Mummo kuvittelee ostavansa lapsille mieluisimmat lahjat - jouluna taas pettymys luvassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys kaikille, joiden mielestä lahjan on oltava yllätys. Miten menettelette häihin mennessänne? Ostatteko jotakin ihan muuta, vaikka olisi lahjalista tai tilinumero?

Mun äidillä meni n kymmenen vuotta hyväksyä se, että hääkutsussa on tilinumero. Hän vastustaa myös lahjalistoja, kun onhan se nyt tyhmää tilata lahjoja.

Kun lahjasta pitäisi jäädä muisto antajastaan.

Voi kiesus, miksi?

Nykyään on hoksannut että pääsee helpoimmalla kun avaa verkkopankin. Jonkinlaista ymmärrystä on tullut siihenkin, että useimmat haluaa itse valita esim astiansa.

Vain narskuille tää on ongelma.

Kyllä hän tietää paremmin mitä te tarvitsette.

Mun äiti ei ole narsisti, mutta hän on sellaisen kasvattama. Tietynlaisia narsistisia ajatusmalleja on oppinut, mutta iän myötä (ja äitinsä kuoleman jälkeen) on niistä pääsemässä onneksi eroon.

Vierailija kirjoitti:

Nostan hattua, jos joku jaksaa lukea tuon sepustuksen.

Jep jotakin on pahasti vialla, jos mummon joululahjojen ostelu aiheuttaa näin paljon pahaa oloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei ymmärrä miten on omalla kasvatuksellaan tuomassa lapsilleen pettymyksen joka ei jää ainoaksi varmaan mummunsa kanssa.

Ei kai ap sitä mummua kasvata?

Ap. kuitenkin siirtää asenteen ja esimerkin lapselle, miten lahja otetaan vastaan, iloitaanko siitä ja ollaanko siitä kiitollisia vai ei, oli lahja sitten mieluinen tai ei. Lahjanantajan oikeus on odottaa antaessaan lahjan edes alkeelleempia käytöstapoja ja hienotunteisuutta, annetaanhan lahja rakkaudesta, johon kätkeytyy kauniita ajatuksia ja se tunneside lahjan saajan ja antajan välillä.

Ja nämä "mummot" ovat lasten isoäitejä, päiväkodin henkilökuntaa, koulun opettajia jne. ja yhtälailla lapsi muistaa heitä lahjoin jouluna ja muulloin.

Ei varmaan ap. lapsesta tai kenenkään muun lapsesta kivalta tuntuisi, jos lapsi saisi saman pask.vyöryn päiväkodin henkilökunnalta tai opettajilta, mitä mummot ovat täällä saaneet, kun lapsi antaa sen sadannenviidennen tuikkulasin, suklaalevyn tai piirustuksen, joka harvoin on tarpeen ja toiveiden mukainen lahja opettajille ja hoitajille.

Mitähän vanhemmat tuumaisivat, jos isoäidit, opettajat ja hoitajat pyytäisivät lasten töherrykset tai lapsen antamat muut lahjat viemään lapsia suoraan roskikseen tai kotiinsa, kun se lahja ei ollut toiveiden mukainen, eikä oikea merkkituote mitä "mummot" olisivat halunneet.

Ei vanhemmalla ole mitään oikeutta kasvattaa lastaan vaalimaan aikuisen ihmisen tunteita, feikkaamaan tunteita ja tanssimaan sen vieraan ihmisen tunteiden vaalimisen näytelmässä.

Se on vahingollista lapselle ja kaikki tuollaiset yli-sukupuoliset draamaleikit pitää pysäyttää. Jos mummo ei ymmärrä olevansa vahingollinen, on parempi katkaista välit kokonaan.

Kyllä vanhemmilla on paitsi oikeus niin ennen kaikkea velvollisuus kasvattaa lapsensa huomioimaan toisten ihmisten tunteita ja olemaan prososiaalinen sekä säätelemään omia tunteita ja ennen kaikkea tunneilmaisuja. Toisista, heidän oikeuksistaan ja tunteistaan piittaamaton antisosiaalinen ihminen ei vietä yleensä kovinkaan onnellista elämää ja varsinkin on yhteiskunnalle rasite usein rikollisuuteen asti yltävällä loismaisella elämäntavallaan.

Toinen juttu sitten on, että yllättävät tilanteet, uudet asiat, asioiden sujuminen erilailla kuin oletti laajentavat maailmankuvaa ja luovat uusia oivalluksia. Tämäkin on lapselle hyvä asia oppia, vaikka ei nyt niin tärkeää kuin prososiaalisuus. Isovanhemmilta saatu lahja, joka ei olekaan juuri se odotettu, on tällainen yllätys, jonka kanssa on hyvä opetella niin prososiaalisuutta (käytöstapoja, toisten tunteiden huomiointia, tunnesäätelyä) kuin hyvällä tuurilla huomata, että jokin sellainen, jota ei ollut etukäteen ajatellut, voikin olla oikein kiva juttu. Tai siihen voi suhtautua huumorilla, vaikka yhtään ei natsaa. Molemmat hyviä asioita oppia pienestä pitäen.

Vanhempien ei todellakaan pidä opettaa lapselleen, että hänen elämässään on pakosta ihminen, jonka tunteiden vaaliminen on vinoutuneesti koko suvun tehtävä.

Voi kun sä olisit mulle sukua!

Sä jos joku olisit ilo tuntea.

Mä niin tiedän mitä tarkoitat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys kaikille, joiden mielestä lahjan on oltava yllätys. Miten menettelette häihin mennessänne? Ostatteko jotakin ihan muuta, vaikka olisi lahjalista tai tilinumero?

Mun äidillä meni n kymmenen vuotta hyväksyä se, että hääkutsussa on tilinumero. Hän vastustaa myös lahjalistoja, kun onhan se nyt tyhmää tilata lahjoja.

Kun lahjasta pitäisi jäädä muisto antajastaan.

Voi kiesus, miksi?

Nykyään on hoksannut että pääsee helpoimmalla kun avaa verkkopankin. Jonkinlaista ymmärrystä on tullut siihenkin, että useimmat haluaa itse valita esim astiansa.

Ihmiset nyt sattuu olemaan erilaisia.

Perheessäni rakastetaan tavaroita, johon liittyy tarina ja tunnearvo ja ne kulkeutuvat sukupolvelta toiselle esim. hää-,rippi-, kihlajaislahjat jne. Sama perinne näkyy myös siirtyneen jo teini-ikäisille lapsille.

Tänäkin jouluna katan joulupöydän isoisoäidin vanhemmiltaan saamalla ruokakalustolla, johon meillä kaikilla kätkeytyy paljon muistoja lapsuudesta ja jo edesmenneet ovat läsnä joulussamme. Tai kuinka tytär oli ylpeä saadakseen ylioppilaslahjaksi mummoltaan suvussa pitkään kulkeneen korun, jonka hän oli taas saanut lahjakseen äidiltään.

Lahjoihin liittyy aina tunneside ja muisto niistä, jotka ovat lahjan joskus antaneet ja joskus he eivät enää ole keskuudessamme ja juuri lahjojen avulla ne muistuttavat mieleen ja tulevat elämään. Lahja ei ole tavara, vaan siihen voi kätkeytyä paljon rakkautta ja tunneside, jopa sukupolvelta toiselle, joka antaa ihmiselle juuret.

Näistä kaikesta jää paitsi, jos saa rahaa tai on ostattanut jonkun tavaran toisella mitä toinen on halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys kaikille, joiden mielestä lahjan on oltava yllätys. Miten menettelette häihin mennessänne? Ostatteko jotakin ihan muuta, vaikka olisi lahjalista tai tilinumero?

Mun äidillä meni n kymmenen vuotta hyväksyä se, että hääkutsussa on tilinumero. Hän vastustaa myös lahjalistoja, kun onhan se nyt tyhmää tilata lahjoja.

Kun lahjasta pitäisi jäädä muisto antajastaan.

Voi kiesus, miksi?

Nykyään on hoksannut että pääsee helpoimmalla kun avaa verkkopankin. Jonkinlaista ymmärrystä on tullut siihenkin, että useimmat haluaa itse valita esim astiansa.

Ihmiset nyt sattuu olemaan erilaisia.

Perheessäni rakastetaan tavaroita, johon liittyy tarina ja tunnearvo ja ne kulkeutuvat sukupolvelta toiselle esim. hää-,rippi-, kihlajaislahjat jne. Sama perinne näkyy myös siirtyneen jo teini-ikäisille lapsille.

Tänäkin jouluna katan joulupöydän isoisoäidin vanhemmiltaan saamalla ruokakalustolla, johon meillä kaikilla kätkeytyy paljon muistoja lapsuudesta ja jo edesmenneet ovat läsnä joulussamme. Tai kuinka tytär oli ylpeä saadakseen ylioppilaslahjaksi mummoltaan suvussa pitkään kulkeneen korun, jonka hän oli taas saanut lahjakseen äidiltään.

Lahjoihin liittyy aina tunneside ja muisto niistä, jotka ovat lahjan joskus antaneet ja joskus he eivät enää ole keskuudessamme ja juuri lahjojen avulla ne muistuttavat mieleen ja tulevat elämään. Lahja ei ole tavara, vaan siihen voi kätkeytyä paljon rakkautta ja tunneside, jopa sukupolvelta toiselle, joka antaa ihmiselle juuret.

Näistä kaikesta jää paitsi, jos saa rahaa tai on ostattanut jonkun tavaran toisella mitä toinen on halunnut.

Perhe = samassa kotitaloudessa asuvat ihmiset.

Suku = sukulaiset.

On myös todella väärin, että paitsi että nämä rajat hämärretään, käyttäydytään kuin siellä sukulaisen perheessä ei olisi kuin omia sukulaisia, näinhän on nykyään vain äärimmäisen harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei ymmärrä miten on omalla kasvatuksellaan tuomassa lapsilleen pettymyksen joka ei jää ainoaksi varmaan mummunsa kanssa.

Ei kai ap sitä mummua kasvata?

Ap. kuitenkin siirtää asenteen ja esimerkin lapselle, miten lahja otetaan vastaan, iloitaanko siitä ja ollaanko siitä kiitollisia vai ei, oli lahja sitten mieluinen tai ei. Lahjanantajan oikeus on odottaa antaessaan lahjan edes alkeelleempia käytöstapoja ja hienotunteisuutta, annetaanhan lahja rakkaudesta, johon kätkeytyy kauniita ajatuksia ja se tunneside lahjan saajan ja antajan välillä.

Ja nämä "mummot" ovat lasten isoäitejä, päiväkodin henkilökuntaa, koulun opettajia jne. ja yhtälailla lapsi muistaa heitä lahjoin jouluna ja muulloin.

Ei varmaan ap. lapsesta tai kenenkään muun lapsesta kivalta tuntuisi, jos lapsi saisi saman pask.vyöryn päiväkodin henkilökunnalta tai opettajilta, mitä mummot ovat täällä saaneet, kun lapsi antaa sen sadannenviidennen tuikkulasin, suklaalevyn tai piirustuksen, joka harvoin on tarpeen ja toiveiden mukainen lahja opettajille ja hoitajille.

Mitähän vanhemmat tuumaisivat, jos isoäidit, opettajat ja hoitajat pyytäisivät lasten töherrykset tai lapsen antamat muut lahjat viemään lapsia suoraan roskikseen tai kotiinsa, kun se lahja ei ollut toiveiden mukainen, eikä oikea merkkituote mitä "mummot" olisivat halunneet.

Ei vanhemmalla ole mitään oikeutta kasvattaa lastaan vaalimaan aikuisen ihmisen tunteita, feikkaamaan tunteita ja tanssimaan sen vieraan ihmisen tunteiden vaalimisen näytelmässä.

Se on vahingollista lapselle ja kaikki tuollaiset yli-sukupuoliset draamaleikit pitää pysäyttää. Jos mummo ei ymmärrä olevansa vahingollinen, on parempi katkaista välit kokonaan.

Kyllä vanhemmilla on paitsi oikeus niin ennen kaikkea velvollisuus kasvattaa lapsensa huomioimaan toisten ihmisten tunteita ja olemaan prososiaalinen sekä säätelemään omia tunteita ja ennen kaikkea tunneilmaisuja. Toisista, heidän oikeuksistaan ja tunteistaan piittaamaton antisosiaalinen ihminen ei vietä yleensä kovinkaan onnellista elämää ja varsinkin on yhteiskunnalle rasite usein rikollisuuteen asti yltävällä loismaisella elämäntavallaan.

Toinen juttu sitten on, että yllättävät tilanteet, uudet asiat, asioiden sujuminen erilailla kuin oletti laajentavat maailmankuvaa ja luovat uusia oivalluksia. Tämäkin on lapselle hyvä asia oppia, vaikka ei nyt niin tärkeää kuin prososiaalisuus. Isovanhemmilta saatu lahja, joka ei olekaan juuri se odotettu, on tällainen yllätys, jonka kanssa on hyvä opetella niin prososiaalisuutta (käytöstapoja, toisten tunteiden huomiointia, tunnesäätelyä) kuin hyvällä tuurilla huomata, että jokin sellainen, jota ei ollut etukäteen ajatellut, voikin olla oikein kiva juttu. Tai siihen voi suhtautua huumorilla, vaikka yhtään ei natsaa. Molemmat hyviä asioita oppia pienestä pitäen.

On myös opetettava lapselle omat rajat ja se, että lapsi ei ole vastuussa toisten tunteista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iyte kirjoitti:

Vielä mukavampaa olisi jos lapset kiittäisivät antajaa. Aika hiljaista on ollut

Tämähän se on narskuille tärkeintä.

Vaikka tulisi p.skaa paketissa niin kiitettävä on ja mielellään vielä niin usein ja niin kauan kuin ikinä mahdollista.

Muuten mummi suuttuu.

Mitäs sun joulunviettoon kuuluu? Istut yksiössäsi pullon ja netin kanssa ja ihmettelet mikä meni elämässäsi vikaan

Mulla on ihana mies joka on meidän neljän lapsen isä, asumme vähän liiankin isossa kodissa ja mietin että mahtaa tuollaisilla narskuilla olla juuri kuvailemasi elämä :)

Olet syrjäytynyt mies, huomaa kirjoituksistasi sovinismin

Niinhän sä haluat uskotella itsellesi :)

Samoista syistä narsku haluaa yrittää myllätä tuttujensa elämän, eihän kenelläkään saa mennä hyvin!

Huru-ukko se vain jaksaa nipottaa.

Narskuko siellä hermostuu, aivan ihanaa :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nostan hattua, jos joku jaksaa lukea tuon sepustuksen.

Jep jotakin on pahasti vialla, jos mummon joululahjojen ostelu aiheuttaa näin paljon pahaa oloa.

No kyllä mun lasten mummu on ollut suorastaan sydänkohtauksen partaalla, kun lapselle tärkein joululahja oli joku 3 € maksanut pikkupehmo eikä yksikään anopin tuomista lahjoista. Mikä pettymys! Lapsi ei pettynyt lahjoihinsa, mummo pettyi lapsen reaktioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iyte kirjoitti:

Vielä mukavampaa olisi jos lapset kiittäisivät antajaa. Aika hiljaista on ollut

Tämähän se on narskuille tärkeintä.

Vaikka tulisi p.skaa paketissa niin kiitettävä on ja mielellään vielä niin usein ja niin kauan kuin ikinä mahdollista.

Muuten mummi suuttuu.

Mitäs sun joulunviettoon kuuluu? Istut yksiössäsi pullon ja netin kanssa ja ihmettelet mikä meni elämässäsi vikaan

Mulla on ihana mies joka on meidän neljän lapsen isä, asumme vähän liiankin isossa kodissa ja mietin että mahtaa tuollaisilla narskuilla olla juuri kuvailemasi elämä :)

Olet syrjäytynyt mies, huomaa kirjoituksistasi sovinismin

Niinhän sä haluat uskotella itsellesi :)

Samoista syistä narsku haluaa yrittää myllätä tuttujensa elämän, eihän kenelläkään saa mennä hyvin!

Huru-ukko se vain jaksaa nipottaa.

Narskuko siellä hermostuu, aivan ihanaa :)

Ota lääkkeesi.

Heh. Meillä tuli aina isovanhemmilta lapsille pyjamat. Lapseni eivät ole koskaan käyttäneet pyjamia. eivät tykkää. Myin niitä sitten kirppiksillä eteen päin.

Jossain kohtaa vinkkasin "yleisesti" ettei niitä pyjamia ainakaan kannata hankkia kun ei niitä kukaan käytä. Loppui siihen niiden tulo.

Eli sioista kannattaa puhua. Jos ei auta, niin älä välitä.Onneksi lapsesi saavat niitä mitä ovat toivoneetkin :)

Aikamoisia hutiostoksia tulee meilläkin isovanhemmilta välillä. Silti, kun lapset avaavat näitä paketteja, olemme siinä läsnä näyttämässä esimerkkiä kiitollisuudesta. Kun lapsi saa liian ison pyjaman, tuntemattoman piirroshahmon kuvalla, saatamme siis sanoa "onpas kiva pyjama", ja jos lapsi vastaa "se on liian iso, ja mikä toi kuva on", voi reagointia opettaa sanomalla vaikka että ensi keväänä pyjama on jo sopiva, ja otetaanpa joku päivä selvää mikä tuo pyjaman hahmo on, sehän näyttää hauskalta, kiitos mummo. Kerromme myös etukäteen, että kaikki toiveet eivät aina toteudu, hyvin ovat ymmärtäneet. Monesti tuntuu, että jotkut lasten lempihahmotkin ovat muuttuneet entistä tärkeämmiksi nimenomaan vanhempien hypetyksen ansiosta, lokeroidaan siis lapsi vain siksi ryhmä hausta tykkääväksi tapaukseksi, eikä edes tarjota mitään muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys kaikille, joiden mielestä lahjan on oltava yllätys. Miten menettelette häihin mennessänne? Ostatteko jotakin ihan muuta, vaikka olisi lahjalista tai tilinumero?

Mun äidillä meni n kymmenen vuotta hyväksyä se, että hääkutsussa on tilinumero. Hän vastustaa myös lahjalistoja, kun onhan se nyt tyhmää tilata lahjoja.

Kun lahjasta pitäisi jäädä muisto antajastaan.

Voi kiesus, miksi?

Nykyään on hoksannut että pääsee helpoimmalla kun avaa verkkopankin. Jonkinlaista ymmärrystä on tullut siihenkin, että useimmat haluaa itse valita esim astiansa.

Ihmiset nyt sattuu olemaan erilaisia.

Perheessäni rakastetaan tavaroita, johon liittyy tarina ja tunnearvo ja ne kulkeutuvat sukupolvelta toiselle esim. hää-,rippi-, kihlajaislahjat jne. Sama perinne näkyy myös siirtyneen jo teini-ikäisille lapsille.

Tänäkin jouluna katan joulupöydän isoisoäidin vanhemmiltaan saamalla ruokakalustolla, johon meillä kaikilla kätkeytyy paljon muistoja lapsuudesta ja jo edesmenneet ovat läsnä joulussamme. Tai kuinka tytär oli ylpeä saadakseen ylioppilaslahjaksi mummoltaan suvussa pitkään kulkeneen korun, jonka hän oli taas saanut lahjakseen äidiltään.

Lahjoihin liittyy aina tunneside ja muisto niistä, jotka ovat lahjan joskus antaneet ja joskus he eivät enää ole keskuudessamme ja juuri lahjojen avulla ne muistuttavat mieleen ja tulevat elämään. Lahja ei ole tavara, vaan siihen voi kätkeytyä paljon rakkautta ja tunneside, jopa sukupolvelta toiselle, joka antaa ihmiselle juuret.

Näistä kaikesta jää paitsi, jos saa rahaa tai on ostattanut jonkun tavaran toisella mitä toinen on halunnut.

Mä yritän olla parhaani mukaan kiintymättä tavaraan. Huolehdin siitä mitä minulla on, hankin itselleni minua miellyttäviä tavaroita. En hilloa jotain ikivanhaa vaasia siksi, että se on ollut suvussa ikuisesti. Näitä ns sukukalleuksia on minullekin tyrkytetty. Olen niistä melkein kaikista kieltäytynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iyte kirjoitti:

Vielä mukavampaa olisi jos lapset kiittäisivät antajaa. Aika hiljaista on ollut

Tämähän se on narskuille tärkeintä.

Vaikka tulisi p.skaa paketissa niin kiitettävä on ja mielellään vielä niin usein ja niin kauan kuin ikinä mahdollista.

Muuten mummi suuttuu.

Mitäs sun joulunviettoon kuuluu? Istut yksiössäsi pullon ja netin kanssa ja ihmettelet mikä meni elämässäsi vikaan

Mulla on ihana mies joka on meidän neljän lapsen isä, asumme vähän liiankin isossa kodissa ja mietin että mahtaa tuollaisilla narskuilla olla juuri kuvailemasi elämä :)

Olet syrjäytynyt mies, huomaa kirjoituksistasi sovinismin

Niinhän sä haluat uskotella itsellesi :)

Samoista syistä narsku haluaa yrittää myllätä tuttujensa elämän, eihän kenelläkään saa mennä hyvin!

Huru-ukko se vain jaksaa nipottaa.

Narskuko siellä hermostuu, aivan ihanaa :)

Ota lääkkeesi.

Siitä puhe mistä puute joten otapa itse.

Harmi että mikään lääke ei kuitenkaan korjaa sitä mistä kärsit ja sitä myötä myös lähelläsi olevat.

Kummallista, kun heti useammalla sivulla haukutaan aloittaja kiittämättömäksi.

Minulle opetettiin jo lapsena, että lahjaksi viedään jotain, mikä olisi lahjansaajalle mieluisaa. Lahjan ei ole tarkoitus miellyttää minua vaan sitä, jolle lahjan annan. Vain jos toisen mieltymyksistä ei ole tietoa eikä tietoa mistään saa, ostetaan jotain mistä itse tykkäisin.

Ja aloituksessahan ei puhuttu siitä, että lapset itkevät pettymystään. Aloituksessa kerrotaan kuinka mummo pettyy kun lapsi kiinnostuu jonkun toisen antamasta lahjasta enemmän. Eivät aloituksen lapset siis käyttäydy huonosti.

Tottakai lahja otetaan ystävällisesti vastaan. Mutta lahjan antajan ei pidä pahoittaa mieltään, jos lahjatoiveita ei ole kuunneltu ja lapsi jää katselemaan jotain toisesta lahjasta tullutta toivottua tavaraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lasten tehtävä ole hoitaa asiaa mummon kanssa tai olla epätoivoisia. Vaan aikuisten pitää hoitaa asiat ja tiedotus mummolle. Tai "ripittää" mummo. Ja kertoa lasten pettymyksestä ja itkusta. Mikään hienotunteisuus ei valitettavasti auta.

Olet varmasti miniöiden aatelia.

Hirviöminiä.

Jos ap viittis kertoa mummulle mitä lapsi ym tarvii, säästyttäis tältäkin turhalta marinalta ja ihmisten mielenpahoittamiselta. Ei jouluna naama saa olla väärinpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iyte kirjoitti:

Vielä mukavampaa olisi jos lapset kiittäisivät antajaa. Aika hiljaista on ollut

Tämähän se on narskuille tärkeintä.

Vaikka tulisi p.skaa paketissa niin kiitettävä on ja mielellään vielä niin usein ja niin kauan kuin ikinä mahdollista.

Muuten mummi suuttuu.

Mitäs sun joulunviettoon kuuluu? Istut yksiössäsi pullon ja netin kanssa ja ihmettelet mikä meni elämässäsi vikaan

Mulla on ihana mies joka on meidän neljän lapsen isä, asumme vähän liiankin isossa kodissa ja mietin että mahtaa tuollaisilla narskuilla olla juuri kuvailemasi elämä :)

Olet syrjäytynyt mies, huomaa kirjoituksistasi sovinismin

Niinhän sä haluat uskotella itsellesi :)

Samoista syistä narsku haluaa yrittää myllätä tuttujensa elämän, eihän kenelläkään saa mennä hyvin!

Huru-ukko se vain jaksaa nipottaa.

Narskuko siellä hermostuu, aivan ihanaa :)

Ota lääkkeesi.

Siitä puhe mistä puute joten otapa itse.

Harmi että mikään lääke ei kuitenkaan korjaa sitä mistä kärsit ja sitä myötä myös lähelläsi olevat.

Sulla on selvästi jotain mielenterveysongelmia. Oletko sä puhunut niistä lääkärille?

Vierailija kirjoitti:

Aikamoisia hutiostoksia tulee meilläkin isovanhemmilta välillä. Silti, kun lapset avaavat näitä paketteja, olemme siinä läsnä näyttämässä esimerkkiä kiitollisuudesta. Kun lapsi saa liian ison pyjaman, tuntemattoman piirroshahmon kuvalla, saatamme siis sanoa "onpas kiva pyjama", ja jos lapsi vastaa "se on liian iso, ja mikä toi kuva on", voi reagointia opettaa sanomalla vaikka että ensi keväänä pyjama on jo sopiva, ja otetaanpa joku päivä selvää mikä tuo pyjaman hahmo on, sehän näyttää hauskalta, kiitos mummo. Kerromme myös etukäteen, että kaikki toiveet eivät aina toteudu, hyvin ovat ymmärtäneet. Monesti tuntuu, että jotkut lasten lempihahmotkin ovat muuttuneet entistä tärkeämmiksi nimenomaan vanhempien hypetyksen ansiosta, lokeroidaan siis lapsi vain siksi ryhmä hausta tykkääväksi tapaukseksi, eikä edes tarjota mitään muuta.

Sulla meni pointti ohi.

Keskity vähemmän kiillottamaan kruunuasi joten näet pointin etkä itse ole myöhemmin ajattelematon isovanhempi.

Tai no toki sitten olet mielestäsi täydellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iyte kirjoitti:

Vielä mukavampaa olisi jos lapset kiittäisivät antajaa. Aika hiljaista on ollut

Tämähän se on narskuille tärkeintä.

Vaikka tulisi p.skaa paketissa niin kiitettävä on ja mielellään vielä niin usein ja niin kauan kuin ikinä mahdollista.

Muuten mummi suuttuu.

Mun elävää synkistävän narskun mielestä annetun lahjan omistajuus säilyy lahjan antajalla. Meiltä on joskus käynyt jotain hakemassa takaisin, kun joku vaate on ollut useamman vuoden kasvuvaralla, eikä tullut käyttöön. Annoin viedä, saipa kaappiin tilaa. Toisen kerran tuli hakemaan jotain muuta jolle oli löytänyt ansaitsevamman vastaanottajan. Olin kai vienyt kyseisen tuotteen kirppikselle tms. Mikä raivo ja haukkuminen. Mulla ei kuulemma ole oikeutta hankkiutua eroon HÄNEN lahjoistaan. No, säilyttäisi niitä sitten kotonaan, jos ne hänen on, ja selkeästi tarvitsee romujaan ja riepujaan.

Tää on ihan tyypillistä.

Älä jooko enää anna hänen vaikuttaa sun elämään!

Mä itse esim. käytän juuri niitä vaatteita kuin itse tykkään.

Ja en voi esim. mitään akryylista käyttää.

Mulla oli ollut monta vuotta mun lempparihuivi talvisin kaulassa.

Narsku neuloi pyytämättä akryylihuivin, antoi lahjaksi ja sai raivarit kun seuraavan kerran näki mut ilman antamaansa huivia.

Aika pitkälle on tuo narsku ulkoistettu. Muutaman kerran vuodessa joudun näkemään, teen sen puolisoni takia. Yksin en suostu jäämään sekunniksikaan narskun kanssa, puolisoni on oltava paikalla. Puolisonikaan ei äidistään tykkää, mutta kokee velvollisuutenaan pitää jonkinlaiset (vaikka etäiset) välit.

Anoppi ostaa aina oman makunsa mukaisia lahjoja, siitä viis mistä lahjan saaja tykkää. Jouluksi saattaa vain kysäistä minkä pituisia lapset ovat ja ostaa niille vaatteita lahjaksi. En edes enää viitsi sanoa, että lapset ovat jo sen verran isoja että haluavat olla vaikuttamassa itse siihen mitä päällensä pukevat. Erityisesti kasiluokkalainen on tarkka tyylistään.