Lue keskustelun säännöt.
Keski-ikä ja toisen kierroksen parinmuodostus - tätäkö se oikeasti on?
14.01.2023 |
Meitä on eronneita nuoruudenkavereita nyt useampia. Tavallisia perheenäitejä, jotka eronneet pitkistä liitoista. Minä erosin ensimmäisenä, muut hiljattain. Olen treffaillut jonkun verran ja pari muutaman kuukauden juttuakin oli, ihan ok miesten kanssa, mutta kun en rakastunut heihin, niin päädyin lopettamaan suhteet. Ajattelin, että miten tuntuu kuin kaikki muut pariutuvat ja miten se on muille niin helppoa löytää uusi rakkaus. Nyt kaksi kaveriani on alkanut uusiin suhteisiin. Hämmentävää kyllä, he ovat kertoneet varsin suoraan, että oikeasta rakkaudesta ei varsinaisesti ole kyse. Toinen etsi maanisesti netistä kumppania, koska "ei todellakaan halua olla yksin". Toinen on jo varsin vakiintuneessa joskin tuoreessa suhteessa, mutta haaveilee avoimesti että "saispa vielä rakastua niin että järki lähtee". Miehellä on omakotitalo ja mökki, joten kaveri sai tosi kivat puitteet elämälleen. Näinkö se oikeasti menee, että syyt pariutumiselle ovat usein tällaisia. Ei kuulu minulle tietenkään, mutta jotenkin olen vieraantunut näistä kavereista, koska koen ajatusmaailmani niin erilaiseksi. Totta kai minäkin kaipaan kumppania ja tosiaan taannoiset tapailut oli sellaisia, että varmasti niistä olisin suhteen halutessani saanut. Mutta kun se ei ollut rakkautta, vaan esim. toisen kohdalla olisi myös ollut tarjolla kätevät remppakädet, hyvää ruokaa ja tosi mukavan oloinen perhe. Silti pitäisi kuitenkin olla sitä jotain aitoa sielujen sympatiaa myös. Miten muilla?
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä tiedostan keski-ikäisenä miehenä, että yksi syy miksi kumppanin löytäminenn on itselleni haastavaa johtuu taloudellisesta tilanteestani.
En väitä, että naiset olsivat kiinnostuneita rahasta ja varallisuudesta sen enempää kuin miehetkään.
Mutta kyllä useimmat halunnevat kumppanin, jonka kanssa ei joudu tilanteeseen, jossa on itse useammin se, joka joutuu tarjoamaan tai jonka kumppaniehdokas ei joudu kieltäytymään ehdotetusta tekemsiestä siksi, ettei hänellä ole siihen varaa. - Oli tuo ehdotettu tekeminen sitten yhteinen teatteri tai tavanomaisessa ravintolassa syömässä käynti puhumattakaan jostain kalliimmasta tekemisestä
Minä naisena en tykkää käydä teattereissa enkä elokuvissa.
Naiset on kaikki yksilöitä. Itseäni ei haittaa, jos miehellä ei ole rahaa, mutta se haittaa, jos ei ole kemiaa.
Ja yleensä jos en jostain miehestä tykkää niin se johtuu siitä, että hän on sanonut jotain loukkaavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin exän kanssa 20 vuotta yhdessä. Sitten ihastuin ja rakastuin aivan hurjasti toiseen mieheen. Yhdessä oltu jo kuusi vuotta ja rakkautta riittää. En ikinä voisi olla suhteessa vain jonkun kanssa. Täytyy olla vahva rakkaus.
Ymmärrän sua hyvin, ap. Monet ottavat vain jonkun, koska on tärkeää heille, että on joku. Minäkin saisin näitä jokuja sohvalle vaikka joka kuukaudelle uusi, mutta etsin ja toivon myös aitoutta ja tunnetta, joka ei perustu mökkiin, autoon tai remppakäsiin. Tämä on pinnallinen maailma pintaliitäjille.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua hyvin, ap. Monet ottavat vain jonkun, koska on tärkeää heille, että on joku. Minäkin saisin näitä jokuja sohvalle vaikka joka kuukaudelle uusi, mutta etsin ja toivon myös aitoutta ja tunnetta, joka ei perustu mökkiin, autoon tai remppakäsiin. Tämä on pinnallinen maailma pintaliitäjille.
Silti nämä jokutkin ovat ihan aitoja oikeita ihmisiä omine haaveineen ja tunteineen. Ei pidä olettaa ja olla tietävinään, että he tulevat sohvallesi vain mökin, auton tai remppakäsiesi vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen rakastunut elämäni aikana isosti vain kahdesti.
Tällä hetkellä olen suhteessa miehen kanssa, johon syvästi rakastuin. Tähän liittoon saa tulla lapsikin, mikäli vielä tämän ikäisenä tärppää.
Mutta jos/kun olen vielä jonain päivänä kumppaniton ja lapsellinen nainen, en odottaisi suurta rakkautta, enkä haluaisi asua miehen kanssa yhdessä, vaan seuraksi riittäisi mukava ja viriili seura- ja seksikaveri. Siihen ei rakkautta tarvita.
Vain kahdesti isosti rakastunut? - Minusta se on aika monta kertaa olla isosti rakastunut. Itse taas toivon, että en kyynisty ja katkeroidu siihem että yksikään nainen ei ole koskaan niin isosti ihastunut puhumattakaaan, että olisi rakastunut minuun paljon, että olisi halunnut kanssani parisuhteeseen. En syytä tai moiti ketään siitä, että näin on käynyt ja näin olen joutunut kokemaan, mutta kyllä se on välillä kipeää tehnyt kun huomaa aina olevan se joukon sinkku. Ja varmasti olisin ihan rikki, ellei elämässäni olisi muita läheisiä ja arvokkaita ihmissuhteita. - Ihmisiä, jotka ovat hyväksyneet minut sellaisena kuin olen.
Hassua että joku sanoo että on VAIN kahdesti ollut isosti rakastunut. Itse en ole koskaan. N34
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täälläkin keski-ikäinen sinkku. En varsinaisesti etsi partneria mutta jos kohdalle osuisi henkilö, jonak kanssa ajatukset osuisi yksiin niin en pistäisi hanttiin. Nuoruuden loveydovey-suhteisiin erona on se, että en halua elää symbioosissa enkä muuttaa samaan osoitteeseen. Omat kodit, yhteinen elämä muuten. Arvostan liikaa omaa rauhaa ja omaa elämäntapaani/rytmiä kiusatakseni itseäni harmistumalla toisen jatkuvasta läsnäolosta. Lasken tämän iän mukanaan tuomaksi terveeksi itsekkyydeksi.
Sen sijaan on hämmästyttävän paljon keski-ikäisiä sinkkumiehiä (ja eroa suunnittelelevia!), jotka ovat valmiita muuttamaan saman katon alle parin viikon tapailun jälkeen, Miksi? Elätiksi, hotellipalvelujen ääreen sohvaa kuluttamaan vai ???? Tapailu loppuu siihen koska olen kuulemma luonnevikainen jne. Yhtään järkevää perustelua en ole saanut miksi yhteenmuutto tuntemattoman kanssa olisi hyvä ajatus. Kulujen jakaminen ei kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä tuli mieleen, että eikö se ole epäreilua toista kohtaan alkaa suhteeseen vaikka vain puitteiden tai yksinäisyyden pelon takia? Eikö näissä suhteissa koskaan sanota toiselle että "rakastan sua", vai sanotaanko vaikka ei tarkoiteta. Vai mitä ihmettä? Alapeukkuja tulee, eli en nyt kai tajua jotain. Selittäkää mulle jooko. Onko koko rakkaus pelkkää Disney-höttöä? Ap
Sinä tunnut olettavan, että nämä parisuhteiden toiset osapuolet ovat mukana rakkauden huumasta ja heitä huijataan, kun kumppani etsiikin vain tavallista, turvallista arkiparisuhdetta. Entäpä jos kuitenkin on niin, että nämä pariskunnat ovat ihan samalla kartalla toiveistaan: ettei tässä nyt etsitä mitään nuoruuden intohimoista rakkauden huumaa vaan mukavaa kumppania jakamaan arki ja arjen ilot ja surut. Välittämistä, arjen ja juhlan jakamista, läsnäoloa, tukemista. Arjen tekoja.
Olikohan Simone de Beauvoir joka sanoi, että on vaikea sanoa enää "rakastan sinua" uskottavasti, kun Hollywood on näytellyt saman kohtauksen jo tuhansia kertoja.
Ehkä ekstrovertit ja muut ihmisriippuvaiset haluavat tämmöisen kuvailemasi tavallisen arkiparisuhteen(!). Me muut edellytämme tunteen paloa suhteen pohjaksi. Kyllä arki saavuttaa myös rakkausuhteen. Mutta mielestäni juuri se pohjalla kytevä rakkaus ylläpitää parisuhdetta myös arjen harmaudessa ja vastoinkäymisissä.
Terv. introvertti, itsenäinen nainen, jolle ei ole ongelma pärjätä ihan keskenään rakastettavan ilmestymistä odotellessa
Älä yleistä. Minä olen introvertti ja huolisin ainoastaan järkiliiton juurikin siksi, että silloin kukaan ei odota minun kiehnäävän vieressä. En halua, että kukaan on kanssani rakkaudesta. Se tuntuisi liian kahlitsevalta.
Olen introvertti suhteessa toisen introvertin kanssa ja minulle rakkauden teko on antaa tilaa, ei kahlita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös keski-ikäinen, eronnut yh, en etsi aktiivisesti mitään, mutta jos jotain tulee vastaan olen avoimin mielin. Ketju sai minut pohtimaan, etten ole vuosiin tai oikeastaan koskaan saanut miehiltä huomiota, etenkään Suomessa. Eräs ystäväni saa jatkuvasti. Olen pohtinut mikä hänen salaisuutensa on?
Mietin myös miten näissä nopeasti muodostumista arki suhteissa on seksin kanssa, jos varsinaista kipinää ei ole? Puhtaaksi naiset ja antavat vaan joskus vaikkei mieli tekisi.
Vierailija kirjoitti:
Onko se sitten sellainen keisarin uudet vaatteet -ilmiö, että vaikka näennäisesti vanhan ajan järkiliitot on menneisyyttä ja mukamas kaikilla on vapaus valita, niin silti pinnan alla se on pelkkää hyödykkeiden vaihtoa. Vai onko ihminen yhtä kuin ne ansiot, joita hän tuo suhteeseen: lähes tulkoon rakastin miehen laittamaa ruokaa ja kädentaitoja - rakastinko siis sittenkin häntäkin? Miksen sitten pitänyt läheisyydestä ja vähitellen seurakin ahdisti? Ap
Tätähän se pitää olla, että pitää siitä läheisyydestä ja siitä seurasta. Voidaan olla vaikka yhdessä hiljaa, ihan luontevasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskooko joku aikuinen ihminen rakkauteen ensi silmäyksellä? Minä en. Ulkonäkö ei tee minuun lopullista vaikutusta. Joskus nuorempana näin vain ulkokuoren, mutta nyt yritän nähdä enemmän sinne ulkokuoren sisälle.
T: mies joka lähtee ehkä sille toiselle kierrokselle, jos tapaa sen oikean?
Vierailija kirjoitti:
Täytin juuri 47v ja ollut mieheni kanssa 30v, en mitenkään pysty ajattelemaan, että kykenisin sänkypuuhiin uuden miehen kanssa🤔
Tämä!
Olen 58v ja ollut mieheni kanssa yli 40 vuotta.
En vain pysty ajattelemaan, että voisin mennä uuden miehen kanssa sänkyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskooko joku aikuinen ihminen rakkauteen ensi silmäyksellä? Minä en. Ulkonäkö ei tee minuun lopullista vaikutusta. Joskus nuorempana näin vain ulkokuoren, mutta nyt yritän nähdä enemmän sinne ulkokuoren sisälle.
T: mies joka lähtee ehkä sille toiselle kierrokselle, jos tapaa sen oikean?
Näinpä, hyvä asenne. Eräs mies kertoi etsivänsä eronsa jälkeen naista joka ei koko ajan kettuilisi... SEikkailuja varten voi etsiä kauniita ja komeita, aikuista parisuhdetta etsiessä kannattaa keskittyä luonteeseen ja arvojen samankaltaisuuteen.
Itse olen N60, nyt melkein kymmenen vuotta uudessa suhteessa. Tapasin mieheni netissä, vaihdoimme useampia viestejä ennen tapaamista. Oikeastaan ihastuimme voimakkaasti ennen kuin olimme toisiamme edes nähneet, ensimmäisillä treffeillä tunne voimistui. Ja on jatkunut, ehkä ei ihan yhtä kiihkeänä kuin alkuunsa, mutta tilalle on tullut syvää kiintymystä, rakastamme toisiamme.
En usko, että toisiin suhteisiin mennään ilman tunteita ja vain ettei oltaisi yksin, todennäköisesti asiaa mietitään tarkemmin kuin nuorena. tietenkin kriteerit voivat olla toisenlaiset kuin nuorena, ulkonäkö merkitsee vähemmän, yhteiselämän sujuvuus enemmän. Onko AP pohtinut, että tunteiden puute potentiaalisia kandidaatteja kohtaan voi johtua noiden miesten ominaisuuksien sijaan hänestä itsestään? Ero, pettymys, tuonut mukanaan varovaisuutta, kyynisyyttä, tarvetta etsiä miehissä vikoja positiivisten ominaisuuksien sijaan? Ihastuminen ja rakastuminen on kuitenkin yksilön oma kyky, ne vaativat rohkeutta ja heittäytymistä. Ja pysyvän suhteen ylläpito realismia, unelmien prinssiä ei ole olemassa, on olemassa epätäydellisiä ihmisiä jotka rakastuvat toistensa epätäydellisyyteen.
Ei nuoruuden kaltaisesti vanhemmiten enää rakastu huumaavasti varsinkin jos on järki jo päässä. Itsestäni tiedän etten enää mihinkään suuriin tunteisiin enää kykenisikään. Eikö se tykkääminen ja toisen arvostaminen ole ihan riittävästi. Kuka olettaa että vanhemmalla iällä parisuhde olisi samanlaista kuin nuorena.
Riittää että kumppanin kanssa arki sujuu ja muuten tullaan hyvin toimeen.
Tuntuisi kamalammalta jos joutuisi yksin elämään. Mutta pakkohan siihenkin olisi tottua jos kaveria ei löydy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti rakkauden välittäjien historiaa: niissä ei valita itse, vaan valintoja rajoitetaan. Pronssikaudella kaikki valinnat olivat joka tapauksessa äärimmäisen rajallisia, tusina henkilöä eri heimojen kesken, murrosikäisiä, ei pituusrajoja,ammatteja eikä palkkaminimeitä.
Nykyaikana (ei postmodernina) aikana fantasia rakkaudesta ensisilmäyksellä oli välittäjänä – "tiedät heti, kun näet hänet" (siis kauppajonossa ja yökerhossa katsellessa: ei hän, ei hän, ei hän...); tämä on marinoitu postmodernin nettiajan kyynisyyden ja uupumisen sukupolvella: viha on eräänlainen intohimo, joten todellinen sielunkumppanisi on henkilö, joka tulehduttaa = tulehduttaa sinua eniten, henkilö, joka herättää eniten tunteita (siis tavatessa ja netissä: ei hän, ei hän...) Mikään näistä ei auta löytämään sitä yhtä. Ne sulkevat luotettavasti loput pois. Koska tuossa iässä luonne on vakiintunut ja mikään ei oikein herätä tunteita niin...
Vierailija kirjoitti:
En minä mielestäni mitään Disney-satuja odota. Mutta olen silti kuvitellut, että parisuhteen muodostaminen nykypäivänä edellyttää kuitenkin jotain erityislaatuista tunnetta toista kohtaan. Ehkä olen naiivi, kiitos tuosta näkökulmasta. Tuntuu vain kun nyt on lapset isoja, taloudellinen itsenäisyys ja oma vapaus, että sellainen miltään tuntumaton ihminen rinnalla enemmänkin ottaa kuin antaa. Että kunhan joku on. Kaikki tietty tyylillään. Ap
Kuinka moni oli oikeasti palavasti rakastunut kun teininä tai nuorena alkoi kulkemaan jonkun kanssa? Useimmiten sitä tapasi jonkun ja sitten vaan alettiin tapailemaan. Ap tuntuu olettavan, että rakkauden pitäisi roihahtaa heti ensi treffeillä
Taitaa aika harvalla mennä niin kuin saippua sarjoissa tai elokuvissa. 😹
On todella paljon nuoriakin naisia, jotka etsivät miestä ns. järkipohjalla. Ehkä nykyään rakkauteen uskotaan vähemmän ja ollaan kyynisempiä. Ihanakin mies saattaa jossain vaiheessa rakastua toiseen tai muuttua vähemmän ihanaksi. Tiedetään että rakkaudessa on alkuhuuma joka häviää.
Vierailija kirjoitti:
Mieti rakkauden välittäjien historiaa: niissä ei valita itse, vaan valintoja rajoitetaan. Pronssikaudella kaikki valinnat olivat joka tapauksessa äärimmäisen rajallisia, tusina henkilöä eri heimojen kesken, murrosikäisiä, ei pituusrajoja,ammatteja eikä palkkaminimeitä.
Nykyaikana (ei postmodernina) aikana fantasia rakkaudesta ensisilmäyksellä oli välittäjänä – "tiedät heti, kun näet hänet" (siis kauppajonossa ja yökerhossa katsellessa: ei hän, ei hän, ei hän...); tämä on marinoitu postmodernin nettiajan kyynisyyden ja uupumisen sukupolvella: viha on eräänlainen intohimo, joten todellinen sielunkumppanisi on henkilö, joka tulehduttaa = tulehduttaa sinua eniten, henkilö, joka herättää eniten tunteita (siis tavatessa ja netissä: ei hän, ei hän...) Mikään näistä ei auta löytämään sitä yhtä. Ne sulkevat luotettavasti loput pois. Koska tuossa iässä luonne on vakiintunut ja mikään ei oikein herätä tunteita niin...
Kyllä se harvinainen vetovoima on jotain todella primitiivistä ja uskon että sellaista se on ollut kivikaudellakin. Miehet eivät ehkä keskimäärin ole yhtä viehättäviä kuin aiemmin. Tiedetään että sivilisoituminen on karsinut sekä miehistä että naisista maskuliinisia piirteitä. Elämäntapa ehkä myös vaikuttaa miesten olemukseen ja hormonitasoihin niin että viehättäviä miehiä on vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä mielestäni mitään Disney-satuja odota. Mutta olen silti kuvitellut, että parisuhteen muodostaminen nykypäivänä edellyttää kuitenkin jotain erityislaatuista tunnetta toista kohtaan. Ehkä olen naiivi, kiitos tuosta näkökulmasta. Tuntuu vain kun nyt on lapset isoja, taloudellinen itsenäisyys ja oma vapaus, että sellainen miltään tuntumaton ihminen rinnalla enemmänkin ottaa kuin antaa. Että kunhan joku on. Kaikki tietty tyylillään. Ap
Kuinka moni oli oikeasti palavasti rakastunut kun teininä tai nuorena alkoi kulkemaan jonkun kanssa? Useimmiten sitä tapasi jonkun ja sitten vaan alettiin tapailemaan. Ap tuntuu olettavan, että rakkauden pitäisi roihahtaa heti ensi treffeillä
En oleta. Ihan muutamia kuukausia näitä miehiä tapailin ja toiselta tapasin jo sukuakin. Mutta kun ei tullut mitään aitoja lämpimiä tunteita, vaan ne alun kiinnostukset ja ihastukset ei pysyneet ja kasvaneet rakkaudeksi tai edes kiintymykseksi. Toki voi olla minussa se vika, en sitä kiistä. Mutta tosiaan se "ihan ok" kumppanuus ei ole minua varten, olen kai sen verran introverttikin. Ap
Minä naisena en tykkää käydä teattereissa enkä elokuvissa.