Lue keskustelun säännöt.
Äitiys kaduttaa: tutkijat perehtyivät vaiettuun ilmiöön
16.01.2023 |
https://kaksplus.fi/perhe/onko-epaonnistunut-aiti-jos-katuu-aitiytta/?u…
Jo kolme vuotta sitten julkaistu artikkeli, mutta mitä ajatuksia herättää? Aihetta piti tutkia keskustelupalstan kommenttien avulla koska se on niin suuri tabu. Kukaan ei sano omalla naamallaan julkisesti että katuu lastaan.
Voi kunpa kaikki katuvat äidit voisivat saada keskusteluapua tuntemuksiinsa, ilman että heidät leimattaisiin epäonnistuneeksi tai lapset joutuisivat lastensuojelun piiriin (olettaen että heistä kuitenkin huolehditaan).
Itse olen vapaaehtoisesti lapseton ja yleisimmin toistuvassa painajaisessani olen raskaana tai jo synnyttänyt, ja syyllisyys ja katumus painavat rintaa viiltävästi.
Kommentit (236)
Vierailija kirjoitti:
Kukas teidän lastenvihaajien eläkkeet sitten aikanaan maksaa?
Teidän muiden lapset.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsenvihaaja kadehtii vaunuissa työnnettäviä vauvoja. Haluaisi olla heidän tilallaan.
Vierailija kirjoitti:
Lapsenvihaaja kadehtii vaunuissa työnnettäviä vauvoja. Haluaisi olla heidän tilallaan.
Kannattaa tutustua fetissisivustoihin. Kaltaisiasi on muitakin, jopa toimitusjohtajat haluavat pukeutua vaippoihin ja tulla hoivatuiksi kuin vauvat. Et ole yksin!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei ole uutta. Psykologian tutkimusten mukaan onnellisinta aikaa elämässä on eläkeikä, ns. kolmas ikä. Silloin lapset ovat pois kuvioista ja jokainen voi keskittyä siihen mistä pitää. Fiksut aloittavat kolmannen iän heti nuoruudessaan ja jättävät lapset tekemättä. Ihmiset eivät maapallolta sen vuoksi lopu, tosin idioluutio voi tällä tavoin kasvaa.
Aika moni nainen joutuu tuossa iässä hoitamaan lastenlapsia, eikä mahdollisuutta keskittyä siihen mistä pitää, tule naiselle milloinkaan.
Vierailija kirjoitti:
No, ehkäpä ap:n mies (jos on olemassa) tekaisee pari sievää lasta nuoremman, ahkeramman ja kauniimman naisen kanssa ja ap jää sohvalle hoitamaan vanhaa ruhoaan. Ei vaivannäköä eikä säätämistä, pelkkää lihavaa ja laiskaa vanhan ämmän oloa.
Kaunista.
Hän saa niin tehdä halutessaan. En todellakaan aio seistä kenenkään unelmien tiellä vain siksi etten itse halua samaa asiaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö ne lapset voi antaa adoptoitavaksi tai laittaa myyntiin ebayhin tai Torille jos kaduttaa. Turha on itseänsä kiduttaa jos lapset ovat sietämättömiä.
Minä kuulun noihin jotka katuvat että hankkivat lapsen, en saanut minkäänlaista tunnesidettä häneen, lopulta tein päätöksen että jätin pienen lapseni sekä mieheni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista se sitten on kun tämä yhteiskunta tuputtaa kaikki hankkimaan lapsia.
Nykyajan nuoret ovat kyllä paljon fiksumpia näissä lapsiasioissa kuin edeltävät sukupolvet. Monesti kun olen lukenut niitä "miksi et halua lapsia" -haastatteluita niin monet nuoret ovat sanoneet, että heistä ei ole vanhemmiksi tai haluavat tehdä elämällään jotakin ihan muuta kuin kasvattaa lapsia.
Sellainen "no kyllähän lapsia pitää hankkia, lapset ovat elämän tarkoitus" -jeesustelu täytyy oikeasti lopettaa. Kaikki eivät halua lapsia ja kaikista ei yksinkertaisesti ole vanhemmiksi.Tämä. En usko että kukaan hyötyy siitä että lapsia tehdään vastentahtoisesti. Siis sen enempää vanhemmat, lapsi kuin yhteiskuntakaan.
Pari äitiä on avautunut katumuksestaan minulle suoraan, ja niistä keskusteluista on kyllä jäänyt ahdistava olo. Toinen otti lasin viiniä ja itki miten ei ole yhtään kiinnostunut lastensa asioista ja kaikki heissä vain ärsyttää. Ylisti sitä miten minä olen uskaltanut tehdä omanlaiseni valinnan, ollut taipumatta painostuksen alla ja miten kateellinen hän on siitä.
En tiedä kuka häntä on painostanut niin kovaa että lisääntyminen on näyttäytynyt ainoana vaihtoehtona. Itsekin toki kuulen säännöllisesti sitä tuputusta että kyllä pitää ja kannattaa, mutten koskaan altistaisi lasta elämään äidin kanssa joka ei häntä elämäänsä halua. En siis koe että olisin tehnyt rohkean valinnan, olen vain toiminut aika itsestäänselvien toiveideni mukaan.
Ap
Kuulostaa aivan siskoltani. Suostui hankkimaan lapsen ja vielä toisenkin miehensä painostuksesta, ei halunnut jättää häntä lapsettomaksi. Mies ilmeisesti myös oletti että siskoni "rauhoittuu" äidiksi ryhdyttyään ja se että on lapsia riittää siskolle elämänsisällöksi.
Sanomattakin lienee selvää että mies on vapauttanut itsensä aika tehokkaasti lapsiin liittyvistä ikävistä velvollisuuksista ja käy lasten kanssa lähinnä ulkona viihtymässä itsekin, mutta lasten hyvinvoinnin ajattelu loppuu siihen. Samoin parisuhteeseen panostaminen miehen osalta on ollut 0 lasten syntymän jälkeen. Harrastukset ja kaverit vievät valtaosan miehen ajasta.
Ymmärrettävästi siskoa vaivaa tilanne aivan uskomattomasti, ja hänen tekisi mieli jättää kaikki 3 oman onnensa nojaan, karaten itse jonnekin kauas, elää lämpimien ja rakastavien ihmisten kanssa.
Tämä on sellainen asia josta ei kerta kaikkiaan voi puhua. Toisaalta jos tekisi vaikka lasun itsestään niin unelma voisi toteutuakin. Silloin kyllä vaivaisi vastaavasti syyllisyys lähdöstä ja omasta onnellisuudesta.
Minulla on useampi lapsi, ja en ole katunut päivääkään lapsia tai äitiyttä. Rehellisesti sanoen lapseni ovat minulle rakkaimmat maailmassa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on useampi lapsi, ja en ole katunut päivääkään lapsia tai äitiyttä. Rehellisesti sanoen lapseni ovat minulle rakkaimmat maailmassa
Hienoa.
Joko olet käynyt päivän laihdutuskeskustelussa kertomassa että sinun ei tarvitse laihduttaa kun olet normaalipainoinen?
Ap
Moni tuttavapiiriin kuuluva uskonnollinen nainen on kertonut että paineet saada poikalapsi miehelle ovat valtavat, tähän käytetään paljon uskomushoitoja ja "poppakonsteja", että syntyvä lapsi olisi poika.
Jos syntyvä lapsi on tyttö, pettymys osoitetaan ihan avoimesti ja mies varsinkin kiukuttelee.
Tämä siis Suomessa.
Eli joskus äitiyden katuminen voi johtua myös siitä että lapsi on väärää sukupuolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moni tuttavapiiriin kuuluva uskonnollinen nainen on kertonut että paineet saada poikalapsi miehelle ovat valtavat, tähän käytetään paljon uskomushoitoja ja "poppakonsteja", että syntyvä lapsi olisi poika.
Jos syntyvä lapsi on tyttö, pettymys osoitetaan ihan avoimesti ja mies varsinkin kiukuttelee.
Tämä siis Suomessa.
Eli joskus äitiyden katuminen voi johtua myös siitä että lapsi on väärää sukupuolta.
Naisten arvostus uskonnollisissa yhteisöissä on aika vähäistä ja naiseuden rooli kapeaakin kapeampi.
Kaikki vain siksi että on se kirja jonka ilmeisesti Jumala saneli joillekin miehille joskus.
Tämä on tosi surullista.
Vierailija kirjoitti:
Moni tuttavapiiriin kuuluva uskonnollinen nainen on kertonut että paineet saada poikalapsi miehelle ovat valtavat, tähän käytetään paljon uskomushoitoja ja "poppakonsteja", että syntyvä lapsi olisi poika.
Jos syntyvä lapsi on tyttö, pettymys osoitetaan ihan avoimesti ja mies varsinkin kiukuttelee.
Tämä siis Suomessa.
Eli joskus äitiyden katuminen voi johtua myös siitä että lapsi on väärää sukupuolta.
Ei voi olla totta. Tuollaisten ihmisten ei pitäisi lisääntyä ollenkaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista se sitten on kun tämä yhteiskunta tuputtaa kaikki hankkimaan lapsia.
Nykyajan nuoret ovat kyllä paljon fiksumpia näissä lapsiasioissa kuin edeltävät sukupolvet. Monesti kun olen lukenut niitä "miksi et halua lapsia" -haastatteluita niin monet nuoret ovat sanoneet, että heistä ei ole vanhemmiksi tai haluavat tehdä elämällään jotakin ihan muuta kuin kasvattaa lapsia.
Sellainen "no kyllähän lapsia pitää hankkia, lapset ovat elämän tarkoitus" -jeesustelu täytyy oikeasti lopettaa. Kaikki eivät halua lapsia ja kaikista ei yksinkertaisesti ole vanhemmiksi.Tämä. En usko että kukaan hyötyy siitä että lapsia tehdään vastentahtoisesti. Siis sen enempää vanhemmat, lapsi kuin yhteiskuntakaan.
Pari äitiä on avautunut katumuksestaan minulle suoraan, ja niistä keskusteluista on kyllä jäänyt ahdistava olo. Toinen otti lasin viiniä ja itki miten ei ole yhtään kiinnostunut lastensa asioista ja kaikki heissä vain ärsyttää. Ylisti sitä miten minä olen uskaltanut tehdä omanlaiseni valinnan, ollut taipumatta painostuksen alla ja miten kateellinen hän on siitä.
En tiedä kuka häntä on painostanut niin kovaa että lisääntyminen on näyttäytynyt ainoana vaihtoehtona. Itsekin toki kuulen säännöllisesti sitä tuputusta että kyllä pitää ja kannattaa, mutten koskaan altistaisi lasta elämään äidin kanssa joka ei häntä elämäänsä halua. En siis koe että olisin tehnyt rohkean valinnan, olen vain toiminut aika itsestäänselvien toiveideni mukaan.
Ap
Kuulostaa aivan siskoltani. Suostui hankkimaan lapsen ja vielä toisenkin miehensä painostuksesta, ei halunnut jättää häntä lapsettomaksi. Mies ilmeisesti myös oletti että siskoni "rauhoittuu" äidiksi ryhdyttyään ja se että on lapsia riittää siskolle elämänsisällöksi.
Sanomattakin lienee selvää että mies on vapauttanut itsensä aika tehokkaasti lapsiin liittyvistä ikävistä velvollisuuksista ja käy lasten kanssa lähinnä ulkona viihtymässä itsekin, mutta lasten hyvinvoinnin ajattelu loppuu siihen. Samoin parisuhteeseen panostaminen miehen osalta on ollut 0 lasten syntymän jälkeen. Harrastukset ja kaverit vievät valtaosan miehen ajasta.
Ymmärrettävästi siskoa vaivaa tilanne aivan uskomattomasti, ja hänen tekisi mieli jättää kaikki 3 oman onnensa nojaan, karaten itse jonnekin kauas, elää lämpimien ja rakastavien ihmisten kanssa.
Tämä on sellainen asia josta ei kerta kaikkiaan voi puhua. Toisaalta jos tekisi vaikka lasun itsestään niin unelma voisi toteutuakin. Silloin kyllä vaivaisi vastaavasti syyllisyys lähdöstä ja omasta onnellisuudesta.
Nousi niskakarvat pystyyn. Niin epäreilu kohtalo. Toivon siskollesi voimaa jaksaa.
Toisaalta me muut voimme oppia näistä tarinoista välttääksemme saman. Koskaan, ei koskaan ikinä missään tilanteessa kannata tehdä lasta ellei 100% itse halua. Pitää olla myös valmis kasvattamaan se yksin.
Ap
Minä kadun. Olisi pitänyt pysyä siinä kannassa kun parikymppisenä ajattelin, etten halua lapsia. Tapasin kuitenkin miehen ja perhe tuli perustettua ns virran mukana. Oli kuitenkin pakko käydä kokopäivätöissä koko ajan samalla ja ruuhkavuodet olin loputtoman uupunut.
Erokin tuli ja uusi mies ja uusperhekuvio. Jotenkin siitä selvittiin ja nyt lapset ovat aikuisia ja pärjäävät ihan hyvin elämässä. Rakastan heitä, mutta en koe olleeni hyvä ja läsnäoleva äiti. Olen itseasiassa varma, että olen pilannut heidän elämän, uusperhekuviokin oli ajoittain todella vaikea. Voi kun voisi kelata kaiken taaksepäin ja elää lapseton elämä.
Tunnen myös useitakin vanhempia naisia, jotka katuvat sitä, että eivät hankkineet lapsia. Suvussani on monta sellaista. Ennen perheen ja uran yhdistäminen oli hankalaa.
Ikävin tuntemani tapaus on sellainen, jossa lapseton pari erosi ja mies löysi heti nuoremman naisen. Lapsia on nyt useampi. On eri asia sanoa, että mies voi lähteä, jos haluaa, ja kokea se sitten oikeasti. Mies ei vielä tehnyt sitä mitenkään erityisen tyylikkäästi. Sain vihdoin oikean miniän, totesi miehen äiti. Eikä kiinnittänyt mitään huomiota siihen, että oma poika oli pettänyt entistä vaimoaan. On kuin tuota ekaa aviolittoa ei olisi ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen myös useitakin vanhempia naisia, jotka katuvat sitä, että eivät hankkineet lapsia. Suvussani on monta sellaista. Ennen perheen ja uran yhdistäminen oli hankalaa.
Ikävin tuntemani tapaus on sellainen, jossa lapseton pari erosi ja mies löysi heti nuoremman naisen. Lapsia on nyt useampi. On eri asia sanoa, että mies voi lähteä, jos haluaa, ja kokea se sitten oikeasti. Mies ei vielä tehnyt sitä mitenkään erityisen tyylikkäästi. Sain vihdoin oikean miniän, totesi miehen äiti. Eikä kiinnittänyt mitään huomiota siihen, että oma poika oli pettänyt entistä vaimoaan. On kuin tuota ekaa aviolittoa ei olisi ollutkaan.
Halusiko nainen siis lapsia?
Ero on aina enemmän tai vähemmän kurja juttu, mutta en näe muuta vaihtoehtoa jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei. Ilmeisesti sinä ajattelet että niitä pitää sitten tehdä jotta suhde säilytetään?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että noita paineta on ollut muutama vuosikymmen sitten, mutta olen törmännyt yhteen törppöön ihmiseen viimeisten 15v aikana joka on lapsettomalta vähän alle 30v kysellyt lasten teosta. Hän tosin on samanlainen norsu posliinikaupassa monessa asiassa. Kuinka paljon nuo paineet on itse aiheutettuja, kun kaveritkin lisääntyy ja luonnollisesti keskittyvät kotiin enemmän, on itselläkin tarve lisääntyä, että kokee kuuluvansa joukkoon.
Minä olen törmännyt lukuisiin, ja myös suhteita on kaatunut siihen että mies on olettanut kaikkien naisten haluavan lapsia, kunhan puhuvat lämpimikseen muuta. Vapaaehtoinen lapsettomuus kiinnostaa niin sukulaisia, ystäviä kuin työkavereitakin. Vaikkei ehkä uskoisi.
Siinä olet varmasti oikeassa että osa paineista tulee omasta päästä. Ympärillä läheisten elämä mullistuu lasten myötä ja itse ainakin mietin että olenko jotenkin liian paikoillani, tai olenko ajatellut jotain väärin kun en tärise halusta saada ihmisen alkua sisälleni. Ei näitä ajatuksia ketään minulle syötä, ne lähtevät itsestäni.
Ap
Minkä ikäinen olet?
Itse lähemmäs nelikymppisenä olen alkanut pelätä osattomuuden kokemusta lapsettomuuden takia. Juuri sitä, että ajattelenko koko homman väärin ja varsinkin sitä, että tajuan asian liian myöhäistä. Lapsista pidän, mutta äitiydestä minulla on todella negatiivinen kuva.
Olen 30.
Itselläni on käynyt mielessä samoja asioita. Kai se on normaalia kun on isosta asiasta kyse. Ajattelen välillä että ehkä en vain tajua jotain minkä muut tajuavat.
Ap
Sulla tuo päätöksen lopullisuus ei ole vielä kauhean konkreettista. Siksi kysyinkin, kun kuitenkin aika varmalta vaikutat. Kaikki ikäiseni lapsettomat naiset, joiden kanssa olen puhunut kipuilevat asian kanssa.
Muutama ystäväni, jotka ovat jossain vaiheessa ilmaisseet olevansa varmoja, etteivät halua lapsia, ovat kuitenkin lapsen saaneet. Siitä on tullut itselle jopa hiukan petetty olo, kun itse ei ole koskaan täysin varma ollut kumpaankaan suuntaan.
Pakko täältä sivusta sekaantua, kun itsekin olen n. 40 v. vela, enkä koskaan ole kyseenalaistanut valintaani olla hankkimatta lapsia. Olen kai jotenkin outo, koska minulle on täysin vieras ajatus, että asiassa olisi jotain kipuiltavaa. Lapsia joko haluaa tai ei halua. Jos haluaa, muttei syystä tai toisesta saa, asia vaivaa varmasti. Samoin se, jollei halua, mutta saa silti.
Mutta mikä siinä itse valitussa lapsettomuudessa kipuiluttaa? Onko se se, kun ei ole mitään kokemusta pikkulapsen kanssa elämisestä ja lapsettomuuspäätös perustuu enemmän jollekin muulle kuin puhtaasti sille, ettei halua lapsia? Eli mielessä jäytää ajatus, ettei se ehkä olisikaan ollut niin raskasta/vaativaa/sitovaa kuin kuvitteli, että ehkä olisinkin pärjännyt ihan hyvin äitinä, vaikka muuta pelkäsin?
Minulla, jolla iltatähtisisaruksen ansiosta on erittäin realistinen kuva pikkulapsiarjesta on myös realistinen käsitys siitä, ettei minusta missään nimessä olisi äidiksi, vaikka minulla olisikin joku alkukantainen tarve lisääntyä. Ei siis ole, ei ole koskaan ollut, eikä ole ollut myöskään ongelmaa sanoa sitä ääneen tahdittomille tädeille ja pölvästeille poikaystäväehdokkaille, jotka ovat kyselleet koskas sinä ja montakos lasta sinä haluat.
Vierailija kirjoitti:
Mua kaduttaa se , kun tein raiskauksesta alkunsa saaneen lapsen. Annoin hänet adoptioon enkä ole häntä osannut rakastaa, kun siis olen hänet tavannut.
Muut lapset, vapaaehtoisesti tehdyt eri liitosta. Heitä rakastan.
Jotenkin inhottava juttu. Eihän se raiskaus ole lapsen vika ja hän on myös sinun lihaa ja verta.
Mä en pystyisi olemaan rakastamatta edes sinun tilanteessasi.
Nimenomaan tuo ainakin omassa puheessani kattaa myös sen kaiken muun säätämisen ja vaivannäön mitä lapsiperhe-elämään kuuluu. Vaipanvaihdon lisäksi siihen kuuluu paljon muutakin epämiellyttävää ja pakollista puuhailua melkein vuorokauden ympäri kunnes lapset ovat riittävän omatoimisia.
Ap