Lue keskustelun säännöt.
Te joilla pikkulapsiarki on takana päin; kaipaatteko koskaan vauva-aikaa tmv?
18.01.2023 |
Vai oletteko lähinnä helpottuneita lasten ollessa isompia? Miten parisuhde kesti, millainen suhde nyt on?
Kommentit (273)
Vierailija kirjoitti:
Unohtuuko se uhmaiän rankkuus oikeasti joillakin? Mikä saa haluamaan usemman lapsen eli monet uhmat, vauvaiät jne? En ymmärrä.
niinpä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En enää jaksaisi pikkulapsiaikaa uudestaan vaikka ihanaakin se oli, aikansa kutakin. Nyt on hyvä kun on kouluikäiset lapset, kun heidät saa aikuiseksi ja maailmaan se riittää. Mielestäni pitää olla hyvin suurta hoivaamishalua ja jonkinlaista uhrautumistakin ja ehkä suurta kaipuutakin vaatii että jaksaa uutta lapsikierrosta, varsinkin tilanteessa jossa on uusi parisuhde ja aiemmat lapset jo isoja. Tuttavaperheessä on tällainen tilanne että naisella on jo aikuisia ja kouluikäisiä lapsia, silti vielä pyöräytti uuden partnerin kanssa vauvan. Todella suurta rakkautta täytyy siinä olla toista kohtaan puolin ja toisin jos on suunnitelmallista. Sitten on erikseen näitä naisia jotka eivät osaa päästää irti pikkulapsiajasta ja uusi vauva palauttaa aina siihen hetkeen.
Vierailija kirjoitti:
Unohdatteko oikeasti uhma-ajan rankkuuden, siis te jotka kaipaatte pikkulapsiaikaa? Sitä, kun toinen heittäytyy meritähdeksi lattialle ja huutaa ja raivoitkee? Uskomatonta.
Samaa pohdin
En kaipaa mutta sitä omaa nuoruutta ja terveyttä kyllä kaipaan. t. vanha ja raihnainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kaipaa. Täytän tänä vuonna 47, ja lapset ovat kohta 24, 21 ja 17. On hyviä ja osin vähän rankkojakin muistoja vauva-, lapsuus- ja teiniajoista, mutta selvitty on suht täysjärkisinä. 😊 Sekä lapset että me vanhemmat. Yhdessä naurettu, kiukuteltu, itketty, leikitty, keskusteltu, harrastettu ja halattu. Jos jotain olen oppinut, niin sen, että riittävän hyvä riittää. Täydellisiä vanhempia tai perheitä ei ole.
Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä kohta 27 vuotta. Elämme oikeastaan taas sellaista vaihetta, että käymme yhdessä konserteissa ja keikoilla yms. sen verran, mitä rahatilanne antaa periksi. Toistaiseksi kaikki lapsemme asuvat vielä kotona.
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset on nyt lukiossa ekalla ja seiskalla. Kyllä mulla on pikkulapsiaikoja jo vähän ikävä. Olisi kiva mennä taas jonnekin lasten tapahtumiin, uimahalliin, leikkipuistoon jne. Lisäksi ei mulla riitä enää motivaatio pitää yllä rutiineja, kun niitä ei enää lasten takia tartte (esim. viikonloppuisin ateria jämptisti tiettyyn aikaan, herätykset ajoissa aamulla, petiin illalla aikaisin, lauantaisin aamulla ekana nopea siivous jne), vaan mä haahuilen yöpaidassa pitkälle aamupäivään, valvon myöhään ja ruokaa tajuan alkaa laittaa siinä vaiheessa kun jompikumpi lapsista sen aloittaa ensin... Pitää alkaa nyt odotella niitä lapsenlapsia sitten :D
Täsmälleen sama kokemus. Rutiinit, ruokavalio, ulkoilu ja harrastukset olivat aina kunnossa, koska pidin niitä tärkeänä osana vanhemmuutta. Kun nämä asiat olivat kunnossa, tunsin valtavaa tyydytystä ja onnellisuutta. Nyt isojen lasten ja sekavan asiantuntijatyön kanssa pallot eivät pysy enää samalla tavalla ilmassa, enkä mene tyytyväisenä nukkumaan tietäen olleeni hyvä äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2-vuotias aloittanut aamun kitinällä ja huudolla. Kyllä tämä tuntuu samalta kuin vetäisi kivirekeä perässä, kuluttavia vuosia. Saa nähdä helpottaako joskus.
Kaipaan! Olisi ihanaa elää niitä hetkiä, kun lapset olivat vauvoja. Olisi niin ihanaa ottaa syliin, suukotella ja haistella vauvatuoksua. Vauvan hymy, nauru ja jokellus oli musiikkia korville. En koskaan väsynyt vauvan itkuun.
ehkä kaipuu tulee siinä, kun teen parhaillaan luopumista, kun yksi taas lentämässä pois pesästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Unohdatteko oikeasti uhma-ajan rankkuuden, siis te jotka kaipaatte pikkulapsiaikaa? Sitä, kun toinen heittäytyy meritähdeksi lattialle ja huutaa ja raivoitkee? Uskomatonta.
Tämä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset nyt 13 v ja 15 v ja vasta nyt alkaa tuntua että olen saanut omaa elämääni takaisin. En to-del-la-kaan kaipaa vauva-aikaa. Tykkään nyt myös aidosti lasteni seurasta.
👍🏻
Kaipaan kyllä sitä ekojen kuukausien vauvahuumaa, olen vain yhden kerran sen saanut kokea. Olin niiiin syvästi rakastunut vauvaan, enkä ole koskaan ennen tuntenut niin suurta onnea kuin silloin. Vauva oli helppo, joskin yöllä herättiin kolmen tunnin välein kaksi vuotta. Silti. Ah.
Minä en oikein muista vauva-ajasta kuin yksittäisiä asioita. Lasten kanssa oli helppoa, mutta miehen kanssa ei. Uniongelmat oli järkyttävät ja ne ei johtuneet siis lapsista.
Nyt jos palaisin niihin aikoihin, hakisin apua nukkumiseen ja lopettaisin miehen kanssa rimpuilun aikaisemmin. Toisaalta nyt on kaikki hyvin, tiedä sitten mikä olisi lopputulos jos olisin eronnut aikaisemmin. Mutta niiden nukkumisasioiden kanssa ei kannata kärvistellä vuositolkulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset on nyt lukiossa ekalla ja seiskalla.
Lukion seiskalla? Tuon täytyy olla jo jonkun tason ennätys lukiossa lorvimisesta?
Näen joskus unta että olen tieten mennyt lukioon uudelleen ja olen kolmannella valmistautumassa kirjoituksiin, ihmettelen itsekin että mitä järkeä tässä on. Olisin joo lukion kuudennella siinä tapauksessa 😅
En todellakaan kaipaa. Lapsi 19, suhde hyvä ja läheinen.
En kaipaa mutta kivoja muistoja on. Ehkä aika kullanut ne huonommatkin hetket hyviksi. Mutta nyt on ihanaa kun muksut teinejä, voi olla itsestään ylpeä miten hienot teinit kasvatti. Tosin tytöt kehittää nyt draamaa kaikesta, mutta itse pystyy keskittymään enemmän omiinkin asioihin ja parisuhteeseen kun kaikki aika ei mene muksuille. En kaipaa pikku lapsi aikaa, enkä enään jaksaisikaan.