Lue keskustelun säännöt.
Tänään kuunneltuani 70 plus äitini valitusta ja aivoituksia en yhtään ihmettele vanhusten yksinäisyyttä
N 48
15.01.2023 |
Mikään asia ei ole hyvin.
"Radiosta tulee vain rokkia. Televisiokanavat pitäisi yhdenmukaistaa. Kolmelta kanavalta ei saisi tulla samaan aikaan suomenkielistä ohjelmaa kun yhtäkään niistä ei pysty seuraamaan! Missä on Putous-ohjelma? Sinä olet lihonut yli viisi kiloa! Söisit nyt edes hernesoppaa! Missä on joulunamit? Sellon etsivät ovat törkeitä! Miksi Putin ei mene itse sinne pommittamaansa taloon? Miltä asemalta tulee Kansanradion uusinta? Ulkomaalainen lääkäri määräsi Opamoksia ja nyt se lukee netissä ja en voi mennä toiselle lääkärille kun en tiedä mitä se ajattelee!"
Tätä jaksoin parituntisen ja keskustelun kääntyessä henkilökohtaisuuksiin nousin ylös ja lähdin menemään. Sinne se jäi tippa linssissä vilkuttamaan ja toivottamaan, että soitellaan. Meinaa ottaa nuo vierailut lujille...
Kommentit (711)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Sitä pitää ruveta ajattelemaan ajoissa, missä pystyy asumaan elämän loppuvuodet. Siellä maalla asuminen on ihan oma valinta ja se pitää kestää. Siinä vaiheessa, kun nuorinkin lapsista muuttaa pois kotoa, pitää ruveta miettimään, miten pärjää syrjässä olevassa omakotitalossa kesät talvet. Ei voi vain olla möllöttää ja olettaa, että kyllä se joku hoitaa asiat ja on seuraneitinä.
Monille se on se koti, jossa viihtyy. Taajamassa ei tunne ketään ja on helposti entistä yksinäisempi, yksin yksiössä ja pihallakaan ei ketään. Siellä omalla kylällä on edes joitain tuttuja.
Apua voi tarvita molemmissa.
Justhan tuossa sanottiin, että minnekään ei voi mennä, kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen, muuta ajankulua ei ole kuin ristikkolehti. Nytkö sitä seuraa ja ajankulua onkin? Apua saa helpommin siellä taajamassa ja vanhuksille on kyllä kerhoja sun muita nyt koronan helpottaessa. Halvemmaksi se taksi taajamassa tulee mitä 40 kilometrin päähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Asun maalla ja olen 73 v. Talostani ei löydy ainoatakaan ristikkolehteä, en ole koskaan sellaisia ostanut edes katsoakseni millaisia ovat. Mulle riittää kummasti puuhaa koko päiväksi ja tunne se, että päivä on liian lyhyt kun olin miettinyt tekeväni enemmän kuin ehdin. Illalla sängyssä luen historiallisia teoksia, se on himohommaa mutta siihenkin on liian vähän aikaa kun rupee nukuttamaan. Aamulla herään klo 7, aamuhetki kullan kallis minulle. Ystävät ovat kummasti 50-60 ikävuoden välillä ja usein käyvät luonani ja aina on mukavia juttutuokioita lisäksi käyn heidän kanssaan kaikenlaisissa näyttelyissä, teatterissa ja konserteissa tai kutsun heitä syömään luokseni kun tykkään keittiöhommista. Telkkarista katselen vain cold case juttuja, julkkisten tekemiset ja saippuaoopperat eivät kyllä kiinnosta yhtään. Uutisetkin katson parin päivän välein nyt sota-aikana, eihän niitä jaksa kuunnella. En tiedä sitten, miksi muka kaikki ikäihmiset muuttuvat negoiksi. Luin tuossa taas kertaalleen Mielensäpahoittajan kirjatkin, kyllä niin nauratti, että sänkykin hytkyi - hienot kirjat kirjoitettu. Elämä on edelleen mielenkiintoista ja kivaa puuhaa riittää joka päivälle. Lapsuuteni Suomessa sensijaan oli julmaa ja vanhemmat lannistajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viisikymppiset teinit täällä kertomassa että äiti ja isä on niin tyhmiä, jälleen kerran.
Vihasi se oma äitinikin omaa äitiään. Silloin vaan ei ollut tällaisia nettipalstoja joissa vaihtaa kokemuksia. Jouduin siis minä olemaan se likasanko, silloinkin.
Oikein hyvä tekosyy jatkaa kierrettä. Toivottavasti et ole lisääntynyt.
On minulla lapsia mutta osaan olla jakamatta heille asioita vain valittamisen ilosta. Ei aikuisten välisiä riitoja tms. Ei tule jatkumaan tuo tapa.
Tulee, jos kerran olet näyttänyt "hyvää" esimerkkiä vihaamalla äitiäsi. Siinä on lapsillesi vuorostaan hyvä tekosyy vihata sinua.
Valittaja äitini mielestä hänellä oli täydellinen lapsuus ja hänen vanhempansa jumaloivat toisiaan.
Hän ei ole omasta mielestään myöskään koskaan huutanut lapsilleen. Ihmisen aivot tekevät outoja temppuja ja "muistavat" asiat itselleen edullisena.
Oma lapsuuteni oli erittäin kaukana täydellisestä ja äiti on lähinnä vihannut isääni, jota hän mieluusti kertaa yhä uudelleen. Äiti itse oli painajainen sekä äitinä että parisuhteessa.
Itse en millään haluaisi, että lapseni joutuisi samaan tilanteeseen kuin minä... erittäin vastenmielistä.
Oho, tuohan on kuin oman äidin elämästä. Hän piti vanhempiaan täydellisinä vanhempina, mitään poikkipuolista ei heistä sanonut. Paitsi kerran äidiltä lipsahti, että he eivät pitäneet tyttöjä minään, vain pojat oli tärkeitä. Vanhempieni avioliitto oli hankala ja jo alle kouluikäisenä sain kuunnella äidin avioliitto-ongelmista. Vanhemmat riiteli tosi paljon, mutta silti äiti valehteli papille päin naamaa isän hautajaisissa, että he eivät riidelleet ikinä. Itse en ole pitänyt omia lapsia omien ongelmieni likasankona.
Mistle kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä tuosta että tuollaiseksi tulee ne jotka asettivat muut itsensä edelle. Se on päinvastoin, tuollaisia on ne jotka oli aina itse ensin!
Mulla on erittäin vaikeasti narsistinen vanhempi, itsekäs, röyhkeä, erittäin väkivaltainen ja aggressiivinen, ja hän sairastutti sen toisenkin vanhemman johinkin outoon katkeraan tulholma-syndroomaan eli hänestä tuli joissain asioissa narsistin kaltainen.
Molemmat elivät vain omia tarpeita toteuttaen, lapsia kaltoinkohdeltiin ja laiminlyötiin, aina ekana oli heidän halut, heidän tarpeet ja millään muulla ei ollut väliä. Lapsuus oli aivan hirveää, pelkoa, väkivaltaa, alistettuna oloa.Nyt vanhoina ne on just tollasia. Kaikki on väärin ja huonoa kun HEITÄ ei palvella ja HEIDÄN haluja ei täytetä ja HEIDÄN tahdon mukaan ei mene asiat.
Mä en enää jaksa noita, tuhosivat lapsuuteni, nuoruuteni ja suuren osan aikuisuutta. Vasta viisikymppisenä tajusin ekaa kertaa puolustaa itseäni ja laittaa hanttin ja numerot estoon. Nyt sataa uhkailukirjeitä, marttyyrikirjeitä ja syyttelukortteja sitten. Tai laittavat sukulaisen soittamaan ja haukkumaan minut kiittämättömäksi.
En jaksa.
Sama juttu. Viime viikolla tuli marttyyrisyyttelykirje sydämin koristeltuna. Miten paljon hän on antanut ja ei ole virheetön ja rakastaa, niin sairas ja sitä ja tätä ja vihjaili miten paljosta jää paitsi kun kehtasin katkaista välit. Sama myrkkyäiti vieraannutti omat lapsensa ja serkut vihalla ja vuosien kaltoinkohtelulla. Koko elämän purkanut raivoaan ja oksentanut pahaa oloaan lapsiin samalla kun hän on pullantuoksuinen mummo (kaukana siitä). Hyi hemmetti. Manipuloija yritti jatkaa samaa matriarkkatouhuaan mutta en ruoki paskaa enää. Muistan väkivallan, koko lapsuuden pahoinvoinnin ja turvattomuuden enkä halua niitä millään muotoa elämääni. Tämä perinne katkeaa muhun. Kirjeet lähetän takaisin.
Teet oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopilta ryöppyää negatiivisuutta, masennusta ja ahdistusta päälle. Yritetään käydä, mutta velvollisuudentunteesta. Mikään rauhoittelu tai iloisista asioista puhuminen ei auta, kun kaivaa joka aiheesta jotain negatiivista tai syyn murehtimiseen.
Herkälle ja empaattiselle ihmiselle on vaikeaa kestää negatiivisuusryöppyjä, kun imee toisen tunnetilaa liikaa itseensä. Menee aina pari päivää toipua.
Oma äitini on perustyytyväinen ja iloinen ihminen. Hänen kanssa oikein haluaa olla tekemisissä.
Niinhän se menee. Muista, että äitisi on puolisosi anoppi. Ehkä on eri mieltä, ei tosin uskalla sitä sanoa.
En uskalla kuvitella mitä tapahtuisi jos puoliso arvostelusi vaimon äitiä.
Tunnen perheen jossa vaimon äiti on ulkomaanmatkat, laskettelumatkat, risteilyt, aina mukana. Miehen äitiä ei juuri noteerata mitenkään, vaikka mielestäni ihan ok ihminen, nykyajassa kiinni, lukee paljon, seuraa asioita, ei valita elämäänsä. Vaikka on ollut sivusta katsoen kovempi elämä tehdastyössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen itse jo 66 v. enkä jaksa yhtään näitä 70 + ihmisiä ja varsinkaan suuren ikäluokan edustajia. Heidän mielestään kukaan muu ei ole osannut järjestää asioitaan ja elää tätä elämää niin hyvin kuin he ovat tehneet. Katsovat muita ihmisiä pitkin nenän varttaan (myös oman ikäisiään), arvioivat ihmiset rahassa ja arvostavat ihmisiä näiden omistusten ja rahavarojen perusteella. Heidän mielestään nykyajan heitä nuoremmat ihmiset eivät osaa käyttää rahaa, eivät tee tarpeeksi töitä, eivät ole tarpeeksi säästäväisiä eivätkä tarpeeksi nöyriä ja kaikki työttömyys ja huono-osaisuuskin on ihmisten itsensä aiheuttamaa jne. Teen kaikkeni sen eteen ettei minusta tulisi 70+ ikäisenä tuollaista samanlaista rasittavaa katkeraa ja kärttyistä hapannaamaa kuin moni noista tämän päivän 70+ ihmisistä on tullut.
Missä taas isät ja isoisät?
Kyllä naiselle äidin rooli monivivahteinen ja raskas, jopa elinikäinen käräjät.
Oksennat ja kannat raskauden vaivat, synnytät tuskalla, hoidat ja annat kaiken ajan, valvot yöt ja päivät, ostat ja maksat ja viimeistään murrosiässä kuulet, kuinka olet täydellisesti epäonnistunut äidin tehtävässä.
Ja moni äiti saa kuulla sitä paskaa elinikänsä, kuinka on väärin kasvattanut, antanut vähän syliä, ei osaa keskustella, eikä ole hyvää seuraa koskaan lapselle jne.
Ei armoa eikä anteeksiantoa äidille, vaikka luulen monen äidin yrittävän parhaansa, myös silloin kun lapsi on aikuinen ja elää omaa elämää.
Miksi isiä ei kritisoida tai arvostella, vaan aina äitiä, vaikka lapsi olisi itsekin jo vanha?
Ap. ei sanallakaan maininnut isää. Miten isä on hoitanut isyytensä ja ollut hänelle hyvää tai huonoa seuraa?
Ripustetaan jopa aikuisena vain äitiin ja valitetaan, kuinka huono olet, epäkelvoton ja huonoa seuraa. Paska äiti.
Onko joku äiti onnistunut missään, kun kysyy lapselta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Sitä pitää ruveta ajattelemaan ajoissa, missä pystyy asumaan elämän loppuvuodet. Siellä maalla asuminen on ihan oma valinta ja se pitää kestää. Siinä vaiheessa, kun nuorinkin lapsista muuttaa pois kotoa, pitää ruveta miettimään, miten pärjää syrjässä olevassa omakotitalossa kesät talvet. Ei voi vain olla möllöttää ja olettaa, että kyllä se joku hoitaa asiat ja on seuraneitinä.
Monille se on se koti, jossa viihtyy. Taajamassa ei tunne ketään ja on helposti entistä yksinäisempi, yksin yksiössä ja pihallakaan ei ketään. Siellä omalla kylällä on edes joitain tuttuja.
Apua voi tarvita molemmissa.Justhan tuossa sanottiin, että minnekään ei voi mennä, kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen, muuta ajankulua ei ole kuin ristikkolehti. Nytkö sitä seuraa ja ajankulua onkin? Apua saa helpommin siellä taajamassa ja vanhuksille on kyllä kerhoja sun muita nyt koronan helpottaessa. Halvemmaksi se taksi taajamassa tulee mitä 40 kilometrin päähän.
Katsos kun ei kaikilla ole just samoin ja meitä vastailijoita on täällä sullekin enemmän kuin yksi. Ei siitä ohi kävelevästä naapurin mummosta välttämättä seuraa juuri ole, mutta onpahan edes joku tuttu jota moikata aamulla lumitöitä tehdessä ja vaihtaa edes muutama sana.
Kaikki vanhukset ei myöskään halua mitään päiväkerhoja, en haluaisi minäkään. Toisille ne sopii, toisille ei.
Jossian vaiheessa voi olla pakko siirtyä taajama-asuntoon tai hoivakotiin, mutta siihen asti moni haluaa asua omassa kodissaan ja se heille suotakoon. Vaikka vähän valittaisivatkin.
Negatiivisuus myrkyttää oman ja läheisten elämän, siksi on erittäin surullista kun moni vanhus ei osaa ottaa elämää rennommin ja positiivisemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini ei kyllä 66v:nä ole yhtään tuollainen. Tuota elämättömän elämän surua on kyllä havaittavissa (nyt hän pystyisi kyllä matkustelemaan jo jos vain haluisi, mutta seuraa puuttuu).
Mikset vinkkaa äidillesi tilausmatkoista; esim. bussiyhtiöt tekee oikein kivoja 1-5 päivän matkoja vaikkapa Ahvenanmaalle tai Lappiin, erilaisiin nähtävyyksiin Suomessa, teatterireissuja jne. Matkoilla on mukana paljon yksin olevia, keski-ikä näillä reissulla ehkä 60 v mutta matkassa on 30-80 -vuotiaita. Helppoja matkoja, kaikki järjestetty. Usein saman bussiyhtiön reissuilla kulkee paljon samoja ihmisiä, vuodesta toiseen ja siellä on aina juttuseuraa. Mene vaikka ekalla kertaa äitisi mukaan?
Olen eri, mutta ehdottanut äidille, että osallistuisi käsityö/askartelukerhoihin joita ikäihmisille järjestetään, kun on aina pitänyt niistä ja tehnyt paljon.
Ei halua kun siellä on muita eläkeläisiä eikä halua viettää heidän aikaa, "kun ovat semmoisia". Ikää äidillä 84... Eli ei itsekään pidä kaltaistensa seurasta. Olen ehdottanut, että tehtäisiin yhdessä jotain, teatteria, elokuvia, lyhyitä matkoja jne. Ei kelpaa, haluaa että käyn ja olen paljon yhteyksissä mutta ei kuitenkaan halua viettää kanssani aikaa. Yritin siksikin, että noilla reissuilla se negatiivisuus vaihtuisi yleiseen asioiden ihmettelyyn kun ollaan poissa kotiympäristöstä ja sitä kautta löydettäisiin toistemme seura uudelleen positiivisella tavalla, mutta ei.
Tämä! Itsekin ajattelin, että poistuminen kotiympyröistä parantaisi suhdettani äitiini ja loisi uusia puheenaiheita, ehkä luonnollisempaa kommunikaatiota. Ei äiti halunnut lähteä, ajatuskin selvästi ahdisti häntä. Niin me sitten vaan istuttiin tuntitolkulla siellä hänen tuvassaan, ja minua se ahdisti.
Mä kyllä luulen, että tämän päivän 20-40 vuotiaista vasta katkeria tuleekin vanhana. He ovat ehtineet nähdä, että 2010 ja osin 2020 luvulla ihmisillä oli vakituista työtä, omaisuutta oli vielä mahdollista kerryttää, sään ääri-imiöitä ei vielä ollut niin paljon kuin heidän vanhetessaan tulee, polarisaatio oli vielä jotenkuten hallinnassa ja eliniän odote oli hyvällä tasolla.
Kaikki tulee olemaan toisin näille nykyisille 20-40 vuotiaille, kun he saavuttavat vanhuusiän. Puhumattakaan heitä nuoremmista.
M53
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Negatiivisuus myrkyttää oman ja läheisten elämän, siksi on erittäin surullista kun moni vanhus ei osaa ottaa elämää rennommin ja positiivisemmin.
Luepa tämä ketju ja kerro onko positiivisuutta vai negatiivisuutta enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Missä taas isät ja isoisät?
Kyllä naiselle äidin rooli monivivahteinen ja raskas, jopa elinikäinen käräjät.
Oksennat ja kannat raskauden vaivat, synnytät tuskalla, hoidat ja annat kaiken ajan, valvot yöt ja päivät, ostat ja maksat ja viimeistään murrosiässä kuulet, kuinka olet täydellisesti epäonnistunut äidin tehtävässä.
Ja moni äiti saa kuulla sitä paskaa elinikänsä, kuinka on väärin kasvattanut, antanut vähän syliä, ei osaa keskustella, eikä ole hyvää seuraa koskaan lapselle jne.
Ei armoa eikä anteeksiantoa äidille, vaikka luulen monen äidin yrittävän parhaansa, myös silloin kun lapsi on aikuinen ja elää omaa elämää.Miksi isiä ei kritisoida tai arvostella, vaan aina äitiä, vaikka lapsi olisi itsekin jo vanha?
Ap. ei sanallakaan maininnut isää. Miten isä on hoitanut isyytensä ja ollut hänelle hyvää tai huonoa seuraa?
Ripustetaan jopa aikuisena vain äitiin ja valitetaan, kuinka huono olet, epäkelvoton ja huonoa seuraa. Paska äiti.
Onko joku äiti onnistunut missään, kun kysyy lapselta?
Kyllä isätkin saavat osansa, on aina saaneet. Joskus isät vaan on parempia ottamaan kaiken vastaan ja osaavat ehkä paremmin kiihtymättä kuunnella ja argumentoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs muuta kuin valitusta on tämäkin ketju?
Alkoi oikein huvittaa kuvitellessa näitä marisijoita ikääntyneinä. Ihan kamalaa marmatusta, oman navan tuijottelua, pitkäpiimäistä kitinää jo nyt. On se kumma ettei öh... aikuinen ihminen osaa yhtään asettua vanhenevan omaisensa saappaisiin, että voisi kuunnella edes hetken.
Täsmälleen. Eivätkö nämä naiset ossa katsoa peiliin. Miten itsekeskeisiä, narisevia, kaikki on huonosti- valittajia. Miten nalkuttavat ukolleen ja lapsilleen, teini- ikäiset karkailee kotoa kun äiti ksi sitten " elää omaa elämäänsä, ei uhriudu toisia passaamaan" eli elävät toisin kuin 70+ äitinsä.
Kamalia vanhuksia on heistä tulosssa, jos kaikki ei ole ja puhu kuin minä tahdon.
Me vanhat taas yritämme kestää niin miniät kuin omat lapset. Yritämme puhua neutraaleja heiltä kyselemättä.
Joskus kuulkaa se suku rupeaa kiinnostamaan. Nyt kadun etten enemmän kysellyt suvuista kun vanhemmat eli. Paljon tietoa jota ei enää löydy kuin sitten sukututkimusten kautta.
Kyllä on pahasti empatia hukassa jos ei jaksa äidin siskon syövästä tai tahdistimesta kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopilta ryöppyää negatiivisuutta, masennusta ja ahdistusta päälle. Yritetään käydä, mutta velvollisuudentunteesta. Mikään rauhoittelu tai iloisista asioista puhuminen ei auta, kun kaivaa joka aiheesta jotain negatiivista tai syyn murehtimiseen.
Herkälle ja empaattiselle ihmiselle on vaikeaa kestää negatiivisuusryöppyjä, kun imee toisen tunnetilaa liikaa itseensä. Menee aina pari päivää toipua.
Oma äitini on perustyytyväinen ja iloinen ihminen. Hänen kanssa oikein haluaa olla tekemisissä.
Niinhän se menee. Muista, että äitisi on puolisosi anoppi. Ehkä on eri mieltä, ei tosin uskalla sitä sanoa.
En uskalla kuvitella mitä tapahtuisi jos puoliso arvostelusi vaimon äitiä.
Tunnen perheen jossa vaimon äiti on ulkomaanmatkat, laskettelumatkat, risteilyt, aina mukana. Miehen äitiä ei juuri noteerata mitenkään, vaikka mielestäni ihan ok ihminen, nykyajassa kiinni, lukee paljon, seuraa asioita, ei valita elämäänsä. Vaikka on ollut sivusta katsoen kovempi elämä tehdastyössä.
Arveletko jostain syystä, että tyttäret ovat äitinsä kanssa jonkinlaisessa symbioosissa? Sekä mies että minä olemme lapsuuden perheittemme lapsista vanhimmat ja todellakin lähdimme niin kauas kuin pääsee. Kummallakaan ei ole mitään tarvetta viettää lomiaan äidin/anopin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopilta ryöppyää negatiivisuutta, masennusta ja ahdistusta päälle. Yritetään käydä, mutta velvollisuudentunteesta. Mikään rauhoittelu tai iloisista asioista puhuminen ei auta, kun kaivaa joka aiheesta jotain negatiivista tai syyn murehtimiseen.
Herkälle ja empaattiselle ihmiselle on vaikeaa kestää negatiivisuusryöppyjä, kun imee toisen tunnetilaa liikaa itseensä. Menee aina pari päivää toipua.
Oma äitini on perustyytyväinen ja iloinen ihminen. Hänen kanssa oikein haluaa olla tekemisissä.
Niinhän se menee. Muista, että äitisi on puolisosi anoppi. Ehkä on eri mieltä, ei tosin uskalla sitä sanoa.
En uskalla kuvitella mitä tapahtuisi jos puoliso arvostelusi vaimon äitiä.
Tunnen perheen jossa vaimon äiti on ulkomaanmatkat, laskettelumatkat, risteilyt, aina mukana. Miehen äitiä ei juuri noteerata mitenkään, vaikka mielestäni ihan ok ihminen, nykyajassa kiinni, lukee paljon, seuraa asioita, ei valita elämäänsä. Vaikka on ollut sivusta katsoen kovempi elämä tehdastyössä.
Meillä on miehen äiti (ja appikin, kun vielä eli) aina suosinut tyttäriään ja tyttären lapsia, ja tyttäret ovat oikein hyvin osanneet vanhemmiltaan lypsääkin. Hoitakoot nyt mummun asiat ja ottakoot risteilyille mukaan jos haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs muuta kuin valitusta on tämäkin ketju?
Alkoi oikein huvittaa kuvitellessa näitä marisijoita ikääntyneinä. Ihan kamalaa marmatusta, oman navan tuijottelua, pitkäpiimäistä kitinää jo nyt. On se kumma ettei öh... aikuinen ihminen osaa yhtään asettua vanhenevan omaisensa saappaisiin, että voisi kuunnella edes hetken.
Täsmälleen. Eivätkö nämä naiset ossa katsoa peiliin. Miten itsekeskeisiä, narisevia, kaikki on huonosti- valittajia. Miten nalkuttavat ukolleen ja lapsilleen, teini- ikäiset karkailee kotoa kun äiti ksi sitten " elää omaa elämäänsä, ei uhriudu toisia passaamaan" eli elävät toisin kuin 70+ äitinsä.
Kamalia vanhuksia on heistä tulosssa, jos kaikki ei ole ja puhu kuin minä tahdon.
Me vanhat taas yritämme kestää niin miniät kuin omat lapset. Yritämme puhua neutraaleja heiltä kyselemättä.
Joskus kuulkaa se suku rupeaa kiinnostamaan. Nyt kadun etten enemmän kysellyt suvuista kun vanhemmat eli. Paljon tietoa jota ei enää löydy kuin sitten sukututkimusten kautta.
Kyllä on pahasti empatia hukassa jos ei jaksa äidin siskon syövästä tai tahdistimesta kuunnella.
Mistä lähtien MV-lehden siteeraaminen on neutraalia puhetta?!
Vierailija kirjoitti:
Tunnen valittavia vanhuksia, mutta suhtaudun heihin armollisesti. Ei kaikilla ole voimavaroja positiivisuuteen. Kannattaa miettiä omalla kohdallaan, jos vaikka sairastuisi vakavasti tai masentuisi pahasti, olisiko silloin muille innostavaa seuraa?
Ehkä voisi kääntää puheenaiheita vanhuksen kanssa johonkin positiivisempaan? Hänellä on varmasti taitoja ja kykyjä. Vaikka sukan neulomisessa. Voi piristää toista muistuttamalla hänen taidoistaan. Ehkä hän saa siitä jotain potkua elämään ja pystyy paremmin olemaan läsnä muidenkin tarpeille.
Ohis vastaa. Taitoa on, mutta sitä vähätellään ja suorastaan haukutaan. Meillä on ihan tavallista, että sanon vanhemmalle, että miksi haukut jo etukäteen kun en ole vielä edes maistanut (ruoka, pulla tms). Käsitöistä sanotaan ne kaikki viat jotka mieleen tulee. Taustalla saattaa olla se, että jos saaja ei pidä, niin on jo itse huomioitu se mikä meni vikaan. Ei auta kun kehun ja pidän todella paljon esim villasukista, niissä on antajan mielestä aina jotain vikaa. Ei auta sekään, kun sanoo, että älä päätä minun puolestani mistä pidän tai en. Varulta pitää haukkua. Raskasta.
Vierailija kirjoitti:
Missä taas isät ja isoisät?
Kyllä naiselle äidin rooli monivivahteinen ja raskas, jopa elinikäinen käräjät.
Oksennat ja kannat raskauden vaivat, synnytät tuskalla, hoidat ja annat kaiken ajan, valvot yöt ja päivät, ostat ja maksat ja viimeistään murrosiässä kuulet, kuinka olet täydellisesti epäonnistunut äidin tehtävässä.
Ja moni äiti saa kuulla sitä paskaa elinikänsä, kuinka on väärin kasvattanut, antanut vähän syliä, ei osaa keskustella, eikä ole hyvää seuraa koskaan lapselle jne.
Ei armoa eikä anteeksiantoa äidille, vaikka luulen monen äidin yrittävän parhaansa, myös silloin kun lapsi on aikuinen ja elää omaa elämää.Miksi isiä ei kritisoida tai arvostella, vaan aina äitiä, vaikka lapsi olisi itsekin jo vanha?
Ap. ei sanallakaan maininnut isää. Miten isä on hoitanut isyytensä ja ollut hänelle hyvää tai huonoa seuraa?
Ripustetaan jopa aikuisena vain äitiin ja valitetaan, kuinka huono olet, epäkelvoton ja huonoa seuraa. Paska äiti.
Onko joku äiti onnistunut missään, kun kysyy lapselta?
Minun viiskymppiset lapseni lienevät kasvaneet aikuisiksi. Isänsä kuoli hiljattain, pitkä liittomme kesti siihen asti.
Joskus olen heille surrut köyhää lapsuuttaan, sitä, ettemme heille oman taustamme vuoksi pystyneet tarjoamaan henkisiä virikkeitä, kirjoja lukuunottamatta, emme hienoa seurapiiriä.
He totesivat: te teitte parhaanne niillä mahdollisuuksilla ja taidoilla jotka teillä oli.
Juu tiedetään, ruokapalvelut ja kotihoidon käynnit perutaan, mutta sitten ne tilataan uudelleen niin monta kertaa että tottuu.
Ja lasten pikkulapsiaika on lyhyt, ei ne lapset sen jälkeen jatkuvaa huolehtimista tarvitse. Kyllä voit kuunnella tunnin höpinää puhelimessa.