Lue keskustelun säännöt.
Tänään kuunneltuani 70 plus äitini valitusta ja aivoituksia en yhtään ihmettele vanhusten yksinäisyyttä
N 48
15.01.2023 |
Mikään asia ei ole hyvin.
"Radiosta tulee vain rokkia. Televisiokanavat pitäisi yhdenmukaistaa. Kolmelta kanavalta ei saisi tulla samaan aikaan suomenkielistä ohjelmaa kun yhtäkään niistä ei pysty seuraamaan! Missä on Putous-ohjelma? Sinä olet lihonut yli viisi kiloa! Söisit nyt edes hernesoppaa! Missä on joulunamit? Sellon etsivät ovat törkeitä! Miksi Putin ei mene itse sinne pommittamaansa taloon? Miltä asemalta tulee Kansanradion uusinta? Ulkomaalainen lääkäri määräsi Opamoksia ja nyt se lukee netissä ja en voi mennä toiselle lääkärille kun en tiedä mitä se ajattelee!"
Tätä jaksoin parituntisen ja keskustelun kääntyessä henkilökohtaisuuksiin nousin ylös ja lähdin menemään. Sinne se jäi tippa linssissä vilkuttamaan ja toivottamaan, että soitellaan. Meinaa ottaa nuo vierailut lujille...
Kommentit (711)
Minun äitini kuoli vuodenvaihteessa. Loppuvuosina hänen elämänsä oli aika kurjaa, kivuliasta, muista riippuvaista. Järki pelasi mutta kroppa hajosi alta, pala palalta. Tietysti hän oli negatiivinen ja katkera, harva tuossa tilanteessa - kroonisessa kiputilassa - mikään pyhimys on.
Olen murehtinut sitä, että enkö jaksanut olla tarpeeksi kärsivällinen, kuunnella tarpeeksi, olla tarpeeksi läsnä ja yrittää tuoda jotain iloa elämään vaikka äiti olisi ollut kuinka negatiivinen.
Näemmä ei syytä huoleen, sillä olin kaikesta huolimatta ainakin 100x kärsivällisempi ja kuuntelevampi kuin keskiverto AV-palstalainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä taas isät ja isoisät?
Kyllä naiselle äidin rooli monivivahteinen ja raskas, jopa elinikäinen käräjät.
Oksennat ja kannat raskauden vaivat, synnytät tuskalla, hoidat ja annat kaiken ajan, valvot yöt ja päivät, ostat ja maksat ja viimeistään murrosiässä kuulet, kuinka olet täydellisesti epäonnistunut äidin tehtävässä.
Ja moni äiti saa kuulla sitä paskaa elinikänsä, kuinka on väärin kasvattanut, antanut vähän syliä, ei osaa keskustella, eikä ole hyvää seuraa koskaan lapselle jne.
Ei armoa eikä anteeksiantoa äidille, vaikka luulen monen äidin yrittävän parhaansa, myös silloin kun lapsi on aikuinen ja elää omaa elämää.Miksi isiä ei kritisoida tai arvostella, vaan aina äitiä, vaikka lapsi olisi itsekin jo vanha?
Ap. ei sanallakaan maininnut isää. Miten isä on hoitanut isyytensä ja ollut hänelle hyvää tai huonoa seuraa?
Ripustetaan jopa aikuisena vain äitiin ja valitetaan, kuinka huono olet, epäkelvoton ja huonoa seuraa. Paska äiti.
Onko joku äiti onnistunut missään, kun kysyy lapselta?
Isäni ei ollut tällainen kuin äitini nyt on. Isää on vieläkin ikävä, oli ylpeä lapsistaan ja lastenlapsistaan. Äitini elää valituksen kierteessää.
Valitatko itse?
En, toivottavasti olen tullut isääni.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini kuoli vuodenvaihteessa. Loppuvuosina hänen elämänsä oli aika kurjaa, kivuliasta, muista riippuvaista. Järki pelasi mutta kroppa hajosi alta, pala palalta. Tietysti hän oli negatiivinen ja katkera, harva tuossa tilanteessa - kroonisessa kiputilassa - mikään pyhimys on.
Olen murehtinut sitä, että enkö jaksanut olla tarpeeksi kärsivällinen, kuunnella tarpeeksi, olla tarpeeksi läsnä ja yrittää tuoda jotain iloa elämään vaikka äiti olisi ollut kuinka negatiivinen.
Näemmä ei syytä huoleen, sillä olin kaikesta huolimatta ainakin 100x kärsivällisempi ja kuuntelevampi kuin keskiverto AV-palstalainen.
No minun äidilläni ei ole sairauksia tai kroonisia kipuja, vaikka vanha onkin. Ei ollenkaan tajua, kuinka onnekas ikäisekseen on, vaan valittaa ja haukkuu muita.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini kuoli vuodenvaihteessa. Loppuvuosina hänen elämänsä oli aika kurjaa, kivuliasta, muista riippuvaista. Järki pelasi mutta kroppa hajosi alta, pala palalta. Tietysti hän oli negatiivinen ja katkera, harva tuossa tilanteessa - kroonisessa kiputilassa - mikään pyhimys on.
Olen murehtinut sitä, että enkö jaksanut olla tarpeeksi kärsivällinen, kuunnella tarpeeksi, olla tarpeeksi läsnä ja yrittää tuoda jotain iloa elämään vaikka äiti olisi ollut kuinka negatiivinen.
Näemmä ei syytä huoleen, sillä olin kaikesta huolimatta ainakin 100x kärsivällisempi ja kuuntelevampi kuin keskiverto AV-palstalainen.
Entä kun järki hajoaa pala palalta ja kroppa pelaa? Harvalla on osaamista/jaksamista kohdata sekaisin oleva vanhus. Meno on kuin elokuvasta päiväni murmelina... samat valitukset ja haukkumiset yhä uudelleen ja uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Niin se on, että vanhemmat on antaneet lapsille kutakuinkin kaiken mitä ovat voineet. Sitten kun lapset elävät elämiensä kiinnostavimpia vuosia ja ovat kovin kiireisiä, vanhempien oma elämä alkaa kaventua sinne neljän seinän sisälle; osa vanhoista ystävistäkin on hyvin sairaita tai jo kuolleita. Silloin se vanhempi toivoisi ehkä kaikkein eniten elämässään, että hänen - omasta mielestään hyvin kasvattamansa - lapset antaisivat jotakin hyvää omasta elämästään, edes vaikka sitä aikaa, ja mielellään kuulevaa korvaa ja näkemyksiä yhteiskunnasta, kulttuurista, viihteestä, nykyajasta.
Sitten vanhempi pettyy, kun aikuinen lapsi käyttäytyy kuten ap. Vanhempi ei olisi voinut kuvitella, että lapsensa ei ymmärrä tämän tilannetta.
Mietipä itse, etenkin näin koronan jälkeen, millaiset on omat sosiaaliset taidot ja puheenaiheet, jos elämänpiiri on kutistunut kodin ja suomenkielisten tv-ohjelmien ääreen.
Mistäpä itse keskustelet parin-kolmenkymmenen vuoden kuluttua?
Kiittämättömyys on maailman palkka.
"edes vaikka sitä aikaa"?
Mikä olisi isompi lahja kuin toisen ihmisen aika tilanteessa, jossa hänellä on elämässä enemmän (mielekästä) tekemistä kuin ehtii tehdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini otti eläkkeelle jäätyään (tai homma alkoi jo työaikana?) kymmenientuhansien pikavipit, lainat, luottokorttilainat, Ellos laine yms.
Velat paisuivat niin suuriksi ettei kyennyt niitä maksamaan. Ajautui yli 70v ulosottoon 🙄.
Nyt on velkojat roistoja, kun omiaan perivät.
Lähettelee ministereille ja kansanedustajille sähköpostia ahdingostaan ja kertoo niissä miten on ikänsä veroja maksellut, eikä nyt saa velkojaan anteeksi.No pelastus on velkajärjestely, mutta muori on tuolloin jo 80v kun vj päättyy.
Oliko äitisi taloudenpito aikaisemmin normaalia ja vastuullista? Ulkopuolisena ajattelee heti onko taustalla jonkinlainen maaninen tila, masennus tai alkava muistisairaus. Ihmisen tapa käyttää rahaa ja huolehtia laskuista on melko lailla vakio. Erikoista, jos se muuttuu noin radikaalisti.
Vierailija kirjoitti:
Harmi että äitisi epäonnistui kasvatuksessasi.
Eikö sun isä osallistunut sun kasvatukseen? Voi voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työ se ihmisen pirteänä pitää. Terv Eläkeläinen ja tyytyväinen kaikkeen.
Aivan samaa mieltä. Ei siitä mitään tule, että istuu ja tekee sanaristikoita siinä saattaa tulla pöpiksi ennenaikojaan ja ihan turhaa hommaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin se on, että vanhemmat on antaneet lapsille kutakuinkin kaiken mitä ovat voineet. Sitten kun lapset elävät elämiensä kiinnostavimpia vuosia ja ovat kovin kiireisiä, vanhempien oma elämä alkaa kaventua sinne neljän seinän sisälle; osa vanhoista ystävistäkin on hyvin sairaita tai jo kuolleita. Silloin se vanhempi toivoisi ehkä kaikkein eniten elämässään, että hänen - omasta mielestään hyvin kasvattamansa - lapset antaisivat jotakin hyvää omasta elämästään, edes vaikka sitä aikaa, ja mielellään kuulevaa korvaa ja näkemyksiä yhteiskunnasta, kulttuurista, viihteestä, nykyajasta.
Sitten vanhempi pettyy, kun aikuinen lapsi käyttäytyy kuten ap. Vanhempi ei olisi voinut kuvitella, että lapsensa ei ymmärrä tämän tilannetta.
Mietipä itse, etenkin näin koronan jälkeen, millaiset on omat sosiaaliset taidot ja puheenaiheet, jos elämänpiiri on kutistunut kodin ja suomenkielisten tv-ohjelmien ääreen.
Mistäpä itse keskustelet parin-kolmenkymmenen vuoden kuluttua?
Kiittämättömyys on maailman palkka.
Omaa äitiä ei enää ole, mutta vierailut anopin luona aiheuttaa henkistä pahoinvointia. Kokemusten perusteella toivon, että osaan keskustella muistakin asioista vanhana kuin omista ja tuttujen sairauksista. Ei paljon kiinnosta kuunnella, miten joku mulle tuntematon tyyppi on joutunut käymään sairaalassa tai lääkärissä. Sen ainakin tietää, että olipa itsellään vaikka vain haava sormessa, sitä en anopille kerro, ellen halua koko läänin siitä haavasta kuulevan. Tavoista kamalin, toisten sairauksilla mässäily.
Minä sairastuin jo alle kolmekymppisenä. Ja valitettavasti sairaus vaikuttaa lähes kaikkeen elämässäni. Aina jotain valintoja tehdessä tai päivän ohjelmaa suunnitellessa tulee vastaan sairaus. Siltä ei pääse pakoon nukkuessa, syödessä, harrastaessa, leffaa katsoessa, töitä tehdessä, lomalla eikä lapsia hoitaessa. Eikä varsinkaan peiliin katsoessa. Silti, pystyn tekemään vielä paljon, mutta koko ajan sairaus tuntuu ja häämöttää taustalla. Se ei juurikaan ulkopuolisille näy, vaikka itse näen ja tunnen sen koko ajan, ja välillä pitää muistuttaa ystäviä, että en pysty siihen tai tähän. Voin vain kuvitella, millaista on vanhoilla ihmisillä, joilla on monesti useampi sairaus päällekkäin, eli jotain vaivaa ihan koko ajan. Vaikea sitä varmasti on saada pois mielestä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini otti eläkkeelle jäätyään (tai homma alkoi jo työaikana?) kymmenientuhansien pikavipit, lainat, luottokorttilainat, Ellos laine yms.
Velat paisuivat niin suuriksi ettei kyennyt niitä maksamaan. Ajautui yli 70v ulosottoon 🙄.
Nyt on velkojat roistoja, kun omiaan perivät.
Lähettelee ministereille ja kansanedustajille sähköpostia ahdingostaan ja kertoo niissä miten on ikänsä veroja maksellut, eikä nyt saa velkojaan anteeksi.No pelastus on velkajärjestely, mutta muori on tuolloin jo 80v kun vj päättyy.
Oliko äitisi taloudenpito aikaisemmin normaalia ja vastuullista? Ulkopuolisena ajattelee heti onko taustalla jonkinlainen maaninen tila, masennus tai alkava muistisairaus. Ihmisen tapa käyttää rahaa ja huolehtia laskuista on melko lailla vakio. Erikoista, jos se muuttuu noin radikaalisti.
Osa ihan "täyspäisistä" aikuisista elää luottokortin varassa, niin että palkkatilin tyhjentyessä siirrytään luoton puolelle. Eikä sitten ymmärretä maksaa luottoa pois/pienentää kulutusta ennen eläkeikää ja ollaan vaikeuksissa.
Minulle rääytään viikoittain, kuinka minut otetaan testamentistä pois. Olen lapsista ainoa, joka käy vanhempiani auttamassa. Jos siellä elämässä on hankaluutta, niin kiukku kohdistuu siihen ainoaan auttajaan eli tässä minuun. En ole koskaan sanonut, että olen ollut heitä rikkaampi jo vuosikymmeniä enkä siitä testamentista mitään tarvitse. Testamenttikirjaukset ovat niitä harvoja asioita, mihin raihnainen vanhus voi vaikuttaa. Ja omaan käytökseensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla toisin päin. Parikymppinen tyttäreni vaittaa puhelimessa lähes joka päivä. Ikinä ei mikään ole hyvin, ja kaikista asioita löytyy huono puoli. Hän soittee lähes joka päivä, ja haluaisin sanoa että että en jaksa puhua kuin kerra nviikkoon, mutta en uskalla, koska hänellä ei mene kovin hyvin, ja hän kaipaa "juttukaveria". Vaikka eihän tuo minun päälle kaataminen mitään juttelua edes ole.
Mitään ei voi tehdä koska voi käydä huonosti, eikä "jaksa" ja sitten ei ole mitään tekemistä ja on niin tylsää.
Tee reklamaatio tyttäresi kasvattajalle.
Täällä valittaminen ei hyödytä mitään paitsi että saatpa valittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs muuta kuin valitusta on tämäkin ketju?
Alkoi oikein huvittaa kuvitellessa näitä marisijoita ikääntyneinä. Ihan kamalaa marmatusta, oman navan tuijottelua, pitkäpiimäistä kitinää jo nyt. On se kumma ettei öh... aikuinen ihminen osaa yhtään asettua vanhenevan omaisensa saappaisiin, että voisi kuunnella edes hetken.
Täsmälleen. Eivätkö nämä naiset ossa katsoa peiliin. Miten itsekeskeisiä, narisevia, kaikki on huonosti- valittajia. Miten nalkuttavat ukolleen ja lapsilleen, teini- ikäiset karkailee kotoa kun äiti ksi sitten " elää omaa elämäänsä, ei uhriudu toisia passaamaan" eli elävät toisin kuin 70+ äitinsä.
Kamalia vanhuksia on heistä tulosssa, jos kaikki ei ole ja puhu kuin minä tahdon.
Me vanhat taas yritämme kestää niin miniät kuin omat lapset. Yritämme puhua neutraaleja heiltä kyselemättä.
Joskus kuulkaa se suku rupeaa kiinnostamaan. Nyt kadun etten enemmän kysellyt suvuista kun vanhemmat eli. Paljon tietoa jota ei enää löydy kuin sitten sukututkimusten kautta.
Kyllä on pahasti empatia hukassa jos ei jaksa äidin siskon syövästä tai tahdistimesta kuunnella.
Mistä lähtien MV-lehden siteeraaminen on neutraalia puhetta?!
En ole äitisi joka on löytänyt harrastuksen mvlehdestä jne. Olisit iloinen että häntä ulkopuolinen maailma kiinnostaa vaikka olisikin tuo venäjämielisyys sinulle vieras aate. Kai nuo mummut on virkeitä jotka lippujaan eduskuntatalon eessä heiluttelee. Ja höpöttää somessa tosi hauskoja harhaisia juttuja
Jos minä sanon puhuvani neutraaleja puhumatta itsestäni tai utsimatta lasten asioita, se olen minä, en äitisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin se on, että vanhemmat on antaneet lapsille kutakuinkin kaiken mitä ovat voineet. Sitten kun lapset elävät elämiensä kiinnostavimpia vuosia ja ovat kovin kiireisiä, vanhempien oma elämä alkaa kaventua sinne neljän seinän sisälle; osa vanhoista ystävistäkin on hyvin sairaita tai jo kuolleita. Silloin se vanhempi toivoisi ehkä kaikkein eniten elämässään, että hänen - omasta mielestään hyvin kasvattamansa - lapset antaisivat jotakin hyvää omasta elämästään, edes vaikka sitä aikaa, ja mielellään kuulevaa korvaa ja näkemyksiä yhteiskunnasta, kulttuurista, viihteestä, nykyajasta.
Sitten vanhempi pettyy, kun aikuinen lapsi käyttäytyy kuten ap. Vanhempi ei olisi voinut kuvitella, että lapsensa ei ymmärrä tämän tilannetta.
Mietipä itse, etenkin näin koronan jälkeen, millaiset on omat sosiaaliset taidot ja puheenaiheet, jos elämänpiiri on kutistunut kodin ja suomenkielisten tv-ohjelmien ääreen.
Mistäpä itse keskustelet parin-kolmenkymmenen vuoden kuluttua?
Kiittämättömyys on maailman palkka.
"edes vaikka sitä aikaa"?
Mikä olisi isompi lahja kuin toisen ihmisen aika tilanteessa, jossa hänellä on elämässä enemmän (mielekästä) tekemistä kuin ehtii tehdä?
Energiasyöppö imee ihmisestä kaiken energian ja pahimmillaan sekoittaa yöunet. Tunnin yksinpuhelu puhelun jälkeen olet ihan loppu.
Vierailija kirjoitti:
Säkin olet jo keski-iässä. En tiedä. Yleensä ihminen alkaa silloin hiffata miksi vanhat on sellaisia kuin on.
Mutta sun tuuletus kuulostaa max 25n tekstiltä.
Voisitko vähän yrittää kaivaa itsestäsi ymmärtämystä kuitenkin?
Juuri niille empaattisille ymmärtäjille se valittamisen kuunteleminen onkin raskasta. Valitukset menevät liikaa ihon alle ja satuttavat. Eivätkä lähde pois.
Joku kovempi ihminen pystyy helpommin kuuntelemaan loputonta valitusta. Ei se heittää haittaa. Kaikki kimpoaa pois samantien eikä mikään jää kaivertamaan mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen itse jo 66 v. enkä jaksa yhtään näitä 70 + ihmisiä ja varsinkaan suuren ikäluokan edustajia. Heidän mielestään kukaan muu ei ole osannut järjestää asioitaan ja elää tätä elämää niin hyvin kuin he ovat tehneet. Katsovat muita ihmisiä pitkin nenän varttaan (myös oman ikäisiään), arvioivat ihmiset rahassa ja arvostavat ihmisiä näiden omistusten ja rahavarojen perusteella. Heidän mielestään nykyajan heitä nuoremmat ihmiset eivät osaa käyttää rahaa, eivät tee tarpeeksi töitä, eivät ole tarpeeksi säästäväisiä eivätkä tarpeeksi nöyriä ja kaikki työttömyys ja huono-osaisuuskin on ihmisten itsensä aiheuttamaa jne. Teen kaikkeni sen eteen ettei minusta tulisi 70+ ikäisenä tuollaista samanlaista rasittavaa katkeraa ja kärttyistä hapannaamaa kuin moni noista tämän päivän 70+ ihmisistä on tullut.
Onko sulla jotain hampaankolossa 5 vuotta vanhempaa siskosi kohtaan vai mistä tämä ihmeellinen ja typerän yleistävä purkaus kumpuaa vain muutaman vuoden vanhempia ihmisiä kohtaan?
Et vaikuta itse ollenkaan mukavalta ihmiseltä, yleistetäänkö sekin koskemaan kaikkia 66-vuotiaita?
Sorry vaan jos en mielestäsi ole mukava koskauskaltauduin sanomaan mielipiteeni 70 + ihmisten rasittavuudesta. Minulla on paljon itseni ikäisiä ja paljon nuorempiakin ja jopa ihan nuoriakin ystäviä ja heidän kanssaan on helpompi kommunikoida ja tulla toimeen kuin 70 + ihmisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini kuoli vuodenvaihteessa. Loppuvuosina hänen elämänsä oli aika kurjaa, kivuliasta, muista riippuvaista. Järki pelasi mutta kroppa hajosi alta, pala palalta. Tietysti hän oli negatiivinen ja katkera, harva tuossa tilanteessa - kroonisessa kiputilassa - mikään pyhimys on.
Olen murehtinut sitä, että enkö jaksanut olla tarpeeksi kärsivällinen, kuunnella tarpeeksi, olla tarpeeksi läsnä ja yrittää tuoda jotain iloa elämään vaikka äiti olisi ollut kuinka negatiivinen.
Näemmä ei syytä huoleen, sillä olin kaikesta huolimatta ainakin 100x kärsivällisempi ja kuuntelevampi kuin keskiverto AV-palstalainen.
No minun äidilläni ei ole sairauksia tai kroonisia kipuja, vaikka vanha onkin. Ei ollenkaan tajua, kuinka onnekas ikäisekseen on, vaan valittaa ja haukkuu muita.
Jos äitisi on aina ollut samanlainen, niin se on eri asia.
Mutta jos äiti muuttui vanhetessaan tuollaiseksi, sille on aina jokin syy.
Sairaus ei näy aina päälle. Vanhusten masennuskin on alidiagnosoitua.
Vierailija kirjoitti:
Anopilta ryöppyää negatiivisuutta, masennusta ja ahdistusta päälle. Yritetään käydä, mutta velvollisuudentunteesta. Mikään rauhoittelu tai iloisista asioista puhuminen ei auta, kun kaivaa joka aiheesta jotain negatiivista tai syyn murehtimiseen.
Herkälle ja empaattiselle ihmiselle on vaikeaa kestää negatiivisuusryöppyjä, kun imee toisen tunnetilaa liikaa itseensä. Menee aina pari päivää toipua.
Oma äitini on perustyytyväinen ja iloinen ihminen. Hänen kanssa oikein haluaa olla tekemisissä.
Et kuulosta ollenkaan empaattiselta ihmiseltä. Kerrot, että sinusta on mukavaa viettää aikaa oman äitisi kanssa, joka on aina iloinen. Niinpä, kukapa ei haluaisi olla iloisen ihmisen kanssa. Mutta myös negatiiviseksi kutsumasi ihmistyyppi kaipaa ihmiskontakteja ja ystävällistä kohtelua. Ymmärrän kyllä sen, jos haluat tavata v.m. harvemmin. Itselläni on tunne, että monet haluavat nykyään kaiken olevan mukavaa ja helppoa. Ei haluta missään tapauksessa olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ajattelevat asioista eri tavalla kuin itse ajattelee tai jolla on erilainen elämäntilanne. Sen huomaa jo palstalaisista, jotka esim. vieroksuvat köyhempiä ystäviään, koska näillä ei ole varaa osallistua kahvilassakäynteihin.
Vierailija kirjoitti:
Etköhän sinäkin, ap, ole ollut ihan tarpeeksi hankala lapsena ja murrosiässä, mikä tosin tuntuu jatkuvan edelleen.
Nyt on äitisi vuoro olla hankala, kasva sinä nyt aikuiseksi ja kestä se.
Mikä vastuu lapsella muka on vanhemmistaan? Etenkään sillä verukkeella että on ollut lapsena hankala? Vit
tuako teette lapsia, jos ajatusmallinne on noin itsekäs kun vanhenette?
On ainakin ihan tutkittu juttu, että ihmiset joilla on alhaisempi älykkyysosamäärä dementoituvat todennäköisemmin kuin ne joilla on korkea älykkyysosamäärä.
Alzheimer ei katso älykkyysosamäärää, mutta ihmisillä joilla on ollut korkeampi älykkyysosamäärä Alzheimerinkin oireet kehittyvät keskivertoa myöhemmin.
Näitä asioita on tutkittu paljon. Googlaa vaikka dementia iq.