Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Elämän merkityksettömyys
Jaksamaton
03.01.2023 |
En tiedä olenko jollain tapaa masentunut, mutta en saa iloa enää yhtään mistään mistä ennen sain. Kaikki harratukset ovat jääneet pois, tilalle tullut syömishimot sekä alkoholi. Miesystäväni kosketus on alkanut tuntumaan lähes vastenmieliseltä enkä kykene harrastamaan seksiä. Aamulla herätessäni ensimmäinen ajatus on selvitä tästä päivästä taas, en odota mitään enkä saa onnen tunteita mistään. Ainoat tunteet mitä tunnen on ärtymys sekä ajoittainen suru, itken enkä tiedä itsekään syytä miksi. Onko muita kenellä ollut tällaista?
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla että sulla on vaan tullut mitta täyteen sitä elämää millaiseksi se on tähän mennessä muodostunut? En siis meinaa, että olisi valinnut väärin (ainakaan tietoisesti) vaan juurikin enemmänkin ajautunut tuohon elämään sekä muiden/lähipiirin "ohjaamana" asioita sen kummemmin ajattelematta. Ei siis kukaan ole pakottanut mitään tekemään tai välttämättä edes suoraan mielipidettään sanonut, mutta se asenneilmapiiri ja sanaton viestintäkin ohjaa meitä paljon eikä sitä itsekään edes huomaa tulleensa ohjailluksi.
Ja nyt sitten kaikki on pielessä kun et olekaan (ollut) kuskin paikalla vaan elät elämää joka sinällään voi olla ihan mallillaankin, mutta ei vaan tunnu yhtään omalta? Aikansa sitä sietää kunnes tulee stoppi.
Mitä sillä on väliä, kuka on tilanteeseen "syyllinen", lähipiiri vai joku muu? Jos ei esim. enää voi saada omia lapsia, kun aika ajanut ohi, kun ei ole sopivaa kumppania löytynyt, niin mitä auttaa "syyllisten" etsiminen? Tai sen tajuaminen, ettei tää nyt oo sitä mitä haluan, kun ei sitä haluamaansa voi enää saada? Varsinkin, kun asian on tajunnut koko ajan, mutta se sopiva kumppani ei vain koskaan löytynyt, ei sellainen joka olisi sytyttänyt?
-eri
No ei kai tuossa syyllistä etsittykään? Usein vaan ihminen on onnellisin silloin kun on itse oman elämänsä "herra" ja ohjaa sitä omaan suuntaansa sekä tekee valintoja joiden takana voi ja pystyy seisomaan.
Eikä se tee muiden mielipiteistä/valinnoista mitenkään vääriä. Ne on ihan oikeita heille.
Jokaisella on oma elämänsä ja oikeus elää sitä omalla tavallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen haahuillut elämässäni tähän pisteeseen. Pitkään sinnittelin parisuhteessa, jossa haaveilin lapsista ja naimisiinmekosta yms. Erotessa tajusin suhde oli täysin epäkelpo ja nyt olen hukassa siltäkin osin kun en tiedä mitä oikeasti haluan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla että sulla on vaan tullut mitta täyteen sitä elämää millaiseksi se on tähän mennessä muodostunut? En siis meinaa, että olisi valinnut väärin (ainakaan tietoisesti) vaan juurikin enemmänkin ajautunut tuohon elämään sekä muiden/lähipiirin "ohjaamana" asioita sen kummemmin ajattelematta. Ei siis kukaan ole pakottanut mitään tekemään tai välttämättä edes suoraan mielipidettään sanonut, mutta se asenneilmapiiri ja sanaton viestintäkin ohjaa meitä paljon eikä sitä itsekään edes huomaa tulleensa ohjailluksi.
Ja nyt sitten kaikki on pielessä kun et olekaan (ollut) kuskin paikalla vaan elät elämää joka sinällään voi olla ihan mallillaankin, mutta ei vaan tunnu yhtään omalta? Aikansa sitä sietää kunnes tulee stoppi.
Mitä sillä on väliä, kuka on tilanteeseen "syyllinen", lähipiiri vai joku muu? Jos ei esim. enää voi saada omia lapsia, kun aika ajanut ohi, kun ei ole sopivaa kumppania löytynyt, niin mitä auttaa "syyllisten" etsiminen? Tai sen tajuaminen, ettei tää nyt oo sitä mitä haluan, kun ei sitä haluamaansa voi enää saada? Varsinkin, kun asian on tajunnut koko ajan, mutta se sopiva kumppani ei vain koskaan löytynyt, ei sellainen joka olisi sytyttänyt?
-eri
No ei kai tuossa syyllistä etsittykään? Usein vaan ihminen on onnellisin silloin kun on itse oman elämänsä "herra" ja ohjaa sitä omaan suuntaansa sekä tekee valintoja joiden takana voi ja pystyy seisomaan.
Eikä se tee muiden mielipiteistä/valinnoista mitenkään vääriä. Ne on ihan oikeita heille.
Jokaisella on oma elämänsä ja oikeus elää sitä omalla tavallaan.
Tietenkin "jokaisella on oikeus elää omalla tavallaan", tämä on ihan selvää. Niin selvää että kuulostaa lattealta hokemalta, enkä ole tuollaista itsestäänselvyyttä missään kiistänyt. Masentunut kyllä usein tietää, millaista olisi ihanne-elämä, tai ainakin millaista se olisi voinut olla, mutta ei ole voimia tai mahdollisuuksia päästä siihen. Itselläni fyysinen sairaus veti maton alta, kun vihdoin ja viimein olin pääsemässä pienen askeleen eteenpäin.
Nyt on kyllä tosi vaikea nähdä enää valoa tunnelin päässä, ja mahdollisuudet elämässä ovat huvenneet tähän loputtomaan rämpimiseen ja sairauden kanssa taistoon. Nyt en edes tiedä, mitä tavoitella enää, kun ne kaikki omat sydämen toiveet ja tavoitteet on revitty alas, sosiaalinen elämäkin mennyt sairauden myötä, vaikka kovasti haluaisin olla kykenevä ihmisiä enemmän näkemään. Se aika on kaukana takana, kun piti tehdä, mitä esim. vanhemmat painostavat, saati että olisi puolison kynnysmatto, jos sitä tarkoitat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla että sulla on vaan tullut mitta täyteen sitä elämää millaiseksi se on tähän mennessä muodostunut? En siis meinaa, että olisi valinnut väärin (ainakaan tietoisesti) vaan juurikin enemmänkin ajautunut tuohon elämään sekä muiden/lähipiirin "ohjaamana" asioita sen kummemmin ajattelematta. Ei siis kukaan ole pakottanut mitään tekemään tai välttämättä edes suoraan mielipidettään sanonut, mutta se asenneilmapiiri ja sanaton viestintäkin ohjaa meitä paljon eikä sitä itsekään edes huomaa tulleensa ohjailluksi.
Ja nyt sitten kaikki on pielessä kun et olekaan (ollut) kuskin paikalla vaan elät elämää joka sinällään voi olla ihan mallillaankin, mutta ei vaan tunnu yhtään omalta? Aikansa sitä sietää kunnes tulee stoppi.
Mitä sillä on väliä, kuka on tilanteeseen "syyllinen", lähipiiri vai joku muu? Jos ei esim. enää voi saada omia lapsia, kun aika ajanut ohi, kun ei ole sopivaa kumppania löytynyt, niin mitä auttaa "syyllisten" etsiminen? Tai sen tajuaminen, ettei tää nyt oo sitä mitä haluan, kun ei sitä haluamaansa voi enää saada? Varsinkin, kun asian on tajunnut koko ajan, mutta se sopiva kumppani ei vain koskaan löytynyt, ei sellainen joka olisi sytyttänyt?
-eri
Aloittaja ainakin oli kolmekymppinen ja kumppaniki löytyi, lapsia ei. Hyvin on aikaa. Ei noi lapset tai lapsettomuus liity kaikkeen.
Vierailija kirjoitti:
Ilmaisen työvoiman käyttäminen, oman alan töitä ei saa, työllistyminen muualle mistä saa rahaa on myös vaikeaa.
Ei ole varaa omistaa mitään. On ihana poikaystävä ja liikuntaharrastus joo, mutta vaikeaa haaveilla mistään tässä kohtaa. Vaan miehellä on merkitystä, ei millään muulla, hhmmm... Kuulostaa karulta.
Haaveilla kannattaa aina. Jos vaan pystyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omia elämän arvoja voi miettiä ja sitä sopiiko nykyinen elämä ja omat arvot yhteen. Pystyykö toimimaan arvomaailmansa mukaan.
(Arvoja voivat olla arvokkaat inhimilliset kokemukset, esim. luonto, musiikki, ystävyys, rakkaus, hetkessä eläminen, arvostukset, esim. tavaroiden, taitojen, terveyden, aseman arvostus, ihanteet, esim. rehellisyys, tasa-arvoisuus, elämän kunnioittaminen, klassiset arvot, esim. totuus, hyvyys, oikeudenmukaisuus, tai vaihtelunhalu, hedonismi, itseohjautuvuus, suoriutuminen, valta, turvallisuus, yhdenmukaisuus, perinteisyys, hyväntahtoisuus ym.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä tänään kuuluu?
Ei kauhean hyvää :( Täällä pohdisikelen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihdevuodet.
Itse olen 50+ ja tuntuu, että tämä elämä on niin nähty ja oikeastaan joutaisi jo pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toivottavati et ole pakottanut ketään kuolemaan.
Lisääntymällä.
Vierailija kirjoitti:
Käyn töissä, se on ainoa asia mitä enää jaksan tehä. Läheisiä ihmissuhteita on, mieheni lisäksi paljon ystäviä, mutta en jaksa heitä nähdä. Välillä harkitsen eroakin sen vuoksi etten vaan jaksaisi ylläpitää suhdetta, koen huonoa omatuntoa tästä vetelyydestäni, mutta en voi asialle mitään :(
Rukoile. Löydät taas itsesi. Paras keino ikinä.
Alue: Aihe vapaa
Ilmaisen työvoiman käyttäminen, oman alan töitä ei saa, työllistyminen muualle mistä saa rahaa on myös vaikeaa.
Ei ole varaa omistaa mitään. On ihana poikaystävä ja liikuntaharrastus joo, mutta vaikeaa haaveilla mistään tässä kohtaa. Vaan miehellä on merkitystä, ei millään muulla, hhmmm... Kuulostaa karulta.