Lue keskustelun säännöt.
Te joilla pikkulapsiarki on takana päin; kaipaatteko koskaan vauva-aikaa tmv?
18.01.2023 |
Vai oletteko lähinnä helpottuneita lasten ollessa isompia? Miten parisuhde kesti, millainen suhde nyt on?
Kommentit (273)
181/273
|
13.03.2024 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Unohdatteko oikeasti uhma-ajan rankkuuden, siis te jotka kaipaatte pikkulapsiaikaa? Sitä, kun toinen heittäytyy meritähdeksi lattialle ja huutaa ja raivoitkee? Uskomatonta.
Tämä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kaipaa, vaikka Lämpimästi muistelen.
Oli hyvää aikaa, mutta aikaansa kutakin
Nyt esikoinen jo muuttanut pois kotoa, keskimmäinen suunnittelee muuttavansa viimeistään ensi syksynä (tämän kevään abi) ja kuopuskin on jo lukion ekalla
Suhde omiin aikuisiin lapsiin on hyvä ja nautin nyt tästä
Kylmä hiki nousee otsalle jo pelkästä pikkulapsiajan muistelusta
Vauva-aikaa en hirveästi kaipaa, koska se oli lähinnä jatkuvaa huoltamista vaikka vauva suloinen olikin. Mutta sitten jostain kaksivuotiaasta eteenpäin oli kivaa, kun alkoi olla selkeästi muutakin siinä touhussa ja taaperon touhuiluja ja sitä ihmetystä kun lapsi tuntui kehittyvän koko ajan ja alkoi persoonallisuus hahmottua sieltä.
Vaikka ainahan se on isin vauva kuitenkin, vaikka yläastetta jo käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipaan lähinnä aikaa ennen lapsia ja perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä. Silti oon tyytyväinen että lapset ovat jo isompia, enkä ole valmis aloittamaan uudelleen samaa alusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Unohtuuko se uhmaiän rankkuus oikeasti joillakin? Mikä saa haluamaan usemman lapsen eli monet uhmat, vauvaiät jne? En ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Unohdatteko oikeasti uhma-ajan rankkuuden, siis te jotka kaipaatte pikkulapsiaikaa? Sitä, kun toinen heittäytyy meritähdeksi lattialle ja huutaa ja raivoitkee? Uskomatonta.
No eihän se kaikilla lapsilla ole tuota. Ei ainkaan meillä ollut. Vauva-aika oli elämäni parasta aikaa ja kyllä sitä kaipailen, pikkulapsiaikaa myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä vähän kaipailen ihanaa helppoa vauvaani ja suurta hormonirakkautta häneen, aivan ainutlaatuista aikaa, jota en saa koskaan kokea uudelleen. Rankempaa oli taaperon kanssa, nyt taas isomman lapsen kanssa helpompaa. Uusi vauva olisi niin ihana mutta ikä taitaa mulla tulla vastaan 🥺 Onneksi sain kokea tuon ihanuuden kerran. Tosin varmaan olisi huonommat muistot jos olisi ollut pahaa koliikkia tai vastaavaa, ja sitähän ei oikein koskaan tiedä että millaisen sieltä saa.
Hyi helvettih! En todellakaan kaipaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset kannattaa tehdä suht nuorena. Kunnon tottunut tulemaan ha menemään miten haluaa ja saa ekan nelikymppisenä se voi olla melkoinen shokki.
Se on tavallaan totta mutta toisaalta elämänkokemus ja se että on jo saanut juosta baareissa, auttaa sietämään pikkulapsiajan tylsyyttä ja haasteita.
Kaipaan kyllä. Se oli ihanan rauhallista aikaa. Siinä sai jotenkin yhteyden itseensäkin paremmin, kun oli kotona eikä oravanpyörässä. Ainutlaatuista aikaa monellakin tapaa oli se.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole pikkulapsiarki ohi, mutta tavallaan kaipaan vauva-aikaa. Silloin lapsi lähinnä vain söi, nukkui ja pötkötteli.
Toisaalta en kaipaa kun muistan vauvan vatsavaivat, imetyksen/pullojen ja pumpun kanssa läträämisen, kakkavaipparumban (kun jossain kohtaa sitä tuli monta kertaa päivässä ja yölläkin), sekä yöheräilyt.
Mun vauvalla oli muistaakseni turaus joka vaipassa. Ja ehkä niin että heräsi itse ensin tuohon peräpään törähdykseen ja sitten imetyksen jlk takapuoli pörisi taas. Että sai siinä kakkarättejä vaihdella!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohdatteko oikeasti uhma-ajan rankkuuden, siis te jotka kaipaatte pikkulapsiaikaa? Sitä, kun toinen heittäytyy meritähdeksi lattialle ja huutaa ja raivoitkee? Uskomatonta.
Tämä
Uhmaikä ja meritähteily oli suorastaan mukavaa vauva-ajan allergia- ja refluksisuon jälkeen.
En kaipaa, olen jo sen verran vanha ja väsynyt ettei enää vaan jaksaisi. Aika aikansa kutakin.
No todellakin kaipaan. Tyhjän sylin syndroomaa potenut viimeiset 30 vuotta. Mikään ei ole ihanampaa kuin pieni lapsi joka käpertyy syliin tai kietoo kätensä kaulan ympäri ja nauraen katsoo silmiin. Pusu poskelle kruunaa kaiken.