YLE: HUSissa on katastrofi. / ! \ Helsingin apulaispormestari pitää puheen. Myös TAYS on täysin tukossa ja kaatumassa. Hoitajat ovat lähteneet, potilaat tukkivat päivystykset. KÄYTTÄKÄÄN NIITÄ YKSITYISIÄ lääkäriasemia! Mikä siinä on niin vaikeaa??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sekasotku oli tiedossa jo silloin kun terveyskeskuksien vuodeosastot lopetettiin ja sieltä potilaat siirrettiin kotihoitoon!

Tällaisessa kotiutuneiden huonokuntoisten "palvelu"talossa työskentelevänä kirjoitin siitä heti tuoreeltaan yleisönosastokirjoituksen paikalliseen sanomalehteen.

Tunnelmahan on tiivistynyt sen jälkeen ja nyt ollaankin yhtäkkiä katastrofitilanteessa.

Laulanpahan vaan Vexi Salmen sanoin "paluu arkeen oli edessä".

Jo pitkään strategiana on ollut se että kotona hoidetaan mahdollisimman pitkään. Sen on hyväksynyt sekä päättäjät että asiakkaat. Mutta mitä sen hyväksi on tehty että kotona pystyisi olemaan mahdollisimman pitkään. Onko panostettu kotihoidon resursseihin ja siihen että työ kotihoidossa olisi mielekästä? Ei. Ei ole apuvälineitä jotka helpottaisi sitä työtä tai niitä ei voi kotiin hankkia sen vuoksi että se helpottaisi hoitajan työtä. Jos apuvälineitä on hankittu ne on hankittu helpottamaan asiakasta. Onko kotihoidossa lisää työntekijöitä? Ei ole.

Mä en tarkoittanut, etteikö kotona saisi olla, mutta vuosia olen seurannut hoitajana vierestä, miten se ei palvele kaikkia, eikä ole kaikille mieleen. Jotkut sairaalasta kotiutetut ihmettelivät, miksi heitä ei hoidettu siellä, vaan heitettiin yksinäisyyteen odottelemaan sänkyyn tai pyörätuoliin, josko aamukäynnin jälkeen iltahoitaja tulisi käyttämään vessassa tai syöttämään/ juottamaan.

Iltakäynnille mentäessä oli sovitun 10 minuutin käynnin lisäksi yhtäkkiä asukkaan kampeaminen ylös hätiin soitetun työkaverin kanssa, lakanoiden vaihto, märän patjan suojaaminen pyyhkeillä, asukkaan riisuminen, suihkutus, kaikkien vaatteiden vaihto, lattioiden kuivaaminen, iltapalan etsiminen ja syöttäminen ja sitten se perushomma, eli lääkkeiden anto ja voinnin kysely.

Mitäpä niistä kyselyistä ja selvityksistä on hyötyä, jos niitä kysytään hyväkuntoisilta, tai sitten toisesta ääripäästä niiltä, jotka suuresti toivovat kuolevansa. Niin toivoi sekin rouva, jota tuossa äsken käytin esimerkkinä. Hän oli tykännyt olla sairaalassa, kun siellä oli elämää ja ihmisiä ympärillä ja huolehdittiin pitkin päivää pienin väliajoin kaikesta. Hän masentui kotona, eli vielä vuoden, vähän toista, toiveensa vastaisesti. Eikä hän ollut ainoa.

Ei niitä ratkaisuja jotka lisää kotona pärjäämistä kannatakaan tehdä siinä vaiheessa kun ollaan jo tilanteessa ettei siellä kotona pärjätä. Niitä tilanteita pitäisinoystyä ennakoimaan. Onko koti sellainen että siellä pärjää esim. pyörätuolilla liikkuen jne? Kysellä siitä ei kannata välttämättä tehdäkään asiakkaille vaan ylipäätään miettiä/kartoittaa sitä mikä kotiuttamisen ja kotona pärjäämisen estää.

Kotihoidon tehtävä tuo minusta ei ole ei ainakaan pelkästään vaan sitä kotona pärjäämistä pitäisi miettiä laajemmin. Miksi esim. jotkut potilaat/asiakkaat on tulehduskierteessä. Pärjäävät kotona ehkä viikon kaksi mutta palaavat taas hoitoon uudelleen kun tulehdus on taas "vienyt jalat". Onko hoito jäänyt puutteelliseksi? Onko ravitsemus ok? Onko jotakin muita tekijöitä jotka aiheuttaa sairaalakierrettä?

Puutun tähän teidän hyvään keskusteluunne sen verran, että varsin moni kotihoidossa oleva vanhus ei asu uusissa ja esteettömiksi rakennetuissa asunnoissa. He asuvat vanhoissa asunnoissa, jotka on rakennettu ja viimeksi remontoitukin aikana, jolloin esteettömyydestä ei edes puhuttu. Usein esim kylpyhuoneet saattavat olla sellaisia, ettei niihin edes mahtuisi sekä vanhus että hoitaja vielä jonkinlaisen apuvälineen kanssa. Ennakkoon voi varautua monenlaiseen asiaan, mutta useimmat vanhukset eivät halua koteihinsa mitään muutoksia. Valitettavan monella on ihan liikaa tavaraa (enkä puhu nyt mistään himohamstraajista) vaan esim huonekaluja niin paljon tai ne on sijoitettu siten, että asunnossa työskentely on ahdasta. Saa olla aika huonossa kunnossa ennenkuin yhteiskunnalta saa edes sairaalasängyn, joka edes jossain määrin helpottaisi hoitajien työtä. 

Pitääkö aina haluta kaikkia asioita. Monesti ihmiset joutuvat tekemään asioita joita he eivät halua. Pitääkö vanhuksen saada apua siellä asunnossa jossa esteettömyydestä ei ole tietoakaan vain siksi että hän haluaa vai voisiko hän muuttaa esim. seniorikotiin sen vuoksi että siellä pärjäisi paremmin myös silloin kun kunto on huonompi. Kuka päättää sen että esim. vanhus ei pärjää kotona, kuka päättää siitä mitä palveluja hän tarvitsee. Osa ei niitä palveluja halua vaikka tarvitsisi, osa taas haluaa kaikki palvelut vaikka ei niitä tarvitsisikaan.

Moniammatillinen SAS-ryhmä yleensä päättää nuo asumiskuviot, palvelutarpeen arviointiin perustuen ja myös vanhusta itseään kuullen. Yksinkertaistaen näin: Jos ei halua muuttaa kotoaan minnekään, ei ole pakko. Jos ei halua palveluja, vaikka ammattilaisten mielestä tarvitsisi, ei ole pakko. Mutta jos ammattilaisten mielestä ei tarvitse palveluja, ei niitä saa, vaikka itse haluaisi. Ja jos ei ammattilaisen mielestä ole ympärivuorokautisen hoivan tarvetta, ei sinne vanhainkotiin pääse, vaikka haluaa. Useimmiten pelkän sosiaalinen seuran tarve voidaan hoitaa esimerkiksi päiväkerholla, johon järjestetään kuljetus. 

Special Air Service https://g.co/kgs/rxPJ9p

Hah XD. Katso täältä: https://www.sotesi.fi/sivu.tmpl?sivu_id=11308 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seuraavalla hallituskaudella kyyti vain kylmenee: lääkäri on ruudun takana, jos on ja etähoitaa potilaita, jotka osaavat tai eivät osaa tekniikkaa ja kertoa vaivansa. No, ihmiset on pelkkä kuluerä, joista pitää päästä eroon. Etähoidolla tuskin selviää kaikki sairaudet, mutta se on tarkoituskin. Toisaalta ymmärrän tällaista nat..s..maista ajattelutapaa, jossa raha vain ratkaisee. Se tekee kovat päätökset helpoksi,kun ei ajattele itsemurhavaarassa olevaa nuorta tai vanhusta vaipoissaan vankina omassa kodissaan. Heikot kuolkoot pois ja vahvat porskuttavat. Sehän se on mottona näillä päättäjillä.

Miksei tänne sitten saada Kanadan mallia jossa vapaaehtoista eutanasiaa mainostetaan televisiossakin?

Jos Suomeen tulisi alhaisen kynnyksen eutanasia, tulijoita olisi jonossa.

Nämä vahvat porskuttajat saavat aikaan ainoastaan hitaita toimintamalleja.

Kanadan meininki kehiin niin johan alkaa tapahtua!

Ensi vuoden maaliskuussa Kanadassa otetaan käyttöön uusi laki, jonka mukaan psykiatrisesti sairaat ihmiset voivat valita eutanasian. Jos potilas kokee mielentilansa sietämättömäksi, tarvitaan vain kaksi lääkäriä laillistamaan tappavan lääkecocktailin käyttö.

Lakia oli tarkoitus soveltaa vain parantumattomiin sairauksiin tai ihmisiin, joiden terveydentilan vuoksi kuolema oli lähellä.

Vuonna 2021 lakia muutettiin siten, että se kattaa myös muut sairaudet, joita potilaat pitivät ”sietämättöminä”. Tämän seurauksena tällä tavoin laillistettujen kuolemantapausten määrä nousi yli 10 000:een, mikä oli yli 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020.

Nyt maaliskuussa 2023 Kanadan laki sallii psykiatristen potilaiden eutanasian. Toronton oikeustieteen professorin Trudo Lemmensin mukaan tämä tarkoittaa, että itsemurhasta tulee olennaisesti tapa hoitaa psykiatrisia sairauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sekasotku oli tiedossa jo silloin kun terveyskeskuksien vuodeosastot lopetettiin ja sieltä potilaat siirrettiin kotihoitoon!

Tällaisessa kotiutuneiden huonokuntoisten "palvelu"talossa työskentelevänä kirjoitin siitä heti tuoreeltaan yleisönosastokirjoituksen paikalliseen sanomalehteen.

Tunnelmahan on tiivistynyt sen jälkeen ja nyt ollaankin yhtäkkiä katastrofitilanteessa.

Laulanpahan vaan Vexi Salmen sanoin "paluu arkeen oli edessä".

Jo pitkään strategiana on ollut se että kotona hoidetaan mahdollisimman pitkään. Sen on hyväksynyt sekä päättäjät että asiakkaat. Mutta mitä sen hyväksi on tehty että kotona pystyisi olemaan mahdollisimman pitkään. Onko panostettu kotihoidon resursseihin ja siihen että työ kotihoidossa olisi mielekästä? Ei. Ei ole apuvälineitä jotka helpottaisi sitä työtä tai niitä ei voi kotiin hankkia sen vuoksi että se helpottaisi hoitajan työtä. Jos apuvälineitä on hankittu ne on hankittu helpottamaan asiakasta. Onko kotihoidossa lisää työntekijöitä? Ei ole.

Mä en tarkoittanut, etteikö kotona saisi olla, mutta vuosia olen seurannut hoitajana vierestä, miten se ei palvele kaikkia, eikä ole kaikille mieleen. Jotkut sairaalasta kotiutetut ihmettelivät, miksi heitä ei hoidettu siellä, vaan heitettiin yksinäisyyteen odottelemaan sänkyyn tai pyörätuoliin, josko aamukäynnin jälkeen iltahoitaja tulisi käyttämään vessassa tai syöttämään/ juottamaan.

Iltakäynnille mentäessä oli sovitun 10 minuutin käynnin lisäksi yhtäkkiä asukkaan kampeaminen ylös hätiin soitetun työkaverin kanssa, lakanoiden vaihto, märän patjan suojaaminen pyyhkeillä, asukkaan riisuminen, suihkutus, kaikkien vaatteiden vaihto, lattioiden kuivaaminen, iltapalan etsiminen ja syöttäminen ja sitten se perushomma, eli lääkkeiden anto ja voinnin kysely.

Mitäpä niistä kyselyistä ja selvityksistä on hyötyä, jos niitä kysytään hyväkuntoisilta, tai sitten toisesta ääripäästä niiltä, jotka suuresti toivovat kuolevansa. Niin toivoi sekin rouva, jota tuossa äsken käytin esimerkkinä. Hän oli tykännyt olla sairaalassa, kun siellä oli elämää ja ihmisiä ympärillä ja huolehdittiin pitkin päivää pienin väliajoin kaikesta. Hän masentui kotona, eli vielä vuoden, vähän toista, toiveensa vastaisesti. Eikä hän ollut ainoa.

Ei niitä ratkaisuja jotka lisää kotona pärjäämistä kannatakaan tehdä siinä vaiheessa kun ollaan jo tilanteessa ettei siellä kotona pärjätä. Niitä tilanteita pitäisinoystyä ennakoimaan. Onko koti sellainen että siellä pärjää esim. pyörätuolilla liikkuen jne? Kysellä siitä ei kannata välttämättä tehdäkään asiakkaille vaan ylipäätään miettiä/kartoittaa sitä mikä kotiuttamisen ja kotona pärjäämisen estää.

Kotihoidon tehtävä tuo minusta ei ole ei ainakaan pelkästään vaan sitä kotona pärjäämistä pitäisi miettiä laajemmin. Miksi esim. jotkut potilaat/asiakkaat on tulehduskierteessä. Pärjäävät kotona ehkä viikon kaksi mutta palaavat taas hoitoon uudelleen kun tulehdus on taas "vienyt jalat". Onko hoito jäänyt puutteelliseksi? Onko ravitsemus ok? Onko jotakin muita tekijöitä jotka aiheuttaa sairaalakierrettä?

Puutun tähän teidän hyvään keskusteluunne sen verran, että varsin moni kotihoidossa oleva vanhus ei asu uusissa ja esteettömiksi rakennetuissa asunnoissa. He asuvat vanhoissa asunnoissa, jotka on rakennettu ja viimeksi remontoitukin aikana, jolloin esteettömyydestä ei edes puhuttu. Usein esim kylpyhuoneet saattavat olla sellaisia, ettei niihin edes mahtuisi sekä vanhus että hoitaja vielä jonkinlaisen apuvälineen kanssa. Ennakkoon voi varautua monenlaiseen asiaan, mutta useimmat vanhukset eivät halua koteihinsa mitään muutoksia. Valitettavan monella on ihan liikaa tavaraa (enkä puhu nyt mistään himohamstraajista) vaan esim huonekaluja niin paljon tai ne on sijoitettu siten, että asunnossa työskentely on ahdasta. Saa olla aika huonossa kunnossa ennenkuin yhteiskunnalta saa edes sairaalasängyn, joka edes jossain määrin helpottaisi hoitajien työtä. 

Pitääkö aina haluta kaikkia asioita. Monesti ihmiset joutuvat tekemään asioita joita he eivät halua. Pitääkö vanhuksen saada apua siellä asunnossa jossa esteettömyydestä ei ole tietoakaan vain siksi että hän haluaa vai voisiko hän muuttaa esim. seniorikotiin sen vuoksi että siellä pärjäisi paremmin myös silloin kun kunto on huonompi. Kuka päättää sen että esim. vanhus ei pärjää kotona, kuka päättää siitä mitä palveluja hän tarvitsee. Osa ei niitä palveluja halua vaikka tarvitsisi, osa taas haluaa kaikki palvelut vaikka ei niitä tarvitsisikaan.

Moniammatillinen SAS-ryhmä yleensä päättää nuo asumiskuviot, palvelutarpeen arviointiin perustuen ja myös vanhusta itseään kuullen. Yksinkertaistaen näin: Jos ei halua muuttaa kotoaan minnekään, ei ole pakko. Jos ei halua palveluja, vaikka ammattilaisten mielestä tarvitsisi, ei ole pakko. Mutta jos ammattilaisten mielestä ei tarvitse palveluja, ei niitä saa, vaikka itse haluaisi. Ja jos ei ammattilaisen mielestä ole ympärivuorokautisen hoivan tarvetta, ei sinne vanhainkotiin pääse, vaikka haluaa. Useimmiten pelkän sosiaalinen seuran tarve voidaan hoitaa esimerkiksi päiväkerholla, johon järjestetään kuljetus. 

Special Air Service https://g.co/kgs/rxPJ9p

Hah XD. Katso täältä: https://www.sotesi.fi/sivu.tmpl?sivu_id=11308 

Hei, tuo oli tsoukki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sekasotku oli tiedossa jo silloin kun terveyskeskuksien vuodeosastot lopetettiin ja sieltä potilaat siirrettiin kotihoitoon!

Tällaisessa kotiutuneiden huonokuntoisten "palvelu"talossa työskentelevänä kirjoitin siitä heti tuoreeltaan yleisönosastokirjoituksen paikalliseen sanomalehteen.

Tunnelmahan on tiivistynyt sen jälkeen ja nyt ollaankin yhtäkkiä katastrofitilanteessa.

Laulanpahan vaan Vexi Salmen sanoin "paluu arkeen oli edessä".

Jo pitkään strategiana on ollut se että kotona hoidetaan mahdollisimman pitkään. Sen on hyväksynyt sekä päättäjät että asiakkaat. Mutta mitä sen hyväksi on tehty että kotona pystyisi olemaan mahdollisimman pitkään. Onko panostettu kotihoidon resursseihin ja siihen että työ kotihoidossa olisi mielekästä? Ei. Ei ole apuvälineitä jotka helpottaisi sitä työtä tai niitä ei voi kotiin hankkia sen vuoksi että se helpottaisi hoitajan työtä. Jos apuvälineitä on hankittu ne on hankittu helpottamaan asiakasta. Onko kotihoidossa lisää työntekijöitä? Ei ole.

Mä en tarkoittanut, etteikö kotona saisi olla, mutta vuosia olen seurannut hoitajana vierestä, miten se ei palvele kaikkia, eikä ole kaikille mieleen. Jotkut sairaalasta kotiutetut ihmettelivät, miksi heitä ei hoidettu siellä, vaan heitettiin yksinäisyyteen odottelemaan sänkyyn tai pyörätuoliin, josko aamukäynnin jälkeen iltahoitaja tulisi käyttämään vessassa tai syöttämään/ juottamaan.

Iltakäynnille mentäessä oli sovitun 10 minuutin käynnin lisäksi yhtäkkiä asukkaan kampeaminen ylös hätiin soitetun työkaverin kanssa, lakanoiden vaihto, märän patjan suojaaminen pyyhkeillä, asukkaan riisuminen, suihkutus, kaikkien vaatteiden vaihto, lattioiden kuivaaminen, iltapalan etsiminen ja syöttäminen ja sitten se perushomma, eli lääkkeiden anto ja voinnin kysely.

Mitäpä niistä kyselyistä ja selvityksistä on hyötyä, jos niitä kysytään hyväkuntoisilta, tai sitten toisesta ääripäästä niiltä, jotka suuresti toivovat kuolevansa. Niin toivoi sekin rouva, jota tuossa äsken käytin esimerkkinä. Hän oli tykännyt olla sairaalassa, kun siellä oli elämää ja ihmisiä ympärillä ja huolehdittiin pitkin päivää pienin väliajoin kaikesta. Hän masentui kotona, eli vielä vuoden, vähän toista, toiveensa vastaisesti. Eikä hän ollut ainoa.

Ei niitä ratkaisuja jotka lisää kotona pärjäämistä kannatakaan tehdä siinä vaiheessa kun ollaan jo tilanteessa ettei siellä kotona pärjätä. Niitä tilanteita pitäisinoystyä ennakoimaan. Onko koti sellainen että siellä pärjää esim. pyörätuolilla liikkuen jne? Kysellä siitä ei kannata välttämättä tehdäkään asiakkaille vaan ylipäätään miettiä/kartoittaa sitä mikä kotiuttamisen ja kotona pärjäämisen estää.

Kotihoidon tehtävä tuo minusta ei ole ei ainakaan pelkästään vaan sitä kotona pärjäämistä pitäisi miettiä laajemmin. Miksi esim. jotkut potilaat/asiakkaat on tulehduskierteessä. Pärjäävät kotona ehkä viikon kaksi mutta palaavat taas hoitoon uudelleen kun tulehdus on taas "vienyt jalat". Onko hoito jäänyt puutteelliseksi? Onko ravitsemus ok? Onko jotakin muita tekijöitä jotka aiheuttaa sairaalakierrettä?

Puutun tähän teidän hyvään keskusteluunne sen verran, että varsin moni kotihoidossa oleva vanhus ei asu uusissa ja esteettömiksi rakennetuissa asunnoissa. He asuvat vanhoissa asunnoissa, jotka on rakennettu ja viimeksi remontoitukin aikana, jolloin esteettömyydestä ei edes puhuttu. Usein esim kylpyhuoneet saattavat olla sellaisia, ettei niihin edes mahtuisi sekä vanhus että hoitaja vielä jonkinlaisen apuvälineen kanssa. Ennakkoon voi varautua monenlaiseen asiaan, mutta useimmat vanhukset eivät halua koteihinsa mitään muutoksia. Valitettavan monella on ihan liikaa tavaraa (enkä puhu nyt mistään himohamstraajista) vaan esim huonekaluja niin paljon tai ne on sijoitettu siten, että asunnossa työskentely on ahdasta. Saa olla aika huonossa kunnossa ennenkuin yhteiskunnalta saa edes sairaalasängyn, joka edes jossain määrin helpottaisi hoitajien työtä. 

Pitääkö aina haluta kaikkia asioita. Monesti ihmiset joutuvat tekemään asioita joita he eivät halua. Pitääkö vanhuksen saada apua siellä asunnossa jossa esteettömyydestä ei ole tietoakaan vain siksi että hän haluaa vai voisiko hän muuttaa esim. seniorikotiin sen vuoksi että siellä pärjäisi paremmin myös silloin kun kunto on huonompi. Kuka päättää sen että esim. vanhus ei pärjää kotona, kuka päättää siitä mitä palveluja hän tarvitsee. Osa ei niitä palveluja halua vaikka tarvitsisi, osa taas haluaa kaikki palvelut vaikka ei niitä tarvitsisikaan.

Vanhuksella on itsemääräämisoikeus. Saa olla todella dementti, jotta tämän oikeuden yli voi kävellä.

Ja mihin hiton seniorikotiin se vanhus muuttaisi, kun paikkoja ei ole?

Itsemääräämisoikeus ei ole sama asia kuin vapausvalita. Valinnan vapaus olisi sekin toki toivottavaa mutta ei läheskään aina mahdollista. Vapaus on toki valita muuttaako ja pärjääkö paremmin vai onko pärjäämättä. Vapaus on valita syökö vai jättääkö syömättä. Syömättä jättäminen kuitenkin väistämättä johtaa siihen että terveys heikkenee ja lopulta ihminen nääntyy nälkään. Onko vanhuksella oikeasti itsemääräämisoikeus syömisen suhteen jos hän voi kotona jättää syömättä mutta käytännössä laitoshoidossa pitäisi pakottaa syömään tai saamaan ravintoa tavalla taikka toisella? Muistisairaalla on itsemääräämisoikeus voiko hän lähteä ulos miten haluaa vai saako sitä valinnan vapautta rajoittaa? Olen törmännyt myös siihen että poliisi ei halua etsiä harhailevaa vanhusta kun hän ei ole pakkohoidossa ja hänellä on näin ollen itsemääräämisoikeus.

Ei laitoshoidossa ketään pakoteta syömään eikä varsinkaan vastentahtoisesti ruokita letkun kautta, jos siihen viittasit tuolla "tavalla taikka toisella". Vanhuksilla todellakin on itsemääräämisoikeus. Se perustuu lakiin. 

Tämä selvä kiitos tiedosta helpottaa huomattavasti sitä työtä laitoshoidossa. Voiko ne ovet pitää edelleen lukittuna vai saako vanhus lähteä ulos koska haluaa. Esim. tehostetussa palveluasumisessa tai vuodeosastolla terveyskeskuksessa kukaan ei ole pakkohoidossa?

Riippuu vanhuksista, mutta jos on keskivaikea dementia, kuten suurimmalla osalla laitoshoidosta olevilla vanhuksilla, niin ei tietenkään voi lähteä yksin omin päin ulkoilemaan. Hoidossa voi olla erilaisia rajoittavia päätöksiä, vaikka kyse ei ole sellaisesta mielenterveyslain mukaisesta "pakkohoidosta" mihin ilmeisesti viittaat. 

Ovet on lukossa yksikössä ihan kaikilta riippumatta siitä onko niitä rajoittavia päätöksiä tehty vai ei. Se että päättääkin lähteä ulos tai haluaa lähteä kotiin ei aina johdu myöskään muistisairaudesta tai diagnoosia ei ole ehditty tehdä vaikka olisikin. Ei silloin myöskään yleensä ole ehditty edes tehdä niitä rajoittavia päätöksiä.

Juu, sama ovi se on kaikilla. Mutta ...

Olen ollut töissä sekä mielisairaalan suljetulla osastolla että vanhusten asumispalveluissa. Ero on siinä, että suljetulla osastolla vain henkilökunnalla on avaimet, ja vanhuspalveluyksikössä oven pielessä avausnapin yläpuolella lukee se koodi, millä ovi aukeaa - ne jotka ovat siinä kunnossa, että osaavat ja tajuavat sen lukea, pääsevät ulos.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsynyttä ap, väsynyttä. Vaalit tulossa ja te trollit haluatte lopettaa julkiset palvelut ja lobata yksityisiä palveluita.

Lisäksi hämmästyttää se, että mistä te löydätte niitä hoitajia sinne yksityiselle puoleel. Tosin eihän siellä ole vuorotyötä eikä muutenkaan juurikaan hoitajia.

Kummasti kaltaisesi on ensimmäisenä vinkumassa erikoissairaanhoitoa verovaroin. No mene yksityiselle, ai eikö onnistu synnyttäminen yksityissairaaloissa.

yksityisellä resurssit allokoidaan kysynnän kautta. Jos on pulaa työntekijöistä, niin palkat nousevat ja yksityisten sairausvakuutusten maksut nousevat. Julkisen sektorin ongelma on, että sosialistisessa järjestelmässä palveluiden resurssit kilpailevat muun muassa tulonsiirtojen kanssa. Nyt jako palveluiden ja tulonsiirtojen suhteen on n. 50/50, eikä molempiin riitä rahaa. Tai oikeastaan ei kumpaakaan tällä hetkellä. Demarit tietysti lupaavat maat ja taivaat sekä mitoittelevat hoitajia, mutta resursseista ei ole mitään ymmärrystä.

Niissä maissa, joissa keskiluokka maksaa terveydenhoidon yksityisten vakuutusten kautta, ovat terveysmenot yleisesti suuremmat ja terveydenhoidon palkatkin isompia.

Markkinatalous ja kapitalismi ovat toki äärimmäisen pahoja, mutta aina ne sosialismin ja komentotalouden inhorealismin voittaa =D

Niissä maissa, joissa keskiluokka maksaa terveydenhoidon yksityisten vakuutusten kautta, ovat terveysmenot moninkertaisesti kalliimpia myös yhteiskunnalle.

Niissäkin maissa nimittäin on julkinen terveydenhuolto köyhimmille. mutta vakuutusyhtiöiden mukanaolo terveydenhoitomarkkinoilla tekee sen, että lääkkeiden hinnat ovat kymmenkertaiset Suomeen nähden ja jos yksityinen puoli maksaa hoitajille parempia palkkoja, julkinenkin joutuu maksamaan vähintään saman. Muuten kukaan ei suostu menemään töihin julkiselle, jossa työ köyhien kanssa on raskaampaa. 

Toivon todellakin, että Suomi ei yritä seurata Amerikan mallia. Niin tyhmä ei pidä olla. Meillä oli hyvä terveydenhoitojärjestelmä niin kauan kuin sairaanhoitajien palkat olivat linjassa siihen mitä muissa sivistysvaltioissa maksettiin. Sairaanhoitajan palkka on muissa pohjoismaissa ja useimmissa muissakin sivistysvaltioissa maan keskipalkkaa suurempi. Suomessa se on edelleen, tämän syksyn korotusten jälkeenkin alle keskipalkan. 

Ei yksityispuolella makseta hoitajille paremmin,pikemminkin päinvastoin,ja lomat lyhyemmät. Myös työnkuva on laajempi. Mutta organisaatio- ja johtamiskulttuuri on se syy,miksi hoitajia lähtee yksityiselle. Siellä ei ole aikaa kyykyttää ja vttuilla, koska johtajia on vähemmän ja siellä esimiehet keskittyy ydintehtävänsä tekemiseen eikä asemansa pönkittämiseen.

Ei Suomessa maksetakaan yksityispuolella paremmin. Lomat kyllä on muuten yksityisellä jo aika samat, kun ei saa enää laskea 6 lomapäivää viikossa niin kuin aikaisemmin. 

Mutta niissä maissa, missä vakuutusyhtiö korvaa terveydenhoitokustannukset, hoitajien palkat nousevat nimenomaan yksityispuolella ja julkinen seuraa perässä. 

Tuota- esim jenkeissä kaikki terveydenhoito on yksityistä. Ei siellä ole " julkisia" sairasloita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sekasotku oli tiedossa jo silloin kun terveyskeskuksien vuodeosastot lopetettiin ja sieltä potilaat siirrettiin kotihoitoon!

Tällaisessa kotiutuneiden huonokuntoisten "palvelu"talossa työskentelevänä kirjoitin siitä heti tuoreeltaan yleisönosastokirjoituksen paikalliseen sanomalehteen.

Tunnelmahan on tiivistynyt sen jälkeen ja nyt ollaankin yhtäkkiä katastrofitilanteessa.

Laulanpahan vaan Vexi Salmen sanoin "paluu arkeen oli edessä".

Jo pitkään strategiana on ollut se että kotona hoidetaan mahdollisimman pitkään. Sen on hyväksynyt sekä päättäjät että asiakkaat. Mutta mitä sen hyväksi on tehty että kotona pystyisi olemaan mahdollisimman pitkään. Onko panostettu kotihoidon resursseihin ja siihen että työ kotihoidossa olisi mielekästä? Ei. Ei ole apuvälineitä jotka helpottaisi sitä työtä tai niitä ei voi kotiin hankkia sen vuoksi että se helpottaisi hoitajan työtä. Jos apuvälineitä on hankittu ne on hankittu helpottamaan asiakasta. Onko kotihoidossa lisää työntekijöitä? Ei ole.

Mä en tarkoittanut, etteikö kotona saisi olla, mutta vuosia olen seurannut hoitajana vierestä, miten se ei palvele kaikkia, eikä ole kaikille mieleen. Jotkut sairaalasta kotiutetut ihmettelivät, miksi heitä ei hoidettu siellä, vaan heitettiin yksinäisyyteen odottelemaan sänkyyn tai pyörätuoliin, josko aamukäynnin jälkeen iltahoitaja tulisi käyttämään vessassa tai syöttämään/ juottamaan.

Iltakäynnille mentäessä oli sovitun 10 minuutin käynnin lisäksi yhtäkkiä asukkaan kampeaminen ylös hätiin soitetun työkaverin kanssa, lakanoiden vaihto, märän patjan suojaaminen pyyhkeillä, asukkaan riisuminen, suihkutus, kaikkien vaatteiden vaihto, lattioiden kuivaaminen, iltapalan etsiminen ja syöttäminen ja sitten se perushomma, eli lääkkeiden anto ja voinnin kysely.

Mitäpä niistä kyselyistä ja selvityksistä on hyötyä, jos niitä kysytään hyväkuntoisilta, tai sitten toisesta ääripäästä niiltä, jotka suuresti toivovat kuolevansa. Niin toivoi sekin rouva, jota tuossa äsken käytin esimerkkinä. Hän oli tykännyt olla sairaalassa, kun siellä oli elämää ja ihmisiä ympärillä ja huolehdittiin pitkin päivää pienin väliajoin kaikesta. Hän masentui kotona, eli vielä vuoden, vähän toista, toiveensa vastaisesti. Eikä hän ollut ainoa.

Ei niitä ratkaisuja jotka lisää kotona pärjäämistä kannatakaan tehdä siinä vaiheessa kun ollaan jo tilanteessa ettei siellä kotona pärjätä. Niitä tilanteita pitäisinoystyä ennakoimaan. Onko koti sellainen että siellä pärjää esim. pyörätuolilla liikkuen jne? Kysellä siitä ei kannata välttämättä tehdäkään asiakkaille vaan ylipäätään miettiä/kartoittaa sitä mikä kotiuttamisen ja kotona pärjäämisen estää.

Kotihoidon tehtävä tuo minusta ei ole ei ainakaan pelkästään vaan sitä kotona pärjäämistä pitäisi miettiä laajemmin. Miksi esim. jotkut potilaat/asiakkaat on tulehduskierteessä. Pärjäävät kotona ehkä viikon kaksi mutta palaavat taas hoitoon uudelleen kun tulehdus on taas "vienyt jalat". Onko hoito jäänyt puutteelliseksi? Onko ravitsemus ok? Onko jotakin muita tekijöitä jotka aiheuttaa sairaalakierrettä?

Puutun tähän teidän hyvään keskusteluunne sen verran, että varsin moni kotihoidossa oleva vanhus ei asu uusissa ja esteettömiksi rakennetuissa asunnoissa. He asuvat vanhoissa asunnoissa, jotka on rakennettu ja viimeksi remontoitukin aikana, jolloin esteettömyydestä ei edes puhuttu. Usein esim kylpyhuoneet saattavat olla sellaisia, ettei niihin edes mahtuisi sekä vanhus että hoitaja vielä jonkinlaisen apuvälineen kanssa. Ennakkoon voi varautua monenlaiseen asiaan, mutta useimmat vanhukset eivät halua koteihinsa mitään muutoksia. Valitettavan monella on ihan liikaa tavaraa (enkä puhu nyt mistään himohamstraajista) vaan esim huonekaluja niin paljon tai ne on sijoitettu siten, että asunnossa työskentely on ahdasta. Saa olla aika huonossa kunnossa ennenkuin yhteiskunnalta saa edes sairaalasängyn, joka edes jossain määrin helpottaisi hoitajien työtä. 

Pitääkö aina haluta kaikkia asioita. Monesti ihmiset joutuvat tekemään asioita joita he eivät halua. Pitääkö vanhuksen saada apua siellä asunnossa jossa esteettömyydestä ei ole tietoakaan vain siksi että hän haluaa vai voisiko hän muuttaa esim. seniorikotiin sen vuoksi että siellä pärjäisi paremmin myös silloin kun kunto on huonompi. Kuka päättää sen että esim. vanhus ei pärjää kotona, kuka päättää siitä mitä palveluja hän tarvitsee. Osa ei niitä palveluja halua vaikka tarvitsisi, osa taas haluaa kaikki palvelut vaikka ei niitä tarvitsisikaan.

Vanhuksella on itsemääräämisoikeus. Saa olla todella dementti, jotta tämän oikeuden yli voi kävellä.

Ja mihin hiton seniorikotiin se vanhus muuttaisi, kun paikkoja ei ole?

Niin, itsemääräämisoikeus... kun kaikki eivät halua asua kotona, vaan haluaisivat sellaiseen paikkaan, missä näkee ja kuulee muita, saa levätä ja saa perushoitoa. Heidän tahtoaan ei oteta huomioon, eivätkä he voi soveltaa itsemääräämisoikeutta niin päin.

Kotona pimeässä odottavat seuraavaa hoitajan käyntiä niillä sijoillaan mihin viimeksi jäivät, isot ja pienet tavarat housussa, pariin, kolmeenkin otteeseen. Nälkä, vilu ja jano.

Oletus on, että kotonaan elävät, olevat ja tekevät, vaan totuus on joidenkin kohdalla toinen. He "asuivat" terveyskeskuksen vuodeosastoilla, joita ei enää ole. Kuntouduttuaan osa palasi kotiin, osa jäi sille tielleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sekasotku oli tiedossa jo silloin kun terveyskeskuksien vuodeosastot lopetettiin ja sieltä potilaat siirrettiin kotihoitoon!

Tällaisessa kotiutuneiden huonokuntoisten "palvelu"talossa työskentelevänä kirjoitin siitä heti tuoreeltaan yleisönosastokirjoituksen paikalliseen sanomalehteen.

Tunnelmahan on tiivistynyt sen jälkeen ja nyt ollaankin yhtäkkiä katastrofitilanteessa.

Laulanpahan vaan Vexi Salmen sanoin "paluu arkeen oli edessä".

Jo pitkään strategiana on ollut se että kotona hoidetaan mahdollisimman pitkään. Sen on hyväksynyt sekä päättäjät että asiakkaat. Mutta mitä sen hyväksi on tehty että kotona pystyisi olemaan mahdollisimman pitkään. Onko panostettu kotihoidon resursseihin ja siihen että työ kotihoidossa olisi mielekästä? Ei. Ei ole apuvälineitä jotka helpottaisi sitä työtä tai niitä ei voi kotiin hankkia sen vuoksi että se helpottaisi hoitajan työtä. Jos apuvälineitä on hankittu ne on hankittu helpottamaan asiakasta. Onko kotihoidossa lisää työntekijöitä? Ei ole.

Mä en tarkoittanut, etteikö kotona saisi olla, mutta vuosia olen seurannut hoitajana vierestä, miten se ei palvele kaikkia, eikä ole kaikille mieleen. Jotkut sairaalasta kotiutetut ihmettelivät, miksi heitä ei hoidettu siellä, vaan heitettiin yksinäisyyteen odottelemaan sänkyyn tai pyörätuoliin, josko aamukäynnin jälkeen iltahoitaja tulisi käyttämään vessassa tai syöttämään/ juottamaan.

Iltakäynnille mentäessä oli sovitun 10 minuutin käynnin lisäksi yhtäkkiä asukkaan kampeaminen ylös hätiin soitetun työkaverin kanssa, lakanoiden vaihto, märän patjan suojaaminen pyyhkeillä, asukkaan riisuminen, suihkutus, kaikkien vaatteiden vaihto, lattioiden kuivaaminen, iltapalan etsiminen ja syöttäminen ja sitten se perushomma, eli lääkkeiden anto ja voinnin kysely.

Mitäpä niistä kyselyistä ja selvityksistä on hyötyä, jos niitä kysytään hyväkuntoisilta, tai sitten toisesta ääripäästä niiltä, jotka suuresti toivovat kuolevansa. Niin toivoi sekin rouva, jota tuossa äsken käytin esimerkkinä. Hän oli tykännyt olla sairaalassa, kun siellä oli elämää ja ihmisiä ympärillä ja huolehdittiin pitkin päivää pienin väliajoin kaikesta. Hän masentui kotona, eli vielä vuoden, vähän toista, toiveensa vastaisesti. Eikä hän ollut ainoa.

Ei niitä ratkaisuja jotka lisää kotona pärjäämistä kannatakaan tehdä siinä vaiheessa kun ollaan jo tilanteessa ettei siellä kotona pärjätä. Niitä tilanteita pitäisinoystyä ennakoimaan. Onko koti sellainen että siellä pärjää esim. pyörätuolilla liikkuen jne? Kysellä siitä ei kannata välttämättä tehdäkään asiakkaille vaan ylipäätään miettiä/kartoittaa sitä mikä kotiuttamisen ja kotona pärjäämisen estää.

Kotihoidon tehtävä tuo minusta ei ole ei ainakaan pelkästään vaan sitä kotona pärjäämistä pitäisi miettiä laajemmin. Miksi esim. jotkut potilaat/asiakkaat on tulehduskierteessä. Pärjäävät kotona ehkä viikon kaksi mutta palaavat taas hoitoon uudelleen kun tulehdus on taas "vienyt jalat". Onko hoito jäänyt puutteelliseksi? Onko ravitsemus ok? Onko jotakin muita tekijöitä jotka aiheuttaa sairaalakierrettä?

Puutun tähän teidän hyvään keskusteluunne sen verran, että varsin moni kotihoidossa oleva vanhus ei asu uusissa ja esteettömiksi rakennetuissa asunnoissa. He asuvat vanhoissa asunnoissa, jotka on rakennettu ja viimeksi remontoitukin aikana, jolloin esteettömyydestä ei edes puhuttu. Usein esim kylpyhuoneet saattavat olla sellaisia, ettei niihin edes mahtuisi sekä vanhus että hoitaja vielä jonkinlaisen apuvälineen kanssa. Ennakkoon voi varautua monenlaiseen asiaan, mutta useimmat vanhukset eivät halua koteihinsa mitään muutoksia. Valitettavan monella on ihan liikaa tavaraa (enkä puhu nyt mistään himohamstraajista) vaan esim huonekaluja niin paljon tai ne on sijoitettu siten, että asunnossa työskentely on ahdasta. Saa olla aika huonossa kunnossa ennenkuin yhteiskunnalta saa edes sairaalasängyn, joka edes jossain määrin helpottaisi hoitajien työtä. 

Pitääkö aina haluta kaikkia asioita. Monesti ihmiset joutuvat tekemään asioita joita he eivät halua. Pitääkö vanhuksen saada apua siellä asunnossa jossa esteettömyydestä ei ole tietoakaan vain siksi että hän haluaa vai voisiko hän muuttaa esim. seniorikotiin sen vuoksi että siellä pärjäisi paremmin myös silloin kun kunto on huonompi. Kuka päättää sen että esim. vanhus ei pärjää kotona, kuka päättää siitä mitä palveluja hän tarvitsee. Osa ei niitä palveluja halua vaikka tarvitsisi, osa taas haluaa kaikki palvelut vaikka ei niitä tarvitsisikaan.

Vanhuksella on itsemääräämisoikeus. Saa olla todella dementti, jotta tämän oikeuden yli voi kävellä.

Ja mihin hiton seniorikotiin se vanhus muuttaisi, kun paikkoja ei ole?

Itsemääräämisoikeus ei ole sama asia kuin vapausvalita. Valinnan vapaus olisi sekin toki toivottavaa mutta ei läheskään aina mahdollista. Vapaus on toki valita muuttaako ja pärjääkö paremmin vai onko pärjäämättä. Vapaus on valita syökö vai jättääkö syömättä. Syömättä jättäminen kuitenkin väistämättä johtaa siihen että terveys heikkenee ja lopulta ihminen nääntyy nälkään. Onko vanhuksella oikeasti itsemääräämisoikeus syömisen suhteen jos hän voi kotona jättää syömättä mutta käytännössä laitoshoidossa pitäisi pakottaa syömään tai saamaan ravintoa tavalla taikka toisella? Muistisairaalla on itsemääräämisoikeus voiko hän lähteä ulos miten haluaa vai saako sitä valinnan vapautta rajoittaa? Olen törmännyt myös siihen että poliisi ei halua etsiä harhailevaa vanhusta kun hän ei ole pakkohoidossa ja hänellä on näin ollen itsemääräämisoikeus.

Ei laitoshoidossa ketään pakoteta syömään eikä varsinkaan vastentahtoisesti ruokita letkun kautta, jos siihen viittasit tuolla "tavalla taikka toisella". Vanhuksilla todellakin on itsemääräämisoikeus. Se perustuu lakiin. 

Tämä selvä kiitos tiedosta helpottaa huomattavasti sitä työtä laitoshoidossa. Voiko ne ovet pitää edelleen lukittuna vai saako vanhus lähteä ulos koska haluaa. Esim. tehostetussa palveluasumisessa tai vuodeosastolla terveyskeskuksessa kukaan ei ole pakkohoidossa?

Riippuu vanhuksista, mutta jos on keskivaikea dementia, kuten suurimmalla osalla laitoshoidosta olevilla vanhuksilla, niin ei tietenkään voi lähteä yksin omin päin ulkoilemaan. Hoidossa voi olla erilaisia rajoittavia päätöksiä, vaikka kyse ei ole sellaisesta mielenterveyslain mukaisesta "pakkohoidosta" mihin ilmeisesti viittaat. 

Ovet on lukossa yksikössä ihan kaikilta riippumatta siitä onko niitä rajoittavia päätöksiä tehty vai ei. Se että päättääkin lähteä ulos tai haluaa lähteä kotiin ei aina johdu myöskään muistisairaudesta tai diagnoosia ei ole ehditty tehdä vaikka olisikin. Ei silloin myöskään yleensä ole ehditty edes tehdä niitä rajoittavia päätöksiä.

Vaikka ovi on lukossa, niin joku voidaan päästää ovesta ulos ulkoilemaan yksinkin, mutta jotakuta toista ei päästetä yksin. Joissakin asumisyksiköissä on sisäpiha ulkoilua varten, niin kaikki voi periaatteessa päästä ulos kun haluavat, eivätkä eksy. Mutta käytännössä jos on muistisairas, niin henkilökunta joutuu kyllä ensin pukemaan talvivaatteet ja huolehtimaan että tulee talvikengät jalkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sekasotku oli tiedossa jo silloin kun terveyskeskuksien vuodeosastot lopetettiin ja sieltä potilaat siirrettiin kotihoitoon!

Tällaisessa kotiutuneiden huonokuntoisten "palvelu"talossa työskentelevänä kirjoitin siitä heti tuoreeltaan yleisönosastokirjoituksen paikalliseen sanomalehteen.

Tunnelmahan on tiivistynyt sen jälkeen ja nyt ollaankin yhtäkkiä katastrofitilanteessa.

Laulanpahan vaan Vexi Salmen sanoin "paluu arkeen oli edessä".

Jo pitkään strategiana on ollut se että kotona hoidetaan mahdollisimman pitkään. Sen on hyväksynyt sekä päättäjät että asiakkaat. Mutta mitä sen hyväksi on tehty että kotona pystyisi olemaan mahdollisimman pitkään. Onko panostettu kotihoidon resursseihin ja siihen että työ kotihoidossa olisi mielekästä? Ei. Ei ole apuvälineitä jotka helpottaisi sitä työtä tai niitä ei voi kotiin hankkia sen vuoksi että se helpottaisi hoitajan työtä. Jos apuvälineitä on hankittu ne on hankittu helpottamaan asiakasta. Onko kotihoidossa lisää työntekijöitä? Ei ole.

Mä en tarkoittanut, etteikö kotona saisi olla, mutta vuosia olen seurannut hoitajana vierestä, miten se ei palvele kaikkia, eikä ole kaikille mieleen. Jotkut sairaalasta kotiutetut ihmettelivät, miksi heitä ei hoidettu siellä, vaan heitettiin yksinäisyyteen odottelemaan sänkyyn tai pyörätuoliin, josko aamukäynnin jälkeen iltahoitaja tulisi käyttämään vessassa tai syöttämään/ juottamaan.

Iltakäynnille mentäessä oli sovitun 10 minuutin käynnin lisäksi yhtäkkiä asukkaan kampeaminen ylös hätiin soitetun työkaverin kanssa, lakanoiden vaihto, märän patjan suojaaminen pyyhkeillä, asukkaan riisuminen, suihkutus, kaikkien vaatteiden vaihto, lattioiden kuivaaminen, iltapalan etsiminen ja syöttäminen ja sitten se perushomma, eli lääkkeiden anto ja voinnin kysely.

Mitäpä niistä kyselyistä ja selvityksistä on hyötyä, jos niitä kysytään hyväkuntoisilta, tai sitten toisesta ääripäästä niiltä, jotka suuresti toivovat kuolevansa. Niin toivoi sekin rouva, jota tuossa äsken käytin esimerkkinä. Hän oli tykännyt olla sairaalassa, kun siellä oli elämää ja ihmisiä ympärillä ja huolehdittiin pitkin päivää pienin väliajoin kaikesta. Hän masentui kotona, eli vielä vuoden, vähän toista, toiveensa vastaisesti. Eikä hän ollut ainoa.

Ei niitä ratkaisuja jotka lisää kotona pärjäämistä kannatakaan tehdä siinä vaiheessa kun ollaan jo tilanteessa ettei siellä kotona pärjätä. Niitä tilanteita pitäisinoystyä ennakoimaan. Onko koti sellainen että siellä pärjää esim. pyörätuolilla liikkuen jne? Kysellä siitä ei kannata välttämättä tehdäkään asiakkaille vaan ylipäätään miettiä/kartoittaa sitä mikä kotiuttamisen ja kotona pärjäämisen estää.

Kotihoidon tehtävä tuo minusta ei ole ei ainakaan pelkästään vaan sitä kotona pärjäämistä pitäisi miettiä laajemmin. Miksi esim. jotkut potilaat/asiakkaat on tulehduskierteessä. Pärjäävät kotona ehkä viikon kaksi mutta palaavat taas hoitoon uudelleen kun tulehdus on taas "vienyt jalat". Onko hoito jäänyt puutteelliseksi? Onko ravitsemus ok? Onko jotakin muita tekijöitä jotka aiheuttaa sairaalakierrettä?

Puutun tähän teidän hyvään keskusteluunne sen verran, että varsin moni kotihoidossa oleva vanhus ei asu uusissa ja esteettömiksi rakennetuissa asunnoissa. He asuvat vanhoissa asunnoissa, jotka on rakennettu ja viimeksi remontoitukin aikana, jolloin esteettömyydestä ei edes puhuttu. Usein esim kylpyhuoneet saattavat olla sellaisia, ettei niihin edes mahtuisi sekä vanhus että hoitaja vielä jonkinlaisen apuvälineen kanssa. Ennakkoon voi varautua monenlaiseen asiaan, mutta useimmat vanhukset eivät halua koteihinsa mitään muutoksia. Valitettavan monella on ihan liikaa tavaraa (enkä puhu nyt mistään himohamstraajista) vaan esim huonekaluja niin paljon tai ne on sijoitettu siten, että asunnossa työskentely on ahdasta. Saa olla aika huonossa kunnossa ennenkuin yhteiskunnalta saa edes sairaalasängyn, joka edes jossain määrin helpottaisi hoitajien työtä. 

Pitääkö aina haluta kaikkia asioita. Monesti ihmiset joutuvat tekemään asioita joita he eivät halua. Pitääkö vanhuksen saada apua siellä asunnossa jossa esteettömyydestä ei ole tietoakaan vain siksi että hän haluaa vai voisiko hän muuttaa esim. seniorikotiin sen vuoksi että siellä pärjäisi paremmin myös silloin kun kunto on huonompi. Kuka päättää sen että esim. vanhus ei pärjää kotona, kuka päättää siitä mitä palveluja hän tarvitsee. Osa ei niitä palveluja halua vaikka tarvitsisi, osa taas haluaa kaikki palvelut vaikka ei niitä tarvitsisikaan.

Vanhuksella on itsemääräämisoikeus. Saa olla todella dementti, jotta tämän oikeuden yli voi kävellä.

Ja mihin hiton seniorikotiin se vanhus muuttaisi, kun paikkoja ei ole?

Itsemääräämisoikeus ei ole sama asia kuin vapausvalita. Valinnan vapaus olisi sekin toki toivottavaa mutta ei läheskään aina mahdollista. Vapaus on toki valita muuttaako ja pärjääkö paremmin vai onko pärjäämättä. Vapaus on valita syökö vai jättääkö syömättä. Syömättä jättäminen kuitenkin väistämättä johtaa siihen että terveys heikkenee ja lopulta ihminen nääntyy nälkään. Onko vanhuksella oikeasti itsemääräämisoikeus syömisen suhteen jos hän voi kotona jättää syömättä mutta käytännössä laitoshoidossa pitäisi pakottaa syömään tai saamaan ravintoa tavalla taikka toisella? Muistisairaalla on itsemääräämisoikeus voiko hän lähteä ulos miten haluaa vai saako sitä valinnan vapautta rajoittaa? Olen törmännyt myös siihen että poliisi ei halua etsiä harhailevaa vanhusta kun hän ei ole pakkohoidossa ja hänellä on näin ollen itsemääräämisoikeus.

Ei laitoshoidossa ketään pakoteta syömään eikä varsinkaan vastentahtoisesti ruokita letkun kautta, jos siihen viittasit tuolla "tavalla taikka toisella". Vanhuksilla todellakin on itsemääräämisoikeus. Se perustuu lakiin. 

Tämä selvä kiitos tiedosta helpottaa huomattavasti sitä työtä laitoshoidossa. Voiko ne ovet pitää edelleen lukittuna vai saako vanhus lähteä ulos koska haluaa. Esim. tehostetussa palveluasumisessa tai vuodeosastolla terveyskeskuksessa kukaan ei ole pakkohoidossa?

Riippuu vanhuksista, mutta jos on keskivaikea dementia, kuten suurimmalla osalla laitoshoidosta olevilla vanhuksilla, niin ei tietenkään voi lähteä yksin omin päin ulkoilemaan. Hoidossa voi olla erilaisia rajoittavia päätöksiä, vaikka kyse ei ole sellaisesta mielenterveyslain mukaisesta "pakkohoidosta" mihin ilmeisesti viittaat. 

Ovet on lukossa yksikössä ihan kaikilta riippumatta siitä onko niitä rajoittavia päätöksiä tehty vai ei. Se että päättääkin lähteä ulos tai haluaa lähteä kotiin ei aina johdu myöskään muistisairaudesta tai diagnoosia ei ole ehditty tehdä vaikka olisikin. Ei silloin myöskään yleensä ole ehditty edes tehdä niitä rajoittavia päätöksiä.

Juu, sama ovi se on kaikilla. Mutta ...

Olen ollut töissä sekä mielisairaalan suljetulla osastolla että vanhusten asumispalveluissa. Ero on siinä, että suljetulla osastolla vain henkilökunnalla on avaimet, ja vanhuspalveluyksikössä oven pielessä avausnapin yläpuolella lukee se koodi, millä ovi aukeaa - ne jotka ovat siinä kunnossa, että osaavat ja tajuavat sen lukea, pääsevät ulos.  

Kyllä juuri näin koska itsemääräämisoikeus. Sitten tullaankin siihen Onko kaikilla Vapaus lähteä ulos ja kotiin jos siitä ovessta sattuukin pääsemään ulos, lukko ei syystä tai toisesta toimi, se on jäänyt auki kun joku on siitä lähtenyt kotiin tai esim. omainen on tullut katsomaan toista asiakasta. Lähdetäänkö karkaavan perään, soitetaanko poliisit, henkilöllä on ehkä itsemääräämisoikeus oikeus mutta sitä ei ole määritelty onko hänllä vapaus valita lähteekö vai jääkö. Vai pitäisikö se aina määritellä mitä henkilöllä on vapaus valita itsemääräämisoikeudellaan mitä ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsynyttä ap, väsynyttä. Vaalit tulossa ja te trollit haluatte lopettaa julkiset palvelut ja lobata yksityisiä palveluita.

Lisäksi hämmästyttää se, että mistä te löydätte niitä hoitajia sinne yksityiselle puoleel. Tosin eihän siellä ole vuorotyötä eikä muutenkaan juurikaan hoitajia.

Kummasti kaltaisesi on ensimmäisenä vinkumassa erikoissairaanhoitoa verovaroin. No mene yksityiselle, ai eikö onnistu synnyttäminen yksityissairaaloissa.

yksityisellä resurssit allokoidaan kysynnän kautta. Jos on pulaa työntekijöistä, niin palkat nousevat ja yksityisten sairausvakuutusten maksut nousevat. Julkisen sektorin ongelma on, että sosialistisessa järjestelmässä palveluiden resurssit kilpailevat muun muassa tulonsiirtojen kanssa. Nyt jako palveluiden ja tulonsiirtojen suhteen on n. 50/50, eikä molempiin riitä rahaa. Tai oikeastaan ei kumpaakaan tällä hetkellä. Demarit tietysti lupaavat maat ja taivaat sekä mitoittelevat hoitajia, mutta resursseista ei ole mitään ymmärrystä.

Niissä maissa, joissa keskiluokka maksaa terveydenhoidon yksityisten vakuutusten kautta, ovat terveysmenot yleisesti suuremmat ja terveydenhoidon palkatkin isompia.

Markkinatalous ja kapitalismi ovat toki äärimmäisen pahoja, mutta aina ne sosialismin ja komentotalouden inhorealismin voittaa =D

Niissä maissa, joissa keskiluokka maksaa terveydenhoidon yksityisten vakuutusten kautta, ovat terveysmenot moninkertaisesti kalliimpia myös yhteiskunnalle.

Niissäkin maissa nimittäin on julkinen terveydenhuolto köyhimmille. mutta vakuutusyhtiöiden mukanaolo terveydenhoitomarkkinoilla tekee sen, että lääkkeiden hinnat ovat kymmenkertaiset Suomeen nähden ja jos yksityinen puoli maksaa hoitajille parempia palkkoja, julkinenkin joutuu maksamaan vähintään saman. Muuten kukaan ei suostu menemään töihin julkiselle, jossa työ köyhien kanssa on raskaampaa. 

Toivon todellakin, että Suomi ei yritä seurata Amerikan mallia. Niin tyhmä ei pidä olla. Meillä oli hyvä terveydenhoitojärjestelmä niin kauan kuin sairaanhoitajien palkat olivat linjassa siihen mitä muissa sivistysvaltioissa maksettiin. Sairaanhoitajan palkka on muissa pohjoismaissa ja useimmissa muissakin sivistysvaltioissa maan keskipalkkaa suurempi. Suomessa se on edelleen, tämän syksyn korotusten jälkeenkin alle keskipalkan. 

Ei yksityispuolella makseta hoitajille paremmin,pikemminkin päinvastoin,ja lomat lyhyemmät. Myös työnkuva on laajempi. Mutta organisaatio- ja johtamiskulttuuri on se syy,miksi hoitajia lähtee yksityiselle. Siellä ei ole aikaa kyykyttää ja vttuilla, koska johtajia on vähemmän ja siellä esimiehet keskittyy ydintehtävänsä tekemiseen eikä asemansa pönkittämiseen.

Ei Suomessa maksetakaan yksityispuolella paremmin. Lomat kyllä on muuten yksityisellä jo aika samat, kun ei saa enää laskea 6 lomapäivää viikossa niin kuin aikaisemmin. 

Mutta niissä maissa, missä vakuutusyhtiö korvaa terveydenhoitokustannukset, hoitajien palkat nousevat nimenomaan yksityispuolella ja julkinen seuraa perässä. 

Tuota- esim jenkeissä kaikki terveydenhoito on yksityistä. Ei siellä ole " julkisia" sairasloita.

On olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sekasotku oli tiedossa jo silloin kun terveyskeskuksien vuodeosastot lopetettiin ja sieltä potilaat siirrettiin kotihoitoon!

Tällaisessa kotiutuneiden huonokuntoisten "palvelu"talossa työskentelevänä kirjoitin siitä heti tuoreeltaan yleisönosastokirjoituksen paikalliseen sanomalehteen.

Tunnelmahan on tiivistynyt sen jälkeen ja nyt ollaankin yhtäkkiä katastrofitilanteessa.

Laulanpahan vaan Vexi Salmen sanoin "paluu arkeen oli edessä".

Jo pitkään strategiana on ollut se että kotona hoidetaan mahdollisimman pitkään. Sen on hyväksynyt sekä päättäjät että asiakkaat. Mutta mitä sen hyväksi on tehty että kotona pystyisi olemaan mahdollisimman pitkään. Onko panostettu kotihoidon resursseihin ja siihen että työ kotihoidossa olisi mielekästä? Ei. Ei ole apuvälineitä jotka helpottaisi sitä työtä tai niitä ei voi kotiin hankkia sen vuoksi että se helpottaisi hoitajan työtä. Jos apuvälineitä on hankittu ne on hankittu helpottamaan asiakasta. Onko kotihoidossa lisää työntekijöitä? Ei ole.

Mä en tarkoittanut, etteikö kotona saisi olla, mutta vuosia olen seurannut hoitajana vierestä, miten se ei palvele kaikkia, eikä ole kaikille mieleen. Jotkut sairaalasta kotiutetut ihmettelivät, miksi heitä ei hoidettu siellä, vaan heitettiin yksinäisyyteen odottelemaan sänkyyn tai pyörätuoliin, josko aamukäynnin jälkeen iltahoitaja tulisi käyttämään vessassa tai syöttämään/ juottamaan.

Iltakäynnille mentäessä oli sovitun 10 minuutin käynnin lisäksi yhtäkkiä asukkaan kampeaminen ylös hätiin soitetun työkaverin kanssa, lakanoiden vaihto, märän patjan suojaaminen pyyhkeillä, asukkaan riisuminen, suihkutus, kaikkien vaatteiden vaihto, lattioiden kuivaaminen, iltapalan etsiminen ja syöttäminen ja sitten se perushomma, eli lääkkeiden anto ja voinnin kysely.

Mitäpä niistä kyselyistä ja selvityksistä on hyötyä, jos niitä kysytään hyväkuntoisilta, tai sitten toisesta ääripäästä niiltä, jotka suuresti toivovat kuolevansa. Niin toivoi sekin rouva, jota tuossa äsken käytin esimerkkinä. Hän oli tykännyt olla sairaalassa, kun siellä oli elämää ja ihmisiä ympärillä ja huolehdittiin pitkin päivää pienin väliajoin kaikesta. Hän masentui kotona, eli vielä vuoden, vähän toista, toiveensa vastaisesti. Eikä hän ollut ainoa.

Ei niitä ratkaisuja jotka lisää kotona pärjäämistä kannatakaan tehdä siinä vaiheessa kun ollaan jo tilanteessa ettei siellä kotona pärjätä. Niitä tilanteita pitäisinoystyä ennakoimaan. Onko koti sellainen että siellä pärjää esim. pyörätuolilla liikkuen jne? Kysellä siitä ei kannata välttämättä tehdäkään asiakkaille vaan ylipäätään miettiä/kartoittaa sitä mikä kotiuttamisen ja kotona pärjäämisen estää.

Kotihoidon tehtävä tuo minusta ei ole ei ainakaan pelkästään vaan sitä kotona pärjäämistä pitäisi miettiä laajemmin. Miksi esim. jotkut potilaat/asiakkaat on tulehduskierteessä. Pärjäävät kotona ehkä viikon kaksi mutta palaavat taas hoitoon uudelleen kun tulehdus on taas "vienyt jalat". Onko hoito jäänyt puutteelliseksi? Onko ravitsemus ok? Onko jotakin muita tekijöitä jotka aiheuttaa sairaalakierrettä?

Puutun tähän teidän hyvään keskusteluunne sen verran, että varsin moni kotihoidossa oleva vanhus ei asu uusissa ja esteettömiksi rakennetuissa asunnoissa. He asuvat vanhoissa asunnoissa, jotka on rakennettu ja viimeksi remontoitukin aikana, jolloin esteettömyydestä ei edes puhuttu. Usein esim kylpyhuoneet saattavat olla sellaisia, ettei niihin edes mahtuisi sekä vanhus että hoitaja vielä jonkinlaisen apuvälineen kanssa. Ennakkoon voi varautua monenlaiseen asiaan, mutta useimmat vanhukset eivät halua koteihinsa mitään muutoksia. Valitettavan monella on ihan liikaa tavaraa (enkä puhu nyt mistään himohamstraajista) vaan esim huonekaluja niin paljon tai ne on sijoitettu siten, että asunnossa työskentely on ahdasta. Saa olla aika huonossa kunnossa ennenkuin yhteiskunnalta saa edes sairaalasängyn, joka edes jossain määrin helpottaisi hoitajien työtä. 

Pitääkö aina haluta kaikkia asioita. Monesti ihmiset joutuvat tekemään asioita joita he eivät halua. Pitääkö vanhuksen saada apua siellä asunnossa jossa esteettömyydestä ei ole tietoakaan vain siksi että hän haluaa vai voisiko hän muuttaa esim. seniorikotiin sen vuoksi että siellä pärjäisi paremmin myös silloin kun kunto on huonompi. Kuka päättää sen että esim. vanhus ei pärjää kotona, kuka päättää siitä mitä palveluja hän tarvitsee. Osa ei niitä palveluja halua vaikka tarvitsisi, osa taas haluaa kaikki palvelut vaikka ei niitä tarvitsisikaan.

Vanhuksella on itsemääräämisoikeus. Saa olla todella dementti, jotta tämän oikeuden yli voi kävellä.

Ja mihin hiton seniorikotiin se vanhus muuttaisi, kun paikkoja ei ole?

Niin, itsemääräämisoikeus... kun kaikki eivät halua asua kotona, vaan haluaisivat sellaiseen paikkaan, missä näkee ja kuulee muita, saa levätä ja saa perushoitoa. Heidän tahtoaan ei oteta huomioon, eivätkä he voi soveltaa itsemääräämisoikeutta niin päin.

Kotona pimeässä odottavat seuraavaa hoitajan käyntiä niillä sijoillaan mihin viimeksi jäivät, isot ja pienet tavarat housussa, pariin, kolmeenkin otteeseen. Nälkä, vilu ja jano.

Oletus on, että kotonaan elävät, olevat ja tekevät, vaan totuus on joidenkin kohdalla toinen. He "asuivat" terveyskeskuksen vuodeosastoilla, joita ei enää ole. Kuntouduttuaan osa palasi kotiin, osa jäi sille tielleen.

Jos ei ole ympärivuorokautisen hoidon tarvetta, mutta haluaa palveluita, niin kyllä omalla rahalla voi päästä asumaan mihin vain yksityiseen vanhainkotiin, ja vaikka hotelliin. Muuttaahan jotkut Espanjaankin. 

Kunnallisen vanhainkotipaikan saa sitten kun on tarve. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsynyttä ap, väsynyttä. Vaalit tulossa ja te trollit haluatte lopettaa julkiset palvelut ja lobata yksityisiä palveluita.

Lisäksi hämmästyttää se, että mistä te löydätte niitä hoitajia sinne yksityiselle puoleel. Tosin eihän siellä ole vuorotyötä eikä muutenkaan juurikaan hoitajia.

Kummasti kaltaisesi on ensimmäisenä vinkumassa erikoissairaanhoitoa verovaroin. No mene yksityiselle, ai eikö onnistu synnyttäminen yksityissairaaloissa.

yksityisellä resurssit allokoidaan kysynnän kautta. Jos on pulaa työntekijöistä, niin palkat nousevat ja yksityisten sairausvakuutusten maksut nousevat. Julkisen sektorin ongelma on, että sosialistisessa järjestelmässä palveluiden resurssit kilpailevat muun muassa tulonsiirtojen kanssa. Nyt jako palveluiden ja tulonsiirtojen suhteen on n. 50/50, eikä molempiin riitä rahaa. Tai oikeastaan ei kumpaakaan tällä hetkellä. Demarit tietysti lupaavat maat ja taivaat sekä mitoittelevat hoitajia, mutta resursseista ei ole mitään ymmärrystä.

Niissä maissa, joissa keskiluokka maksaa terveydenhoidon yksityisten vakuutusten kautta, ovat terveysmenot yleisesti suuremmat ja terveydenhoidon palkatkin isompia.

Markkinatalous ja kapitalismi ovat toki äärimmäisen pahoja, mutta aina ne sosialismin ja komentotalouden inhorealismin voittaa =D

Niissä maissa, joissa keskiluokka maksaa terveydenhoidon yksityisten vakuutusten kautta, ovat terveysmenot moninkertaisesti kalliimpia myös yhteiskunnalle.

Niissäkin maissa nimittäin on julkinen terveydenhuolto köyhimmille. mutta vakuutusyhtiöiden mukanaolo terveydenhoitomarkkinoilla tekee sen, että lääkkeiden hinnat ovat kymmenkertaiset Suomeen nähden ja jos yksityinen puoli maksaa hoitajille parempia palkkoja, julkinenkin joutuu maksamaan vähintään saman. Muuten kukaan ei suostu menemään töihin julkiselle, jossa työ köyhien kanssa on raskaampaa. 

Toivon todellakin, että Suomi ei yritä seurata Amerikan mallia. Niin tyhmä ei pidä olla. Meillä oli hyvä terveydenhoitojärjestelmä niin kauan kuin sairaanhoitajien palkat olivat linjassa siihen mitä muissa sivistysvaltioissa maksettiin. Sairaanhoitajan palkka on muissa pohjoismaissa ja useimmissa muissakin sivistysvaltioissa maan keskipalkkaa suurempi. Suomessa se on edelleen, tämän syksyn korotusten jälkeenkin alle keskipalkan. 

Ei yksityispuolella makseta hoitajille paremmin,pikemminkin päinvastoin,ja lomat lyhyemmät. Myös työnkuva on laajempi. Mutta organisaatio- ja johtamiskulttuuri on se syy,miksi hoitajia lähtee yksityiselle. Siellä ei ole aikaa kyykyttää ja vttuilla, koska johtajia on vähemmän ja siellä esimiehet keskittyy ydintehtävänsä tekemiseen eikä asemansa pönkittämiseen.

Ei Suomessa maksetakaan yksityispuolella paremmin. Lomat kyllä on muuten yksityisellä jo aika samat, kun ei saa enää laskea 6 lomapäivää viikossa niin kuin aikaisemmin. 

Mutta niissä maissa, missä vakuutusyhtiö korvaa terveydenhoitokustannukset, hoitajien palkat nousevat nimenomaan yksityispuolella ja julkinen seuraa perässä. 

Tuota- esim jenkeissä kaikki terveydenhoito on yksityistä. Ei siellä ole " julkisia" sairasloita.

On olemassa.

Kyllä, jenkeissä julkinen on köyhiä varten. Ja se tulee kalliiksi juuri tuon vakuutusyhtiökuvion takia. Hinnat nousee, koska yksityisellä puolella pitää tehdä voittoa ja lisäksi vakuutusyhtiöt on yksi voittoja takova välistävetäjä lisää. Eikä julkinen puoli saa hoitajia tai lääkkeitä halvemmalla. Sitä yritin tossa aiemmin selittää. Ei se ole tavoittelemisen arvoinen systeemi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sekasotku oli tiedossa jo silloin kun terveyskeskuksien vuodeosastot lopetettiin ja sieltä potilaat siirrettiin kotihoitoon!

Tällaisessa kotiutuneiden huonokuntoisten "palvelu"talossa työskentelevänä kirjoitin siitä heti tuoreeltaan yleisönosastokirjoituksen paikalliseen sanomalehteen.

Tunnelmahan on tiivistynyt sen jälkeen ja nyt ollaankin yhtäkkiä katastrofitilanteessa.

Laulanpahan vaan Vexi Salmen sanoin "paluu arkeen oli edessä".

Jo pitkään strategiana on ollut se että kotona hoidetaan mahdollisimman pitkään. Sen on hyväksynyt sekä päättäjät että asiakkaat. Mutta mitä sen hyväksi on tehty että kotona pystyisi olemaan mahdollisimman pitkään. Onko panostettu kotihoidon resursseihin ja siihen että työ kotihoidossa olisi mielekästä? Ei. Ei ole apuvälineitä jotka helpottaisi sitä työtä tai niitä ei voi kotiin hankkia sen vuoksi että se helpottaisi hoitajan työtä. Jos apuvälineitä on hankittu ne on hankittu helpottamaan asiakasta. Onko kotihoidossa lisää työntekijöitä? Ei ole.

Mä en tarkoittanut, etteikö kotona saisi olla, mutta vuosia olen seurannut hoitajana vierestä, miten se ei palvele kaikkia, eikä ole kaikille mieleen. Jotkut sairaalasta kotiutetut ihmettelivät, miksi heitä ei hoidettu siellä, vaan heitettiin yksinäisyyteen odottelemaan sänkyyn tai pyörätuoliin, josko aamukäynnin jälkeen iltahoitaja tulisi käyttämään vessassa tai syöttämään/ juottamaan.

Iltakäynnille mentäessä oli sovitun 10 minuutin käynnin lisäksi yhtäkkiä asukkaan kampeaminen ylös hätiin soitetun työkaverin kanssa, lakanoiden vaihto, märän patjan suojaaminen pyyhkeillä, asukkaan riisuminen, suihkutus, kaikkien vaatteiden vaihto, lattioiden kuivaaminen, iltapalan etsiminen ja syöttäminen ja sitten se perushomma, eli lääkkeiden anto ja voinnin kysely.

Mitäpä niistä kyselyistä ja selvityksistä on hyötyä, jos niitä kysytään hyväkuntoisilta, tai sitten toisesta ääripäästä niiltä, jotka suuresti toivovat kuolevansa. Niin toivoi sekin rouva, jota tuossa äsken käytin esimerkkinä. Hän oli tykännyt olla sairaalassa, kun siellä oli elämää ja ihmisiä ympärillä ja huolehdittiin pitkin päivää pienin väliajoin kaikesta. Hän masentui kotona, eli vielä vuoden, vähän toista, toiveensa vastaisesti. Eikä hän ollut ainoa.

Ei niitä ratkaisuja jotka lisää kotona pärjäämistä kannatakaan tehdä siinä vaiheessa kun ollaan jo tilanteessa ettei siellä kotona pärjätä. Niitä tilanteita pitäisinoystyä ennakoimaan. Onko koti sellainen että siellä pärjää esim. pyörätuolilla liikkuen jne? Kysellä siitä ei kannata välttämättä tehdäkään asiakkaille vaan ylipäätään miettiä/kartoittaa sitä mikä kotiuttamisen ja kotona pärjäämisen estää.

Kotihoidon tehtävä tuo minusta ei ole ei ainakaan pelkästään vaan sitä kotona pärjäämistä pitäisi miettiä laajemmin. Miksi esim. jotkut potilaat/asiakkaat on tulehduskierteessä. Pärjäävät kotona ehkä viikon kaksi mutta palaavat taas hoitoon uudelleen kun tulehdus on taas "vienyt jalat". Onko hoito jäänyt puutteelliseksi? Onko ravitsemus ok? Onko jotakin muita tekijöitä jotka aiheuttaa sairaalakierrettä?

Puutun tähän teidän hyvään keskusteluunne sen verran, että varsin moni kotihoidossa oleva vanhus ei asu uusissa ja esteettömiksi rakennetuissa asunnoissa. He asuvat vanhoissa asunnoissa, jotka on rakennettu ja viimeksi remontoitukin aikana, jolloin esteettömyydestä ei edes puhuttu. Usein esim kylpyhuoneet saattavat olla sellaisia, ettei niihin edes mahtuisi sekä vanhus että hoitaja vielä jonkinlaisen apuvälineen kanssa. Ennakkoon voi varautua monenlaiseen asiaan, mutta useimmat vanhukset eivät halua koteihinsa mitään muutoksia. Valitettavan monella on ihan liikaa tavaraa (enkä puhu nyt mistään himohamstraajista) vaan esim huonekaluja niin paljon tai ne on sijoitettu siten, että asunnossa työskentely on ahdasta. Saa olla aika huonossa kunnossa ennenkuin yhteiskunnalta saa edes sairaalasängyn, joka edes jossain määrin helpottaisi hoitajien työtä. 

Pitääkö aina haluta kaikkia asioita. Monesti ihmiset joutuvat tekemään asioita joita he eivät halua. Pitääkö vanhuksen saada apua siellä asunnossa jossa esteettömyydestä ei ole tietoakaan vain siksi että hän haluaa vai voisiko hän muuttaa esim. seniorikotiin sen vuoksi että siellä pärjäisi paremmin myös silloin kun kunto on huonompi. Kuka päättää sen että esim. vanhus ei pärjää kotona, kuka päättää siitä mitä palveluja hän tarvitsee. Osa ei niitä palveluja halua vaikka tarvitsisi, osa taas haluaa kaikki palvelut vaikka ei niitä tarvitsisikaan.

Vanhuksella on itsemääräämisoikeus. Saa olla todella dementti, jotta tämän oikeuden yli voi kävellä.

Ja mihin hiton seniorikotiin se vanhus muuttaisi, kun paikkoja ei ole?

Niin, itsemääräämisoikeus... kun kaikki eivät halua asua kotona, vaan haluaisivat sellaiseen paikkaan, missä näkee ja kuulee muita, saa levätä ja saa perushoitoa. Heidän tahtoaan ei oteta huomioon, eivätkä he voi soveltaa itsemääräämisoikeutta niin päin.

Kotona pimeässä odottavat seuraavaa hoitajan käyntiä niillä sijoillaan mihin viimeksi jäivät, isot ja pienet tavarat housussa, pariin, kolmeenkin otteeseen. Nälkä, vilu ja jano.

Oletus on, että kotonaan elävät, olevat ja tekevät, vaan totuus on joidenkin kohdalla toinen. He "asuivat" terveyskeskuksen vuodeosastoilla, joita ei enää ole. Kuntouduttuaan osa palasi kotiin, osa jäi sille tielleen.

Jos ei ole ympärivuorokautisen hoidon tarvetta, mutta haluaa palveluita, niin kyllä omalla rahalla voi päästä asumaan mihin vain yksityiseen vanhainkotiin, ja vaikka hotelliin. Muuttaahan jotkut Espanjaankin. 

Kunnallisen vanhainkotipaikan saa sitten kun on tarve. 

Nykytilanteessa ei läheskään aina saa tai aiankin sittä paikkaa joutuu jonottamaan useamman kuukauden vaikka päätös tarpeesta on olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sekasotku oli tiedossa jo silloin kun terveyskeskuksien vuodeosastot lopetettiin ja sieltä potilaat siirrettiin kotihoitoon!

Tällaisessa kotiutuneiden huonokuntoisten "palvelu"talossa työskentelevänä kirjoitin siitä heti tuoreeltaan yleisönosastokirjoituksen paikalliseen sanomalehteen.

Tunnelmahan on tiivistynyt sen jälkeen ja nyt ollaankin yhtäkkiä katastrofitilanteessa.

Laulanpahan vaan Vexi Salmen sanoin "paluu arkeen oli edessä".

Jo pitkään strategiana on ollut se että kotona hoidetaan mahdollisimman pitkään. Sen on hyväksynyt sekä päättäjät että asiakkaat. Mutta mitä sen hyväksi on tehty että kotona pystyisi olemaan mahdollisimman pitkään. Onko panostettu kotihoidon resursseihin ja siihen että työ kotihoidossa olisi mielekästä? Ei. Ei ole apuvälineitä jotka helpottaisi sitä työtä tai niitä ei voi kotiin hankkia sen vuoksi että se helpottaisi hoitajan työtä. Jos apuvälineitä on hankittu ne on hankittu helpottamaan asiakasta. Onko kotihoidossa lisää työntekijöitä? Ei ole.

Mä en tarkoittanut, etteikö kotona saisi olla, mutta vuosia olen seurannut hoitajana vierestä, miten se ei palvele kaikkia, eikä ole kaikille mieleen. Jotkut sairaalasta kotiutetut ihmettelivät, miksi heitä ei hoidettu siellä, vaan heitettiin yksinäisyyteen odottelemaan sänkyyn tai pyörätuoliin, josko aamukäynnin jälkeen iltahoitaja tulisi käyttämään vessassa tai syöttämään/ juottamaan.

Iltakäynnille mentäessä oli sovitun 10 minuutin käynnin lisäksi yhtäkkiä asukkaan kampeaminen ylös hätiin soitetun työkaverin kanssa, lakanoiden vaihto, märän patjan suojaaminen pyyhkeillä, asukkaan riisuminen, suihkutus, kaikkien vaatteiden vaihto, lattioiden kuivaaminen, iltapalan etsiminen ja syöttäminen ja sitten se perushomma, eli lääkkeiden anto ja voinnin kysely.

Mitäpä niistä kyselyistä ja selvityksistä on hyötyä, jos niitä kysytään hyväkuntoisilta, tai sitten toisesta ääripäästä niiltä, jotka suuresti toivovat kuolevansa. Niin toivoi sekin rouva, jota tuossa äsken käytin esimerkkinä. Hän oli tykännyt olla sairaalassa, kun siellä oli elämää ja ihmisiä ympärillä ja huolehdittiin pitkin päivää pienin väliajoin kaikesta. Hän masentui kotona, eli vielä vuoden, vähän toista, toiveensa vastaisesti. Eikä hän ollut ainoa.

Ei niitä ratkaisuja jotka lisää kotona pärjäämistä kannatakaan tehdä siinä vaiheessa kun ollaan jo tilanteessa ettei siellä kotona pärjätä. Niitä tilanteita pitäisinoystyä ennakoimaan. Onko koti sellainen että siellä pärjää esim. pyörätuolilla liikkuen jne? Kysellä siitä ei kannata välttämättä tehdäkään asiakkaille vaan ylipäätään miettiä/kartoittaa sitä mikä kotiuttamisen ja kotona pärjäämisen estää.

Kotihoidon tehtävä tuo minusta ei ole ei ainakaan pelkästään vaan sitä kotona pärjäämistä pitäisi miettiä laajemmin. Miksi esim. jotkut potilaat/asiakkaat on tulehduskierteessä. Pärjäävät kotona ehkä viikon kaksi mutta palaavat taas hoitoon uudelleen kun tulehdus on taas "vienyt jalat". Onko hoito jäänyt puutteelliseksi? Onko ravitsemus ok? Onko jotakin muita tekijöitä jotka aiheuttaa sairaalakierrettä?

Puutun tähän teidän hyvään keskusteluunne sen verran, että varsin moni kotihoidossa oleva vanhus ei asu uusissa ja esteettömiksi rakennetuissa asunnoissa. He asuvat vanhoissa asunnoissa, jotka on rakennettu ja viimeksi remontoitukin aikana, jolloin esteettömyydestä ei edes puhuttu. Usein esim kylpyhuoneet saattavat olla sellaisia, ettei niihin edes mahtuisi sekä vanhus että hoitaja vielä jonkinlaisen apuvälineen kanssa. Ennakkoon voi varautua monenlaiseen asiaan, mutta useimmat vanhukset eivät halua koteihinsa mitään muutoksia. Valitettavan monella on ihan liikaa tavaraa (enkä puhu nyt mistään himohamstraajista) vaan esim huonekaluja niin paljon tai ne on sijoitettu siten, että asunnossa työskentely on ahdasta. Saa olla aika huonossa kunnossa ennenkuin yhteiskunnalta saa edes sairaalasängyn, joka edes jossain määrin helpottaisi hoitajien työtä. 

Pitääkö aina haluta kaikkia asioita. Monesti ihmiset joutuvat tekemään asioita joita he eivät halua. Pitääkö vanhuksen saada apua siellä asunnossa jossa esteettömyydestä ei ole tietoakaan vain siksi että hän haluaa vai voisiko hän muuttaa esim. seniorikotiin sen vuoksi että siellä pärjäisi paremmin myös silloin kun kunto on huonompi. Kuka päättää sen että esim. vanhus ei pärjää kotona, kuka päättää siitä mitä palveluja hän tarvitsee. Osa ei niitä palveluja halua vaikka tarvitsisi, osa taas haluaa kaikki palvelut vaikka ei niitä tarvitsisikaan.

Vanhuksella on itsemääräämisoikeus. Saa olla todella dementti, jotta tämän oikeuden yli voi kävellä.

Ja mihin hiton seniorikotiin se vanhus muuttaisi, kun paikkoja ei ole?

Itsemääräämisoikeus ei ole sama asia kuin vapausvalita. Valinnan vapaus olisi sekin toki toivottavaa mutta ei läheskään aina mahdollista. Vapaus on toki valita muuttaako ja pärjääkö paremmin vai onko pärjäämättä. Vapaus on valita syökö vai jättääkö syömättä. Syömättä jättäminen kuitenkin väistämättä johtaa siihen että terveys heikkenee ja lopulta ihminen nääntyy nälkään. Onko vanhuksella oikeasti itsemääräämisoikeus syömisen suhteen jos hän voi kotona jättää syömättä mutta käytännössä laitoshoidossa pitäisi pakottaa syömään tai saamaan ravintoa tavalla taikka toisella? Muistisairaalla on itsemääräämisoikeus voiko hän lähteä ulos miten haluaa vai saako sitä valinnan vapautta rajoittaa? Olen törmännyt myös siihen että poliisi ei halua etsiä harhailevaa vanhusta kun hän ei ole pakkohoidossa ja hänellä on näin ollen itsemääräämisoikeus.

Ei laitoshoidossa ketään pakoteta syömään eikä varsinkaan vastentahtoisesti ruokita letkun kautta, jos siihen viittasit tuolla "tavalla taikka toisella". Vanhuksilla todellakin on itsemääräämisoikeus. Se perustuu lakiin. 

Tämä selvä kiitos tiedosta helpottaa huomattavasti sitä työtä laitoshoidossa. Voiko ne ovet pitää edelleen lukittuna vai saako vanhus lähteä ulos koska haluaa. Esim. tehostetussa palveluasumisessa tai vuodeosastolla terveyskeskuksessa kukaan ei ole pakkohoidossa?

Riippuu vanhuksista, mutta jos on keskivaikea dementia, kuten suurimmalla osalla laitoshoidosta olevilla vanhuksilla, niin ei tietenkään voi lähteä yksin omin päin ulkoilemaan. Hoidossa voi olla erilaisia rajoittavia päätöksiä, vaikka kyse ei ole sellaisesta mielenterveyslain mukaisesta "pakkohoidosta" mihin ilmeisesti viittaat. 

Ovet on lukossa yksikössä ihan kaikilta riippumatta siitä onko niitä rajoittavia päätöksiä tehty vai ei. Se että päättääkin lähteä ulos tai haluaa lähteä kotiin ei aina johdu myöskään muistisairaudesta tai diagnoosia ei ole ehditty tehdä vaikka olisikin. Ei silloin myöskään yleensä ole ehditty edes tehdä niitä rajoittavia päätöksiä.

Juu, sama ovi se on kaikilla. Mutta ...

Olen ollut töissä sekä mielisairaalan suljetulla osastolla että vanhusten asumispalveluissa. Ero on siinä, että suljetulla osastolla vain henkilökunnalla on avaimet, ja vanhuspalveluyksikössä oven pielessä avausnapin yläpuolella lukee se koodi, millä ovi aukeaa - ne jotka ovat siinä kunnossa, että osaavat ja tajuavat sen lukea, pääsevät ulos.  

Kyllä juuri näin koska itsemääräämisoikeus. Sitten tullaankin siihen Onko kaikilla Vapaus lähteä ulos ja kotiin jos siitä ovessta sattuukin pääsemään ulos, lukko ei syystä tai toisesta toimi, se on jäänyt auki kun joku on siitä lähtenyt kotiin tai esim. omainen on tullut katsomaan toista asiakasta. Lähdetäänkö karkaavan perään, soitetaanko poliisit, henkilöllä on ehkä itsemääräämisoikeus oikeus mutta sitä ei ole määritelty onko hänllä vapaus valita lähteekö vai jääkö. Vai pitäisikö se aina määritellä mitä henkilöllä on vapaus valita itsemääräämisoikeudellaan mitä ei?

Ei vanhukset yleensä liiku niin nopeasti, eikä ne yleensä varsinaisesti karkaa. Pikemminkin saattavat olla muistoissaan jossain 50 vuoden takana ja ajatella lähtevänsä kotiin keittämään koulusta palaaville lapsille ruokaa, mutta sitten unohtavat mihin olivat menossa ja eksyvät. Jos muistisairas vanhus pääsee vahingossa yksin ulos, niin kuuluu lähteä perään ja ohjata hänet takaisin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sekasotku oli tiedossa jo silloin kun terveyskeskuksien vuodeosastot lopetettiin ja sieltä potilaat siirrettiin kotihoitoon!

Tällaisessa kotiutuneiden huonokuntoisten "palvelu"talossa työskentelevänä kirjoitin siitä heti tuoreeltaan yleisönosastokirjoituksen paikalliseen sanomalehteen.

Tunnelmahan on tiivistynyt sen jälkeen ja nyt ollaankin yhtäkkiä katastrofitilanteessa.

Laulanpahan vaan Vexi Salmen sanoin "paluu arkeen oli edessä".

Jo pitkään strategiana on ollut se että kotona hoidetaan mahdollisimman pitkään. Sen on hyväksynyt sekä päättäjät että asiakkaat. Mutta mitä sen hyväksi on tehty että kotona pystyisi olemaan mahdollisimman pitkään. Onko panostettu kotihoidon resursseihin ja siihen että työ kotihoidossa olisi mielekästä? Ei. Ei ole apuvälineitä jotka helpottaisi sitä työtä tai niitä ei voi kotiin hankkia sen vuoksi että se helpottaisi hoitajan työtä. Jos apuvälineitä on hankittu ne on hankittu helpottamaan asiakasta. Onko kotihoidossa lisää työntekijöitä? Ei ole.

Mä en tarkoittanut, etteikö kotona saisi olla, mutta vuosia olen seurannut hoitajana vierestä, miten se ei palvele kaikkia, eikä ole kaikille mieleen. Jotkut sairaalasta kotiutetut ihmettelivät, miksi heitä ei hoidettu siellä, vaan heitettiin yksinäisyyteen odottelemaan sänkyyn tai pyörätuoliin, josko aamukäynnin jälkeen iltahoitaja tulisi käyttämään vessassa tai syöttämään/ juottamaan.

Iltakäynnille mentäessä oli sovitun 10 minuutin käynnin lisäksi yhtäkkiä asukkaan kampeaminen ylös hätiin soitetun työkaverin kanssa, lakanoiden vaihto, märän patjan suojaaminen pyyhkeillä, asukkaan riisuminen, suihkutus, kaikkien vaatteiden vaihto, lattioiden kuivaaminen, iltapalan etsiminen ja syöttäminen ja sitten se perushomma, eli lääkkeiden anto ja voinnin kysely.

Mitäpä niistä kyselyistä ja selvityksistä on hyötyä, jos niitä kysytään hyväkuntoisilta, tai sitten toisesta ääripäästä niiltä, jotka suuresti toivovat kuolevansa. Niin toivoi sekin rouva, jota tuossa äsken käytin esimerkkinä. Hän oli tykännyt olla sairaalassa, kun siellä oli elämää ja ihmisiä ympärillä ja huolehdittiin pitkin päivää pienin väliajoin kaikesta. Hän masentui kotona, eli vielä vuoden, vähän toista, toiveensa vastaisesti. Eikä hän ollut ainoa.

Ei niitä ratkaisuja jotka lisää kotona pärjäämistä kannatakaan tehdä siinä vaiheessa kun ollaan jo tilanteessa ettei siellä kotona pärjätä. Niitä tilanteita pitäisinoystyä ennakoimaan. Onko koti sellainen että siellä pärjää esim. pyörätuolilla liikkuen jne? Kysellä siitä ei kannata välttämättä tehdäkään asiakkaille vaan ylipäätään miettiä/kartoittaa sitä mikä kotiuttamisen ja kotona pärjäämisen estää.

Kotihoidon tehtävä tuo minusta ei ole ei ainakaan pelkästään vaan sitä kotona pärjäämistä pitäisi miettiä laajemmin. Miksi esim. jotkut potilaat/asiakkaat on tulehduskierteessä. Pärjäävät kotona ehkä viikon kaksi mutta palaavat taas hoitoon uudelleen kun tulehdus on taas "vienyt jalat". Onko hoito jäänyt puutteelliseksi? Onko ravitsemus ok? Onko jotakin muita tekijöitä jotka aiheuttaa sairaalakierrettä?

Puutun tähän teidän hyvään keskusteluunne sen verran, että varsin moni kotihoidossa oleva vanhus ei asu uusissa ja esteettömiksi rakennetuissa asunnoissa. He asuvat vanhoissa asunnoissa, jotka on rakennettu ja viimeksi remontoitukin aikana, jolloin esteettömyydestä ei edes puhuttu. Usein esim kylpyhuoneet saattavat olla sellaisia, ettei niihin edes mahtuisi sekä vanhus että hoitaja vielä jonkinlaisen apuvälineen kanssa. Ennakkoon voi varautua monenlaiseen asiaan, mutta useimmat vanhukset eivät halua koteihinsa mitään muutoksia. Valitettavan monella on ihan liikaa tavaraa (enkä puhu nyt mistään himohamstraajista) vaan esim huonekaluja niin paljon tai ne on sijoitettu siten, että asunnossa työskentely on ahdasta. Saa olla aika huonossa kunnossa ennenkuin yhteiskunnalta saa edes sairaalasängyn, joka edes jossain määrin helpottaisi hoitajien työtä. 

Pitääkö aina haluta kaikkia asioita. Monesti ihmiset joutuvat tekemään asioita joita he eivät halua. Pitääkö vanhuksen saada apua siellä asunnossa jossa esteettömyydestä ei ole tietoakaan vain siksi että hän haluaa vai voisiko hän muuttaa esim. seniorikotiin sen vuoksi että siellä pärjäisi paremmin myös silloin kun kunto on huonompi. Kuka päättää sen että esim. vanhus ei pärjää kotona, kuka päättää siitä mitä palveluja hän tarvitsee. Osa ei niitä palveluja halua vaikka tarvitsisi, osa taas haluaa kaikki palvelut vaikka ei niitä tarvitsisikaan.

Vanhuksella on itsemääräämisoikeus. Saa olla todella dementti, jotta tämän oikeuden yli voi kävellä.

Ja mihin hiton seniorikotiin se vanhus muuttaisi, kun paikkoja ei ole?

Niin, itsemääräämisoikeus... kun kaikki eivät halua asua kotona, vaan haluaisivat sellaiseen paikkaan, missä näkee ja kuulee muita, saa levätä ja saa perushoitoa. Heidän tahtoaan ei oteta huomioon, eivätkä he voi soveltaa itsemääräämisoikeutta niin päin.

Kotona pimeässä odottavat seuraavaa hoitajan käyntiä niillä sijoillaan mihin viimeksi jäivät, isot ja pienet tavarat housussa, pariin, kolmeenkin otteeseen. Nälkä, vilu ja jano.

Oletus on, että kotonaan elävät, olevat ja tekevät, vaan totuus on joidenkin kohdalla toinen. He "asuivat" terveyskeskuksen vuodeosastoilla, joita ei enää ole. Kuntouduttuaan osa palasi kotiin, osa jäi sille tielleen.

Jos ei ole ympärivuorokautisen hoidon tarvetta, mutta haluaa palveluita, niin kyllä omalla rahalla voi päästä asumaan mihin vain yksityiseen vanhainkotiin, ja vaikka hotelliin. Muuttaahan jotkut Espanjaankin. 

Kunnallisen vanhainkotipaikan saa sitten kun on tarve. 

Nykytilanteessa ei läheskään aina saa tai aiankin sittä paikkaa joutuu jonottamaan useamman kuukauden vaikka päätös tarpeesta on olemassa.

Tilaa tulee luonnollisen poistuman kautta. (Huono vitsi.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sekasotku oli tiedossa jo silloin kun terveyskeskuksien vuodeosastot lopetettiin ja sieltä potilaat siirrettiin kotihoitoon!

Tällaisessa kotiutuneiden huonokuntoisten "palvelu"talossa työskentelevänä kirjoitin siitä heti tuoreeltaan yleisönosastokirjoituksen paikalliseen sanomalehteen.

Tunnelmahan on tiivistynyt sen jälkeen ja nyt ollaankin yhtäkkiä katastrofitilanteessa.

Laulanpahan vaan Vexi Salmen sanoin "paluu arkeen oli edessä".

Jo pitkään strategiana on ollut se että kotona hoidetaan mahdollisimman pitkään. Sen on hyväksynyt sekä päättäjät että asiakkaat. Mutta mitä sen hyväksi on tehty että kotona pystyisi olemaan mahdollisimman pitkään. Onko panostettu kotihoidon resursseihin ja siihen että työ kotihoidossa olisi mielekästä? Ei. Ei ole apuvälineitä jotka helpottaisi sitä työtä tai niitä ei voi kotiin hankkia sen vuoksi että se helpottaisi hoitajan työtä. Jos apuvälineitä on hankittu ne on hankittu helpottamaan asiakasta. Onko kotihoidossa lisää työntekijöitä? Ei ole.

Mä en tarkoittanut, etteikö kotona saisi olla, mutta vuosia olen seurannut hoitajana vierestä, miten se ei palvele kaikkia, eikä ole kaikille mieleen. Jotkut sairaalasta kotiutetut ihmettelivät, miksi heitä ei hoidettu siellä, vaan heitettiin yksinäisyyteen odottelemaan sänkyyn tai pyörätuoliin, josko aamukäynnin jälkeen iltahoitaja tulisi käyttämään vessassa tai syöttämään/ juottamaan.

Iltakäynnille mentäessä oli sovitun 10 minuutin käynnin lisäksi yhtäkkiä asukkaan kampeaminen ylös hätiin soitetun työkaverin kanssa, lakanoiden vaihto, märän patjan suojaaminen pyyhkeillä, asukkaan riisuminen, suihkutus, kaikkien vaatteiden vaihto, lattioiden kuivaaminen, iltapalan etsiminen ja syöttäminen ja sitten se perushomma, eli lääkkeiden anto ja voinnin kysely.

Mitäpä niistä kyselyistä ja selvityksistä on hyötyä, jos niitä kysytään hyväkuntoisilta, tai sitten toisesta ääripäästä niiltä, jotka suuresti toivovat kuolevansa. Niin toivoi sekin rouva, jota tuossa äsken käytin esimerkkinä. Hän oli tykännyt olla sairaalassa, kun siellä oli elämää ja ihmisiä ympärillä ja huolehdittiin pitkin päivää pienin väliajoin kaikesta. Hän masentui kotona, eli vielä vuoden, vähän toista, toiveensa vastaisesti. Eikä hän ollut ainoa.

Ei niitä ratkaisuja jotka lisää kotona pärjäämistä kannatakaan tehdä siinä vaiheessa kun ollaan jo tilanteessa ettei siellä kotona pärjätä. Niitä tilanteita pitäisinoystyä ennakoimaan. Onko koti sellainen että siellä pärjää esim. pyörätuolilla liikkuen jne? Kysellä siitä ei kannata välttämättä tehdäkään asiakkaille vaan ylipäätään miettiä/kartoittaa sitä mikä kotiuttamisen ja kotona pärjäämisen estää.

Kotihoidon tehtävä tuo minusta ei ole ei ainakaan pelkästään vaan sitä kotona pärjäämistä pitäisi miettiä laajemmin. Miksi esim. jotkut potilaat/asiakkaat on tulehduskierteessä. Pärjäävät kotona ehkä viikon kaksi mutta palaavat taas hoitoon uudelleen kun tulehdus on taas "vienyt jalat". Onko hoito jäänyt puutteelliseksi? Onko ravitsemus ok? Onko jotakin muita tekijöitä jotka aiheuttaa sairaalakierrettä?

Puutun tähän teidän hyvään keskusteluunne sen verran, että varsin moni kotihoidossa oleva vanhus ei asu uusissa ja esteettömiksi rakennetuissa asunnoissa. He asuvat vanhoissa asunnoissa, jotka on rakennettu ja viimeksi remontoitukin aikana, jolloin esteettömyydestä ei edes puhuttu. Usein esim kylpyhuoneet saattavat olla sellaisia, ettei niihin edes mahtuisi sekä vanhus että hoitaja vielä jonkinlaisen apuvälineen kanssa. Ennakkoon voi varautua monenlaiseen asiaan, mutta useimmat vanhukset eivät halua koteihinsa mitään muutoksia. Valitettavan monella on ihan liikaa tavaraa (enkä puhu nyt mistään himohamstraajista) vaan esim huonekaluja niin paljon tai ne on sijoitettu siten, että asunnossa työskentely on ahdasta. Saa olla aika huonossa kunnossa ennenkuin yhteiskunnalta saa edes sairaalasängyn, joka edes jossain määrin helpottaisi hoitajien työtä. 

Pitääkö aina haluta kaikkia asioita. Monesti ihmiset joutuvat tekemään asioita joita he eivät halua. Pitääkö vanhuksen saada apua siellä asunnossa jossa esteettömyydestä ei ole tietoakaan vain siksi että hän haluaa vai voisiko hän muuttaa esim. seniorikotiin sen vuoksi että siellä pärjäisi paremmin myös silloin kun kunto on huonompi. Kuka päättää sen että esim. vanhus ei pärjää kotona, kuka päättää siitä mitä palveluja hän tarvitsee. Osa ei niitä palveluja halua vaikka tarvitsisi, osa taas haluaa kaikki palvelut vaikka ei niitä tarvitsisikaan.

Vanhuksella on itsemääräämisoikeus. Saa olla todella dementti, jotta tämän oikeuden yli voi kävellä.

Ja mihin hiton seniorikotiin se vanhus muuttaisi, kun paikkoja ei ole?

Itsemääräämisoikeus ei ole sama asia kuin vapausvalita. Valinnan vapaus olisi sekin toki toivottavaa mutta ei läheskään aina mahdollista. Vapaus on toki valita muuttaako ja pärjääkö paremmin vai onko pärjäämättä. Vapaus on valita syökö vai jättääkö syömättä. Syömättä jättäminen kuitenkin väistämättä johtaa siihen että terveys heikkenee ja lopulta ihminen nääntyy nälkään. Onko vanhuksella oikeasti itsemääräämisoikeus syömisen suhteen jos hän voi kotona jättää syömättä mutta käytännössä laitoshoidossa pitäisi pakottaa syömään tai saamaan ravintoa tavalla taikka toisella? Muistisairaalla on itsemääräämisoikeus voiko hän lähteä ulos miten haluaa vai saako sitä valinnan vapautta rajoittaa? Olen törmännyt myös siihen että poliisi ei halua etsiä harhailevaa vanhusta kun hän ei ole pakkohoidossa ja hänellä on näin ollen itsemääräämisoikeus.

Ei laitoshoidossa ketään pakoteta syömään eikä varsinkaan vastentahtoisesti ruokita letkun kautta, jos siihen viittasit tuolla "tavalla taikka toisella". Vanhuksilla todellakin on itsemääräämisoikeus. Se perustuu lakiin. 

Tämä selvä kiitos tiedosta helpottaa huomattavasti sitä työtä laitoshoidossa. Voiko ne ovet pitää edelleen lukittuna vai saako vanhus lähteä ulos koska haluaa. Esim. tehostetussa palveluasumisessa tai vuodeosastolla terveyskeskuksessa kukaan ei ole pakkohoidossa?

Riippuu vanhuksista, mutta jos on keskivaikea dementia, kuten suurimmalla osalla laitoshoidosta olevilla vanhuksilla, niin ei tietenkään voi lähteä yksin omin päin ulkoilemaan. Hoidossa voi olla erilaisia rajoittavia päätöksiä, vaikka kyse ei ole sellaisesta mielenterveyslain mukaisesta "pakkohoidosta" mihin ilmeisesti viittaat. 

Ovet on lukossa yksikössä ihan kaikilta riippumatta siitä onko niitä rajoittavia päätöksiä tehty vai ei. Se että päättääkin lähteä ulos tai haluaa lähteä kotiin ei aina johdu myöskään muistisairaudesta tai diagnoosia ei ole ehditty tehdä vaikka olisikin. Ei silloin myöskään yleensä ole ehditty edes tehdä niitä rajoittavia päätöksiä.

Juu, sama ovi se on kaikilla. Mutta ...

Olen ollut töissä sekä mielisairaalan suljetulla osastolla että vanhusten asumispalveluissa. Ero on siinä, että suljetulla osastolla vain henkilökunnalla on avaimet, ja vanhuspalveluyksikössä oven pielessä avausnapin yläpuolella lukee se koodi, millä ovi aukeaa - ne jotka ovat siinä kunnossa, että osaavat ja tajuavat sen lukea, pääsevät ulos.  

Kyllä juuri näin koska itsemääräämisoikeus. Sitten tullaankin siihen Onko kaikilla Vapaus lähteä ulos ja kotiin jos siitä ovessta sattuukin pääsemään ulos, lukko ei syystä tai toisesta toimi, se on jäänyt auki kun joku on siitä lähtenyt kotiin tai esim. omainen on tullut katsomaan toista asiakasta. Lähdetäänkö karkaavan perään, soitetaanko poliisit, henkilöllä on ehkä itsemääräämisoikeus oikeus mutta sitä ei ole määritelty onko hänllä vapaus valita lähteekö vai jääkö. Vai pitäisikö se aina määritellä mitä henkilöllä on vapaus valita itsemääräämisoikeudellaan mitä ei?

Ei vanhukset yleensä liiku niin nopeasti, eikä ne yleensä varsinaisesti karkaa. Pikemminkin saattavat olla muistoissaan jossain 50 vuoden takana ja ajatella lähtevänsä kotiin keittämään koulusta palaaville lapsille ruokaa, mutta sitten unohtavat mihin olivat menossa ja eksyvät. Jos muistisairas vanhus pääsee vahingossa yksin ulos, niin kuuluu lähteä perään ja ohjata hänet takaisin. 

Yleensä ei mutta sitten on niitä tilanteita joissa tuo yleensä ei päde. Siksi ei voi oikein antaa ohjeita yleensä näin sitten tässä poikeus tilanteessa näin ja tässä toisessa noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sekasotku oli tiedossa jo silloin kun terveyskeskuksien vuodeosastot lopetettiin ja sieltä potilaat siirrettiin kotihoitoon!

Tällaisessa kotiutuneiden huonokuntoisten "palvelu"talossa työskentelevänä kirjoitin siitä heti tuoreeltaan yleisönosastokirjoituksen paikalliseen sanomalehteen.

Tunnelmahan on tiivistynyt sen jälkeen ja nyt ollaankin yhtäkkiä katastrofitilanteessa.

Laulanpahan vaan Vexi Salmen sanoin "paluu arkeen oli edessä".

Jo pitkään strategiana on ollut se että kotona hoidetaan mahdollisimman pitkään. Sen on hyväksynyt sekä päättäjät että asiakkaat. Mutta mitä sen hyväksi on tehty että kotona pystyisi olemaan mahdollisimman pitkään. Onko panostettu kotihoidon resursseihin ja siihen että työ kotihoidossa olisi mielekästä? Ei. Ei ole apuvälineitä jotka helpottaisi sitä työtä tai niitä ei voi kotiin hankkia sen vuoksi että se helpottaisi hoitajan työtä. Jos apuvälineitä on hankittu ne on hankittu helpottamaan asiakasta. Onko kotihoidossa lisää työntekijöitä? Ei ole.

Mä en tarkoittanut, etteikö kotona saisi olla, mutta vuosia olen seurannut hoitajana vierestä, miten se ei palvele kaikkia, eikä ole kaikille mieleen. Jotkut sairaalasta kotiutetut ihmettelivät, miksi heitä ei hoidettu siellä, vaan heitettiin yksinäisyyteen odottelemaan sänkyyn tai pyörätuoliin, josko aamukäynnin jälkeen iltahoitaja tulisi käyttämään vessassa tai syöttämään/ juottamaan.

Iltakäynnille mentäessä oli sovitun 10 minuutin käynnin lisäksi yhtäkkiä asukkaan kampeaminen ylös hätiin soitetun työkaverin kanssa, lakanoiden vaihto, märän patjan suojaaminen pyyhkeillä, asukkaan riisuminen, suihkutus, kaikkien vaatteiden vaihto, lattioiden kuivaaminen, iltapalan etsiminen ja syöttäminen ja sitten se perushomma, eli lääkkeiden anto ja voinnin kysely.

Mitäpä niistä kyselyistä ja selvityksistä on hyötyä, jos niitä kysytään hyväkuntoisilta, tai sitten toisesta ääripäästä niiltä, jotka suuresti toivovat kuolevansa. Niin toivoi sekin rouva, jota tuossa äsken käytin esimerkkinä. Hän oli tykännyt olla sairaalassa, kun siellä oli elämää ja ihmisiä ympärillä ja huolehdittiin pitkin päivää pienin väliajoin kaikesta. Hän masentui kotona, eli vielä vuoden, vähän toista, toiveensa vastaisesti. Eikä hän ollut ainoa.

Ei niitä ratkaisuja jotka lisää kotona pärjäämistä kannatakaan tehdä siinä vaiheessa kun ollaan jo tilanteessa ettei siellä kotona pärjätä. Niitä tilanteita pitäisinoystyä ennakoimaan. Onko koti sellainen että siellä pärjää esim. pyörätuolilla liikkuen jne? Kysellä siitä ei kannata välttämättä tehdäkään asiakkaille vaan ylipäätään miettiä/kartoittaa sitä mikä kotiuttamisen ja kotona pärjäämisen estää.

Kotihoidon tehtävä tuo minusta ei ole ei ainakaan pelkästään vaan sitä kotona pärjäämistä pitäisi miettiä laajemmin. Miksi esim. jotkut potilaat/asiakkaat on tulehduskierteessä. Pärjäävät kotona ehkä viikon kaksi mutta palaavat taas hoitoon uudelleen kun tulehdus on taas "vienyt jalat". Onko hoito jäänyt puutteelliseksi? Onko ravitsemus ok? Onko jotakin muita tekijöitä jotka aiheuttaa sairaalakierrettä?

Puutun tähän teidän hyvään keskusteluunne sen verran, että varsin moni kotihoidossa oleva vanhus ei asu uusissa ja esteettömiksi rakennetuissa asunnoissa. He asuvat vanhoissa asunnoissa, jotka on rakennettu ja viimeksi remontoitukin aikana, jolloin esteettömyydestä ei edes puhuttu. Usein esim kylpyhuoneet saattavat olla sellaisia, ettei niihin edes mahtuisi sekä vanhus että hoitaja vielä jonkinlaisen apuvälineen kanssa. Ennakkoon voi varautua monenlaiseen asiaan, mutta useimmat vanhukset eivät halua koteihinsa mitään muutoksia. Valitettavan monella on ihan liikaa tavaraa (enkä puhu nyt mistään himohamstraajista) vaan esim huonekaluja niin paljon tai ne on sijoitettu siten, että asunnossa työskentely on ahdasta. Saa olla aika huonossa kunnossa ennenkuin yhteiskunnalta saa edes sairaalasängyn, joka edes jossain määrin helpottaisi hoitajien työtä. 

Pitääkö aina haluta kaikkia asioita. Monesti ihmiset joutuvat tekemään asioita joita he eivät halua. Pitääkö vanhuksen saada apua siellä asunnossa jossa esteettömyydestä ei ole tietoakaan vain siksi että hän haluaa vai voisiko hän muuttaa esim. seniorikotiin sen vuoksi että siellä pärjäisi paremmin myös silloin kun kunto on huonompi. Kuka päättää sen että esim. vanhus ei pärjää kotona, kuka päättää siitä mitä palveluja hän tarvitsee. Osa ei niitä palveluja halua vaikka tarvitsisi, osa taas haluaa kaikki palvelut vaikka ei niitä tarvitsisikaan.

Vanhuksella on itsemääräämisoikeus. Saa olla todella dementti, jotta tämän oikeuden yli voi kävellä.

Ja mihin hiton seniorikotiin se vanhus muuttaisi, kun paikkoja ei ole?

Niin, itsemääräämisoikeus... kun kaikki eivät halua asua kotona, vaan haluaisivat sellaiseen paikkaan, missä näkee ja kuulee muita, saa levätä ja saa perushoitoa. Heidän tahtoaan ei oteta huomioon, eivätkä he voi soveltaa itsemääräämisoikeutta niin päin.

Kotona pimeässä odottavat seuraavaa hoitajan käyntiä niillä sijoillaan mihin viimeksi jäivät, isot ja pienet tavarat housussa, pariin, kolmeenkin otteeseen. Nälkä, vilu ja jano.

Oletus on, että kotonaan elävät, olevat ja tekevät, vaan totuus on joidenkin kohdalla toinen. He "asuivat" terveyskeskuksen vuodeosastoilla, joita ei enää ole. Kuntouduttuaan osa palasi kotiin, osa jäi sille tielleen.

Jos ei ole ympärivuorokautisen hoidon tarvetta, mutta haluaa palveluita, niin kyllä omalla rahalla voi päästä asumaan mihin vain yksityiseen vanhainkotiin, ja vaikka hotelliin. Muuttaahan jotkut Espanjaankin. 

Kunnallisen vanhainkotipaikan saa sitten kun on tarve. 

Nykytilanteessa ei läheskään aina saa tai aiankin sittä paikkaa joutuu jonottamaan useamman kuukauden vaikka päätös tarpeesta on olemassa.

Tilaa tulee luonnollisen poistuman kautta. (Huono vitsi.)

Vitsihän tuo ei ole vaan totuus siitä miten niitä paikkoja tehostettuun palveluasumiseen tulee.

Taysin sairaalajohdon, hallituksen ja THL:n itse aiheuttama tilanne. Mitään työvoimapulaa ei ole millään alalla. Työpaikassa on jotain pahasti vialla jos ei tekijöitä löydy. Yllätys että johto on asiat ryssinyt.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhusten määrän kasvu on ollut kymmeniä vuosia tiedossa ja silti ei ole varauduttu heidän hoitamiseensa säällisesti. Osa pärjää kotonaan loppuun asti mutta ei läheskään kaikki. On rakennettava vanhainkoteja niille, jotka eivät enää pärjää kotona.

Ihan ensimmäisenä kannattaisi miettiä miksi siellä kotona ei pärjätä ja voiko sitä kotona pärjäämistä jotenkin parantaa? Onko pakko asua vanhassa puilla lämpiävässä omakotitalossa jossain kymmenien kilometrien päässä palveluista? Miten kotona asumista tuettaisiin ja miten kotihoito saataisiin mielekkääksi myös työntekijän näkökulmasta?

Olen ollut kotihoidossa töissä ja tämä kysymys on minusta todella turhauttava. Ei kyse ole mistään puiden kantamisesta tai sijainnista. Olen työskennellyt Helsingissä kotihoidossa eri alueilla. Työ sinänsä on samanlaista siitä riippumatta asuuko asiakas omakotitalossa vai kerrostalossa. Omakotitaloalueella matkat olivat hankalampia kuin kerrostaloalueella, mutta se ei ollut suurin ongelma. Monella vanhuksella on turvapuhelimet kaatumisen varalta, mutta eivät ne muistamattomat vanhukset niitä osaa tai muista käyttää vaan saattavat maata tuntikausia lattialla ennen kuin hoitaja tulee. Vanhukset eivät myöskään pääse vessaan silloin kun haluavat vaan kaikki ajoittuu hoitajien käynteihin. Vanhuksilla on myös erilaisia gps-paikantimia ja ovihälyttimiä karkailun varalta, mutta ne eivät estä vanhuksia karkaamasta. Jos ovihälytin soi niin keskuksesta soitetaan, että nyt Martta availee ovea. Epäselvissä tilanteissa hoitaja sitten käy varmistamassa ettei Martta hillu siellä rappukäytävässä. Miksi se hoitaja käy tarkistamassa tilanteen? Koska keskukset ovat kaukana ja kestää parhaimmillaankin puoli tuntia ennen kuin joku tulee paikalle.

Kotona pärjäämättömyys voi olla väliaikaista eli vanhus lähetetään päivystykseen siksi ettei jalat kanna ja taustalla on tulehdus. Parhaimmassa tapauksessa vanhus kotiutetaan jo samana päivänä jalattomana ja käynneille tarvitaan kaksi hoitajaa. Hoitajien käynnit on mitoitettu siten, ettei niihin oikeasti mahdu yhtään lisää. Sitten kun kollega on pois, hänen työnsä jaetaan muille. Tähän lisäksi vielä se jalaton Matti, joka on aiemmin pärjännyt kahdella käynnillä yhden hoitajan auttamana tarvitseekin nyt käynnit kolme kertaa päivässä kahden hoitajan turvin...

Kun vanhainkoteja alettiin ajaa alas niin ensinnäkään kotihoitoa ei vastaavasti kehitetty ja toisekseen ei edelleenkään hyväksytä sitä, että tietyn pisteen jälkeen vanhus ei minkään palvelun turvin pysty asumaan kotona. Tälläkin hetkellä Helsingissä on varmasti kymmeniä ellei satoja vanhuksia, jotka eivät kotona pärjää minkään tuen turvin, mutta heille ei ole muutakaan paikkaa, paitsi tukkia päivystys.

Jos resusseja olisi toki myös se laitospaikkojen määrän lisääminen olisi ihan hyvä vaihtoehto. Resursseja vain ei ole. On pulaa hoitajista ja lääkäreistä laitospaikkojen määrää on ollut siitäkin syystä pakko vähentää.

Välimatkoilla on ihan varmasti välilä siinä suhteessa kuinka asiakkaita hoidetaan. Niitä vähiä resursseja ei oikein ole varaa tuhlata tienpäällä. Jos siistyminen asiakkaan luota seuraavaan kestää yli puolikin tuntia kuluu siirtymisiin helposti yli puolet työajasta. Työntekijän kannalata se toki voi olla mielekästä mitä vähemmän on tekemisissä asiakkaan kanssa, mutta onko se järkevin vaihtoehto koko hoitoketjun tai yhteiskunnan kannalta.

Onko todellakin niin, ettei vanhainkoteja ole varaa rakentaa eikä hoitajia sinne saada edes kunnollisella palkalla?! Miten Suomi on vajonnut näin alas? Elin nuoruuteni 1980-luvulla, jolloin kehitys kehittyi syrjäkuntia myöten ja nyt ei ole muka varaa mihinkään. Ihmeellistä. Rahaa kyllä on miljardittain mutta miksei sitä käytetä esim.tuohon?

1980-luvulla eläkeläisiä oli vähemmän. Nyt eläkeläisiä on 1 600 000 eli miljoona kuusisataa tuhatta. Eläkkeitä maksetaan 33 miljardia ja eläkeläisten hoitokoteja 5 miljardia.

Niinpä. 1980-luvulla huoltosuhde oli ihan erilainen ja Suomessa elettiin myös jos ei nyt ihan nousukautta niin ainakin taloudellisesti varsin vakaata aikaa. Ihmisillä oli töitä ja palkalla tuli toimeen. Suuret ikäluokat olivat vielä vahvasti työelämässä mukana. Suomalaisten keskimääräinen elinikäkin oli siihen aikaan lyhyempi kuin nyt 40 vuotta myöhemmin ja monet sairaudet, jotka nykyisin voidaan jopa kokonaan parantaa, veivät ihmisen hautaan. 

Mä olin kesän 1988 Vantaalla kotisairaanhoitajana ja kesän jälkeen seuraavan vuoden Vantaalla vanhainkodissa töissä. Kotisairaanhoidossa oli silloin paljon parempikuntoisia asiakkaita kuin vanhainkodeissa. Kotisairaanhoitoa tarjottiinkin vain arkisin klo 8-16, joten jo sekin kertoo, ettei kotihoidossa voinut olla kovin vaikeahoitoisia ihmisiä, ellei sitten heillä ollut myös omaishoitaja. Vahainkodeissa taas siihen aikaan oli paljon parempikuntoisia asukkaita kuin nykyisin on edes kotihoidossa. 1980-luvun kotihoidon potilaat eivät tänä päivänä saisi vielä minkäänlaista julkisen puolen tarjoamaa kotihoitoa tai kotipalvelua. Ja 1980-luvun vanhainkotien asukkaistakin vain harva pääsisi tänä päivänä kotihoidon piiriin. Tämän päivän kotihoidossa olevat vanhukset ovat kunnoltaan usein samaa luokkaa kuin 1980-luvulla olivat ne vanhukset, jotka siirrettiin jopa vanhainkodeista terveyskeskusten vuodeosastoille, koska olivat liian vaikeahoitoisia hoidettavaksi vanhainkodeissa. 

Valmistuin lääkäriksi vuosituhannen vaihteen jälkeen. Jo silloin oli koko ajan jonoa pitkäaikaispaikoille sairaalaan (kahden autettavat), vanhainkotiin (yhden autettavat) ja palvelukoteihin (omatoimiset). Huonommassa kunnossa olevat potilaat odottivat paikkaa akuuttiosastoilla eli terveyskeskuksen vuodeosastoilla yleensä viikkoja. Kotihoitoa tarjottiin mutta sitä muistaakseni lisättiin poliittisilla päätöksillä kun koti on paras paikka elää niin kauan kuin se on mahdollista.

Suuntauduin muihin töihin mutta olin vuosikymmen myöhemmin yhdellä geriatrian luennolla ja siellä sanottiin että enää ei ole hyväkuntoisia vanhuksia palvelujen piirissä. Oli vanhus sitten palvelutalossa, vanhainkodissa tai kotona kotihoidon piirissä niin avuntarve on jatkuvaa. Sairaaloiden pitkäaikaisosastot oli jo lopetettu kauan aikaa sitten.

Vanhusten määrä on edelleen kasvanut ja elinikä noussut. Keskimäärin vanhukset ovat paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin mutta hoivan tarve on jatkuvassa kasvussa vielä ainakin vuosikymmenen ajan. Palvelutarpeen haasteet on varmasti tiedostettu ja ajateltu että nykyvanhus pärjää pitkään kotona mutta elämän loppuvaihe on sitten lyhyempi. Tällä hetkellä näyttää siltä että jotain pitää tehdä kun jatkohoitopaikkoja ei näytä vanhuksille löytyvät. 

Niinpä. Tilanne ei tule ainakaan vähään aikaan paranemaan. 

Entä jos ap olet usein sairas tai sairastut johonkin krooniseen sairauteen? Silloin se muutama satanen ei riitä. Pelkästään magneettikuva maksaa todella paljon. Amerikassa, jossa on sun unelmamalli käytössä, synnytys maksaa kymmeniä tuhansia. Senkö verran aattelit maksaa?

Yksityisellä tulee myös kaikenmaailman käsittely-ja toimistomaksuja joten on vaikea arvioida paljonko se lääkäri lopulta maksaa. Ja Entä jos perheessä on useampi lapsi? Voivat olla joka toinen viinno sairaana ja työnantajalle tarvii sen saikkulapun kuitenkin, jotta työn voi pitää.

Mun mielestä noita jonoja saatais lyhennettyä ihan sairasloman hankkimista helpottomalla. Moni ei haluaisi lähteä silloin päivystykseen vaan levätä kotona, sen sijaan osa joutuu hakemaan jo ekasta päivästä lapun töihin. Miksi kaikkialla ei ole 3 pvän sairasloma-käytäntöä? Että vasta sen jälkeen (tai jos usein sairaana ja työnantaja haluaa), haetaan lappu? Ketä hyödyttää se, että porukka

A. Menee töihin sairaana

B. Menee päivystykseen sairaana.

Tällöin yhä useampi joutuu sen saikkulapun hakemaan. Eikö ois parempi että porukka sairastaisi kotona ne ekat päivät? Miten työnantajat säästää siinä, että se yksi tulee nuhassa töihin ja tartuttaa 20 muuta joko töissä tai toisen työpaikan porukkaa siellä lääkärin vastaanotolla, jotka ovat myös saikulla? Eikö tällöin sairaslomapäivien määrä ja kasaantuvien töiden sekä paukkuvien dead line määrä ole suurempi kuin jos se yksi ois ollu vaikkapa viikonkin saikulla?

Tätä en oo tajunnut jo vuosia sitten. Tosi mahtavaa kun töihin tuli aina se yks tyyppi joka oli sitä mieltä ettei kotona sairasteta ja tartutti sen muihin, jotka saattoi olla jopa kauemmin sairaana kuin hän itse. Kiva asiakkaillekin?

Mielestäni Suomea ei voi enää kutsua hyvinvointiyhteiskunnaksi kun terveydenhoito on näin huonolla tolalla. Jotain on ryssitty pahimman kerran. Hoitajia voitaisiin saada lisää jos palkkaa nostettaisiin mutta se ei ratkaise alan kaikkia ongelmia. Jotain olisi tehtävä että saadaan ala houkuttelevaksi.