Lue keskustelun säännöt.
Keski-ikä ja toisen kierroksen parinmuodostus - tätäkö se oikeasti on?
14.01.2023 |
Meitä on eronneita nuoruudenkavereita nyt useampia. Tavallisia perheenäitejä, jotka eronneet pitkistä liitoista. Minä erosin ensimmäisenä, muut hiljattain. Olen treffaillut jonkun verran ja pari muutaman kuukauden juttuakin oli, ihan ok miesten kanssa, mutta kun en rakastunut heihin, niin päädyin lopettamaan suhteet. Ajattelin, että miten tuntuu kuin kaikki muut pariutuvat ja miten se on muille niin helppoa löytää uusi rakkaus. Nyt kaksi kaveriani on alkanut uusiin suhteisiin. Hämmentävää kyllä, he ovat kertoneet varsin suoraan, että oikeasta rakkaudesta ei varsinaisesti ole kyse. Toinen etsi maanisesti netistä kumppania, koska "ei todellakaan halua olla yksin". Toinen on jo varsin vakiintuneessa joskin tuoreessa suhteessa, mutta haaveilee avoimesti että "saispa vielä rakastua niin että järki lähtee". Miehellä on omakotitalo ja mökki, joten kaveri sai tosi kivat puitteet elämälleen. Näinkö se oikeasti menee, että syyt pariutumiselle ovat usein tällaisia. Ei kuulu minulle tietenkään, mutta jotenkin olen vieraantunut näistä kavereista, koska koen ajatusmaailmani niin erilaiseksi. Totta kai minäkin kaipaan kumppania ja tosiaan taannoiset tapailut oli sellaisia, että varmasti niistä olisin suhteen halutessani saanut. Mutta kun se ei ollut rakkautta, vaan esim. toisen kohdalla olisi myös ollut tarjolla kätevät remppakädet, hyvää ruokaa ja tosi mukavan oloinen perhe. Silti pitäisi kuitenkin olla sitä jotain aitoa sielujen sympatiaa myös. Miten muilla?
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ymmärtää että disneysadut ovat satuja ja toiset sitten uskoo niihin hautaan asti.
Toiset taas ymmärtävät, että tyytymällä vain johonkin, koska ei haluta olla yksin tulee olemaan vaan entistä onnettomampi ja koska he tyytyvät epäsopivaan kumppaniin he samalla kieltävät itseltään mahdollisuuden löytää todellista rakkautta.
Ei mitään todellista rakkautta ole, paitsi vanhemman rakkaus lapseensa ja lapsen rakkaus vanhempiinsa.
Molemmat ovat "pakotettuja" tunteita, ja siten vähiten aitoja. Esim lapsen elämä on kirjaimellisesti vaarassa, jos vanhemmat eivät huolehdi lapsesta. "Rakkauden" näyttäminen vanhemmille on siis puhdasta selviytymisvaistoa. Lapsella ei myöskään ole mitään muita vaihtoehtoja vanhemmilleen, eli kyseessä on pakkovalinta.
Sama vanhempien kohdalla. Geenit eivät jatku jos lapsi ei pysy hengissä, joten "rakkaus" motivoi huolehtimaan jälkeläisestä. Samoin sosiaalinen paine.
Ainoa aito rakkaus on kahden aikuisen välillä, kun molemmilla on aidosti vaihtoehtoja eikä rakkaus ole millään lailla pakotettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ymmärtää että disneysadut ovat satuja ja toiset sitten uskoo niihin hautaan asti.
Toiset taas ymmärtävät, että tyytymällä vain johonkin, koska ei haluta olla yksin tulee olemaan vaan entistä onnettomampi ja koska he tyytyvät epäsopivaan kumppaniin he samalla kieltävät itseltään mahdollisuuden löytää todellista rakkautta.
Ei mitään todellista rakkautta ole, paitsi vanhemman rakkaus lapseensa ja lapsen rakkaus vanhempiinsa.
Eheiiii!! Todellista, pysyvää ja viliptöntä rakkautta on vain koiran ja miehen suhteessa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ymmärtää että disneysadut ovat satuja ja toiset sitten uskoo niihin hautaan asti.
Toiset taas ymmärtävät, että tyytymällä vain johonkin, koska ei haluta olla yksin tulee olemaan vaan entistä onnettomampi ja koska he tyytyvät epäsopivaan kumppaniin he samalla kieltävät itseltään mahdollisuuden löytää todellista rakkautta.
Ei mitään todellista rakkautta ole, paitsi vanhemman rakkaus lapseensa ja lapsen rakkaus vanhempiinsa.
Ei pidä pitää itsestään selvyytenä ja poikkeuksettomana sitä, että lapsi rakastaa tai rakastaisi varauksettomasti (biologista)vanhempaansa, vain ja ainoastaan siksi, että vanhempi on hänen (biologinen)vanhempi.
Kyllä vanhemman tulee myös käyttytä ja toimia niin, että vanhempana on laps(i)ensa rakkauden arvoinen. - Tiedän, että suurimmalle osalle ed. toteamani on itsestään selvyys mutta ei valitettavasti kaikille. Lapsia kun voi saada melkein kuka vaan; vaikka esimerkiksi auton ajajalla odotetaan olevan yleensä ajokortti suoritettuna.
Uskovainen mies
Onko se sitten sellainen keisarin uudet vaatteet -ilmiö, että vaikka näennäisesti vanhan ajan järkiliitot on menneisyyttä ja mukamas kaikilla on vapaus valita, niin silti pinnan alla se on pelkkää hyödykkeiden vaihtoa. Vai onko ihminen yhtä kuin ne ansiot, joita hän tuo suhteeseen: lähes tulkoon rakastin miehen laittamaa ruokaa ja kädentaitoja - rakastinko siis sittenkin häntäkin? Miksen sitten pitänyt läheisyydestä ja vähitellen seurakin ahdisti? Ap
Vierailija kirjoitti:
Eikai kukaan keski-iässä enää ole noin naiivi? Vaatisi varmaan LSD:tä tai jotain, että keski-iässä saisi samanlaiset hormonihuurut kuin joskus nuorena.
Ei ole mitään naiivia jos haluaa molemminpuolista rakkautta. En tiedä mitä ne hormonihuurut on kun en ole sellaisia ikinä kokenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen rakastunut elämäni aikana isosti vain kahdesti.
Tällä hetkellä olen suhteessa miehen kanssa, johon syvästi rakastuin. Tähän liittoon saa tulla lapsikin, mikäli vielä tämän ikäisenä tärppää.
Mutta jos/kun olen vielä jonain päivänä kumppaniton ja lapsellinen nainen, en odottaisi suurta rakkautta, enkä haluaisi asua miehen kanssa yhdessä, vaan seuraksi riittäisi mukava ja viriili seura- ja seksikaveri. Siihen ei rakkautta tarvita.
Kyllä se usein noin menee.
Nainen ei rakastu mieheen, vaan elämän johon kuuluu perhe, kiva asunto, korkeampi sosiaalinen asema, ja mies tämän mahdollistajana.
On niitä oikeita rakastumisiakin, mutta vähemmän kuin halutaan myöntää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fiksu nainen opettelisi itse remontoimaan, eikä ryhtyisi suhteeseen miehen kanssa siksi että tämä osaa rempata. Tai jos ei opettele, ostaisi palvelut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miksi parisuhteessaan epäonnistuneet haluavat uuden parisuhteen. ei se laastari-jämä suhde enää aikuisiällä onnistu varsinkaan niillä, joilla ei edellinenkään suhden onnistunut. edellinen oli sentään nuorena ja kauniina hankittu. silloin kun oli toivoa, rakkautta ja usko tuleivaisuuteen.
nyt kun katkera eronnut rupsahtanut oppimiskyvytön haaska etsii täydellistä prinssiä ja nuoruuden huumaa ja elämäniloa, pettyy pahasti.
No miksei uskosi, aikuisena ihmisen itsetuntemus on yleensä kasvanut, joten osaa paremmin valita oikeanlaisen kumppanin. Samaten iän myötä yleensä oppii myös ihmissuhdetaitoja. Se mikä ei toiminut edellisen kumppanin kanssa voi täysin hyvin toimia erilaisen ihmisen kanssa. Tosin tuolla sun ajatusmaailmalla, että eronneet ovat katkeria haaskoja tuskin tulet kunnon parisuhdetta löytämään.
elämässään onnistuneet pariutuvat nuorena ja parisuhde toimii kuolemaan asti. epäonnistuneet ihmiset eroavat ensimmäisestä ja eroilu jatkuu seuraavissa suhteissa. luuserien pitäisi ymmärtää lopettaa jo ensimmäisellä erolla. ei se luuserin elämä siitä paremmaksi muutu pariutumalla toisen luuserin kanssa.
Sinä se varsinainen luuseri olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä tuli mieleen, että eikö se ole epäreilua toista kohtaan alkaa suhteeseen vaikka vain puitteiden tai yksinäisyyden pelon takia? Eikö näissä suhteissa koskaan sanota toiselle että "rakastan sua", vai sanotaanko vaikka ei tarkoiteta. Vai mitä ihmettä? Alapeukkuja tulee, eli en nyt kai tajua jotain. Selittäkää mulle jooko. Onko koko rakkaus pelkkää Disney-höttöä? Ap
Sinä tunnut olettavan, että nämä parisuhteiden toiset osapuolet ovat mukana rakkauden huumasta ja heitä huijataan, kun kumppani etsiikin vain tavallista, turvallista arkiparisuhdetta. Entäpä jos kuitenkin on niin, että nämä pariskunnat ovat ihan samalla kartalla toiveistaan: ettei tässä nyt etsitä mitään nuoruuden intohimoista rakkauden huumaa vaan mukavaa kumppania jakamaan arki ja arjen ilot ja surut. Välittämistä, arjen ja juhlan jakamista, läsnäoloa, tukemista. Arjen tekoja.
Olikohan Simone de Beauvoir joka sanoi, että on vaikea sanoa enää "rakastan sinua" uskottavasti, kun Hollywood on näytellyt saman kohtauksen jo tuhansia kertoja.
Ehkä ekstrovertit ja muut ihmisriippuvaiset haluavat tämmöisen kuvailemasi tavallisen arkiparisuhteen(!). Me muut edellytämme tunteen paloa suhteen pohjaksi. Kyllä arki saavuttaa myös rakkausuhteen. Mutta mielestäni juuri se pohjalla kytevä rakkaus ylläpitää parisuhdetta myös arjen harmaudessa ja vastoinkäymisissä.
Terv. introvertti, itsenäinen nainen, jolle ei ole ongelma pärjätä ihan keskenään rakastettavan ilmestymistä odotellessa
Introverttina, itsenäisenä naisena tunnistan itsessäni sen, etten tarvitse toista ihmistä jakamaan arkeani. Pikemminkin odotan parisuhteelta ajatusten jakamista ja älyllistä sparrausta. Panostusta yhdessäolon laatuun enemmän kuin määrään.
Mutta tunnistan myös sen, että kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia kuin minä ja oma määritelmäni "rakkaudesta" ja hyvästä parisuhteesta ei ole se ainoa oikea. Minä kaipaan parisuhteesta älyllistä säpinää, joku toinen kaipaa läsnäoloa ja arkista yhdessäoloa -- sitä "määrää" -- kolmas kaipaa intohimoa ja sähköä ilmassa ja neljäs perinteisiä länsimaisen romanttisen rakkauden suuria eleitä ja tunteiden paloa.
En lähtisi dissaamaan kenenkään toisen parisuhdetta omien mieltymysteni ja parisuhdetyyppini pohjalta. Oleellisempaa on olla rehellinen itselleen eikä yrittää mahtua kenenkään toisen määrittämään parisuhdemuottiin.
Vierailija kirjoitti:
Eikai kukaan keski-iässä enää ole noin naiivi? Vaatisi varmaan LSD:tä tai jotain, että keski-iässä saisi samanlaiset hormonihuurut kuin joskus nuorena.
Se on MDMA joka saa tykkäämään kaikista, ei LSD.
T:keski-ikäinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen rakastunut elämäni aikana isosti vain kahdesti.
Tällä hetkellä olen suhteessa miehen kanssa, johon syvästi rakastuin. Tähän liittoon saa tulla lapsikin, mikäli vielä tämän ikäisenä tärppää.
Mutta jos/kun olen vielä jonain päivänä kumppaniton ja lapsellinen nainen, en odottaisi suurta rakkautta, enkä haluaisi asua miehen kanssa yhdessä, vaan seuraksi riittäisi mukava ja viriili seura- ja seksikaveri. Siihen ei rakkautta tarvita.
Vain kahdesti isosti rakastunut? - Minusta se on aika monta kertaa olla isosti rakastunut. Itse taas toivon, että en kyynisty ja katkeroidu siihem että yksikään nainen ei ole koskaan niin isosti ihastunut puhumattakaaan, että olisi rakastunut minuun paljon, että olisi halunnut kanssani parisuhteeseen. En syytä tai moiti ketään siitä, että näin on käynyt ja näin olen joutunut kokemaan, mutta kyllä se on välillä kipeää tehnyt kun huomaa aina olevan se joukon sinkku. Ja varmasti olisin ihan rikki, ellei elämässäni olisi muita läheisiä ja arvokkaita ihmissuhteita. - Ihmisiä, jotka ovat hyväksyneet minut sellaisena kuin olen.
En ymmärrä miten kukaan kehtaa enää keski-iässä olla alasti ja ylipäätään harrastaa seksiä jonkun ihan uuden kanssa??
Itse en ikinä kehtaisi, en usko, että edes kelpaisin kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytin juuri 47v ja ollut mieheni kanssa 30v, en mitenkään pysty ajattelemaan, että kykenisin sänkypuuhiin uuden miehen kanssa🤔
Juuri eronneena, kohta 50-vuotiaana voin kertoa että mun ainoa tavoite tälle vuodelle on opetella olemaan myös yksin. Tajusin tämän eron myötä olevani jollain tapaa läheisriippuvainen. Opettelen nyt elämään joka toinen viikko yksin, kun lapset ovat isällään. Koiran ja työn avulla pääsen kyllä arkeen kiinni, pikkuhiljaa. 20 vuotta totuin siihen että minä hoivaan, huollan ja järjestän. Sitten kun se otettiin joka toiselta viikolta pois, huomasin voimakasta epävarmuuden tunnetta.
Kädenlämpimiin suhteisiin päätyvät voivat tehdä niin vain saadakseen merkityksellistä tekemistä ja ajanvietettä itselleen niille viikoille kun lapset ovat poissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen rakastunut elämäni aikana isosti vain kahdesti.
Tällä hetkellä olen suhteessa miehen kanssa, johon syvästi rakastuin. Tähän liittoon saa tulla lapsikin, mikäli vielä tämän ikäisenä tärppää.
Mutta jos/kun olen vielä jonain päivänä kumppaniton ja lapsellinen nainen, en odottaisi suurta rakkautta, enkä haluaisi asua miehen kanssa yhdessä, vaan seuraksi riittäisi mukava ja viriili seura- ja seksikaveri. Siihen ei rakkautta tarvita.
Vain kahdesti isosti rakastunut? - Minusta se on aika monta kertaa olla isosti rakastunut. Itse taas toivon, että en kyynisty ja katkeroidu siihem että yksikään nainen ei ole koskaan niin isosti ihastunut puhumattakaaan, että olisi rakastunut minuun paljon, että olisi halunnut kanssani parisuhteeseen. En syytä tai moiti ketään siitä, että näin on käynyt ja näin olen joutunut kokemaan, mutta kyllä se on välillä kipeää tehnyt kun huomaa aina olevan se joukon sinkku. Ja varmasti olisin ihan rikki, ellei elämässäni olisi muita läheisiä ja arvokkaita ihmissuhteita. - Ihmisiä, jotka ovat hyväksyneet minut sellaisena kuin olen.
Niin, minusta se on aika vähän, etenkin kun huomioi ikäni ja parisuhdehistoriani. Olen toki seurustellut ja asunutkin yhdessä toisen ihmisen kanssa, vaikkei suhde ole ollut missään kohtaa suurta tunteenpaloa. Lasta en näihin suhteisiin ole kuitenkaan halunnut
Omalla kohdallani voisin todeta, että rakastuminen on harvinaista, rakastaminen helpompaa.
Tsemppiä sinulle! Yksinäisyys näissä asioissa on raskasta ja tekee kipeää, tiedän senkin omasta kokemuksesta.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miten kukaan kehtaa enää keski-iässä olla alasti ja ylipäätään harrastaa seksiä jonkun ihan uuden kanssa?
Itse en ikinä kehtaisi, en usko, että edes kelpaisin kenellekään.
Yksi vanhenemisen hienoja puolia on turhan häpeän ja epävarmuuden väheneminen. Nuo on nuorilla naisilla (ja vähän myös miehillä) niitä onnellista elämää haittaavia ajatusvirheitä: että hävetään sitä sun tätä ja vielä varalta vähän tuota. Uskotaan median luomiin harhoihin miltä "pitää" näyttää, pyydellään anteeksi omaa olemassaoloa.
Vanheneminen antaa itseluottamusta ja suhteellisuudentajua, josta nuori voi vain haaveilla. Hyvässä lykyssä sinullekin käy niin ja pompottelet vielä vanhana menemään kokemuksen tuomalla varmuudella.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miten kukaan kehtaa enää keski-iässä olla alasti ja ylipäätään harrastaa seksiä jonkun ihan uuden kanssa??
Itse en ikinä kehtaisi, en usko, että edes kelpaisin kenellekään.
No kun ne kumppanitkin on yleensä kulahtaneita keski-ikäisiä itsekin niin mitä väliä!
Tietysti jokainen hakeutuu suhteisiin niiden omien kriteeriensä pohjalta, mutta kun esim. tämä toinen kaverini, tuoreessa suhteessa oleva, haikailee sitä suurta rakkautta, niin sen pohjalta päättelin, että hän mahdollisesti nimenomaan on pariutunut VASTOIN niitä omia kriteerejään. Ap
Ei mitään todellista rakkautta ole, paitsi vanhemman rakkaus lapseensa ja lapsen rakkaus vanhempiinsa.