Lue keskustelun säännöt.
Te joilla pikkulapsiarki on takana päin; kaipaatteko koskaan vauva-aikaa tmv?
18.01.2023 |
Vai oletteko lähinnä helpottuneita lasten ollessa isompia? Miten parisuhde kesti, millainen suhde nyt on?
Kommentit (273)
Joku kumipää tonnekin on päässy, voi jumalauta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kaipaa yhtään. Vihasin vaunulenkkejä, leikkipuistoja, päiväkotirumbaa ym. Sitten kun lapset meni kouluun niin alkoi helpottamaan. Nyt lapset 15- ja 11-vuotiaat ja elämä on tosi kivaa. Meillä ei ole ollut koskaan tukiverkkoja ja varsinkin pikkulapsiaika oli raskasta osittain myös siksi. Jos oli keskellä päivää vaikka oma lääkäri tms, niin älytön sumpliminen, miten järjestetään. Mitään omia yhteisiä menoja ei puolison kanssa ollut juuri ikinä. Meillä on kuitenkin ollut aina hyvä parisuhde siitä huolimatta.
Näen välillä painajaisia, että olen raskaana, ja pikkulapsiarki alkaisi taas pyörimään uudelleen.
Aina jos vierailen perheessä, jossa pieniä lapsia, tunnen suurta helpotusta kun pääsen taas oman kodin rauhaan.
Huh vaunulenkit.. Kyllä helpottui suunnattomasti elämä kun lapsen kanssa pystyi taittamaan pikkumatkoja ihan kävellen ilman va
Joo ja just tuo kaikki hankala sumpliminen ilman tukiverkkoja. Koin sairaudenkin pikkulapsiaikana (kasvain), josta täysin paranin. Mutta jo lääkäriaikojen järjestäminen oli niin hankalaa ja koko ajan jossain piti rampata. Kiitollinen, että paranin ja kaikki meni meillä hyvin. Kiitos meidän vanhempien sisukkuuden.
Kaipaan välillä. Elämä oli niin elämänmakuista silloin. Toki raskastakin, mutta oli se hyvää aikaa jälkikäteen katsottuna.
En aidosti. Haluaisin tästä, seesteisestä elämänvaiheesta teleportata itseni vain katselemaan ja pitämään sylissä nukkuvaa vauvaa. Silloin aikoinaan oli pakko aina käyttää hyödyksi vauvan uniaika. Usein nukuin itsekin.
Näin mummina on kiva. Ihana lapsenlapsi, mutta ei kasvatusvastuuta. Saa vain palvoa pikkuista 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
HYI ! Siihen paskanhajuiseen kitinähelvettiin...Ja ne lässyttävät mummit, ukit, tädit ja muut pallinaamat. En ikinä !
En kaipa vauva-aikaa, taapero on ihana <3 Kohta syntyy kyllä toinen vauva ja se on taas sitten yhtä ihanaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipaan kyllä joskus, sitä ihan fyysistä symbioosia ja rakkautta äidin ja vauvan välillä. Siinä oli niin lähellä elämää, onni tuntui jokaisessa solussa kun sai nuuhkia ja suukotella ihanaa vauvaa. Kaipaan sellaista yksivuotiaan opettelevaa suloista askellusta ja kevyttä nostoa äidin syliin, päiväunia kainalossa kun pieni puristaa kädestä ja lapsen avointa katsetta kohti maailmaa. Sitä vauvan totaalista tyytyväisyyttä rinnalla, kuinka ollaan yhdessä omassa pienessä maailmassa siinä hetkessä eikä muuta ole. Pientä peittoa kärryissä ja myssyn reunan alla hampaaton hymy.
Eeva Heilala on tehnyt tästä koskettavan runon. Ja vaikka itse koen että en huhkinut kotitöissä vaan nimenomaan sylittelin ja nautin, mutta totta kai sitä oli vauva-aikoina väsynyt ja paljon meni ohi ajan kiitäessä eteenpäin:
Jos saisin teidät vielä takaisin,
nutut narulle, vaipat tuuleen
kaiken muun siirtäisin sivuun,
teidät syliin nostaisin,
pitelisin pitkään.
- E.Heilala-
Lapset kannattaa tehdä suht nuorena. Kunnon tottunut tulemaan ha menemään miten haluaa ja saa ekan nelikymppisenä se voi olla melkoinen shokki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kun nuorin kolmesta lapsesta on menossa kouluun, vanhin jo yläkoulussa, olen jotenkin alkanut kiinnittää uudestaan huomiota pikkulapsiperheisiin. Huokaisen helpotuksesta kun ei tarvi enää päivästä toiseen koko sitä rumbaa, rattaat, kaukalot, syöttäminen, vaipat.. Luulen että tästä muutama vuosi vielä niin voi alkaa muistella miten söpöjä omat pienet oli, aika sopivasti kultaa muistoja vielä.
Omien lasten taaperoaika meni jotenkin sumussa, ettei siitä nyt paljon tule äkkiä mieleen edes. Oli selviytymistä päivästä toiseen, esikoinen vaativa aivan vauvasta lähtien, sitten tasapainottelua eri-ikäisten lasten tarpeiden kanssa, miehellä henkilökohtaisia ongelmia, jotka vaikutti tietysti koko perheeseen. Erottiin lopullisesti nuorimman lapsen ollessa 2v, isä häipyi kokonaan lasten elämästä samalla. Ei että teini-ikäisten kanssa elämä ole varsinaisesti helpompaa, mutta ei kuitenkaan vaadi samanlaista jatkuvaa fyysistä läsnäoloa kuin pienten kanssa.
En kaipaa. Lapset 22 ja 17. Olen todella onnellinen, kun kaikki menikin hyvin. Olen stressaaja ja pelkään aina pahinta.
Kyllä helppottaa jo😀
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noup! Ihanan helppoa elämää,kun lapset on isoja!
En kaipaa vauva-aikaa, mutta ehkä niitä pienten lasten pieniä murheitä (jotka ei tietty silloin tuntuneet pieniltä), vähäisempää rahanmenoa (tänään pistin 80 euroa ihan vaan harrastustavaroihin, jotka taas kohta uusittava kun kuluvat rikki), sekä sitä pienten lasten vilpitöntä iloa ja innostumista pienistä asioista.
En kuitenkaan kaipaa heräilyjä, valvomista, jatkuvaa sairastelua, sitä kuinka elämässä kaikki oli vain lapset sitä, lapset tätä. Joudun nykyään todella pinnistelemään, jotta saan itseni vaikuttamaan kiinnostuneelta kun työkaveri puhuu pienistä lapsistaan. Tiedostan kyllä että olin itse varmasti samanlainen, mutta kyllä jännästi se elämä ja ajatusmaailma muuttuu kun lapset kasvaa.
Ja vielä, suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka meinaavat täysin kadota vauva- ja perhekuplaan, että kannattaa oikeasti ajatella myös itseään ja vaalia niitä omia kiinnostuksen kohteita, elämä voi olla aika tyhjää kun lapset kasvavat ja itsenäistyvät ja huomaat että ei oikein ole mitään omaa jäljellä, kun koko elämä omistettu 100% vain lasten tarpeille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan kaipaa. Inhottaa pelkkä ajatuksin pikkulapsiajasta.
Oi kyllä 😀. Esikoinen täyttää 30v ja kuopus 14v. Vauva-ajat oli parasta aikaa.
En missään nimessä kaipaa. Kolme lasta nyt saanut kouluikään, vanhin jo yläasteella ja kyllä nyt alkaa olla niin helppoa tämä elo. Pahin painajainen olisi jos nyt tulisi vahingossa raskaaksi. Vauvat on ihania, mutta omaa en enää kaipaa.
Kaipaan sitä miltä tuntui pidellä vauvaa sylissä ja pienen taaperon halausta. Mitään muuta en kaipaa, aikuiset ja teinit lapseni ovat ihania ja helppoja
En kaipaa enkä halua takaisin, mutta on hyviä muistoja. Kasvatin yksin kaksi lasta, ja muistan sen yhtenä parhaista ajoista elämässäni. Kuitenkaan en takaisin kaipaa, vapaus kun lapset on kasvaneet ja itsenäistyneet on ihana asia.
Minusta tuntuu, että pikkulapsiaika oli elämäni parasta aikaa. Nyt lapset jo 15- ja 17-vuotiaat. En silti kaipaa tuota aikaa, aikansa kutakin. Nautin tästä vapaudesta, kun aikaa myös itselle ja elämä monin tavoin helppoa.