Lue keskustelun säännöt.
Te naiset jotka ette halua omia lapsia niin mikä siihen on syynä?
Mitä vanhempasi ajattelee kun et jatka sukua?
Jos olisit halunut perustaa perheen etkä saanut lapsia niin mikä siihen johti?
Kommentit (5302)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.
Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.
Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.
Kyllä saa, se on ihan totta.
Mutta se vaatii loputonta aktiivisuutta itseltä. Kaikista ei siihen ole. Lasten kanssa on ns. välttämätöntä touhottaa edes jotakin. Kun vanhenet, alkavat lastenlapset käydä kylässä ja näin tuovat mukavan jatkumon elämän aktiivisuudelle. Viimeistään Eläkeiässä kaverit vähenevät poikkeuksetta, usein jo aiemmin.
Ahaa, eli jos ihminen ei kykene olemaan itseohjautuva, tarvitaan lapsia tuomaan sisältöä elämään?
Miten surullista niille lapsille. Mamma ei kykene edes itseään ohjaamaan, joten tehdään mukuloita ajankuluksi.
Miten ihminen, joka ei kykene pitämään rotia itselleen, voi kuvitella kykenevänsä tekemään sitä muille? Ts. kasvattamaan?
Lastenteossa pitäisi olla joku sama sääntö kuin parisuhteessa. Älä pariudu, ellet osaa olla onnellinen yksinkin, ja jos et osaa olla onnellinen ja toimelias ilman lapsiakin, ÄLÄ tee niitä.
Ei niiden muiden ihmisten ole tarkoitus olla meidän huvipuistoja tai turvariepuja.
Kammottavaa ajatella aikuista äiti-ihmistä, joka ei kykene elämään mielekästä elämää ihan itsekseen, omia asioitaan toimitellen.
Lapsia ei tehdä aikaa kuluttamaan. Huomaat lasten tuoman sisällön elämääsi ja sen positiivisen vaikutuksen vasta sitten kun elämä alkaa olla ehtoopuolella.
Itse olen 50v ja olen miettinyt tätä asiaa paljon viime aikoina. On kiva kun joulunpyhinä on talo täynnä porukkaa ja lähes kaikki lomat vietämme edelleen yhdessä reissatessa milloin missäkin. Tietysti tämä vaatii hyvät välit eikä sekään kaikilta onnistu vaikka olisi kuinka monta lasta tehtynä.
Lainaamani mamma juuri väitti, että lapsia tehdään että on joku syy touhuta, kun itsekseen ei osaa. Lue koko lainausketju ennen vastaamista.
Minä olen 44, ja vietin joulun miehen kanssa kahden mökillä. En todellakaan tahtonut vanhempieni luo, missä oli "talo täynnä porukkaa".
En myöskään missään tapauksessa halua reissata porukalla. Harrastusreissut kaveriporukalla on juuri ja juuri siedettäviä, sielläkin tosin olen omissa oloissani niin paljon kuin ikinä mahdollista.
Katsos kun osa meistä on itsenäisiä ihmisiä, jotka eivät kaipaa ihan koko ajan jotakuta silittämään päätään.
Kuulostaa muutenkin siltä, että olet epäonnistunut vanhemman tärkeimmässä tehtävässä: et ole osannut kasvattaa lapsistasi itsenäisiä olentoja, etkä ole osannut päästää irti. Aikuisilla lapsilla pitäisi olla parempaa matkaseuraa kuin oma äiti.
Vaikutat mukavalta ja herttaiselta vaimolta. Miehesi on onnenpekka kun on saanut sinut itselleen. Onnea elämänvalinnoillesi :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.
Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.
Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.
Lapsettomuuden ongelmat realisoituu vasta myöhemmällä iällä.
Missä iässä ja mitä ne ongelmat on? Minulla on kaksi hieman alle ysikymppistä sukulaistätiä, joilla ei ole lapsia. Ja jotka eivät asiaa myöskään harmittele, vaikka heille se on varmasti ollut haastavampi valinta kuin minulle ottaen huomioon miten maailma on muuttunut. Onko heillä siis ihan kohta odotettavissa tämä ongelmien realisoituminen?
Ovat poikkeus sääntöön tai vanhan kansan mukaan tyytyneet osaansa eivätkä valita. Tai sitten heillä on loputon määrä sukulaisia ja heidän lastenlapsiaan jotka käyvät viihdyttämässä.
Itselläni on yksi täti, 75v ja hän on kovin yksinäinen. On yksi lapsi mutta ollut vankilassa puolet elämästään eikä pois pääse ennenkuin äidistä aika jättää. Säälin häntä. Itselläni on myös 2 viiskymppistä kaveria joilla ei ole lapsia. Toinen harrastaa ja käy koko ajan jossain, saa sitä kautta sisältöä elämään. Toisella ei ole mitään kodin ulkopuolista elämää, olen hänen ainoa kontaktinsa kodin ulkopuolelta. Aviomies hänellä on. Näissä kahdessa ero konkretisoituu siten, että tämä aktiiviurheilija kertoo aina mitä kaikkea on tehnyt ja on positiivinen. Toisen elämä on kurja ja omat vierailuni heillä ovat lähinnä huolien kuuntelua :(
Eli koska lapsen hankkinut tätisi on yksinäinen, täytyy myös toisen lapsettomien sukulaisten olla? Vai mitä ajoit takaa? Sitten taas vertailusi lapsettomista ystävistäsi, toinen on positiivinen ja toinen ei. Toinen aktiivinen ja toinen ei. Toisella sisältöä elämässä ja toisella ei.
Voimme päätellä, että jokaisen elämä on omanlaisensa. Todistit itse, etteivät em. seikat riipu mitenkään perhestatusteksesta, vaan yksilöistä. Voi olla mitä vaan, vaikka on lapsia. Voi tulla mitä vaan vaikka ei ole. Juurikin näin. Kumpikaan tilanne ei ole tae mistään.
Lisäisin tähän, että toisen mielestä sisällyksetön elämä voi olla eläjänsä mielestä hyvinkin rikasta. Äärimmäisenä esimerkkinä vaikkapa vakavasti vammautuneet, jotka kykenevät silti elämään mielekästä elämää.
Tai minä, vela, jonka elämä voi ulospäin näyttää kammottavan tylsältä. Kykkii vaan kotona tai rämpii metsissä etsien jäkäliä ja sammalia. Satun harrastamaan jäkäliä ja sammalia, ne ovat minulle lähes pakkomielteisen kiinnostuksen kohde. Minulle olisi merkittävästi tylsempää olla lähes kenen hyvänsä ihmisen seurassa kuin yksin metsässä kartoittamassa alueen jäkäliä. Yhdenkään lapsen seura ei kiinnostavuudeltaan vedä tälle vertoja missään määrin.
MINÄ kuitenkin ymmärrän, että läheskään kaikkia eivät sammalet ja jäkälät kiinnosta, joten en tätä heille tuputa, enkä ihmettele netissä, miksei kaikki konttaa pöpeliköissä ja täytä kotiaan sammalterraarioilla.
Siinä missä mammat eivät voi käsittää, että elän omannäköistä, minulle mielekästä elämää. Ei, kyllä minunkin pitäisi tehdä lapsia tai vähintään antaa vedenpitävä selitys, miksi en tee niin. Kyllä mamma tietää parhaiten, miten muiden tulee elää!
Toivottavasti ne ovat vähän ymmärtäväisempiä lapsiparkojensa suhteen. Niillehän voi syntyä tällainen sammalharrastaja, mikä pettymys varmaan minäkin olisin tämän ketjun äideille.
Ei vaan ole kiinnostanut. En ole koskaan haaveillut lapsista tai että sitten "lapsen kanssa tehdään yhdessä sitä tai tätä" yms. Mikään perheidylli ei ole kuulunut suunnitelmiin tai haaveisiin. Oma ydinperheeni oli onnellinen, ja vanhempani ovat edelleen naimisissa, eli ei johdu omista "huonoista" lapsuuden kokemuksista. Ehkä päinvastoin, kotoa ei ole koskaan painostettu elämässä mihinkään suuntaan, ei ole odotettu, että toteuttaisin jotakin kaavaa (ehkä yliopisto-opintoja lukuun ottamatta).
Tai no, jos olisin voinut saada perinteisen "vaimon", eli mies hoitaisi lapset ja kodin kuten naiset ovat perinteisesti tavanneet hoitaa, niin ehkä sitten lapset olisivat kiinnostaneet eri tavalla. Elämänkokemukseni (45 v.) perusteella en usko hetkeäkään, että yksikään mies kantaisi puolet vastuusta käytännössä. Hyvin usein ajattelen, että onneksi en ole lapsia tehnyt, ja nyt on jo myöhäistä, joten olen turvassa.
Sen enempää kommentoimatta ihmisten lisääntymishaluja, ihmisten yksinäisyys ja varsinkin ikäihmisten sellainen on iso ongelma. Viime aikoina on pyörinyt paljon aihetta koskevia mainoksia tvssä.
https://www.elakeliitto.fi/tietoa/ikaantyneen-mielenterveys/ikaihmisten…
Monelle meistä yksinäisyys ei ole taivaan lahja niinkuin esim. palstailijoille.
Vierailija kirjoitti:
Sen enempää kommentoimatta ihmisten lisääntymishaluja, ihmisten yksinäisyys ja varsinkin ikäihmisten sellainen on iso ongelma. Viime aikoina on pyörinyt paljon aihetta koskevia mainoksia tvssä.
https://www.elakeliitto.fi/tietoa/ikaantyneen-mielenterveys/ikaihmisten…
Monelle meistä yksinäisyys ei ole taivaan lahja niinkuin esim. palstailijoille.
Suurin osa näistä yksinäisistä taitaa olla ihan lapsellisia ihmisiä. Vapaaehtoinen lapsettomuus kun ei ollut valtavirtaa silloin, kun nämä olivat lisääntymisiässä. Mieheni mummullakin oli samassa kaupungissa 5 lasta ja 12 lastenlasta, joku kävi ehkä kerran viikossa katsomassa sitä.
Yksinäisyys on oikeastaan väistämätön seuraus siitä, että elää niin vanhaksi että toimintakyky heikkenee liiaksi ja kaverit ovat kuolleet. Toimelias vanhus ei ole yksinäinen, oli lapsia tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.
Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.
Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.
Miksi lapsettomia haukutaan itsekkäiksi, kun lapsia hankitaan siksi, että halutaan sisältöä elämään? Eikö se (ja monet muutkin syyt) ole itsekkäitä syitä? Aika harva oikeasti hankkii lapsen ensisijaisesti siksi, että Suomen valtiolla riittäisi tulevaisuudessa tunnollisia veronmaksajia. Halutaan sitä pepunpyyhkijää vanhuudessa, halutaan nostaa omaa statusta, halutaan toteuttaa itseä, elämä on tyhjää muuten, oman egon jatkeeksi yms
Haluaisin vain, että tuo perätön oletus lapsettomien suuremmasta itsekkyydestä haudattaisiin. Sekä lapsettomat että lapselliset ovat itsekkäitä JA epäitsekkäitä. Päinvastoin, lapsettomaksi päätyminen koska ei voi tarjota lapselle sitä elämää mitä tämä ansaitsisi, ei voi olla itsekäs valinta.
Kaikkien olisi syytä pohtia kunnolla, miksi lapsia hankkii ja onko rahkeita heidän kasvattamiseensa, ennen kuin sen tekee. Muissa asioissa tuetaan päätösten pohdintaa rauhassa monelta eri taholta, mutta lapsia hankkiessa suositaan jostakin syystä edelleen maagista ajatusta, että kyllä kaikki järjestyy ja päinvastoin, ryhdytään lastentekoon jopa siksi, ettei myöhemmin kaduttaisi. Ikään kuin varmuuden vuoksi. Haloo, siinä luodaan uusi tietoinen ihmiselämä tälle pallolle seuraavaksi n. 90 vuodeksi. Ei lasten kuuluisi olla meidän itsensätoteuttamisprojekteja.
Olet yksinkertainen. Ei lapsia hankita siksi että saataisiin sisältöä elämään. Evoluutio ja luonnon laki sanelee vauvakuumeen yms. siihen liittyvät. Harva meistä hankkii lapsia loputtomasti asian plussia ja miinuksia punniten
. Toki toivon itsekin että näin olisi, eikä yhteiskunnan tarvitsisi esim. kantaa seurauksia narkomaanien ja alkoholistien lapsista.
Narkomaaneilla ei välttämättä vauvakuumetta, vain hieman hämärät muistikuvat siitä illasta, kun ilman vauvakuumetta on harrastettu seksiä. Lapsia tulee myös ilman vauvakuumetta jos harrastetaan seksiä ilman ehkäisyä. Näin esim. monilla miehillä. Mutta syntyykö vauvakuume tiedostamatta siitä, että tarvitsee sisältöä elämään? Miten voit kiistää tämän? Koska kaikilla seksiä harrastavilla sitä ei ole ja todella paljon tosiaan käytetään ehkäisyä siihen verrattuna, että seksin tarkoitus olisi vain johtaa lisääntymiseen.
En vain näe että lapset tekisivät minua onnelliseksi. Olen nyt jo hyvin onnellinen ja elän täyttä elämää mihin on jo mahtunut paljon kokemuksia ja olen oppinut paljon. Olen riittävä näin sekä haluan olla vapaa ja toteuttaa itseäni edelleen. Jos lapsia tulee, niin sen jälkeen kaikki alkaa pyörimään heidän ympärillään. Ihan kuin se olisi sitten siinä. Näin minä sen koen ja olen nähnytkin. Rahaa palaa, parisuhde muuttuu sekä omat jutut jää helposti unholaan. Meillä on lapsena ja nuorena unelmia ja toiveita. Haluamme ne toteuttaa kun täällä ollaan vielä. Jos lapset olisivat vähemmän riippuvaisia ja rahaa tulisi niin asia voisi olla toisin... Ehkä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.
Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.
Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.
Lapsettomuuden ongelmat realisoituu vasta myöhemmällä iällä.
Ni millä helvetin tavalla.
Olipa yllätys, että tämäkin ketju alkoi nopeasti mennä morkkaamiseksi puolin ja toisin. On se kumma, että ei osata kunnioittaa yksilön valinnanvapautta. Jokainen tekee elämästään sellaisen, mikä itseä miellyttää. Luojan kiitos meistä on moneksi. Kuvitelkaapa millaista tämä touhu olisi, jos jokainen tavoittelisi samoja asioita? Sellaisessa maailmassa ei olisi miellyttävä elää.
Omasta mielestäni lapset on söpöjä, mutta hirveitä energiasyöppöjä, joita en kovin kauaa jaksa. En todennäköisesti tule koskaan hankkimaan lapsia, syitä on kymmeniä. Kaveripiirissäni on paljon vapaaehtoisesti lapsettomia, mutta myös perheellisiä. Sulassa sovussa me eletään. Minä autan välillä perheellisiä sisaruksia ja kavereita, jotteivät raukat uuvu työtaakan alle. Ja kyllä, lasten kasvatus on kovaa työtä, joka aika usein varsinkin vauvavuosin lankeaa naiselle. Ei sitä kannata liian ruusunpunaisin lasein haaveilla perhearjesta, vaan miettiä realistisesti riittääkö voimat ja kiinnostus moisen ruljanssin pyörittämiseen.
Itsellä ei riitä. Päivä kaksi lapsenvahtina ja olen aivan loppu. Palaan kiitollisena omaan rauhalliseen elämään, jossa kukaan ei vaadi loputonta huomiota ja huolenpitoa. Saan tehdä mitä haluan, hiljaisuudessa. Lisäksi, nykyään työelämä on niin vaativaa, että kenellä riittää jaksaminen kahteen vaativaan työhön? Perheen pyörittäminen on se toinen työ. Minä arvostan vapaa-aikaani liikaa, jotta täyttäisin senkin työllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väkivalta perheessä. Narsistinen äiti.
Pelkään, että olisin kuitenkin samanlainen äiti.
Erilaiset pelot ohjaavat paljon ihmisten tekoja. Ammatinvalintaa yms. Ei haeta lääkikseen koska en ehkä pääsisi kuitenkaan sisään ja yritykselleni naurettaisiin.
Ei tehdä lapsia, koska ehkä olisin yhtä huono äiti kuin omanikin.
Ja tämä on jotenkin huonompi kuin se, ettei narsistisella äidillä ole pelkoja ja hän rappaa menemään muiden kustannuksella? No, ainakaan ei antanut pelkojen rajoittaa, tai minkään muunkaan vastuullisen, inhimillisen tai järkevän. Katotaan mitä tulee, ei jäädä murehtimaan hei. Muut kyllä maksaa laskun kun sen aika tulee.
En ole ikinä halunnut lapsia ...mistå johtuneen .
En kai ole emo tyyppiä🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun saimme aikanaan lapsen (joka oli monelle tuttavapiirissä yllätys), huomasin joiltakin kollegoilta ympärillä hieman vahingoniloisia reaktioita. Ilmeisesti he olettivat minun tipahtavan täysin pois kuvioista ja menettävän urani, puhumattakaan kreisimahtavista bailutilaisuuksista tai työmatkoista. Pari vuotta keskityin aika pitkälti lapsen hoitoon, minkä jälkeen riitti intoa palata töihin. Ja kappas vaan, sillä innolla porskutin kauas ohi näistä ikibailaajista, jotka junnaavat edelleen urallaan tärkeilemässä siinä missä olivat vuosia sitten, heitäkin on vuosi vuodelta vähemmän. Tilaisuuksiin ja työmatkoihin pääsen osallistumaan edelleen niin paljon kuin sielu sietää (kiitos tasa-arvon), tosin nykyään ne tuntuvat vähän tyhjänpäiväisiltä ja jo nähdyiltä.
Joopajoo. Velat eivät ole ikibailaajia kenenkään muun kuin katkeran mamman mielikuvituksessa. Sinä raukka osaat köyhässä mielessäsi kuvitella vain kaksi elämäntyyliä: lapsiperhe-elämä ja holtiton biletys ja koska veloilla ei lapsia ole, heidän täytyy mielestäsi olla keskenkasvuisia bilettäjiä.
Sääliksi käyt.
Varmasti on kaikenlaisia veloja, mutta tämä on kokemus tuttavapiiristä ja nimenomaan ammattiini liittyvästä porukasta. Myös "lapsiperhe-elämää" voi elää aika laajalla skaalalla, kun veloilla sen sijaan tuntuu olevan hyvin mustavalkoinen kuva vanhemmuudesta, tyyliin se farmariauto, vaippoja ja kultainen noutaja. Tutuilla elämäntapojen erilaisuus keskenään on vaihtelevampaa niillä kenellä on lapsia, kuin niillä kenellä ei ole. Tämä on siis kokemus omasta kuplasta, ei mikään hyökkäys ketään kohtaan. Puolestani ne kollegat saavat jatkaa haluamallaan tiellä, toin vain esiin sen heidän asenteensa, jossa kuvittelivat meidän lisääntyneiden jäävän jostain paitsi.
Aloittaja toki kysyy syytä miksi ei halua lapsia, mutta totean nyt senkin, että aina välillä huvittaa, kun kuvitellaan, että jos ihmisellä ei ole lapsia niin tähän on vain yksi syy, esim. ei ehdottomasti halua lapsia tai ei ole niitä onnistunut saamaan. Itse en ole ollut lapsenhankinnasta kiinnostunut, mutta jos sopivassa lapsenhankintaiässä (noin 15 vuotta sitten) olisi ollut sopiva parisuhde, niin ehkä lapsia olisi tullut hankittua. Etenkin jos mies olisi niitä kovasti halunnut. Parisuhteeni tuolloin oli kuitenkin vaikea, sillä mies oli jollakin tavalla epävakaa, ja olen kiitollinen, etten hänen kanssaan mennyt lapsia saamaan. Sopivan, tasapainoisen miehen tapasin sitten myöhemmällä iällä, miehellä oli useita lapsia jo entuudestaan ja molempien iän puolesta lapsen yrittäminen olisi vaatinut varmasti lapsettomuushoitoja, joten ei kiitos, kun erityistä "himoa" lapsen kasvattamiseen ei ole. Eli haluan vain muistuttaa, ettei asiat ole niin yksioikoisia, että toiset ehdottomasti haluavat lapsia, ja toiset ehdottomasti eivät...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on lapsia, mutta en ole ikinä ymmärtänyt, miksi siihen pitäisi olla joku syy, jos ei halua tai haluaa lapsen/lapsia. Etenkään sitä en ymmärrä, miksi pitäisi olla joku sellainen syy, jonka voisi ja haluaisi kertoa jollekin satunnaiselle utelijalle, tai edes omalle äidilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.
Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.
Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.
Lapsettomuuden ongelmat realisoituu vasta myöhemmällä iällä.
Mutta kuitenkin paljon vähemmän kuin lapsellisten ongelmat.
Tässä viestissä ei ole päätä eikä häntää. Mulla ei mitään ongelmia. Kaikinpuolin hyvä elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.
Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.
Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.
Kyllä saa, se on ihan totta.
Mutta se vaatii loputonta aktiivisuutta itseltä. Kaikista ei siihen ole. Lasten kanssa on ns. välttämätöntä touhottaa edes jotakin. Kun vanhenet, alkavat lastenlapset käydä kylässä ja näin tuovat mukavan jatkumon elämän aktiivisuudelle. Viimeistään Eläkeiässä kaverit vähenevät poikkeuksetta, usein jo aiemmin.
Ahaa, eli jos ihminen ei kykene olemaan itseohjautuva, tarvitaan lapsia tuomaan sisältöä elämään?
Miten surullista niille lapsille. Mamma ei kykene edes itseään ohjaamaan, joten tehdään mukuloita ajankuluksi.
Miten ihminen, joka ei kykene pitämään rotia itselleen, voi kuvitella kykenevänsä tekemään sitä muille? Ts. kasvattamaan?
Lastenteossa pitäisi olla joku sama sääntö kuin parisuhteessa. Älä pariudu, ellet osaa olla onnellinen yksinkin, ja jos et osaa olla onnellinen ja toimelias ilman lapsiakin, ÄLÄ tee niitä.
Ei niiden muiden ihmisten ole tarkoitus olla meidän huvipuistoja tai turvariepuja.
Kammottavaa ajatella aikuista äiti-ihmistä, joka ei kykene elämään mielekästä elämää ihan itsekseen, omia asioitaan toimitellen.
Lapsia ei tehdä aikaa kuluttamaan. Huomaat lasten tuoman sisällön elämääsi ja sen positiivisen vaikutuksen vasta sitten kun elämä alkaa olla ehtoopuolella.
Itse olen 50v ja olen miettinyt tätä asiaa paljon viime aikoina. On kiva kun joulunpyhinä on talo täynnä porukkaa ja lähes kaikki lomat vietämme edelleen yhdessä reissatessa milloin missäkin. Tietysti tämä vaatii hyvät välit eikä sekään kaikilta onnistu vaikka olisi kuinka monta lasta tehtynä.
Lainaamani mamma juuri väitti, että lapsia tehdään että on joku syy touhuta, kun itsekseen ei osaa. Lue koko lainausketju ennen vastaamista.
Minä olen 44, ja vietin joulun miehen kanssa kahden mökillä. En todellakaan tahtonut vanhempieni luo, missä oli "talo täynnä porukkaa".
En myöskään missään tapauksessa halua reissata porukalla. Harrastusreissut kaveriporukalla on juuri ja juuri siedettäviä, sielläkin tosin olen omissa oloissani niin paljon kuin ikinä mahdollista.
Katsos kun osa meistä on itsenäisiä ihmisiä, jotka eivät kaipaa ihan koko ajan jotakuta silittämään päätään.
Kuulostaa muutenkin siltä, että olet epäonnistunut vanhemman tärkeimmässä tehtävässä: et ole osannut kasvattaa lapsistasi itsenäisiä olentoja, etkä ole osannut päästää irti. Aikuisilla lapsilla pitäisi olla parempaa matkaseuraa kuin oma äiti.
Vaikutat mukavalta ja herttaiselta vaimolta. Miehesi on onnenpekka kun on saanut sinut itselleen. Onnea elämänvalinnoillesi :D
Sarkasmia vai selvänäkemistä? Minä olen hyvä vaimo, mutta en herttainen tai mukava.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on kommentoitu että naiset ei tee lapsia sen takia kun pelkäävät pillun menevän pilalle, mitä väliä sillä pillulla on enää kun on lapset tehty? Se menee jokatapauksessa pilalle iän myötä.
Eikä mene. Seksipalstoja kun seurailee niin siellä vongataan eläkeikäistäkin hämmästyttävän usein.
Minulle ainakin seksuaalisuus on ja tulee olemaan tärkeä nautinto elämäni loppuun asti, ihan sama vaikka eläisin 115 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.
Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.
Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.
Kyllä saa, se on ihan totta.
Mutta se vaatii loputonta aktiivisuutta itseltä. Kaikista ei siihen ole. Lasten kanssa on ns. välttämätöntä touhottaa edes jotakin. Kun vanhenet, alkavat lastenlapset käydä kylässä ja näin tuovat mukavan jatkumon elämän aktiivisuudelle. Viimeistään Eläkeiässä kaverit vähenevät poikkeuksetta, usein jo aiemmin.
Jotkut tykkäävät touhottaa, jotkut eivät voi sietää touhottamista. Mutta tuo avasi aika hyvin vastuuttomuutta, jota yritetään siirtää itse elämästään, seurastaan, pärjäämisestään, omista, itsenäisistä valinnoistaan vastuun ottaville veloille. Tämä ikuisuuskysymys taisi ratketa tässä.
Kun ei muuten siihen kyetä, larpataan vastuullista perheen kautta. Ja oikeasti kysellään, kuka minusta huolehtii vanhana, mistä saan seuraa jos se ei ole automaattisesti elämässäni, kuka minua kuuntelee, mikä tarkoitukseni on? Ja kaikkiin näihin tarvitaan muita avustamaan. Itse ei pärjätä, tarvitaan ulkoinen rakenne turvaamaan itsensä kanssa toimeentuleminen ja emotionaalinen lohdutus. Miettikääpä!
Lisään tähän vielä tästä sivusta, että mieti, kuinka kokonaisvaltaisesti kyvytön pitää tuollaisen ihmisen olla, jonka pitää tehdä itselleen uusia, "omia" ihmisiä, koska ei muuten osaa täyttää päiviään mielekkäällä tekemisellä, ei kykene luomaan merkityksellisiä ihmissuhteita jne.
Naurattaisi, ellei se olisi niin itsekästä toimintaa näitä lapsia kohtaan, jotka syntyvät ainoana tehtävänään vanhempansa puutteiden paikkaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.
Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.
Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.
Kyllä saa, se on ihan totta.
Mutta se vaatii loputonta aktiivisuutta itseltä. Kaikista ei siihen ole. Lasten kanssa on ns. välttämätöntä touhottaa edes jotakin. Kun vanhenet, alkavat lastenlapset käydä kylässä ja näin tuovat mukavan jatkumon elämän aktiivisuudelle. Viimeistään Eläkeiässä kaverit vähenevät poikkeuksetta, usein jo aiemmin.
Ahaa, eli jos ihminen ei kykene olemaan itseohjautuva, tarvitaan lapsia tuomaan sisältöä elämään?
Miten surullista niille lapsille. Mamma ei kykene edes itseään ohjaamaan, joten tehdään mukuloita ajankuluksi.
Miten ihminen, joka ei kykene pitämään rotia itselleen, voi kuvitella kykenevänsä tekemään sitä muille? Ts. kasvattamaan?
Lastenteossa pitäisi olla joku sama sääntö kuin parisuhteessa. Älä pariudu, ellet osaa olla onnellinen yksinkin, ja jos et osaa olla onnellinen ja toimelias ilman lapsiakin, ÄLÄ tee niitä.
Ei niiden muiden ihmisten ole tarkoitus olla meidän huvipuistoja tai turvariepuja.
Kammottavaa ajatella aikuista äiti-ihmistä, joka ei kykene elämään mielekästä elämää ihan itsekseen, omia asioitaan toimitellen.
Lapsia ei tehdä aikaa kuluttamaan. Huomaat lasten tuoman sisällön elämääsi ja sen positiivisen vaikutuksen vasta sitten kun elämä alkaa olla ehtoopuolella.
Itse olen 50v ja olen miettinyt tätä asiaa paljon viime aikoina. On kiva kun joulunpyhinä on talo täynnä porukkaa ja lähes kaikki lomat vietämme edelleen yhdessä reissatessa milloin missäkin. Tietysti tämä vaatii hyvät välit eikä sekään kaikilta onnistu vaikka olisi kuinka monta lasta tehtynä.
Eli jos sinä nautit siitä, että on talo täynnä porukkaa ja suuren revohkan seuramatkoja, niin olet kykenemätön ymmärtämään, että jollekin toiselle nämä sinun kuvailemasi asiat voivat olla täysin vastenmielinen ajatus?
Melkein yhtä vastenmielinen, kuin se, että joku on oikeasti noin itsekkäistä syistä hankkinut lapsia!
Lainausketjun ensimmäinen mamma nimenomaan sanoi tehneensä lapsia saadakseen sisältöä elämäänsä. Lue koko lainausketju ennen vastaamista.
Mitään vauvakuumetta ei ole ollutkaan ennen kuin äitiyden pyhyys keksittiin viktoriaanisina aikoina. Ennen ehkäisyn keksimistä ei muutenkaan tarvinnut kuumeilla, jos panit, tuli lapsia, tahdoit tai et. Vauvakuume on silkkaa sentimentaalisuutta, ei mikään biologinen tarve.
Kuten tässä ketjussa on moneen kertaan todettu, ei ole olemassa lisääntymisviettiä, vain sukuviettiä. Eläimet eivät tiedä, mitä parittelusta seuraa, ja ihminenkin on tiedostanut sen niin lyhyen ajan kehityshistoriamme aikana, että vaistotoiminnut eivät ole siihen mukautuneet.
On ihan järkyttävää, miten nämä mammat ja lasten kasvattajat horisevat "evoluutiosta ja luonnon laista", eivätkä selvästikään tiedä edes alkeellisimpia biologian perusasioita. Ja nämä sitten kasvattavat lapsia, aivopesevät raukat ajattelemaan samoin, että kyllä sinussa on joku vika, jos et vauvakuumeile, kun se on ihan luonnon laki.
Evoluutio ei muuten sanele mitään. Eikä edes ohjaa. Se on vain sana kuvaamaan satunnaista prosessia, missä kussakin olosuhteissa soveltuvimmat yksilöt saavat geeninsä eteenpäin.
-eri-