Lue keskustelun säännöt.
Te naiset jotka ette halua omia lapsia niin mikä siihen on syynä?
Mitä vanhempasi ajattelee kun et jatka sukua?
Jos olisit halunut perustaa perheen etkä saanut lapsia niin mikä siihen johti?
Kommentit (5302)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.
Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.
Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.
Lapsettomuuden ongelmat realisoituu vasta myöhemmällä iällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.
Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.
Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.
Lapsettomuuden ongelmat realisoituu vasta myöhemmällä iällä.
Luettelepa nyt vaikka kaksi, kun puhuit monikossa.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.
Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.
Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.
Varjelkoon jos elämän sisältö olisikin kiinni lapsista!
Minkälaisen taakan se heidän harteilleen laittaisi, olla vanhempiensa tai ainakin äidin elämän sisältö!
Kukaan ei lapsiaan omista, he ovat itsenäisiä yksilöitä joilla on oikeus omaan elämään olematta mitään velkaa vanhemmilleen.
Minä olen pian kuusikymppinen yksineläjä ilman yhtäkään lasta, mutta miten sisältörikas elämä minulla on ollut ja on edelleen. Olen asunut kolmessa maassa Suomen lisäksi, nyt siis siinä kolmannessa.
Olen nähnyt ja kokenut valtavan paljon. Olen saanut ystäviä joiden kanssa olemme yhteydessä tänäkin päivänä eri puolilta maailmaa. Työni puolesta olen saanut matkustella, nyt korona -aikoina se jäänyt vähemmälle.
Olen nauttinut ja nautin vapaudestani, vanhuudenpäiviä varten on eläkevakuutus joka turvaa toimeentuloni. Minulla on vielä vuosia työelämässä enkä senkään jälkeen jää laakereillani lepäämään, silloin vasta mahdollisuudet oikein aukeavatkin.
En koe menettäneeni yhtään mitään ja mistään tästä en luopuisi. Jos olisin perustanut nuorena perheen ja jäänyt sitä pyörittämään; lapset hoitoon ja myöhemmin kouluun. Työstä kotiin ja äkkiä kauppaan ja ruokaa pöytään. Pyykinpesua, siivousta, niistää neniä ja vaihtaa vaippoja. Riitaa ja huutoa. Kaunaa ja syyttelyä. Sellaista sisältöä - ei kiitos minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.
Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.
Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.
Lapsettomuuden ongelmat realisoituu vasta myöhemmällä iällä.
Ympyrä sulkeutuu aina lopulta tähän: lapsi hankitaan omaksi vanhuudenturvaksi.
Kuinka "epäitsekästä"!
Halusin lapsen vielä 10 vuotta sitten, mutta maailman meno ahdistaa niin paljon, etten halua tehdä tänne lasta, joka mahdollisesti pääsee hengestään tai mielenterveydestään uussuomalaisten tekojen vuoksi. Suomi on pilalla eikä turvallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.
Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.
Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.
Lapsettomuuden ongelmat realisoituu vasta myöhemmällä iällä.
Mutta kuitenkin paljon vähemmän kuin lapsellisten ongelmat.
Vierailija kirjoitti:
Halusin lapsen vielä 10 vuotta sitten, mutta maailman meno ahdistaa niin paljon, etten halua tehdä tänne lasta, joka mahdollisesti pääsee hengestään tai mielenterveydestään uussuomalaisten tekojen vuoksi. Suomi on pilalla eikä turvallinen.
Itselläni 13- ja 16 -vuotiaat lapset ja molemmat päässeet jo tutustumaan ihanaan multicultiin. Toiselta vietiin takki puukolla uhaten ja toiselta vietiin reppu kun 7 mustapäätä ympäröivät hänet kavereineen. Molemmat käyvät terapiassa varmaan vielä pitkään kun traumatisoituivat ja pelkäävät kuolevansa. Tätä olen pelännyt oikeastaan siitä asti kun lapset syntyivät. Etsinkin töitä nykyään jostain turvallisemmasta kaupungista kuin Stadista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua synnyttää, se pelottaa enemmän kuin kuolema.
Lisäksi suvussa on paljon periytyviä sairauksia, olisi julmaa hankkia ne lapselle.
Maapallo ylikansoitettu muutenkin.
En jaksa huolehtia lemmikistä joten miten jaksaisin huolehtia lapsesta.
Suomen koulutuksen taso laskenut, enkä haluaisi lasta minkään katujengien uhriksi.
Onneksi tapasin vapaaehtoislapsettoman miehen, joka ei siedä lapsia :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusin lapsen vielä 10 vuotta sitten, mutta maailman meno ahdistaa niin paljon, etten halua tehdä tänne lasta, joka mahdollisesti pääsee hengestään tai mielenterveydestään uussuomalaisten tekojen vuoksi. Suomi on pilalla eikä turvallinen.
Itselläni 13- ja 16 -vuotiaat lapset ja molemmat päässeet jo tutustumaan ihanaan multicultiin. Toiselta vietiin takki puukolla uhaten ja toiselta vietiin reppu kun 7 mustapäätä ympäröivät hänet kavereineen. Molemmat käyvät terapiassa varmaan vielä pitkään kun traumatisoituivat ja pelkäävät kuolevansa. Tätä olen pelännyt oikeastaan siitä asti kun lapset syntyivät. Etsinkin töitä nykyään jostain turvallisemmasta kaupungista kuin Stadista.
Nyt vietiin taas mammojen älykkyyden osoitukset aivan uudelle tasolle. Ketju koskee vapaaehtoisen lapsettomuuden syitä, mutta mammeli pääsi taas paasaamaan r a s i s ti s ta ö y h ö t ys tään eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan halunnut. Ei ole ollut tarvetta lapsille.
outlander1960 kirjoitti:
Puhutaan tästä kun olet hylätyssä talossa missä ei käy ketään kun olet vanha ja ruma ja kaverilla ei enää hyödyt sinusta.
Mä voin muuttaa sit vaikka vanhainkotiin josta löytyy ikäistäni seuraa. Ei ole mitään halua tehdä lapsia niin en ole tekemässä niitä myöskään sen takia että voisivat hoivata minua vanhana :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syitähän on paljon, se on selvä. Jokaisen oma asia täysin.
Yksi ryhmä on kuitenkin ikuisesti teini-ikää viettävät egosentrisyyteen jämähtäneet fomoilijat. Ryhmä siinä kuin muutkin ryhmät.
Kyllä se teini-ikä loppuu ihan jokaisella riippumatta siitä lisääntyykö vai ei. Ymmärtäähän sen toki, että epäkiitollisia ruuhkavuosia verenmaku suussa suorittava mamma kokee tarvetta vähätellä toisen ihmisen mukavampaa elämäntyyliä.
Osui ja upposi näemmä. Tänään vielä jokunen tykkää Oak Barrell päivityksistäsi, kymmenen vuoden päästä ei enää kukaan. Me olemme silloinkin matkalla perheenä aivan kuten nytkin. Ikäihmisenä se vapaus sinulla sitten vasta koittaakin, kun et pääse edes sitä yhtä kynnystä yksiöstäsi pois.
Ottakaa lisää koiria.
Ottaa näemmä mammalla koville kun tänäkin aamuna on joutunut heräämään raatamaan perheen eteen seuraavaksi 18 tunniksi eivätkä ne kakaranperkuleet vieläkään osaa muuta kuin huutaa ja sotkea. Tottele eivät tietenkään myöskään. Ymmärrän, harmittaahan se!
No jaa. Mä heräsin kymmeneltä ja olen lähdössä tyttären kanssa kaupungille kiertelemään. Poika lupasi sillä välin siivota. Heistä tulee pyllynpesijöitä isoina, ehkä sinullekin. Lapset katsos kasvavat, eivätkä ole ikuisesti pieniä. Voihan se koville ottaa, kun huomaa, että omassa elämässä ei sitten lopulta ole mitään järjellistä pointtia.
Jos elämässä ei ole pointtia tai järkeä ilman lapsia niin olen kyllä surullinen sun puolesta. Mulla on ihana parisuhde, remontoitava talo ja 3 koiraa. En todellakaan jaksais lasta rääkymään tän keskelle :D
Tulevaisuudessa ihmiset eivät kuitenkaan itse synnytä lapsiaan. Ne kasvatetaan "hautomoissa", josta pariskunnat voivat sellaiset halutessaan hankkia, joten ennakoin jo sitä aikaa. Synnyttäminen on eläimellistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan pitänyt lapsista, joten ei ole koskaan ollut vauvakuumetta. Lisäksi kun katsoo nykyistä maailmantilannetta ja miettii millasessa maailmassa se lapsiraukka joutuisi elämään niin tuntuisi tosi itsekkäältä hankkia lapsia ihan vain suvun jatkumisen takia. Ainut mikä tässä on hieman sääli on että mun mies olisi varmsti aivan mahtava isä ja lapsella olisi myös maailman parhaat isovanhemmat. Hyvällä tuurilla lapsi saisi todella hyvät geenit ja varmasti hyvän kasvatuksen. Kuitenkin lasten tekeminen nyt kun maailmassa on jo valmiiksi liikaa ihmisiä tuntuu vaan moraalisesti väärältä, joten tuskinpa tulen koskaan lapsia hankkimaan.
Lasten teko maailmaan voitaisiin jo lopettaa. Ihmisiä on jo ihan riittävästi. Nytkään kaikkein elämä ei ole hääppöistä.
Väkivalta perheessä. Narsistinen äiti.
Pelkään, että olisin kuitenkin samanlainen äiti.
Ap, mikä syy sinulla on siihen, että et halua papukaijaa? Tai lemmikkirottia? Tai vaikka ravihevosta?
Ihminen ei tarvitse mitään syytä siihen, että ei tahdo jotain. Pikemminkin voisi kysyä syitä siihen, miksi tahtoo jotain. Tosin ei se tahtominenkaan yleensä mihinkään järkevään syyhyn perustu, tahtominen on vaan tunne.
Ja ei-tahtominen on sen tunteen puuttumista.
Ei sen ihmeellisempää.
P.S. Tämä ajatus siitä, että erityisesti haluttaisiin lapsia, on hyvin uusi. Ennen vanhaan kun ei ollut ehkäisyä, niitä vaan tuli, halusit tai et. Mitään lisääntymisviettiä ei ole eläimilläkään: on vain sukuvietti, joka käskee parittelemaan, eivät ne tajua mitä siitä seuraa. Kun penikat on syntyneet, vaisto ja hormonit sitten käskee niitä hoivaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.
Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.
Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.
Lapsettomuuden ongelmat realisoituu vasta myöhemmällä iällä.
Ympyrä sulkeutuu aina lopulta tähän: lapsi hankitaan omaksi vanhuudenturvaksi.
Kuinka "epäitsekästä"!
Lisäksi tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää, että omat huolet ja tarpeet eivät välttämättä ole muilla samanlaisia. Sitten olet yksin - kyllä, pidän siitä nyt enkä näe, miksi muuttuisin vanhemmalla iällä. Samoin kuin joitakin korona-aika on ahdistanut ja joitakin ei. 2 vuotta kotona pääosin ilman ihmiskontakteja? Huh, miten vapauttavaa. En koe jääneeni mistään paitsi (sori).
Sitten mitä pärjäämiseen tulee, moni ihminen on melko itsenäinen aikuisiällä ja on tullut oltua myös sairaana tai toipilaana ilman apuja. Eihän se koskaan kivaa ole, mutta selvitty joten kuten. Se ei ole pelko, että miten sitten pärjää, kun tietää että usein pärjää ja jos ei pärjää, ei sekään ole mukavaa että sitoo läheiset holhoamiseen kun ei itse enää edes tajua mitään ja kunnon läsnäoloa ei ole puoleen tai toiseen. Siinä sitä vasta moni kipuileekin. Läheisestä tulee vieras, taakka. Luopumaan joutuu jo kun toinen on vielä täällä. Ei riitä oma aika ja sitten uskotellaan itselle, että kyllä sillä omalla vanhemmalla on siellä ihan hyvä hoito. Tietenkin monet eivät kauheasti edes jaksa välittää ja kaikki yhteisöllisyys on tarveharkintaista puhetta ylipäänsä.
Monenlaista nähnyt ja noissa puheissa on hirveästi idealismia sekä ihan tyhmyyttä, ei vakuuta sitä vähääkään. Ja monesta asiasta joka naamioidaan epäitsekkyydeksi tai välittämiseksi, paljastuu ettei niihin kovin aidosti edes kyetä. Ollaan niin minäkeskeisiä, että voidaan itselle selittää oma etu muiden eduksi. Se mikä palvelee itseä, palvelee myös aina muita, koska kaikki katsotaan itsen kautta. Moni ei pysty edes samastumaan lapsiinsa ja näiden erilliseen kokemusmaailmaan.
Minä en pitänyt muista lapsista edes silloin, kun olin itse lapsi. Itse asiassa en pidä edes muista ihmisistä, mieheni poislukien.
Lapsetkin on ihmisiä, mikä monelta tuntuu unohtuvan.
Jos olisin itse saanut valita, olisin mieluusti jättänyt syntymättä. Ei kai siinä oikeastansa muuta ole. En varsinaisesti pidä lapsista, eikä mulla ole mitään paloa puskea omia geenejäni eteenpäin.
Lapsista on niin paljon huolta, vaivaa ja rahanmenoa, että ennemmin kysyisin, mitkä ne hyvät puolet on.