Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.
Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.
Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.
Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.
Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.
Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.
Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.
Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Kommentit (7218)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"George Floydin murhasta tuomittu ex-poliisi Derek Chauvin, 45, on tuomittu 22 vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen Minneapolisissa Yhdysvalloissa.
Chauvin todettiin huhtikuussa syylliseksi kaikkiin kolmeen syytteeseen, jotka häntä vastaan oli nostettu Floydin kuolemaan liittyen. Hänet tuomittiin toisen ja kolmannen asteen murhasta sekä taposta.
Ex-poliisi Derek Chauvin todettiin syylliseksi George Floydin kuolemaan kaikissa kolmessa syytekohdassa
– Tuomio ei perustu tunteisiin tai myötätuntoon, tuomari Peter Cahill totesi ennen kuin julisti päätöksensä tuomion pituudesta."
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d1d5384e-e6e4-4be1-be5f-595922b438aa
Tuo oli ihan ylimittanen tuomio, mut onneks sen ei tarvi istua tuosta ku joku 7 vuotta, eli 3,5v enään...
Kyllä tuossa George Floydin jutussa se oli ite syypää kuolemaansa niin älä sitä tähän surulliseen ison omenan tapaukseen sotke..
Itse syypää? Eli oma vika kun kaatui mahalleen ja laittoi poliisin jalan niskansa päälle? 😂.
Tämän tason äo näillä vartijoilla Suomessa. Vaikka onhan se nähty että tekevät rikollisia kenestä haluavat, syyksi riittää ihan vain jonkun mielisairaan liikkeelle laittama kyläjuoru niin levittävät totena joka paikkaan vaikka mitään todisteita tai tuomiota ei ole olemassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin, miksi vartiat eivät ottaneet mukaansa henkilöä joka ilmoitti heille häiriöstä. Silloin olisi voitu keskustella kummankin osapuolen kanssa mitä tapahtui ja toden näköisesti turhalta kuolemalta olisi vältytty. Jos vartioiden tilalla olisi ollut poliisi, mitään tramaattista ei olisi tapahtunut.
Mitä ihmettä nyt taas? Miksi ihmeessä sen häirityn/ahdistellun pitäisi olla missään tekimisissä häirikön/ahdistelijan kanssa tai joutua selvittelemään asiaa johon on syyttömänä sivullisena joutunut?
Ja etenkin kun ongelma poistuu ihan sillä, että vartijat ohjaa häirikön ulos. Sille ei voi taasen mitään, jos häirikkö jatkaa samalla asenteella jonka jälkeen tilanne onkin jo poliisiasia ja vartijat ottaa häirikön siksi aikaa haltuun.
Jotta kuka tahansa ei voisi maalittaa toista ihmistä ilman syytä. Sinäkään et tiedä edeltävistä tapahtumista yhtään mitään. Oletat vain. Et tiedä 100 % varmasti, että nainen olisi tehnyt yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On lähtenyt taas lapasesta mammojen reagointi tähän asiaan. Teidän on vaan hyväksyttävä se tosiasia, että kauppakeskuksessa riehuminen ja vartijoiden vastustaminen johtaa kiinniottotilanteeseen. Ei auta itku. Pitää osata käyttäytyä.
Eli toisin sanoen paras pysytellä poissa. En voi etukäteen ostoksille lähtiessäni tietää esim. sattuuko tulemaan avh tai migreeni. Diabeetikoiden ja muiden itsekseen höpisijöiden on paras myös pysytellä poissa, koska näköjään täysin harmitonkin ihminen voi joutua ilmeisen oikeutetusti pahoinpidellyksi. Itäsuomalaisten kannattaa myös pysytellä poissa pk-seudun julkisista tiloista, koska tuntemattomille puhuminenkin riittää ilmeisesti häiriköinniksi.
Aika erikoista, että joillakin migreeni aiheuttaa äkillistä riehumisen ja/tai häiriköimisen tarvetta, kun taas itsellä se aiheuttaa vaan sen, että mahdollisimman nopeasti pois yleisestä tilasta kotiin sairastamaan. Kun itsellä tulee migreeni, niin kyllä niitä ennakko-oireita joitakin tulee, ja ne vetää pikemminkin hiljaiseksi ja rauhalliseksi kuin aggressiiviseksi. Kohdallani jo pelkkä lievä pään heilautus aiheuttaa silmissä kipua, niin mitä sitten tuollainen painimatsi järkkäreiden kanssa?
Juttelin viimeksi maanantaina Helsingin rautatieasemalla vartijan/järkkärin kanssa (en tiedä kumpia siellä kulkee), kun pyysin neuvoa, eikä hänellä tuntunut olevan tarvetta hyökätä kimppuuni millään tavalla. Ihan ystävällisesti ja asiallisesti neuvoja antoi.
Kummallista keskustelua täällä tällä hetkellä on.
Vierailija kirjoitti:
Kiva tietää, että jos henkilöllä on esim jotain viivettä, kehitysvamma tms ja säikähtää kun häneen käydään kiinni ja laittaa vastaan niin heti laitetaan maahan ja rautohin!! Sairasta. Osaako nuo pullistelijet ollenkaan puhu, onko heillä mitään sosiaalista pelisilmää??
Sairasta on, ei niillä mitään sosiaalisia tai psygolookisia taitoja ole ne vaan maleksii ja odottavat, kenet voi maahan kaataa ja muksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko uhrin kiinniottaminen ollut välttämätöntä muille henkilöille tai omaisuudelle aiheutuvan vakavan vaaran torjumiseksi. Siis onko tämä nainen ollut mahdollinen vakavan vaaran aiheuttaja. Hyvin epätodennäköistä, todennäköistä on järjestyksenvalvojien ylireagointi.
"Jos paikalta poistaminen on ilmeisesti riittämätön toimenpide eikä häiriötä tai vaaraa voida muutoin poistaa, järjestyksenvalvojalla on oikeus ottaa henkilö kiinni, jos kiinniottaminen on välttämätöntä muille henkilöille tai omaisuudelle aiheutuvan vakavan vaaran torjumiseksi. Kiinni otettu on viipymättä luovutettava poliisin haltuun."
Jos kiinniotettu on vaarallinen hänet on luovutettava välittömästi poliisin haltuun, jos kiinnotettu on vaaraton, laissa ei mainita miten hänen kanssaan menetellään kiinniottamisen jälkeen.
No, oliko kiinniotettu VAARALLINEN? Ainakin häntä kohdeltiin kuin olisi jokin suurrikollinen ja hyvin vaarallinen.
Sä siis näin kuinka nainen käyttäytyi vartijoita kohtaan kun nämä kehotti häntä poistumaan paikalta?
Vai näitkö vain nuo kuvat joissa nainen oli hallintaotteessa?
Jos jälkimmäistä niin sitten et voi sanoa mitään naisen käytöksestä.
Joku kirjoitti , että nainen tunnettiin tuolla tai tiedettiin Kauppakeskuksessa. Puhui paljon ihmisille ja kävi usein siellä. Jos näin on , niin halusiko vartijat tuon "häiriötekijän " ulos nopeasti ? Tiesivätkö hänet entuudestaan. Mitä naisesta kirjoitettu niin tuskin oli vaarallinen ja kulkenut siellä veitsi taskussa. Jotain meni pahasti pieleen vartijoiden osalta. Ei käy nainen enää siellä ;(
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kammottavaa, miten vartija pyörittelee vainajaa lattialla edestakaisin kuin mollamaijaa. Ei mitään käsitystä ihmisen fysiikasta ja elintoiminnoista.
Koulutuksessa vika, asenteessa vika, luonteessa vika. Näitä sitten iso joukko ja joukossa tyhmyys tiivistyy.
Miten voi nainen olla niin pelottava kaapin kokoisille miehille?
Jos koskaan on tullut miehen väkivaltaa esim. raiskausyrityksenkään kokeneeksi, tietää mitä on olla nainen. Tulevatkohan nämä vartijat kokemaan sen vankilassa.
Tuskin nuo vankilaan päätyy. Perusmuotoisesta kuolemantuottamuksesta on kovin rangaistus 2 vuotta eli ehdollisena menee.
Harvoin olen kritisoinut suomalaista oikeusjärjestelmää, mutta jos nuo tyypit pääsevät tästä kuin koira veräjästä, niin todellakin alkaa käydä hermoon. Minä olen tavallaan joissain raiskaustapauksissa ymmärtänyt monen mielestä hirveän lepsuja rangaistuksia, mutta niissä nyt sentään uhri on jäänyt henkiin! Tässä tapetaan viaton nainen ryhmätyönä. Ei todellakaan ehdollinen tuomio ole oikein tässä tapauksessa!
Sun pitää kunnioittaa sitä oikeuden päätöstä ja mennä lakikirjan mukaan ja niellä kiukkus.
Tietenkin pitää, jos tällainen idioottimainen tuomio tulee. Mutta huonosti käy Suomen yhteiskunnalle silloin kun sen viimeinenkin maltillinen jäsen alkaa pitää oikeuslaitosta vitsinä. Pidän itseäni juuri tähän ryhmään kuuluvana. Viha viranomaisia kohtaan ei ole yhteiskunnan kannalta hyvä asia ja sitä on tulossa hyökyaalto, jos nuo eivät joudu linnaan. Ehkä se aloittelija ei voinut mitään tilanteessa, jos hänen koulutuksensakin oli kesken, mutta nuo muut.
Edes sakkoja eivät tule saamaan, saat kiukkusi niellä. Jos ihminen ei järjestystä ylläpitävän henkilön kehoituksista huolimatta poistu, ja poistaessa pyristelee itselleen sairaskohtauksen menee oikeudessa ikävänä sattumana
Aika oleellistahan tässä onkin, saiko jonkin sairaskohtauksen vai johtuiko kuolema hengityksen salpautumisesta, joka taas johtui vartijoiden kiinnipitämisestä. Eli kuolinsyy on nyt se, minkä perusteella arvioidaan asiaa. Jos johtui hengityksen salpautumisesta, kyseessä voisi olla kuolemantuottamus, mutta sitten mahdolliseen tuomioon vaikuttaa se, olisiko vartijoiden pitänyt osata tehdä jotain toisin. Esimerkiksi kääntää nainen kyljelleen, kun on saatu kaadettua maahan ja raudoitettua. Jos tällaista ohjeistusta ei tuollaiseen kiinniottotilanteeseen ole annettu koulutuksessa eikä työpaikallakaan, voidaan vedota siihen ja todeta vartijoiden toimineen täysin ohjeiden mukaisesti. Mitä tästä sitten voi seurata on se, että koulutuksessa aletaan ohjeistaa kääntämään kyljelleen ja muutenkin varmistamaan, että hengitystiet pysyvät auki ja kiinniotettu on elossa.. Eli mikäli noin rajuihin toimenpiteisiin on tämän henkilön kohdalla todellakin ollut tarvetta, mahdollinen syyte ja tuomio riippuu ihan siitä, mihin henkilö lopulta kuoli.
Luulisi maalaisjärjen sanovan, että yhdistelmä huppu, sylkihuppu, repun hihnat ja kaulan ympäri kääritty kaulaliina on jo sinällään monta kuristavaa ja tukehduttavaa osaa sisältävä yhdistelmä. Pelkkä kaulaliina kiristyy maahan kaadetulla ylävartalon alla todella paljon, etenkin jo vielä työnnetään kiinniotettua lattialla eteenpäin ja kaulaliinan päät ovat ylävartalon alla. Sama kertautuu repun hihnojen ja hupun narujen kanssa. Muovisen sylkihupun rakennetta en tunne, mutta en usko sen edistävän normaalia hengitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin, miksi vartiat eivät ottaneet mukaansa henkilöä joka ilmoitti heille häiriöstä. Silloin olisi voitu keskustella kummankin osapuolen kanssa mitä tapahtui ja toden näköisesti turhalta kuolemalta olisi vältytty. Jos vartioiden tilalla olisi ollut poliisi, mitään tramaattista ei olisi tapahtunut.
Mitä ihmettä nyt taas? Miksi ihmeessä sen häirityn/ahdistellun pitäisi olla missään tekimisissä häirikön/ahdistelijan kanssa tai joutua selvittelemään asiaa johon on syyttömänä sivullisena joutunut?
Ja etenkin kun ongelma poistuu ihan sillä, että vartijat ohjaa häirikön ulos. Sille ei voi taasen mitään, jos häirikkö jatkaa samalla asenteella jonka jälkeen tilanne onkin jo poliisiasia ja vartijat ottaa häirikön siksi aikaa haltuun.
Jotta kuka tahansa ei voisi maalittaa toista ihmistä ilman syytä. Sinäkään et tiedä edeltävistä tapahtumista yhtään mitään. Oletat vain. Et tiedä 100 % varmasti, että nainen olisi tehnyt yhtään mitään.
Kauppakeskuksissa on kamerat ja tallentava valvonta eli kyllä se edeltävä tilanne (jonka takia vartijat on paikalla kutsuttu) on turvavalvomossa tsekattu ja poistamiselle on ollut perusteet olemassa.
Varma asia on ainakin se että nainen ja hänen käyttäytymisensä oli vartijoille tullut vuosien aikana hyvinkin tutuksi. Ilmoittajaa ei myöskään ole löytynyt, en usko että häntä on
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ullanlinnan surma ketjussa mammat haukkuivat koko Suomen lääkärikunnan hulluiksi tappajiksi😁 täällä kaikki vartijat.
Nyt jäitä hattuun odotellaan kuolinsyy tuloksia.Joo ei se ole oikein tuomita koko ammattikuntaa näiden tapauksien johdosta.
Ja todellakin lähes kaikki viime vuosina tapahtuneet vartijoiden tekemät pahoinpitelyt ovat tapahtuneet pk-seudulla.
Oisko mitenkään mahdollista ajatella, että siellä tapahtuu, missä on paljon asukkaita? Helsingissä puoli miljoonaa + kehyskunnat. Oisko tarvetta vartijoille? Ei kai jossain Kristiinankaupungissa edes ole vartijoita/kauppakeskuksia.
Tai oisko pohjosessa enemmän esivaltaa kunniottavia ihmisiä, ja hesassa niitä jotka huutaa räkä poskella kyttä on nazisika...
Metsän siimeksessä tapahtuu niin hurjia juttuja ettei edes uskoisi. Siellä vaimolle puhutaan järkeä hirvikivääri ohimolla, koska tiedetään että poliisi on 300 km päässä, eikä kukaan kuule vaikka kuinka huutaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin, miksi vartiat eivät ottaneet mukaansa henkilöä joka ilmoitti heille häiriöstä. Silloin olisi voitu keskustella kummankin osapuolen kanssa mitä tapahtui ja toden näköisesti turhalta kuolemalta olisi vältytty. Jos vartioiden tilalla olisi ollut poliisi, mitään tramaattista ei olisi tapahtunut.
Mitä ihmettä nyt taas? Miksi ihmeessä sen häirityn/ahdistellun pitäisi olla missään tekimisissä häirikön/ahdistelijan kanssa tai joutua selvittelemään asiaa johon on syyttömänä sivullisena joutunut?
Ja etenkin kun ongelma poistuu ihan sillä, että vartijat ohjaa häirikön ulos. Sille ei voi taasen mitään, jos häirikkö jatkaa samalla asenteella jonka jälkeen tilanne onkin jo poliisiasia ja vartijat ottaa häirikön siksi aikaa haltuun.
Jotta kuka tahansa ei voisi maalittaa toista ihmistä ilman syytä. Sinäkään et tiedä edeltävistä tapahtumista yhtään mitään. Oletat vain. Et tiedä 100 % varmasti, että nainen olisi tehnyt yhtään mitään.
Kauppakeskuksissa on kamerat ja tallentava valvonta eli kyllä se edeltävä tilanne (jonka takia vartijat on paikalla kutsuttu) on turvavalvomossa tsekattu ja poistamiselle on ollut perusteet olemassa.
taidat olla aika naivi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiva tietää, että jos henkilöllä on esim jotain viivettä, kehitysvamma tms ja säikähtää kun häneen käydään kiinni ja laittaa vastaan niin heti laitetaan maahan ja rautohin!! Sairasta. Osaako nuo pullistelijet ollenkaan puhu, onko heillä mitään sosiaalista pelisilmää??
Sairasta on, ei niillä mitään sosiaalisia tai psygolookisia taitoja ole ne vaan maleksii ja odottavat, kenet voi maahan kaataa ja muksia.
Mtv3n uutisissa turvallisuusalan kouluttaja kertoi miten vartijat liian usein eskaloivat tilanteen voimankäyttötilanteeksi. Liian usein ja liian helposti. Tämä siis turvallisuusalan ammattilaisen kertomana. Ja itse voin hyvin kuvitella ettei näillä nuorilla pojilla hermot välttämättä riitä ja työajankäyttö keskustellakseen pitkään kenenkään kanssa ja neuvotellakseen. Vaan on proseduurit että taluttamalla ohjataan ja jos vastustaa, niin raudoitetaan. Ja tähän raudoittamiseen siirrytään liian kevyesti ja liian helposti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi hurjaa, jos mitään häiriöstä ilmoittavaa miestä tai naista ei olisikaan olemassa. Mihin silloin tuo koko operaatio edes perustui? Varijoiden mielivaltaan?
Opetustilanteeseen porukan nuorimmaiselle vartijalle, joka oli vasta aloittanut hommat. Valittiin kohde, joka ei nyt heti leivo täysillä turpiin ja jätä kauhuntunteita untuvikolle.
Valittiin helppo kohde. Toiminnalla ei ollut selvästi mitään muuta tarkoitusta kun se voimankäyttö, jota vaan jatkoivat vaikka uhri oli jo kuollut.
Toimitusjohtaja kertoi vasta aloittaneen järjestyksenvalvojan olleen mukana. Onko siis kyseessä ollut sopiva koulutus tilanne. Jutussa on erittäin rumia piirteitä, eipä ole toimari pitkään töissä.
Mikäli näin on ja tämä todetaan hiljaa hyväksytyksi tavaksi toimia on kyseessä laaja rakenteellinen väärinkäytös kyseessä. Vartioissa ja järjestyksenvalvojista on paljon poliiseja, joten nyt alkaa tutkinnat virkarikoksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Miten vartijat tarkistavat häiriöilmoitusten, etenkin epämääräisemmissä tapauksissa kuten tässä keississä näyttää olevan, oikeellisuuden ennen kuin ryhtyvät actioniin?
Tuolla on ne kamerat. Ja kuka oikeasti tämä 3 päivää kestäneen öyhötyksen jossa on lynkattu jo niin vartijat, aspat, myyjät kuin kanssa-asiakkaatkin edes haluaa kertoa olevansa se jota häirittiin/ahdisteltiin?
Tällähän öyhö-mammat kun tiesi heti jo senkin, ettei häirittyä ole häiritty ainakaan niin että siitä voisi häiriintyä vaan joku vellihousu vaan vänisi vartijoille.
Kyllä se häirintätilannekin olisi jäänyt kameraan jos edesmennyt ei olisi ollut niin ovela, että olisi kyttäilyt ahdisteltavia kameran katvealueella ja ahdistellut siellä. Kuulostaako loogiselta? Minusta ei. En ole edes arka tai miehiä pelkää nainen.
Lainaus m u r ha in f osta, s 162:
"Pakko on kauppakeskuksen videoissa olla jos ei kattavasti niin kuitenkin pääosin naisen asiointi tallessa. Jos siellä ei ilmene vuorovaikutusta kenenkään kanssa, niin ollaan todella kafkamaisessa kuviossa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nostan kädet ylös ja huudan antaudun jos joudun tekemisiin vartijan kanssa.
Tosin en tee mitään enkä varasta mutta olen nähnyt kun tyttöä syytetään turhaan. Ei siis ollut vienyt mitään.
Anteeksi tuskin pyytävät.Samoin. Tästä menettelystä kannattaisi tiedottaa mm. kauppakeskusten sivuilla, jotta asiakkaat osaavat toimia. Sitten voi olla myöhäistä, kun on talutuksessa. Siinä voi paniikissa tulla väärä sana tai värä liike ja ei kun lento lattiaan. Mummoikäisenä luutkin voivat katketa.
Ei ne häirikkömummot mitään nettisivuja lue. Kyllä ohjeet on paras laittaa ostoskeskuksen sisäänkäyntien yhteyteen. Siinä voisi vielä allekirjoittaa paperin, jolla vahvistaa ymmärtäneensä talon tavat. Itse en mene enää yhteenkään ostariin ennen kuin tämä sotku on selvitetty. Iso Omena on onneksi muutenkin huono.
Juuri näin. Mummot eivät muutenkaan lue nettiä ja ovat niin kovia sanomaan miehille vastaan. Ovat ollet barrikaadeilla ja polttaneet rintsikoitaan nuorena.
Kyllä se on meidän lastenlapsien ja äidimme tehtävä, sekä kotihoidon naisten, laittaa nämä mummot ruotuun ja kuriin, eikä laskea huvittelemaan ostoskeskuksiin ja tapaamaan johonkin kahvioon ystäviään. Vaara vaanii siellä.
Enkä halua vielä mummon hautajaisia, näiden roistojen takia.
Tosin eilen siellä oli rauhallista IS/ Ville Ranta
https://www.iltalehti.fi/villeranta/a/e86125aa-d9b1-4204-a04e-7473f41d7…
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kammottavaa, miten vartija pyörittelee vainajaa lattialla edestakaisin kuin mollamaijaa. Ei mitään käsitystä ihmisen fysiikasta ja elintoiminnoista.
Koulutuksessa vika, asenteessa vika, luonteessa vika. Näitä sitten iso joukko ja joukossa tyhmyys tiivistyy.
Miten voi nainen olla niin pelottava kaapin kokoisille miehille?
Jos koskaan on tullut miehen väkivaltaa esim. raiskausyrityksenkään kokeneeksi, tietää mitä on olla nainen. Tulevatkohan nämä vartijat kokemaan sen vankilassa.
Tuskin nuo vankilaan päätyy. Perusmuotoisesta kuolemantuottamuksesta on kovin rangaistus 2 vuotta eli ehdollisena menee.
Harvoin olen kritisoinut suomalaista oikeusjärjestelmää, mutta jos nuo tyypit pääsevät tästä kuin koira veräjästä, niin todellakin alkaa käydä hermoon. Minä olen tavallaan joissain raiskaustapauksissa ymmärtänyt monen mielestä hirveän lepsuja rangaistuksia, mutta niissä nyt sentään uhri on jäänyt henkiin! Tässä tapetaan viaton nainen ryhmätyönä. Ei todellakaan ehdollinen tuomio ole oikein tässä tapauksessa!
Sun pitää kunnioittaa sitä oikeuden päätöstä ja mennä lakikirjan mukaan ja niellä kiukkus.
Tietenkin pitää, jos tällainen idioottimainen tuomio tulee. Mutta huonosti käy Suomen yhteiskunnalle silloin kun sen viimeinenkin maltillinen jäsen alkaa pitää oikeuslaitosta vitsinä. Pidän itseäni juuri tähän ryhmään kuuluvana. Viha viranomaisia kohtaan ei ole yhteiskunnan kannalta hyvä asia ja sitä on tulossa hyökyaalto, jos nuo eivät joudu linnaan. Ehkä se aloittelija ei voinut mitään tilanteessa, jos hänen koulutuksensakin oli kesken, mutta nuo muut.
Edes sakkoja eivät tule saamaan, saat kiukkusi niellä. Jos ihminen ei järjestystä ylläpitävän henkilön kehoituksista huolimatta poistu, ja poistaessa pyristelee itselleen sairaskohtauksen menee oikeudessa ikävänä sattumana
Aika oleellistahan tässä onkin, saiko jonkin sairaskohtauksen vai johtuiko kuolema hengityksen salpautumisesta, joka taas johtui vartijoiden kiinnipitämisestä. Eli kuolinsyy on nyt se, minkä perusteella arvioidaan asiaa. Jos johtui hengityksen salpautumisesta, kyseessä voisi olla kuolemantuottamus, mutta sitten mahdolliseen tuomioon vaikuttaa se, olisiko vartijoiden pitänyt osata tehdä jotain toisin. Esimerkiksi kääntää nainen kyljelleen, kun on saatu kaadettua maahan ja raudoitettua. Jos tällaista ohjeistusta ei tuollaiseen kiinniottotilanteeseen ole annettu koulutuksessa eikä työpaikallakaan, voidaan vedota siihen ja todeta vartijoiden toimineen täysin ohjeiden mukaisesti. Mitä tästä sitten voi seurata on se, että koulutuksessa aletaan ohjeistaa kääntämään kyljelleen ja muutenkin varmistamaan, että hengitystiet pysyvät auki ja kiinniotettu on elossa.. Eli mikäli noin rajuihin toimenpiteisiin on tämän henkilön kohdalla todellakin ollut tarvetta, mahdollinen syyte ja tuomio riippuu ihan siitä, mihin henkilö lopulta kuoli.
Luulisi maalaisjärjen sanovan, että yhdistelmä huppu, sylkihuppu, repun hihnat ja kaulan ympäri kääritty kaulaliina on jo sinällään monta kuristavaa ja tukehduttavaa osaa sisältävä yhdistelmä. Pelkkä kaulaliina kiristyy maahan kaadetulla ylävartalon alla todella paljon, etenkin jo vielä työnnetään kiinniotettua lattialla eteenpäin ja kaulaliinan päät ovat ylävartalon alla. Sama kertautuu repun hihnojen ja hupun narujen kanssa. Muovisen sylkihupun rakennetta en tunne, mutta en usko sen edistävän normaalia hengitystä.
Turhaan täällä tätä ilmiselvää asiaa toistellaan. Jänkkääjä on sitä mieltä, että mitäs läksi, ja vain häiriköt käyttävät jotain reppuja ja kaulaliinoja. Oma vikansa, että kuoli. Vartijat tekivät vaan työtänsä. En tiedä teistä muista, mutta minua vähän oksettaa tuollainen asenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon vaan, että pitää kriittisesti tarkastella sitä, oliko kiinniotto ja maahanpainaminen/ raudoittaminen oikea toimenpide vs naisen vaarallisuus ympäristölle?
Olen ollut siinä uskossa tähän saakka , että noin raju toimenpide tehdään ja on perusteltua kun otetaan kiinni todella VAARALLINEN HENKILÖ! Henkilö jolla on aseistus ja on uhannut ja näyttänyt että voi tehdä mitään vaan.
Millä mittarilla nainen oli vaarallinen? Kertokaa ihmeessä miten nainen oli vaarallinen niin, että oli rajuimmat toimet käytössä?Tuota miettinee useampi. Kuinka vaarallinen pitää olla, jotta vartijat ottavat kiinni, raudoittavat ja kaatavat maahan?
Kun on varmaa, että nainen ei ollut vaarallinen rikollinen joka uhkaisi kenenkään terveyttä ja henkeä. Mitkä ovat ne syyt, että vartijoilla on oikeus toimia kuten toimivat tuossa tapauksessa?
Kuka sanoo ne yksibkertaisella tavalla?
Montako metriä tässä oli ulko-ovelle, johon päin nainen kulki?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ullanlinnan surma ketjussa mammat haukkuivat koko Suomen lääkärikunnan hulluiksi tappajiksi😁 täällä kaikki vartijat.
Nyt jäitä hattuun odotellaan kuolinsyy tuloksia.Joo ei se ole oikein tuomita koko ammattikuntaa näiden tapauksien johdosta.
Ja todellakin lähes kaikki viime vuosina tapahtuneet vartijoiden tekemät pahoinpitelyt ovat tapahtuneet pk-seudulla.
Oisko mitenkään mahdollista ajatella, että siellä tapahtuu, missä on paljon asukkaita? Helsingissä puoli miljoonaa + kehyskunnat. Oisko tarvetta vartijoille? Ei kai jossain Kristiinankaupungissa edes ole vartijoita/kauppakeskuksia.
Tai oisko pohjosessa enemmän esivaltaa kunniottavia ihmisiä, ja hesassa niitä jotka huutaa räkä poskella kyttä on nazisika...
Metsän siimeksessä tapahtuu niin hurjia juttuja ettei edes uskoisi. Siellä vaimolle puhutaan järkeä hirvikivääri ohimolla, koska tiedetään että poliisi on 300 km päässä, eikä kukaan kuule vaikka kuinka huutaisi.
Yks vihreiden Helsingin kaupunginvaltuutettuhan sano tosissaan näin typerän jutun.
Ainakin tajuat riskit. Nyt me tajuamme myös ostarille lähtemiseen liittyvät riskit paremmin.