajua. He eivät vaan osaa asettua toisen asemaan tai kykene tajuamaan miltä toisesta tuntuu. Vaikka näkevät että toinen on surullinen tms, niin ei se heitä hetkauta tai eivät ainakan osaa lohduttaa, he vaan jatkaa omaa agendaansa.

Eikä tämä välttämättä johdu mistään narsismista, niiden aivot on vaan erilaiset kuin meidän naisten, jotka olemme lähtökohtaisesti empaattisempia ja emotionaalisedti älykkäämpiä ja meidät on yleensä opetettu jo lapsena huomioimaan muut ympärillä olevat.

Älyttömän saita ja mies teki kaikki oikein, ei mitään väärää.

- Puhui vähättelevään sävyyn lapsensa äidistä eli exästänsä.

-hän oli kipeänä ja tulin avuksi ja seuraksi

Kun itse olin kipeänä hän pysyi aina kaukana vaikka oli lapsesta vapaana (eikä kysellyt vointiani edes tekstarilla).

-aloin itkeä, sain itkeä eikä hän lohduttanut eikä kysynyt mikä minulla on ( läheiseni oli saanut sairaskohtauksen ja joutunut sairaalaan)

- raivarit milloin hajoitti tavaroita

-marttyyri-asenne

-syyllistäminen

- liian tuttavalliset perheenjäsenet

-ruoasta päättäminen

-snobeilu

- valkoiset valheet

Jos kumppanilla on traumoja jotka heijastuu edelleen ja sun käytöstä pyydetään muuttamaan ilman järkevää syytä tai "musta vaan tuntuu" syyllä.

Projisointi, Hirveää kun sen kohteeksi joutuu. Pakene!

Aluksi tuntui imartelevalta välittämiseltä, kun hän nurisi etten lähtisi tyttökavereiden kanssa baariin... kun hän on niin huolissaan että sattuu jotain.

Vähensin sitten omia menojani huomattavasti, suhteen alkuaikoina istuin hänen kanssaan vaan kotona. En huomannut sitä, että mihin tahansa meninkin, tuli älähdys "etsä ookaan tänään kotona?" "Eiksun pitäny nyt olla vaan kotona?" Näitä tuli siis jo siitä, kun kävin vaikka kirjastossa tai kaverin kanssa kotona.

Sitten tuo yltyi siihen, että oli tosi "pahalla mielellä" kun hän jäi yksin ja kesken menoni kyseli koko ajan millon tulen.

Olin vältellyt baarissakäyntiä tuon suhteen alun, kun en viitsinyt pahoittaa hänen mieltään. Siitä se helvetti repesi, jo ihan muutamasta kerrasta kun oli kaverin synttärit tai joku ihan perus illanvietto.

Itki, raivosi, syyllisti ja sitten keksi, että käyn siellä baareissa pettämässä. Luki salaa viestejä, tutki tietokonetta, piti näyttää puhelinlaskua.

Paheni vaan koko ajan, lopuksi ei päästänyt enää ovesta ulos. Seisoi oven edessä ja itki.

Soitteli myös vanhemmilleni ja ystävilleni, koitti saada heitä mukaan tuohon, että mut suljetaan sinne kämppään hänen kanssaan.

Muutin siis tämän tollon kanssa yhteen silloin melkein heti. Tyyppi omasi elämänhallintaongelmia pitkän liudan ja oli luonteeltaan todella vaativa ja hankala. Koin olevani vastuussa hänestä kuin jostain pikkuvauvasta. Tuo syyllistäminen upposi minuun kuin veitsi voihin ja kannoin jokaisesta menostani syyllisyyttä, vilkuilin kelloa ja mietin että äkkiä kotiin kun hän on siellä yksin!

Tuohan on aivan sairasta, siis tietenkin hän voi olla hetken yksin, aikuinen mies.

Ystäviäkin hänellä oli pilvin pimein, paljon enemmän kun mulla.

Tuo oli juuri tyypillinen esimerkki, että alkoi pienestä ja paheni tosi pahaksi. Ja tuo "yksin jättäminen" oli vaan sitä, että pelkäsi, että löydän vaikka sieltä salilta jonkun muun ja jätän hänet.

Onneksi sitten lopulta jätin. Ja tuosta tyypistä olikin muuten harmia vielä pitkään sen jälkeen.

Ps. Pyysin aluksi mukaan noihin mun menoihin, mutta ei jaksanut lähteä.

Kaverin kanssa kahvilla*

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään oli maikkarin aamutv:ssa puhetta itsetunnosta ja kuinka se huono herkästi aiheuttaa ongelmia etenkin parisuhteessa. Tai siis ainakin ne ongelmat näkyy helpoimmin.

Tähän kun vielä yhdistää sen, että omaan elämäänsä pettynyt lataa usein hirmuiset ennakko-odotukset sen kumppanin niskaan kuinka tämän parisuhteen nyt pitäisi kuin taikaiskusta muuttaa / parantaa koko hänen elämänsä (huonoine) tapoineen ja tottumuksineen ihan toisenlaiseksi. Moni kuvittelee, että se kumppani tekee itsestä sellaisen oman ihanneminän _johon ei itse ikinä pystynyt_ ja sitten kun tätä ei tietenkään tapahdu niin se on kumppanin syy. 

Sitten ollaankin vaan aiempaakin pettyneempiä eli lähtökohta seuraavalle suhteelle on vaan entistäkin huonompi. Se oma elämä kun pitäisi ihan itse ottaa ensin haltuun ja tehdä siitä sellaista mihin on itse tyytyväinen ja vasta sitten alkaa katsella kumppania.

Amen. Kiitos tästä kommentista! Asia on just näin.

Niin on. Lisäksi sitä kumppania vielä etsitään usein tämän oman ihanneminän kriteereillä vaikka se todellinen minä olisi ainoa oikea perusta. Usein halutaan  kumppaniksi ihminen, jolla on niitä ominaisuuksia joita sillä unelmaminälläkin olisi ja joka elää sellaista elämää millaista itsekin haluaisi elää, jos vaan eläisi unelmaminänsä elämää.

Yllättäen sellaista ei sitten löydy tai ainakaan sellaiset ei kiinnostu. Sen sijaan kiinnostuneita kyllä löytyisi niistä, jotka on samankaltaisia kuin mitä se oma nykyinen (ja todellinen) ei-ihanneminäkin on, mutta nämä ei tietenkään kelpaa, koska se oma elämäntyyli ja minuus ei kelpaa itselle.

Ja sitten jos tällaiseen itsensä kaltaiseen "alentuu" tyytymään niin kumppani saa kyllä kuulla päivittäin siitä kuinka huono ja vääränlainen on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

-Mies puhui jo ekoilla treffeillä eksästään

- Ei ollut ollenkaan empaattinen. Vonkasi esimerkiksi seksiä tilanteessa, jossa minä olin pahoittanut mieleni ja itkin. Ihmetteli vielä miksi en innostunut seksistä kesken itkuni.

Tämä niiiiiin yleistä.

Monilla miehillä ei ole juurikaan minkäänlaista tilannetajua. He eivät vaan osaa asettua toisen asemaan tai kykene tajuamaan miltä toisesta tuntuu. Vaikka näkevät että toinen on surullinen tms, niin ei se heitä hetkauta tai eivät ainakan osaa lohduttaa, he vaan jatkaa omaa agendaansa.

Eikä tämä välttämättä johdu mistään narsismista, niiden aivot on vaan erilaiset kuin meidän naisten, jotka olemme lähtökohtaisesti empaattisempia ja emotionaalisedti älykkäämpiä ja meidät on yleensä opetettu jo lapsena huomioimaan muut ympärillä olevat.

Miesten epäempatiaa ylläpitää, että naisille menee huono käytös läpi. Jos jatkuvasti naiset lähtisivät treffeiltä ensimmäisestä törkeästä kommentista, niin eivätpä enää niitä heittäisi. 

Miehen juominen,ei maksa osuuttaan vuokrasta eli ns persaukinen luuseri.

Onko muut tehneet samaa huomiota, että tarve puhua exästä tai existä olisi jotenkin yhteydessä mustasukkaisuuteen? Mulla on kaksi kokemusta, jossa alusta alkaen on puhuttu exästä, ja kummatkin ovat olleet mustasukkaisia. Toisella näistä oli edelleen läheiset välit exään, mutta tuli hyvin helposti mustasukkaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Onko muut tehneet samaa huomiota, että tarve puhua exästä tai existä olisi jotenkin yhteydessä mustasukkaisuuteen? Mulla on kaksi kokemusta, jossa alusta alkaen on puhuttu exästä, ja kummatkin ovat olleet mustasukkaisia. Toisella näistä oli edelleen läheiset välit exään, mutta tuli hyvin helposti mustasukkaiseksi.

Mustasukkaisista eksistä toinen puhui eksästään ja toinen ei.

Eksästään puhuva haukkui eksäänsä, kertoi että se petti, vihaisena rikkoi tavaroita ja oli muutenkin väkivaltainen. Hän kuulemma vastusti väkivaltaa eikä sellaista ikinä tekisi. Oli kontrolloiva ja kyttäsi jokaista lähikaupassa käyntiäkin ja suuttui jos en minuuteissa vastannut hänen viestiinsä kun olin töissä.

Itse hän petti, sai raivokohtauksia, joissa hajotti kämppänsä huonekaluja, tauluja, peilejä ja lopulta sitten alkoi hakata minua. Eihän hän ikinä sellaista tekisi, hänen eksänsä sitä teki, juupajuu.

Eksistään hiljainen tuputti minulle muita miehiä, että eikö tuon ja tuon kanssa olisi kiva olla ja tarkkaili reaktiotani, josko saisi mökötyksen aiheen. Bravuuri oli telkkarin katsomisesta mustasukkaisuus. Jos katsoin yksin jotain sarjaa, tuli hän paikalle kyselemään ja vahtimaan, oliko sarjassa hyvännäköisiä tai vähäpukeisia miehiä. Jos katsottiin jotain yhdessä ja telkkarissa näkyi paidaton mies, hän peitti silmäni käsillään etten näkisi sitä. Tämä tyyppi ei ollut fyysisesti väkivaltainen, muuten vain toksinen myös muulta käytökseltä. Pettämisistä ei ole todisteita, epäilyksiä vain, kun tarinat eivät aina ihan täsmänneet.

Aiemmin harrastimme seksiä aktiivisesti, mutta se muuttui kerta kuukaudessa periaatteeseen. Seksin suhteen olin hyvin kokematon, mutta se oli kuitenkin hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Pientä kikulia.

Kait tuo on jollain muotoa suhteellista, sillä 16 on joillekin ollut liian pieni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla kanssa toi, että mies vähätteli ja halvaksui kaikkea mistä minä pidän. Koski niin harrastuksia, musiikkia, vaatteita kuin ruokaakin. Mielipiteeni olivat hänestä tyhmiä. Minulla oli koko suhteen ajan tunne että olin halveksuttu.

Oletko miettinyt, että jospa mies oli oikeassa? Monesti varsinkin nuorempana naisilla on epärealistia haaveita, mielipiteitä ja kuvitelmia asioista. Niitä on vaikea vakavalla naamalla kommentoida.

Sitten varmaan miehen kannattaisi käyttää ylivertaista järkeään ja siirtyä suhteeseen, jossa toista osapuolta ei tarvitsisi halveksua ja alistaa. Vai onko tämä liian vaikea yhtälö ratkaistavaksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haukkui vanhempaniani ja sukulaisiani.

Ja perheen ja sukulaisten lisäksi haukkui ystäväni. Naispuoliset oli h u¤ria ja miespuolisia olin joko pannut tai ainakin halusin/aioin/yritin panna.. Samoin ystävieni miehiä kuulemma kuolasit housut märkinä. Lisäksi kun kerran liikuin (eli kävin lenkillä, kahvilla, baarissa) näiden h u¤rien kanssa niin se teki automaattisesti minustakin h u¤ran joka pettää.

En oikeasti voi ymmärtää miten jaksoin nuorena kuunnella tuota tai itseasiassa vaan antaa mennä tuon toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Etenkin, kun ei tuo mies nyt edes aikanaan miltään unelmalta vaikuttanut muutenkaan enkä ikinä osannut edes ajatella, että me perustettaisiin joskus perhe tai oltaisiin ikuisesti yhdessä. Silti tuossa suhteessa tuli tuhlattua elämäänsä liki vuosi ja oltua päinvastaisista väitteistä huolimatta uskollinenkin eli en muita edes vilkuillut.

Harmittaa.

Lisään vielä, että tuo "jännemmät tytöt ja pojat piti kotibileitä jne"- jankkaaja kuulostaa aivan samanlaiselta johonkin menneisyyteensä jämähtäneeltä, mitä tämä seurustelukumppanikin. Asenne oli ihan kuin hän olisi jäänyt ilman jotain hänelle miehenä automaattisesti kuuluvaa ihmisoikeutta, kun ei ole ollut hamesankari eikä urheilullinen tai erityisen suosittu kouluaikoinaankaan ja se oli tietenkin muiden ja varsinkin naisten vika.

Etenkin tuo tuli ilmi humalassa, mutta lopulta ihan arkipuheessakin se meni niin, että kun vaikka puhelimeni soi niin mies totesi, että taasko joku h u¤rista soittaa sulle. 

On olemassa miehiä, joille nainen = h , jopa  pelikorttien kuningatar on h. 

kaikki naiset on  hu*****ria ja naisista puhutaan hu****rina.