Miten toipua kun tuli vaihdetuksi toiseen?

Minä olen ollut tuossa tilanteessa ja ensimmäiset 1,5 vuotta oli hirveää aikaa. Mutta se klishee on totta, että aika parantaa. Lue kirjallisuutt, kirjoita päiväkirjaa, itke, vihaa, ja itke lisää.

Todella tärkeää on päästä juurisyyhyn, eli miksi valitsit sen miehen kuin valitsit. Syy ei koskaa ole vain rakastuminen.

Koettu on täälläkin. Ensimmäinen vuosi oli vaikein, mutta kyllä se pari vuotta vei aikaa ennen kuin oikeasti aurinko paistoi. Elämä tarjoili minulle parastaan vaikeiden vuosien jälkeen ja olen todella onnellinen, etten enää ole sen ihmisen kanssa joka minut silloin valheillaan rikkoi.

Miksi ei voisi koskaan luottaa kehenkään kun 1 on jättänyt?

Vierailija kirjoitti:

Samanlainen tarina täällä myös. 9 vuoden avoliiton jälkeen mies alkoi yhtäkkiä syyllistää minua kaikenlaisesta, esim. miten kotona on vain velvollisuuksia ja pakkohommia ja minä vien häneltä kaiken energian. Siitä ei mennyt pitkään kun ilmoitti että se on tässä nyt ja lähti. Selvisi sitten melko pian että muutti nuoren naisen luo jota oli tapaillut jo hyvissä ajoin ennen eroamme. 

Tuota syyllistämistä tosiaan tarvitaan irrottautumiseen kun oikeasti puolisossa/suhteessa ei ole isompaa vikaa mutta jollain on pakko perustella (itselle ja muille) halu lähteä. Akan karmeus on helppo motiivi kun omatunto painaa. Mies lähti ja toitotti kaikkialle että nyt hän on vihdoin irti kaikesta pahasta, huh huh.

Annoin äijän mennä (meillä ei ollut lapsia), en vonkunut takaisin, toivuin pari vuotta rauhassa ja tapasin sitten nykyisen mieheni. Kolme vuotta erosta exäni, joka oli nopeasti vienyt vihille uuden nuorikkonsa, otti yhteyttä. Pyysi anteeksi, sanoi tehneensä hirveän virheen ja kertoi että suhde kanssani oli parasta aikaa hänen elämässään ja että kaipaa hirveästi sitä aikaa. Niitä velvollisuuksia ja pakkohommia (siis ihan tavallisia kotitöitä ja arkiaskareita, huom.) on hänellä julmetusti enemmän ja vaatimukset niiden hoitamiseen aiempaa tiukemmat, koska olivat muuttaneet maalaistaloon. Voi kyynel.

No mitäs tuohon muuta kuin että kiva kuulla, koeta pärjäillä, hyvää jatkoa elämään. Mitäs läksit, juna meni jo. 

Sä käytät siis tota voi kyynel -sanontaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun taas on vaikea päästä yli siitä, että mies ei vaihtanutkaan kumppaniaan minuun. Tasan ei mene nallekarkit.

Oikein sulle, mitäs yritit mennä väliin hajottamaan toisten suhdetta.

No tässä tapauksessa se suhteen hajottaminen olisi luultavasti ollut pelkkä palvelus molemmille.

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt läpi saman, ap. Oli todella vaikeaa päästä yli. Eka vuosi meni sumussa ja vasta noin kolmen vuoden päästä aloin olla kunnolla toipunut. Mutta kyllä sekin päivä vielä tulee, aivan varmasti.

Voin melkein luvata, että vuosia myöhemmin kiität elämää siitä, ettet tullut sitoneesi itseäsi eksääsi enemmän esim. lapsen välityksellä. Sinulla on mahdollisuus aloittaa alusta, löytää sinulle paremmin sopiva ihminen. Löydät vielä varmasti rakkautta.

Itse olen myös tavallaan jälkikäteen kiitollinen kokemuksesta. Siitä, että sain uskoa siihen, että jatkossa selviän mistä tahansa, mitä elämä eteen heittää. Aiemmin suurin pelkoni oli se, että minut hylätään ja jään yksin. Nyt kun olen sen pahimman pelon kokenut, niin tiedän, että siitäkin joskus selviää, vaikkei se mitään herkkua ole. Minun ei tarvitse enää pelätä mitään, vaan voi olla elämässäni vapaammin.

Kaikkea hyvää sinulle ap. :) T. Kohtalotoveri

Elämä voi kylläkin heittää vieläkin pahempia asioita eteen, joten itse en ainakaan enää koskaan sanoisi, että selviän jatkossa mistä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko miehen pitänyt sitten jäädä suhteeseen, joka ei toimi?

Ei. Kenenkään ei ole pakko olla missään suhteessa. Mutta nämä tilanteet voi hoitaa reilusti ja aikuismaisesti eikä rikkoa toista pettämällä ja valehtelemalla. Kaikista vaan ei ole kantamaan vastuuta.

Olen eri, mutta minusta se on aika se ja sama päätyykö sen uuden kanssa petiin viikkoa ennen eroa vai viikkoa sen jälkeen. Siten päättyvän suhteen loppumetreillä pettäminen ei ole minusta niin kamala teko. Jätetyksi tuleminen sattuu joka tapauksessa oli siinä uusia kuvioissa tai ei. Minulle pettämisen suurin loukkaus on juuri se systemaattinen valehtelu ja epärehellisyys, kun on petetty "hyvässä" suhteessa ja jatketaan vaan muina miehinä eteenpäin tunnustamatta kumppanille. Ei kunnioiteta kumppania sen vertaa että annettaisiin hänelle mahdollisuus valita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies nyt löysi sinua sopivamman. Niin käy joskus, harva suhde kestää hautaan asti. Sinäkin löydät vielä itsellesi sopivamman. Kun ikää tulee, valitsemme kumppanimme paremmin. 

Ei löytänyt. Tämä on nähty jo monet kerrat. Uuden kanssa on muutama vuosi ihanaa ja sitten pettämiskierre alkaa uudelleen ja todennäköisesti matelee vielä AP:n luokse 

Tämä on minusta anteeksi vaan hieman lapsellinen ajattelutapa. Kyllä joskus käy noinkin. Mutta paljon on niitäkin tarinoita, joissa se uusi suhde onkin se loppuelämän rakkaus.

Tänään tulee tasan puoli vuotta siitä kun mieheni rakkaus loppui, tai Hän sen minulle ilmoitti. Takana 28 yhteistä vuotta. Muutaman kuukauden päästä täytän 50 vuotta. Olemme nyt asunneet erillämme 1,5 kk. Miltäköhän tuntuu? Elämäni mureni, olimme pariskunta jotka tekivät paljon yhdessä ja seksielämä oli aktiivista, emme riidelleet ja sitten toisen rakkaus loppui. Mies muutti pois ja jäin lapsemme kanssa kaksin.

Onneksi on jo päiviä kun suru ei rintaa purista, mutta helppoa tämä ei ole, välillä kyllä pitää muistuttaa itseäni, että elämä on elämisen arvoista. Tämän ikäisenä etätyötä tekevänä ihmisenä ymmärrän kyllä, että tulevaisuuteni on yksin, mutta järkyttävää on se minkälainen sisäinen rakkauden nälkä on, kuinka toivoisi että saisi vielä rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies nyt löysi sinua sopivamman. Niin käy joskus, harva suhde kestää hautaan asti. Sinäkin löydät vielä itsellesi sopivamman. Kun ikää tulee, valitsemme kumppanimme paremmin. 

Ei löytänyt. Tämä on nähty jo monet kerrat. Uuden kanssa on muutama vuosi ihanaa ja sitten pettämiskierre alkaa uudelleen ja todennäköisesti matelee vielä AP:n luokse 

Tämä on minusta anteeksi vaan hieman lapsellinen ajattelutapa. Kyllä joskus käy noinkin. Mutta paljon on niitäkin tarinoita, joissa se uusi suhde onkin se loppuelämän rakkaus.

Tietenkin aina on kaikessa poikkeuksia. Mutta kyllä nuo pettämiselle ja valheille pohjautuneet suhteet näyttävät pääsääntöisest aina ajavan karille.

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävi melkein samalla tavalla kymmenen vuotta sitten. Melkein pari vuotta siinä toipumisessa meni. Loppujen lopuksi löysin elämäni miehen muutama vuosi eron jälkeen ja olen edelleen kiitollinen siitä, että ex-mieheni osoitti todellisen luonteensa ja pääsin hänestä. Huvittavinta oli se miten hän myöhemmin alkoi uudestaan liehitellä minua ja puhui kuinka oli tehnyt elämänsä virheen. Ei paljon kiinnostanut enää.

Sama juttu! Aikanaan ap huomaat että tämä ero oli sinulle onnenpotku. Kyllä se luottamus ihmisiin ja usko tulevaan palajaa, itselläni meni kolme vuotta toipuessa. Anna aikaa itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt läpi saman, ap. Oli todella vaikeaa päästä yli. Eka vuosi meni sumussa ja vasta noin kolmen vuoden päästä aloin olla kunnolla toipunut. Mutta kyllä sekin päivä vielä tulee, aivan varmasti.

Voin melkein luvata, että vuosia myöhemmin kiität elämää siitä, ettet tullut sitoneesi itseäsi eksääsi enemmän esim. lapsen välityksellä. Sinulla on mahdollisuus aloittaa alusta, löytää sinulle paremmin sopiva ihminen. Löydät vielä varmasti rakkautta.

Itse olen myös tavallaan jälkikäteen kiitollinen kokemuksesta. Siitä, että sain uskoa siihen, että jatkossa selviän mistä tahansa, mitä elämä eteen heittää. Aiemmin suurin pelkoni oli se, että minut hylätään ja jään yksin. Nyt kun olen sen pahimman pelon kokenut, niin tiedän, että siitäkin joskus selviää, vaikkei se mitään herkkua ole. Minun ei tarvitse enää pelätä mitään, vaan voi olla elämässäni vapaammin.

Kaikkea hyvää sinulle ap. :) T. Kohtalotoveri

Elämä voi kylläkin heittää vieläkin pahempia asioita eteen, joten itse en ainakaan enää koskaan sanoisi, että selviän jatkossa mistä tahansa.

Se on aika suhteellista mikä kenellekin on pahinta ja mistä mitenkin selviää.

Mitä sitten jos mies rakastuu toiseen ja pettää ennen vaihtoa uuteen? Siitähän pitäisi tuntea myötäiloa ja toivottaa miehelle onnea uuteen suhteeseen. Miehen tuollaisten tekojen arvostelu millään tavalla on väkivaltaa. Perinteinen parisuhdemalli tarvitsee pöyhimistä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitten jos mies rakastuu toiseen ja pettää ennen vaihtoa uuteen? Siitähän pitäisi tuntea myötäiloa ja toivottaa miehelle onnea uuteen suhteeseen. Miehen tuollaisten tekojen arvostelu millään tavalla on väkivaltaa. Perinteinen parisuhdemalli tarvitsee pöyhimistä.

Saahan sitä jokainen elää millaisessa parisuhdemallissa haluaa kunhan muistaa ilmoittaa sille puolisollekin asiasta eikä toteuttaa jotain avointa suhdetta toisen tietämättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitten jos mies rakastuu toiseen ja pettää ennen vaihtoa uuteen? Siitähän pitäisi tuntea myötäiloa ja toivottaa miehelle onnea uuteen suhteeseen. Miehen tuollaisten tekojen arvostelu millään tavalla on väkivaltaa. Perinteinen parisuhdemalli tarvitsee pöyhimistä.

Saahan sitä jokainen elää millaisessa parisuhdemallissa haluaa kunhan muistaa ilmoittaa sille puolisollekin asiasta eikä toteuttaa jotain avointa suhdetta toisen tietämättä.

Mutta tuohan on itsestäänselvyys että on vapaus koska ilman vapautta ei ole rakkautta. Kyllä jokaisen pitää tuollaiset asiat puhumattakin ymmärtää. Tärkeintä parisuhteessa ei todellakaan ole sen pituus tai sitoutuminen vaan vapaus, leveys ja intohimo joka päivä ja yö. Kaikki muunlaiset parisuhteet ovat kulissia ja tapasuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei voisi koskaan luottaa kehenkään kun 1 on jättänyt?

Ei nämä ole lukumäärästä kiinni. Se yksikin kerta voi jollakin rikkoa pysyvästi uskon ihmisiin. Näissä vaikuttaa myös se millaista elämä on ollut aiemmin. Joidenkin on helpompi toipua tällaisista kuin toisten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei voisi koskaan luottaa kehenkään kun 1 on jättänyt?

Ei nämä ole lukumäärästä kiinni. Se yksikin kerta voi jollakin rikkoa pysyvästi uskon ihmisiin. Näissä vaikuttaa myös se millaista elämä on ollut aiemmin. Joidenkin on helpompi toipua tällaisista kuin toisten.

Ensimmäinen askel toipumisen tiellä on että älä usko yhtään pettäjän syytöksiä sinua kohtaan. Hän on tehnyt valintansa yksin. Sinä et ole syyllinen hänen valintoihinsa vaikka hän kuinka pyrkisi sinulle ja muille sanomaan toisin.

Toinen askel on että ole realisti. Ihmisen teot puhuvat niin paljon enemmän kuin sanat. Sellaisiin ihmisiin voi rakentua luottamusta jotka ovat toimineet elämässään johdonmukaisesti ja pystyvät ottamaan täyden vastuun omista virheistään. Selittelijät ja taivaanrannan maalarit kannattaa pitää kaukana koska heidän tunne-elämänsä taso on häiriintynyt aina jollain tavalla eivätkä he parane siitä koskaan. He ovat jakojäännöksiä elämän reunalla eivätkä ole kenenkään rakkauden arvoisia kumppaniksi suhteeseen.

Nosto

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt läpi saman, ap. Oli todella vaikeaa päästä yli. Eka vuosi meni sumussa ja vasta noin kolmen vuoden päästä aloin olla kunnolla toipunut. Mutta kyllä sekin päivä vielä tulee, aivan varmasti.

Voin melkein luvata, että vuosia myöhemmin kiität elämää siitä, ettet tullut sitoneesi itseäsi eksääsi enemmän esim. lapsen välityksellä. Sinulla on mahdollisuus aloittaa alusta, löytää sinulle paremmin sopiva ihminen. Löydät vielä varmasti rakkautta.

Itse olen myös tavallaan jälkikäteen kiitollinen kokemuksesta. Siitä, että sain uskoa siihen, että jatkossa selviän mistä tahansa, mitä elämä eteen heittää. Aiemmin suurin pelkoni oli se, että minut hylätään ja jään yksin. Nyt kun olen sen pahimman pelon kokenut, niin tiedän, että siitäkin joskus selviää, vaikkei se mitään herkkua ole. Minun ei tarvitse enää pelätä mitään, vaan voi olla elämässäni vapaammin.

Kaikkea hyvää sinulle ap. :) T. Kohtalotoveri

Elämä voi kylläkin heittää vieläkin pahempia asioita eteen, joten itse en ainakaan enää koskaan sanoisi, että selviän jatkossa mistä tahansa.

Minä en taas ikinä sanoisi, että "tuosta en kyllä varmasti selviäisi". Se on ihan hemmetin loukkaavaa niitä ihmisiä kohtaan, joille on tapahtunut jotakin kamalaa eikä muuta vaihtoehtoa ole kuin selvitä.

Pointtini oli se, että tällaisen kokemuksen jälkeen meni tietynlainen pelko pois elämästäni ja että olen siksi voinut elää ja hengittää vapaammin. Että olen vahva ja osaan kyllä kannatella itseäni, jos sellaiseen on tarve.

Oikean kultakimpaleen menetit tosiaan...