Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.
Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.
Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.
Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.
Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.
Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.
Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.
Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Kommentit (7218)
Vartijat eivät ole kiinnostuneita siitä, onko poistettava asiakas ollut oikeassa vai väärässä, eikä sillä ole heidän toimenkuvan kannalta merkitystäkään. Asiakkaalle itselleenkään ei ole merkitystä oliko hän oikeassa siinä vaiheessa, kun hän on ruumishuoneella. Kannattaa varmistaa ennemmin, että pysyy hengissä. Eli käyttäytyä niin, että tuollaiseen tilanteeseen ei joudu.
Vierailija kirjoitti:
EIkö miesten pitänyt olla suurenmoisen ylivertaisia fyysisesti? Miksi tarvitaan 4 miestä taltuttamaan raskaana oleva nainen joka ei silminnäkijöiden mukaan vastustele? :D Niin?
Huh mitä susia miehet ovat. Kerrotte miten naiset ovat dramaattisia, miehenne puolustavat ta**amista virka-aikana kun joku ärsyttää :D
Niitä vartijoita oli ensin kaksi, sitten nainen kamppasi niistä toisen joten tilanne muuttui painiksi naisen omasta toiveesta. Sitten paikalle tietenkin tuli apuvoimia eikä enää otettu riskiä väkivallasta.
Vierailija kirjoitti:
"En yleensä banneja kenellekään ehdota, mutta tämän kirjoittajan (miesvihaaja, poikalapsi-hullu) kohdalla ne tulisivat tarpeeseen. Ihan mielenterveyssyistä, sen verran on sakeaa settiä häneltä nyt tullut.
Jep, vihaa miehiä niin paljon että haluaa tappaa kaikki poikalapset ja jatkaa uuhoamistaan tässä ketjussa.
Näitä hulluja oikeasti on olemassa. Jäätävää"Mikä, kuka....?
Ihan hatusta vedettyjä väitteitä kun pitäisi kohdata miesten naisiin kohdistama vä*ivalta :D Kukaan ei ta*a poikia heidän sukupuolensa takia, ainakaan naiset. Naisethan itsekin suosii poikia. Miksi käännätte asian poikiin? Pelottaako, kun miestenne väkivalta tulee esiin ja siihen pitäisi puuttua? Ihan oma vikanne, kun ette sitä naisvihaa tuomitse.
Katsokaa tilastoja, kumpi sukupuoli ta**aa ja kumpaa? :D Niinpä. Miehet ta**avat sekä naisia että toisiaan, silti jauhatte jostain internet-trollista ja otatte sen ihan tosissanne. Naisiin kohdistuva vä*ivalta on oikea ongelma. Keskittykää nyt siihen. Miehenne ei sitä muuten oikein kritisoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni lopettaa Isossa Omenassa käymisen, kunnes tapaus on selvitetty?
Mihin sitten pitäisi mennä ostoksille? Lippulaivaanko, jossa on paljon vähemmän kauppoja ja huonompi kirjasto?
Eiköhän jokainen päätä itse, missä asioi. Kysymys ei sisältänyt ehdotusta lopettaa Ompussa käynti. Kysymykseesi vastauksena, Lippulaiva lienee ihan kohtuullinen ostoskeskus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut mitään laillista syytä edes raudoittaa tuota naista, kaksi miestä pystyy taluttamaan naisen ulos jos on tarve.
Poliisi kyllä tietää millaisesta otteeta on kyse.
Maahanvienti ja raudoitus oli täysin turhaa. Väitän, että poliiisi ja syyttäjä tulevat olemaan tämän "tutkijan" kanssa täysin eri mieltä.
Kiinniotossa ei riitä, että vastaanhangoitteleva henkilö poistetaan kauppakeskuksesta. Kiinniotettu tulee pitää hallinnassa siihen asti, kunnes poliisi tulee paikalle ja hänet luovutetaan poliisille. Jos vartijat päästäisivät kiinniotetun lähtemään, he rikkoisivat lakia.
Eri. Toivottavasti et ole vartija, nimittäin ymmärryksen pitäisi olla sillä tasolla, että käsittää, miten äärimmäistä otetta ei pidetä kuin mahdollisimman lyhyen ajan ilman vauriota, josta siirrytään muuhun otteessa pitämiseen. Toisin sanoen ei saa polvella tai muuten painaa hengitysteitä, keuhkoja jne liialla voimalla eikä liian kauan, kohteen kunto on huomioitava koko ajan.
Nämä vartijat tekivät "tymästi", tämä olisi ollut vältettävissä, tämä ylimitoitettu lopputulos. George Floydin tapaus ei opettanut mitään, jos asennoituminen on sellaista, että syy oli kohteessa, eikä tekijöissä, jotka eivät reagoineet "en saa henkeä" sanomisiin eivätkä hellittäneet äärimmäistä niska/hengityselimistön painetta muistaakseni 9 minuuttiin.
Väärin jos menee, niin menee.
Miksi tarvitaan poliisia paikalle? Olisivat taluttaneet naisen ulos. Saatanan ääliöt.
No en tiedä koko tilannetta sieltä kaupasta asti, mutta näillä uutistiedoin olen samaa mieltä kanssasi, että poliisia ei olisi tarvittu paikalle, jos vartijat olisivat asianmukaisesti osanneet hoitaa tilanteen, JA, myöskään vartijoita ei olisi välttämättä tarvittu jos kyseisen liikkeen myyjä olisi osannut hoitaa tilanteen paikan päällä.
Tässä on nyt jossia. Jos nainen käyttäytyi ok mutta oli "vain" tuohtunut siitä, ettei saanut tehnyt reklamaatiota tai palautusta, niin myyjä olisi voinut ohjata valituksen konttoriin tai esimiehelle/naiselle, että otetaan asiasta selvää, käykö tiliotemerkintä kuitista (tms), mikä se tilanne nyt olikaan. Kyllä asiakas saa olla kohtuullisessa määrin suuttunut, mutta ei saa mennä häiriökäytöksesi. No, paljon riippuu siitä, miten tilanteita hoidetaan.
Osuiko kohdalle myyjä, jolla oli vartijanappi liian herkässä, triggerhappy. Vai yrittikö myyjä parhaansa, mutta asiakas oli oikeasti häiriöksi asiallisen neuvottelun/neuvomisen jälkeen.
En tiedä, itsestä tuntuu vaan, että nykyään on niin paljon töhöä porukkaa liikkeellä missä vaan, että jos vartijat olivat öh täh- tasoa, niin myyjä on voinut olla ensimmäinen heikko linkki tässä töhölinjassa. "Siinä on nappi, painetaas!"
Vanhan koulukunnan ihmiset sen sijaan kuuntelivat asiakkaan valituksen, neuvoivat ja hoisivat asiat niin, että nappeja ei paineltu, en ole koskaan nähnyt sellaista, mutta nykyään on vissiin niin, ettei maalaijärkeä käytetä kun ei ole tarvis.
Naisen käytöksen perusteella sanoisin että myyjä on toiminut täysin oikein ja neuvonut mutta tuo nainen ei suostunut uskomaan mitään, hän ei myöskään uskonut vartijoita.
Hän ei suostu odottamaan poliisia joka asian olisi selvittänyt.
Häirikkö mikä häirikkö.
Ei se että joku on joidenkin vinoutuneiden arkaaisten käsitysten mukaan mukamas "häirikkö", jos esim. vaatii myymälän henkilökuntaa noudattamaan kuluttajalainsäädäntöä tms. oikeuta riistämään henkeä keneltäkään. Piste. Kummalliseksi on mennyt maailma.
Ihan niinkuin pitäisi yrittää aikuisia kuin lasta opettaa että eläimiä ei saa rääkätä tms.
Joku roti sentään. Ihminen on ihminen jota pitää kohdella aina lähtökohtaisesti ihmisenä konfliktitilanteessakin, eikä kuin jotain tuhoeläintä.
Tämän takia naisten sinkkuus ja lapsettomuus on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Itse olen ja pysyn sinkkuna, koska en halua nurkkiini kaksinaamaista tyrännia.. Normaalia kilttimiehiä on hyvin vähän. Tämä tapaus vahvisti minun ja monen muun naisen näkemystä. 👍
Oma teoriani on että videolla oikeanpuolimmainen oli vasta tullut ja kokematon. Muut ottivat varman päälle (ts käyttivät liikaa voimaa) ja tuo kokematon esti naisen hengittämisen. Hän istui naiseen nähden kummallisessa paikassa. Tältä se minusta näytti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinhän se sanoo. Se vaan että ennen kuin niitä oikeaoppisia keinoja käytetään, pitäisi olla niille tarve. Naisehenkilön ulosohjaaminen ei täytä tätä tarvetta "oikeaoppisten" voimakeinojen käyttöön.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa.
Kauhee ameeba koko amma.
Vähän ku liikkuu niin vartijat lentää kuin märkä rätti.
Pakko tota oli ottaa reilummin ja raudoittaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mitä pääsyvaatimuksia vartijaksi on?
Hartijoita leveämpi haara-asento ja pään sisällä saa liikkua vain hammasharja.
Sinähän sen tiedät joka osaa kirjoittaa hartijat ja vartiat.
Kuka on kokkari-karen. Miia-niminen henkilö ei ainakaan ole luotettava silminnäkijä, koska hän kertoo omassa twiitissään, että 5 vartijaa istui naisen päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaako joku "asiantuntija" sanoa, pääsenkö hengestäni jos sylkäisen vartijaa päin huomenna?
Miksi sun tarttis sylkäistä vartijaa, joka tekee työtään ja yrittää ansaita elantonsa?
Ei katsos uskalla korottaa ääntä kauppakeskuksessa. Saattaa henki lähteä.
Miksi kauppakeskuksessa pitäisi kenenkään korottaa ääntään?
Se koskee myös vartijoita.
Olin todistamassa erään kauppakeskuksen Alkon vartijan käytöstä, enkä ihmettele käsirysyjä.
N. 30v suuriegoisen vartijan käytöstä, hän tuli suurieleisesti paikalle ja riuhtaisi humaltuneen käsipuolesta, viemään asiakasta ulos, josta asiakas hermostui ja käsirysy oli sekunneista kiinni, kunnes tuli vanhempi vartija, joka ääntään korottamatta ja käymättä asiakkaan kimppuun pyysi "Veikkoa " poistumaan liikkeestä, koska oli nauttinut alkoholia ja miesten matka jatkui ulos rupatellen. Kun läksin autolla, mies oli jo kadulla, ilman mitäån välikohtausta.
Oman havaintoni mukaan suurin osa ei edes sovi alalle ja aivan liian lyhyt koulutus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut mitään laillista syytä edes raudoittaa tuota naista, kaksi miestä pystyy taluttamaan naisen ulos jos on tarve.
Poliisi kyllä tietää millaisesta otteeta on kyse.
Maahanvienti ja raudoitus oli täysin turhaa. Väitän, että poliiisi ja syyttäjä tulevat olemaan tämän "tutkijan" kanssa täysin eri mieltä.
Kiinniotossa ei riitä, että vastaanhangoitteleva henkilö poistetaan kauppakeskuksesta. Kiinniotettu tulee pitää hallinnassa siihen asti, kunnes poliisi tulee paikalle ja hänet luovutetaan poliisille. Jos vartijat päästäisivät kiinniotetun lähtemään, he rikkoisivat lakia.
Eri. Toivottavasti et ole vartija, nimittäin ymmärryksen pitäisi olla sillä tasolla, että käsittää, miten äärimmäistä otetta ei pidetä kuin mahdollisimman lyhyen ajan ilman vauriota, josta siirrytään muuhun otteessa pitämiseen. Toisin sanoen ei saa polvella tai muuten painaa hengitysteitä, keuhkoja jne liialla voimalla eikä liian kauan, kohteen kunto on huomioitava koko ajan.
Nämä vartijat tekivät "tymästi", tämä olisi ollut vältettävissä, tämä ylimitoitettu lopputulos. George Floydin tapaus ei opettanut mitään, jos asennoituminen on sellaista, että syy oli kohteessa, eikä tekijöissä, jotka eivät reagoineet "en saa henkeä" sanomisiin eivätkä hellittäneet äärimmäistä niska/hengityselimistön painetta muistaakseni 9 minuuttiin.
Väärin jos menee, niin menee.
Toimivat tosi väärin. Kun kohde on " raudoitettu" pitää kääntää asento kylkiasennoksi ja tarkistaa vointi ja henki pääsee kulkemaan kylkiasennossa.
Aivan aluksi se, että kuinka suuri uhka nainen oli kenekään turvallisuudelle? Kohdeltiin kuin olis vähintään joukkomurhaaja tms joka pitää kovin keinoin saada kiinni? Aivan järkyttävää mitä suuresta makaamisesta seurasikaan?Kohdeltiin täysin normaalisti kuten ketä tahansa muutakin tuossa tilanteessa.
Luuletko että jos poliisit olis olleet sattumoisin paikalla olisivatko poliisit käyttäneet täysin samoja keinoja naisen kohdalla?
Vierailija kirjoitti:
Aika erikoista, että tarvitaan neljä miestä yhden naisen kimppuun. Mitä nainen edes teki? Joku reppu selässä kulkeva keski-ikäinen nainen on niin tavallinen näky, että mahtoiko olla se ihminen, jota kaupasta hätisteltiin pois?
Tällä foorumillahan on kerrattu sitä, että mistä syistä vartijat alkavat kaupassa jne seurata. Jos reppu on yksi ja huppu joko takissa tai hupparissa sekä nykyään myös neule- ja pilee-päähineenä ovat niitä huomiota herättäviä asioita, joiden perusteella vartija ajattelee, ettei ihmisellä ole puhtaita jauhoja pussissa niin täksi talveksi riittää vartijoille hommaa kun huppupäähineet ovat muotia.
Tarvitaan 4 jos laittaa kampoihin. Iso akka videon perusteella. Niin ne poliisikin tulee useamman partion voimin jos apua tarvitaan.
Ensimmäisessä aihevapaalla olleessa ketjussa oli linkki valokuvaan, jossa näkyi ihan selkeästi, että naisen päällä makasi vartija ja toinen mies osittain päällä, kaksi muuta jaloissa. Kuvaa ei oltu ollenkaan edes sensuroitu. Kaikki henkilöt näkyivät selkeästi. Koko ketju on poistettu näköjään.
Vierailija kirjoitti:
Miehet ovat ver*enhimoisia ta**ajia jotka ovat aina li*timässä heikompiaan kun vähän ärsyttää. Kannattaa ehkä miettiä millaista valtaa miehille haluaa antaa. Siinä näette väkivaltaa naisia kohtaan, miehenne liioittelee voimankäyttöä aina ihan reilusti. Eikö ne surkimuksenne osaa muuta kuin ylivoimalla ta**aa fyysisesti heikomman?
Lääkkeet!! Ja pian!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mitä pääsyvaatimuksia vartijaksi on?
Hartijoita leveämpi haara-asento ja pään sisällä saa liikkua vain hammasharja.
Harmittaahan se varmasti kun et läpäissyt pääsykoetta
No miten sen nyt ottaa. Pääsin kuitenkin perussuomalaisten puoluetoimistolle töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että on ollut mitään todellista syytä viedä nainen voimalla maihin ja nippuun. Tarkoitus on ollut todennäköisesti alistaa ja nöyryyttää vailla mitään empatiakykyä, tai sitten ei ole ollut mitään halua tai ammatillista kykyä puhumalla laukaista tilannetta turvautumatta mahdollisesti täysin ylimitoitettuun ja siten letaaliin väkivaltaan.
Sairasta ja surullista. Kuten caustin lopputulemakin osoittaa.
Syy nippuun eli kiinniottoon, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen. Alkaa siinä kohtaa kun myymälästä poistettaessa alkaa rimpuilemaan vastaan ja kieltäytyy poistumasta.
Ja tuo on sinunkaltaisen ihmisjätteen mielestä ilmeisesti hyvä syy tappaa nainen?
Ironisinta on että kaikissa ketjuissa puolustellaan nimenomaan naisen ta**amista, ja silti täällä vaaditaan banneja poikalapsien ta**amisesta joka ei edes ole koko ketjussa :D Näyttäkää yksikin kommentti jossa on ehdotettu poikien ta**amista? Sellaista ei ole. Tajuatteko että se otsikkospammaaja on saanut bannit jo ajat sitten? Voitte lopettaa tuon vouhkaamisenne.
Niin tyypillistä, että kun nainen tapetaan ja mies halutaan vastuuseen, aletaan pillittää mie*vihaa ja takerrutaan johonkin yhteen internet-trolliin. Naiset eivät poikia ta*a, ja teidän mukaanahan ta**o on aina naisen vika? Miksi sitten suojelette miehiä ja poikia noin hanakasti yhdeltä trollilta, vaikka naisten ta**oja on nyt useita kuukauteen, ettekä silti ole huolissanne miehistä jotka OIKEASTI ta**aa naisia? :D
Huoh mikä logiikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinhän se sanoo. Se vaan että ennen kuin niitä oikeaoppisia keinoja käytetään, pitäisi olla niille tarve. Naisehenkilön ulosohjaaminen ei täytä tätä tarvetta "oikeaoppisten" voimakeinojen käyttöön.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa.
Ihminen puristumassa hengiltä on nykyään siis vastarintaa? Kuinka itse käyttäytyisit samassa tilanteessa?
Jotainhan siinä on aluksi ollut ettö on otettu kiinni ja sitten amma laittaa kompohin ja alkaa paini ja raudotus.
Ei nyt neljä vartijaakaan rupea ketään ruhjomaan tahallaan hengiltä, varsinkin kun kyseessä "viaton naisasiakas" keskellä päivää ison kauppakeskuksen käytävällä ja kaikki töllää kännykät kourassa vieressä. Kyllä siinä kiinniottokin tehdään mahdollisimman sievästi.
En kyllä juurikaan tiedä miten siinä noin kävi.