Lue keskustelun säännöt.
Miten nämä 90- luvun puolivälissä syntyneet on kasvatettu, kun joka toisella on mielenterveysongelmia?
26.12.2022 |
Töissä ei jakseta käydä, mutta somettaa ja puunata itseään kyllä.
Kommentit (797)
Vierailija kirjoitti:
Vapaa kasvatus
Ei vaan välttelevän kiintymyssuhteen yleisyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään mt-ongelmat diagnosoidaan. Yhteiskunnasta on myös tullut paljon suurempaa tehokkuutta, joustavuutta, nopeutta, feikkaamista ja suoriutumista vaativa joten jos vähänkin on jotain painolastia lapsuudesta tippuu helposti kelkasta. Suunta on äärimmäisen huolestuttava, tätä ei todellakaan jollain pelkillä terapiatakuilla korjata.
Ei ole tullut, päinvastoin elämä on paljon helpompaa monessa mielessä, eikä mitään tarvitse tehdä jos ei huvita. Ja sitten kun tuohon mitään tekemättömyyteen kasvaa ja oppii, niin mitään ei myöskään jaksa tehdä.
Onko sulla mitään tietoa työelämästä?
Kun vielä -90 töissä oli yhteisöllisyyttä ja suht järkevä työtahti, tarvii nykyään tehdä ainakin kahden jollei kolmenkin henkilön työt ja työyhteisö on paljon raadollisempaa ja vihamielisempi.
Ehkä ne ysärilapset ovatkin senverran järkevämpiä etteivät suostu minimipalkalla mihin tahansa jolla ihminen ajetaan loppuun ja hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan some ja internet ovat vaikuttaneet paljon. Ennen oli ihan ok olla keskiverto, ihan nätti, ihan fiksu, ihan ok työpaikassa, eikä itseään voinut verrata kuin tuttuihin ja julkisuuden henkilöihin. Nyt melkein kenen tahansa opiskelu ja työhistoria löytyvät LinkedInistä ja perseen kuvat instasta. Tinderissä et kilpaile enää lähibaarin ja kaveriporukan kumppaniehdokkaista, vaan sulla on kymmeniä tuhansia kilpakumppaneita. Jatkuva kilpailu ja itsensä muihin vertaaminen syö sekä miestä, että naista.
Voi hyvänen aika. Minulla ei ole ollut Instagramia ikinä, enkä kaipaa sitä mihinkään. Olen työllistynyt hyviin töihin aina täysin ilman Linkkaria, enkä sitä aio ottaa tuon kaiken jakamisen pakon vuoksi. Kukaan rekrytoija ei ole myöskään ihmetellyt sen puuttumista.
Oikeasti - vakavat, vahvaa (!) lääkitystä vaativat ahdistuneisuushäiriöt eivät VOI olla niin yleinen ongelma kuin esimerkiksi tätä palstaa lukemalla saa kuvan. Sikäli olen ihmetellyt samaa kuin ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään mt-ongelmat diagnosoidaan. Yhteiskunnasta on myös tullut paljon suurempaa tehokkuutta, joustavuutta, nopeutta, feikkaamista ja suoriutumista vaativa joten jos vähänkin on jotain painolastia lapsuudesta tippuu helposti kelkasta. Suunta on äärimmäisen huolestuttava, tätä ei todellakaan jollain pelkillä terapiatakuilla korjata.
Ei ole tullut, päinvastoin elämä on paljon helpompaa monessa mielessä, eikä mitään tarvitse tehdä jos ei huvita. Ja sitten kun tuohon mitään tekemättömyyteen kasvaa ja oppii, niin mitään ei myöskään jaksa tehdä.
Onko sulla mitään tietoa työelämästä?
Kun vielä -90 töissä oli yhteisöllisyyttä ja suht järkevä työtahti, tarvii nykyään tehdä ainakin kahden jollei kolmenkin henkilön työt ja työyhteisö on paljon raadollisempaa ja vihamielisempi.
Ehkä ne ysärilapset ovatkin senverran järkevämpiä etteivät suostu minimipalkalla mihin tahansa jolla ihminen ajetaan loppuun ja hyvä niin.
No on mulla sen verran tietoa "työelämästä", että olen tälläkin hetkellä "työelämässä". Ihan yksityisessä pörssiyhtiössä ja hyvin jaksan tätä mieletöntä tahtia. Paska termi tuo "työelämä", jota hoetaan joka paikassa. Työssä käydään ja sitten mennään kotiin, se on kokonaisuutena elämistä eikä mitään työelämää ja arkielämää. Hyvä esimerkki miten joka asiasta tehdään vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyhävitrutus kirjoitti:
Olen juuri AP mainitsemaa sukupolvea. Ymmärrän, että vanhemmalla sukupolvella on hankala ymmärtää nuorten huolet, koska eivät ole kokeneet samaa. Mitä tähänastisesta aikuiselämästäni olen oppinut on se, että kyllä kaikki kurjistuu tavalla tai toisella.
- ei lupausta vakinaisesta töistä, minkä vuoksi perhe elämä, oma asunto tai muutkaan huvitukset eivät ehkä koskaan ole ajankohtaisia
- palkka ei ole noussut pätkääkään viimeiseen vuosikymmeneen
- koulutus on kuralla, leikkaukset ovat johtaneet siihen että koulut eivät kouluta työelämään riittävissä määrin
- saan olla varma, että hyvinvointiyhteiskunta tulee elämäni aikana päätökseen. Jos olen hengissä, niin työurani on valjastettu makselemaan valtavaa valtionlainaa, josta ovat päässeet nauttimaan lähinnä ne, jotka ovat haudassa kun maksun aika tulee
- meitä on vähän, muiden mielipiteet ja edut menevät tulevaisuutemme edelle
- työnteko ei luo vaurautta
- yhteiskunnalta ei mitään lupausta paremmasta, ei myöskään tukea
- jos leikkauksia tehdään, niin se tehdään meiltä. Tämä on ollut trendi jo pitkään.
- jos teen lapsia, ei yhteiskuntaa kiinnosta heidänkään tulevaisuus
- ihan vaan köyhyys ja puhdas vitutusYleisesti ottaen pidän vanhemman väen ylenkatsomista silkkana tietämättömyytenä: ovathan ne kehitysmaidenkin ihmiset typeriä ja laiskoja kun eivät mene töihin ja sijoita ja kulkevat surkeat vaatteet päällä kun prismassakin on nyt alennusmyynnit käynnissä.
Puhun paljon raha-asioista ja rahahan ei tuo onnea? Sanoi kuka? Se, jolla sitä rahaa on ja se joka sen on saanut helpolla. Tulkaahan aikuiset ihmiset kokeilemaan, miltä se elämä tässä päässä näyttää
Näitten lisäksi huoli maapallon tulevaisuudesta ja koko ajan lisääntyvä epävarmuus siihen liittyen. Mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan, koko ajan lisääntyviä ympäristökatastrofeja ja massoittain ilmastopakolaisia? Jos olisin parikymppinen ja lapseton, en tiedä uskaltaisinko enää tehdä lapsia. Entäs jos ei enää olekaan heille elämisen edellytyksiä täällä? Samaa tuskaa kokee kovin moni muukin nuori.
Lisäksi esim. noista ympäristöasioista on tämän ikäisten (n. 90-syntyneet) näkökulmasta puhuttu jo pitkään, jostain 2000-luvun alkupuolelta asti. Siitä asti siis suurinpiirtein, kun olivat teinejä eli ovat jotain jo maailmanmenosta ymmärtäneet. Keski-ikäisiä ja sitä vanhempia ei oikein tuntunut kiinnostavan silloin eikä kiinnosta nyt 10, 20 vuotta myöhemminkään vaan aika yleisesti edelleen pidetään nuorison hömpötyksenä kaikenlaisia ilmastohuolia. Iäkkäämpien ei olekaan tarvinnut kasvaa saman huolen ympäröimänä eikä ilmastoasiat ole vaikuttaneet tai tule vaikuttamaan heidän elämäänsä yhtä voimakkaasti, niin on helppoa tietysti itsekkäästi väheksyä ja naureskella samalla kun suunnittelevat seuraavaa etelänlomaa.
Se nuorten ilmastokapina näyttäytyy naurettavina, koska ovat samaan aikaan pahimpia kerskakuluttajia muiden rahoilla.
https://imageproxy.ifunny.co/crop:x-20,resize:640x,quality:90x75/images…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkaa tutua siltä, että masennuksesta ja muista mielenterveysongelmista on tullut nuorten ihmisten keskuudessa ihan muoti-ilmiö. En ymmärrä, mikä ihme on nyt saanut ihmiset oikein joukolla masentumaan. Onhan kautta aikojen ollut lamaa, työttömyyttä, asuntopulaa, köyhyyttä ja kun vielä kauemmaksi historiaan mennään, myös Suomi on ollut sodassa. Kuinka ihmiset ovat tätä ennen kuitenkin säilyneet ihan täyspäisinä ja masentumatta?
Kai ne -90 -luvun lapset on kasvatettu niin pumpulissa eikä heille ole saanut tuottaa minkään sortin pettymystä missään asiassa, että nyt pienikin vastoinkäyminen ajaa kerralla masennukseen eikä sitten millään jaksa lähteä kouluun, töihin tai minnekään.
Toisallta - hiljattain juttelin kuntosalilla nuoren naisen kanssa, joka on aina todella viimeisen päälle laittautunut ja kertoi käyvänsä salilla 4-5 kertaa viikossa treenaamassa, että hän on niin masentunut ja ahdistunut, että oli pakko laitta opiskelut jäihin. Jäin hiukan ihmettelemään tapausta....
Ikävä lukea täältä negatiivisia ja vähätteleviä kommentteja.
Olen syntynyt 1992 ja koko aikuisiän ollut töissä, kuten iso osa ystävistäkin. Mielenterveys on itsellä ja monella muullakin ollut koetuksella. Omat vanhemmat ei olleet ikinä läsnä, isä oli alkoholisti ja rahat aina loppu vaikka töitä painoivat. Mitään ei lapsena saanut, ellei ollut ihan pakko. Kai siitä mieli jotenkin vaurioituu.
Silti täällä reippaasti töissä käydään ja veroja maksetaan. Joka viikko pelkään, että romahdan henkisesti. Siksikin tuntuu pahalta, että vähätellään mielenterveysasioita vähätellään. Kyllä täällä kaikki yritetään.
Omista lapsista yritän pitää parempaa huolta kuin mitä itsestä on pidetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Remmillä kasvatettu. Pelon ilmapiiri jatkuvasti läsnä kotona.
- 1990 syntynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietittäessä omaa elämääni moni asia on vaikuttanut. Olin lapsena ujo ja kiltti. Kotona nuo jo kirjoittamani ongelmat. Sitten muutto väärään aikaan. Kiusaamista ja yksinäisyyttä koko nuoruus. Tämä jatkui pitkään. Varmisti olisin saanut jonkun diagnoosin esim paniikkihäiriöön tai ahdistukseen vaikeina hetkinä. En tosin saanut apua tai sitä itse osannut hakea. Kaikki jäi muutamaan keskusteluun esim terkkarin kanssa. Taistelin vaan eteenpäin. Nyt vuosien päästä olen voinut välillä huonosti. Unettomuutta ja ahdistusta. Menneisyyden jutut vaikuttavat. Jännitän paljon kaikkea ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Olen itsekin vähän kuin jokin erakko. Toisaalta kaipaa muiden seuraa, mutta ei enää osaa luontevasti jutella ja jännittää kaikkea. Tähän sitten työkokemuksen puute ja se etten ainakaan vielä omaa edes ammattia. Ehkä olen sitten heikko tapaus. Myönnetään se jos joku niin ajattelee niin saa ajatella. Tiedän sen, että moni kestää enemmän.
Et sinä ole heikko tapaus.
Näin ajattelee vain oikeiston edustajat, koska heille ihminen on vain ratas, jota pyörittää itselleen lisää rahaa.
Vasemmiston edustajat taas ajattelevat, että hyvin tienaavat valkoiset miehet ovat heille vain ratas, joiden työpanoksella voi nyhtää lisää ilmaista rahaa lemmikeilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niskasta kii kirjoitti:
Jos oikein asiaa puhutaan, niin ehdottomasti suurin syy sekä mielen että fyysisiin sairauksiin on väärä ravinto. Kannattaa jättää kaikki sokerit ja MYÖS hiilihydraatit pois, ne kun muuttuvat myös sokeriksi, joka aiheuttaa insuliiniresistenssin, joka puolestaan aiheuttaa 2-tyypin diabeteksen plus lukemattoman määrän muita tauteja ym.
Ketoruokavaliota noudattamalla pystyy jättämään kokonaan pois ison liudan lääkkeitä ja voi paljon paremmin. Lisäksi pätkäpaasto, aluksi vaikka 8/16 ja siitä pikkuhiljaa 4/20 sekä parin viikon välein 2 vuorokauden paasto, niin olet ihan eri ihminen vuoden päästä. Suurin osa sairauksista on hoidettavissa näin. Se on ihan itsestä kiinni.
Ruokavalio ja suoliston bakteerikanta on kyllä varmasti sellainen asia, jonka vaikutusta terveyteen vähätellään. On oikeasti olemassa ruokia, jotka aiheuttavat vetämättömän olon niin fyysisesti ja henkisesti, ja jos ruokavalio koostuu pääasiassa niistä, niin ongelmia on edessä. Onhan sitäkin tutkittu, että lievään masennukseen auttaa jo pelkkä säännöllinen ulkoilu raittiissa ilmassa ihan yhtä hyvin kuin lääkityskin. Siinäkin olisi miettimisen aihetta tälle kotona älylaitteella istuvalle ja liikuntaa kaihtavalle, masentuneelle sukupolvelle.
Vierailija kirjoitti:
Alkaa tutua siltä, että masennuksesta ja muista mielenterveysongelmista on tullut nuorten ihmisten keskuudessa ihan muoti-ilmiö. En ymmärrä, mikä ihme on nyt saanut ihmiset oikein joukolla masentumaan. Onhan kautta aikojen ollut lamaa, työttömyyttä, asuntopulaa, köyhyyttä ja kun vielä kauemmaksi historiaan mennään, myös Suomi on ollut sodassa. Kuinka ihmiset ovat tätä ennen kuitenkin säilyneet ihan täyspäisinä ja masentumatta?
Kai ne -90 -luvun lapset on kasvatettu niin pumpulissa eikä heille ole saanut tuottaa minkään sortin pettymystä missään asiassa, että nyt pienikin vastoinkäyminen ajaa kerralla masennukseen eikä sitten millään jaksa lähteä kouluun, töihin tai minnekään.
Toisallta - hiljattain juttelin kuntosalilla nuoren naisen kanssa, joka on aina todella viimeisen päälle laittautunut ja kertoi käyvänsä salilla 4-5 kertaa viikossa treenaamassa, että hän on niin masentunut ja ahdistunut, että oli pakko laitta opiskelut jäihin. Jäin hiukan ihmettelemään tapausta....
Jos itsetunto on niin huono että salille pitää laittautua viimeisen päälle niin en kyllä yhtään ihmettele että masentaa ja ahdistaa. Moni pitää kulissit viimeiseen asti pystyssä, et sinä näe tuon ihmisen elämästä kuin pienen murusen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään mt-ongelmat diagnosoidaan. Yhteiskunnasta on myös tullut paljon suurempaa tehokkuutta, joustavuutta, nopeutta, feikkaamista ja suoriutumista vaativa joten jos vähänkin on jotain painolastia lapsuudesta tippuu helposti kelkasta. Suunta on äärimmäisen huolestuttava, tätä ei todellakaan jollain pelkillä terapiatakuilla korjata.
Ei ole tullut, päinvastoin elämä on paljon helpompaa monessa mielessä, eikä mitään tarvitse tehdä jos ei huvita. Ja sitten kun tuohon mitään tekemättömyyteen kasvaa ja oppii, niin mitään ei myöskään jaksa tehdä.
Onneksi sinä jaksat valittaa palstalla. Moni mt-ongelmainen ei jaksa.
90-lukulaisten vanhemmat ovat 60-70-luvuilla syntyneitä ja äärimmäisen kovan kotikurin tuotosta. Näin keskimäärin. Ovat sitten menneet kasvatuksessa ehkä vähän toiseen ääripäähän. 90-luvun loppupuoli oli myös nopean vaurastumisen aikaa Suomessa ja lapsille haluttiin antaa kaikki mahdollinen oman kurjan lapsuuden jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen työelämässä yhä oleva on huomannut että se on muuttunut koko ajan leppoisammaksi.
Onko?
On, samoin opinnot. Ennen oli olemassa paljon enemmän tietoa asioista ja tekniikkaa oli kehittyneempää.
Ainakin Ammattikorkeakoulu oli muuttunut 15 vuodessa ihan vakavasti otettavasta koulusta leikkikouluksi. Suoritin ensimmäisen tutkinnon 2000-luvun alussa ja seuraavan 2014-17. Vaatimustaso oli tuossa ajassa romahtanut ja koulussa tarvitsi käydä vain vähän näyttäytymässä. 2000-luvun alussa pisimmät päivät olivat 8-19, nyt oli keskiarvona jotain 5-6 tunnin päiviä. Omaehtoinen opiskelu oli toki lisääntynyt, mutta ne itsenäisesti suoritettavat tehtävät olivat helppoja eivätkä oikeastaan edes vaikuttaneet numeroon mitenkään.
Vanhin tyttäreni on syntynyt -97 ja hän on kyllä ollut aina tasapainoinen, opiskellut, käy työssä, odottaa esikoistaan jne. Mutta jos mietin millaista oli olla pienen lapsen vanhempi 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, niin maailma muuttui vauhdilla. Siinä elettiin laman jälkeistä kiivasta nousua, kaikenlaiset vanhemmuusteemat tulivat tietoisuuteen, internet toi äärettömän määrän tietoa ulottuville, vähän myöhemmin some... työelämä muuttui rajusti lyhyessä ajassa säännöllisestä silpuksi, tahti kiihtyi, vaatimukset kasvoivat ja yhteisöllisyys romahti. Pakosti se näkyi lapsenkin arjessa. Maailmantaloudesta tuli aidosti avoin ja globaali Suomessakin ja se nosti materialistisia vaatimuksia.
En oikein tiedä miten tuo on lasten elämässä näkynyt, mutta ihan varmasti sellainen hektisyyden räjähdys on jälkensä jättänyt. Ja myös lapset ovat oppineet vaatimaan, niin hyvässä kuin pahassa, ehkä tulleet kovempaan maailmaan, missä individualismi menee yli yhteisöllisyyden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vapaa kasvatus
Ei vaan välttelevän kiintymyssuhteen yleisyys.
Ei ole enää ysärilasten ongelma, pikemminkin 70-luvulla, ehkä kasarin alussa, jolloin 40-50-lukulaisten lapset olivat pieniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen työelämässä yhä oleva on huomannut että se on muuttunut koko ajan leppoisammaksi.
Onko?
On, samoin opinnot. Ennen oli olemassa paljon enemmän tietoa asioista ja tekniikkaa oli kehittyneempää.
Ainakin Ammattikorkeakoulu oli muuttunut 15 vuodessa ihan vakavasti otettavasta koulusta leikkikouluksi. Suoritin ensimmäisen tutkinnon 2000-luvun alussa ja seuraavan 2014-17. Vaatimustaso oli tuossa ajassa romahtanut ja koulussa tarvitsi käydä vain vähän näyttäytymässä. 2000-luvun alussa pisimmät päivät olivat 8-19, nyt oli keskiarvona jotain 5-6 tunnin päiviä. Omaehtoinen opiskelu oli toki lisääntynyt, mutta ne itsenäisesti suoritettavat tehtävät olivat helppoja eivätkä oikeastaan edes vaikuttaneet numeroon mitenkään.
Ammattikoulut on pilattu viime vuosien uudistuksissa. Vielä kymmenisen vuotta sitten esimerkiksi amis oli yhtä suosittu vaihtoehto nuorille kuin lukio ja oikeasti ihan vaativa. Ammatilliseen koulutukseen tehtiin isoja leikkauksia kahden edellisen hallituksen aikana, ja se nyt vaan näkyy väkisinkin.
Vierailija kirjoitti:
Laman lapset, surullista
Lama oli ysärin alussa. Ysärin jälkipuolisko oli kovaa nousukautta.
Ei ole tullut, päinvastoin elämä on paljon helpompaa monessa mielessä, eikä mitään tarvitse tehdä jos ei huvita. Ja sitten kun tuohon mitään tekemättömyyteen kasvaa ja oppii, niin mitään ei myöskään jaksa tehdä.