Lue keskustelun säännöt.
Keski-ikä ja toisen kierroksen parinmuodostus - tätäkö se oikeasti on?
14.01.2023 |
Meitä on eronneita nuoruudenkavereita nyt useampia. Tavallisia perheenäitejä, jotka eronneet pitkistä liitoista. Minä erosin ensimmäisenä, muut hiljattain. Olen treffaillut jonkun verran ja pari muutaman kuukauden juttuakin oli, ihan ok miesten kanssa, mutta kun en rakastunut heihin, niin päädyin lopettamaan suhteet. Ajattelin, että miten tuntuu kuin kaikki muut pariutuvat ja miten se on muille niin helppoa löytää uusi rakkaus. Nyt kaksi kaveriani on alkanut uusiin suhteisiin. Hämmentävää kyllä, he ovat kertoneet varsin suoraan, että oikeasta rakkaudesta ei varsinaisesti ole kyse. Toinen etsi maanisesti netistä kumppania, koska "ei todellakaan halua olla yksin". Toinen on jo varsin vakiintuneessa joskin tuoreessa suhteessa, mutta haaveilee avoimesti että "saispa vielä rakastua niin että järki lähtee". Miehellä on omakotitalo ja mökki, joten kaveri sai tosi kivat puitteet elämälleen. Näinkö se oikeasti menee, että syyt pariutumiselle ovat usein tällaisia. Ei kuulu minulle tietenkään, mutta jotenkin olen vieraantunut näistä kavereista, koska koen ajatusmaailmani niin erilaiseksi. Totta kai minäkin kaipaan kumppania ja tosiaan taannoiset tapailut oli sellaisia, että varmasti niistä olisin suhteen halutessani saanut. Mutta kun se ei ollut rakkautta, vaan esim. toisen kohdalla olisi myös ollut tarjolla kätevät remppakädet, hyvää ruokaa ja tosi mukavan oloinen perhe. Silti pitäisi kuitenkin olla sitä jotain aitoa sielujen sympatiaa myös. Miten muilla?
Kommentit (147)
On mutta yleensä keski-ikäiset ihmiset tajuavat sen, että tunne-elämä on erilaista kuin teini-iän hormonihuuruissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minä mielestäni mitään Disney-satuja odota. Mutta olen silti kuvitellut, että parisuhteen muodostaminen nykypäivänä edellyttää kuitenkin jotain erityislaatuista tunnetta toista kohtaan. Ehkä olen naiivi, kiitos tuosta näkökulmasta. Tuntuu vain kun nyt on lapset isoja, taloudellinen itsenäisyys ja oma vapaus, että sellainen miltään tuntumaton ihminen rinnalla enemmänkin ottaa kuin antaa. Että kunhan joku on. Kaikki tietty tyylillään. Ap
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ymmärtää että disneysadut ovat satuja ja toiset sitten uskoo niihin hautaan asti.
Toiset taas ymmärtävät, että tyytymällä vain johonkin, koska ei haluta olla yksin tulee olemaan vaan entistä onnettomampi ja koska he tyytyvät epäsopivaan kumppaniin he samalla kieltävät itseltään mahdollisuuden löytää todellista rakkautta.
Ja vielä tuli mieleen, että eikö se ole epäreilua toista kohtaan alkaa suhteeseen vaikka vain puitteiden tai yksinäisyyden pelon takia? Eikö näissä suhteissa koskaan sanota toiselle että "rakastan sua", vai sanotaanko vaikka ei tarkoiteta. Vai mitä ihmettä? Alapeukkuja tulee, eli en nyt kai tajua jotain. Selittäkää mulle jooko. Onko koko rakkaus pelkkää Disney-höttöä? Ap
Erityislaatuista tunnetta?
On ollut sinkkuna monta vuotta 10+
Kun nuorena mies/poika oli luotettava, teki hän läksynsä, luki kokeisiin, meni ajoissa kesätöihin, piti lupauksensa ym normaalia.
Keski-ikäisen normaali on suurempi: työt, koti, omat vanhemmat tarvitsevat apua, lapset ehkä lapsenlapsetkin. Joku sairas sukulainen, naapurin mummo jne. Jo pelkästään siis luotettavana olo on keski-ikäiselle haastavampaa.
Nuorena ei ollut ehkä niin mieltynyt tietynlaiseen elämäntapaan: kaupunki/maaseutu/haja-asutusalue, mökkeily/veneily/matkustus, juhlat/koti-illat jne.
Keski-ikäisenä harvempi on tyytyväinen, jos ei vietä mieleistään elämää. Nuorena oli avoimempi kokemuksille ja siksi ehkä myös saattoi olla onnellisempi ihastuttuaan yäydin erilaiseen ihmiseen. Samoin ne tunteet sitten olivat osaksi täynnä uutuudenviehätystä.
Minulla ainakin on niin, että nykyään saa olla onnellinen, jos löytyy ihmisiä, jotka eivät ällötä seurustelumielessä. Se oma elämäntapa kun niin rakas. Niinpä sellainen hyvä suhde, joka on parempi kuin nuoruuden täysi rakastuminen voi olla sitä, että se elämäntapa rutiinit, arvot, elämäntilanne sopivat yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikai kukaan keski-iässä enää ole noin naiivi? Vaatisi varmaan LSD:tä tai jotain, että keski-iässä saisi samanlaiset hormonihuurut kuin joskus nuorena.
Vierailija kirjoitti:
miksi parisuhteessaan epäonnistuneet haluavat uuden parisuhteen. ei se laastari-jämä suhde enää aikuisiällä onnistu varsinkaan niillä, joilla ei edellinenkään suhden onnistunut. edellinen oli sentään nuorena ja kauniina hankittu. silloin kun oli toivoa, rakkautta ja usko tuleivaisuuteen.
nyt kun katkera eronnut rupsahtanut oppimiskyvytön haaska etsii täydellistä prinssiä ja nuoruuden huumaa ja elämäniloa, pettyy pahasti.
No miksei uskosi, aikuisena ihmisen itsetuntemus on yleensä kasvanut, joten osaa paremmin valita oikeanlaisen kumppanin. Samaten iän myötä yleensä oppii myös ihmissuhdetaitoja. Se mikä ei toiminut edellisen kumppanin kanssa voi täysin hyvin toimia erilaisen ihmisen kanssa. Tosin tuolla sun ajatusmaailmalla, että eronneet ovat katkeria haaskoja tuskin tulet kunnon parisuhdetta löytämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En edelleenkään puhu mistään hormonihuuruista. Mutta ihastuksesta, aidosta ... niin, mikä se sitten on. Olen kyllä ihastunut eroni jälkeen, mutta mies osoittautui varatuksi. Eli uskon kyllä keski-ikäisenkin voivan tuntea niitä tunteita. Mutta kai se sitten on niin, että kun tässä iässä niitä potentiaalisia kumppaneita on niin paljon vähemmän, niin suurimman osan on vain pakko enemmän tai vähemmän tyytyä. Ja me naiivit ei tätä ymmärretä ja jäädään yksin. Ap
Miksi ihmeessä ihmiset alentuvat moiseen? Jotenkin epäkypsää aikuiselta ihmiseltä. Joka ikisen pitäisi oppia elämään itsensä kanssa, ripustautumatta kehenkään! Tietenkin on ok, jos jostain tipahtaa joku prinssi/prinsessa, mutta ei kai ole maailmanloppu jos ei tipahdakaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset kokeilevat toista kierrosta, toiset kuten minä en ole päässyt kokemaan edes sitä ensimmäistä.
Kehtaavatkin valittaa toisen kierroksen ongelmista, ovat sentään kuin miljonäärejä köyhien joukossa.
Kyllä saa etsiä suhdetta, jossa on tunnetta.
Voin sanoa aikoinaan eronneena ja uudelleen noin 50-vuotiaana rakastuneena, että kyllä se tunne saattaa olla jopa hienompi kuin nuorena.
Olemme molemmat sellaisia, että nautimme jutella, halaamme ja suukottelemme, pidämme toisiamme kädestä ja se pelkkä kädestä kiinni pitäminen tuntuu niin hyvältä.
Mnä en millään voisi kuvitella suhdetta jos ei olisi tunteita. Tosiaan kuten joku sanoikin, ällöttäisi.
Mieluummin olinkin vuosia yksin kun en vaan pystynyt mitään järkisuhdetta edes ajattelemaan. Huh huh.
Tosin en pelännyt yksinäisyyttä ja olin valmis myös elämään yksin loppuiän.
Riippuu ilmeisesti paljon ihmisestä. Jotkut pystyvät elämään pariskuntana ilman sen isompia tunteita tai vetovoimaa.
Jotkut taas eivät.
Mutta aloittaja on ihan oikasaa. Jos itse kaipaa suhteessa tunteita niin silloin se on ihan ok. Muut tehköön elämällään mitä lystää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miksi parisuhteessaan epäonnistuneet haluavat uuden parisuhteen. ei se laastari-jämä suhde enää aikuisiällä onnistu varsinkaan niillä, joilla ei edellinenkään suhden onnistunut. edellinen oli sentään nuorena ja kauniina hankittu. silloin kun oli toivoa, rakkautta ja usko tuleivaisuuteen.
nyt kun katkera eronnut rupsahtanut oppimiskyvytön haaska etsii täydellistä prinssiä ja nuoruuden huumaa ja elämäniloa, pettyy pahasti.
No miksei uskosi, aikuisena ihmisen itsetuntemus on yleensä kasvanut, joten osaa paremmin valita oikeanlaisen kumppanin. Samaten iän myötä yleensä oppii myös ihmissuhdetaitoja. Se mikä ei toiminut edellisen kumppanin kanssa voi täysin hyvin toimia erilaisen ihmisen kanssa. Tosin tuolla sun ajatusmaailmalla, että eronneet ovat katkeria haaskoja tuskin tulet kunnon parisuhdetta löytämään.
elämässään onnistuneet pariutuvat nuorena ja parisuhde toimii kuolemaan asti. epäonnistuneet ihmiset eroavat ensimmäisestä ja eroilu jatkuu seuraavissa suhteissa. luuserien pitäisi ymmärtää lopettaa jo ensimmäisellä erolla. ei se luuserin elämä siitä paremmaksi muutu pariutumalla toisen luuserin kanssa.
Ei siinä mielestäni ole kyse keski-iästä. Toiset vaan eivät osaa olla yksin ja heille kelpaa ihan kiva mies. Toiset taas haluavat oikeasti rakastua ja ovat mueluummin yksin kuin jonkun ihan ok:n kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä tuli mieleen, että eikö se ole epäreilua toista kohtaan alkaa suhteeseen vaikka vain puitteiden tai yksinäisyyden pelon takia? Eikö näissä suhteissa koskaan sanota toiselle että "rakastan sua", vai sanotaanko vaikka ei tarkoiteta. Vai mitä ihmettä? Alapeukkuja tulee, eli en nyt kai tajua jotain. Selittäkää mulle jooko. Onko koko rakkaus pelkkää Disney-höttöä? Ap
Sinä tunnut olettavan, että nämä parisuhteiden toiset osapuolet ovat mukana rakkauden huumasta ja heitä huijataan, kun kumppani etsiikin vain tavallista, turvallista arkiparisuhdetta. Entäpä jos kuitenkin on niin, että nämä pariskunnat ovat ihan samalla kartalla toiveistaan: ettei tässä nyt etsitä mitään nuoruuden intohimoista rakkauden huumaa vaan mukavaa kumppania jakamaan arki ja arjen ilot ja surut. Välittämistä, arjen ja juhlan jakamista, läsnäoloa, tukemista. Arjen tekoja.
Olikohan Simone de Beauvoir joka sanoi, että on vaikea sanoa enää "rakastan sinua" uskottavasti, kun Hollywood on näytellyt saman kohtauksen jo tuhansia kertoja.
Vierailija kirjoitti:
En minä mielestäni mitään Disney-satuja odota. Mutta olen silti kuvitellut, että parisuhteen muodostaminen nykypäivänä edellyttää kuitenkin jotain erityislaatuista tunnetta toista kohtaan. Ehkä olen naiivi, kiitos tuosta näkökulmasta. Tuntuu vain kun nyt on lapset isoja, taloudellinen itsenäisyys ja oma vapaus, että sellainen miltään tuntumaton ihminen rinnalla enemmänkin ottaa kuin antaa. Että kunhan joku on. Kaikki tietty tyylillään. Ap
Ap, olen täysin samaa mieltä kanssasi, ja olen kokenut eron jälkeisissä seurustelusuhteissa ihan saman asian. Eli en ole rakastunut kuukausienkaan jälkeen.
Tarjolla olisi ollut monenlaista materiaalista hyvää miesten puolelta, mutta olen itsekin ok toimeentuleva ja minulla on elämässäni kaikki mitä tarvitsen - puolisoa lukuunottamatta. Koin samoin, että en halua jatkaa suhdetta, joka olisi tuntunut perustuvan vääriin asioihin. En halua puolisoksi ihmistä, jonka koen olevan vain avuksi ja hyödyksi. Haluan puolison, jota _rakastan_, vaikkei hänellä olisi kuin peukalo keskellä kämmentä.Minulla on kaverimies, jolla ilmeisesti asperger tms. persoonallisuuteen ja käyttäytymiseen vaikuttava poikkeama. Olen ollut häneen ihastunut jollain tapaa jo lähes 20 v! Hän ei ole tehnyt läheisempää elettä minun suuntaani, joten en ole minäkään. En ole halunnut pilata kaveruuttamme. Edelleen silti elättelen ajatusta, että hän joskus vaikka katsoisi silmiin ja hymyilisi, koskettaisi ohimennen tms.
joo en ymmärrä kanssa näitä järkisuhteita ja mieti, kuinka epäreiluja ne sen kumppanin osalta on, joka ei mahdollisesti tajua että on toiselle vain "ihan kiva" kunnes jokin päräyttävämpi tulee vastaan. Mielestäni aika huolestuttavaa aikuiselta ihmiseltä "kunhan on joku" ajattelu. Eron jälkeen alku tietty on kaaosta, mutta ei sitä silti tarvitse takertua ekaan vaihtoehtoon. Jossakin vaiheessa elämää se yksinolo voi kuitenkin tulla vastaan. Itsekin jokin aikaa sitten eronneena en ole valmis lähtemään/näe järkeä lähteä mihinkään ihan kivaa kunhan ei yksin tarvitsisi olla. Paljon mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Välillä on hieman yksinäistä, mutta on se paljon itsestäkin kiinni minkälaista ohjelmaa haluaa itselleen keksiä. Olen toki introvertti eli viihdynkin yksin ja tarvitsen säännöllisesti(lue päivittäin) omaa aikaa. En ole viitsinyt edes hakemalla hakea seuraa. Tulee jos tulee ja jos ei tule, nin ei tule.
Kyllä minä tiedostan keski-ikäisenä miehenä, että yksi syy miksi kumppanin löytäminenn on itselleni haastavaa johtuu taloudellisesta tilanteestani.
En väitä, että naiset olsivat kiinnostuneita rahasta ja varallisuudesta sen enempää kuin miehetkään.
Mutta kyllä useimmat halunnevat kumppanin, jonka kanssa ei joudu tilanteeseen, jossa on itse useammin se, joka joutuu tarjoamaan tai jonka kumppaniehdokas ei joudu kieltäytymään ehdotetusta tekemsiestä siksi, ettei hänellä ole siihen varaa. - Oli tuo ehdotettu tekeminen sitten yhteinen teatteri tai tavanomaisessa ravintolassa syömässä käynti puhumattakaan jostain kalliimmasta tekemisestä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä tuli mieleen, että eikö se ole epäreilua toista kohtaan alkaa suhteeseen vaikka vain puitteiden tai yksinäisyyden pelon takia? Eikö näissä suhteissa koskaan sanota toiselle että "rakastan sua", vai sanotaanko vaikka ei tarkoiteta. Vai mitä ihmettä? Alapeukkuja tulee, eli en nyt kai tajua jotain. Selittäkää mulle jooko. Onko koko rakkaus pelkkää Disney-höttöä? Ap
Sinä tunnut olettavan, että nämä parisuhteiden toiset osapuolet ovat mukana rakkauden huumasta ja heitä huijataan, kun kumppani etsiikin vain tavallista, turvallista arkiparisuhdetta. Entäpä jos kuitenkin on niin, että nämä pariskunnat ovat ihan samalla kartalla toiveistaan: ettei tässä nyt etsitä mitään nuoruuden intohimoista rakkauden huumaa vaan mukavaa kumppania jakamaan arki ja arjen ilot ja surut. Välittämistä, arjen ja juhlan jakamista, läsnäoloa, tukemista. Arjen tekoja.
Olikohan Simone de Beauvoir joka sanoi, että on vaikea sanoa enää "rakastan sinua" uskottavasti, kun Hollywood on näytellyt saman kohtauksen jo tuhansia kertoja.
Ehkä ekstrovertit ja muut ihmisriippuvaiset haluavat tämmöisen kuvailemasi tavallisen arkiparisuhteen(!). Me muut edellytämme tunteen paloa suhteen pohjaksi. Kyllä arki saavuttaa myös rakkausuhteen. Mutta mielestäni juuri se pohjalla kytevä rakkaus ylläpitää parisuhdetta myös arjen harmaudessa ja vastoinkäymisissä.
Terv. introvertti, itsenäinen nainen, jolle ei ole ongelma pärjätä ihan keskenään rakastettavan ilmestymistä odotellessa
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä tiedostan keski-ikäisenä miehenä, että yksi syy miksi kumppanin löytäminenn on itselleni haastavaa johtuu taloudellisesta tilanteestani.
En väitä, että naiset olsivat kiinnostuneita rahasta ja varallisuudesta sen enempää kuin miehetkään.
Mutta kyllä useimmat halunnevat kumppanin, jonka kanssa ei joudu tilanteeseen, jossa on itse useammin se, joka joutuu tarjoamaan tai jonka kumppaniehdokas ei joudu kieltäytymään ehdotetusta tekemsiestä siksi, ettei hänellä ole siihen varaa. - Oli tuo ehdotettu tekeminen sitten yhteinen teatteri tai tavanomaisessa ravintolassa syömässä käynti puhumattakaan jostain kalliimmasta tekemisestä
Minä elätin opiskelevaan aviomiestäni tohtorintutkintoon asti.
Sitten hän lähtikin.
En harmittele menettämääni varallisuutta vaan menetettyä aikaa.
Jotkut ymmärtää että disneysadut ovat satuja ja toiset sitten uskoo niihin hautaan asti.