Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.
Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.
Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.
Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.
Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.
Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.
Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.
Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Kommentit (7218)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tunne-elämä on niin kuohuavaa, että ei pysty asioimaan kaupassa ilman, että vartijat kutsutaan paikalle, niin tällöin voi olla fiksua hoitaa asiat netin kautta.
Aika moni on ilman syytä joutunut epäillyksi esim myymälä varkaudesta. Ja aika moni aukaisee suunsa jos kokee epäoikeudenmukaisuutta. Oli se oikeaa epäoikeudenmukaisuutta tai kuviteltua.
Nykyään vartijat käyvät liian helposti kiinni tai tönimään, tökkimään jaolen jopa nähnyt kuinka vartijat provosoivat sekavaa tyyppiä. Vartijan perustulo on todella puuduttavan yksitoikkoista.Tässä nyt on vain käynyt toisinpäin.
Vartijat ovat pyytäneet naista poistumaan ja hän käyttäytyy uhkaavasti eikä usko.
Kun hänet pyyntöjen jälkeen poistetaan väkisin niin HÄN käy vartijan päälle ja kamppaa tämän.
Kyseessä vaarallinen ja väkivaltainen asiakas
Minusta videolla nainen kompuroi ja jaloillaan vahingossa kaataa toisenkin vartijan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellisintä tässä on, että uhrin sukupuolella näyttää olevan TODELLA paljon merkitystä.
¨RASKAANA OLEVA NAINEN MENEE SINUN KULLISI EDELLE HOMOSIKASADISTITAPPAJA! HYI SAATANA! KUOLE!
Miettikää että jos uhri on ollut tällainen hullu joka on siellä uhonnut ja käynyt vartijoiden päälle, kuka tuntee sääliä? Minä en jos on tätä pas kaa suustaan päästänyt mitä tämä poikalapsihullu tässä ketjussa kirjoittaa.
En yleensä banneja kenellekään ehdota, mutta tämän kirjoittajan (miesvihaaja, poikalapsi-hullu) kohdalla ne tulisivat tarpeeseen. Ihan mielenterveyssyistä, sen verran on sakeaa settiä häneltä nyt tullut.
Jep, vihaa miehiä niin paljon että haluaa tappaa kaikki poikalapset ja jatkaa uuhoamistaan tässä ketjussa.
Näitä hulluja oikeasti on olemassa. Jäätävää
"Menehän sinä nyt hampaidenpesulle ja maate. Ja muista päästää se kissa sisälle."
Kannattaa muistaa, kun täällä VAUVA-sivuilla mammojen seassa isottelee, että tuollakin voi olla joku tuttu jolle sinulaisesi mikkihiiri on pelkkä vastaantulija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni lopettaa Isossa Omenassa käymisen, kunnes tapaus on selvitetty?
Minä ainakin. En halua päätyä turvallisesti maahan makaamaan.
Kannattaa käyttäytyä asiallisesti, niin ei joudu vartijoiden kanssa tekemisiin.
Kuten on moneen kertaan todettu, ei auta vaikka tekisit tai olisit tekemättä mitä tahansa jos toinen osapuoli esim. on luonnevikainen psykopaatti ja hänen aspektistaan arpa on heitetty ja paluuta ei ole hänen herneytyessään jos esim. kritiikinsietokyky täysin normaalissa reklamaatiotilanteessa on nolla. Ihan sama kun sanoisit jollekulle että miksi jouduit nakkikioskin jonossa tappeluun kun toinen osapuoli oli mielentilassa jossa halusi tapella väkisin vaikka kenen kanssa ilman mitään syytä.
Siitä nakkikioskin jonosta voi poistua. Tiedän sen, koska olen tehnyt niin lukuisia kertoja.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki mitä tapahtui sen jälkeen kun nainen oli maassa oli ylimitoitettua.
Yksi kiinnipitäjä per raaja. Ei pitäs olla mitään hätää. Ei pitäisi altistaa itseään riehumiselle jos on joku perussairaus. Ei ulkopuoliset voi tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut mitään laillista syytä edes raudoittaa tuota naista, kaksi miestä pystyy taluttamaan naisen ulos jos on tarve.
Poliisi kyllä tietää millaisesta otteeta on kyse.
Maahanvienti ja raudoitus oli täysin turhaa. Väitän, että poliiisi ja syyttäjä tulevat olemaan tämän "tutkijan" kanssa täysin eri mieltä.
Kiinniotossa ei riitä, että vastaanhangoitteleva henkilö poistetaan kauppakeskuksesta. Kiinniotettu tulee pitää hallinnassa siihen asti, kunnes poliisi tulee paikalle ja hänet luovutetaan poliisille. Jos vartijat päästäisivät kiinniotetun lähtemään, he rikkoisivat lakia.
Eri. Toivottavasti et ole vartija, nimittäin ymmärryksen pitäisi olla sillä tasolla, että käsittää, miten äärimmäistä otetta ei pidetä kuin mahdollisimman lyhyen ajan ilman vauriota, josta siirrytään muuhun otteessa pitämiseen. Toisin sanoen ei saa polvella tai muuten painaa hengitysteitä, keuhkoja jne liialla voimalla eikä liian kauan, kohteen kunto on huomioitava koko ajan.
Nämä vartijat tekivät "tymästi", tämä olisi ollut vältettävissä, tämä ylimitoitettu lopputulos. George Floydin tapaus ei opettanut mitään, jos asennoituminen on sellaista, että syy oli kohteessa, eikä tekijöissä, jotka eivät reagoineet "en saa henkeä" sanomisiin eivätkä hellittäneet äärimmäistä niska/hengityselimistön painetta muistaakseni 9 minuuttiin.
Väärin jos menee, niin menee.
Toimivat tosi väärin. Kun kohde on " raudoitettu" pitää kääntää asento kylkiasennoksi ja tarkistaa vointi ja henki pääsee kulkemaan kylkiasennossa.
Aivan aluksi se, että kuinka suuri uhka nainen oli kenekään turvallisuudelle? Kohdeltiin kuin olis vähintään joukkomurhaaja tms joka pitää kovin keinoin saada kiinni? Aivan järkyttävää mitä suuresta makaamisesta seurasikaan?
Juuri se kiinnitti huomion, että naista painettiin neljän miehen voimin lattiaan niin, että kasvot ja yläkroppa/ rintakehä oli lattiaa vasten. Ei ihme jos henki salpautuu. Potilaan asento pitää pian turvata siten, että hengitystiet voi toimia. Tuossa asennossa on mahdotonta hengittää ja saada kunnolla happea. Nainen menetti tajuntansa hapen puutteessa ja edes sitä eivät pösilöt havainneet vaan elvytys aloitettiin liian myöhään ja sekin ohikulkijoiden aloitteesta ja toimesta.
Linnaa tuollasille " vartijoille " kun eivät osaa perustaitoja edes ihmisen pelastamisesta.
Se ainakin tiedetään että nainen ei ollut raskaana näille vartijoille. Heillä kun ei seiso muu kuin järki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista"
Voimankäytön pitää Suomen lain mukaan olla suhteutettu vastarinnan määrään. Neljä miestä makaamassa yhden naisen päällä ei ole sitä.
Naisen päällä ei maannut kukaan.
Makasi, minulla on siitä kuva. Mennyt viranomaisille. Tästä on nyt turha näiden höyrypäiden kanssa vääntää, koska se tapahtumainkulku tulee kuitenkin julkisuuteen ajallaan.
"En yleensä banneja kenellekään ehdota, mutta tämän kirjoittajan (miesvihaaja, poikalapsi-hullu) kohdalla ne tulisivat tarpeeseen. Ihan mielenterveyssyistä, sen verran on sakeaa settiä häneltä nyt tullut.
Jep, vihaa miehiä niin paljon että haluaa tappaa kaikki poikalapset ja jatkaa uuhoamistaan tässä ketjussa.
Näitä hulluja oikeasti on olemassa. Jäätävää"
Mikä, kuka....?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
varmasti jokainen on kuullut uhrin huudon, ettei tämä saa happea. Kukaan ei siitä huolimatta tehnyt elettäkään auttaakseen uhria,
Erään tunnetun tapauksen jälkeen aivan jokainen kiinniotettava huutaa, ettei saa happea.
No tämä nainenhan ei selvästi saanut hengitettyä, kun hänen naamansakin pidettiin lattiassa. Ja ihminen alkaa vaistomaisesti rimpuilla kun tulee paniikki että tukehtuu. Luulisi että vartijatkin tämän tietäisivät, mutta näköjään ei. Jos ei alistu tukehtumaan liikkumatta, vartijat pitää huolen että kyllä alistut. Jos siinä sitten tukehdut niin se on voi voi.
Sitten kun olet löytänyt kuvan, missä istutaan naisen selän päällä, voit alkaa etsimään kuvaa, jossa hänen naamaansa pidetään lattiassa.
Kun nainen ihmistenkin kuullen huusi ettei saa henkeä, niin ekö olisi pitänyt helpottaa. Kuvat kertoo kaiken. Hyvä että sivulliset kuvasi, niin ei voi valehdella.
Sinähän se ruudin keksit! Kun kiiniotettu huutaa ettei saa happea, vartijoiden kuuluu aina hellittää hallintaotteitaan niin että kiinniotettu pystyy potkimaan, repimään, raapimaan, lyömään ja ehkä jopa puremaankin niitä sikoja ennen kuin riuhtaisee itsensä irti ja lähtee karkuun - tai ottaa teräaseen esiin ja näyttää vartijaparalle, kuka on kulmakunnan kingi.
Kyllä 4 miestä olisi voinut se verran nousta että henki pääsee kulkemaan. Olihan nainen jo raudoissa. Joka mielle oli yksi raaja. Miksi
Minkäslainen anatomia sinulla on jos raajasta kiinnipitäminen estää hengittämisen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut mitään laillista syytä edes raudoittaa tuota naista, kaksi miestä pystyy taluttamaan naisen ulos jos on tarve.
Poliisi kyllä tietää millaisesta otteeta on kyse.
Maahanvienti ja raudoitus oli täysin turhaa. Väitän, että poliiisi ja syyttäjä tulevat olemaan tämän "tutkijan" kanssa täysin eri mieltä.
Kiinniotossa ei riitä, että vastaanhangoitteleva henkilö poistetaan kauppakeskuksesta. Kiinniotettu tulee pitää hallinnassa siihen asti, kunnes poliisi tulee paikalle ja hänet luovutetaan poliisille. Jos vartijat päästäisivät kiinniotetun lähtemään, he rikkoisivat lakia.
Eri. Toivottavasti et ole vartija, nimittäin ymmärryksen pitäisi olla sillä tasolla, että käsittää, miten äärimmäistä otetta ei pidetä kuin mahdollisimman lyhyen ajan ilman vauriota, josta siirrytään muuhun otteessa pitämiseen. Toisin sanoen ei saa polvella tai muuten painaa hengitysteitä, keuhkoja jne liialla voimalla eikä liian kauan, kohteen kunto on huomioitava koko ajan.
Nämä vartijat tekivät "tymästi", tämä olisi ollut vältettävissä, tämä ylimitoitettu lopputulos. George Floydin tapaus ei opettanut mitään, jos asennoituminen on sellaista, että syy oli kohteessa, eikä tekijöissä, jotka eivät reagoineet "en saa henkeä" sanomisiin eivätkä hellittäneet äärimmäistä niska/hengityselimistön painetta muistaakseni 9 minuuttiin.
Väärin jos menee, niin menee.
Miksi tarvitaan poliisia paikalle? Olisivat taluttaneet naisen ulos. Saatanan ääliöt.
No en tiedä koko tilannetta sieltä kaupasta asti, mutta näillä uutistiedoin olen samaa mieltä kanssasi, että poliisia ei olisi tarvittu paikalle, jos vartijat olisivat asianmukaisesti osanneet hoitaa tilanteen, JA, myöskään vartijoita ei olisi välttämättä tarvittu jos kyseisen liikkeen myyjä olisi osannut hoitaa tilanteen paikan päällä.
Tässä on nyt jossia. Jos nainen käyttäytyi ok mutta oli "vain" tuohtunut siitä, ettei saanut tehnyt reklamaatiota tai palautusta, niin myyjä olisi voinut ohjata valituksen konttoriin tai esimiehelle/naiselle, että otetaan asiasta selvää, käykö tiliotemerkintä kuitista (tms), mikä se tilanne nyt olikaan. Kyllä asiakas saa olla kohtuullisessa määrin suuttunut, mutta ei saa mennä häiriökäytöksesi. No, paljon riippuu siitä, miten tilanteita hoidetaan.
Osuiko kohdalle myyjä, jolla oli vartijanappi liian herkässä, triggerhappy. Vai yrittikö myyjä parhaansa, mutta asiakas oli oikeasti häiriöksi asiallisen neuvottelun/neuvomisen jälkeen.
En tiedä, itsestä tuntuu vaan, että nykyään on niin paljon töhöä porukkaa liikkeellä missä vaan, että jos vartijat olivat öh täh- tasoa, niin myyjä on voinut olla ensimmäinen heikko linkki tässä töhölinjassa. "Siinä on nappi, painetaas!"
Vanhan koulukunnan ihmiset sen sijaan kuuntelivat asiakkaan valituksen, neuvoivat ja hoisivat asiat niin, että nappeja ei paineltu, en ole koskaan nähnyt sellaista, mutta nykyään on vissiin niin, ettei maalaijärkeä käytetä kun ei ole tarvis.
Naisen käytöksen perusteella sanoisin että myyjä on toiminut täysin oikein ja neuvonut mutta tuo nainen ei suostunut uskomaan mitään, hän ei myöskään uskonut vartijoita.
Hän ei suostu odottamaan poliisia joka asian olisi selvittänyt.
Häirikkö mikä häirikkö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaako joku "asiantuntija" sanoa, pääsenkö hengestäni jos sylkäisen vartijaa päin huomenna?
Tuskin pääset, mutta en tuntisi sääliä, jos sinuun sattuisi tekoa seuraavan kiinnioton aikana ja hyvän aikaa sen jälkeenkin.
Otan silti tuon riskin.
Psykiatrisissa sairaaloissa hoitajat ja vartijat käyttävät fyysistä rajoittamista potilaan aggressiivisuuden hallitsemisessa. Sairaalan henkilökunta koulutetaan perusteellisesti toimimaan siten, ettei potilaan terveys/ tai turvallisuus vaarannu.
Toki hoitajat ovat valikoitua porukkaa, että mitenköhän mahtaa olla vartijoiden kohdalla: mitä pääsyvaatimuksia vartijaksi on ja kuinka heitä koulutetaan fyysiseen rajoittamiseen?
Vierailija kirjoitti:
Niinhän se sanoo. Se vaan että ennen kuin niitä oikeaoppisia keinoja käytetään, pitäisi olla niille tarve. Naisehenkilön ulosohjaaminen ei täytä tätä tarvetta "oikeaoppisten" voimakeinojen käyttöön.
Mikä asiantuntija sinä olet?
Vierailija kirjoitti:
Securitaksen toimitusjohtaja Jarmo Mikkonen on kaivanut itsensä kuoppaan josta ei ylös pääse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut mitään laillista syytä edes raudoittaa tuota naista, kaksi miestä pystyy taluttamaan naisen ulos jos on tarve.
Poliisi kyllä tietää millaisesta otteeta on kyse.
Maahanvienti ja raudoitus oli täysin turhaa. Väitän, että poliiisi ja syyttäjä tulevat olemaan tämän "tutkijan" kanssa täysin eri mieltä.
Kiinniotossa ei riitä, että vastaanhangoitteleva henkilö poistetaan kauppakeskuksesta. Kiinniotettu tulee pitää hallinnassa siihen asti, kunnes poliisi tulee paikalle ja hänet luovutetaan poliisille. Jos vartijat päästäisivät kiinniotetun lähtemään, he rikkoisivat lakia.
Eri. Toivottavasti et ole vartija, nimittäin ymmärryksen pitäisi olla sillä tasolla, että käsittää, miten äärimmäistä otetta ei pidetä kuin mahdollisimman lyhyen ajan ilman vauriota, josta siirrytään muuhun otteessa pitämiseen. Toisin sanoen ei saa polvella tai muuten painaa hengitysteitä, keuhkoja jne liialla voimalla eikä liian kauan, kohteen kunto on huomioitava koko ajan.
Nämä vartijat tekivät "tymästi", tämä olisi ollut vältettävissä, tämä ylimitoitettu lopputulos. George Floydin tapaus ei opettanut mitään, jos asennoituminen on sellaista, että syy oli kohteessa, eikä tekijöissä, jotka eivät reagoineet "en saa henkeä" sanomisiin eivätkä hellittäneet äärimmäistä niska/hengityselimistön painetta muistaakseni 9 minuuttiin.
Väärin jos menee, niin menee.
Miksi tarvitaan poliisia paikalle? Olisivat taluttaneet naisen ulos. Saatanan ääliöt.
Ja sitten nainen olisi kävellyt takaisin sisälle. Mitäs sitten, saatanan ääliö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaako joku "asiantuntija" sanoa, pääsenkö hengestäni jos sylkäisen vartijaa päin huomenna?
Miksi sun tarttis sylkäistä vartijaa, joka tekee työtään ja yrittää ansaita elantonsa?
Ei katsos uskalla korottaa ääntä kauppakeskuksessa. Saattaa henki lähteä.
Miksi kauppakeskuksessa pitäisi kenenkään korottaa ääntään?
Nopea eutanasia perheenäideille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut mitään laillista syytä edes raudoittaa tuota naista, kaksi miestä pystyy taluttamaan naisen ulos jos on tarve.
Poliisi kyllä tietää millaisesta otteeta on kyse.
Maahanvienti ja raudoitus oli täysin turhaa. Väitän, että poliiisi ja syyttäjä tulevat olemaan tämän "tutkijan" kanssa täysin eri mieltä.
Kiinniotossa ei riitä, että vastaanhangoitteleva henkilö poistetaan kauppakeskuksesta. Kiinniotettu tulee pitää hallinnassa siihen asti, kunnes poliisi tulee paikalle ja hänet luovutetaan poliisille. Jos vartijat päästäisivät kiinniotetun lähtemään, he rikkoisivat lakia.
Eri. Toivottavasti et ole vartija, nimittäin ymmärryksen pitäisi olla sillä tasolla, että käsittää, miten äärimmäistä otetta ei pidetä kuin mahdollisimman lyhyen ajan ilman vauriota, josta siirrytään muuhun otteessa pitämiseen. Toisin sanoen ei saa polvella tai muuten painaa hengitysteitä, keuhkoja jne liialla voimalla eikä liian kauan, kohteen kunto on huomioitava koko ajan.
Nämä vartijat tekivät "tymästi", tämä olisi ollut vältettävissä, tämä ylimitoitettu lopputulos. George Floydin tapaus ei opettanut mitään, jos asennoituminen on sellaista, että syy oli kohteessa, eikä tekijöissä, jotka eivät reagoineet "en saa henkeä" sanomisiin eivätkä hellittäneet äärimmäistä niska/hengityselimistön painetta muistaakseni 9 minuuttiin.
Väärin jos menee, niin menee.
Toimivat tosi väärin. Kun kohde on " raudoitettu" pitää kääntää asento kylkiasennoksi ja tarkistaa vointi ja henki pääsee kulkemaan kylkiasennossa.
Aivan aluksi se, että kuinka suuri uhka nainen oli kenekään turvallisuudelle? Kohdeltiin kuin olis vähintään joukkomurhaaja tms joka pitää kovin keinoin saada kiinni? Aivan järkyttävää mitä suuresta makaamisesta seurasikaan?
Kohdeltiin täysin normaalisti kuten ketä tahansa muutakin tuossa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaako joku "asiantuntija" sanoa, pääsenkö hengestäni jos sylkäisen vartijaa päin huomenna?
Tuskin pääset, mutta en tuntisi sääliä, jos sinuun sattuisi tekoa seuraavan kiinnioton aikana ja hyvän aikaa sen jälkeenkin.
Jos vartija satuttaa minua joskus, sille vartijalle sattuu myöhemmin joku ikävä mutta ei ehkä niin kovin yllättävä onnettomuus.
Ei satu.