Lue keskustelun säännöt.
Huonoissa suhteissa pitkään olleet: mitä hälytysmerkkejä et huomioinut jo alkuvaiheissa?
Huonoissa suhteissa pitkään olleet: mitä hälytysmerkkejä et huomioinut jo alkuvaiheissa? Mitä kaikkea painoit villaisella ihastuneena?
Kommentit (1437)
Kumppani alkoi höpöttää vihervasemmistolaisten ajatuksia. Olisi pitänyt silloin jo ottaa heti ero!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies ei halunnut riidellä. Pidin sitä hyvänä asiana, koska lapsuudenkodissani valta-asetelma oli ollut täysin epäoikeudenmukainen. Narsisti-isä raivosi ja kiltti äiti alistui. Se oli minulle malli riitelystä ja vältteli sitä omassa liitossani viimeiseen asti. Vaikeista asioista vaiettiin.
Minäkään en halua riidellä, enkä siis riitele. Ihan hyvässä liitossa olen ollut jo parikymmentä vuotta.
m45
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostus toisiin naisiin, kykenemättömyys itkeä ja lohduttaa.
Kykenemättömyys lohduttaa on kamalaa, mutta se on ollut jokaisen miesystäväni piirre. Eivät pysty ollenkaan käsittelemään toisen ihmisen tunnetilaa, saati omaansa. Aika iso varoitusmerkki, mutta en tiedä onko muunlaisia miehiä olemassakaan.
Kykenetkö itse lohduttamaan? Miten toimit, jos miehesi itkee sinun edessäsi jostain omasta mielestäsi vähäpätöisestä asiasta? Olisi oikeasti kiva tietää, koska olen itse tuollainen mies, joka ei osaa lohduttaa muuta kuin halaamalla ja sanomalla jotain tyyliin "kyllä se siitä".
Usein tuon tyyppinen lohduttaminen on juuri hyvä. Jos tulee mieleen jotain neuvoja itkevän tilanteeseen liittyen niin ei kannata jakaa niitä kylmänviileästi vielä siinä kohtaa kun se surullinen tunnetila on vielä päällä. On helpompaa miettiä ratkaisuja vasta sitten kun olo on vähän tyyntynyt
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä on av-mammat avuttomia ja aivottomia kanoja. Ei kyllä yllättänyt.
Tämä! Järkyttävää lukea millaisia kynnysmattoja mammat ovat. Ja miten surkea ihmistuntemus niillä voi olla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyhverö ihminen, joka viilasi ikuisesti pikkuasioita. Todella miellyttävä käytös, ei ikinä epäkorrekti.
Mutta: Kaiken minä aina ehdotin jo suhteen alussa. Käydäänkö tänään syömässä kiinalaisessa? Joo, sopiihan se, pitää vaan ensin laittaa pyykit koneeseen. Haluatko lähteä viikonloppuna lenkille? Joo, sopiihan se. Haluatko mieluummin lihaa ja perunaa vai kalakeittoa, jos teen ruokaa? Käyhän ne kumpikin, kumpaako sinun tekee mieli. Tulenko sinun luo viideltä vai seitsemältä vai vielä myöhemmin? No ei sillä väliä, minä täällä siivoilen, jos ei haittaa, vai mitä mieltä, siirränkö siivouksen huomisillaksi?
Tuota jahkaamista olisin voinut ihmetellä jo silloin, mutta ei hälytyskellot soineet. Arkielämässä yhdessä asuessa vieläkin hitaampi jahkaaja. Jaa, pitäisiköhän lähteä ostamaan pyörään uusi kumi? Toisaalta jos sen veisi huoltoon, siellä tulisi katsottua koko pyörä läpi. Mutta pitäisikö siitä huollosta kysyä etukäteen, paljonko maksaa, ettei tule yllätystä.
Seuraavana päivänä: niin, miten se nyt olisi hyvä sen pyörän suhteen? Mitä sinä tekisit minun tilanteessa? Joo, enpä tiedä eikä kiinnosta. Jos nyt vaan viet sen pyörän huoltoon? Niin, voihan siinä säästää, kun katsovat kaiken kerralla kuntoon, eikä tarvitse sitten itse ihmetellä, toimiiko jarrut ja vaihteet.
Ja jälleen seuraavana iltana: olisikohan pyöränhuoltotarjousta missään, missäs ne tarjouslehdet on, jotka tuli keskiviikkona vai oliko se edellisellä viikolla? Niin, en tiedä. Jos se pyöränhuolto tuntuu isolta hommalta, niin jospa vaihdat siihen vaan sisäkumin? Niiiiiin, onhan sekin vaihtoehto.
Että tuollaisen jahkaajan kanssa tuli elettyä!
Vierailija kirjoitti:
Nyhverö ihminen, joka viilasi ikuisesti pikkuasioita. Todella miellyttävä käytös, ei ikinä epäkorrekti.
Mutta: Kaiken minä aina ehdotin jo suhteen alussa. Käydäänkö tänään syömässä kiinalaisessa? Joo, sopiihan se, pitää vaan ensin laittaa pyykit koneeseen. Haluatko lähteä viikonloppuna lenkille? Joo, sopiihan se. Haluatko mieluummin lihaa ja perunaa vai kalakeittoa, jos teen ruokaa? Käyhän ne kumpikin, kumpaako sinun tekee mieli. Tulenko sinun luo viideltä vai seitsemältä vai vielä myöhemmin? No ei sillä väliä, minä täällä siivoilen, jos ei haittaa, vai mitä mieltä, siirränkö siivouksen huomisillaksi?
Tuota jahkaamista olisin voinut ihmetellä jo silloin, mutta ei hälytyskellot soineet. Arkielämässä yhdessä asuessa vieläkin hitaampi jahkaaja. Jaa, pitäisiköhän lähteä ostamaan pyörään uusi kumi? Toisaalta jos sen veisi huoltoon, siellä tulisi katsottua koko pyörä läpi. Mutta pitäisikö siitä huollosta kysyä etukäteen, paljonko maksaa, ettei tule yllätystä.
Seuraavana päivänä: niin, miten se nyt olisi hyvä sen pyörän suhteen? Mitä sinä tekisit minun tilanteessa? Joo, enpä tiedä eikä kiinnosta. Jos nyt vaan viet sen pyörän huoltoon? Niin, voihan siinä säästää, kun katsovat kaiken kerralla kuntoon, eikä tarvitse sitten itse ihmetellä, toimiiko jarrut ja vaihteet.
Ja jälleen seuraavana iltana: olisikohan pyöränhuoltotarjousta missään, missäs ne tarjouslehdet on, jotka tuli keskiviikkona vai oliko se edellisellä viikolla? Niin, en tiedä. Jos se pyöränhuolto tuntuu isolta hommalta, niin jospa vaihdat siihen vaan sisäkumin? Niiiiiin, onhan sekin vaihtoehto.
Että tuollaisen jahkaajan kanssa tuli elettyä!
Hyvä, jos pääsit eroon. Vanhemmiten toiminta hidastuu entisestään. Edesmennyt isäni kävi aivan sietämättömäksi. Ei hänen kanssaan voinut mennä enää syömäänkään, koska hän ei kyennyt päättämään, mitä tekee mieli. Kun hän lupasi viedä poikani kouluun autolla retkipäivänä, oli tullut 15 min. myöhässä ja koulun retkibussin luona jäänyt selvittelemään luokanvalvojan kanssa yksityiskohtaisesti, mikä on retkikohde ja käyvätkö syömässä päivän aikana ja milloin sopii odottaa bussia takaisin yms. Poikani sanoi päivän jälkeen, että oli saanut melkoisia kommentteja luokkakavereilta ukin takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisäinen ääni varoitti, en kuunnellut sitä.
Samoin. Läsnäolon ja yhteyden puute.
Mies ei milloinkaan kysellyt minun asioistani , taustoistani lausetta pidempään.
Eli ollut todella kiinnostunut minun persoonasta, minun tunne-elämästä.
Ei kysynyt millainen lapsuus oli, mitä tykkäsin tehdä, miksi valitsin juuri tuon auton tai asunnon, ketkä ovat parhaat ystäväni, montako siskoa minulla on, mistä unelmoin, mitä haluaisin tehdä yhdessä ensi kesänä tai jouluna, millaisen lemminkin ottaa, mitkä ovat lempivärejäni.Hän oli jo silloin empatiakyvytön ja kiinnostunut vain itsestään. En missään tilanteessa kuulumisineeni, tunteineni, ajatuksineen ole riittänyt viemään hänen koko huomiotaan. En tuntenut milloinkaan todellista läsnäoloa, pysähtymistä äärelleni.
Narsistiksi paljastui.
Ihan ilmiselvä narsisti ja kuin omasta elämästä kaikki tuo mitä kirjoitit
Nainen on alkanut horisemaan jotain feminismistä epäironisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostus toisiin naisiin, kykenemättömyys itkeä ja lohduttaa.
Kykenemättömyys lohduttaa on kamalaa, mutta se on ollut jokaisen miesystäväni piirre. Eivät pysty ollenkaan käsittelemään toisen ihmisen tunnetilaa, saati omaansa. Aika iso varoitusmerkki, mutta en tiedä onko muunlaisia miehiä olemassakaan.
Kykenetkö itse lohduttamaan? Miten toimit, jos miehesi itkee sinun edessäsi jostain omasta mielestäsi vähäpätöisestä asiasta? Olisi oikeasti kiva tietää, koska olen itse tuollainen mies, joka ei osaa lohduttaa muuta kuin halaamalla ja sanomalla jotain tyyliin "kyllä se siitä".
Halaaminenhan on kuitenkin lohduttamista. On myös aika yleistä, ettei osaa aina paljoa sanoa. Toki jotkut ovat luontevan hyviä siinäkin. Ehkäpä sitäkin voi opetella. Tunnetko myötätuntoa ja empatiaa?
Jotkut eivät osaa / halua lohduttaa. Saattavat sellaisessa tilanteessa sen sijaan ärsyyntyä tai suuttua. Voi saada jopa raivarit.... Tällaisia ihmisiä on vaikeuksia asettua toisen asemaan eivätkä he todennäköisesti koe empatiaa siinä määrin kuin normaalisti kyetään kokemaan. Ovat erityisen itsekkäitä. (Esim. jos kumppanille tulee vaikka migreeni, eikä pystykään vaikka viettämään vapaapäivää yhdessä kuten oli suunniteltu, niin häntä voi suututtaa lähinnä vain itsensä puolesta ja kiukuttelee omaa harmiaan, eikä uhraa ajatusta sille, että toinen on kipea ja tuntisi empatiaa häntä kohtaan.)
Jos joku läheinen itkee, niin itselläni normaali reaktio on mennä halaamaan lämpimästi. Sanoa vähän jotain lohduttavaa, riippuen asiasta, ja tarjota kuuntelevaa korvaa, jos haluaa puhua. En kyllä muista ajatelleeni, että joku läheiseni itkisi "mielestäni jostain vähäpätöisestä asiasta". En minä voi tietää mitä kaikkea itkussa on taustalla ja miten vaikka liittyy henkilön menneisyyteen tai omiin traumoihin tai mitä ikinä, tai onko vaikka tosi väsynyt monestakin asiasta yms.. Jos joku itkee, niin tiedän, että hänellä on syystä jos toisesta sillä hetkellä paha olla, ei mun tarvi olla mikään tuomari, että saako nyt millaisestakin asiasta tai miksi itkeä. Tunnen myötötuntoa hyvinkin automaattisesti, vaikkei edes tietäisi vieä ollenkaan, mistä on kyse.
-eri vastaaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies, näin lohdutat itkevää: Halaa, ota lähelle, silittele selkää tai hiuksia. Sano lempeällä äänellä esim. Voi kulta, kyllä se siitä helpottaa, ei ole mitään hätää, kyllä tästä selvitään, mä olen tässä sun kanssa. Tarjoa nenäliinaa. Jatka tätä niin kauan kunnes toinen on toennut.
Ei ole vaikeaa. Toimii naisiin ja lapsiin, uskoisin että myös miehiin pienin muutoksin.
Noin lohdutetaan naislasta. Tuollanen ois jo hälytysmerkki. Tuleeko isukki vielä peittelemään sängyn ja hakee lempipehmolelusi viereen?
Voi kuule, kyllä ihmiselle tekee lohduttaminen hyvää. Ihan kuuluu siihen toisesta välittämiseen. Mistä se on hälytysmerkki? Lämpimästä ihmisestä ja empaattisesta suhtautumisesta? hui kauhistus. Kyllä tähän maailmaan sitä kovuutta mahtuu ihan tarpeeksi muutenkin, älä huoli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyhverö ihminen, joka viilasi ikuisesti pikkuasioita. Todella miellyttävä käytös, ei ikinä epäkorrekti.
Mutta: Kaiken minä aina ehdotin jo suhteen alussa. Käydäänkö tänään syömässä kiinalaisessa? Joo, sopiihan se, pitää vaan ensin laittaa pyykit koneeseen. Haluatko lähteä viikonloppuna lenkille? Joo, sopiihan se. Haluatko mieluummin lihaa ja perunaa vai kalakeittoa, jos teen ruokaa? Käyhän ne kumpikin, kumpaako sinun tekee mieli. Tulenko sinun luo viideltä vai seitsemältä vai vielä myöhemmin? No ei sillä väliä, minä täällä siivoilen, jos ei haittaa, vai mitä mieltä, siirränkö siivouksen huomisillaksi?
Tuota jahkaamista olisin voinut ihmetellä jo silloin, mutta ei hälytyskellot soineet. Arkielämässä yhdessä asuessa vieläkin hitaampi jahkaaja. Jaa, pitäisiköhän lähteä ostamaan pyörään uusi kumi? Toisaalta jos sen veisi huoltoon, siellä tulisi katsottua koko pyörä läpi. Mutta pitäisikö siitä huollosta kysyä etukäteen, paljonko maksaa, ettei tule yllätystä.
Seuraavana päivänä: niin, miten se nyt olisi hyvä sen pyörän suhteen? Mitä sinä tekisit minun tilanteessa? Joo, enpä tiedä eikä kiinnosta. Jos nyt vaan viet sen pyörän huoltoon? Niin, voihan siinä säästää, kun katsovat kaiken kerralla kuntoon, eikä tarvitse sitten itse ihmetellä, toimiiko jarrut ja vaihteet.
Ja jälleen seuraavana iltana: olisikohan pyöränhuoltotarjousta missään, missäs ne tarjouslehdet on, jotka tuli keskiviikkona vai oliko se edellisellä viikolla? Niin, en tiedä. Jos se pyöränhuolto tuntuu isolta hommalta, niin jospa vaihdat siihen vaan sisäkumin? Niiiiiin, onhan sekin vaihtoehto.
Että tuollaisen jahkaajan kanssa tuli elettyä!
Ööh, kuulostaa ihan minulta...vai kuulostaakohan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisäinen ääni varoitti, en kuunnellut sitä.
Samoin. Läsnäolon ja yhteyden puute.
Mies ei milloinkaan kysellyt minun asioistani , taustoistani lausetta pidempään.
Eli ollut todella kiinnostunut minun persoonasta, minun tunne-elämästä.
Ei kysynyt millainen lapsuus oli, mitä tykkäsin tehdä, miksi valitsin juuri tuon auton tai asunnon, ketkä ovat parhaat ystäväni, montako siskoa minulla on, mistä unelmoin, mitä haluaisin tehdä yhdessä ensi kesänä tai jouluna, millaisen lemminkin ottaa, mitkä ovat lempivärejäni.Hän oli jo silloin empatiakyvytön ja kiinnostunut vain itsestään. En missään tilanteessa kuulumisineeni, tunteineni, ajatuksineen ole riittänyt viemään hänen koko huomiotaan. En tuntenut milloinkaan todellista läsnäoloa, pysähtymistä äärelleni.
Narsistiksi paljastui.
No, minulla mies oli todella kiinnostunut asioistani ja taustoistani. Pysähtyi äärelleni jne. Paljastui silti itsekkääksi ja täysin empatiakyvyttömäksi narsistiksi. Esitti vain empaattista uidakseen liiveihini, ja käytti siten saamiaan tietoja myöhemmin minun kiusaamiseen.
Tärkeintä on, että jos se pieni ääni sisällä varottaa jostakin ihmisestä, niin sitä ääntä pitää uskoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ei tullut kovin hyvin toimeen poikani kanssa. Ajattelin että aika auttaa. Ei auttanut, vaan lopulta poika ei osannut tehdä miehen mielestä juuri mitään oikein. Kaduttaa todella että en heti kättelyssä tajunnut pistää äijää pihalle.
Mies ei ikinä tarjonnut mitään minulle. Ikinä ei käyty missään kauempana yhdessä. Ei läheisyyttä. Suhde oli kuin kaverisuhde. Onneksi tajusin lähteä pois suhteesta... tai "suhteesta". Neljä vuotta sitä katselin ja yritin olla optimistinen. Nyt hyvä, yksin, päivääkään en ole katunut vaikka erosta jo kauan.
Puoliso roikkui vauvapalstalla silloin kuin ei roikkunut facebookissa, tinderissa, twitterissä tai puhelimessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pieniä juttuja:
- harppoi kolme metriä edelläni ollessamme kävelyllä
- loukkaantuminen mitättömistä asioista, ei ehkä pieni juttu mutta aluksi naureskelin asialle
Isoja juttuja:
- naisia halventavat ja yleistävät kommentit
- huono käytös asiakaspalvelijoita kohtaan
- ahdistavalta tuntuvat kehut (maailman kaunein nainen, sielunkumppanipuhe)
- kaveruussuhteisiin puuttuminenMikä juttu toi edellä kävely on? Tai siis en ymmärrä, mikä järki siinä on ylipäätään, mutta miksi se olisi vielä huono juttu?
No eikö itsellesi tulisi outo olo jos kumppani ei kävelisi rinnalla ja pitäisi sinulle seuraa, vaan painelisi edellä kuin ette edes tuntisi toisianne? Voi hyvää päivää ihmisten sosiaalista silmää. Ja tämä siis oli ensimmäisiä treffejä joilla kävimme. Olin nuori ja tyhmä sekä valmiiksi traumatisoitunut, siksi alistuin tähän.
Kirjoitinkin ketjuun aiemmin, että olisi pitänyt huomata, kun hän ihaili ka kehui valtavasti muita naisia ja lopulta olisi halunnut haaremin, ei halunnut tyytyä yhteen naiseen.
Toinen ns. hälytysmerkki oli halveksunta niitä miehiä kohtaan, jotka eivät saa naista. Näin jälkikäteen ajatellen ei se ihan terve merkki ole, jos parisuhteessa oleva ihminen osoittaa halveksuntaa ns. tossuniehiä kohtaan, jotka eivät uskalla naista edes lähestyä. Vähän kuin toinen ihminen olisi jokin menestyksen merkki.
angry mom kirjoitti:
Mies ei tullut kovin hyvin toimeen poikani kanssa. Ajattelin että aika auttaa. Ei auttanut, vaan lopulta poika ei osannut tehdä miehen mielestä juuri mitään oikein. Kaduttaa todella että en heti kättelyssä tajunnut pistää äijää pihalle.
Liian moni nainen vielä pysyy pitkään tuollaisessa suhteessa. Tulee väkisinkin mieleen täälläkin teilattu asenne, että joku pitää olla/parempi sekin kuin ei ketään.
Täytyy kyllä sanoa, että nauroin ääneen. Väkivalta ei tietysti naurata yhtään, mutta tuo värikäs sanavalinta ja ilmaisu. Kyllähän vähä joka toinen suomalainen mies mölisee ilman housuja tuon tuostakin, mutta onneksi ei niinkään moni heittele kepeillä eikä raahaa tukasta.