Lue keskustelun säännöt.
Te joilla pikkulapsiarki on takana päin; kaipaatteko koskaan vauva-aikaa tmv?
18.01.2023 |
Vai oletteko lähinnä helpottuneita lasten ollessa isompia? Miten parisuhde kesti, millainen suhde nyt on?
Kommentit (273)
En kaipaa, mutta muistelen ihanana aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Katson lähinnä säälien vasta aloittelevia äitejä.
En kaipaa. Itse asiassa olen jo aika lailla tyytyväinen nykytilanteeseen, lapsi muutti syksyllä omilleen. Alkuun kirpaisi, mutta yllättävän äkkiä sitä tottuu.
Mun lapset on nyt lukiossa ekalla ja seiskalla. Kyllä mulla on pikkulapsiaikoja jo vähän ikävä. Olisi kiva mennä taas jonnekin lasten tapahtumiin, uimahalliin, leikkipuistoon jne. Lisäksi ei mulla riitä enää motivaatio pitää yllä rutiineja, kun niitä ei enää lasten takia tartte (esim. viikonloppuisin ateria jämptisti tiettyyn aikaan, herätykset ajoissa aamulla, petiin illalla aikaisin, lauantaisin aamulla ekana nopea siivous jne), vaan mä haahuilen yöpaidassa pitkälle aamupäivään, valvon myöhään ja ruokaa tajuan alkaa laittaa siinä vaiheessa kun jompikumpi lapsista sen aloittaa ensin... Pitää alkaa nyt odotella niitä lapsenlapsia sitten :D
En kaipaa. Ero tuli. Vauva-ajan valokuvia ja videoita katselen kaiholla, mutta en vaihtaisi tätä nykyistä elämää takaisin siihen. Lapsi on juuri parhaassa iässä nyt 10-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kaipaa, mutta muistelen ihanana aikana.
Tämä.
Höperö hymy tulee, kun kattoo vauvakuvia. Nyt lapsi omillaan ja hyvä niin. Päivääkään en vaihtaisi pois, mutta ei niistä uusintaa kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset on nyt lukiossa ekalla ja seiskalla.
Lukion seiskalla? Tuon täytyy olla jo jonkun tason ennätys lukiossa lorvimisesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisin isoäitinä hoitaa lapseni vauvoja mielellään sitten jos joskus niitä siunaantuu .
En todellakaan kaipaa. se oli rankkaa aikaa valvomisineen ja sairasteluineen.
Toisaalta, en myöskään henkeä pidätellen odota sitä aikaa, jolloin kuopuskin on muuttanut omilleen, koska siihen on vielä liki 10 vuotta aikaa, ja olen sitten jo yli 60v. Puolisollani on hitaasti etenevä sairaus, joten saatan joutua siinä kohtaa omaishoitajaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En varsinaisesti kaipaa juuri siihen hetkeen takaisin, mutta lämmöllä muistelen hetkiä, jolloin vaikka nukuttiin päiväunia yhdessä, halailtiin ja luettiin kirjoja. Että vietimme paljon aikaa yhdessä.
Ja se on kantanut, edelleen jutellaan paljon ja vietetään yhdessä aikaa, vaikka vähemmissä määrin tietysti.
Se, että silloin oltiin tiiviisti yhdessä, kantaa edelleen, myös parisuhteessa. Ymmärrettiin, että myöhemminkin ehtii, emme eläneet mitenkään läpsystä vaihto-elämää, vaan keskityimme yhteiseen aikaan, tottakai huolehtien omasta jaksamisesta.
Hetkessä eläen, se on kyllä ollut paras oppi mitä koskaan olen saanut.
Kaipaan sikäli, että tekisin toisin ja olisin rennompi.
Typerää mennä täysin suositusten mukaan. Kyllä se lapsi oppii kiinteitä syömään sitten aikanaan ja pytyllä oppii kyllä käymään.
Ihan ålytöntä antaa neuvolassa mitään tuollaisia suosituksia lähes käskyn omaisia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikeastaan kaipaa, lapset ovat nyt teineinä mitä mahtavinta seuraa. Olivat pienenä "huonoja" nukkumaan, vauvavuodet meni aika sumussa.
Sanonta "pienet lapset pienet murheet, isot lapset isot murheet" pitää silti paikkansa. Isojen lasten elämä on kodin ulkopuolella ja vuosi vuodelta minulla on vähemmän mahdollisuuksia vaikuttaa. Voin olla läsnä iloissa ja suruissa, mutta harvoin voin ratkaista ongelmia.
Pikkulapsen kanssa kannattaa ottaa kaikki irti siitä, että on helppo ilahduttaa lasta. Jälkikäteen ei yhtään kaduta, jos kotityöt jäi vähemmälle, kun lähdettiinkin puistoon, olohuoneessa oli majaleikki koko viikon tai menit taas ostamaan jonkun krääsälehden, kun lapsi alkoi mankua kassajonossa.
Omien mahdollisuuksien rajoissa ja jotenkin kohtuudella iloja, totta kai, mutta minusta kannattaa luopua perisuomalaisesta ajatuksesta, että kasvatusta tapahtuu vain silloin kun lapsella on ikävää.
En kaipaa sitä kokonaisuutta. Mutta kyllähän siinä oli omat hyvätkin puolensa, joita muistelee lämmöllä. Siis vaikka en kaipaa vauva-aikaa valvomisineen ja vaipparumbineen, joskus kaipaan vauvaa. Tulee semmoinen halu pitää tuhisevaa nyyttiä sylissä. Vauvoissa kun on se ihanakin puolensa. Mutta se on vain sellainen ohimenevä tunne, enkä aio sen mukaan toimia, sillä olemme sopineet puolison kanssa lapsiluvun olevan täynnä.
Paljon hyviä muistoja. Olin silloin nuori ja elämäni kunnossa. Miten erilaisia valintoja sitä tekisikään, jos olisi silloin ollut se viisaus ja tieto mitä nyt. Monessa asiassa toimisin erilailla.
Kaipaan kyllä vähän sitä onnea, joka vauvan myötä tuli. Kaipaan myös niitä aikoja, kun lasten kanssa käytiin lomalla uimarannalla, huvipuistoissa ja eläintarhoissa ja jo pelkkä jäätelö sai lapsen silmät loistamaan. Toista se on nyt, kun teinejä ei kiinnosta mikään, Wilma antaa myöhästymistä ja tunnin häirintää, öisin ei nukuta ja ainoa, mitä toivotaan, on raha.
Kaipaan nimenomaan siinä mielessä, kuinka helppoa elämä vielä siinä vaiheessa oli. Lapsi oli siinä sylissä ja lapsen perustarpeet olivat helposti tyydytettävissä. Elämä muuttui jonkin verran vaikeammaksi kun lapset menivät päiväkotiin, kouluun jne.
Erityisen vaikeaksi elämä muuttui silloin kun lapsi sairastui pitkäaikaissairauteen, eikä mikään ollut ennallaan. Huoli lapsesta ei väisty koskaan.
En kaipaa. Olen miettinyt, että jos toisen lapsen aika tulisi joskus, hän voisi olla adoptiolapsi ja mielellään vähän vanhempi kuon vuoden tai kaksi. En ole luontainen hoivaaja. On kiva, että lapsi pystyy itse tekemään joitakin asioita.
En todellakaan kaipaa sitä aikaa. Kauhulla olen ajatellut, että jos tuo vaimo potkaisee minut ulos ja seuraavalla kierroksella kyytiin tarttuisi nainen, joka haluaisi vielä lapsia. Jo pelkästään tuo ajatus pitää mielen nöyränä.