Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Elämän merkityksettömyys
Jaksamaton
03.01.2023 |
En tiedä olenko jollain tapaa masentunut, mutta en saa iloa enää yhtään mistään mistä ennen sain. Kaikki harratukset ovat jääneet pois, tilalle tullut syömishimot sekä alkoholi. Miesystäväni kosketus on alkanut tuntumaan lähes vastenmieliseltä enkä kykene harrastamaan seksiä. Aamulla herätessäni ensimmäinen ajatus on selvitä tästä päivästä taas, en odota mitään enkä saa onnen tunteita mistään. Ainoat tunteet mitä tunnen on ärtymys sekä ajoittainen suru, itken enkä tiedä itsekään syytä miksi. Onko muita kenellä ollut tällaista?
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla työtä ja miten muut ihmissuhteet?
Ahaa. Työttömän ja/tai yksinäisenkö ei pidäkään tuntea elämäänsä merkitykselliseksi? Että se on voi voi ja sopivaa oksaa katselemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tuttua. Tosin nyt ikänaisena niihin on tottunut ja tietää, että talvikauden tullessa on odotettavissa pelkkää matalalentoa.
En käytä lääkkeitä mielialaani, vaan osaan nykyään myös ottaa irti tarpeettomuuden tunteestani. Hyväksyn sen, että tunnen oloni turhaksi ja tarpeettomaksi. Arjet kuluvat niin helpommin, kun annan tilaa itselleni kokea ne tunteet
Usein painetta tulee siitä, miten lähellä on ihmisiä tsemppaamassa ja keksimässä ratkaisuja. Istuin pitkään terapiassakin, joka ei johtanut tarpeettomuuden tunteen kanssa mihinkään. Tosin terapia myös auttoin elämään sen tunteen kanssa.
Väitän, että hyvin moni ihminen käy läpi samanlaisia tunteita etenkin talvikaudella. En inhoa talvea, harrastan silloin liikuntaa mielelläni, mutta osan meistä on pakko olla herkempiä pimeydelle. Kehomme tarvitsee valoa ja sen myötä kasvavaa energiaa. Käpyrauhanen aivoissamme nuukahtaa pimeässä ja vaikuttaa mielialaamme.
Älä ainakaan aseta itsellesi liikaa odotuksia, että pitäisi olla muuta.
Kiitos vertaistuesta. Minulla on se, että haluaisin älyttömästi harrastaa liikuntaa, mutta en vaan jaksa en kertakaikkiaan mistään saa sitä energiaa, että töiden jälkeen liikkuisin. Inhoan tätä pöhöttynyttä lihavaa itseäni.
Ja kun et jaksa, stressaannut ja koet huonommuutta.
Mitä liikuntaa voisit harrastaa vähän? Sen verran kuin jaksat?
15 minuutin kävely joka ilta? Uimahalli kerran viikossa? Enemmän, vähemmän? Jaksatko?
Olisiko helpompi mennä säännöllisesti liikuntatunneille, kun siellä ollaan ryhmässä?
Kävelykin on liikuntaa.
Kävely on ainoa mitä voisin jaksaa ja mitä välillä jaksan, pienen kävelyn ainoastaan. En tiedä selviydynkö tästä enää ylös ilman lääkkeitä, sen verran kurjaksi oloni on mennyt.
Joku saa merkitystä työstä, joku urheilusta. Ei se työttömyys tarkoita merkitsemättömyyttä eikä yksinäisyyskään mutta riskit masennukseen ilman noita kasvaa.
Olen harkinnut työelämästä pois jättäytymistä, koska voimavarani ovat niin lopussa, että työ vie kaikki energiani. -ap
Keksisitkö jotain uutta sisältöä elämään, josta innostua. Onko jotain haavetta, mitä et ole toteuttanut?
Myönnän itsekin olleeni jossain määrin kyllästynyt elämääni ja työhön, josta en oikein välitä. Perustin yrityksen, jonka eteen olen tehnyt nyt vuoden töitä ja enää ei masenna. Käyn kyllä vielä vanhoissa päivätöissä, enkä yrityksellä vielä itseäni elätä, mutta on ollut ihanaa saada jotain sisältöä elämään, johon on paloa.
Voisko se olla opiskelu, uusi harrastus, yritys, uusi ala tai vaikka pidempi reissu tms. jota kohti lähtisi tavoittelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän tuo masennukselta kuulostaa. Itse masentuneen puolisona vierestä seuranneena. Mieheni sairastui masennukseen 1,5 vuotta sitten, salasi sen jopa minulta ensimmäisen vuoden. Lopulta tilanne paheni niin, että mies hakeutui avun piiriin. Nyt on puolivuotta käynyt terapiassa ja lääkkeitä syö. Mies on kokoajan hoitanut työnsä ja harrastanut liikuntaa, mutta muuten mies on kuin tyhjä kuori. Tilanne meillä nyt se, että mies muutti pois kotoolta 1,5 kk sitten. Surullista, meillä takana 28 yhteistä vuotta. Mies suorittaa elämää ja käpertyy yksinäisyyteen muun ajan, on todella surullista nähdä itselleen niin rakas ihminen niin tunteettomana ja onttona. Rakkauteni ei parantanut, oli pakko päästää irti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tuttua. Tosin nyt ikänaisena niihin on tottunut ja tietää, että talvikauden tullessa on odotettavissa pelkkää matalalentoa.
En käytä lääkkeitä mielialaani, vaan osaan nykyään myös ottaa irti tarpeettomuuden tunteestani. Hyväksyn sen, että tunnen oloni turhaksi ja tarpeettomaksi. Arjet kuluvat niin helpommin, kun annan tilaa itselleni kokea ne tunteet
Usein painetta tulee siitä, miten lähellä on ihmisiä tsemppaamassa ja keksimässä ratkaisuja. Istuin pitkään terapiassakin, joka ei johtanut tarpeettomuuden tunteen kanssa mihinkään. Tosin terapia myös auttoin elämään sen tunteen kanssa.
Väitän, että hyvin moni ihminen käy läpi samanlaisia tunteita etenkin talvikaudella. En inhoa talvea, harrastan silloin liikuntaa mielelläni, mutta osan meistä on pakko olla herkempiä pimeydelle. Kehomme tarvitsee valoa ja sen myötä kasvavaa energiaa. Käpyrauhanen aivoissamme nuukahtaa pimeässä ja vaikuttaa mielialaamme.
Älä ainakaan aseta itsellesi liikaa odotuksia, että pitäisi olla muuta.
Kiitos vertaistuesta. Minulla on se, että haluaisin älyttömästi harrastaa liikuntaa, mutta en vaan jaksa en kertakaikkiaan mistään saa sitä energiaa, että töiden jälkeen liikkuisin. Inhoan tätä pöhöttynyttä lihavaa itseäni.
Perusverikokeet ja ferritiini lääkärissä, jaksamattomuuteen voi olla ihan fyysinen syy, sen kun saa kuntoon niin voimat riittää elämöntapamuutokseen ja sitten mielialaani kohenee. Tiedän kokemuksesta. Luulin olevani vain uupunut, mutta verikokeessa näkyikin pientä vikaa jonka korjaamisesta lähti positiivinen kierre.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tuttua. Tosin nyt ikänaisena niihin on tottunut ja tietää, että talvikauden tullessa on odotettavissa pelkkää matalalentoa.
En käytä lääkkeitä mielialaani, vaan osaan nykyään myös ottaa irti tarpeettomuuden tunteestani. Hyväksyn sen, että tunnen oloni turhaksi ja tarpeettomaksi. Arjet kuluvat niin helpommin, kun annan tilaa itselleni kokea ne tunteet
Usein painetta tulee siitä, miten lähellä on ihmisiä tsemppaamassa ja keksimässä ratkaisuja. Istuin pitkään terapiassakin, joka ei johtanut tarpeettomuuden tunteen kanssa mihinkään. Tosin terapia myös auttoin elämään sen tunteen kanssa.
Väitän, että hyvin moni ihminen käy läpi samanlaisia tunteita etenkin talvikaudella. En inhoa talvea, harrastan silloin liikuntaa mielelläni, mutta osan meistä on pakko olla herkempiä pimeydelle. Kehomme tarvitsee valoa ja sen myötä kasvavaa energiaa. Käpyrauhanen aivoissamme nuukahtaa pimeässä ja vaikuttaa mielialaamme.
Älä ainakaan aseta itsellesi liikaa odotuksia, että pitäisi olla muuta.
Kiitos vertaistuesta. Minulla on se, että haluaisin älyttömästi harrastaa liikuntaa, mutta en vaan jaksa en kertakaikkiaan mistään saa sitä energiaa, että töiden jälkeen liikkuisin. Inhoan tätä pöhöttynyttä lihavaa itseäni.
Perusverikokeet ja ferritiini lääkärissä, jaksamattomuuteen voi olla ihan fyysinen syy, sen kun saa kuntoon niin voimat riittää elämöntapamuutokseen ja sitten mielialaani kohenee. Tiedän kokemuksesta. Luulin olevani vain uupunut, mutta verikokeessa näkyikin pientä vikaa jonka korjaamisesta lähti positiivinen kierre.
Olisipa kyse jostain fyysisestä sairaudesta/puutoksesta. Se olisi heöpompi sulattaa kuin tämä järjetön olo ilman selkeää syytä.
Vierailija kirjoitti:
Keksisitkö jotain uutta sisältöä elämään, josta innostua. Onko jotain haavetta, mitä et ole toteuttanut?
Myönnän itsekin olleeni jossain määrin kyllästynyt elämääni ja työhön, josta en oikein välitä. Perustin yrityksen, jonka eteen olen tehnyt nyt vuoden töitä ja enää ei masenna. Käyn kyllä vielä vanhoissa päivätöissä, enkä yrityksellä vielä itseäni elätä, mutta on ollut ihanaa saada jotain sisältöä elämään, johon on paloa.
Voisko se olla opiskelu, uusi harrastus, yritys, uusi ala tai vaikka pidempi reissu tms. jota kohti lähtisi tavoittelemaan.
Näitä kun mietin niin jysjyttää vaan ajatus, että mikään ei kiinnosta. Kaikki tuntuu turhalta. Haluaisin tuntea taas innotuksen tunteen, sen kun suunnittelee jotain tulevaa innolla, sitä tunnetta ei ole ollut vuosikausiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tuttua. Tosin nyt ikänaisena niihin on tottunut ja tietää, että talvikauden tullessa on odotettavissa pelkkää matalalentoa.
En käytä lääkkeitä mielialaani, vaan osaan nykyään myös ottaa irti tarpeettomuuden tunteestani. Hyväksyn sen, että tunnen oloni turhaksi ja tarpeettomaksi. Arjet kuluvat niin helpommin, kun annan tilaa itselleni kokea ne tunteet
Usein painetta tulee siitä, miten lähellä on ihmisiä tsemppaamassa ja keksimässä ratkaisuja. Istuin pitkään terapiassakin, joka ei johtanut tarpeettomuuden tunteen kanssa mihinkään. Tosin terapia myös auttoin elämään sen tunteen kanssa.
Väitän, että hyvin moni ihminen käy läpi samanlaisia tunteita etenkin talvikaudella. En inhoa talvea, harrastan silloin liikuntaa mielelläni, mutta osan meistä on pakko olla herkempiä pimeydelle. Kehomme tarvitsee valoa ja sen myötä kasvavaa energiaa. Käpyrauhanen aivoissamme nuukahtaa pimeässä ja vaikuttaa mielialaamme.
Älä ainakaan aseta itsellesi liikaa odotuksia, että pitäisi olla muuta.
Kiitos vertaistuesta. Minulla on se, että haluaisin älyttömästi harrastaa liikuntaa, mutta en vaan jaksa en kertakaikkiaan mistään saa sitä energiaa, että töiden jälkeen liikkuisin. Inhoan tätä pöhöttynyttä lihavaa itseäni.
Perusverikokeet ja ferritiini lääkärissä, jaksamattomuuteen voi olla ihan fyysinen syy, sen kun saa kuntoon niin voimat riittää elämöntapamuutokseen ja sitten mielialaani kohenee. Tiedän kokemuksesta. Luulin olevani vain uupunut, mutta verikokeessa näkyikin pientä vikaa jonka korjaamisesta lähti positiivinen kierre.
Saitko rautakuurin vai miten tämä paikattiin?
Masennukselta kuulostaa ja hyviä vinkkejä olet saanutkin.
Itsellä auttoi myös hormonaalisen ehkäisyn poisjättö. Vaikutuksen tunsi todella nopeasti (kuin verho olisi nostettu silmiltä), ja n. vuodessa tasoittui täysin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anhedoniaa, jota liitetään usein masennukseen. Toisaalta päihteet aiheuttavat mielenterveyden häiriöitä. Koska mielenterveyden hoito on farmakologista, ts. aivokemiaa pyritään muuttamaan lääkkeillä, pitää ensin hoitaa päihderiippuvuus tai päihdesairaus.
Päihdesairaudet ovat tunne-elämän sairauksia siinä missä syömishäiriötkin. Keskity siis tunne-elämäsi ongelmien ratkaisuun ja sitä kautta löydät tien pois anhedoniasta.
Päihteiden käyttöni ei siis ole viikottaista, mutta joka kk tulee juotua jotain. Muutos entiseen on huima kun ennen en juonut lähes lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masennukselta kuulostaa ja hyviä vinkkejä olet saanutkin.
Itsellä auttoi myös hormonaalisen ehkäisyn poisjättö. Vaikutuksen tunsi todella nopeasti (kuin verho olisi nostettu silmiltä), ja n. vuodessa tasoittui täysin.
Hienoa, että apu löytyi. Itse olen jättänyt hormonaalisen ehkäisyn vuosia sitten kun ei sopinut minulle. Eli mistään sellaisesta tämä ei voi johtua.
Vierailija kirjoitti:
Päihteiden käyttöni ei siis ole viikottaista, mutta joka kk tulee juotua jotain. Muutos entiseen on huima kun ennen en juonut lähes lainkaan.
Pohdi syitä miksi juot. Mikä on se tunnetila, jota juomisella pyrit korjaamaan? Pidä vaikka tunnepäiväkirjaa. Palaa takaisin niihin päiviin, jolloin olo ei ole ollut niin paha. Pohdi mikä sellaisessa päivässä oli, joka oli parempaa kuin se pimeys, jossa elät.
Vierailija kirjoitti:
Samaa olen tässä miettinyt viime aikoina, että kun tosiaan siinä käärinliinassa ei taskuja ole niin mitä sitten vaikka ehkäkentiesjoskus jotain itselle tärkeää tai merkityksellistä saavuttaisikin? Ei sitä mukaansa saa vaan se oli sitten siinä kun tyhjää potkaisee eikä ketään jälkeenpäin kiinnosta sitäkään vähää kuin nyt mitä joku eläessään sai tai teki.
Lisään vielä, etten käytä lainkaan alkoholia (en ole absolutisti, mutten viitsi yksikseni ottaa) ja harrastan liikuntaa/ulkoilua käytännössä päivittäin. Just eilen lenkillä näin jonkun paikallisen läheisyydessä humalaisia tupakalla ja ajattelin, että ehken he onkin realiteeteissa paremmin kiinni mitä itse olen ja ovat jo hyväksyneet, että aivan sama mitä tekee tai on tekemättä. Sen tyhjän saa pyytämättäkin.
Ainoa syy miksi juon on, että edes hetkellisesti kokisin ilon tunteita. Nykyisin tosin en edes niitä enää tunne alkoholin avullakaan, olosta tulee vaan entistä surkeampi. Läheiset ihmiset huomauttelevat vaan muuttuneesta ulkonäöstäni ja tämä satuttaa kun en pysty parempaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tuttua. Tosin nyt ikänaisena niihin on tottunut ja tietää, että talvikauden tullessa on odotettavissa pelkkää matalalentoa.
En käytä lääkkeitä mielialaani, vaan osaan nykyään myös ottaa irti tarpeettomuuden tunteestani. Hyväksyn sen, että tunnen oloni turhaksi ja tarpeettomaksi. Arjet kuluvat niin helpommin, kun annan tilaa itselleni kokea ne tunteet
Usein painetta tulee siitä, miten lähellä on ihmisiä tsemppaamassa ja keksimässä ratkaisuja. Istuin pitkään terapiassakin, joka ei johtanut tarpeettomuuden tunteen kanssa mihinkään. Tosin terapia myös auttoin elämään sen tunteen kanssa.
Väitän, että hyvin moni ihminen käy läpi samanlaisia tunteita etenkin talvikaudella. En inhoa talvea, harrastan silloin liikuntaa mielelläni, mutta osan meistä on pakko olla herkempiä pimeydelle. Kehomme tarvitsee valoa ja sen myötä kasvavaa energiaa. Käpyrauhanen aivoissamme nuukahtaa pimeässä ja vaikuttaa mielialaamme.
Älä ainakaan aseta itsellesi liikaa odotuksia, että pitäisi olla muuta.
Kiitos vertaistuesta. Minulla on se, että haluaisin älyttömästi harrastaa liikuntaa, mutta en vaan jaksa en kertakaikkiaan mistään saa sitä energiaa, että töiden jälkeen liikkuisin. Inhoan tätä pöhöttynyttä lihavaa itseäni.
Perusverikokeet ja ferritiini lääkärissä, jaksamattomuuteen voi olla ihan fyysinen syy, sen kun saa kuntoon niin voimat riittää elämöntapamuutokseen ja sitten mielialaani kohenee. Tiedän kokemuksesta. Luulin olevani vain uupunut, mutta verikokeessa näkyikin pientä vikaa jonka korjaamisesta lähti positiivinen kierre.
Saitko rautakuurin vai miten tämä paikattiin?
Sivusta kommentoin, että itse vedin ihan ominpäin tuollaisen 100pv kuurin rautaa ja kyllähän sen muutoksen fyysisessä olossa huomasi ja raudanpuute ei sinänsä edes mikään ihme ollut, mutta ei se rautalisä kyllä elämää yhtään merkityksellisemmäksi muuttanut.
Toisaalta jopa ärsyttää ja harmittaa vaan enemmän, että nyt jaksaisi ja olisi fiilistä yhteen jos toiseenkin juttuun, mutta ei niitä voi edelleenkään toteuttaa ja nyt tämä vihersiirtymän nostamien hintojen vuoksi vielä aiempaakin vähemmän.
Parempi ehken olisi ollutkin vaan jatkaa rautavajaisena joka ei edes jaksa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ainoa syy miksi juon on, että edes hetkellisesti kokisin ilon tunteita. Nykyisin tosin en edes niitä enää tunne alkoholin avullakaan, olosta tulee vaan entistä surkeampi. Läheiset ihmiset huomauttelevat vaan muuttuneesta ulkonäöstäni ja tämä satuttaa kun en pysty parempaan.
Haetko muiden hyväksyntää suorittamalla elämääsi? Ehkä tässä on parannettavaa. Pitkään jatkuessaan anhedonia voi johtaa mielenterveyden ongelmiin ja tässä vaiheessa voisi olla fiksua käydä juttelemassa asiantuntijoiden kanssa.
Päihdehuoltolain mukaan saat ilmaiseksi psykososiaalista tukea. Lain ensimmäisen luvun ja 7 pykälän mukaan myös läheisesi voivat saada ilmaiseksi apua samalla perusteella. Tällöin sinun kannattaa korostaa päihdeongelmaa, vaikka se ei mielestäsi tässä hetkessä ole keskeisin ongelma. Mielenterveyspuolelta saat pillereitä ja lämmintä kättä. Pillereiden NNT eli number needed to treat on noin 7, eli jos hoidetaan lumelääkkeellä ja masennukseen käytetyillä lääkkeillä 7 potilasta, saadaan yksi ihminen parannettua. Toisin sanoen, usko pillerin tehoon on lähes yhtä hyvä kuin pillerin sisältämä lääkeaine, joka aina tuottaa myös haittoja.
Alue: Aihe vapaa
Samaa olen tässä miettinyt viime aikoina, että kun tosiaan siinä käärinliinassa ei taskuja ole niin mitä sitten vaikka ehkäkentiesjoskus jotain itselle tärkeää tai merkityksellistä saavuttaisikin? Ei sitä mukaansa saa vaan se oli sitten siinä kun tyhjää potkaisee eikä ketään jälkeenpäin kiinnosta sitäkään vähää kuin nyt mitä joku eläessään sai tai teki.