Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.
Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.
Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.
Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.
Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.
Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.
Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.
Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Kommentit (7218)
Jokaiselle vartijalle pitkä vankilatuomio. Tuo oli murha!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On lähtenyt taas lapasesta mammojen reagointi tähän asiaan. Teidän on vaan hyväksyttävä se tosiasia, että kauppakeskuksessa riehuminen ja vartijoiden vastustaminen johtaa kiinniottotilanteeseen. Ei auta itku. Pitää osata käyttäytyä.
Eli toisin sanoen paras pysytellä poissa. En voi etukäteen ostoksille lähtiessäni tietää esim. sattuuko tulemaan avh tai migreeni. Diabeetikoiden ja muiden itsekseen höpisijöiden on paras myös pysytellä poissa, koska näköjään täysin harmitonkin ihminen voi joutua ilmeisen oikeutetusti pahoinpidellyksi. Itäsuomalaisten kannattaa myös pysytellä poissa pk-seudun julkisista tiloista, koska tuntemattomille puhuminenkin riittää ilmeisesti häiriköinniksi.
Aika erikoista, että joillakin migreeni aiheuttaa äkillistä riehumisen ja/tai häiriköimisen tarvetta, kun taas itsellä se aiheuttaa vaan sen, että mahdollisimman nopeasti pois yleisestä tilasta kotiin sairastamaan. Kun itsellä tulee migreeni, niin kyllä niitä ennakko-oireita joitakin tulee, ja ne vetää pikemminkin hiljaiseksi ja rauhalliseksi kuin aggressiiviseksi. Kohdallani jo pelkkä lievä pään heilautus aiheuttaa silmissä kipua, niin mitä sitten tuollainen painimatsi järkkäreiden kanssa?
Juttelin viimeksi maanantaina Helsingin rautatieasemalla vartijan/järkkärin kanssa (en tiedä kumpia siellä kulkee), kun pyysin neuvoa, eikä hänellä tuntunut olevan tarvetta hyökätä kimppuuni millään tavalla. Ihan ystävällisesti ja asiallisesti neuvoja antoi.
Kummallista keskustelua täällä tällä hetkellä on.
On tuon edellisen kirjoittajan kommentissa sikäli perää, että ei meistä kukaan voi tietää, jos tulee jokin sairaskohtaus. Avh tai jotain muuta, joka aiheuttaisi sekavuutta. Sekavana käyttäytyy oudosti ja voi jopa vastustella, kun järkkärit alkavat viemään ulos kauppakeskuksesta. Eli tuo tilanne voi tapahtua kenelle tahansa meistä. On hyvä tiedostaa, että tuollaisessa tilanteessa vartijoiden/järkkäreiden kuuluu toimia kuten tuossa toimittiin. Ja myös se, että vartijoiden/järkkäreiden ea-taidot ei kaikilla ole kovin hyvällä tasolla (viittaan siihen, että tässä tapauksessa maassa makaavan pulssia ei älytty tunnustella kertaakaan).
Vierailija kirjoitti:
Lainaus m u r ha in f osta, s 162:
"Pakko on kauppakeskuksen videoissa olla jos ei kattavasti niin kuitenkin pääosin naisen asiointi tallessa. Jos siellä ei ilmene vuorovaikutusta kenenkään kanssa, niin ollaan todella kafkamaisessa kuviossa."
Eiköhän ne tallennetiedostot ole hävinneet.
Vierailija kirjoitti:
Lainaus m u r ha in f osta, s 162:
"Pakko on kauppakeskuksen videoissa olla jos ei kattavasti niin kuitenkin pääosin naisen asiointi tallessa. Jos siellä ei ilmene vuorovaikutusta kenenkään kanssa, niin ollaan todella kafkamaisessa kuviossa."
Eikö kaupat kuvaa joka nurkkaa myymälävarkaiden takia? joten pakkohan tämänkin on näkyä jos kerta on tapahtunut Tietääkö kukaan miten kauppakeskusten käytäviä kuvataan? Luulisi turvallisuuden takia, ettei kovin monta "kuollutta kulmaa" ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tää oli tahallinen teko kun tietävät että toimivat ohjeiden mukaan ja heitä ei voida tuomita. Saavat siten enemmän kunnioitusta kun kansalaiset tietää että heitä on syytä pelätä, on tavallaan lupa tappaa. Ja kohun myötä tulevat saamaan lisää palkkaa.
Oma tulkintani on hieman eri. He eivät lain mukaan saaneet pidättää ketään ostarin käytävällä. Toiseksi voimankäyttö tuntui varsin kovalta..
Hengitysteitä ei tutkittu liian pitkään aikaan, ja nainen kuoli. Lisäksi silminnäkijät eivät havainneet naisen riehuneen yhtään.
En siis näe ainutta syytä, miksi heitä ei voisi tuomita. Oikeudessa ei voi leikkiä tyhmää ja jokaiselta ihmiseltä vaaditaan mm. elvytystä, jos nähdään apua tarvitseva. Se on ns kansalaisvelvollisuus ja velvoitteen olettaisin vain kasvavan, jos vartija on itse tehnyt tämän rajun kiinnioton.
Ei vaadita. Riittää, että soittaa 112:een. Meillä ei ole sellaista lakia, joka velvoittaisi jokaisen kansalaisen osaavan elvyttää.
Laki velvoittaa auttamaan. Tässäkin tapauksessa vartijat on ainakin väitetysti saaneet ensiapukoulutuksen, jopa useamman kerran mainitsivat sanan elvytys, mutta välttelivät sen aloitusta viimeiseen asti, kunnes olikin jo myöhäistä.
Melkoista tumpelointia, noiden vartioiden ensiapu toiminta, koko elvytys olisi pitänyt antaa sivullisten tehtäväksi, niin ihmishenki olisi säästynyt. Nuo "elvytys" toimet voi oikeuslaitos katsoa jo jopa heitteille jätöksi.
Hehän tosiaan vältteli elvytyksen aloitusta aivan viimeiseen asti, vaikka siitä puhuivatkin.
Eivät myöskään erottaneet elävää kuolleesta. MTV uutisten sivuilla on purettu auki videopätkä, joka kestää peräti 7 minuuttia ja jonka alusta lähtien pitelevät jo täysin liikkumatonta henkilöä.
Videon alussa toista jalkaa pitelevä vaihtaa paikkaa seisovan vartijan kanssa. Nainen ei liikahdakaan, vaikka jalasta ei hetkeen pidetä kiinni.
Sitten toista kättä pitelevä irrottaa molemmat kätensä ja verryttelee niitä, eikä nainen liikahdakaan.
Joku yrittää puhutella naista sanalla Hei ja myöhemmin herättelemään saamatta mitään reaktiota.
Jossain vaiheessa yksi vartija nostaa oikean käden ja päästäessään irti käsi vaan valahtaa velttona lattiaan.
Nainen on siis jo videon alusta täysin liikkumaton ja kaikesta aistii, ettei naisesta ole mitään vastusta kenellekään, mutta suuri joukko vartijoita vaan sermien suojissa edelleen jatkaa sitä neljän miehen voimaa vaativaa hallintaotettaan ja 2-3 vartijaa partioi ympärillä varmistamassa, ettei kukaan tule häiritsemään ja ovat valmiita vaihtamaan paikkaa, jos muilla voimat väsyy.
Vierailija kirjoitti:
Lainaus m u r ha in f osta, s 162:
"Pakko on kauppakeskuksen videoissa olla jos ei kattavasti niin kuitenkin pääosin naisen asiointi tallessa. Jos siellä ei ilmene vuorovaikutusta kenenkään kanssa, niin ollaan todella kafkamaisessa kuviossa."
Viranomaisten tulisi tiedottaa ja järjestää tiedotustilaisuus tilanteesta. Onko tallenteet tallessa, ettei mikään taho ole tuhonnut tallenteita tai yrittänyt tuhota.
Vierailija kirjoitti:
Joku kirjoitti , että nainen tunnettiin tuolla tai tiedettiin Kauppakeskuksessa. Puhui paljon ihmisille ja kävi usein siellä. Jos näin on , niin halusiko vartijat tuon "häiriötekijän " ulos nopeasti ? Tiesivätkö hänet entuudestaan. Mitä naisesta kirjoitettu niin tuskin oli vaarallinen ja kulkenut siellä veitsi taskussa. Jotain meni pahasti pieleen vartijoiden osalta. Ei käy nainen enää siellä ;(
Jännä tuo sinun ajatusmaailmasi ja suhtautumisesi valtavirrasta kenties poikkeaviin henkilöihin ja halusi kouluttaa heitä, koska he häiritsevät sinun miellyttävää kuplaasi.
Ja sitten vielä vierität nämä omat ennakkoluulosi muiden niskaan esitelmöimällä kuinka vartijat varmasti ajatteli vaikka mitä ikävää tästä naisesta.
Melkoista kyllä tuokin, että sinusta vasta veitsi taskussa tekisi ihmisistä mahdollisesti vaarallisen muille ja esim rimpuilu, kampittaminen tai silmille sylkeminen ym väkivaltaisuus on ihan ok ja sitä pitää vain sietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin, miksi vartiat eivät ottaneet mukaansa henkilöä joka ilmoitti heille häiriöstä. Silloin olisi voitu keskustella kummankin osapuolen kanssa mitä tapahtui ja toden näköisesti turhalta kuolemalta olisi vältytty. Jos vartioiden tilalla olisi ollut poliisi, mitään tramaattista ei olisi tapahtunut.
Mitä ihmettä nyt taas? Miksi ihmeessä sen häirityn/ahdistellun pitäisi olla missään tekimisissä häirikön/ahdistelijan kanssa tai joutua selvittelemään asiaa johon on syyttömänä sivullisena joutunut?
Ja etenkin kun ongelma poistuu ihan sillä, että vartijat ohjaa häirikön ulos. Sille ei voi taasen mitään, jos häirikkö jatkaa samalla asenteella jonka jälkeen tilanne onkin jo poliisiasia ja vartijat ottaa häirikön siksi aikaa haltuun.
Mitä ihmettä todellakin, tottakai pitää kumpaakin osapuolta asiassa kuulla, sillä se ilmiantaja voi puhua täyttä paskaa, eikä se ilmiantaja ole välttämättä syytön, vaan se voi olla häiriön aloittaja
En tiedä, onko tämä ollut jo täällä, mutta Ylen jutussa kerrotaan, että asento, johon nainen laitettiin voi aiheuttaa äkkikuoleman.
Maahan vatsalleen pakottaminen voi johtaa rytmihäiriöön ja äkkikuolemaan, sanoo oikeuspsykiatri | Yle Uutiset
Vierailija kirjoitti:
On lähtenyt taas lapasesta mammojen reagointi tähän asiaan. Teidän on vaan hyväksyttävä se tosiasia, että kauppakeskuksessa riehuminen ja vartijoiden vastustaminen johtaa kiinniottotilanteeseen. Ei auta itku. Pitää osata käyttäytyä.
Ei kun mammoilla on vaan oikeuksia! Oikeus värittää tätä juttua. Viaton, raskaana oleva perheenäiti, lastentarhanopettaja, hapetettiin kuoliaaksi päällä istumalla, kun teki asiallista reklamaatiota lastenvaateliikkeessä. Osaamaton myyjä hälytti vartijat. Vai oliko sittenkin rauhallinen, arka, herttainen nainen
On aivan normaalia, ettei naisen vanhemmat kommunikoi perheen toisen lapsen, naisen veljen, kanssa naisen kuolemasta, koska veli on luultavasti lentokapteeni tai 48h leikkausta tehnyt kirurgi. Tämmöisellä järjellä täällä ollaan jo tuomiota jakamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lainaus m u r ha in f osta, s 162:
"Pakko on kauppakeskuksen videoissa olla jos ei kattavasti niin kuitenkin pääosin naisen asiointi tallessa. Jos siellä ei ilmene vuorovaikutusta kenenkään kanssa, niin ollaan todella kafkamaisessa kuviossa."
Viranomaisten tulisi tiedottaa ja järjestää tiedotustilaisuus tilanteesta. Onko tallenteet tallessa, ettei mikään taho ole tuhonnut tallenteita tai yrittänyt tuhota.
Miksi ihmeessä oletat että kukaan haluaisi tuhota todisteita jotka kertoo sen mitä missäkin tilanteessa tapahtui? Onko sinulla jokin syy miksi haluat lietsoa ihmisiin epäluottamusta levittelemällä näitä kuvitelmiasi?
Maahan vatsalleen pakottaminen voi johtaa rytmihäiriöön ja äkkikuolemaan
Äkkikuoleman riski ei edellytä taustalla olevaa sairautta vaan voi tapahtua myös terveelle hyväkuntoiselle ihmiselle. https://yle.fi/a/74-20012262
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On lähtenyt taas lapasesta mammojen reagointi tähän asiaan. Teidän on vaan hyväksyttävä se tosiasia, että kauppakeskuksessa riehuminen ja vartijoiden vastustaminen johtaa kiinniottotilanteeseen. Ei auta itku. Pitää osata käyttäytyä.
Eli toisin sanoen paras pysytellä poissa. En voi etukäteen ostoksille lähtiessäni tietää esim. sattuuko tulemaan avh tai migreeni. Diabeetikoiden ja muiden itsekseen höpisijöiden on paras myös pysytellä poissa, koska näköjään täysin harmitonkin ihminen voi joutua ilmeisen oikeutetusti pahoinpidellyksi. Itäsuomalaisten kannattaa myös pysytellä poissa pk-seudun julkisista tiloista, koska tuntemattomille puhuminenkin riittää ilmeisesti häiriköinniksi.
Aika erikoista, että joillakin migreeni aiheuttaa äkillistä riehumisen ja/tai häiriköimisen tarvetta, kun taas itsellä se aiheuttaa vaan sen, että mahdollisimman nopeasti pois yleisestä tilasta kotiin sairastamaan. Kun itsellä tulee migreeni, niin kyllä niitä ennakko-oireita joitakin tulee, ja ne vetää pikemminkin hiljaiseksi ja rauhalliseksi kuin aggressiiviseksi. Kohdallani jo pelkkä lievä pään heilautus aiheuttaa silmissä kipua, niin mitä sitten tuollainen painimatsi järkkäreiden kanssa?
Juttelin viimeksi maanantaina Helsingin rautatieasemalla vartijan/järkkärin kanssa (en tiedä kumpia siellä kulkee), kun pyysin neuvoa, eikä hänellä tuntunut olevan tarvetta hyökätä kimppuuni millään tavalla. Ihan ystävällisesti ja asiallisesti neuvoja antoi.
Kummallista keskustelua täällä tällä hetkellä on.
Hienoa, että sinun migreeni ei oireile mitenkään. Kaverille kävi viime vuonna niin, että migreenikohtauksen iskiessä aivan yllättäen, häneltä meni sekä puhe- että kirjoituskyky. Itse hän ei tätä tajunnut, vaan jatkoi puhumista. Jutuissa ei ollut mitään järkeä ja aika häiritsevääkin se olisi saattanut jostakin tuntemattomasta olla. Kirjoitti siinä tilassa myös some-viestin, jossa ei myöskään ollut mitään järkeä. Mutta hienoa, että sinun kohdallasi ei voi koskaan tapahtua niin, että joku pahantahtoinen vartija tulkitsee käytöksesi häiriköinniksi ja aiheuttaa kuolemasi. Onneksi olkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tää oli tahallinen teko kun tietävät että toimivat ohjeiden mukaan ja heitä ei voida tuomita. Saavat siten enemmän kunnioitusta kun kansalaiset tietää että heitä on syytä pelätä, on tavallaan lupa tappaa. Ja kohun myötä tulevat saamaan lisää palkkaa.
Oma tulkintani on hieman eri. He eivät lain mukaan saaneet pidättää ketään ostarin käytävällä. Toiseksi voimankäyttö tuntui varsin kovalta..
Hengitysteitä ei tutkittu liian pitkään aikaan, ja nainen kuoli. Lisäksi silminnäkijät eivät havainneet naisen riehuneen yhtään.
En siis näe ainutta syytä, miksi heitä ei voisi tuomita. Oikeudessa ei voi leikkiä tyhmää ja jokaiselta ihmiseltä vaaditaan mm. elvytystä, jos nähdään apua tarvitseva. Se on ns kansalaisvelvollisuus ja velvoitteen olettaisin vain kasvavan, jos vartija on itse tehnyt tämän rajun kiinnioton.
Ei vaadita. Riittää, että soittaa 112:een. Meillä ei ole sellaista lakia, joka velvoittaisi jokaisen kansalaisen osaavan elvyttää.
Laki velvoittaa auttamaan. Tässäkin tapauksessa vartijat on ainakin väitetysti saaneet ensiapukoulutuksen, jopa useamman kerran mainitsivat sanan elvytys, mutta välttelivät sen aloitusta viimeiseen asti, kunnes olikin jo myöhäistä.
Melkoista tumpelointia, noiden vartioiden ensiapu toiminta, koko elvytys olisi pitänyt antaa sivullisten tehtäväksi, niin ihmishenki olisi säästynyt. Nuo "elvytys" toimet voi oikeuslaitos katsoa jo jopa heitteille jätöksi.
Hehän tosiaan vältteli elvytyksen aloitusta aivan viimeiseen asti, vaikka siitä puhuivatkin.
Eivät myöskään erottaneet elävää kuolleesta. MTV uutisten sivuilla on purettu auki videopätkä, joka kestää peräti 7 minuuttia ja jonka alusta lähtien pitelevät jo täysin liikkumatonta henkilöä.
Videon alussa toista jalkaa pitelevä vaihtaa paikkaa seisovan vartijan kanssa. Nainen ei liikahdakaan, vaikka jalasta ei hetkeen pidetä kiinni.
Sitten toista kättä pitelevä irrottaa molemmat kätensä ja verryttelee niitä, eikä nainen liikahdakaan.
Joku yrittää puhutella naista sanalla Hei ja myöhemmin herättelemään saamatta mitään reaktiota.
Jossain vaiheessa yksi vartija nostaa oikean käden ja päästäessään irti käsi vaan valahtaa velttona lattiaan.
Nainen on siis jo videon alusta täysin liikkumaton ja kaikesta aistii, ettei naisesta ole mitään vastusta kenellekään, mutta suuri joukko vartijoita vaan sermien suojissa edelleen jatkaa sitä neljän miehen voimaa vaativaa hallintaotettaan ja 2-3 vartijaa partioi ympärillä varmistamassa, ettei kukaan tule häiritsemään ja ovat valmiita vaihtamaan paikkaa, jos muilla voimat väsyy.
Ja mitä tapahtui ennen videota ja kauan tilanne on kestänyt jo ennen tuota videota? esim tuo sermi on tuotu jostakin.
Tilanne on niin uskomaton, ettei löydy edes sanoja. Vartijat piti naista niin pahana kriminaalina(?!), että oli pakko laittaa maahan ja rautoihin ja pitää maassa vaikka nainen ei tehnyt elettäkään pitkään aikaan??
Uhrin tietoja vuotanut mediaan ihan kiitettävästi. Kriminaalien eli vartijoiden eli päätekijöiden tietoja huhuilen tännekin seuraavaksi!
Aletaan käymään läpi heidän luonteenpiirteitään ja ominaisuuksiaan seuraavaksi...
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, onko tämä ollut jo täällä, mutta Ylen jutussa kerrotaan, että asento, johon nainen laitettiin voi aiheuttaa äkkikuoleman.
Maahan vatsalleen pakottaminen voi johtaa rytmihäiriöön ja äkkikuolemaan, sanoo oikeuspsykiatri | Yle Uutiset
Totta, tosin nainen oli kyljellään ainakin siinä videolla jonka is/il eilen sivuillaan julkaisi.
Tänään sitten maikkari julkaisi videon jolta näkyy kuinka vartijat seurasi naisen vointia ja reagoi elottomaksi menemiseen aivan omatoimisesti. Samoin aloittivat elvytyksen, hakivat deffankin ja jonkin aikaa elvytettyään siihen saapui kaksi sivullista, joista toinen otti elvyttämisen vastuulleen kun on sairaanhoitaja.
Aika vähän on ollut loppupeleissä totuutta niissä kokkarivouhottajan twiiteissä.
Vierailija kirjoitti:
Maahan vatsalleen pakottaminen voi johtaa rytmihäiriöön ja äkkikuolemaan
Äkkikuoleman riski ei edellytä taustalla olevaa sairautta vaan voi tapahtua myös terveelle hyväkuntoiselle ihmiselle. https://yle.fi/a/74-20012262
Olin lukevani jostain, että niuvanniemessä on lopetettu mahalleen laittaminen VUONNA 2012!! Kymmenen vuotta sitten jo!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, onko tämä ollut jo täällä, mutta Ylen jutussa kerrotaan, että asento, johon nainen laitettiin voi aiheuttaa äkkikuoleman.
Maahan vatsalleen pakottaminen voi johtaa rytmihäiriöön ja äkkikuolemaan, sanoo oikeuspsykiatri | Yle Uutiset
Totta, tosin nainen oli kyljellään ainakin siinä videolla jonka is/il eilen sivuillaan julkaisi.
Tänään sitten maikkari julkaisi videon jolta näkyy kuinka vartijat seurasi naisen vointia ja reagoi elottomaksi menemiseen aivan omatoimisesti. Samoin aloittivat elvytyksen, hakivat deffankin ja jonkin aikaa elvytettyään siihen saapui kaksi sivullista, joista toinen otti elvyttämisen vastuulleen kun on sairaanhoitaja.
Aika vähän on ollut loppupeleissä totuutta niissä kokkarivouhottajan twiiteissä.
Ei taidettu katsoa samaa videota.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsissa vastaavaa vatsalleen vientiä eivät edes poliisitkaan saa pidätystilanteissa käyttää kuin vasta äärimmäisissä hätätilanteissa ja silloinkin kiinni otettu pitää nostaa mahdollisimman nopeasti istuma-asentoon, koska asentoon liittyvä äkillinen menehtymisriski tiedetään. https://www.hbl.fi//artikel/0e19efef-88e1-4b35-9c27-4380e63f366b
Hyvä havainto.