Todistin tänään outoa tapahtumaa Tokmannilla
Olin kassajonossa. Jono pysähtyi ja kuulin, miten asiakas selitti kassalle jotakin. Jono pysyi pysähdyksissä ja kassan ääni koveni. Siinä vaiheessa ihmiset rupesivat itseni lailla vilkuilemaan, mitä tapahtuu. Asiakkaalla oli maustepusseja, joista kassa ei suostunut antamaan tarjoushintaa asiakkaalle. Asiakas selitti ja selitti, että pussit ovat tarjouksessa 4 kpl 2 euroa. Myyjä tutki koneelta tullutta hintaa ja väitti vastaan. Asiakas kehotti myyjää soittamaan jollekin tai käymään itse katsomassa, mitä hyllynreunassa lukee. Myyjä tutki tarjouslehteä ja ilmoitti, etteivät mausteet ole tarjouksessa. Asiakas selitti uudelleen, ettei hän tiedä, ovatko pussit tarjouslehdessä, vaan hän oli katsonut hinnan hyllyn reunasta. Tilanne jatkui ja jatkui ja minun alkoi jo käydä sääliksi asiakkaana olevaa vanhempaa naista. Jostain jonosta mies huusi, että kyllä ne mausteet ovat tarjouksessa, kuten asiakas sanoo. Myyjä rupesi sitten johonkin soittelemaan. Tässä vaiheessa vaihdoin kassajonoa enkä tiedä, miten tilanne päättyi. Nyt asia jäi kuitenkin vaivaamaan. Sattuiko joku olemaan samaan aikaan paikalla? Tiedätkö, miten tilanne päättyi? Tapahtui Järvenpäässä.
Kommentit (150)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä vaan ole ikinä ostanut mitään tarjouksesta sieltä. Niinpä en menetä mitään, jos haen jotain tiettyä asiaa sieltä.
Minä en käy hakemassa mitään tiettyä asiaa sieltä.
Koska hyllystön layout on sellainen että sut pakotetaan kävelemään läpi kenkäosasto, vaateosasto, puutarhaosasto, maito-osasto, leluosasto ja meikkiosasto, vaikka tulisit hakemaan vain tupakkaa kassalta.Ei yhden ainutta oikoreittiä vaan pakotetaan kiertämään koko hiton halli.
Eikös Normalissa ole tämä sama konsepti? En ole käynyt, mutta olen nähnyt videoita Normalista.
Kaijonharjun Tokmannilla Oulussa myös häröillään hintojen kanssa järkiään. Kassa ei yleensä ole kartalla tarjoushinnoista ja aina joutuu niistä vääntämään. Kuittia saa tavailla moneen kertaan ja tarkistaa menikö oikein.
Sama kokemus Järvenpään Tokmannilta, hyllyssä Colgaten suuvesi tarjouksessa 5 € pullo mutta kassallapa ei semmoisesta tiedetty mitään. Eivät kuitenkaan väittäneet vastaan vaan veloittivat asianmukaisesti.
Lisätään vielä että Tokmannin myymät Energy LED-lamput vastaavat kestoiältään suunnilleen vanhaa hehkulamppua, eli aika kehnoja ovat. Moni vaan ei jaksa säilyttää jonkun lampun tai parin takia takuukuittia.
Vierailija kirjoitti:
Ostin kerran Ritter -suklaata, oli joku tarjous. Kassalta tuli väärä hinta. Kassa kävi sitten katsomassa (ei ollut jonoa) ja sanoi että vanha hintalappu oli unohtunut hyllyyn. No en ostanut täydellä hinnalla, sinne jäi suklaat. Ilmeisesti myyjät eivät ole kovin tarkkoja noiden työtehtäviensä suhteen... :(
Periaatteessa pitäisi myydä unohtuneen tarjouslapun hinnalla, ellei lapussa ole mainittuna tarjouksen ajankohtaa.
Minulle ei ole sattunut ensimmäistäkään huonoa tilannetta Tokmannilla. Kaikki on sujunut niinkuin on pitänytkin.
Mutta yksi tosi hieno kokemus on jäänyt mieleeni. Löysin ihanan, aika ison pehmolelun lahjaksi lapsenlapselleni, hintaa en vain löytänyt mistään. Nappasin myyjää hihasta ja pyysin etsimään tuotteelle hinnan. Hän kävi pikkuhetken jossain, laittoi leluun hintalapun ja antoi minulle. Aioin jo lähteä jatkamaan matkaa kun hän huikkasi odota. Otti lelun ja laittoi siihen vielä tarran -50%. Kyllä tuli hyvä mieli hyvästä asiakaspalvelusta.
Kävin vuosia sitten Tokmannin puutarhaosastolla, jossa oli erikseen oma työntekijänsä. Myytävänä oli pensashanhikkeja. Kysyin myyjältä ovatko ne keltakukkaisia. Myyjä sanoi: "Mä en ole mikään puutarhuri."
Okay...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostin kerran Ritter -suklaata, oli joku tarjous. Kassalta tuli väärä hinta. Kassa kävi sitten katsomassa (ei ollut jonoa) ja sanoi että vanha hintalappu oli unohtunut hyllyyn. No en ostanut täydellä hinnalla, sinne jäi suklaat. Ilmeisesti myyjät eivät ole kovin tarkkoja noiden työtehtäviensä suhteen... :(
Mulla kävi samoin erään kosmetiikkatuotteen kanssa, että vanha aletarjouslappu oli jäänyt hyllyn reunaan. Mun kohdalla tosin myivät alehintaan (pienen väännön jälkeen), koska oli heidän moka ettei alelappua oltu otettu pois.
Näin sen pitää mennäkin. Asiakkaalla on oikeus saada tuote sillä hinnalla, joka hyllyn reunassa lukee. Jos ovat unohtaneet vanhan tarjoushinnan hyllyyn, on heidän silti myytävä tuote asiakkaalle sillä hinnalla. Se hyllyn reunassa oleva hinta on kuitenkin se, jonka perusteella asiakas ostopäätöksen tekee.
Tarjoustuotteissa kannattaa ottaa kuva puhelimella hyllystä niin ei tarvitse alkaa väittelemään mitä hyllyssä luki.
Nykyään ei voi edes kaupassa käydä ilman että joku ventovieras raportoi siitä nettiin.
Vierailija kirjoitti:
Ostin Sellon Tokmannilla Lumenen yövoidetta. Olin onneksi ottanut mainoslehden mukaan, ihan siksi että varmasti muistan käydä siellä. Lumenella oli useita erilaisia yövoiteita ja hyllyn reunaan ei oltu laitettu mitä tarjous koskee. Valitsin putelin jonka kuva oli mainoksessa ja kassalla hinta olikin eri, tietenkin! Samoin että pitäisi olla tarjousta, ei kuulemma ole. Pyysin että hän tulisi näyttämään mikä sitten on tarjous ja siinä vaiheessa kassalle tuli toinen myyjä. Tämä toinen sanoi että koska kuva on sama kuin valitsemani tuote niin myydään sillä hinnalla. Niin sitten muuttivat hinnan koneelle jollain konstilla. Hävetti kun jonossa oli muitakin ihmisiä mutta lopulta siis sain voiteen tarjoushinnalla ja niinhän sen kuuluisi mennäkin jos kuvassa on juuri sama tuote.
Sekavaa jos kuvaan on vielä laitettu tuote joka ei ole tarjouksessa!
En tiedä mistään mitään mutta nenääni tulvahti se lattiavahan ja pesuaineen haju jolla halpahallit aina hajustetaan.
Kai te ymmärrätte, että omistaja Kyösti Kakkonen tarvitsee lisää rahaa? Ei hän muuten saisi hankittua lisää aarteita mittavaan taidekokoelmaansa. Parempi vaan kassojen unohtaa jotkin maustetarjoukset, köyhät kyykkyyn.
Tehkää joskus vertailu eli ostakaa edullinen mauste ja kalliimpi. Maistelkaa oston jälkeen kumpaakin onko toinen miedompi. Sama myös puolen vuoden jälkeen. Tulette huomaamaan kuinka noissa halvoissa on huonompi laatu eli ei ole makua yhtä paljon eikä säily maku. On huomattu.
Kerran oli iso lappu käytävällä 24pack pepsit 9,9e. Kassalla hinta ei tietenkään ollut tuo ja tarjouslehdessäkään ei tarjousta ollut. Kassan ohi käveli toinen myyjä, jolta kassa kysyi ovatko pepsit MUKA tarjouksessa. Toinen myyjä iloisesti sanoi että kyllä ovat. Kassa oli niin tyly, että jäi pepsit kassalle. Sai änkeä paketin mihin lystäsi.
Veikkaan kyllä että asiakaspalvelija on toiminut asiallisesti, mutta asiakas on provosoitunut ja siitä tilanne on lähtenyt eskaloitumaan.
Näin se useimmiten menee.
Vasa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveisiä itä Helsingisstä! kyllä noin tapahtuu ja useasti.Kasoja vaan ei päivtetty kun hinta ale laitaneet hylyyn.Joten harvoin käyn kyseinen liike,juuri tuosta syystä.Jos tarjouslehdessä kuitenkin tuote jota tarvitsen ja Ale! Otan lehden mukaan ja näytän kassalla .
Minulle kävi samoin Cittarissa. Kuukausitarjousta ei oltu päivitetty kassajärjestelmään, vaikka hyllyn reunassa oli erillinen mainoslappu.
Cittari on kunnostautunut näissä vedätyksissä oikein kunnolla. Tarkistakaa kuitti!
Vierailija kirjoitti:
Tehkää joskus vertailu eli ostakaa edullinen mauste ja kalliimpi. Maistelkaa oston jälkeen kumpaakin onko toinen miedompi. Sama myös puolen vuoden jälkeen. Tulette huomaamaan kuinka noissa halvoissa on huonompi laatu eli ei ole makua yhtä paljon eikä säily maku. On huomattu.
Mä oon kyllä tykännyt siitä isosta persiljatölkistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todistin vastaavaa tilannetta Lahdessa ja vaikka kassa yritti selittää, että ei kaikki mausteet ole tarjouksessa, ainoastaan tietyt eli Priima-mausteet, niin asiakas selitti, että kaikki on! Ja latoi siihen hihnalle Meiran melkein euro/kpl maksavia mausteita.
Tokmannilla ei myydä Meiran maustepusseja.
Myydään ainakin täällä, ja kassalle on kenenkään turha neuvoa että joku muu vastaava olisi saman hintainen. Ja sitten vielä on se ongelma että ruokatarjoukset ei välttämättä ole toisella tokmannilla tarjouksessa, varsinkaan niissä missä ei myydä kuin ns kuivaruokaa. Minulle on asiakas alkanut inttämään oikein näytti tarjouslehteä ja minä näytin tekstin missä luki ne Tokmannit missä tämä tarjous on, vaikka samaa tuotetta oli myynnissä.
Itselle paras asiakaspalvelukokemus Tokmannilla oli kun menin palauttamaan kenkiä, jotka hajosivat yhden päivän käytön jälkeen. Kengissä oli selkeä vika. Myyjän mukaan olin vain korjannut kengän väärin. Ei suostunut ottamaan kenkiä takaisin, vaikka olivat käyttökelvottomat. Reklamoin sitten netissä ja johan pahoiteltiin ja sain lahjakortin heti hyvitykseksi.