Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.
Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.
Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.
Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.
Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.
Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.
Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.
Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Kommentit (7218)
Vierailija kirjoitti:
Mitä mitä? Kulkeeko mode taas mun perässä poistamassa viestejä hä?
"
Ilmoittiko myyjä vartijoille vai ei?
Oliko ne naistenhuoneen myyjää kaduttaa kommentit siis valetta?
Tää on jotenkin outo tapaus kun tästä levitellään niin pajon valheita?
Ei tää tällaista ole aiemmin ollut..."
Tällaista se on ollut jo vuosia ja siksi tätä palstaa moderoidaan. Jostain syystä wouhomammat sai purkaa tässä ketjussa raivoaan ja ihmisvihaansa kenenkään estelemättä ja öyhöttää oikein sydämensä kyllyydestä. Nämähän lietsoi toisensa ihan hysteerisiksi näillä jutuillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ullanlinnan surma ketjussa mammat haukkuivat koko Suomen lääkärikunnan hulluiksi tappajiksi😁 täällä kaikki vartijat.
Nyt jäitä hattuun odotellaan kuolinsyy tuloksia.Joo ei se ole oikein tuomita koko ammattikuntaa näiden tapauksien johdosta.
Ja todellakin lähes kaikki viime vuosina tapahtuneet vartijoiden tekemät pahoinpitelyt ovat tapahtuneet pk-seudulla.
Oisko mitenkään mahdollista ajatella, että siellä tapahtuu, missä on paljon asukkaita? Helsingissä puoli miljoonaa + kehyskunnat. Oisko tarvetta vartijoille? Ei kai jossain Kristiinankaupungissa edes ole vartijoita/kauppakeskuksia.
Kyllä Tampere on iso kaupunki ja ei täällä vartijat ole pahoinpitelijöitä.
Vierailija kirjoitti:
Onko uhrin kiinniottaminen ollut välttämätöntä muille henkilöille tai omaisuudelle aiheutuvan vakavan vaaran torjumiseksi. Siis onko tämä nainen ollut mahdollinen vakavan vaaran aiheuttaja. Hyvin epätodennäköistä, todennäköistä on järjestyksenvalvojien ylireagointi.
"Jos paikalta poistaminen on ilmeisesti riittämätön toimenpide eikä häiriötä tai vaaraa voida muutoin poistaa, järjestyksenvalvojalla on oikeus ottaa henkilö kiinni, jos kiinniottaminen on välttämätöntä muille henkilöille tai omaisuudelle aiheutuvan vakavan vaaran torjumiseksi. Kiinni otettu on viipymättä luovutettava poliisin haltuun."
Jos kiinniotettu on vaarallinen hänet on luovutettava välittömästi poliisin haltuun, jos kiinnotettu on vaaraton, laissa ei mainita miten hänen kanssaan menetellään kiinniottamisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tää oli tahallinen teko kun tietävät että toimivat ohjeiden mukaan ja heitä ei voida tuomita. Saavat siten enemmän kunnioitusta kun kansalaiset tietää että heitä on syytä pelätä, on tavallaan lupa tappaa. Ja kohun myötä tulevat saamaan lisää palkkaa.
Oma tulkintani on hieman eri. He eivät lain mukaan saaneet pidättää ketään ostarin käytävällä. Toiseksi voimankäyttö tuntui varsin kovalta..
Hengitysteitä ei tutkittu liian pitkään aikaan, ja nainen kuoli. Lisäksi silminnäkijät eivät havainneet naisen riehuneen yhtään.
En siis näe ainutta syytä, miksi heitä ei voisi tuomita. Oikeudessa ei voi leikkiä tyhmää ja jokaiselta ihmiseltä vaaditaan mm. elvytystä, jos nähdään apua tarvitseva. Se on ns kansalaisvelvollisuus ja velvoitteen olettaisin vain kasvavan, jos vartija on itse tehnyt tämän rajun kiinnioton.
Ei vaadita. Riittää, että soittaa 112:een. Meillä ei ole sellaista lakia, joka velvoittaisi jokaisen kansalaisen osaavan elvyttää.
Laki velvoittaa auttamaan. Tässäkin tapauksessa vartijat on ainakin väitetysti saaneet ensiapukoulutuksen, jopa useamman kerran mainitsivat sanan elvytys, mutta välttelivät sen aloitusta viimeiseen asti, kunnes olikin jo myöhäistä.
Eivät varmaan ole ikinä joutuneet elvyttämään aiemmin. Mieslapsista yksikään ei ole kehdannut olla se, joka reagoi ensin. Jos tästä tragediasta jotain opitaan, niin toivottavasti antamaan kaikille vartijoille kunnollinen elvytyskoulutus. Hoitoalalla pidetään elvytyspäiviä säännöllisesti ja kaikki pääsevät painelemaan ihan kunnolla. Nukke kertoo onko painelu riittävän voimakasta. Siinä oppii ihan hyvin perusasiat, vaikka oikean ihmisen kanssa tietenkin adrenaliinia eri tavalla ilmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi hurjaa, jos mitään häiriöstä ilmoittavaa miestä tai naista ei olisikaan olemassa. Mihin silloin tuo koko operaatio edes perustui? Varijoiden mielivaltaan?
Opetustilanteeseen porukan nuorimmaiselle vartijalle, joka oli vasta aloittanut hommat. Valittiin kohde, joka ei nyt heti leivo täysillä turpiin ja jätä kauhuntunteita untuvikolle.
Jo sulla on fantasiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nostan kädet ylös ja huudan antaudun jos joudun tekemisiin vartijan kanssa.
Tosin en tee mitään enkä varasta mutta olen nähnyt kun tyttöä syytetään turhaan. Ei siis ollut vienyt mitään.
Anteeksi tuskin pyytävät.Samoin. Tästä menettelystä kannattaisi tiedottaa mm. kauppakeskusten sivuilla, jotta asiakkaat osaavat toimia. Sitten voi olla myöhäistä, kun on talutuksessa. Siinä voi paniikissa tulla väärä sana tai värä liike ja ei kun lento lattiaan. Mummoikäisenä luutkin voivat katketa.
Ei ne häirikkömummot mitään nettisivuja lue. Kyllä ohjeet on paras laittaa ostoskeskuksen sisäänkäyntien yhteyteen. Siinä voisi vielä allekirjoittaa paperin, jolla vahvistaa ymmärtäneensä talon tavat. Itse en mene enää yhteenkään ostariin ennen kuin tämä sotku on selvitetty. Iso Omena on onneksi muutenkin huono.
Ei sua kukaan missään ostareissa kaipaakaan. Parempi kun pysyt kotona vaan, jos epäilet ettet kykene käyttäytymään asiallisesti ihmisten ilmoilla.
Nyt et lainkaan taas ymmärrä. En sano sinua vähälahjaiseksi, mutta aika hitaasti tuntuu hissi menevän yläkertaan sinulla. Jos ongelma olisikin se, että asiakkaat pelkäävät mennä ostoksille, jos epäilevät käyttäytyvänsä huonosti, se olisi pikkujuttu. Nyt on ongelmana se, että asiakkaat pelkäävät, että vartijat eivät kykene käyttäytymään asiallisesti ihmisten ilmoilla.
No ei kyllä tosiaan normaalisti käyttäytyvät ihmiset tuollaista pelkää. Miksi ihmeessä pelkäisi ja etenkin miksi ihmeessä haluat tuollaista valetta levittää?
Onko sulla jokin syy miksi haluaisit suomalaisten alkavan suhtautumaan järjestystä ylläpitäviin tahoihin ihan jo lähtökohtaisesti epäluottamuksella ja varauksella? Ja jopa vihamielisesti.
Mitäpä arvelet? Herättääkö luottamusta tuollainen "vartiointi"? Eipä ainakaan minussa herätä, sinä ilmeisesti riemumielin lähdet ostarille, kun luulet, ettei ne nyt sinun kimppuun käy. Vaarallinen ajatusvirhe.
Lähden myös laskettelemaan, vaikka voin jäädä toisen laskettelijan alle mäessä. Lisäksi ajan autoa maantiellä, vaikka vastaantulija saattaa ajautua väärälle kaistalle. Syön ruokaa, vaikka se voi juuttua kurkkuun. Olen tosin kyllä varsinainen riskinottaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ullanlinnan surma ketjussa mammat haukkuivat koko Suomen lääkärikunnan hulluiksi tappajiksi😁 täällä kaikki vartijat.
Nyt jäitä hattuun odotellaan kuolinsyy tuloksia.Joo ei se ole oikein tuomita koko ammattikuntaa näiden tapauksien johdosta.
Ja todellakin lähes kaikki viime vuosina tapahtuneet vartijoiden tekemät pahoinpitelyt ovat tapahtuneet pk-seudulla.
Oisko mitenkään mahdollista ajatella, että siellä tapahtuu, missä on paljon asukkaita? Helsingissä puoli miljoonaa + kehyskunnat. Oisko tarvetta vartijoille? Ei kai jossain Kristiinankaupungissa edes ole vartijoita/kauppakeskuksia.
Tai oisko pohjosessa enemmän esivaltaa kunniottavia ihmisiä, ja hesassa niitä jotka huutaa räkä poskella kyttä on nazisika...
Pohjoisessa virkavalta tietää oman paikkansa eikä kuvittele itsestään liikoja.
Ei kannata joutua moden silmätikuksi. Kirjoitat hyvää huomenta niin tyyppi hiihtää perässä ja poistaa viestisi...
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tää oli tahallinen teko kun tietävät että toimivat ohjeiden mukaan ja heitä ei voida tuomita. Saavat siten enemmän kunnioitusta kun kansalaiset tietää että heitä on syytä pelätä, on tavallaan lupa tappaa. Ja kohun myötä tulevat saamaan lisää palkkaa.
Oma tulkintani on hieman eri. He eivät lain mukaan saaneet pidättää ketään ostarin käytävällä. Toiseksi voimankäyttö tuntui varsin kovalta..
Hengitysteitä ei tutkittu liian pitkään aikaan, ja nainen kuoli. Lisäksi silminnäkijät eivät havainneet naisen riehuneen yhtään.
En siis näe ainutta syytä, miksi heitä ei voisi tuomita. Oikeudessa ei voi leikkiä tyhmää ja jokaiselta ihmiseltä vaaditaan mm. elvytystä, jos nähdään apua tarvitseva. Se on ns kansalaisvelvollisuus ja velvoitteen olettaisin vain kasvavan, jos vartija on itse tehnyt tämän rajun kiinnioton.
Ei vaadita. Riittää, että soittaa 112:een. Meillä ei ole sellaista lakia, joka velvoittaisi jokaisen kansalaisen osaavan elvyttää.
Laki velvoittaa auttamaan. Tässäkin tapauksessa vartijat on ainakin väitetysti saaneet ensiapukoulutuksen, jopa useamman kerran mainitsivat sanan elvytys, mutta välttelivät sen aloitusta viimeiseen asti, kunnes olikin jo myöhäistä.
Laki velvoittaa auttamaan ja auttamista on juuri se, että soittaa 112:een, jos ei itse osaa tehdä mitään muutakaan (kuten esim elvyttää). Mä otin kantaa kommentissani vain väitteeseen, että jokaiselta ihmiseltä vaadittaisiin esim elvytystä. Ei vaadita. Auttaa pitää, mutta ei tarvitse elvyttää, jos ei osaa tai ei jostain syystä pysty. Sen sijaan vartijoilla kaiketi pitäisi olla (onko???) ea-koulutus käytynä ja työnsä puolesta heidän kuuluisi (kuuluuko???) osata antaa ensiapua. Myös elvyttää. Mä en tiedä, mitä vartijoiden/järkkärien koulutukseen kuuluu enkä sitä, mitä heidän työhönsä kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi hurjaa, jos mitään häiriöstä ilmoittavaa miestä tai naista ei olisikaan olemassa. Mihin silloin tuo koko operaatio edes perustui? Varijoiden mielivaltaan?
Kumpi on uskottavampi skenaario (Avarnin tapaus huomioiden): 1. Vartijat halusivat kiusata tai jopa seksuaalisesti ahdistella kaunista, vähän erikoista naista? 2. Mies häiriintyi miehiä pelkäävästä arasta uskovaisesta naisesta niin paljon, että meni johonkin liikkeeseen ja pyysi hälyyttämään vartijat?
Miehillä todella korkea kynnys hakea apua vartijoilta siihen että nainen häiritsee...ellei ole ollut joku eläkeläispappa.
Miksi mies ei saisi kokea olevansa häiritty?
Saahan sitä kokea, mutta kuinka uskottavana pidät sitä että uskovainen ja arka nainen menisi vaikka puristelemaan miestä ostoskeksuksessa takapuolesta?
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikan kaltainen tapaus ja nämä asianosaiset tullaan muistamaan, koska sisäministeri on nyt jo väläyttänyt lakimuutoksista.
Erikan isä Touko Tarkki ja Sirpa Laamanen saivat elinkautiset, ja vähempään ei siinä jutussa olisi voinut tyytyä koska kansakin jo tätä vaati.
Ihan ystävällisenä vinkkinä, että Suomessa tuomioista päättää oikeus voimassaolevien lakien mukaan, ei "kansan vaatimus". Se, mitä kansa vaatii, on yhdentekevää oikeussalissa.
Niin, halutaanko me mennä naapurin mallin mukaan, hyväksytään hiljaa, kun "eihän me mitään voida".
No kyllä minunkin mielestäni pitää noudattaa Suomen lakia eikä järjestää mitään huutoäänestystä, miten joku jostain teostaan tuomitaan. Se on sitten toinen asia, onko meidän lakimme liian lepsuja tai puuttuuko niistä jotain sellaista, mitä niissä pitäisi olla. Jos näin, silloin lakeja pitää muuttaa, mutta senkin pitää tapahtua ihan virallisten kanavien kautta.
Ikävä kyllä mitään muutosta ei tule, jos joku ei ensin ihan kunnolla riehaannu asiasta.
Niin monessa asiassa ja uudistuksessa/ muutoksessa on ensin tarvittu kouriintuntuva tapahtuma, ennen kuin herätään.
Pelottava esimerkki tämä monessa mielessä, joten sopii toivoa, että on kunnon herätys kaikille, jotka voivat vaikuttaa siihen, ettei sama tule ikinä enää tapahtumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi hurjaa, jos mitään häiriöstä ilmoittavaa miestä tai naista ei olisikaan olemassa. Mihin silloin tuo koko operaatio edes perustui? Varijoiden mielivaltaan?
Kumpi on uskottavampi skenaario (Avarnin tapaus huomioiden): 1. Vartijat halusivat kiusata tai jopa seksuaalisesti ahdistella kaunista, vähän erikoista naista? 2. Mies häiriintyi miehiä pelkäävästä arasta uskovaisesta naisesta niin paljon, että meni johonkin liikkeeseen ja pyysi hälyyttämään vartijat?
Mistä tiedät hänen olleen kaunis?
Ihan kun nimi on tiedossa niin Googlen kuvahaulla avulla.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tää oli tahallinen teko kun tietävät että toimivat ohjeiden mukaan ja heitä ei voida tuomita. Saavat siten enemmän kunnioitusta kun kansalaiset tietää että heitä on syytä pelätä, on tavallaan lupa tappaa. Ja kohun myötä tulevat saamaan lisää palkkaa.
Oma tulkintani on hieman eri. He eivät lain mukaan saaneet pidättää ketään ostarin käytävällä. Toiseksi voimankäyttö tuntui varsin kovalta..
Hengitysteitä ei tutkittu liian pitkään aikaan, ja nainen kuoli. Lisäksi silminnäkijät eivät havainneet naisen riehuneen yhtään.
En siis näe ainutta syytä, miksi heitä ei voisi tuomita. Oikeudessa ei voi leikkiä tyhmää ja jokaiselta ihmiseltä vaaditaan mm. elvytystä, jos nähdään apua tarvitseva. Se on ns kansalaisvelvollisuus ja velvoitteen olettaisin vain kasvavan, jos vartija on itse tehnyt tämän rajun kiinnioton.
Ei vaadita. Riittää, että soittaa 112:een. Meillä ei ole sellaista lakia, joka velvoittaisi jokaisen kansalaisen osaavan elvyttää.
Laki velvoittaa auttamaan. Tässäkin tapauksessa vartijat on ainakin väitetysti saaneet ensiapukoulutuksen, jopa useamman kerran mainitsivat sanan elvytys, mutta välttelivät sen aloitusta viimeiseen asti, kunnes olikin jo myöhäistä.
Melkoista tumpelointia, noiden vartioiden ensiapu toiminta, koko elvytys olisi pitänyt antaa sivullisten tehtäväksi, niin ihmishenki olisi säästynyt. Nuo "elvytys" toimet voi oikeuslaitos katsoa jo jopa heitteille jätöksi.
On omakohtaisia kokemuksia, kun poliisit taltuttivat minut ja laittoivat rautoihin, ja tuossa mahalteenmakuuasennossa on todella vaikea hengittää varsinkin, jos painetaan samaan aikaan polvella yläselkää. Hengittämisessä ihmisen rintakehä laajenee ja tämä liike estyy tuossa makuuasennossa ja varsinkin jos samaan aikaan yläselästä painetaan. Jo yhden kerran kokemuksella tämmöisen tietää, niin luulisi turvallisuusalan experttien tietävän paremmin. No ei oo näköjään tiiennyt, kun ei ota tosissaan "asiakkaan" valituksia tukehtumisesta ja liian monesti se tämmöinen tilanne. Ei ei vaan välitä siitä, jos uhri valittaa hapen puutetta.
Vierailija kirjoitti:
Kolme konnaa vie englantilaisliikkeestä 10 000 punnan edestä kännykkää sun muuta. Myyjä pysyy viilipyttynä tilanteessa. Katsokaa video:
https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/a/76ca884b-9dbe-4385-b65f-c583ef26…
Eli tiukoissakin paikoissa voi olla henkilöstön edustaja rauhallinen ja viilipyttymäinen, provosoitumaton...
Englannissa on valvontakamerat ihan joka paikassa. Olisi vaan tyhmää mennä väliin, kun varkaat saadaan kiinni joka tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi hurjaa, jos mitään häiriöstä ilmoittavaa miestä tai naista ei olisikaan olemassa. Mihin silloin tuo koko operaatio edes perustui? Varijoiden mielivaltaan?
Opetustilanteeseen porukan nuorimmaiselle vartijalle, joka oli vasta aloittanut hommat. Valittiin kohde, joka ei nyt heti leivo täysillä turpiin ja jätä kauhuntunteita untuvikolle.
Valittiin helppo kohde. Toiminnalla ei ollut selvästi mitään muuta tarkoitusta kun se voimankäyttö, jota vaan jatkoivat vaikka uhri oli jo kuollut.
Toimitusjohtaja kertoi vasta aloittaneen järjestyksenvalvojan olleen mukana. Onko siis kyseessä ollut sopiva koulutus tilanne. Jutussa on erittäin rumia piirteitä, eipä ole toimari pitkään töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko uhrin kiinniottaminen ollut välttämätöntä muille henkilöille tai omaisuudelle aiheutuvan vakavan vaaran torjumiseksi. Siis onko tämä nainen ollut mahdollinen vakavan vaaran aiheuttaja. Hyvin epätodennäköistä, todennäköistä on järjestyksenvalvojien ylireagointi.
"Jos paikalta poistaminen on ilmeisesti riittämätön toimenpide eikä häiriötä tai vaaraa voida muutoin poistaa, järjestyksenvalvojalla on oikeus ottaa henkilö kiinni, jos kiinniottaminen on välttämätöntä muille henkilöille tai omaisuudelle aiheutuvan vakavan vaaran torjumiseksi. Kiinni otettu on viipymättä luovutettava poliisin haltuun."
Jos kiinniotettu on vaarallinen hänet on luovutettava välittömästi poliisin haltuun, jos kiinnotettu on vaaraton, laissa ei mainita miten hänen kanssaan menetellään kiinniottamisen jälkeen.
No, oliko kiinniotettu VAARALLINEN? Ainakin häntä kohdeltiin kuin olisi jokin suurrikollinen ja hyvin vaarallinen.
Vierailija kirjoitti:
Mietin, miksi vartiat eivät ottaneet mukaansa henkilöä joka ilmoitti heille häiriöstä. Silloin olisi voitu keskustella kummankin osapuolen kanssa mitä tapahtui ja toden näköisesti turhalta kuolemalta olisi vältytty. Jos vartioiden tilalla olisi ollut poliisi, mitään tramaattista ei olisi tapahtunut.
Mitä ihmettä nyt taas? Miksi ihmeessä sen häirityn/ahdistellun pitäisi olla missään tekimisissä häirikön/ahdistelijan kanssa tai joutua selvittelemään asiaa johon on syyttömänä sivullisena joutunut?
Ja etenkin kun ongelma poistuu ihan sillä, että vartijat ohjaa häirikön ulos. Sille ei voi taasen mitään, jos häirikkö jatkaa samalla asenteella jonka jälkeen tilanne onkin jo poliisiasia ja vartijat ottaa häirikön siksi aikaa haltuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi hurjaa, jos mitään häiriöstä ilmoittavaa miestä tai naista ei olisikaan olemassa. Mihin silloin tuo koko operaatio edes perustui? Varijoiden mielivaltaan?
Kumpi on uskottavampi skenaario (Avarnin tapaus huomioiden): 1. Vartijat halusivat kiusata tai jopa seksuaalisesti ahdistella kaunista, vähän erikoista naista? 2. Mies häiriintyi miehiä pelkäävästä arasta uskovaisesta naisesta niin paljon, että meni johonkin liikkeeseen ja pyysi hälyyttämään vartijat?
Miehillä todella korkea kynnys hakea apua vartijoilta siihen että nainen häiritsee...ellei ole ollut joku eläkeläispappa.
Ei se saa niinkään olla. Ei saisi olla mitään kynnystä kellään olla pyytää vartijoita SILLOIN kun on oikeasta asiasta kyse! Se että jos jotain häiritsee jonkun usko tai haluaa kostaa jollekin inhoamalleen henkilölle, ei ole oikea syy. Ja sitten tämä vartijoiden toiminta... jos tämä menee läpi, niin saadaan jatkossakin ihmetellä että miksi ihmiset enemmän ja enemmän toteuttaa väkivaltafantasioitaan ja kiusantekoa.
Vaikea kuvitella, että hellarit pistäisivät ostoskeskuksissa tämän tapauksen vuoksi ranttaliksi. Kokeilkaapa jotain toisen uskonnon lahkoa niin jo voi alkaa tapahtua ostoskeskuksissa ja niiden ulkopuolellakin. Tässä valittiin kaikin puolin vaarattomin kohde.
Kiva tietää, että jos henkilöllä on esim jotain viivettä, kehitysvamma tms ja säikähtää kun häneen käydään kiinni ja laittaa vastaan niin heti laitetaan maahan ja rautohin!! Sairasta. Osaako nuo pullistelijet ollenkaan puhu, onko heillä mitään sosiaalista pelisilmää??