Te joilla pikkulapsiarki on takana päin; kaipaatteko koskaan vauva-aikaa tmv?

7-vuotias ainokaiseni ottaa minua vielä kädestä kiinni aina kun yhdessä kuljemme jonnekin. Tiedän, että pian sekin on ohi. En kuitenkaan kaipaa menneeseen. Olin varmasti aika huono äiti, hermoheikko, väsynyt ja masentunut. Vaikka yritin kaikkeni, ettei se vaikuttaisi lapseen, niin kyllä se varmasti on vaikuttanut. Toivon vain, etten ole täysin pilannut lastani. 

Meillä ei ole pikkulapsiarki ohi, mutta tavallaan kaipaan vauva-aikaa. Silloin lapsi lähinnä vain söi, nukkui ja pötkötteli.

Toisaalta en kaipaa kun muistan vauvan vatsavaivat, imetyksen/pullojen ja pumpun kanssa läträämisen, kakkavaipparumban (kun jossain kohtaa sitä tuli monta kertaa päivässä ja yölläkin), sekä yöheräilyt.

Esikoisen kanssa vauva-aika oli ihaninta aikaa elämässäni, joten kyllä. Seuraavien kahden kanssa ei ollut niin ihanaa, kun oli paljon raskaampaa kun sen vauvan lisäksi oli pienellä ikäerolla kaksi sisarusta siinä. Mutta sittenkin kaipaan VAUVAA, minusta vaan jotenkin mikään ei ole ihanampaa kuin vauva ja vauvan hoitaminen. Varmaan itse voisin vielä yhden "iltatähden" hankkiakin, mutta mies on kyllä ehdoton siinä että neljättä ei tule, joten täytyy tyytyä ihailemaan muiden vauvoja kun niitä näkee.

Kaipaan osin. Olin onnesta soikea jokaisen raskauden ajan ja iloitsin vauvoistani. En oikeastaan ainakaan muista olleeni vauva-aikana tai pikkulapsiaikanakaan mistään tyytymätön. Oli ihana hoitaa heitä kotona, järjestää ohjelmaa, käydä paikoissa, suunnitella ulkomaanmatkat lasten suhteen kivoiksi. Kaikki oli kivaa. Nyt he ovat isoja ja edelleen heidän kanssaan on kivaa.

Nautin niistä ajoista ja tunsin isyyden onnea, mutta synnytys oli vaimolla vaikea ja synnytyksen jälkeistä masennustakin oli. Hän toipui kyllä erinomaisesti kun tunnistimme ongelman ja haimme heti apuja. Lapsen kanssa sujui kivasti ja muistelen hyvällä noita kaikkia vuosia ja vaiheita. Nyt iloitsen siitä että lapsi on täysi-ikäinen, täysipäinen ja suoraselkäinen ja pärjää. Vähän pelottaa se aika kun ollaan kahdestaan kotona - viihdymme hyvin yhdessä mutta olo saattaa tuntua aika eläkeläismäiseltä. 

En kaipaa, mutta muistelen lämmöllä. Vanhimmat lapset on jo 21- ja 19-vuotiaita, nuorinkin 13. lapset on päässeet mukavasti siivilleen, vanhimmat löytäneet opiskelupaikkansa ja nuorimmaisinkin jo hyvin pärjäävä. Elämä on jo taas helppoa ja omille jutuillekin on aikaa, nautin tästä elämänvaiheesta. Ero tuli aikanaan lasten isästä ja tätä nykyä elän onnellisessa parisuhteessa.

Pikkulapsiajoissa oli paljon hyviä ihania aikoja, mutta myös paljon väsymystä, sairastelua jne. Se aika on eletty ja mennyt, enkä sinänsä kaipaa saavani "elää sitä uudestaan", vaikka elämä pääosin muuten ihan hyvää silloin olikin. Nykyään huomaan kaiken koetun jälkeen katsovani välillä pienten lasten perheitä miettien, että paljon on vielä edessä koettavana ja tuntuu helpottavaltakin, että se on jo ohi. 

En osaa kaivata aikaa, josta en oikein muista mitään. Jatkuva valvominen vei terveyden. Lapsi ei nukkunut tuntia pidempiä unia ennen kuin reilu 2 v. Enkä siis myös minä. Lapsen isä teki paljon töitä ja työmatkoja ja omasi erinomaiset unenlahjat. Parisuhde oli kovilla, mutta olin varmaan liian väsynyt tekemään asialle mitään. 

Kaipaan eniten niitä yhteisiä aamuja, kun lukiolaisen kanssa kuljimme työ- ja koulumatkat yhdessä. 

Olin helpottunut kun lapsi tuli kouluikään kun yht äkkiä oli helpompaa. Lapsen pystyi jo jättämään kotiin kun itse kävi kaupassa tai ystävää tervehtimässä. Ei tarvinnut jatkuvasti vahtia. Sitten se iski kun tuli teiniksi. Kamala ahdistus siitä kun ei ollut enää pientä ja pian muuttamassa kotoa pois. Haikeutta ja joskus tunsin huonoa omaa tuntoa että kun aika meni niin nopeasti enkä aina jaksanut nauttia kun oli stressiä ja kiirettä. 

On ihanaa, että on saanut elää sen elämänvaiheen ja ihanaa, että se on jo takana päin. Aikansa kutakin. Parisuhde kesti ja muutenkin asiat meni pääosin tosi hyvin, mutta en kyllä sillä tavoin kaipaa että haluaisin siihen palata. Muistot ja valokuvat riittää. 

Joskus mietin, millaista olisi tehdä se iltatähti kun on jo kokemusta, vakaa taloustilanne ja isommat lapset jo sen verran isoja ettei heitä tarvitse varsinaisesti hoitaa enää. Että osaisiko sitä nyt ottaa vauvavuoden rennosti ja nauttia joka hetkestä pienen kanssa. Mutta ei, en enää halua lähteä siihen silti. Hain just uuden kierukan. 

Muistelen, ja joka elämän vaiheeseen kuuluu hyviä ja huonoja hetkiä. Hyviä enemmän kuin huonoja. Itse stressasin ihan turhaan asioista. Nauttikaa lapsista, ne ovat pieniä niin vähän aikaa. Itsellä jo aikuistumassa olevat lapset, sama parisuhde voi vieläkin hyvin. Se taas vaatti ymmärrystä ja joustoa molemmilta.

Oikeasti, näin jälkikäteen ajateltuna, se oli elämän parasta aikaa kaikkine hulinoineen. Muistan lämmöllä ja kaiholla.

Vierailija kirjoitti:

En kaipaa, mutta muistelen ihanana aikana.

Sama täällä, nuoruuden ohella elämäni parasta aikaa oli se jakso kun lapset elivät kanssani, toki nytkin on hyvää elämä. Olen kohta 70 v ja minusta tuli mummi vasta viisi vuotta sitten, lapsenlapset ovat elämän jälkiruoka, mutta kauaa ei enää tässä iässä jaksa hoitaa heitä. Helpompaa olisi ollut, jos olisin tullut mummiksi jo vaikkapa 10 v sitten, mutta elämä meni näin ja näillä mennään. Lapseni löysi puolison vasta n. 35 v. Itse tein lapset nuorena ja molemmat isovanhemmat olivat innolla apuna ja jaksoivat koska olivat paljon nuorempia kuin minä nyt. 

Olen paljon miettinyt, kun nykyään ihmiset tekevät lapset vasta noin 40 v, isovanhemmille se on usein vaikeaa, kun voimat hiipuu ja usein lapset odottavat lastenhoitoapua. Minä osaan puoleni pitää, mutta on tuttavia ja ystäviä, jotka eivät osaa ja surevat kun aika menee lastenhoidossa ja loppuaika lepäämiseen, omalle elämälle ei jää aikaa. 

Kaipaan ja haluan vielä vauvan. Tuskin enää saan :( 

N42, kahden äiti

"Mikä on vialla naisissa jotka eivät halua omia lapsia?" :D Noiden ketjujen aloittajille terkkuja.

Vauva aikaa en kaipaa, mutta olen kiitollinen että minulla on vielä yksi pikkuiseksi luokiteltava lapsi kotonani.Iltatähteni, muut lapset ovat jo omillaan .

Kaipaan. <3

Se aika on (vauvan koliikista huolimatta) hyvin seesteistä. 

T: tuntematon 

Unohdatteko oikeasti uhma-ajan rankkuuden, siis te jotka kaipaatte pikkulapsiaikaa? Sitä, kun toinen heittäytyy meritähdeksi lattialle ja huutaa ja raivoitkee? Uskomatonta.

Uppp

Lapset nyt 13 v ja 15 v ja vasta nyt alkaa tuntua  että olen saanut omaa elämääni takaisin. En to-del-la-kaan kaipaa vauva-aikaa. Tykkään nyt myös aidosti lasteni seurasta.