Äitiys kaduttaa: tutkijat perehtyivät vaiettuun ilmiöön

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti tutkitaan myös isyyttä ja sen katumista.

Nainen päättää synnyttääkö lapsen, se ei ole miehen päätös jota voisi katua.

Nainen päättää omasta kehostaan ja samoin mies ja samoin mies voi katua omaa omakohtaista päätöstään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös vela. Nyt ikääntymisen myötä (39) minulta ei onneksi enää juurikaan udella aionko tehdä lapsia, painosteta ja ilkuta, että kyllä se mieli vielä muuttuu. Olen päässyt elämään lapsiperhearkea nykyisen mieheni vuoroviikkolasten kanssa ja toteamaan, että syyt joiden vuoksi jätin lapset hankkimatta, ovat ihan todellisia. Meidän perheen lapset ovat ihan terveitä ja iloisia tyttöjä, joilla ei ole mitään nepsy- ongelmia, mutta silti huomioni lapsista/lapsiperhearjesta ovat seuraavia:

-lapset ovat syntymästään lähtien ahneita

-lapsilla ei ole kohtuullisuuden tajua

-lapset ovat itsekkäitä

-lapset kuvittelevat, että jos MINÄ haluan jotain, se on syy sille että kukaan muu ei saa ko. asiaa, koska MINUN halu on tärkein

-lapset ovat laiskoja ja ajattelevat, että vaikka he osaisivatkin tehdä jonkin asian, he teetettävät sen aikuisella, perusteena tekemättömyydelle koska mä oon lapsi

-lapset eivät ikinä täytä odotuksia, vaan alittavat aina riman

-lapset ovat kiittämättömiä (mm. ikuinen valitus kotiruuasta, jota kuitenkin syövät ja santsaavat, mutta silti on pakko aina vähän valittaa)

-lapset käyttävät kapasiteettinsa aivan vääriin asioihin, esim. muistavat kymmeniä piirroshahmoja ja niiden ominaisuuksia, mutta tuhannen kerran eivät illalla tiedä, mihin likaiset sukat täytyisi vielä

- lapset huutavat ja puhuvat isoon ääneen, myös toisten päälle, mutta valittavat metelistä jos vaikka imuroidaan

-lapset kuvittelevat tietävänsä/osaavansa asioita kohtuuttoman suurella itseluottamuksella, eivätkä varoituksista huolimatta ikinä kuuntele ohjeita. Sitten kun vahinko on tapahtunut ja aikuinen korjaa jäljet, he ovat yllättyneitä että miten sä osaat eli eivät ymmärrä olevansa taidoiltaan kehittymättömämpiä kuin aikuiset

- lapset eivät ymmärrä, että jos he tekevät pyydetyn asian viivytelleen, se on aikuisen kannalta sama kuin olisi kokonaan kieltäynyt tekemästä sitä, eli aikataulut kusee aina jos jättää vahtimatta, että meneekö ulkovaatteet jo päälle kuten pyydettiin tms.

-lasten ollessa meillä, koko aikuisten yhteiselämä pysähtyy, esim. kuntosalille ja lenkille mennään erikseen, koska toisen täytyy olla seuraneitinä lapsille. Kahdenkeskiset asiat on TV:n katselu ja iltapala yhdessä lasten mentyä nukkumaan. Ja sama hulabaloo alkaa seuraavana päivänä.

Näin ollen, lapsiviikoilla sinnitellään ja lapsettomilla eletään. En ymmärrä, miten ihmiset pystyvät elämään 100 % lapsiperhe-elämää, olla kuin jokin 24/7 palvelija, aina saatavilla ja korjaamassa toisten mokia/jälkiä. Hatunnosto kaikille äideille, itse tulisin hulluksi!

Kuulostaa rasittavalta. Ja itseäni ihmetyttää, että miksi niin moni vela kuitenkin ryhtyy johonkin uusperhekuvioon.

Vannoutuneemmat velat eivät ryhdykään edes välillisesti, koska velahan olisi silloin lapsellinen epävela.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos on niin päin että lasta kaduttaa äiti? Ihan väärä äiti tuli valittua syntymään.

Lapsella ei emän sikiämishalujen kanssa ole mitään tekemistä eikä se hänelle kuulu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti tutkitaan myös isyyttä ja sen katumista.

Nainen päättää synnyttääkö lapsen, se ei ole miehen päätös jota voisi katua.

Ei nainen tyhjästä niitä vauvoja taio.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos on niin päin että lasta kaduttaa äiti? Ihan väärä äiti tuli valittua syntymään.

Lapsella ei emän sikiämishalujen kanssa ole mitään tekemistä eikä se hänelle kuulu.

Kyllä toki kuuluisi, mutta valitettavasti lapsi ei voi syntymäänsä estää kun vanhemmat tahtovat/tekevät toisin.

Ihmettelen ettei vanhemmuutta voi vaihtaa vuosittain (tai jopa useammin) omalla ilmoituksellaan.

Kyllä sen pitäisi olla oikeus, koska kukaan ei voi heti tietää omaa suuntautumistaan ja perheen parissa se voi vaihdella todella usein, tilanteesta riippuen.

Näitä keskusteluja lukiessani ihmettelen aina, halutaanko myös kannustaa olla tekemättä lapsia vaikka haluaisikin lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti tutkitaan myös isyyttä ja sen katumista.

Nainen päättää synnyttääkö lapsen, se ei ole miehen päätös jota voisi katua.

Jos mies vapaasta valinnastaan siittää naisen ja näin tulee isäksi, mutta ei voi vastata/katua omaa osuuttaan eli isyyttään koska ei itse synnytä?

-> Holhoukseen heti jälkeenjäänyt ulidebiili syyntakeettomana omillaan ilman holhoojaa pärjäämättömänä.

Minusta on kyllä tosi huolestuttavaa, jos mies toipuu viikon siitä, että hoitaa viikon omia lapsiaan. Mikä tässä nyt oikein mättää?

Näin jokunen aika sitten kaupassa naisen, joka yritti saada rattaissa istuvan lapsensa sovittamaan hanskoja. Lapsi kiukutteli ja paiskoi hanskoja maahan. Siirappisella äklöäänellä puhuva nainen nosti ne useampaan kertaan ja koitti laittaa niitä "kultapienen" käsiin. Näki, että hän kihisi raivosta mutta veti sellaista ihkuäidin roolia ja leperteli ällöttävästi. Siis ihan oikeast ei näin! 

Vanhemman ei tarvitse muuttua miksikään viihdytysautomaatiksi, vanhempi on ihan normaali ihminen, jolla on oikeus hermostua ja komentaa lasta. Ällöäänen sijasta lapselle puhutaan alusta lähtien normaalisti. Lapselta vaaditaan asioita tietysti ikätason mukaan, mutta vanhemman ei pidä alistua miksikään lattiarätiksi, joka tekee, mitä herranterttu käskee.

Eronneet vanhemmat potevat usein syyllisyyttä lastensa edessä, vuoroviikkoasumisesta tulee tietyllä tavalla kisa lapsen kiintymyksestä. Lapselle ei aseteta rajoja, hän kulkee Hupilasta Hauskalaan. Hälytyskellojen pitää soida, jos lapsi ruikuttaa imurin äänestä tms. Hänen pitää imuroida vähintään oma huoneensa ihan itse. Ruutuaikaa ym. pitää rajoittaa, pitää vaatia kunnon käyttäytymistä, itsekkyydestä pitää kasvattajien opettaa pois.

Jos oman lapsen hoito uuvuttaa aikuisen miehen, on aika katsoa peiliin ja miettiä, mikähän on pielessä. Ja kaivaa itsestään se isä, kasvattaja. Ja jättää neuvottelevan, erosta syyllisyyttä potevan kaverivanhemman rooli sikseen. Lapsilta pitää vaati asioita ja opettaa heitä. Tällöin heistä tulee oikeasti ihmisiä, kivaa seuraa, jonka läsnäolo ei uuvuta.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on kyllä tosi huolestuttavaa, jos mies toipuu viikon siitä, että hoitaa viikon omia lapsiaan. Mikä tässä nyt oikein mättää?

Näin jokunen aika sitten kaupassa naisen, joka yritti saada rattaissa istuvan lapsensa sovittamaan hanskoja. Lapsi kiukutteli ja paiskoi hanskoja maahan. Siirappisella äklöäänellä puhuva nainen nosti ne useampaan kertaan ja koitti laittaa niitä "kultapienen" käsiin. Näki, että hän kihisi raivosta mutta veti sellaista ihkuäidin roolia ja leperteli ällöttävästi. Siis ihan oikeast ei näin! 

Vanhemman ei tarvitse muuttua miksikään viihdytysautomaatiksi, vanhempi on ihan normaali ihminen, jolla on oikeus hermostua ja komentaa lasta. Ällöäänen sijasta lapselle puhutaan alusta lähtien normaalisti. Lapselta vaaditaan asioita tietysti ikätason mukaan, mutta vanhemman ei pidä alistua miksikään lattiarätiksi, joka tekee, mitä herranterttu käskee.

Eronneet vanhemmat potevat usein syyllisyyttä lastensa edessä, vuoroviikkoasumisesta tulee tietyllä tavalla kisa lapsen kiintymyksestä. Lapselle ei aseteta rajoja, hän kulkee Hupilasta Hauskalaan. Hälytyskellojen pitää soida, jos lapsi ruikuttaa imurin äänestä tms. Hänen pitää imuroida vähintään oma huoneensa ihan itse. Ruutuaikaa ym. pitää rajoittaa, pitää vaatia kunnon käyttäytymistä, itsekkyydestä pitää kasvattajien opettaa pois.

Jos oman lapsen hoito uuvuttaa aikuisen miehen, on aika katsoa peiliin ja miettiä, mikähän on pielessä. Ja kaivaa itsestään se isä, kasvattaja. Ja jättää neuvottelevan, erosta syyllisyyttä potevan kaverivanhemman rooli sikseen. Lapsilta pitää vaati asioita ja opettaa heitä. Tällöin heistä tulee oikeasti ihmisiä, kivaa seuraa, jonka läsnäolo ei uuvuta.

Itsekin ihmettelen nykyajan keskustelevaa ja neuvottelevaa kasvatusta. En ymmärrä miksi lapselle pitäisi lässyttäen perustella jokainen arkeen ja elämään kuuluva rajoitus ja pakollinen toiminto. Minusta on luonnotonta että vanhemman pitää esittää rauhallista kun korvissa verenpaine kohisee. Nousee niskakarvat pystyyn sellaisesta teatteriesityksestä, ja niitä näkee paljon lähipiirissäkin. Ruokakaupoista ja julkisesta liikenteestä puhumattakaan.

Ei kenellekään tarvitse kokoajan kiukutella pikkuasioista, sen enempää aikuisille kuin lapsillekaan. Uskon kuitenkin että lapsi oppii ja kasvaa sosiaalisen yhteisön jäseneksi kun hän alkaa tajuta, miten oma toiminta aiheuttaa muissa ihmisissä tunteita. Vanhempi ei tosiaan ole robotti vaan tunteva ja myös välillä tulistuva ihminen, enkä voi ymmärtää miksi se pitäisi lapselta peittää.

Minä ainakin opin lapsena juuri niistä tilanteista kun minulle suututtiin, että nyt meni kunnolla vihkoon tämä homma.

Ap

Harva ihan tilastollisesti kykenee kyseenalaistamaan elukkaan koodatut primitiiviset tarpeet ja ajattelemaan aivoilla. 

Syntymä on kuolemantuomio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tätä voi edes mitata, että mikä loppujen lopuksi kadutti? Tämä pitäisi kysyä vasta elämän lopussa, että kaduttiko että teit lapsia tai että et tehnyt. Pahimpina ruuhkavuosina ei ehkä näe koko loppuelämän arvoa niistä omista valinnoista. Ja silti lopussakin olisi aika mahdoton sanoa, kun ei voi kokeilla molempia vaihtoehtoja ja verrata. Korkeintaan voi yrittää vakuutella itselleen, että kyllä minä ihan oikein valitsin.

 

Tai sitten huomaa, että ne pahimmat ruuhkavuodet olikin aivan jees, mutta lasten aikuistuttua ne eivät suostukaan istumaan siihen rooliin, joka niille oli omassa mielessä varattu. Eivät jääkään kotikonnuille auttamaan vanhoja vanhempiaan, eivät suostu tekemään lapsenlapsia vanhuksille iloksi, ehkä alkoholisoituvat ja muuttuvat pelkäksi murheenkryyniksi. Ikinä ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan.

Mite tällast voi toisten puolest spekuloida?

Jees, siis jotain kateuttako,  jos omaa kivat vanhemmat jotka toivoo perheyhteyttä, jos ja kun itsellä onkin ne lapsiaan katuvat vanhemmat jotka dokannu tai muuten elänyt vaan toisilleen? Eivätkä toivo lapsenlapsia riesaksi ja että jälkeläiset lähtee menee ja menestyy, kun ne ruuhkavuodet oli niin raskaat?

Vierailija kirjoitti:

Entä jos on niin päin että lasta kaduttaa äiti? Ihan väärä äiti tuli valittua syntymään.

Lapsi ei voi valita. Maailma ei ole reilu.

Vierailija kirjoitti:

Vaiettu ilmiö - vai harvinaista vain. Olen kasvatusalalla ollut työssä ja ylivoimainen enemmistö vanhemmista rakastaa lapsiaan, iloitsee heistä. Vain muutamia ongelmatapauksia tullut vastaan vuosien mittaan, joista on aistinut ettei vanhempia kiinnosta lapsensa asiat.

Se mitä vanhemmat näyttävät ulospäin sinulle, ei kerro kaikkea. Et ole ajatustenlukija. Et tiedä mitä kotona tapahtuu.

Voit jatkaa kuplassa elämistä...

 

Autismi varmasti vaikuttaa asiaan. Sanoisin silti että valtaosa lapsista on sillä tavalla itsekkäitä, ettei kovin syvällistä vastavuoroista keskustelua vanhempien kanssa monestikaan synny. Vanhemmat on tehty kuuntelem

Varmasti näin on. Omassa elämässäni taas ongelma on, että olen sellainen kamala aikuinen tytär, joka kaipaisi vastavuoroisuutta. Äitini taas katuu tekemistäni, koska haluaa vain jonkun jolle puhua sairauksistaan, todellisista ja keksityistä.