Lue keskustelun säännöt.
Äitiys kaduttaa: tutkijat perehtyivät vaiettuun ilmiöön
16.01.2023 |
https://kaksplus.fi/perhe/onko-epaonnistunut-aiti-jos-katuu-aitiytta/?u…
Jo kolme vuotta sitten julkaistu artikkeli, mutta mitä ajatuksia herättää? Aihetta piti tutkia keskustelupalstan kommenttien avulla koska se on niin suuri tabu. Kukaan ei sano omalla naamallaan julkisesti että katuu lastaan.
Voi kunpa kaikki katuvat äidit voisivat saada keskusteluapua tuntemuksiinsa, ilman että heidät leimattaisiin epäonnistuneeksi tai lapset joutuisivat lastensuojelun piiriin (olettaen että heistä kuitenkin huolehditaan).
Itse olen vapaaehtoisesti lapseton ja yleisimmin toistuvassa painajaisessani olen raskaana tai jo synnyttänyt, ja syyllisyys ja katumus painavat rintaa viiltävästi.
Kommentit (236)
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti tutkitaan myös isyyttä ja sen katumista.
Heti kun puhutaaan naisten ongelmasta, niin joku naisten vihaaja tulee ja sanoo, että pitää puhua samasta ongelmasta miesten näkökulmasta. Sairasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastan lastani äärettömän paljon. Silti kadun, että tein hänet. Tuntuu että olen liian heikko ja tämä on liian rankkaa. En pystynyt kuvittelemaan tällaista huolta ja menettämisen pelkoa.
Yhdyn todella tuohon kommenttiisi! Sekä huoli, hätä lapsista ja heidän pärjäämisestään elämässä syövät paljon iloa ja onnea äitiydestä minulla. Yksi kolmesta lapsestani on lisäksi päättänyt hylätä vanhempansa ja sisaruksensa kokonaan, joten hänen kohdallaan onnea äitiydestä en todellakaan tunne. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa olen kokenut isoa huolta hänen terveydentilastaan, pärjäämisestään ym ja nyt emme perheenä ole hänelle yhtään mitään. Kuulemma tuhonneet hänen lapsuutensa ja nuoruutensa. Olen aina rakastanut kaikkia kolmea lastani koko sydämestäni, mutta jos voisin muuttaa tilannetta jälkikäteen, en hankkisi ensimmäistäkään lasta. Sillä kannalla olin lähes 35v ikään saakka, mutta sitten biologia pyörsi järkipäätökseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
itsekkäästi piti porsia miettimättä seurauksia
Lapsilisät, toimeentulotuki, asumistuki, enemmän neliöitä kuin lapsettomana. Tässä monen wt-mamman salatut perustelut lapsien hankinnalle. Lisäksi moni työnantaja karsastaa nuorten lapsien äidin palkkaamista, joten senkin varjolla voi oleskella työttömänä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/11791397/raskaaksi-vaikka-vakisin
https://keskustelu.suomi24.fi/t/1418477/raskaaksi-salaa
https://www.vauva.fi/keskustelu/1091365/ketju/salaa_raskaaksi
https://keskustelu.kaksplus.fi/threads/te-jotka-salaa-raskaaksi.1907073/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.vauva.fi/keskustelu/4236741/ketju/kova_vauvakuume_mutta_mies...
https://www.terve.fi/artikkelit/vauvakuumeeni-vie-kaikki-ajatukseni-mutt...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/10993412/viela-yksi-mutta-mies-ei-halua!!!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/945927/kun-mies-ei-halua-lasta
https://www.vau.fi/perhe/parisuhde/kuinka-tartuttaa-vauvakuume-mieheen/
https://kaksplus.fi/perhe/parisuhde/haluan-lapsen-puolisoni-ei-erotako-v...
https://www.vauva.fi/keskustelu/2440246/mies_ei_halua_vielakaan_yrittaa_...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/9051902/vauvakuumetta-mina-haluan-lapsen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.vauva.fi/keskustelu/4355487/ketju/vakipano_paksuna_en_halua…
https://www.mll.fi/aihe/tuleva-isa-ei-halua-lasta/
https://www.vauva.fi/keskustelu/2974475/kaipaan-vertaistukea-ero-koska-…
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2745053a-85bf-445d-8d83-ed3fbd5970cd
https://www.vauva.fi/keskustelu/4821158/onko-naisen-raskaaksi-hankkiutu…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että noita paineta on ollut muutama vuosikymmen sitten, mutta olen törmännyt yhteen törppöön ihmiseen viimeisten 15v aikana joka on lapsettomalta vähän alle 30v kysellyt lasten teosta. Hän tosin on samanlainen norsu posliinikaupassa monessa asiassa. Kuinka paljon nuo paineet on itse aiheutettuja, kun kaveritkin lisääntyy ja luonnollisesti keskittyvät kotiin enemmän, on itselläkin tarve lisääntyä, että kokee kuuluvansa joukkoon.
Minä olen törmännyt lukuisiin, ja myös suhteita on kaatunut siihen että mies on olettanut kaikkien naisten haluavan lapsia, kunhan puhuvat lämpimikseen muuta. Vapaaehtoinen lapsettomuus kiinnostaa niin sukulaisia, ystäviä kuin työkavereitakin. Vaikkei ehkä uskoisi.
Siinä olet varmasti oikeassa että osa paineista tulee omasta päästä. Ympärillä läheisten elämä mullistuu lasten myötä ja itse ainakin mietin että olenko jotenkin liian paikoillani, tai olenko ajatellut jotain väärin kun en tärise halusta saada ihmisen alkua sisälleni. Ei näitä ajatuksia ketään minulle syötä, ne lähtevät itsestäni.
Ap
Minkä ikäinen olet?
Itse lähemmäs nelikymppisenä olen alkanut pelätä osattomuuden kokemusta lapsettomuuden takia. Juuri sitä, että ajattelenko koko homman väärin ja varsinkin sitä, että tajuan asian liian myöhäistä. Lapsista pidän, mutta äitiydestä minulla on todella negatiivinen kuva.
Olen 30.
Itselläni on käynyt mielessä samoja asioita. Kai se on normaalia kun on isosta asiasta kyse. Ajattelen välillä että ehkä en vain tajua jotain minkä muut tajuavat.
Ap
Sulla tuo päätöksen lopullisuus ei ole vielä kauhean konkreettista. Siksi kysyinkin, kun kuitenkin aika varmalta vaikutat. Kaikki ikäiseni lapsettomat naiset, joiden kanssa olen puhunut kipuilevat asian kanssa.
Muutama ystäväni, jotka ovat jossain vaiheessa ilmaisseet olevansa varmoja, etteivät halua lapsia, ovat kuitenkin lapsen saaneet. Siitä on tullut itselle jopa hiukan petetty olo, kun itse ei ole koskaan täysin varma ollut kumpaankaan suuntaan.
Olen itse 40. Tiennyt 6-vuotiaasta lähtien, etten halua lapsia. Mystisesti olen ajautunut ystäviksi ihmisten kanssa ympäri maailmaa, jotka ovat sitten olleet itsekin lapsettomia. Tällaisia ihmisiä on ollut mukana 30-15 vuotta elämässä, ikäjakauma meillä veloilla on nyt 30-50 vuotta.
Meistä kukaan ei ole kipuillut tai pähkäillyt asiaa. Yhden muistan todenneen, että oli helpotus tajuta, että voi olla ilman lapsia. Hänellä kaakkois-aasialainen suku ja perinne, joka odottaa lapsia. Yksi velapariskunta sanoi, että heillä on 3 kissaa, joissa on ihan tarpeeksi tekemistä ja järkkäämistä, mihin tässä lapsia tarvitaan. Yksi mietiskeli lapsiasiaa vähän tarkemmin tuossa 25-vuotiaana, mutta sinkkuna ollessa asia jäi. Nyt 36-vuotiaana toteaa, että hyvä vaan, kun jäi, en olisi jaksanutkaan nyt, kun on saanut kroonisia sairauksia riesakseen.
Ainoastaan lähipiirissä oleva naispari mietti lapsia ja että kumpi heistä sitten ottaisi raskauden kontolleen. Tulivat sitten siihen tulokseen, ettei se olekaan niin tärkeää, että sille kannattaisi uhrata oma ura ja sitä kautta huonontaa yhteistä toimeentuloa. Molemmat ovat alalla, jossa on pysyttävä töissä tai tippuu kelkasta. Ihan tyytyväisiä ovat olleet päätökseensä jo 10+ vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastan lastani äärettömän paljon. Silti kadun, että tein hänet. Tuntuu että olen liian heikko ja tämä on liian rankkaa. En pystynyt kuvittelemaan tällaista huolta ja menettämisen pelkoa.
Yhdyn todella tuohon kommenttiisi! Sekä huoli, hätä lapsista ja heidän pärjäämisestään elämässä syövät paljon iloa ja onnea äitiydestä minulla. Yksi kolmesta lapsestani on lisäksi päättänyt hylätä vanhempansa ja sisaruksensa kokonaan, joten hänen kohdallaan onnea äitiydestä en todellakaan tunne. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa olen kokenut isoa huolta hänen terveydentilastaan, pärjäämisestään ym ja nyt emme perheenä ole hänelle yhtään mitään. Kuulemma tuhonneet hänen lapsuutensa ja nuoruutensa. Olen aina rakastanut kaikkia kolmea lastani koko sydämestäni, mutta jos voisin muuttaa tilannetta jälkikäteen, en hankkisi ensimmäistäkään lasta. Sillä kannalla olin lähes 35v ikään saakka, mutta sitten biologia pyörsi järkipäätökseni.
Kyllä sille syynsä on jos lapsi perheensä hylkää. Tuskin kerrot nyt oleellisia asioita tähän liittyen. Jos kotioloissa on hyvä olla ja mukavaa, yhteyttä pidetään vielä aikuisenakin. Jotain teidän perheessä on vikana, mitä, en tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vaiettu ilmiö - vai harvinaista vain. Olen kasvatusalalla ollut työssä ja ylivoimainen enemmistö vanhemmista rakastaa lapsiaan, iloitsee heistä. Vain muutamia ongelmatapauksia tullut vastaan vuosien mittaan, joista on aistinut ettei vanhempia kiinnosta lapsensa asiat.
Minä tavallaan kadun äitiyttä, mutta rakastan heitä älyttömästi. Teen minkä pystyn omien rajojeni puitteissa, että heillä olisi mahdollisimman hyvä lapsuus ja nuoruus. Ainoastaan, että en ehkä ollutkaan niin vahva kuin uskoin, ja elämäkin on heittänyt haastavia vaiheita hieman liikaakin kuten esim puolison, joka sairastui kroonisesti masennukseen.
Olen erittäin kiinnostunut lapsistani ihmisinä, mutta olen joutunut kantamaan heistä (yksinäni) vastuun jatkuvassa uupumuksessa
N49
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastan lastani äärettömän paljon. Silti kadun, että tein hänet. Tuntuu että olen liian heikko ja tämä on liian rankkaa. En pystynyt kuvittelemaan tällaista huolta ja menettämisen pelkoa.
Yhdyn todella tuohon kommenttiisi! Sekä huoli, hätä lapsista ja heidän pärjäämisestään elämässä syövät paljon iloa ja onnea äitiydestä minulla. Yksi kolmesta lapsestani on lisäksi päättänyt hylätä vanhempansa ja sisaruksensa kokonaan, joten hänen kohdallaan onnea äitiydestä en todellakaan tunne. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa olen kokenut isoa huolta hänen terveydentilastaan, pärjäämisestään ym ja nyt emme perheenä ole hänelle yhtään mitään. Kuulemma tuhonneet hänen lapsuutensa ja nuoruutensa. Olen aina rakastanut kaikkia kolmea lastani koko sydämestäni, mutta jos voisin muuttaa tilannetta jälkikäteen, en hankkisi ensimmäistäkään lasta. Sillä kannalla olin lähes 35v ikään saakka, mutta sitten biologia pyörsi järkipäätökseni.
Kyllä sille syynsä on jos lapsi perheensä hylkää. Tuskin kerrot nyt oleellisia asioita tähän liittyen. Jos kotioloissa on hyvä olla ja mukavaa, yhteyttä pidetään vielä aikuisenakin. Jotain teidän perheessä on vikana, mitä, en tiedä.
Lapsen saavutukset ovat emän ansiota, epäonnistumiset lapsen omaa pipipäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Mä elän nyt siinä vaiheessa, että pitäisi alkaa tekemään päätöksiä. Ikää tulee 32 tänä vuonna ja mies on just löytynyt elämään. Emme seurustele tai ole yhdessä, tapailemme vielä. Kävin syksyllä keskustelemassa kätilön kanssa tästä aiheesta kun olin jotenkin ihan varma, että en lapsia voi saada. Nyt on kaksi keskenmenoa takana ja kamala sanoa, mutta molempien jälkeen olen ollut aikalailla helpottunut kun ei raskaus onnistunutkaan. Mies on asiasta sillä mentaliteetillä, että tulee jos on tullakseen. Olen ollut lähes aina se, joka ei ole kokenut olevansa nainen, joka tekee lapsia. Mulla on niin paljon ongelmia elämässä, että en tiedä pystyisinkö olemaan vastuussa yhdestä pienestä ihmisestä. Mun kasvatus on ollut todella sovinistista ja kuulin vasta pari viikkoa sitten ensimmäisen kerran elämässäni äitini sanovan, että on huolissaan minusta. Olen saanut rämpiä läpi kaiken ihan itsekseni ja lapsuudessa äitini ei ikinä puolustanut minua. Olen saanut hakea hoidot kaikkiin sairauksiini ja poikkeamiini ihan itse.
Kamala paine kuitenkin ystäväpiirissäni. Kaikki muut ovat naimisissa tai vakavissa parisuhteissa, kaikilla muilla on perhettä. Jouluna kaikki konkretisoitui kun ystäväni toivottivat toisilleen hyvää joulua. Sanat olivat tarkalleen: hyvää joulua teille muille äideille tai äidiksi tuleville ja teidän perheillenne. Sinkkuna, lapsettomana, ja yksin joulua viettävänä osui ja upposi. Olen kovin miettinyt sitä, että tuleeko tämä minun haluni saada lapsi siitä, että biologinen kello tikittää vai tuleeko se siitä, että haluaa kuulua porukkaan. Haluaa olla muiden kanssa edes jossain asiassa samalla tasolla. Sen tiedän jo tasan nyt, että en pysty lapselle tarjoamaan sellaista suomalaisen unelmaa perhe-elämästä. Taloudellisesti tulen toimeen enemmän kuin hyvin, mutta henkiseltä puolelta. Olen siis adhd ja aivan varmasti tämä siirtyisi myös lapseen. Minulla on ongelmia tunne-elämän säätelyn kanssa ja se tulee varmasti aiheuttamaan ongelmia.
Lapsista pidän, oikeinkin paljon. Silti usein mietin, että kadunko jos en saa omia vai kadunko jos saan omia.
Ryhmäpaine on ihmisen evoluutioon liittyvä piirre, koska jos et ole aiemmin kuulunut ryhmään, olet kuollut nälkään tai joku sapelihammaskissa on sinut syönyt. Ihmisen evoluutio on niin lyhyt, että aivot elävät vielä siellä sapelihammastiikereiden ajassa, vaikka me elämme modernissa nykyajassa. Se näkyy mm. paineena sopia joukkoon ja olla samanlainen kuin muut omassa elinpiirissään, "tai muuten". Niin, mitä muuten? No ei itse asiassa yhtään mitään. Et kuole, et joudu kadulle, et sairastu, Mutta ne apinan aivot eivät sitä erota, että onko se "en sovi ryhmään" sitä, että elän sitten vaan vähän omituista, mutta turvattua elämää, vai se, että kuolen.
Ryhmäpaine on pazkin syy tehdä yhtään mitään. Varsinkaan niin peruuttamatonta kuin uusi ihminen tänne. Jos ystäväpiiri on noin itsekästä äitikuplaa, vaihtaisin ystäväpiiriä.
Mun mielestäni myös se, että äidit ovat/jäävät helposti niin yksin lastensa kanssa, vaikuttaa moneen asiaan. On helpompi olla, elää ja rakastaa jos on muitakin aikuisia jakamassa vastuuta. No esim se isä, ja jopa isovanhemmat tai muu verkosto. Nykyään kaikesta pitää selviytyä itse, vaikka oikeasti ei olisi rahkeita. Luulisin ainakin että olisi helpompi rakastaa jos ei olisi koko ajan niin lopen uupunut ja yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
itsekkäästi piti porsia miettimättä seurauksia
Entäs ne miehet, jotka itsekkäästi lykkii paljaalla, miettimättä seurauksia? Miehillä lasten katuminen on varmasti paljon yleisempää, kuin naisilla.
Tämä. Mies päätti synnyttää lisää liikakansoituksen keskellä ja olla tekemättä aborttia.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestäni myös se, että äidit ovat/jäävät helposti niin yksin lastensa kanssa, vaikuttaa moneen asiaan. On helpompi olla, elää ja rakastaa jos on muitakin aikuisia jakamassa vastuuta. No esim se isä, ja jopa isovanhemmat tai muu verkosto. Nykyään kaikesta pitää selviytyä itse, vaikka oikeasti ei olisi rahkeita. Luulisin ainakin että olisi helpompi rakastaa jos ei olisi koko ajan niin lopen uupunut ja yksin.
Yksilökeskeisyyden korostumisen vastakohta on tämä yhteisöllisyyden häviäminen. Pitää vaan selvitä itsekseen, mahdollisimman paljon. Taitaa olla ihan ensimmäisiä hetkiä koko ihmiskunnan historiassa, kun eletään "yksikseen" näin eikä osana isoa perhettä, sukua ja yhteisöä.
Oon katunut koko ikäni, että tein nuorena lapsen. En edes pidä lapsista, oikeastaan en edes siedä niitä. No, yhden tein, eikä ikinä tullut mieleen tehdä toista. Lapseni on jo aikuinen, emmekä ole missään tekemisissä keskenämme. En ole koskaan edes tavannut lapsenlapsiani. Hällä on omat perheympyrät ihan toisaalla.
Tämä sopii meille molemmille.
Minä en ole kovin vakuuttunut tuosta tutkimuksesta. Ainakin tällä palstalla 80 % tuollaisiin ketjuihin kirjoittelevista on provoilevia veloja, tai nuoria toistaiseksi lapsettomia, joita ärsyttävät lähipiirin äidit. Ei tuota voi minusta tutkimukseksi sanoa, jos tutkimukseen mukaan otettujen kommenttien kirjoittajia ei mitenkään todenneta.