Lue keskustelun säännöt.
Äitiys kaduttaa: tutkijat perehtyivät vaiettuun ilmiöön
16.01.2023 |
https://kaksplus.fi/perhe/onko-epaonnistunut-aiti-jos-katuu-aitiytta/?u…
Jo kolme vuotta sitten julkaistu artikkeli, mutta mitä ajatuksia herättää? Aihetta piti tutkia keskustelupalstan kommenttien avulla koska se on niin suuri tabu. Kukaan ei sano omalla naamallaan julkisesti että katuu lastaan.
Voi kunpa kaikki katuvat äidit voisivat saada keskusteluapua tuntemuksiinsa, ilman että heidät leimattaisiin epäonnistuneeksi tai lapset joutuisivat lastensuojelun piiriin (olettaen että heistä kuitenkin huolehditaan).
Itse olen vapaaehtoisesti lapseton ja yleisimmin toistuvassa painajaisessani olen raskaana tai jo synnyttänyt, ja syyllisyys ja katumus painavat rintaa viiltävästi.
Kommentit (236)
En kadu mitään. Elämä menee menoaan, tulee lisää eläjiä, osa poistuu matkan varrella tuntemattomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lieneekö katumuksen tunteisiin ainakin joillakin syynä tukiverkoston puute.
Luulen, että tämä monilla. Jos ei ikinä pääse minnekään itsekseen eikä omaa aikaa ole niin kyllähän se on raskasta. Ainakin mietin, että onko monet täällä katuvaiset yksinhuoltajia tai sit teillä on mies, mutta mies ei osallistu ja kaikki kaatuu naisen harteille?
Ja sit ehkä naisilla on jonkinlainen tunne, että eivät riitä, vaikka oikeasti olisivatkin ihan riittävän hyviä äitejä. Äitejä pitäisi kohdella paremmin, heidän tulisi saada enemmän arvostusta ja heidän tulisi saada enemmän apua arkeen. Silleen äitinä olo ei ehkä tuntuisi pahalta ja näin ollen ei kaduttaisi.
Mutta Suomessa alkaa syyllistäminen, haukkuminen ja kyttääminen jo sairaalassa lapsen synnyttyä. Esim ilkeät tai välinpitämättömät kätilöt ja muu sairaalan henkilökunta eivät anna hyviä eväitä äitiyteen. Olihan täällä se pitkä ketju, kuinka juuri synnyttäneitä äitejä kohdellaan kuin roskaa sairaalassa.
Ja tähänkin ketjuun tulee noita ihme hyypiöitä, jotka syyllistää, että ei saa tehdä lapsia koska lapset kuolevat kuitenkin ja elämä on kärsimystä? Mitä ihmettä nyt taas tämäkin on? Joku masennuskultti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastan lastani äärettömän paljon. Silti kadun, että tein hänet. Tuntuu että olen liian heikko ja tämä on liian rankkaa. En pystynyt kuvittelemaan tällaista huolta ja menettämisen pelkoa.
Yhdyn todella tuohon kommenttiisi! Sekä huoli, hätä lapsista ja heidän pärjäämisestään elämässä syövät paljon iloa ja onnea äitiydestä minulla. Yksi kolmesta lapsestani on lisäksi päättänyt hylätä vanhempansa ja sisaruksensa kokonaan, joten hänen kohdallaan onnea äitiydestä en todellakaan tunne. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa olen kokenut isoa huolta hänen terveydentilastaan, pärjäämisestään ym ja nyt emme perheenä ole hänelle yhtään mitään. Kuulemma tuhonneet hänen lapsuutensa ja nuoruutensa. Olen aina rakastanut kaikkia kolmea lastani koko sydämestäni, mutta jos voisin muuttaa tilannetta jälkikäteen, en hankkisi ensimmäistäkään lasta. Sillä kannalla olin lähes 35v ikään saakka, mutta sitten biologia pyörsi järkipäätökseni.
Kyllä sille syynsä on jos lapsi perheensä hylkää. Tuskin kerrot nyt oleellisia asioita tähän liittyen. Jos kotioloissa on hyvä olla ja mukavaa, yhteyttä pidetään vielä aikuisenakin. Jotain teidän perheessä on vikana, mitä, en tiedä.
Niin, sinä sen varmasti paremmin tiedät kuin minä äitinä. Tämä on yksi asioista mitään ymmärtämättömien vakiovastauksista, jos kerron asiasta muille, kuin ystäville tai tutuille. Tämä yksi lapsista on siis ilmeisesti ainoa perheessämme, joka on ymmärtänyt, että jotain perheessämme on todella pahasti pielessä. Kiitos ymmärtämättömyydestäsi.
No onneksi sulla on ne 2 äidin lellikkiä kuitenkin. Jo tekstistäsi huokuu inho tuota yhtä lasta, mustaa lammasta, kohtaan. En ihmettele että on välit poikki.
Voi kauheeta, mikä kommentti. Olen todella rakastanut kaikkia lapsiani aina sydämestäni. Toivottavasti sinulle tuli hyvä mieli kommentistasi, jonka sait ulostettua, minulla on perheemme tilanteesta joka tapauksessa niin surullinen ja kurja olo, ettet pysty sitä tuolla "kannustuksellasi" edes pahentamaan. Kannattaa jatkaa muiden tukemista noilla kommenteilla, sinulla on selvästi kykyä muiden tukemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastan lastani äärettömän paljon. Silti kadun, että tein hänet. Tuntuu että olen liian heikko ja tämä on liian rankkaa. En pystynyt kuvittelemaan tällaista huolta ja menettämisen pelkoa.
Yhdyn todella tuohon kommenttiisi! Sekä huoli, hätä lapsista ja heidän pärjäämisestään elämässä syövät paljon iloa ja onnea äitiydestä minulla. Yksi kolmesta lapsestani on lisäksi päättänyt hylätä vanhempansa ja sisaruksensa kokonaan, joten hänen kohdallaan onnea äitiydestä en todellakaan tunne. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa olen kokenut isoa huolta hänen terveydentilastaan, pärjäämisestään ym ja nyt emme perheenä ole hänelle yhtään mitään. Kuulemma tuhonneet hänen lapsuutensa ja nuoruutensa. Olen aina rakastanut kaikkia kolmea lastani koko sydämestäni, mutta jos voisin muuttaa tilannetta jälkikäteen, en hankkisi ensimmäistäkään lasta. Sillä kannalla olin lähes 35v ikään saakka, mutta sitten biologia pyörsi järkipäätökseni.
Kyllä sille syynsä on jos lapsi perheensä hylkää. Tuskin kerrot nyt oleellisia asioita tähän liittyen. Jos kotioloissa on hyvä olla ja mukavaa, yhteyttä pidetään vielä aikuisenakin. Jotain teidän perheessä on vikana, mitä, en tiedä.
Niin, sinä sen varmasti paremmin tiedät kuin minä äitinä. Tämä on yksi asioista mitään ymmärtämättömien vakiovastauksista, jos kerron asiasta muille, kuin ystäville tai tutuille. Tämä yksi lapsista on siis ilmeisesti ainoa perheessämme, joka on ymmärtänyt, että jotain perheessämme on todella pahasti pielessä. Kiitos ymmärtämättömyydestäsi.
Meidän lapsuudenperheessä neljä lasta ja yksi tuhonnut elämänsä ja satuttanut muita uskomattoman paljon. Apua on sille kyllä haettu ihan joka paikasta. Ehkäpä joku häiriö, mitä ei vielä tunnisteta ja osata hoitaa edes... lapsena se tosiaan oli samanlainen kuin muut sisaret. Ei mistään olisi arvannut millaisen suunnan ottaa. Meissä muissakin kaikenlaista pikkuvikaa, mutta ei ole johtanut kamaliin ongelmiin ja tekoihin, mitä ei voisi korjata. Yks vaan on ihan seko. Alkoi teininä hakea jännitystä ja aikuisena sitten huumekoukkuun. Aikuisena lapsena sitten persoonallisuus muuttunut aivan mustaksi, ei häntä tunnistaisi omaksi itsekseen. Tehnyt aivan kamalia asioita ja syöttänyt itselleen valemuistoja ja muuta sepitettä siirtääkseen vastuun muille. Ei olla oltu vuosiin tekemisissä kun vippihanat pistettiin kiinni ja seko toteutti kaikki mahdolliset kiristysuhkailunsa. Äiti vain koittaa varmistua viikon välein, että on vielä hengissä... En kerro tästä kellekään perheen ulkopuoliselle, asia on yksityinen ja pskat neuvot aivan turhia. Luin jonkun yhdysvaltalaisen tutkimuksen, että 27 %:ssa perheistä on tapahtunut jonkinlainen välirikko, tosin perheen määritelmää en muista. Ei niin harvinaista kuitenkaan ja toiset ovat yrittäneet enemmän, toiset vähemmän, pitää yhteyttä. Kyllähän sitä oikeastaan päivittäin miettii, että missähän hel ve tissä se on...
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastan lastani äärettömän paljon. Silti kadun, että tein hänet. Tuntuu että olen liian heikko ja tämä on liian rankkaa. En pystynyt kuvittelemaan tällaista huolta ja menettämisen pelkoa.
Yhdyn todella tuohon kommenttiisi! Sekä huoli, hätä lapsista ja heidän pärjäämisestään elämässä syövät paljon iloa ja onnea äitiydestä minulla. Yksi kolmesta lapsestani on lisäksi päättänyt hylätä vanhempansa ja sisaruksensa kokonaan, joten hänen kohdallaan onnea äitiydestä en todellakaan tunne. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa olen kokenut isoa huolta hänen terveydentilastaan, pärjäämisestään ym ja nyt emme perheenä ole hänelle yhtään mitään. Kuulemma tuhonneet hänen lapsuutensa ja nuoruutensa. Olen aina rakastanut kaikkia kolmea lastani koko sydämestäni, mutta jos voisin muuttaa tilannetta jälkikäteen, en hankkisi ensimmäistäkään lasta. Sillä kannalla olin lähes 35v ikään saakka, mutta sitten biologia pyörsi järkipäätökseni.
Kyllä sille syynsä on jos lapsi perheensä hylkää. Tuskin kerrot nyt oleellisia asioita tähän liittyen. Jos kotioloissa on hyvä olla ja mukavaa, yhteyttä pidetään vielä aikuisenakin. Jotain teidän perheessä on vikana, mitä, en tiedä.
Niin, sinä sen varmasti paremmin tiedät kuin minä äitinä. Tämä on yksi asioista mitään ymmärtämättömien vakiovastauksista, jos kerron asiasta muille, kuin ystäville tai tutuille. Tämä yksi lapsista on siis ilmeisesti ainoa perheessämme, joka on ymmärtänyt, että jotain perheessämme on todella pahasti pielessä. Kiitos ymmärtämättömyydestäsi.
No onneksi sulla on ne 2 äidin lellikkiä kuitenkin. Jo tekstistäsi huokuu inho tuota yhtä lasta, mustaa lammasta, kohtaan. En ihmettele että on välit poikki.
Voi kauheeta, mikä kommentti. Olen todella rakastanut kaikkia lapsiani aina sydämestäni. Toivottavasti sinulle tuli hyvä mieli kommentistasi, jonka sait ulostettua, minulla on perheemme tilanteesta joka tapauksessa niin surullinen ja kurja olo, ettet pysty sitä tuolla "kannustuksellasi" edes pahentamaan. Kannattaa jatkaa muiden tukemista noilla kommenteilla, sinulla on selvästi kykyä muiden tukemiseen.
Voi hyvänen aika mitä uhriutumista! Syynsä sille on, ettei lapsenne halua olla tekemisissä. Joku teidän perheen toiminnassa ahdistaa häntä niin paljon, ettei halua vapaaehtoisesti olla tekemisissä. Kuka tahansa olonsa hyväksi perheessä kokenut haluaa olla aikuisenakin tekemisissä perheensä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastan lastani äärettömän paljon. Silti kadun, että tein hänet. Tuntuu että olen liian heikko ja tämä on liian rankkaa. En pystynyt kuvittelemaan tällaista huolta ja menettämisen pelkoa.
Yhdyn todella tuohon kommenttiisi! Sekä huoli, hätä lapsista ja heidän pärjäämisestään elämässä syövät paljon iloa ja onnea äitiydestä minulla. Yksi kolmesta lapsestani on lisäksi päättänyt hylätä vanhempansa ja sisaruksensa kokonaan, joten hänen kohdallaan onnea äitiydestä en todellakaan tunne. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa olen kokenut isoa huolta hänen terveydentilastaan, pärjäämisestään ym ja nyt emme perheenä ole hänelle yhtään mitään. Kuulemma tuhonneet hänen lapsuutensa ja nuoruutensa. Olen aina rakastanut kaikkia kolmea lastani koko sydämestäni, mutta jos voisin muuttaa tilannetta jälkikäteen, en hankkisi ensimmäistäkään lasta. Sillä kannalla olin lähes 35v ikään saakka, mutta sitten biologia pyörsi järkipäätökseni.
Kyllä sille syynsä on jos lapsi perheensä hylkää. Tuskin kerrot nyt oleellisia asioita tähän liittyen. Jos kotioloissa on hyvä olla ja mukavaa, yhteyttä pidetään vielä aikuisenakin. Jotain teidän perheessä on vikana, mitä, en tiedä.
Niin, sinä sen varmasti paremmin tiedät kuin minä äitinä. Tämä on yksi asioista mitään ymmärtämättömien vakiovastauksista, jos kerron asiasta muille, kuin ystäville tai tutuille. Tämä yksi lapsista on siis ilmeisesti ainoa perheessämme, joka on ymmärtänyt, että jotain perheessämme on todella pahasti pielessä. Kiitos ymmärtämättömyydestäsi.
No onneksi sulla on ne 2 äidin lellikkiä kuitenkin. Jo tekstistäsi huokuu inho tuota yhtä lasta, mustaa lammasta, kohtaan. En ihmettele että on välit poikki.
Voi kauheeta, mikä kommentti. Olen todella rakastanut kaikkia lapsiani aina sydämestäni. Toivottavasti sinulle tuli hyvä mieli kommentistasi, jonka sait ulostettua, minulla on perheemme tilanteesta joka tapauksessa niin surullinen ja kurja olo, ettet pysty sitä tuolla "kannustuksellasi" edes pahentamaan. Kannattaa jatkaa muiden tukemista noilla kommenteilla, sinulla on selvästi kykyä muiden tukemiseen.
Miksi jonkun pitäisi tukea sinua siitä ettei seurasi ole mieluista? Ihme logiikka. Kannattaisiko ehkä katsoa peiliin ja hyväksyä kohtalonsa ilman vinkumista ja lapsen syyttelemistä.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastan lastani äärettömän paljon. Silti kadun, että tein hänet. Tuntuu että olen liian heikko ja tämä on liian rankkaa. En pystynyt kuvittelemaan tällaista huolta ja menettämisen pelkoa.
Yhdyn todella tuohon kommenttiisi! Sekä huoli, hätä lapsista ja heidän pärjäämisestään elämässä syövät paljon iloa ja onnea äitiydestä minulla. Yksi kolmesta lapsestani on lisäksi päättänyt hylätä vanhempansa ja sisaruksensa kokonaan, joten hänen kohdallaan onnea äitiydestä en todellakaan tunne. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa olen kokenut isoa huolta hänen terveydentilastaan, pärjäämisestään ym ja nyt emme perheenä ole hänelle yhtään mitään. Kuulemma tuhonneet hänen lapsuutensa ja nuoruutensa. Olen aina rakastanut kaikkia kolmea lastani koko sydämestäni, mutta jos voisin muuttaa tilannetta jälkikäteen, en hankkisi ensimmäistäkään lasta. Sillä kannalla olin lähes 35v ikään saakka, mutta sitten biologia pyörsi järkipäätökseni.
Kyllä sille syynsä on jos lapsi perheensä hylkää. Tuskin kerrot nyt oleellisia asioita tähän liittyen. Jos kotioloissa on hyvä olla ja mukavaa, yhteyttä pidetään vielä aikuisenakin. Jotain teidän perheessä on vikana, mitä, en tiedä.
Niin, sinä sen varmasti paremmin tiedät kuin minä äitinä. Tämä on yksi asioista mitään ymmärtämättömien vakiovastauksista, jos kerron asiasta muille, kuin ystäville tai tutuille. Tämä yksi lapsista on siis ilmeisesti ainoa perheessämme, joka on ymmärtänyt, että jotain perheessämme on todella pahasti pielessä. Kiitos ymmärtämättömyydestäsi.
Siitähän on lukuisia tutkimuksia kuinka ryhmädynamiikka muiden välillä lujittuu sillä että heillä on yhteinen uhri jonka vioista yhdessä mässäillä ja närkästyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastan lastani äärettömän paljon. Silti kadun, että tein hänet. Tuntuu että olen liian heikko ja tämä on liian rankkaa. En pystynyt kuvittelemaan tällaista huolta ja menettämisen pelkoa.
Yhdyn todella tuohon kommenttiisi! Sekä huoli, hätä lapsista ja heidän pärjäämisestään elämässä syövät paljon iloa ja onnea äitiydestä minulla. Yksi kolmesta lapsestani on lisäksi päättänyt hylätä vanhempansa ja sisaruksensa kokonaan, joten hänen kohdallaan onnea äitiydestä en todellakaan tunne. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa olen kokenut isoa huolta hänen terveydentilastaan, pärjäämisestään ym ja nyt emme perheenä ole hänelle yhtään mitään. Kuulemma tuhonneet hänen lapsuutensa ja nuoruutensa. Olen aina rakastanut kaikkia kolmea lastani koko sydämestäni, mutta jos voisin muuttaa tilannetta jälkikäteen, en hankkisi ensimmäistäkään lasta. Sillä kannalla olin lähes 35v ikään saakka, mutta sitten biologia pyörsi järkipäätökseni.
Kyllä sille syynsä on jos lapsi perheensä hylkää. Tuskin kerrot nyt oleellisia asioita tähän liittyen. Jos kotioloissa on hyvä olla ja mukavaa, yhteyttä pidetään vielä aikuisenakin. Jotain teidän perheessä on vikana, mitä, en tiedä.
Niin, sinä sen varmasti paremmin tiedät kuin minä äitinä. Tämä on yksi asioista mitään ymmärtämättömien vakiovastauksista, jos kerron asiasta muille, kuin ystäville tai tutuille. Tämä yksi lapsista on siis ilmeisesti ainoa perheessämme, joka on ymmärtänyt, että jotain perheessämme on todella pahasti pielessä. Kiitos ymmärtämättömyydestäsi.
No onneksi sulla on ne 2 äidin lellikkiä kuitenkin. Jo tekstistäsi huokuu inho tuota yhtä lasta, mustaa lammasta, kohtaan. En ihmettele että on välit poikki.
Voi kauheeta, mikä kommentti. Olen todella rakastanut kaikkia lapsiani aina sydämestäni. Toivottavasti sinulle tuli hyvä mieli kommentistasi, jonka sait ulostettua, minulla on perheemme tilanteesta joka tapauksessa niin surullinen ja kurja olo, ettet pysty sitä tuolla "kannustuksellasi" edes pahentamaan. Kannattaa jatkaa muiden tukemista noilla kommenteilla, sinulla on selvästi kykyä muiden tukemiseen.
Miksi jonkun pitäisi tukea sinua siitä ettei seurasi ole mieluista? Ihme logiikka. Kannattaisiko ehkä katsoa peiliin ja hyväksyä kohtalonsa ilman vinkumista ja lapsen syyttelemistä.
-eri
Missä kohtaa näet lapsen syyttelemistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastan lastani äärettömän paljon. Silti kadun, että tein hänet. Tuntuu että olen liian heikko ja tämä on liian rankkaa. En pystynyt kuvittelemaan tällaista huolta ja menettämisen pelkoa.
Yhdyn todella tuohon kommenttiisi! Sekä huoli, hätä lapsista ja heidän pärjäämisestään elämässä syövät paljon iloa ja onnea äitiydestä minulla. Yksi kolmesta lapsestani on lisäksi päättänyt hylätä vanhempansa ja sisaruksensa kokonaan, joten hänen kohdallaan onnea äitiydestä en todellakaan tunne. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa olen kokenut isoa huolta hänen terveydentilastaan, pärjäämisestään ym ja nyt emme perheenä ole hänelle yhtään mitään. Kuulemma tuhonneet hänen lapsuutensa ja nuoruutensa. Olen aina rakastanut kaikkia kolmea lastani koko sydämestäni, mutta jos voisin muuttaa tilannetta jälkikäteen, en hankkisi ensimmäistäkään lasta. Sillä kannalla olin lähes 35v ikään saakka, mutta sitten biologia pyörsi järkipäätökseni.
Kyllä sille syynsä on jos lapsi perheensä hylkää. Tuskin kerrot nyt oleellisia asioita tähän liittyen. Jos kotioloissa on hyvä olla ja mukavaa, yhteyttä pidetään vielä aikuisenakin. Jotain teidän perheessä on vikana, mitä, en tiedä.
Niin, sinä sen varmasti paremmin tiedät kuin minä äitinä. Tämä on yksi asioista mitään ymmärtämättömien vakiovastauksista, jos kerron asiasta muille, kuin ystäville tai tutuille. Tämä yksi lapsista on siis ilmeisesti ainoa perheessämme, joka on ymmärtänyt, että jotain perheessämme on todella pahasti pielessä. Kiitos ymmärtämättömyydestäsi.
No onneksi sulla on ne 2 äidin lellikkiä kuitenkin. Jo tekstistäsi huokuu inho tuota yhtä lasta, mustaa lammasta, kohtaan. En ihmettele että on välit poikki.
Voi kauheeta, mikä kommentti. Olen todella rakastanut kaikkia lapsiani aina sydämestäni. Toivottavasti sinulle tuli hyvä mieli kommentistasi, jonka sait ulostettua, minulla on perheemme tilanteesta joka tapauksessa niin surullinen ja kurja olo, ettet pysty sitä tuolla "kannustuksellasi" edes pahentamaan. Kannattaa jatkaa muiden tukemista noilla kommenteilla, sinulla on selvästi kykyä muiden tukemiseen.
Voi hyvänen aika mitä uhriutumista! Syynsä sille on, ettei lapsenne halua olla tekemisissä. Joku teidän perheen toiminnassa ahdistaa häntä niin paljon, ettei halua vapaaehtoisesti olla tekemisissä. Kuka tahansa olonsa hyväksi perheessä kokenut haluaa olla aikuisenakin tekemisissä perheensä kanssa.
Lopeta nyt jo hyvä ihminen, kun et tilanteesta mitään tiedä. Menneisyydestä puhumattakaan. Pimeää settiä.
Taas nähdään tässäkin ketjussa miten äidin syyllistäminen on ihmisillä lähestulkoon verissä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastan lastani äärettömän paljon. Silti kadun, että tein hänet. Tuntuu että olen liian heikko ja tämä on liian rankkaa. En pystynyt kuvittelemaan tällaista huolta ja menettämisen pelkoa.
Yhdyn todella tuohon kommenttiisi! Sekä huoli, hätä lapsista ja heidän pärjäämisestään elämässä syövät paljon iloa ja onnea äitiydestä minulla. Yksi kolmesta lapsestani on lisäksi päättänyt hylätä vanhempansa ja sisaruksensa kokonaan, joten hänen kohdallaan onnea äitiydestä en todellakaan tunne. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa olen kokenut isoa huolta hänen terveydentilastaan, pärjäämisestään ym ja nyt emme perheenä ole hänelle yhtään mitään. Kuulemma tuhonneet hänen lapsuutensa ja nuoruutensa. Olen aina rakastanut kaikkia kolmea lastani koko sydämestäni, mutta jos voisin muuttaa tilannetta jälkikäteen, en hankkisi ensimmäistäkään lasta. Sillä kannalla olin lähes 35v ikään saakka, mutta sitten biologia pyörsi järkipäätökseni.
Kyllä sille syynsä on jos lapsi perheensä hylkää. Tuskin kerrot nyt oleellisia asioita tähän liittyen. Jos kotioloissa on hyvä olla ja mukavaa, yhteyttä pidetään vielä aikuisenakin. Jotain teidän perheessä on vikana, mitä, en tiedä.
Niin, sinä sen varmasti paremmin tiedät kuin minä äitinä. Tämä on yksi asioista mitään ymmärtämättömien vakiovastauksista, jos kerron asiasta muille, kuin ystäville tai tutuille. Tämä yksi lapsista on siis ilmeisesti ainoa perheessämme, joka on ymmärtänyt, että jotain perheessämme on todella pahasti pielessä. Kiitos ymmärtämättömyydestäsi.
No onneksi sulla on ne 2 äidin lellikkiä kuitenkin. Jo tekstistäsi huokuu inho tuota yhtä lasta, mustaa lammasta, kohtaan. En ihmettele että on välit poikki.
Voi kauheeta, mikä kommentti. Olen todella rakastanut kaikkia lapsiani aina sydämestäni. Toivottavasti sinulle tuli hyvä mieli kommentistasi, jonka sait ulostettua, minulla on perheemme tilanteesta joka tapauksessa niin surullinen ja kurja olo, ettet pysty sitä tuolla "kannustuksellasi" edes pahentamaan. Kannattaa jatkaa muiden tukemista noilla kommenteilla, sinulla on selvästi kykyä muiden tukemiseen.
Miksi jonkun pitäisi tukea sinua siitä ettei seurasi ole mieluista? Ihme logiikka. Kannattaisiko ehkä katsoa peiliin ja hyväksyä kohtalonsa ilman vinkumista ja lapsen syyttelemistä.
-eri
Missä kohtaa näet lapsen syyttelemistä?
Siinä ettet hyväksy peiliin katsomista vaan kiukuttelet sen ehdottamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastan lastani äärettömän paljon. Silti kadun, että tein hänet. Tuntuu että olen liian heikko ja tämä on liian rankkaa. En pystynyt kuvittelemaan tällaista huolta ja menettämisen pelkoa.
Yhdyn todella tuohon kommenttiisi! Sekä huoli, hätä lapsista ja heidän pärjäämisestään elämässä syövät paljon iloa ja onnea äitiydestä minulla. Yksi kolmesta lapsestani on lisäksi päättänyt hylätä vanhempansa ja sisaruksensa kokonaan, joten hänen kohdallaan onnea äitiydestä en todellakaan tunne. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa olen kokenut isoa huolta hänen terveydentilastaan, pärjäämisestään ym ja nyt emme perheenä ole hänelle yhtään mitään. Kuulemma tuhonneet hänen lapsuutensa ja nuoruutensa. Olen aina rakastanut kaikkia kolmea lastani koko sydämestäni, mutta jos voisin muuttaa tilannetta jälkikäteen, en hankkisi ensimmäistäkään lasta. Sillä kannalla olin lähes 35v ikään saakka, mutta sitten biologia pyörsi järkipäätökseni.
Kyllä sille syynsä on jos lapsi perheensä hylkää. Tuskin kerrot nyt oleellisia asioita tähän liittyen. Jos kotioloissa on hyvä olla ja mukavaa, yhteyttä pidetään vielä aikuisenakin. Jotain teidän perheessä on vikana, mitä, en tiedä.
Niin, sinä sen varmasti paremmin tiedät kuin minä äitinä. Tämä on yksi asioista mitään ymmärtämättömien vakiovastauksista, jos kerron asiasta muille, kuin ystäville tai tutuille. Tämä yksi lapsista on siis ilmeisesti ainoa perheessämme, joka on ymmärtänyt, että jotain perheessämme on todella pahasti pielessä. Kiitos ymmärtämättömyydestäsi.
No onneksi sulla on ne 2 äidin lellikkiä kuitenkin. Jo tekstistäsi huokuu inho tuota yhtä lasta, mustaa lammasta, kohtaan. En ihmettele että on välit poikki.
Voi kauheeta, mikä kommentti. Olen todella rakastanut kaikkia lapsiani aina sydämestäni. Toivottavasti sinulle tuli hyvä mieli kommentistasi, jonka sait ulostettua, minulla on perheemme tilanteesta joka tapauksessa niin surullinen ja kurja olo, ettet pysty sitä tuolla "kannustuksellasi" edes pahentamaan. Kannattaa jatkaa muiden tukemista noilla kommenteilla, sinulla on selvästi kykyä muiden tukemiseen.
Voi hyvänen aika mitä uhriutumista! Syynsä sille on, ettei lapsenne halua olla tekemisissä. Joku teidän perheen toiminnassa ahdistaa häntä niin paljon, ettei halua vapaaehtoisesti olla tekemisissä. Kuka tahansa olonsa hyväksi perheessä kokenut haluaa olla aikuisenakin tekemisissä perheensä kanssa.
Lopeta nyt jo hyvä ihminen, kun et tilanteesta mitään tiedä. Menneisyydestä puhumattakaan. Pimeää settiä.
Taas nähdään tässäkin ketjussa miten äidin syyllistäminen on ihmisillä lähestulkoon verissä.
Ap
Jos äiti kävisi diagnosoitavana niin saataisiin jotain selvyyttä siihenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastan lastani äärettömän paljon. Silti kadun, että tein hänet. Tuntuu että olen liian heikko ja tämä on liian rankkaa. En pystynyt kuvittelemaan tällaista huolta ja menettämisen pelkoa.
Yhdyn todella tuohon kommenttiisi! Sekä huoli, hätä lapsista ja heidän pärjäämisestään elämässä syövät paljon iloa ja onnea äitiydestä minulla. Yksi kolmesta lapsestani on lisäksi päättänyt hylätä vanhempansa ja sisaruksensa kokonaan, joten hänen kohdallaan onnea äitiydestä en todellakaan tunne. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa olen kokenut isoa huolta hänen terveydentilastaan, pärjäämisestään ym ja nyt emme perheenä ole hänelle yhtään mitään. Kuulemma tuhonneet hänen lapsuutensa ja nuoruutensa. Olen aina rakastanut kaikkia kolmea lastani koko sydämestäni, mutta jos voisin muuttaa tilannetta jälkikäteen, en hankkisi ensimmäistäkään lasta. Sillä kannalla olin lähes 35v ikään saakka, mutta sitten biologia pyörsi järkipäätökseni.
Kyllä sille syynsä on jos lapsi perheensä hylkää. Tuskin kerrot nyt oleellisia asioita tähän liittyen. Jos kotioloissa on hyvä olla ja mukavaa, yhteyttä pidetään vielä aikuisenakin. Jotain teidän perheessä on vikana, mitä, en tiedä.
Niin, sinä sen varmasti paremmin tiedät kuin minä äitinä. Tämä on yksi asioista mitään ymmärtämättömien vakiovastauksista, jos kerron asiasta muille, kuin ystäville tai tutuille. Tämä yksi lapsista on siis ilmeisesti ainoa perheessämme, joka on ymmärtänyt, että jotain perheessämme on todella pahasti pielessä. Kiitos ymmärtämättömyydestäsi.
No onneksi sulla on ne 2 äidin lellikkiä kuitenkin. Jo tekstistäsi huokuu inho tuota yhtä lasta, mustaa lammasta, kohtaan. En ihmettele että on välit poikki.
Voi kauheeta, mikä kommentti. Olen todella rakastanut kaikkia lapsiani aina sydämestäni. Toivottavasti sinulle tuli hyvä mieli kommentistasi, jonka sait ulostettua, minulla on perheemme tilanteesta joka tapauksessa niin surullinen ja kurja olo, ettet pysty sitä tuolla "kannustuksellasi" edes pahentamaan. Kannattaa jatkaa muiden tukemista noilla kommenteilla, sinulla on selvästi kykyä muiden tukemiseen.
Voi hyvänen aika mitä uhriutumista! Syynsä sille on, ettei lapsenne halua olla tekemisissä. Joku teidän perheen toiminnassa ahdistaa häntä niin paljon, ettei halua vapaaehtoisesti olla tekemisissä. Kuka tahansa olonsa hyväksi perheessä kokenut haluaa olla aikuisenakin tekemisissä perheensä kanssa.
Lopeta nyt jo hyvä ihminen, kun et tilanteesta mitään tiedä. Menneisyydestä puhumattakaan. Pimeää settiä.
Taas nähdään tässäkin ketjussa miten äidin syyllistäminen on ihmisillä lähestulkoon verissä.
Ap
Aplle menee näköjään kaikki läpi. Tässäkin narsisistimainen uhriutuminen, jossa äiti ei näe vikaa missään muussa kuin lapsessaan. Eihän nyt HEIDÄN hohdokkaassa perheessä ole mitään ongelmia. Voin kuvitella millaiset kulissit on pystyssä. Yksi oli fiksu ja rakensi oman elämän erilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastan lastani äärettömän paljon. Silti kadun, että tein hänet. Tuntuu että olen liian heikko ja tämä on liian rankkaa. En pystynyt kuvittelemaan tällaista huolta ja menettämisen pelkoa.
Yhdyn todella tuohon kommenttiisi! Sekä huoli, hätä lapsista ja heidän pärjäämisestään elämässä syövät paljon iloa ja onnea äitiydestä minulla. Yksi kolmesta lapsestani on lisäksi päättänyt hylätä vanhempansa ja sisaruksensa kokonaan, joten hänen kohdallaan onnea äitiydestä en todellakaan tunne. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa olen kokenut isoa huolta hänen terveydentilastaan, pärjäämisestään ym ja nyt emme perheenä ole hänelle yhtään mitään. Kuulemma tuhonneet hänen lapsuutensa ja nuoruutensa. Olen aina rakastanut kaikkia kolmea lastani koko sydämestäni, mutta jos voisin muuttaa tilannetta jälkikäteen, en hankkisi ensimmäistäkään lasta. Sillä kannalla olin lähes 35v ikään saakka, mutta sitten biologia pyörsi järkipäätökseni.
Kyllä sille syynsä on jos lapsi perheensä hylkää. Tuskin kerrot nyt oleellisia asioita tähän liittyen. Jos kotioloissa on hyvä olla ja mukavaa, yhteyttä pidetään vielä aikuisenakin. Jotain teidän perheessä on vikana, mitä, en tiedä.
Niin, sinä sen varmasti paremmin tiedät kuin minä äitinä. Tämä on yksi asioista mitään ymmärtämättömien vakiovastauksista, jos kerron asiasta muille, kuin ystäville tai tutuille. Tämä yksi lapsista on siis ilmeisesti ainoa perheessämme, joka on ymmärtänyt, että jotain perheessämme on todella pahasti pielessä. Kiitos ymmärtämättömyydestäsi.
No onneksi sulla on ne 2 äidin lellikkiä kuitenkin. Jo tekstistäsi huokuu inho tuota yhtä lasta, mustaa lammasta, kohtaan. En ihmettele että on välit poikki.
Voi kauheeta, mikä kommentti. Olen todella rakastanut kaikkia lapsiani aina sydämestäni. Toivottavasti sinulle tuli hyvä mieli kommentistasi, jonka sait ulostettua, minulla on perheemme tilanteesta joka tapauksessa niin surullinen ja kurja olo, ettet pysty sitä tuolla "kannustuksellasi" edes pahentamaan. Kannattaa jatkaa muiden tukemista noilla kommenteilla, sinulla on selvästi kykyä muiden tukemiseen.
Voi hyvänen aika mitä uhriutumista! Syynsä sille on, ettei lapsenne halua olla tekemisissä. Joku teidän perheen toiminnassa ahdistaa häntä niin paljon, ettei halua vapaaehtoisesti olla tekemisissä. Kuka tahansa olonsa hyväksi perheessä kokenut haluaa olla aikuisenakin tekemisissä perheensä kanssa.
Lopeta nyt jo hyvä ihminen, kun et tilanteesta mitään tiedä. Menneisyydestä puhumattakaan. Pimeää settiä.
Taas nähdään tässäkin ketjussa miten äidin syyllistäminen on ihmisillä lähestulkoon verissä.
Ap
Jos äiti kävisi diagnosoitavana niin saataisiin jotain selvyyttä siihenkin.
Kuinka usein henkisesti sairas ymmärtää itse olevansa sellainen, edes vihjeen jälkeen, että hakeutuisi hoitoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastan lastani äärettömän paljon. Silti kadun, että tein hänet. Tuntuu että olen liian heikko ja tämä on liian rankkaa. En pystynyt kuvittelemaan tällaista huolta ja menettämisen pelkoa.
Yhdyn todella tuohon kommenttiisi! Sekä huoli, hätä lapsista ja heidän pärjäämisestään elämässä syövät paljon iloa ja onnea äitiydestä minulla. Yksi kolmesta lapsestani on lisäksi päättänyt hylätä vanhempansa ja sisaruksensa kokonaan, joten hänen kohdallaan onnea äitiydestä en todellakaan tunne. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa olen kokenut isoa huolta hänen terveydentilastaan, pärjäämisestään ym ja nyt emme perheenä ole hänelle yhtään mitään. Kuulemma tuhonneet hänen lapsuutensa ja nuoruutensa. Olen aina rakastanut kaikkia kolmea lastani koko sydämestäni, mutta jos voisin muuttaa tilannetta jälkikäteen, en hankkisi ensimmäistäkään lasta. Sillä kannalla olin lähes 35v ikään saakka, mutta sitten biologia pyörsi järkipäätökseni.
Kyllä sille syynsä on jos lapsi perheensä hylkää. Tuskin kerrot nyt oleellisia asioita tähän liittyen. Jos kotioloissa on hyvä olla ja mukavaa, yhteyttä pidetään vielä aikuisenakin. Jotain teidän perheessä on vikana, mitä, en tiedä.
Niin, sinä sen varmasti paremmin tiedät kuin minä äitinä. Tämä on yksi asioista mitään ymmärtämättömien vakiovastauksista, jos kerron asiasta muille, kuin ystäville tai tutuille. Tämä yksi lapsista on siis ilmeisesti ainoa perheessämme, joka on ymmärtänyt, että jotain perheessämme on todella pahasti pielessä. Kiitos ymmärtämättömyydestäsi.
No onneksi sulla on ne 2 äidin lellikkiä kuitenkin. Jo tekstistäsi huokuu inho tuota yhtä lasta, mustaa lammasta, kohtaan. En ihmettele että on välit poikki.
Voi kauheeta, mikä kommentti. Olen todella rakastanut kaikkia lapsiani aina sydämestäni. Toivottavasti sinulle tuli hyvä mieli kommentistasi, jonka sait ulostettua, minulla on perheemme tilanteesta joka tapauksessa niin surullinen ja kurja olo, ettet pysty sitä tuolla "kannustuksellasi" edes pahentamaan. Kannattaa jatkaa muiden tukemista noilla kommenteilla, sinulla on selvästi kykyä muiden tukemiseen.
Voi hyvänen aika mitä uhriutumista! Syynsä sille on, ettei lapsenne halua olla tekemisissä. Joku teidän perheen toiminnassa ahdistaa häntä niin paljon, ettei halua vapaaehtoisesti olla tekemisissä. Kuka tahansa olonsa hyväksi perheessä kokenut haluaa olla aikuisenakin tekemisissä perheensä kanssa.
Lopeta nyt jo hyvä ihminen, kun et tilanteesta mitään tiedä. Menneisyydestä puhumattakaan. Pimeää settiä.
Taas nähdään tässäkin ketjussa miten äidin syyllistäminen on ihmisillä lähestulkoon verissä.
Ap
Aplle menee näköjään kaikki läpi. Tässäkin narsisistimainen uhriutuminen, jossa äiti ei näe vikaa missään muussa kuin lapsessaan. Eihän nyt HEIDÄN hohdokkaassa perheessä ole mitään ongelmia. Voin kuvitella millaiset kulissit on pystyssä. Yksi oli fiksu ja rakensi oman elämän erilleen.
Ei hän ole sanonut mitään tuollaista. Ja koska en tilanteesta tiedä, en myöskään näe tarpeelliseksi lytätä ja syyllistää tuntematonta ihmistä palstalla.
Taitaa nyt omat traumat puskea läpi aika voimakkaasti, kun noin vahvoja tunteita herää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastan lastani äärettömän paljon. Silti kadun, että tein hänet. Tuntuu että olen liian heikko ja tämä on liian rankkaa. En pystynyt kuvittelemaan tällaista huolta ja menettämisen pelkoa.
Yhdyn todella tuohon kommenttiisi! Sekä huoli, hätä lapsista ja heidän pärjäämisestään elämässä syövät paljon iloa ja onnea äitiydestä minulla. Yksi kolmesta lapsestani on lisäksi päättänyt hylätä vanhempansa ja sisaruksensa kokonaan, joten hänen kohdallaan onnea äitiydestä en todellakaan tunne. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa olen kokenut isoa huolta hänen terveydentilastaan, pärjäämisestään ym ja nyt emme perheenä ole hänelle yhtään mitään. Kuulemma tuhonneet hänen lapsuutensa ja nuoruutensa. Olen aina rakastanut kaikkia kolmea lastani koko sydämestäni, mutta jos voisin muuttaa tilannetta jälkikäteen, en hankkisi ensimmäistäkään lasta. Sillä kannalla olin lähes 35v ikään saakka, mutta sitten biologia pyörsi järkipäätökseni.
Kyllä sille syynsä on jos lapsi perheensä hylkää. Tuskin kerrot nyt oleellisia asioita tähän liittyen. Jos kotioloissa on hyvä olla ja mukavaa, yhteyttä pidetään vielä aikuisenakin. Jotain teidän perheessä on vikana, mitä, en tiedä.
Niin, sinä sen varmasti paremmin tiedät kuin minä äitinä. Tämä on yksi asioista mitään ymmärtämättömien vakiovastauksista, jos kerron asiasta muille, kuin ystäville tai tutuille. Tämä yksi lapsista on siis ilmeisesti ainoa perheessämme, joka on ymmärtänyt, että jotain perheessämme on todella pahasti pielessä. Kiitos ymmärtämättömyydestäsi.
No onneksi sulla on ne 2 äidin lellikkiä kuitenkin. Jo tekstistäsi huokuu inho tuota yhtä lasta, mustaa lammasta, kohtaan. En ihmettele että on välit poikki.
Voi kauheeta, mikä kommentti. Olen todella rakastanut kaikkia lapsiani aina sydämestäni. Toivottavasti sinulle tuli hyvä mieli kommentistasi, jonka sait ulostettua, minulla on perheemme tilanteesta joka tapauksessa niin surullinen ja kurja olo, ettet pysty sitä tuolla "kannustuksellasi" edes pahentamaan. Kannattaa jatkaa muiden tukemista noilla kommenteilla, sinulla on selvästi kykyä muiden tukemiseen.
Voi hyvänen aika mitä uhriutumista! Syynsä sille on, ettei lapsenne halua olla tekemisissä. Joku teidän perheen toiminnassa ahdistaa häntä niin paljon, ettei halua vapaaehtoisesti olla tekemisissä. Kuka tahansa olonsa hyväksi perheessä kokenut haluaa olla aikuisenakin tekemisissä perheensä kanssa.
Lopeta nyt jo hyvä ihminen, kun et tilanteesta mitään tiedä. Menneisyydestä puhumattakaan. Pimeää settiä.
Taas nähdään tässäkin ketjussa miten äidin syyllistäminen on ihmisillä lähestulkoon verissä.
Ap
Aplle menee näköjään kaikki läpi. Tässäkin narsisistimainen uhriutuminen, jossa äiti ei näe vikaa missään muussa kuin lapsessaan. Eihän nyt HEIDÄN hohdokkaassa perheessä ole mitään ongelmia. Voin kuvitella millaiset kulissit on pystyssä. Yksi oli fiksu ja rakensi oman elämän erilleen.
Olisi mielenkiintoista tietää mitä muita eroja yhdessä on sisaruksiin nähden, kuin että ei pidä yhteyttä. Onko äo korkeampi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastan lastani äärettömän paljon. Silti kadun, että tein hänet. Tuntuu että olen liian heikko ja tämä on liian rankkaa. En pystynyt kuvittelemaan tällaista huolta ja menettämisen pelkoa.
Yhdyn todella tuohon kommenttiisi! Sekä huoli, hätä lapsista ja heidän pärjäämisestään elämässä syövät paljon iloa ja onnea äitiydestä minulla. Yksi kolmesta lapsestani on lisäksi päättänyt hylätä vanhempansa ja sisaruksensa kokonaan, joten hänen kohdallaan onnea äitiydestä en todellakaan tunne. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa olen kokenut isoa huolta hänen terveydentilastaan, pärjäämisestään ym ja nyt emme perheenä ole hänelle yhtään mitään. Kuulemma tuhonneet hänen lapsuutensa ja nuoruutensa. Olen aina rakastanut kaikkia kolmea lastani koko sydämestäni, mutta jos voisin muuttaa tilannetta jälkikäteen, en hankkisi ensimmäistäkään lasta. Sillä kannalla olin lähes 35v ikään saakka, mutta sitten biologia pyörsi järkipäätökseni.
Kyllä sille syynsä on jos lapsi perheensä hylkää. Tuskin kerrot nyt oleellisia asioita tähän liittyen. Jos kotioloissa on hyvä olla ja mukavaa, yhteyttä pidetään vielä aikuisenakin. Jotain teidän perheessä on vikana, mitä, en tiedä.
Niin, sinä sen varmasti paremmin tiedät kuin minä äitinä. Tämä on yksi asioista mitään ymmärtämättömien vakiovastauksista, jos kerron asiasta muille, kuin ystäville tai tutuille. Tämä yksi lapsista on siis ilmeisesti ainoa perheessämme, joka on ymmärtänyt, että jotain perheessämme on todella pahasti pielessä. Kiitos ymmärtämättömyydestäsi.
No onneksi sulla on ne 2 äidin lellikkiä kuitenkin. Jo tekstistäsi huokuu inho tuota yhtä lasta, mustaa lammasta, kohtaan. En ihmettele että on välit poikki.
Voi kauheeta, mikä kommentti. Olen todella rakastanut kaikkia lapsiani aina sydämestäni. Toivottavasti sinulle tuli hyvä mieli kommentistasi, jonka sait ulostettua, minulla on perheemme tilanteesta joka tapauksessa niin surullinen ja kurja olo, ettet pysty sitä tuolla "kannustuksellasi" edes pahentamaan. Kannattaa jatkaa muiden tukemista noilla kommenteilla, sinulla on selvästi kykyä muiden tukemiseen.
Voi hyvänen aika mitä uhriutumista! Syynsä sille on, ettei lapsenne halua olla tekemisissä. Joku teidän perheen toiminnassa ahdistaa häntä niin paljon, ettei halua vapaaehtoisesti olla tekemisissä. Kuka tahansa olonsa hyväksi perheessä kokenut haluaa olla aikuisenakin tekemisissä perheensä kanssa.
Lopeta nyt jo hyvä ihminen, kun et tilanteesta mitään tiedä. Menneisyydestä puhumattakaan. Pimeää settiä.
Taas nähdään tässäkin ketjussa miten äidin syyllistäminen on ihmisillä lähestulkoon verissä.
Ap
Jos äiti kävisi diagnosoitavana niin saataisiin jotain selvyyttä siihenkin.
Ei välttämättä. Vaatisi salakuvausta koska narsku kyllä ymmärtää käyttäytyvänsä huonosti koska korjaa käytöstään vieraiden seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastan lastani äärettömän paljon. Silti kadun, että tein hänet. Tuntuu että olen liian heikko ja tämä on liian rankkaa. En pystynyt kuvittelemaan tällaista huolta ja menettämisen pelkoa.
Yhdyn todella tuohon kommenttiisi! Sekä huoli, hätä lapsista ja heidän pärjäämisestään elämässä syövät paljon iloa ja onnea äitiydestä minulla. Yksi kolmesta lapsestani on lisäksi päättänyt hylätä vanhempansa ja sisaruksensa kokonaan, joten hänen kohdallaan onnea äitiydestä en todellakaan tunne. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa olen kokenut isoa huolta hänen terveydentilastaan, pärjäämisestään ym ja nyt emme perheenä ole hänelle yhtään mitään. Kuulemma tuhonneet hänen lapsuutensa ja nuoruutensa. Olen aina rakastanut kaikkia kolmea lastani koko sydämestäni, mutta jos voisin muuttaa tilannetta jälkikäteen, en hankkisi ensimmäistäkään lasta. Sillä kannalla olin lähes 35v ikään saakka, mutta sitten biologia pyörsi järkipäätökseni.
Kyllä sille syynsä on jos lapsi perheensä hylkää. Tuskin kerrot nyt oleellisia asioita tähän liittyen. Jos kotioloissa on hyvä olla ja mukavaa, yhteyttä pidetään vielä aikuisenakin. Jotain teidän perheessä on vikana, mitä, en tiedä.
Niin, sinä sen varmasti paremmin tiedät kuin minä äitinä. Tämä on yksi asioista mitään ymmärtämättömien vakiovastauksista, jos kerron asiasta muille, kuin ystäville tai tutuille. Tämä yksi lapsista on siis ilmeisesti ainoa perheessämme, joka on ymmärtänyt, että jotain perheessämme on todella pahasti pielessä. Kiitos ymmärtämättömyydestäsi.
No onneksi sulla on ne 2 äidin lellikkiä kuitenkin. Jo tekstistäsi huokuu inho tuota yhtä lasta, mustaa lammasta, kohtaan. En ihmettele että on välit poikki.
Voi kauheeta, mikä kommentti. Olen todella rakastanut kaikkia lapsiani aina sydämestäni. Toivottavasti sinulle tuli hyvä mieli kommentistasi, jonka sait ulostettua, minulla on perheemme tilanteesta joka tapauksessa niin surullinen ja kurja olo, ettet pysty sitä tuolla "kannustuksellasi" edes pahentamaan. Kannattaa jatkaa muiden tukemista noilla kommenteilla, sinulla on selvästi kykyä muiden tukemiseen.
Voi hyvänen aika mitä uhriutumista! Syynsä sille on, ettei lapsenne halua olla tekemisissä. Joku teidän perheen toiminnassa ahdistaa häntä niin paljon, ettei halua vapaaehtoisesti olla tekemisissä. Kuka tahansa olonsa hyväksi perheessä kokenut haluaa olla aikuisenakin tekemisissä perheensä kanssa.
Lopeta nyt jo hyvä ihminen, kun et tilanteesta mitään tiedä. Menneisyydestä puhumattakaan. Pimeää settiä.
Taas nähdään tässäkin ketjussa miten äidin syyllistäminen on ihmisillä lähestulkoon verissä.
Ap
Aplle menee näköjään kaikki läpi. Tässäkin narsisistimainen uhriutuminen, jossa äiti ei näe vikaa missään muussa kuin lapsessaan. Eihän nyt HEIDÄN hohdokkaassa perheessä ole mitään ongelmia. Voin kuvitella millaiset kulissit on pystyssä. Yksi oli fiksu ja rakensi oman elämän erilleen.
Ei hän ole sanonut mitään tuollaista. Ja koska en tilanteesta tiedä, en myöskään näe tarpeelliseksi lytätä ja syyllistää tuntematonta ihmistä palstalla.
Taitaa nyt omat traumat puskea läpi aika voimakkaasti, kun noin vahvoja tunteita herää.
Ap
Ei mulla ole ollut tarvetta katkaista välejä perheeseeni. Olen ilomielin heidän kanssaan tekemisissä. Että se siitä sinun "traumateoriasta".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastan lastani äärettömän paljon. Silti kadun, että tein hänet. Tuntuu että olen liian heikko ja tämä on liian rankkaa. En pystynyt kuvittelemaan tällaista huolta ja menettämisen pelkoa.
Yhdyn todella tuohon kommenttiisi! Sekä huoli, hätä lapsista ja heidän pärjäämisestään elämässä syövät paljon iloa ja onnea äitiydestä minulla. Yksi kolmesta lapsestani on lisäksi päättänyt hylätä vanhempansa ja sisaruksensa kokonaan, joten hänen kohdallaan onnea äitiydestä en todellakaan tunne. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa olen kokenut isoa huolta hänen terveydentilastaan, pärjäämisestään ym ja nyt emme perheenä ole hänelle yhtään mitään. Kuulemma tuhonneet hänen lapsuutensa ja nuoruutensa. Olen aina rakastanut kaikkia kolmea lastani koko sydämestäni, mutta jos voisin muuttaa tilannetta jälkikäteen, en hankkisi ensimmäistäkään lasta. Sillä kannalla olin lähes 35v ikään saakka, mutta sitten biologia pyörsi järkipäätökseni.
Kyllä sille syynsä on jos lapsi perheensä hylkää. Tuskin kerrot nyt oleellisia asioita tähän liittyen. Jos kotioloissa on hyvä olla ja mukavaa, yhteyttä pidetään vielä aikuisenakin. Jotain teidän perheessä on vikana, mitä, en tiedä.
Niin, sinä sen varmasti paremmin tiedät kuin minä äitinä. Tämä on yksi asioista mitään ymmärtämättömien vakiovastauksista, jos kerron asiasta muille, kuin ystäville tai tutuille. Tämä yksi lapsista on siis ilmeisesti ainoa perheessämme, joka on ymmärtänyt, että jotain perheessämme on todella pahasti pielessä. Kiitos ymmärtämättömyydestäsi.
No onneksi sulla on ne 2 äidin lellikkiä kuitenkin. Jo tekstistäsi huokuu inho tuota yhtä lasta, mustaa lammasta, kohtaan. En ihmettele että on välit poikki.
Voi kauheeta, mikä kommentti. Olen todella rakastanut kaikkia lapsiani aina sydämestäni. Toivottavasti sinulle tuli hyvä mieli kommentistasi, jonka sait ulostettua, minulla on perheemme tilanteesta joka tapauksessa niin surullinen ja kurja olo, ettet pysty sitä tuolla "kannustuksellasi" edes pahentamaan. Kannattaa jatkaa muiden tukemista noilla kommenteilla, sinulla on selvästi kykyä muiden tukemiseen.
Voi hyvänen aika mitä uhriutumista! Syynsä sille on, ettei lapsenne halua olla tekemisissä. Joku teidän perheen toiminnassa ahdistaa häntä niin paljon, ettei halua vapaaehtoisesti olla tekemisissä. Kuka tahansa olonsa hyväksi perheessä kokenut haluaa olla aikuisenakin tekemisissä perheensä kanssa.
Lopeta nyt jo hyvä ihminen, kun et tilanteesta mitään tiedä. Menneisyydestä puhumattakaan. Pimeää settiä.
Taas nähdään tässäkin ketjussa miten äidin syyllistäminen on ihmisillä lähestulkoon verissä.
Ap
Jos äiti kävisi diagnosoitavana niin saataisiin jotain selvyyttä siihenkin.
Kuinka usein henkisesti sairas ymmärtää itse olevansa sellainen, edes vihjeen jälkeen, että hakeutuisi hoitoon?
Narsku ei ainakaan tajua muuta kuin että hoitoon pitää hakeutua sellaisten jotka eivät hänestä pidä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista se sitten on kun tämä yhteiskunta tuputtaa kaikki hankkimaan lapsia.
Nykyajan nuoret ovat kyllä paljon fiksumpia näissä lapsiasioissa kuin edeltävät sukupolvet. Monesti kun olen lukenut niitä "miksi et halua lapsia" -haastatteluita niin monet nuoret ovat sanoneet, että heistä ei ole vanhemmiksi tai haluavat tehdä elämällään jotakin ihan muuta kuin kasvattaa lapsia.
Sellainen "no kyllähän lapsia pitää hankkia, lapset ovat elämän tarkoitus" -jeesustelu täytyy oikeasti lopettaa. Kaikki eivät halua lapsia ja kaikista ei yksinkertaisesti ole vanhemmiksi.Tämä. En usko että kukaan hyötyy siitä että lapsia tehdään vastentahtoisesti. Siis sen enempää vanhemmat, lapsi kuin yhteiskuntakaan.
Pari äitiä on avautunut katumuksestaan minulle suoraan, ja niistä keskusteluista on kyllä jäänyt ahdistava olo. Toinen otti lasin viiniä ja itki miten ei ole yhtään kiinnostunut lastensa asioista ja kaikki heissä vain ärsyttää. Ylisti sitä miten minä olen uskaltanut tehdä omanlaiseni valinnan, ollut taipumatta painostuksen alla ja miten kateellinen hän on siitä.
En tiedä kuka häntä on painostanut niin kovaa että lisääntyminen on näyttäytynyt ainoana vaihtoehtona. Itsekin toki kuulen säännöllisesti sitä tuputusta että kyllä pitää ja kannattaa, mutten koskaan altistaisi lasta elämään äidin kanssa joka ei häntä elämäänsä halua. En siis koe että olisin tehnyt rohkean valinnan, olen vain toiminut aika itsestäänselvien toiveideni mukaan.
Ap
Kun lapset kasvavat, heitä ei kiinnosta pätkän vertaa äitinsä asiat. Välit poikki.
Halusin itse lapsen, mutta 5 vuotta myöhemmin syntymästä lapsen luonne alkoi tehdä hänen rakastamisestaan vaikeaa. Äitiys on juurikin tuollaista luonnottoman tuntuista suorittamista. Nyt lapsi on jo 10 ja koen syyllisyyttä kun en osaa häntä oikein halata, enkä äidillisesti hoivata kuten hän vielä kaipaa. Onneksi lapsen isä on hoivaava ja hellä. Lapsi ja mies ovat hyvä tiimi, johon en tunne kuuluvani.