Lue keskustelun säännöt.
Miten toipua kun tuli vaihdetuksi toiseen?
25.12.2022 |
Viime kesänä meni elämä palasiksi kun mies ilmoitti haluavansa avioeron kuuden vuoden suhteen jälkeen, vaikka juuri oltiin katseltu uutta taloa ja puhuttu, että lapsikin saisi pian tulla. Syyksi ilmoitti monia asioita mitä minä olen suhteessamme tehnyt väärin, syyllisti minut kaikesta. Koskaan aiemmin ei ollut puhunut näistä asioista. Siirtyi eromme jälkeen saman tien heilastelemaan harrastuskaveriaan. Jonkun ajan kuluttua erosta selvisi, että olivat ilmeisesti pelanneet pelejään suhteemme aikanakin. Mitään ei itse koskaan myöntänyt vaan käänsi vihansa minuun. Eikä aikaakaan kun oli uusi valloitus jo paksuna. Itse irtisanouduin töistäni ja muutin loppusyksyllä 200km päähän aloittaakseni uuden elämän, lähemmäs omia tukiverkostoja. Tämä puolivuotinen on ollut tuskien taival. Nyt jouluna tunnen kymmenkertaisesti kaiken surun ja vihan. Olen 31-vuotias enkä tiedä ehdinkö toipua ja löytää enää uutta kumppania perheen perustamiseen. En ylipäätään tiedä uskallanko enää ikinä luottaa kehenkään. Kaikelta tuntuu menneen pohja. Olen hakenut ammattiapua, lukenut kirjallisuutta. Tuntuu silti kuin elämä olisi ohi lopullisesti. Toinen vaan vaihtoi minut toiseen ja jatkoi meidän elämän elämistä ja haaveiden toteuttamista uuden kanssa, ilman huolenhäivää. Vaikka jätti jälkeensä hirveän määrän tuhoa, sekä henkisesti että taloudellisesti. Ymmärrän, että puoli vuotta on lyhyt aika, mutta tuntuu epätoivoiselta voiko tällaisesta koskaan päästä jaloilleen. Kohtalotovereita?
Kommentit (243)
Et ole menettänyt mitään. Tämä on ollut onnenpotku sinulle ja tulet sen vielä näkemään. Exäsi kuulostaa myrkylliseltä tapaukselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erosin itse kolmenkympin kynnyksellä, petettynä osapuolena, 10 vuoden avoliitosta ja kävin läpi samoja ajatuksia.
Kaikki järjestyy, älä panikoi tulevaa! Terapia voi olla hyvä ajatus, pääset jonkun kanssa keskustelemaan asioista, joita et voi exäsi kanssa käydä läpi ja voit jatkaa elämääsi. Toisen sylkykupiksi ei kannata alkaa, jos toinen ei pysty rehellisesti myöntämään omaa osallisuuttaan tapahtumiin, keskustelu on turhaa. Kaikista ei vain ole siihen, on helpompi sysätä kaikki toisen syyksi.
Itse löysin onneni eron jälkeen ja takana on jo yli 20 vuotta yhteistä elämää.
Minä olisin sinuna todella onnellinen ja hymyilisin aamusta iltaan ihan vain sen takia, että olisin päässyt eroon helposti tuollaisesta ikävästä ihmisestä! Aikani olisin miettinyt eroa, noussut sitten omille jaloilleni ja pompottanut kohti kaikkea ikiomaa ja itselleni tärkeää.
Olet niin nuori vielä, että sinulla ei ole mitään hätää minnekään.
Sinulla on aihetta pelkästään helpotukseen. Tuollainen tyyppi tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä toistamaan tekonsa eikä ilmeisesti kykene minkäänlaiseen rehellisyyteen tai vastuun ottamiseen. Väistit luodin.
Miehesi ansaitsee paremman naisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pystyykö Suomessa pakastamaan munasolujaan? Niin saisit vähän lisää aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Miehesi ansaitsee paremman naisen.
Olem samaa mieltä. Ap on masentavaa seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä, että pääsit eroon tuollaisesta tyypistä nyt eikä viiden vuoden päästä, jolloin tuhosi voisi olla totaalinen. Elämä opettaa ja sinähän opit.
Pääsee siitä. Itselle kävi samoin sillä erotuksella että oltiin oltu yhdessä 20 vuotta ja oli kaksi lasta. Siitä on nyt 1,5 vuotta. Edelleen on vaikeaa, mutta silti jo paljon helpompaa kuin puoli vuotta eron jälkeen. Pystyn jo näkemään valon tunnelin päässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erosin itse kolmenkympin kynnyksellä, petettynä osapuolena, 10 vuoden avoliitosta ja kävin läpi samoja ajatuksia.
Kaikki järjestyy, älä panikoi tulevaa! Terapia voi olla hyvä ajatus, pääset jonkun kanssa keskustelemaan asioista, joita et voi exäsi kanssa käydä läpi ja voit jatkaa elämääsi. Toisen sylkykupiksi ei kannata alkaa, jos toinen ei pysty rehellisesti myöntämään omaa osallisuuttaan tapahtumiin, keskustelu on turhaa. Kaikista ei vain ole siihen, on helpompi sysätä kaikki toisen syyksi.
Itse löysin onneni eron jälkeen ja takana on jo yli 20 vuotta yhteistä elämää.
Kuinka vanha oikein olet? Itse laskin että sun on pakko olla jo eläkkeellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erosin itse kolmenkympin kynnyksellä, petettynä osapuolena, 10 vuoden avoliitosta ja kävin läpi samoja ajatuksia.
Kaikki järjestyy, älä panikoi tulevaa! Terapia voi olla hyvä ajatus, pääset jonkun kanssa keskustelemaan asioista, joita et voi exäsi kanssa käydä läpi ja voit jatkaa elämääsi. Toisen sylkykupiksi ei kannata alkaa, jos toinen ei pysty rehellisesti myöntämään omaa osallisuuttaan tapahtumiin, keskustelu on turhaa. Kaikista ei vain ole siihen, on helpompi sysätä kaikki toisen syyksi.
Itse löysin onneni eron jälkeen ja takana on jo yli 20 vuotta yhteistä elämää.Kuinka vanha oikein olet? Itse laskin että sun on pakko olla jo eläkkeellä.
Et taida olla mikään matikkanero?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei sulla ainakaan biologian kannalta kiire ole jos perheen perustamista mietit. Nykyään on ihan normaalia perustaa perhe yli kolmekymppisenä. Olennaisinta on nyt se, että nostat itsesi jaloillesi ja tulet vielä näkemään mikä onnenpotku tämä on sinulle ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erosin itse kolmenkympin kynnyksellä, petettynä osapuolena, 10 vuoden avoliitosta ja kävin läpi samoja ajatuksia.
Kaikki järjestyy, älä panikoi tulevaa! Terapia voi olla hyvä ajatus, pääset jonkun kanssa keskustelemaan asioista, joita et voi exäsi kanssa käydä läpi ja voit jatkaa elämääsi. Toisen sylkykupiksi ei kannata alkaa, jos toinen ei pysty rehellisesti myöntämään omaa osallisuuttaan tapahtumiin, keskustelu on turhaa. Kaikista ei vain ole siihen, on helpompi sysätä kaikki toisen syyksi.
Itse löysin onneni eron jälkeen ja takana on jo yli 20 vuotta yhteistä elämää.Kuinka vanha oikein olet? Itse laskin että sun on pakko olla jo eläkkeellä.
Et taida olla mikään matikkanero?
30- kymppisenä erosi, joten ei varmaba hypännyt heti uuteen suhteeseen eli luultavasti 10v. oli sinkkuna jacsiihen sitten 1-5v tapailua, jonka jälieen 20v suhde niin AP on vähintään 65v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tuska menee pois (ajan kanssa) ja mieskin joskus unohtuu, vaikkei koskaan luulisi. On iloinen jopa että pääsi eroon väärästä tyypistä ja on kiva harrastella omia juttuja, tulee helpotus että tilanne on ohi. On narsistista että jotkut pelimiehet syyttävät naisia erotapahtumista (myös kavereille puhutaan valheita), vaikka itse säätää siellä täällä ja nainen ei saa sanoa mitään erossa, eli se tukahtuu. Sitten tunteita muualla nainen käsittelee itsekseen tai ehkä joku kriisikeskus, kukaan muu ei kuuntele tai ymmärrä yleensä, ihmiset ovat pihalla. Mutta sitä en tiedä tuleeko ihminen ehjäksi siten, kuin nuorena oli, koska jokainen tapahtuma vaikuttaa elämässä ja muu terveydentila, ulkoisetkin tekijät ympäristössä voimakkaasti ja muiden asenteet elämään. Toki ehjäksi tulee, mutta onko voimia kaikkeen, päivä kerrallaan. Tuo on mahdollisuus kokea jonkinlainen herätys, eri näkökulma ja joidenkin ihmisten todellinen luonne tulee esille. Ei kaikkiin voi Suomessa luottaakaan, nuorena jostain syystä luottaa liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erosin itse kolmenkympin kynnyksellä, petettynä osapuolena, 10 vuoden avoliitosta ja kävin läpi samoja ajatuksia.
Kaikki järjestyy, älä panikoi tulevaa! Terapia voi olla hyvä ajatus, pääset jonkun kanssa keskustelemaan asioista, joita et voi exäsi kanssa käydä läpi ja voit jatkaa elämääsi. Toisen sylkykupiksi ei kannata alkaa, jos toinen ei pysty rehellisesti myöntämään omaa osallisuuttaan tapahtumiin, keskustelu on turhaa. Kaikista ei vain ole siihen, on helpompi sysätä kaikki toisen syyksi.
Itse löysin onneni eron jälkeen ja takana on jo yli 20 vuotta yhteistä elämää.Kuinka vanha oikein olet? Itse laskin että sun on pakko olla jo eläkkeellä.
29+20. Kolmenkympin kynnyksellä.
* Tarkoitin pihalla olemisella sitä, etteivät ihmiset osaa usein kuunnella ja auttaa toisia. Ellei ole kokemusta elämässä tietyistä aiheista, eroista jne. Jolloin heille tuskin on helppo puhua. Sieltä ei tule vastausta tai jotain myöntelyä vaan että joo. Joskus taas muualta joku ihminen löytyy, kriisipaikat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erosin itse kolmenkympin kynnyksellä, petettynä osapuolena, 10 vuoden avoliitosta ja kävin läpi samoja ajatuksia.
Kaikki järjestyy, älä panikoi tulevaa! Terapia voi olla hyvä ajatus, pääset jonkun kanssa keskustelemaan asioista, joita et voi exäsi kanssa käydä läpi ja voit jatkaa elämääsi. Toisen sylkykupiksi ei kannata alkaa, jos toinen ei pysty rehellisesti myöntämään omaa osallisuuttaan tapahtumiin, keskustelu on turhaa. Kaikista ei vain ole siihen, on helpompi sysätä kaikki toisen syyksi.
Itse löysin onneni eron jälkeen ja takana on jo yli 20 vuotta yhteistä elämää.Kuinka vanha oikein olet? Itse laskin että sun on pakko olla jo eläkkeellä.
Et taida olla mikään matikkanero?
30- kymppisenä erosi, joten ei varmaba hypännyt heti uuteen suhteeseen eli luultavasti 10v. oli sinkkuna jacsiihen sitten 1-5v tapailua, jonka jälieen 20v suhde niin AP on vähintään 65v.
Näyttää päivälääke jääneen ottamatta. Käy ottamassa niin kyllä se kohta helpottaa.
Minun taas on vaikea päästä yli siitä, että mies ei vaihtanutkaan kumppaniaan minuun. Tasan ei mene nallekarkit.
Kunnon jouluseksi ei kyllä olisi pahitteeksi
-AP-
Exäs haluaa ettet mene eteenpäin. Haluatko tosiaan antaa tälle tällaisen ilon?