Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Elämän merkityksettömyys
Jaksamaton
03.01.2023 |
En tiedä olenko jollain tapaa masentunut, mutta en saa iloa enää yhtään mistään mistä ennen sain. Kaikki harratukset ovat jääneet pois, tilalle tullut syömishimot sekä alkoholi. Miesystäväni kosketus on alkanut tuntumaan lähes vastenmieliseltä enkä kykene harrastamaan seksiä. Aamulla herätessäni ensimmäinen ajatus on selvitä tästä päivästä taas, en odota mitään enkä saa onnen tunteita mistään. Ainoat tunteet mitä tunnen on ärtymys sekä ajoittainen suru, itken enkä tiedä itsekään syytä miksi. Onko muita kenellä ollut tällaista?
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän tuokin tarkoitti..
Se voisi olla raskaudenkeskeytys. Joku voi masentua sen jälkeen, sillä se on kuitenkin vaikea asia.
Ei ole kyseessä sellainen. En ole koskaan aborttia tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tuttua. Tosin nyt ikänaisena niihin on tottunut ja tietää, että talvikauden tullessa on odotettavissa pelkkää matalalentoa.
En käytä lääkkeitä mielialaani, vaan osaan nykyään myös ottaa irti tarpeettomuuden tunteestani. Hyväksyn sen, että tunnen oloni turhaksi ja tarpeettomaksi. Arjet kuluvat niin helpommin, kun annan tilaa itselleni kokea ne tunteet
Usein painetta tulee siitä, miten lähellä on ihmisiä tsemppaamassa ja keksimässä ratkaisuja. Istuin pitkään terapiassakin, joka ei johtanut tarpeettomuuden tunteen kanssa mihinkään. Tosin terapia myös auttoin elämään sen tunteen kanssa.
Väitän, että hyvin moni ihminen käy läpi samanlaisia tunteita etenkin talvikaudella. En inhoa talvea, harrastan silloin liikuntaa mielelläni, mutta osan meistä on pakko olla herkempiä pimeydelle. Kehomme tarvitsee valoa ja sen myötä kasvavaa energiaa. Käpyrauhanen aivoissamme nuukahtaa pimeässä ja vaikuttaa mielialaamme.
Älä ainakaan aseta itsellesi liikaa odotuksia, että pitäisi olla muuta.
Kiitos vertaistuesta. Minulla on se, että haluaisin älyttömästi harrastaa liikuntaa, mutta en vaan jaksa en kertakaikkiaan mistään saa sitä energiaa, että töiden jälkeen liikkuisin. Inhoan tätä pöhöttynyttä lihavaa itseäni.
Oletko käynyt lääkärissä ja esim. verikokeissa? Taustalla voi olla kilpirauhasen häiriö, diabetes tai koronan jälitila. Työuupumus on yksi mahdollisuus.Alkoholinkäyttö ja masennus voivat pahentaa toinen toistaan. Näin ulkopuolisena ajattelen, että sinun olisi hyvä käydä puhumassa asioista ja samalla katsastaa fyysinen terveys. Vielä viimeisenä tuli mieleeni e-pillerit. Käytätkö niitä? Ne aiheuttavat joillekin oireilua.
En ole käynyt lääkärissä. Koronan sairastin, mutta oireet alkoivat jo ennen sitä. E-pillereitä en käytä. Lääkäriin menokin ahdistaa, mutta ehkä tämä tulisi selvittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keksisitkö jotain uutta sisältöä elämään, josta innostua. Onko jotain haavetta, mitä et ole toteuttanut?
Myönnän itsekin olleeni jossain määrin kyllästynyt elämääni ja työhön, josta en oikein välitä. Perustin yrityksen, jonka eteen olen tehnyt nyt vuoden töitä ja enää ei masenna. Käyn kyllä vielä vanhoissa päivätöissä, enkä yrityksellä vielä itseäni elätä, mutta on ollut ihanaa saada jotain sisältöä elämään, johon on paloa.
Voisko se olla opiskelu, uusi harrastus, yritys, uusi ala tai vaikka pidempi reissu tms. jota kohti lähtisi tavoittelemaan.
Näitä kun mietin niin jysjyttää vaan ajatus, että mikään ei kiinnosta. Kaikki tuntuu turhalta. Haluaisin tuntea taas innotuksen tunteen, sen kun suunnittelee jotain tulevaa innolla, sitä tunnetta ei ole ollut vuosikausiin.
Multa tuon kyvyn on vienyt sen tosiasian sisäistäminen, ettei ne aidosti itseä kiinnostavat asiat tule olemaan ikinä mahdollisia vaan ne jää ikuisiksi haaveiksi.
Ja noiden lisäksi ei sitten oikein mikään kiinnosta ja varsinkaan kun nuo asiat on sellaisia, että ne liittyy aikalailla kiinteästi sitten ihan kaikkeen muuhunkin.
Ne sellaiset "pikkujutut" kyllä elämässä jo on jotka tuo mielihyvää, mutta nuo suuremmat "perustukset" on ihan pielessä ja se sitten vetää ihan vinoon kaiken muunkin.
Aika moni kokee elämänsä aikana kausia, jolloin miettii onko elämä vastannut odotuksia. Puhutaan kolmenkympi tai keski-iän kriisistä. Niitä varmaan on eri ikäisillä. Moni joutuu toteamaan, ettei olekaan erityisen lahjakas tai suosittu tai menestyvä - sen kanssa on sitten vain elettävä. Elämä voi siiitä huolimatta olla mukavaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joku saa merkitystä työstä, joku urheilusta. Ei se työttömyys tarkoita merkitsemättömyyttä eikä yksinäisyyskään mutta riskit masennukseen ilman noita kasvaa.
Toki, mutta kummankaan poistaminen elämästä ei onnistu pelkällä omalla tahdonvoimalla tai päätöksellä vaan ne työt on edelleen yhtälailla silppua ja pätkää sikälimikäli niitä enää edes onnistuu saamaan. Reilusti keski-iässä taasen ei enää ole järkeä (mikäli se olisi edes mahdollista) alkaa opiskella jotain useammaksi vuodeksi. Millä rahalla sen elämisensä silloin kustantaa ja millä ajalla/rahalla ne opintolainat maksaa jos valmistuessa ikää alkaa olla +50 vee tai enemmän?
Ja ei ketään voi yhtään sen enempää itselle seuraksi pakottaakaan. Itseasiassa aivan kammottava ajatuksenakin.
Kiva sitten yksinäisenä pätkätyöttömänä yrittää löytää sitä merkitystä elämälleen ja ylipäätään elämäniloa kun se jo lähtökohtaisesti on hankalaa (mahdotonta) ilman työpaikkaa ja kavereita..
Ja tämäkään ei saisi masentaa, ehei, vaan sitä pitäisi silti olla maailman paras ja iloisin ihminen koska kuka sitä nyt edes tuttavissaan jotain epätäydellistä ihmisistä sietäisi. Saati että sellaisen töihin palkkaisi.
Vierailija kirjoitti:
Onko syynä vaihdevuodet?
Ei ole, olen kolmekymppinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten joku jo edellä ehdottikin, käy verikokeissa! Voi olla jokin vitamiininpuutos tai puutetta raudasta (mittauta myös ferritiini vaikka omalla kustannuksella, jos muuten ei onnistu!). Puutosoireet voivat olla ihan samanlaiset, moninaiset ja mutkikkaat kuin masennuksessa. Jos jokin puutos/vaje löytyy, osaat ryhtyä sitä korjaamaan. Esim. raudanpuutteen korjaaminen voi kyllä olla hidasta puuhaa (kuukausia), mutta pikkuhiljaa olo helpottuu ja jaksaminen & elämänilo palaavat. Omakohtaista kokemusta on.
Itsellä raudanpuutoksen paraneminen vaikutti ainoastaan fyysiseen oloon ja jaksamiseen. Elämäniloon ei ollut vaikutusta ja ennemminkin vaan sitä laskevasti kun olisi virtaa taas vaikka mihin, mutta ei minkäänlaisia mahdollisuuksia näiden asioiden toteuttamiseen.
Jos fyysinen olo paranisi niin uskoisin, että sitten saisin itseni liikkeelle, mutta nyt kertakaikkiaan kaikki veto veke.
Itselläni tuo itsensä "liikkeelle saaminen" ei auttanut mielentilaan mitenkään. Elämänilo on ja pysyy kateissa vaikka kuinka käy lenkillä/ulkoilee ja jaksaa käydä suihkussa ym ihan päivittäin sekä tehdä normaalia kotiruokaa einesten syömisen (tai syömättömyyden) sijaan.
Sitä vaan jaksaa taas tehdä ja suorittaa kuin robotti, mutta ihan yhtä tyhjää, merkityksetöntä ja ankeaa elämä on kuin ennenkin. Itseasiassa nyt on kuin jossain limbossa ja se oli jopa parempi ettei edes jaksanut tehdä mitään. Oli henkinen ja fyysinen oli ikäänkuin tasapainossa ja kaikki aivan sama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku saa merkitystä työstä, joku urheilusta. Ei se työttömyys tarkoita merkitsemättömyyttä eikä yksinäisyyskään mutta riskit masennukseen ilman noita kasvaa.
Toki, mutta kummankaan poistaminen elämästä ei onnistu pelkällä omalla tahdonvoimalla tai päätöksellä vaan ne työt on edelleen yhtälailla silppua ja pätkää sikälimikäli niitä enää edes onnistuu saamaan. Reilusti keski-iässä taasen ei enää ole järkeä (mikäli se olisi edes mahdollista) alkaa opiskella jotain useammaksi vuodeksi. Millä rahalla sen elämisensä silloin kustantaa ja millä ajalla/rahalla ne opintolainat maksaa jos valmistuessa ikää alkaa olla +50 vee tai enemmän?
Ja ei ketään voi yhtään sen enempää itselle seuraksi pakottaakaan. Itseasiassa aivan kammottava ajatuksenakin.
Kiva sitten yksinäisenä pätkätyöttömänä yrittää löytää sitä merkitystä elämälleen ja ylipäätään elämäniloa kun se jo lähtökohtaisesti on hankalaa (mahdotonta) ilman työpaikkaa ja kavereita..
Ja tämäkään ei saisi masentaa, ehei, vaan sitä pitäisi silti olla maailman paras ja iloisin ihminen koska kuka sitä nyt edes tuttavissaan jotain epätäydellistä ihmisistä sietäisi. Saati että sellaisen töihin palkkaisi.
Tunnen 50-vuotiaana uuteen ammattiin opiskelleita ja kymmenen vuotta ollut vielä töitä. Hyvin on mennyt. Yksi opiskelee parhaillaan. Pari vuotta sitten aloitti, kohta valmistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen harkinnut työelämästä pois jättäytymistä, koska voimavarani ovat niin lopussa, että työ vie kaikki energiani. -ap
Tätä ei kannata tehdä, työ voi pian olla ainoa asia joka pitää sinut kiinni normaalissa elämässä. Pahimmassa tapauksessa jäät sänkyyn etkä pääse enää ylös. Jos sinulla on työterveyshuolto niin käy siellä puhumassa olostasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen harkinnut työelämästä pois jättäytymistä, koska voimavarani ovat niin lopussa, että työ vie kaikki energiani. -ap
Tätä ei kannata tehdä, työ voi pian olla ainoa asia joka pitää sinut kiinni normaalissa elämässä. Pahimmassa tapauksessa jäät sänkyyn etkä pääse enää ylös. Jos sinulla on työterveyshuolto niin käy siellä puhumassa olostasi.
Olen myös miettinyt, että varmaan jäisin sängynpohjalle enkä enää nousisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikuttaa melko samanlaiselta mitä mulla on. Pääsen siitä välillä pois, kun näen ystäviä. Muun ajan on vaikea tehdä mitään. Suunnitelmia ei voi tehdä. Haluaisin, mutta ei ole sellaista mielialaa. Ja mitä enemmän jään makaamaan sitä huonommaksi olo muuttuu.
Mikä olisi hulluinta mitä voisit tehdä? Negatiivisesti? Entä positiivisesti?
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa melko samanlaiselta mitä mulla on. Pääsen siitä välillä pois, kun näen ystäviä. Muun ajan on vaikea tehdä mitään. Suunnitelmia ei voi tehdä. Haluaisin, mutta ei ole sellaista mielialaa. Ja mitä enemmän jään makaamaan sitä huonommaksi olo muuttuu.
Suunnitelmia ei nimenomaan voi tehdä, koska ei tiedä jaksaako. Saan kyllä voimaa ystävien näkemisestä, mutta välillä se näkemään lähteminen liian raskasta ja helpompi jäädä vaan.
Aiemmin mieltäni kohotti miesystäväni seura, ystävien/perheen näkeminen, urheilu, matkustelu,, uudet kivat vaatteet, kosmetologi/kampaaja käynnit, elokuvissa sekä ravintoloissa käyminen, juhlien suunnittelu jne. Nyt ei mikään, pääosin haluan viettää aikani yksin, että saan tarvittaessa itkeä ja kiukutella yksikseni.
Jos voisit saada mitä tahansa, niin onko sulla mielessä mitään sellaista, minkä voisit ajatella auttavan sinua?
Mitä tahansa.
Eihän tässä olekaan muuta merkitystä kuin lisääntyä. Olethan muistanut tehdä lapset? Jos et niin se voi olla syy merkityksettömyyden tunteeseen.
Alue: Aihe vapaa
Voi hyvin olla. Selviydyn perusarjesta, eli työt/syöminen/nukkuminen ja siinä ne.