Huonoissa suhteissa pitkään olleet: mitä hälytysmerkkejä et huomioinut jo alkuvaiheissa?

Yllättävät päiväkännit itsekseen/kaverin kanssa vaikka oltiin sovittu treffit, tiesi kielteisen kantani huumeisiin, silti poikien laivaristeilyllä käytti, minun piti olla aloitteellinen ensisuudelmaan ja seksikertaan (useiden treffien jälkeen miehellä suorituspaineita), mies ei voinut liikkua alasti omassa kodissaan koska joku voisi ulkoa nähdä, äiti rahoitti aikuisopiskelijamiehen elämää aika paljon, yms...

Olin parikymppinen ja katsoin läpi sormien. Reilun 10v suhteen jälkeen miehellä alkoholiongelmaa, ei haitannut samanaikainen lääkityskään käyttöä, neurooseja alastomuuden/seksin suhteen, seksi ja kaikki muukin läheisyys väheni vuosi vuodelta ja loppui kokonaan kun en jaksanut enää tehdä aloitteita yksipuolisesti, eli osittain minunkin rahoillani opiskellessaan, eron jälkeen löysin tiliotteita joista kävi ilmi että äitinsä antamat rahat ruokaan yms. olivat menneet isolta osalta suoraan pelitilille. Yms.

Onneksi ei olla oltu samaa taloutta enää vuosiin.

Oli pettänyt exäänsä. Sai raivareita, jolloin heitteli tavaroita.

Vierailija kirjoitti:

Vähätteli ja lyttäsi minua joka asiassa. Itseään kehui.

Tämä suhde ei kestänyt pitkään, mutta oikeastaan sen ei olisi koskaan pitänyt edes alkaa, jos olisin kuunnellut intuitiotani. Jos ei tunnu hyvältä, se ei ole hyvää.

Sama. Omalla kohdalla suhde kesti kuitenkin lähemmäs kymmenen vuotta, ja tässä syyt. Alkuasetelma oli se, että puoliso oli minulle kuin lottovoitto, sillä hänhän oli korkeammin koulutettu, hänellä oli hyvä työ, omistusasunto jne. asiat kunnossa. Verrattuna omaan elämääni, olin pätkätöissä ja vuokralla, elämänhallintakin ollut aika vaihtelevaa. Alussa tästä ei ollut puhetta, mutta sen jälkeen kun ihailevan sävyyn mainitsin hänen jämptiydestään, alkoi asiasta muistuttelu hänen puoleltaan. Hän saattoi sanoa "Eikun ainiin, ethän sä käynyt yliopistoa" tai "Et sä voi tietenkään ymmärtää, kun sulla ei ole omaa asuntoa" ja sitten ihan pikkujutusta naureskelevaa vähättelyä "Ai tommosen tiskiharja sitten ostit". Jossain vaiheessa se oli jatkuvaa nälvimistä, niin ulkonäöstä kuin tavasta istua tai puhua kaverin kanssa. Vasta vuosien jälkeen tajusin, etten olekaan kamala luuseri, kun uudessa työpaikassa sain paljon kehuja reippaasta luonteesta ja osaamisesta. Aloin nähdä exän uusin silmin. En tiedä oliko narsisti vai mikä.

Vierailija kirjoitti:

Just toi huumorintajuttomuus, sitten teki monesti niin et kutsui 8 km päähän yökylään sitten illan aikana "en mä nyt jaksa seuraa", sitten ihmettelin et hei mun piti jäädä yöksi, no en mä nyt jaksa,sit heitti mut kamoineen autolla lähimmälle bussipysäkille ja viimeinen bussi saattoi lähteä vasta about 1,5 päästä ja tää yks sankari vaan kurvas pois,siinäpä talvella 25-30 asteen pakkasessa kärvistelin ja itkien väsymyksestä ja koetin maanitella poikaystävää ottamaan nyt yöksi ei vastannut joko puhelimeen tai sitten laittoi viestiä et muka loukkaantui jostain asiasta ( en ollut illan aikana tietääkseni sanonut mitään loukkaavaa) kaikki asiat pyöri hänen ympärillään. Teki monesti tälläiset temput,olin kiltti nössö joka poti huonoa omaatuntoa turhaan:(

Eikä ollut yllätys 2 vuoden seurustelun jälkeen et jäi kiinni panosuhteista muihin naisiin,kävi strippi klubeilla...ehdotteli "avointa suhdetta" kun en suostunut veti mykkäkoulua monta päivää joskus viikkoja.

Onneksi pääsin eroon vaikka ehti tuhota itsetunnon täysin enkä ole uskaltanut seurustella sen jälkeen vaikka aikaa tästä jo 7 vuotta,ensimmäinen ja viimeinen suhde,nautin vapaudesta ja vapaasta olosta.

Mullekin tehtiin tota, että mies saattoi jättää mut jonnekin bussipysäkille odottamaan kamoineni ja häipyä paikalta tai perua sovitut tapaamiset silleen, et olin jo oven takana. Miehestä tuli ex just näiden piirteiden takia. 

Valehteli olevansa sinkku, vaikka todellisuudessa asui toisen naisen kanssa ja petti häntä minun kanssani (en oikeasti tiennyt hänen olleen suhteessa). Sitten erosi ja aloimme seurustelemaan.

Oli sairaalloisen mustasukkainen, en saanut olla miespuolisten henkilöiden kanssa kaveri, syyksi sanoi aina, että "no miks sä et pettäis", vaikka en ollut koskaaaan tehnyt mitään sellaista(varmaan pelkäsi että otan mallia hänestä).

Hoputti yhteenmuuttoa(emme onneksi koskaan muuttaneet koska tulin järkiini), hänen äitinsä paapoi häntä/meitä, oli aivan helvetin sotkuinen ja söi kuin porsas. Kaikki roskat ja astiat ja tavarat jäivät niille sijoilleen ja kun sanoin, että nyt siivotaan, niin kämppä oli siisti ensimmäisen 15min ennen kuin hän sotki sen taas. 

Oli aiemmissa suhteissa kostanut kaiken pettämistä myöten. Kehitteli omia voimafantasioita siitä, mitä olin hänen mielestään tehnyt hänen selän takanaan ja sitten lähti kostamaan näitä kuvittelemiaan asioita. Kiristi jättämisellä. Syytteli minua väkivaltaisuudesta, kun tappelimme kerran fyysisesti ja hän riuhtoi niin, että repi paitani aivan riekaleiksi ja purin häntä, jotta hän päästäisi irti minusta. Näin ollen MINUN olisi pitänyt mennä terapiaan ongelmieni takia, ei hänen. Meninkin, mutta puhuin siitä, miten haluan päästä irti tästä ihmisestä. Sitten tulin järkiini, jätin hänet ja heitin hänet pihalle asunnostani: yritti manipuloida minua takaisin, mutta onneksi olin tunnistanut sen hevonpaskan jo kauan aikaa sitten, joten en kuunnellut vaan käskin pakata tavaransa ja häipyä. Heittäytyi tottakai marttyyriksi, niin kuin aina.

Nykyään olen terveessä suhteessa ja muistelen näitä menneitä järkyttyneenä siitä, miten olen joskus voinut olla näin helvetin sokea ja tyhmä...

ja hän siis kertoi minulle olleensa suhteessa ja pettäneensä minun kanssani vasta, kun olimme olleet jo hetken yhdessä... :) oikea mestarikusettaja siis.

Vierailija kirjoitti:

Nää ketkä ihmettelee miksi joku on huonossa suhteessa pitkään.. kotikasvatus on usein syy siihen, miksi huonon kohtelun vaan sivuuttaa. Niitä arvoja mitä lapsuudenkodista oppii, soveltaa sitten (ainakin minä sovelsin) vähän turhan suoraan ja kyseenalaistamatta.

Esimerkiksi:

Kotona opetettiin, että vähäosaisia ja niitä keillä on vähemmän pitää auttaa. Auttaminen on hyve. Kyllä ja jokaisen meidän pitäisikin pyrkiä siihen.. mutta.. nuorena tapasin pojan, joka oli sotkenut raha-asiansa pikavipeillä, lainoilla, osamaksuilla ja pahinta oli ettei tuntunut jotenkin ymmärtävän miksi hän nyt joutui "kuseen" eikä tehnyt elettäkään korjatakseen asioitaan. No minähän aloin auttamaan ja pelastamaan, pojalle tuli helpompi elämä kuin manulle illallinen. Alkoi loisia minunkin lompakollani, eikä suostunut lopulta muuttamaan ulos kämpästäni. Tarvitsi minua tukemaan taloudellisesti ja järjestelemään elämäänsä. Ajattelin, että hän muuttuu, kun autan häntä. Nykyään parisuhteeseen ehdoton edellytys on se, että raha-asiansa hoitaa itse.

Ikävä kyllä isovanhempani olivat sellaisia, etteivät kovin pitäneet minusta ja arvostelivat esim ulkonäköäni jo ollessani ihan pieni lapsi. Vanhempani jotenkin sivuuttivat tämän niin, että "eikä kun ne tykkää susta". Näitä esimerkkejä on muitakin, että he eivät uskaltaneet puuttua ja pehmentelivät vaan kiusaamista. Omaksuin sitten itsekin kuin varkain sen, että se ei haittaa jos mua kiusataan, voihan se silti tykätä. Jo ala-asteella oli "kavereita" jotka kiusasi, silti vaan roikuin mukana enkä puolustanut itseäni. Puhumattakaan siitä, miten sitten annoin nuoruuden poikaystävieni minua kohdella. Koitin vaan mukautua ja miellyttää, ajattelin että vika on sitten varmaan minussa.

Ei mikään ihme. Se sinun vanhempasi on heidän lapsensa eli mieti millaista on ollut kasvaa aikuiseksi tuollaisten vanhempien kanssa. Sinulle ne sentään oli "vain" isovanhemmat.

Näitä ihmisiä on ollut paljon jotka piti kaikin tavoin huolta siitä, että "kasvatuksella" saadaan kitketyksi kaikenlainen itsekunnioitus ja terve itsevarmuus lapsesta jota toki kutsuttiinkin pelkästään ylpeydeksi. On heitä varmasti vieläkin, mutta tuo "kasvatusoppi" on onneksi jo väistynyt pois vaikka aiemmin se taisi olla ihan valtavirtaa.

Ja näitä omassa lapsuudessa opittuja käytösmalleja sitten toistetaan jopa alitajuntaisesti myös omien lasten kanssa ja pidetään esim aivan normaalina sanoa omille perheenjäsenille vaikka mitä ilkeää, koska siihen tyyliin kommunikoida on totuttu. Onhan sitä niitäkin, jotka ei juuri puhua pukahda paitsi sitten kun on jotain kritisoitavaa tai ilkuttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Mököttäminen. Oli niitä varmasti muitakin, mutta tuo jäi mieleen asiana jonka olisi pitänyt laittaa herätyskellot huutamaan. Pienikin erimielisyys tai väärä sanavalinta saattoi yhtäkkiä käynnistää mykkäkoulun ja murjottamisen, sitten kun ryhtyi kyselemään että mikä on, piti syy kaivaa pakolla ulos ja lopulta se johtui jostain aivan merkityksettömästä asiasta jonka henkilö oli sitten paisutellut päänsä sisällä suureksi loukkaukseksi ja odotti että tulen matelemaan eteen anteeksipyynnön kera. Ajattelin ensin viattomasti että pieni vaivahan tuo on minulta olla kohteliaampi jatkossa ja olla loukkaamatta, mutta ajan mittaan noita mökötyksen aiheita tuli koko ajan vain enemmän ja enemmän puhumattakaan muista oikuista. Sitähän tuolla manipuloinnilla haetaan, toisen itsevarmuuden rapauttamista ja kontrollia tilanteesta. Kun riita aloitetaan, sillä saadaan toisen huomio itseensä täysin. 

Jatkossa en siedä mökötystä tai mykkäkoulua hetkeäkään, se on kerrasta poikki jos aikuinen ihminen ei osaa avata suutaan ja puhua suoraan asioita halki. 

Mun nykyisessä miehessä on tää sama piirre. Loukkaantuu ja rupeaa murjottamaan väärästä sanasta, ilmeestä, äänenpainosta, mistä vaan. Vietetään melkein 24/7 toistemme seurassa kun molemmat tehdään etätöitä, niin näitä murjotuksen aiheitahan syntyy melkein joka viikko. Saattaa siitäkin loukkaantua, jos en useampaan kertaan tivaa murjottaessaan, että mikä nyt on ongelma. En todellakaan häntä loukkaa tahallani, vaan paisuttelee juurikin päänsä sisällä ongelman asiasta, josta ei itselleni tulisi mielenkään loukkaantua.

Ollaan asiasta monta kertaa puhuttu ja on luvannut muuttua ja oppia olemaan loukkaantumatta ja sanomaan suoraan, jos jokin asia ahdistaa. On kuitenkin muuten älykäs ja hyvä mies, niin en nyt ihan heti luovuta, mutta jää nähtäväksi, oppiiko eroon tuosta tavasta. Oon jo puolisen vuotta miettinyt vakavissaan eroamista lähinnä tästä syystä, ja varmasti sen tämän vuoden aikana toteutankin, jos ei muutosta näy. 

Just tämä

Nainen näytteli itsestään herutuskuvia mitä oli munan puutteessaan lähetellyt ties keille.

Vierailija kirjoitti:

Yllättävät päiväkännit itsekseen/kaverin kanssa vaikka oltiin sovittu treffit, tiesi kielteisen kantani huumeisiin, silti poikien laivaristeilyllä käytti, minun piti olla aloitteellinen ensisuudelmaan ja seksikertaan (useiden treffien jälkeen miehellä suorituspaineita), mies ei voinut liikkua alasti omassa kodissaan koska joku voisi ulkoa nähdä, äiti rahoitti aikuisopiskelijamiehen elämää aika paljon, yms...

Olin parikymppinen ja katsoin läpi sormien. Reilun 10v suhteen jälkeen miehellä alkoholiongelmaa, ei haitannut samanaikainen lääkityskään käyttöä, neurooseja alastomuuden/seksin suhteen, seksi ja kaikki muukin läheisyys väheni vuosi vuodelta ja loppui kokonaan kun en jaksanut enää tehdä aloitteita yksipuolisesti, eli osittain minunkin rahoillani opiskellessaan, eron jälkeen löysin tiliotteita joista kävi ilmi että äitinsä antamat rahat ruokaan yms. olivat menneet isolta osalta suoraan pelitilille. Yms.

Onneksi ei olla oltu samaa taloutta enää vuosiin.

Reilun 10 vuoden suhde? Aika kauan jaksoit katsella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitekyvyttömyys. Oma-aloitteisesti kykeni juuri ja juuri käymään töissä ja hoitamaan elämänsä välttämättömät perusedellytykset (ruokaa, jotakin ehkä puhdasta vaatetta, katto pään päälle ja bensaa autoon), mutta siihen se sitten jäikin: oikeastaan mihinkään muuhun ei omasta aloitteestaan ryhtynyt eikä myöskään pyydettäessä saanut aikaiseksi ilman jatkuvaa painostamista ja siitä seurannutta molemminpuolista ärsyyntymistä.

Alkuaikoina miehellä oli sen verran tarvetta tehdä vaikutus, että pyynnöstä tai ehdotuksesta hoiti ja teki asioita kyllä. Piirteen kanssa siis pärjäsi, vaikka passiivisuuden kyllä huomasi. Vuosien saatossa ja yhteisesti hoidettavien asioiden lisääntyessä kävi aivan mahdottomaksi, vaikka mies oli muuten hyvä kumppani. Todella raskasta jakaa elämänsä sellaisen ihmisen kanssa, jota on aivan joka asiassa (niin omissaan kun yhteisissä) potkittava eteenpäin (ja vielä kestettävä se siitä seuraava kiukuttelu) jos meinaa saada mitään koskaan aikaiseksi.

Tässä jotenkin kuulostaa siltä, että olet itse ottanut asiaksesi muokata miehestäsi itsellesi mieluisan, mikä sekin on henkistä väkivaltaa. Miksi sinä "potkit miestäsi eteenpäin?" Kuvittelet ilmeisesti ttietäväsi mikä hänelle on parasta. Miksette alkuun jutelleet, mitä tavoitteita kummallakin on? Toiset tyytyvät aika yksinkertaiseen elämään ja toisilla on valtava hinku kehittää itseään ja kaikkea, päästä eteenpäin, saada lisää sitä ja tätä. Teillä on selvästikin ihna eri tavoitteet ja käsitykset hyvästä elämästä. Voi jeesus, mua surettaa kyllä.. aika inhottavaa olla se, jota koko ajan "potkitaan eteenpäin". Minä laittaisin moisen potkijan kiertoon ja jatkaisin omaa leppoisaa elämääni sen jälkeen rauhassa.

Olen eri mutta vastaan: kun se elämä ei onnistu vaan oleilemalla. Meillä esim talon remontit on sellaisia joissa ei tapahtuisi mitään ellen minä sanoisi, että nyt aletaan. Kuitenkin jos ylläpitorempat jää tekemättä, talon arvo laskee ja talo muuttuu lopulta asuinkäyttöön sopimattomaksi. Mies itse kyllä haluaa asua nimenomaan omakotitalossa, mutta kun se huolto jäisi tekemättä, ellen minä potkisi. 

Mieluummin olisin potkimatta ja mies tekisi oma-aloitteisesti oman osuutensa. Mutta jonkun pitää olla se aikuinen, tai ollaan ongelmissa. Sama on lasten kanssa, jos mies saa tehdä omalla tavallaan, on kohta lasu ovella kysymässä, miksi paukkupakkasessa lapsella on kumisaappaat ja kesätakki ja lapsi kipeänä. 

Sä olet silti ilmeisesti päättänyt yksin ne standardit. Moni vätys elää ihan hyvää elämää mielestään, vaikka talo rapistuu ja sen arvo laskee. Hänellä voi olla toisenlainen arvojärjestys. Olet mennyt yksiin liian erilaisen persoonan kanssa ja kuvitellut "potkimalla" muokkaavasi hänestä kaltaiseksi. Mitäs jos hänkin tekisi niin ja haluaisi sinun lakkaavat kiihottamisesta ja rähisemästä, pelaavan ja viettävän leppoisampaa arkea? Miltä se tuntuisi?

On niin monta tapaa elää ja suhtautua elämään. Tavallaan hassua kuvitella tietävänsä, mikä on ainoa oikea. Vätyksen valitsit ja vätyksen sait.

Itse tykkään vätyksestäni, kun oma ajattelutapa on samanlainen. Meillä ei nillitä kukaan.

Hemmetin tekstinkorjaus. Ehkä hän haluaisi sinun lopettavan rähisemisen ja nillittämisen ja keskittyvän elämään perheen kanssa leppoisampaa elämää jatkuvan suorittamisen ja "potkimisen" sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Tinderin päivittäminen.. Mies lisännyt kuvia, muokannut tekstiä..

Haha miettikääs että esim. 80-luvulla mies pitäisi avoimesti seuranhakuilmoitusta viikosta toiseen Hesarissa. Joo ihan hyvin meillä menee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitekyvyttömyys. Oma-aloitteisesti kykeni juuri ja juuri käymään töissä ja hoitamaan elämänsä välttämättömät perusedellytykset (ruokaa, jotakin ehkä puhdasta vaatetta, katto pään päälle ja bensaa autoon), mutta siihen se sitten jäikin: oikeastaan mihinkään muuhun ei omasta aloitteestaan ryhtynyt eikä myöskään pyydettäessä saanut aikaiseksi ilman jatkuvaa painostamista ja siitä seurannutta molemminpuolista ärsyyntymistä.

Alkuaikoina miehellä oli sen verran tarvetta tehdä vaikutus, että pyynnöstä tai ehdotuksesta hoiti ja teki asioita kyllä. Piirteen kanssa siis pärjäsi, vaikka passiivisuuden kyllä huomasi. Vuosien saatossa ja yhteisesti hoidettavien asioiden lisääntyessä kävi aivan mahdottomaksi, vaikka mies oli muuten hyvä kumppani. Todella raskasta jakaa elämänsä sellaisen ihmisen kanssa, jota on aivan joka asiassa (niin omissaan kun yhteisissä) potkittava eteenpäin (ja vielä kestettävä se siitä seuraava kiukuttelu) jos meinaa saada mitään koskaan aikaiseksi.

Tuttua.

Mies ei saa tehtyä mitään. Ei mitään. Hyvätahtoiset ystävänikin nauraa jo kippurassa kun mies ei pysty aloittaa MITÄÄN. Hän ei ole masentunut vaan uskomattoman saamaton.

Alkuaikoina vaikutelma oli lievempi, sillä ex oli laittanut hänen kotinsa, pihansa, varannut matkat , mutta nyt kun aikaa on kulunut, olemme muuttaneet yhteen ja alun tsemppi on ohi....

Mies on ihan mato. Vaikken painosta, ei hän viikkojen aikana saa imuroitua, vietyä roskia, tehtyä luvattuja asioita. Hän on ikuinen vastuuton teinipoika limuineen ja pitsalaatikkoineen.

Kyllä tuollainen tapaus on väkisinkin jossain määrin masentunut.

Ei kukaan valitse olla saamaton, ei kukaan valitse pilata elämäänsä. Tämä on tällä palstalla yleinen harha. Miksi kukaan valitsisi huonosti, jos hänellä on tiedossa, miten kannattaisi toimia? Monella ei oikeasti ole tietoa siitä, miten asiat hoidetaan. Osalla siitä syystä, että ne on aina tehty hänen puolestaan. Miten siinä oppii oma-aloitteisuutta, jos ei koskaan anneta tehdä itse?

Haukkui exiään, valehteli luottotiedoistaan

Kaveri alkoi tuputtaa voita miun leivän päälle..

Vierailija kirjoitti:

Sen, etteivät puheet ja teot kohdanneet luontevasti vaan vasta hemmetinmoisen selittämisen ja kokoonkursimisen jälkeen.

Sen, että miehen käytös tuntui usein pahalta.

Sen, että miehen käytös muuttui, kun minulla oli omia menoja, ja hän aloitti riidan jostain näennäisesti muusta asiasta.

Soitteli joka paikkaan perään, se oli näennäisesti huolenpitoa, muka jotain tärkeää asiaa tai muuten vain jutustelua, mutta vastata piti.

Sen, että suhdekeskustelut päätyivät omituisiin umpikujiin juuri, kun oltiin pääsemässä asiaan.

Sen, että mies teki omaperäisiä, pitkälle meneviä tulkintoja tilanteista ja varsin viattomista sanomisista, hautoi päässään ja suuttui ajatuksistaan. Tilanteet näyttivät erikoisilta väärinkäsityksiltä, joita ei sattunut kenenkään muun kanssa.

Lisääkin voisi tulla mieleen. Tämä oli siis sellainen paperilla hyvä, juomaton ja lyömätön, puheiden perusteella perhekeskeinen ja tasa-arvoinen, periaatteellinen mies.

Opetus: jos jokin tuntuu väärältä, se on väärin.

Minun mies meni vielä astetta pidemmälle. Kun olin kotona ja mies ei ollut, niin mies pyysi minua lähettämään heti kuvan itsestäni, ja minun piti lähettää mitä omituisimpia kuvia,kuten kuva paljaasta selästäni. Varmaan sen takia että mulla ei varmasti ole galleriassa sellaista kuvaa niin en voi huijata. Halus nähdä että oon kotona. Toinen oli että se soitti ja pyysi hakemaan sitä ja tätä, mm porakonetta ja piti käyttää sitä päällä että ääni kuuluu, tai mikroa. Joskus piti etsiä jotain sen papereita ym. Se halus varmistaa että oon kotona. Sitten kun tuli kotiin niin kävi tarkkaan kämpän läpi ja vaikka mitään erikoista ei löytynyt, niin olin kuulemma silti pettänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllättävät päiväkännit itsekseen/kaverin kanssa vaikka oltiin sovittu treffit, tiesi kielteisen kantani huumeisiin, silti poikien laivaristeilyllä käytti, minun piti olla aloitteellinen ensisuudelmaan ja seksikertaan (useiden treffien jälkeen miehellä suorituspaineita), mies ei voinut liikkua alasti omassa kodissaan koska joku voisi ulkoa nähdä, äiti rahoitti aikuisopiskelijamiehen elämää aika paljon, yms...

Olin parikymppinen ja katsoin läpi sormien. Reilun 10v suhteen jälkeen miehellä alkoholiongelmaa, ei haitannut samanaikainen lääkityskään käyttöä, neurooseja alastomuuden/seksin suhteen, seksi ja kaikki muukin läheisyys väheni vuosi vuodelta ja loppui kokonaan kun en jaksanut enää tehdä aloitteita yksipuolisesti, eli osittain minunkin rahoillani opiskellessaan, eron jälkeen löysin tiliotteita joista kävi ilmi että äitinsä antamat rahat ruokaan yms. olivat menneet isolta osalta suoraan pelitilille. Yms.

Onneksi ei olla oltu samaa taloutta enää vuosiin.

Reilun 10 vuoden suhde? Aika kauan jaksoit katsella.

Joo...halusin perheen ja kun mies kokoajan suunnitteli tulevaisuutta joka kuulosti hyvältä, eikä isosti minua kaltoin kohdellut. Liian myöhään vaan tajusin että suunnitelmat jäi suunnitelmiksi, juuri mikään ei toteutunut ellen minä ollut vetovastuussa. Ihanat yhteiset lapset saimme, joten en ole katkera. Mutta tiedän mihin en enää lähde.

Kiinnostus toisiin naisiin, kykenemättömyys itkeä ja lohduttaa.