Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.

Vierailija
08.01.2023 |

Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.

Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.

Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.

Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.

Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.

Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.

Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.

Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009313580.html

Kommentit (7218)

Vierailija
4901/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen tämän keissin käyvän kaikki Suomen oikeusasteet läpi ja tulee ennakkotapaus, sillä silminnäkijöitä tapahtumalle on paljon, samoin kuva- ja videomateriaalia sekuntti sekunnilta.

Ja syy on vartijoiden oma käytös, johon kansalaiset jo alusta lähtien kiinnittivät huomion.

Kännykät alkoivat laulaa jo siinä vaiheessa, kun naista vartijat tönivät selästä ja siinä vaiheessa kun nainen heitettiin lattialla oli jo kymmeniä kuvaajia ja sen jälkeen. Poliisille ja syyttäjille on runsaasti materiaalia ja todistusaineistoa, eikä sana sanaa vastaan..

Normaali tilanteessa ja jos vartijat olisivat olleet fiksuja, muut asiakkaat tuskin olisivat kiinnittäneet mitään huomiota, kun nainen oli rauhallinen.

Tästä tulee Erikan kaltainen tapaus ja joka kivi käännetään.

Mitä ihmettä?! Tuostahan on videota kun tämä asiakas ja kaksi vartijaa möyrii polvillaan/mahallaan pitkin käytävää eikä kukaan ohikulkevista (nais)asiakkaista edes vilkaise koko tapahtumaa.

Tuota edeltävää tilannetta ei kukaan ole ilmeisesti edes kuvannut (paitsi siis kauppakeskuksen kamerat) koska siitä ei videota ole kukaan julkaissut, mutta sekä poliisi, että tämä vartiointifirman pomo kommentoivat, että asiakas on käyttäytynyt uhkaavasti/väkivaltaisesti näitä kahta vartijaa kohtaan ja voimankäyttökeinoille on ollut perusteet olemassa. Nämä tahot tietenkin on nämä kauppakeskuksen nauhat nähneetkin.

Lisäksi joku silminnäkijä kertoi naisen potkineen ja sylkeneen vartijoita. Toki nämä silminnäkijöiden lausunnot on tässä muutenkin paljastuneet suurelta osin pötypuheeksi ja liioitteluksi/vääristelyksi ym, joten näin voi olla tuonkin lausunnon osalta. Toki senkin mahdollisen oikeellisuuden näkee poliisit noista valvontakameroiden nauhoilta. Tuo vaalea kangas voisi kyllä hyvin olla sellainen sylkyhuppu. Joku tuollainenhan se näkyi olevan tuksunkin kasvoilla kun oli riehaantunut pistämään vastaan poliiseille sekä sylkemään päälle ruotsissa eikä edes pidätyskuvia otettaessa ollut vielä rauhoittunut.   

Missä mediassa nuo lausunnot ovat?

Naisena en uskalla jäädä väkivaltaisen tapahtuman lähelle edes julkisella paikalla, koska lapsuuden kotiväkivalta on ainakin minuun iskostanut väkivallan pelon. Häpeän sitä itsekin, etten uskalla jäädä puolustamaan heikkoa kun kerran itse olen ilmeisesti väkivallan traumoittama ja pelkään joutua selkkauksiin edes katsojana.

Vierailija
4902/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tää oli tahallinen teko kun tietävät että toimivat ohjeiden mukaan ja heitä ei voida tuomita. Saavat siten enemmän kunnioitusta kun kansalaiset tietää että heitä on syytä pelätä, on tavallaan lupa tappaa. Ja kohun myötä tulevat saamaan lisää palkkaa.

Oma tulkintani on hieman eri. He eivät lain mukaan saaneet pidättää ketään ostarin käytävällä. Toiseksi voimankäyttö tuntui varsin kovalta..

Hengitysteitä ei tutkittu liian pitkään aikaan, ja nainen kuoli. Lisäksi silminnäkijät eivät havainneet naisen riehuneen yhtään.

En siis näe ainutta syytä, miksi heitä ei voisi tuomita. Oikeudessa ei voi leikkiä tyhmää ja jokaiselta ihmiseltä vaaditaan mm. elvytystä, jos nähdään apua tarvitseva. Se on ns kansalaisvelvollisuus ja velvoitteen olettaisin vain kasvavan, jos vartija on itse tehnyt tämän rajun kiinnioton. 

Ei vaadita. Riittää, että soittaa 112:een. Meillä ei ole sellaista lakia, joka velvoittaisi jokaisen kansalaisen osaavan elvyttää. 

Laki velvoittaa auttamaan. Tässäkin tapauksessa vartijat on ainakin väitetysti saaneet ensiapukoulutuksen, jopa useamman kerran mainitsivat sanan elvytys, mutta välttelivät sen aloitusta viimeiseen asti, kunnes olikin jo myöhäistä.

Melkoista tumpelointia, noiden vartioiden ensiapu toiminta, koko elvytys olisi pitänyt antaa sivullisten tehtäväksi, niin ihmishenki olisi säästynyt. Nuo "elvytys" toimet voi oikeuslaitos katsoa jo jopa heitteille jätöksi.

Hehän tosiaan vältteli elvytyksen aloitusta aivan viimeiseen asti, vaikka siitä puhuivatkin.

Eivät myöskään erottaneet elävää kuolleesta. MTV uutisten sivuilla on purettu auki videopätkä, joka kestää peräti 7 minuuttia ja jonka alusta lähtien pitelevät jo täysin liikkumatonta henkilöä.

Videon alussa toista jalkaa pitelevä vaihtaa paikkaa seisovan vartijan kanssa. Nainen ei liikahdakaan, vaikka jalasta ei hetkeen pidetä kiinni.

Sitten toista kättä pitelevä irrottaa molemmat kätensä ja verryttelee niitä, eikä nainen liikahdakaan.

Joku yrittää puhutella naista sanalla Hei ja myöhemmin herättelemään saamatta mitään reaktiota.

Jossain vaiheessa yksi vartija nostaa oikean käden ja päästäessään irti käsi vaan valahtaa velttona lattiaan.

Nainen on siis jo videon alusta täysin liikkumaton ja kaikesta aistii, ettei naisesta ole mitään vastusta kenellekään, mutta suuri joukko vartijoita vaan sermien suojissa edelleen jatkaa sitä neljän miehen voimaa vaativaa hallintaotettaan ja 2-3 vartijaa partioi ympärillä varmistamassa, ettei kukaan tule häiritsemään ja ovat valmiita vaihtamaan paikkaa, jos muilla voimat väsyy.

Ja mitä tapahtui ennen videota ja kauan tilanne on kestänyt jo ennen tuota videota? esim tuo sermi on tuotu jostakin. 

Tilanne on niin uskomaton, ettei löydy edes sanoja. Vartijat piti naista niin pahana kriminaalina(?!), että oli pakko laittaa maahan ja rautoihin ja pitää maassa vaikka nainen ei tehnyt elettäkään pitkään aikaan?? 

Sermi tuodaan yleensä ottaen aina ihan siksi, että asiakkaan yksityisyys saadaan turvatuksi eikä kukaan kuvaa videota vaikka someen kun joku saa sydärin tai vaikka on hypännyt 3.kerroksesta lattiaan.

Tuossa sermissä ei siis ole mitään raflaavaa vaikka niin toivotkin.

Samoin on aivan normaalia, että osa elvyttää ja osa pitää ulkopuoliset pällistelijät kauempana. Sillä turvataan tuo elvytystilanne sekä suojellaan elvytettävän yksityisyyttä.

Samoin on tuossa hallintaotteessa pitämisen aikana, että yksi/kaksi vartijaa seuraa ympäristöä, jotta nämä muut voi keskittyä siihen kiinnipidettävän tarkkailuun eikä heidän tarvitse seurata sitä syöksyykö jostain joku hörhö potkaisemaan päähän.

Sulla on nyt aivan kummallinen skenaario päässäsi tapahtumien kulusta sekä kuvitelmia jostain hämäräperäisestä vaikka se kaikki on täysin normaalia toimintaa ja jokaisella sinusta kummallisen epäilyttävälle asialle on ihan tylsä ja tavallinen syy.

Ei ihmekään että olet kauhistunut. Kyllä minuakin hirvittäisi jos esim kuvittelisin kyseisten vartijoiden jemmanneen serminkin valmiiksi jonka suojissa sitten voivat rauhassa murhailla asiakkaan.

Nyt oikeasti niitä valoja päälle! 

Sermi oli jonkun vartijan taskussa ja sen hakemiseen ei ole kulunut yhtään aikaan? Opettele lukemaan, ihmettelen mitä on tapahtunut jo ennen videoa kun sermikin on ehditty tuoda paikalle jostakin

Noita sermejä on ihan jokaisessa henkilökunnan käytössä olevassa (huolto)käytävässäkin just siksi, että ne saadaan nopeasti/heti eikä niitä tarvitse lähteä etsimään jostain varaston perimmäisestä nurkasta.

Ja niitä käytäviä on kauppakeskuksissa muutaman 10 metrin välein.

Mikä muiden katseita kestämätön syy niillä vartijoilla on ollut pitää uhriaan hallintaotteessa niin kauan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4903/7218 |

Sermi on joko siitä lähellä olevasta infopisteestä tai sitten turvavalvomosta joka sekin on tuossa ihan liki. Tai sitten lähimmästä henkilökunnan käytössä olevasta tilasta tai käytävästä.

Siinä sermissä ei ole mitään erikoista eikä jännää. Eikä varsinkaan epäilyttävää.

Siitä taas ei meillä kenelläkään ole tietoa mikä tuohon kiinniottotilanteeseen johti. Toki nainen tuossa on rauhallinen mutta oliko sitä siinä vaiheessa kun vartijat sen poistumiskäskyn hänelle esitti? Tai noudattiko hän sitä vai alkoiko rähjäämään vastaan niin sanallisesti kuin fyysisestikin? Jotain tällaista on ilmeisesti ollut, koska voimankäytölle on poliisinkin mukaan ollut perusteita. Tuosta alkutilanteesta ei ole videoita julkaistu ainakaan vielä.

Ja kyllä, sellainenkin ihminen otetaan hallintaan joka vaikkapa sylkee vartijan päälle tai vaikka "vaan" potkaisee sääreen. Ei siinä tarvitse olla puukkoja ja puntareita sekä paria pommia matkassa että ihminen on muille vaaraksi.

Vierailija
4904/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Montakohan oli sitten jo menehtynyt vatsalaan kun huomattu että siihen kuoleekin? En uskalla ajatella ees kuin moni sitten menehtynyt siihen tapaan tai ollut menehtyä---

Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, onko tämä ollut jo täällä, mutta Ylen jutussa kerrotaan, että asento, johon nainen laitettiin voi aiheuttaa äkkikuoleman.

Maahan vatsalleen pakottaminen voi johtaa rytmihäiriöön ja äkkikuolemaan, sanoo oikeuspsykiatri | Yle Uutiset

Totta, tosin nainen oli kyljellään ainakin siinä videolla jonka is/il eilen sivuillaan julkaisi.

Tänään sitten maikkari julkaisi videon jolta näkyy kuinka vartijat seurasi naisen vointia ja reagoi elottomaksi menemiseen aivan omatoimisesti. Samoin aloittivat elvytyksen, hakivat deffankin ja jonkin aikaa elvytettyään siihen saapui kaksi sivullista, joista toinen otti elvyttämisen vastuulleen kun on sairaanhoitaja.

Aika vähän on ollut loppupeleissä totuutta niissä kokkarivouhottajan twiiteissä. 

Maikkarin videossa kyllä uhri käännettiin kyljelleen vasta vähän sen jälkeen, kun yksi vartijoista alkoi olla huolissaan. Mutta noin muuten mä koitan miettiä syitä, miksi tuossa kävi kuten kävi. Mikä siis meni pieleen. Mikä oli se syy, miksi huolestumishetkestä kesti 5 minuuttia siihen, kun elvytys aloitettiin. Kaikki vartijat olivat jonkun uutisen mukaan alle 30-vuotiaita. Ihan mahdollista, että jokaisella ensimmäinen kerta,  kun joutuvat elvyttämään. Tai edes ovat tilanteessa, jossa pitää arvioida toisen ihmisen tajunnantasoa ja elintoimintoja. Selvää haparointia ja epävarmuutta kuitenkin sen 5 minuutin ajan. Kun aivojen hapensaanti keskeytyy, kestää noin 10-15 sekuntia ja henkilö menee tajuttomaksi. Aivot vaurioituvat jo 4-6 minuutin kuluessa sydänpysähdyksestä (ja sydänpysähdyksen tunnistaa kaikista helpoten kokeilemalla pulssia). Mä en edelleenkään ota kantaa siihen, oliko maahan laittaminen tarpeellista vai ei. Mietin vain, oliko vartijoiden saama ea-koulutus (jos sellaista oli saatu) riittävä, johtuiko hidastelu epävarmuudesta, unohtuiko yllättävässä tilanteessa (kiinniotettu menee elottomaksi) ea-kurssin opeista elvytyksen aloittaminen välittömästi vai mitä tapahtui. 

Vierailija
4906/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Videon perusteella voisi olettaa, että vartijatiimi on onnistunut vangitsemaan jonkun etsintäkuulutetun massamurhaa jan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4907/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä mitä? Kulkeeko mode taas mun perässä poistamassa viestejä hä?

"

Ilmoittiko myyjä vartijoille vai ei?

Oliko ne naistenhuoneen myyjää kaduttaa kommentit siis valetta?

Tää on jotenkin outo tapaus kun tästä levitellään niin pajon valheita?

Ei tää tällaista ole aiemmin ollut..."

Tällaista se on ollut jo vuosia ja siksi tätä palstaa moderoidaan. Jostain syystä wouhomammat sai purkaa tässä ketjussa raivoaan ja ihmisvihaansa kenenkään estelemättä ja öyhöttää oikein sydämensä kyllyydestä. Nämähän lietsoi toisensa ihan hysteerisiksi näillä jutuillaan.

Nämä naisvihassaan rypevät incelit tuskin on "mammoja" .

Ne incelitkö täällä on öyhöttäneet kolme päivää pullantuoksuisesta perheenäidistä, raskaana olevasta, just synnyttäneestä, asiallista reklaamatiota tehneestä kasvatustieteiden pedagogista jne?!

Ja haukkuneet siinä sivussa myyjät ja aspat ammattitaidottomiksi "bimboiksi" jotka jakaa "prsettään" ja työaikana flirttailee näille "steroidiapinoille" jotka siksi on valmiita tap pamaan asiakkaita "panoalustansa" pyynnöstä?!!

Älä nyt oikeasti viitsi.

Et ole täysin väärässä, mutta nythän on ilmennyt, että tilanne on ollut vielä tätäkin hirveämpi. Pullantuoksuinen perheenäiti oli kuitenkin hahmona ns. täyspäinen, eli hänen olisi voinut kuvitella nopeasti juosseen karkuun vielä silloinkin, kun vartijat eivät vielä pidelleet häntä paikallaan. Nyt tiedämme uhrista mm. sen, että hän pelkäsi miehiä ja arasteli jopa oman talonsa teinipoikaa. Muutenkin jää kuva hyvin herkästä ja haavoittuvaisesta ihmisestä. Hän ei ehkä osannut tuossa tilanteessa ottaa jalkoja alle, oli jotenkin lamaantunut. Ihan kauhea tilanne.

Tuli kyllä surullinen loppu tuolle naisparalle. Hän pelkäsi miehiä ja kuoli sitten neljän miehen runnoessa häntä lattiaan :(

Vierailija
4908/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nostan kädet ylös ja huudan antaudun jos joudun tekemisiin vartijan kanssa.

Tosin en tee mitään enkä varasta mutta olen nähnyt kun tyttöä syytetään turhaan. Ei siis ollut vienyt mitään.

Anteeksi tuskin pyytävät.

Samoin. Tästä menettelystä kannattaisi tiedottaa mm. kauppakeskusten sivuilla, jotta asiakkaat osaavat toimia. Sitten voi olla myöhäistä, kun on talutuksessa. Siinä voi paniikissa tulla väärä sana tai värä liike ja ei kun lento lattiaan. Mummoikäisenä luutkin voivat katketa.

Ei ne häirikkömummot mitään nettisivuja lue. Kyllä ohjeet on paras laittaa ostoskeskuksen sisäänkäyntien yhteyteen. Siinä voisi vielä allekirjoittaa paperin, jolla vahvistaa ymmärtäneensä talon tavat. Itse en mene enää yhteenkään ostariin ennen kuin tämä sotku on selvitetty. Iso Omena on onneksi muutenkin huono.

Ei sua kukaan missään ostareissa kaipaakaan. Parempi kun pysyt kotona vaan, jos epäilet ettet kykene käyttäytymään asiallisesti ihmisten ilmoilla.

Nyt et lainkaan taas ymmärrä. En sano sinua vähälahjaiseksi, mutta aika hitaasti tuntuu hissi menevän yläkertaan sinulla. Jos ongelma olisikin se, että asiakkaat pelkäävät mennä ostoksille, jos epäilevät käyttäytyvänsä huonosti, se olisi pikkujuttu. Nyt on ongelmana se, että asiakkaat pelkäävät, että vartijat eivät kykene käyttäytymään asiallisesti ihmisten ilmoilla.

No ei kyllä tosiaan normaalisti käyttäytyvät ihmiset tuollaista pelkää. Miksi ihmeessä pelkäisi ja etenkin miksi ihmeessä haluat tuollaista valetta levittää?

Onko sulla jokin syy miksi haluaisit suomalaisten alkavan suhtautumaan järjestystä ylläpitäviin tahoihin ihan jo lähtökohtaisesti epäluottamuksella ja varauksella? Ja jopa vihamielisesti.

Mitäpä arvelet? Herättääkö luottamusta tuollainen "vartiointi"? Eipä ainakaan minussa herätä, sinä ilmeisesti riemumielin lähdet ostarille, kun luulet, ettei ne nyt sinun kimppuun käy. Vaarallinen ajatusvirhe.

Vaarallinen ajatusvirhe tässä on nyt vain sinulla.

Eri

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4909/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tää oli tahallinen teko kun tietävät että toimivat ohjeiden mukaan ja heitä ei voida tuomita. Saavat siten enemmän kunnioitusta kun kansalaiset tietää että heitä on syytä pelätä, on tavallaan lupa tappaa. Ja kohun myötä tulevat saamaan lisää palkkaa.

Oma tulkintani on hieman eri. He eivät lain mukaan saaneet pidättää ketään ostarin käytävällä. Toiseksi voimankäyttö tuntui varsin kovalta..

Hengitysteitä ei tutkittu liian pitkään aikaan, ja nainen kuoli. Lisäksi silminnäkijät eivät havainneet naisen riehuneen yhtään.

En siis näe ainutta syytä, miksi heitä ei voisi tuomita. Oikeudessa ei voi leikkiä tyhmää ja jokaiselta ihmiseltä vaaditaan mm. elvytystä, jos nähdään apua tarvitseva. Se on ns kansalaisvelvollisuus ja velvoitteen olettaisin vain kasvavan, jos vartija on itse tehnyt tämän rajun kiinnioton. 

Ei vaadita. Riittää, että soittaa 112:een. Meillä ei ole sellaista lakia, joka velvoittaisi jokaisen kansalaisen osaavan elvyttää. 

Laki velvoittaa auttamaan. Tässäkin tapauksessa vartijat on ainakin väitetysti saaneet ensiapukoulutuksen, jopa useamman kerran mainitsivat sanan elvytys, mutta välttelivät sen aloitusta viimeiseen asti, kunnes olikin jo myöhäistä.

Melkoista tumpelointia, noiden vartioiden ensiapu toiminta, koko elvytys olisi pitänyt antaa sivullisten tehtäväksi, niin ihmishenki olisi säästynyt. Nuo "elvytys" toimet voi oikeuslaitos katsoa jo jopa heitteille jätöksi.

Hehän tosiaan vältteli elvytyksen aloitusta aivan viimeiseen asti, vaikka siitä puhuivatkin.

Eivät myöskään erottaneet elävää kuolleesta. MTV uutisten sivuilla on purettu auki videopätkä, joka kestää peräti 7 minuuttia ja jonka alusta lähtien pitelevät jo täysin liikkumatonta henkilöä.

Videon alussa toista jalkaa pitelevä vaihtaa paikkaa seisovan vartijan kanssa. Nainen ei liikahdakaan, vaikka jalasta ei hetkeen pidetä kiinni.

Sitten toista kättä pitelevä irrottaa molemmat kätensä ja verryttelee niitä, eikä nainen liikahdakaan.

Joku yrittää puhutella naista sanalla Hei ja myöhemmin herättelemään saamatta mitään reaktiota.

Jossain vaiheessa yksi vartija nostaa oikean käden ja päästäessään irti käsi vaan valahtaa velttona lattiaan.

Nainen on siis jo videon alusta täysin liikkumaton ja kaikesta aistii, ettei naisesta ole mitään vastusta kenellekään, mutta suuri joukko vartijoita vaan sermien suojissa edelleen jatkaa sitä neljän miehen voimaa vaativaa hallintaotettaan ja 2-3 vartijaa partioi ympärillä varmistamassa, ettei kukaan tule häiritsemään ja ovat valmiita vaihtamaan paikkaa, jos muilla voimat väsyy.

Ja mitä tapahtui ennen videota ja kauan tilanne on kestänyt jo ennen tuota videota? esim tuo sermi on tuotu jostakin. 

Tilanne on niin uskomaton, ettei löydy edes sanoja. Vartijat piti naista niin pahana kriminaalina(?!), että oli pakko laittaa maahan ja rautoihin ja pitää maassa vaikka nainen ei tehnyt elettäkään pitkään aikaan?? 

Sermi tuodaan yleensä ottaen aina ihan siksi, että asiakkaan yksityisyys saadaan turvatuksi eikä kukaan kuvaa videota vaikka someen kun joku saa sydärin tai vaikka on hypännyt 3.kerroksesta lattiaan.

Tuossa sermissä ei siis ole mitään raflaavaa vaikka niin toivotkin.

Samoin on aivan normaalia, että osa elvyttää ja osa pitää ulkopuoliset pällistelijät kauempana. Sillä turvataan tuo elvytystilanne sekä suojellaan elvytettävän yksityisyyttä.

Samoin on tuossa hallintaotteessa pitämisen aikana, että yksi/kaksi vartijaa seuraa ympäristöä, jotta nämä muut voi keskittyä siihen kiinnipidettävän tarkkailuun eikä heidän tarvitse seurata sitä syöksyykö jostain joku hörhö potkaisemaan päähän.

Sulla on nyt aivan kummallinen skenaario päässäsi tapahtumien kulusta sekä kuvitelmia jostain hämäräperäisestä vaikka se kaikki on täysin normaalia toimintaa ja jokaisella sinusta kummallisen epäilyttävälle asialle on ihan tylsä ja tavallinen syy.

Ei ihmekään että olet kauhistunut. Kyllä minuakin hirvittäisi jos esim kuvittelisin kyseisten vartijoiden jemmanneen serminkin valmiiksi jonka suojissa sitten voivat rauhassa murhailla asiakkaan.

Nyt oikeasti niitä valoja päälle! 

Sermi oli jonkun vartijan taskussa ja sen hakemiseen ei ole kulunut yhtään aikaan? Opettele lukemaan, ihmettelen mitä on tapahtunut jo ennen videoa kun sermikin on ehditty tuoda paikalle jostakin

Noita sermejä on ihan jokaisessa henkilökunnan käytössä olevassa (huolto)käytävässäkin just siksi, että ne saadaan nopeasti/heti eikä niitä tarvitse lähteä etsimään jostain varaston perimmäisestä nurkasta.

Ja niitä käytäviä on kauppakeskuksissa muutaman 10 metrin välein.

Alapeukuttaville hurmosmammoille ei tämä selitys kelpaa. Jos oisit vastannut, että vartijoilla on aina kokoontaitettavat sermit takataskussa, jotta voivat sermien suojassa muiluttaa viattomia naisia kuoliaaksi, olisit saanut heti yläpeukutuksia.

Vierailija
4910/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tää oli tahallinen teko kun tietävät että toimivat ohjeiden mukaan ja heitä ei voida tuomita. Saavat siten enemmän kunnioitusta kun kansalaiset tietää että heitä on syytä pelätä, on tavallaan lupa tappaa. Ja kohun myötä tulevat saamaan lisää palkkaa.

Oma tulkintani on hieman eri. He eivät lain mukaan saaneet pidättää ketään ostarin käytävällä. Toiseksi voimankäyttö tuntui varsin kovalta..

Hengitysteitä ei tutkittu liian pitkään aikaan, ja nainen kuoli. Lisäksi silminnäkijät eivät havainneet naisen riehuneen yhtään.

En siis näe ainutta syytä, miksi heitä ei voisi tuomita. Oikeudessa ei voi leikkiä tyhmää ja jokaiselta ihmiseltä vaaditaan mm. elvytystä, jos nähdään apua tarvitseva. Se on ns kansalaisvelvollisuus ja velvoitteen olettaisin vain kasvavan, jos vartija on itse tehnyt tämän rajun kiinnioton. 

Ei vaadita. Riittää, että soittaa 112:een. Meillä ei ole sellaista lakia, joka velvoittaisi jokaisen kansalaisen osaavan elvyttää. 

Laki velvoittaa auttamaan. Tässäkin tapauksessa vartijat on ainakin väitetysti saaneet ensiapukoulutuksen, jopa useamman kerran mainitsivat sanan elvytys, mutta välttelivät sen aloitusta viimeiseen asti, kunnes olikin jo myöhäistä.

Melkoista tumpelointia, noiden vartioiden ensiapu toiminta, koko elvytys olisi pitänyt antaa sivullisten tehtäväksi, niin ihmishenki olisi säästynyt. Nuo "elvytys" toimet voi oikeuslaitos katsoa jo jopa heitteille jätöksi.

Hehän tosiaan vältteli elvytyksen aloitusta aivan viimeiseen asti, vaikka siitä puhuivatkin.

Eivät myöskään erottaneet elävää kuolleesta. MTV uutisten sivuilla on purettu auki videopätkä, joka kestää peräti 7 minuuttia ja jonka alusta lähtien pitelevät jo täysin liikkumatonta henkilöä.

Videon alussa toista jalkaa pitelevä vaihtaa paikkaa seisovan vartijan kanssa. Nainen ei liikahdakaan, vaikka jalasta ei hetkeen pidetä kiinni.

Sitten toista kättä pitelevä irrottaa molemmat kätensä ja verryttelee niitä, eikä nainen liikahdakaan.

Joku yrittää puhutella naista sanalla Hei ja myöhemmin herättelemään saamatta mitään reaktiota.

Jossain vaiheessa yksi vartija nostaa oikean käden ja päästäessään irti käsi vaan valahtaa velttona lattiaan.

Nainen on siis jo videon alusta täysin liikkumaton ja kaikesta aistii, ettei naisesta ole mitään vastusta kenellekään, mutta suuri joukko vartijoita vaan sermien suojissa edelleen jatkaa sitä neljän miehen voimaa vaativaa hallintaotettaan ja 2-3 vartijaa partioi ympärillä varmistamassa, ettei kukaan tule häiritsemään ja ovat valmiita vaihtamaan paikkaa, jos muilla voimat väsyy.

Ja mitä tapahtui ennen videota ja kauan tilanne on kestänyt jo ennen tuota videota? esim tuo sermi on tuotu jostakin. 

Tilanne on niin uskomaton, ettei löydy edes sanoja. Vartijat piti naista niin pahana kriminaalina(?!), että oli pakko laittaa maahan ja rautoihin ja pitää maassa vaikka nainen ei tehnyt elettäkään pitkään aikaan?? 

Sermi on joko siitä lähellä olevasta infopisteestä tai sitten turvavalvomosta joka sekin on tuossa ihan liki. Tai sitten lähimmästä henkilökunnan käytössä olevasta tilasta tai käytävästä.

Siinä sermissä ei ole mitään erikoista eikä jännää. Eikä varsinkaan epäilyttävää.

Siitä taas ei meillä kenelläkään ole tietoa mikä tuohon kiinniottotilanteeseen johti. Toki nainen tuossa on rauhallinen mutta oliko sitä siinä vaiheessa kun vartijat sen poistumiskäskyn hänelle esitti? Tai noudattiko hän sitä vai alkoiko rähjäämään vastaan niin sanallisesti kuin fyysisestikin? Jotain tällaista on ilmeisesti ollut, koska voimankäytölle on poliisinkin mukaan ollut perusteita. Tuosta alkutilanteesta ei ole videoita julkaistu ainakaan vielä.

Ja kyllä, sellainenkin ihminen otetaan hallintaan joka vaikkapa sylkee vartijan päälle tai vaikka "vaan" potkaisee sääreen. Ei siinä tarvitse olla puukkoja ja puntareita sekä paria pommia matkassa että ihminen on muille vaaraksi.

On se kumman kun psykiatrialla, lastensuojelussa, kehitysvammaisasuntoiloissa, poliisin toiminnassa JNE nämä tilanteet hoidetaan usein puhumalla, mutta tämä kristitty on päätetty laittaa rautoihin ja maahan kun on niin niin vaarallinen. Vartijoiden sosiaalinen pelisilmä on täysin NOLLA. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4911/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, onko tämä ollut jo täällä, mutta Ylen jutussa kerrotaan, että asento, johon nainen laitettiin voi aiheuttaa äkkikuoleman.

Maahan vatsalleen pakottaminen voi johtaa rytmihäiriöön ja äkkikuolemaan, sanoo oikeuspsykiatri | Yle Uutiset

Tämän kyseisten firmojen johtajien olisi pitänyt tietää. Työ ei ole helppo ja vaatii alan ja terveys sekä turvallisuuasioista kartalla oloa.

Jos tietoa menetelmien nykyaikaisuidesta ei ole, voisi mielestäni miettiä jotain laiminlyönti tai huolimattomuusrikosta.

Vierailija
4912/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nostan kädet ylös ja huudan antaudun jos joudun tekemisiin vartijan kanssa.

Tosin en tee mitään enkä varasta mutta olen nähnyt kun tyttöä syytetään turhaan. Ei siis ollut vienyt mitään.

Anteeksi tuskin pyytävät.

Samoin. Tästä menettelystä kannattaisi tiedottaa mm. kauppakeskusten sivuilla, jotta asiakkaat osaavat toimia. Sitten voi olla myöhäistä, kun on talutuksessa. Siinä voi paniikissa tulla väärä sana tai värä liike ja ei kun lento lattiaan. Mummoikäisenä luutkin voivat katketa.

Et tarvi olla edes mummoikäinen jo joutuu syömään muuten kortisonia säännöllisesti tai kuureina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4913/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Videon perusteella voisi olettaa, että vartijatiimi on onnistunut vangitsemaan jonkun etsintäkuulutetun massamurhaa jan.

Miten voi olla niin tärkeää vielä elotontakin pidellä kaikista raajoista kiinni lattiassa? Minuuttitolkulla. Mitä ihmettä he pelkäsivät?

Vierailija
4914/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kolme konnaa vie englantilaisliikkeestä 10 000 punnan edestä kännykkää sun muuta. Myyjä pysyy viilipyttynä tilanteessa. Katsokaa video:

https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/a/76ca884b-9dbe-4385-b65f-c583ef26…

Eli tiukoissakin paikoissa voi olla henkilöstön edustaja rauhallinen ja viilipyttymäinen, provosoitumaton...

Miten tuo liittyy tähän asiaan? Paitsi, että tietysti tiukoissakin paikoissa voi olla ja tuleekin olla rauhallinen, eikä alkaa riehumaan ja vastustelemaan vartijoita. Huonostihan siinä muuten voi käydä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4915/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmetyttää, että vaikka Iso Omena on ollut tapahtuma-aikaan täynnä ihmisiä, yksikään (edes nimetön) silminnäkijä ei ole ilmaantunut kertomaan, mitä ihmettä tapahtui ennen kiinniottoa. Jos on ollut häiriköintiä, niin luulisi jonkun olleen todistamassa tapahtunutta tai nähnyt/kuullut edes jotain. Ihan pienestä tapahtumasta ei luulisi tämän tasoista operaatiota käynnistettävän.

Menee pahasti spekuksi, mutta voisiko kyseessä olla se lähestymiskiellon aikanaan saanut mies, joka on halunnut naiselle kostaa. Keksinyt jotain, että nainen kävi päälle, uhkasi teräaseella tai muuta paskaa.

Vierailija
4916/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai ai, alkaa näyttää hyvin pahalta vartijoiden kannalta. 

Tarina mysteerimiehestä syventänee ahdinkoa oikeudessa, vaikka lainoppinut en olekaan. On myös kyseenalaista, että vartijat lähtevät naisen kimppuun jonkun miehen pyynnöstä? Jos näin siis tapahtui. 

Tuolla laillahan höplätään pikkulapsia, jotka uskoo kaiken? 

Ei noilla oo mitään juridista merkitystä. Jos kuollutta on vartijat pyytäny poistumaan ja se ei oo totellu vaan alkanu vastustaa sitä ulostalutusta niin se on syyllistyny järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamiseen, ja ne voimakeinojen alottaminen on täysin laillisia.

NIMENOMAAN! Pelkäsipä yksi vartijoista vielä toisen elvyttäessäkin että "jos se yhtään rupee vastustelee ni lopeta sit heti elvytys!"

Ei saaaaaaatana mitä aivokääpiöitä!!!!!!

Tuohan voi tarkoittaa myös sitä, että elvytys lopetetaan kun uhri pyristelee eli vastustaa eli reagoi eli elintoiminnot palautuvat. Mutta eihän täällä semmoista osata edes ajatella, kun ollaan olevinaan elvytyksen ja Suomen lainsäädännön asiantuntijoita.

Miten mulla on sellainen muistikuva, että elvytys pitää lopettaakin heti kun elvytettävä alkaa hengittää itse.

Tietysti, mutta palstamammojen mukaan se just on paha, ettei elvytä elossa olevaa.

Kuule: monesti on paljon tehokkaampaa elvyttää elävää kuin kuollutta. Mietipä vaikka esimerkiksi onnettomuuden uhreja.

Jep. Kuolleen elvyttäminen yleensä ei ole tehokasta.

Vierailija
4917/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolme konnaa vie englantilaisliikkeestä 10 000 punnan edestä kännykkää sun muuta. Myyjä pysyy viilipyttynä tilanteessa. Katsokaa video:

https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/a/76ca884b-9dbe-4385-b65f-c583ef26…

Eli tiukoissakin paikoissa voi olla henkilöstön edustaja rauhallinen ja viilipyttymäinen, provosoitumaton...

Miten tuo liittyy tähän asiaan? Paitsi, että tietysti tiukoissakin paikoissa voi olla ja tuleekin olla rauhallinen, eikä alkaa riehumaan ja vastustelemaan vartijoita. Huonostihan siinä muuten voi käydä.

Samaa mieltä kanssasi siitä, että ne vartijat on samaa kastia rikollisten kanssa, yhtä arvaamattomia ja viattomille vaarallisia.

Vierailija
4918/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Inhottaa, että uhria puristettiin sermin takana maahan vaikka hän oli eloton.

Vierailija
4919/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikka kuinka olisivat käyttäneet oikeaoppisesti otteitaan, niin miksi piti pitää uhria lattiassa niin kauan ja painaa vielä häntä lattiaa vasten, kun hän oli jo ihan rauhallinen???

MIKSI EI huomioitu sitä, kun hän ilmoitti ettei saa happea???

Saa siinä sitten turvallisuusalan asiantuntijat jatkuvasti hoilottaa, kuinka on vartijoilla ollut oikeaoppiset otteet. Kuinka naurettavaa puolustelua. Miksi he eivät ota kantaa siihen, miksi naista ei nostettu istuma-asentoon ja oliko yleensä edes tarpeellista laittaa hänelle käsirautoja. Kuinka paljon he yrittivät neuvotella, jutella naiselle ennen lattiaankaatoa, kertoa, että jos hän ei poistu asiallisesti, niin joudumme kaatamaan sinut lattiaan ja laittamaan käsiraudat. Luultavasti hän olisi valinnut poistumisen heti, mutta vartijat eivät antaneet hänelle sitä vaihtoehtoa.

Vierailija
4920/7218 |
11.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin, miksi vartiat eivät ottaneet mukaansa henkilöä joka ilmoitti heille häiriöstä. Silloin olisi voitu keskustella kummankin osapuolen kanssa mitä tapahtui ja toden näköisesti turhalta kuolemalta olisi vältytty. Jos vartioiden tilalla olisi ollut poliisi, mitään tramaattista ei olisi tapahtunut.

Mitä ihmettä nyt taas? Miksi ihmeessä sen häirityn/ahdistellun pitäisi olla missään tekimisissä häirikön/ahdistelijan kanssa tai joutua selvittelemään asiaa johon on syyttömänä sivullisena joutunut?

Ja etenkin kun ongelma poistuu ihan sillä, että vartijat ohjaa häirikön ulos. Sille ei voi taasen mitään, jos häirikkö jatkaa samalla asenteella jonka jälkeen tilanne onkin jo poliisiasia ja vartijat ottaa häirikön siksi aikaa haltuun.

Vartija voi pyytää toista jäämään sen ilmoittajan luokse jota pyydetään olemaan paikoillaan. Ei tarvi kohdata siinä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän seitsemän yhdeksän