YLE: HUSissa on katastrofi. / ! \ Helsingin apulaispormestari pitää puheen. Myös TAYS on täysin tukossa ja kaatumassa. Hoitajat ovat lähteneet, potilaat tukkivat päivystykset. KÄYTTÄKÄÄN NIITÄ YKSITYISIÄ lääkäriasemia! Mikä siinä on niin vaikeaa??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sekasotku oli tiedossa jo silloin kun terveyskeskuksien vuodeosastot lopetettiin ja sieltä potilaat siirrettiin kotihoitoon!

Tällaisessa kotiutuneiden huonokuntoisten "palvelu"talossa työskentelevänä kirjoitin siitä heti tuoreeltaan yleisönosastokirjoituksen paikalliseen sanomalehteen.

Tunnelmahan on tiivistynyt sen jälkeen ja nyt ollaankin yhtäkkiä katastrofitilanteessa.

Laulanpahan vaan Vexi Salmen sanoin "paluu arkeen oli edessä".

Jo pitkään strategiana on ollut se että kotona hoidetaan mahdollisimman pitkään. Sen on hyväksynyt sekä päättäjät että asiakkaat. Mutta mitä sen hyväksi on tehty että kotona pystyisi olemaan mahdollisimman pitkään. Onko panostettu kotihoidon resursseihin ja siihen että työ kotihoidossa olisi mielekästä? Ei. Ei ole apuvälineitä jotka helpottaisi sitä työtä tai niitä ei voi kotiin hankkia sen vuoksi että se helpottaisi hoitajan työtä. Jos apuvälineitä on hankittu ne on hankittu helpottamaan asiakasta. Onko kotihoidossa lisää työntekijöitä? Ei ole.

Mä en tarkoittanut, etteikö kotona saisi olla, mutta vuosia olen seurannut hoitajana vierestä, miten se ei palvele kaikkia, eikä ole kaikille mieleen. Jotkut sairaalasta kotiutetut ihmettelivät, miksi heitä ei hoidettu siellä, vaan heitettiin yksinäisyyteen odottelemaan sänkyyn tai pyörätuoliin, josko aamukäynnin jälkeen iltahoitaja tulisi käyttämään vessassa tai syöttämään/ juottamaan.

Iltakäynnille mentäessä oli sovitun 10 minuutin käynnin lisäksi yhtäkkiä asukkaan kampeaminen ylös hätiin soitetun työkaverin kanssa, lakanoiden vaihto, märän patjan suojaaminen pyyhkeillä, asukkaan riisuminen, suihkutus, kaikkien vaatteiden vaihto, lattioiden kuivaaminen, iltapalan etsiminen ja syöttäminen ja sitten se perushomma, eli lääkkeiden anto ja voinnin kysely.

Mitäpä niistä kyselyistä ja selvityksistä on hyötyä, jos niitä kysytään hyväkuntoisilta, tai sitten toisesta ääripäästä niiltä, jotka suuresti toivovat kuolevansa. Niin toivoi sekin rouva, jota tuossa äsken käytin esimerkkinä. Hän oli tykännyt olla sairaalassa, kun siellä oli elämää ja ihmisiä ympärillä ja huolehdittiin pitkin päivää pienin väliajoin kaikesta. Hän masentui kotona, eli vielä vuoden, vähän toista, toiveensa vastaisesti. Eikä hän ollut ainoa.

Ei niitä ratkaisuja jotka lisää kotona pärjäämistä kannatakaan tehdä siinä vaiheessa kun ollaan jo tilanteessa ettei siellä kotona pärjätä. Niitä tilanteita pitäisinoystyä ennakoimaan. Onko koti sellainen että siellä pärjää esim. pyörätuolilla liikkuen jne? Kysellä siitä ei kannata välttämättä tehdäkään asiakkaille vaan ylipäätään miettiä/kartoittaa sitä mikä kotiuttamisen ja kotona pärjäämisen estää.

Kotihoidon tehtävä tuo minusta ei ole ei ainakaan pelkästään vaan sitä kotona pärjäämistä pitäisi miettiä laajemmin. Miksi esim. jotkut potilaat/asiakkaat on tulehduskierteessä. Pärjäävät kotona ehkä viikon kaksi mutta palaavat taas hoitoon uudelleen kun tulehdus on taas "vienyt jalat". Onko hoito jäänyt puutteelliseksi? Onko ravitsemus ok? Onko jotakin muita tekijöitä jotka aiheuttaa sairaalakierrettä?

Puutun tähän teidän hyvään keskusteluunne sen verran, että varsin moni kotihoidossa oleva vanhus ei asu uusissa ja esteettömiksi rakennetuissa asunnoissa. He asuvat vanhoissa asunnoissa, jotka on rakennettu ja viimeksi remontoitukin aikana, jolloin esteettömyydestä ei edes puhuttu. Usein esim kylpyhuoneet saattavat olla sellaisia, ettei niihin edes mahtuisi sekä vanhus että hoitaja vielä jonkinlaisen apuvälineen kanssa. Ennakkoon voi varautua monenlaiseen asiaan, mutta useimmat vanhukset eivät halua koteihinsa mitään muutoksia. Valitettavan monella on ihan liikaa tavaraa (enkä puhu nyt mistään himohamstraajista) vaan esim huonekaluja niin paljon tai ne on sijoitettu siten, että asunnossa työskentely on ahdasta. Saa olla aika huonossa kunnossa ennenkuin yhteiskunnalta saa edes sairaalasängyn, joka edes jossain määrin helpottaisi hoitajien työtä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen kollegoiden kanssa täällä päivystyksen valtavassa ruuhkassa. Kuumeflunssa kaikilla. Jännitän saanko lääkärintodistusta vielä tälle vuorokaudelle, ettei pomo suutu. Evästä, lääkettä ja lämmintä vaatetta mukana ja yhdellä on jopa oma patja, mutta ei se sovi tänne minnekään. Täällä ollaan kuin sillit purkissa ja hoitajia ei näy. Voitte kuvitella miten käy kun pieni tila on aivan täynnä yskiviä, niiskuttavia ja tuskasta irvisteleviä ihmisiä.

Menkää kotiinne kuolemaan! Hus hus!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhusten määrän kasvu on ollut kymmeniä vuosia tiedossa ja silti ei ole varauduttu heidän hoitamiseensa säällisesti. Osa pärjää kotonaan loppuun asti mutta ei läheskään kaikki. On rakennettava vanhainkoteja niille, jotka eivät enää pärjää kotona.

Ihan ensimmäisenä kannattaisi miettiä miksi siellä kotona ei pärjätä ja voiko sitä kotona pärjäämistä jotenkin parantaa? Onko pakko asua vanhassa puilla lämpiävässä omakotitalossa jossain kymmenien kilometrien päässä palveluista? Miten kotona asumista tuettaisiin ja miten kotihoito saataisiin mielekkääksi myös työntekijän näkökulmasta?

Olen ollut kotihoidossa töissä ja tämä kysymys on minusta todella turhauttava. Ei kyse ole mistään puiden kantamisesta tai sijainnista. Olen työskennellyt Helsingissä kotihoidossa eri alueilla. Työ sinänsä on samanlaista siitä riippumatta asuuko asiakas omakotitalossa vai kerrostalossa. Omakotitaloalueella matkat olivat hankalampia kuin kerrostaloalueella, mutta se ei ollut suurin ongelma. Monella vanhuksella on turvapuhelimet kaatumisen varalta, mutta eivät ne muistamattomat vanhukset niitä osaa tai muista käyttää vaan saattavat maata tuntikausia lattialla ennen kuin hoitaja tulee. Vanhukset eivät myöskään pääse vessaan silloin kun haluavat vaan kaikki ajoittuu hoitajien käynteihin. Vanhuksilla on myös erilaisia gps-paikantimia ja ovihälyttimiä karkailun varalta, mutta ne eivät estä vanhuksia karkaamasta. Jos ovihälytin soi niin keskuksesta soitetaan, että nyt Martta availee ovea. Epäselvissä tilanteissa hoitaja sitten käy varmistamassa ettei Martta hillu siellä rappukäytävässä. Miksi se hoitaja käy tarkistamassa tilanteen? Koska keskukset ovat kaukana ja kestää parhaimmillaankin puoli tuntia ennen kuin joku tulee paikalle.

Kotona pärjäämättömyys voi olla väliaikaista eli vanhus lähetetään päivystykseen siksi ettei jalat kanna ja taustalla on tulehdus. Parhaimmassa tapauksessa vanhus kotiutetaan jo samana päivänä jalattomana ja käynneille tarvitaan kaksi hoitajaa. Hoitajien käynnit on mitoitettu siten, ettei niihin oikeasti mahdu yhtään lisää. Sitten kun kollega on pois, hänen työnsä jaetaan muille. Tähän lisäksi vielä se jalaton Matti, joka on aiemmin pärjännyt kahdella käynnillä yhden hoitajan auttamana tarvitseekin nyt käynnit kolme kertaa päivässä kahden hoitajan turvin...

Kun vanhainkoteja alettiin ajaa alas niin ensinnäkään kotihoitoa ei vastaavasti kehitetty ja toisekseen ei edelleenkään hyväksytä sitä, että tietyn pisteen jälkeen vanhus ei minkään palvelun turvin pysty asumaan kotona. Tälläkin hetkellä Helsingissä on varmasti kymmeniä ellei satoja vanhuksia, jotka eivät kotona pärjää minkään tuen turvin, mutta heille ei ole muutakaan paikkaa, paitsi tukkia päivystys.

Jos resusseja olisi toki myös se laitospaikkojen määrän lisääminen olisi ihan hyvä vaihtoehto. Resursseja vain ei ole. On pulaa hoitajista ja lääkäreistä laitospaikkojen määrää on ollut siitäkin syystä pakko vähentää.

Välimatkoilla on ihan varmasti välilä siinä suhteessa kuinka asiakkaita hoidetaan. Niitä vähiä resursseja ei oikein ole varaa tuhlata tienpäällä. Jos siistyminen asiakkaan luota seuraavaan kestää yli puolikin tuntia kuluu siirtymisiin helposti yli puolet työajasta. Työntekijän kannalata se toki voi olla mielekästä mitä vähemmän on tekemisissä asiakkaan kanssa, mutta onko se järkevin vaihtoehto koko hoitoketjun tai yhteiskunnan kannalta.

Onko todellakin niin, ettei vanhainkoteja ole varaa rakentaa eikä hoitajia sinne saada edes kunnollisella palkalla?! Miten Suomi on vajonnut näin alas? Elin nuoruuteni 1980-luvulla, jolloin kehitys kehittyi syrjäkuntia myöten ja nyt ei ole muka varaa mihinkään. Ihmeellistä. Rahaa kyllä on miljardittain mutta miksei sitä käytetä esim.tuohon?

1980-luvulla eläkeläisiä oli vähemmän. Nyt eläkeläisiä on 1 600 000 eli miljoona kuusisataa tuhatta. Eläkkeitä maksetaan 33 miljardia ja eläkeläisten hoitokoteja 5 miljardia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhusten määrän kasvu on ollut kymmeniä vuosia tiedossa ja silti ei ole varauduttu heidän hoitamiseensa säällisesti. Osa pärjää kotonaan loppuun asti mutta ei läheskään kaikki. On rakennettava vanhainkoteja niille, jotka eivät enää pärjää kotona.

Ihan ensimmäisenä kannattaisi miettiä miksi siellä kotona ei pärjätä ja voiko sitä kotona pärjäämistä jotenkin parantaa? Onko pakko asua vanhassa puilla lämpiävässä omakotitalossa jossain kymmenien kilometrien päässä palveluista? Miten kotona asumista tuettaisiin ja miten kotihoito saataisiin mielekkääksi myös työntekijän näkökulmasta?

Olen ollut kotihoidossa töissä ja tämä kysymys on minusta todella turhauttava. Ei kyse ole mistään puiden kantamisesta tai sijainnista. Olen työskennellyt Helsingissä kotihoidossa eri alueilla. Työ sinänsä on samanlaista siitä riippumatta asuuko asiakas omakotitalossa vai kerrostalossa. Omakotitaloalueella matkat olivat hankalampia kuin kerrostaloalueella, mutta se ei ollut suurin ongelma. Monella vanhuksella on turvapuhelimet kaatumisen varalta, mutta eivät ne muistamattomat vanhukset niitä osaa tai muista käyttää vaan saattavat maata tuntikausia lattialla ennen kuin hoitaja tulee. Vanhukset eivät myöskään pääse vessaan silloin kun haluavat vaan kaikki ajoittuu hoitajien käynteihin. Vanhuksilla on myös erilaisia gps-paikantimia ja ovihälyttimiä karkailun varalta, mutta ne eivät estä vanhuksia karkaamasta. Jos ovihälytin soi niin keskuksesta soitetaan, että nyt Martta availee ovea. Epäselvissä tilanteissa hoitaja sitten käy varmistamassa ettei Martta hillu siellä rappukäytävässä. Miksi se hoitaja käy tarkistamassa tilanteen? Koska keskukset ovat kaukana ja kestää parhaimmillaankin puoli tuntia ennen kuin joku tulee paikalle.

Kotona pärjäämättömyys voi olla väliaikaista eli vanhus lähetetään päivystykseen siksi ettei jalat kanna ja taustalla on tulehdus. Parhaimmassa tapauksessa vanhus kotiutetaan jo samana päivänä jalattomana ja käynneille tarvitaan kaksi hoitajaa. Hoitajien käynnit on mitoitettu siten, ettei niihin oikeasti mahdu yhtään lisää. Sitten kun kollega on pois, hänen työnsä jaetaan muille. Tähän lisäksi vielä se jalaton Matti, joka on aiemmin pärjännyt kahdella käynnillä yhden hoitajan auttamana tarvitseekin nyt käynnit kolme kertaa päivässä kahden hoitajan turvin...

Kun vanhainkoteja alettiin ajaa alas niin ensinnäkään kotihoitoa ei vastaavasti kehitetty ja toisekseen ei edelleenkään hyväksytä sitä, että tietyn pisteen jälkeen vanhus ei minkään palvelun turvin pysty asumaan kotona. Tälläkin hetkellä Helsingissä on varmasti kymmeniä ellei satoja vanhuksia, jotka eivät kotona pärjää minkään tuen turvin, mutta heille ei ole muutakaan paikkaa, paitsi tukkia päivystys.

Jos resusseja olisi toki myös se laitospaikkojen määrän lisääminen olisi ihan hyvä vaihtoehto. Resursseja vain ei ole. On pulaa hoitajista ja lääkäreistä laitospaikkojen määrää on ollut siitäkin syystä pakko vähentää.

Välimatkoilla on ihan varmasti välilä siinä suhteessa kuinka asiakkaita hoidetaan. Niitä vähiä resursseja ei oikein ole varaa tuhlata tienpäällä. Jos siistyminen asiakkaan luota seuraavaan kestää yli puolikin tuntia kuluu siirtymisiin helposti yli puolet työajasta. Työntekijän kannalata se toki voi olla mielekästä mitä vähemmän on tekemisissä asiakkaan kanssa, mutta onko se järkevin vaihtoehto koko hoitoketjun tai yhteiskunnan kannalta.

Onko todellakin niin, ettei vanhainkoteja ole varaa rakentaa eikä hoitajia sinne saada edes kunnollisella palkalla?! Miten Suomi on vajonnut näin alas? Elin nuoruuteni 1980-luvulla, jolloin kehitys kehittyi syrjäkuntia myöten ja nyt ei ole muka varaa mihinkään. Ihmeellistä. Rahaa kyllä on miljardittain mutta miksei sitä käytetä esim.tuohon?

1980-luvulla eläkeläisiä oli vähemmän. Nyt eläkeläisiä on 1 600 000 eli miljoona kuusisataa tuhatta. Eläkkeitä maksetaan 33 miljardia ja eläkeläisten hoitokoteja 5 miljardia.

Lisäksi ennen oli tehtaita josta saatiin hyvät verotulot ja nuo tehtaissa työskentelevät kävivät työterveyshuollossa.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sekasotku oli tiedossa jo silloin kun terveyskeskuksien vuodeosastot lopetettiin ja sieltä potilaat siirrettiin kotihoitoon!

Tällaisessa kotiutuneiden huonokuntoisten "palvelu"talossa työskentelevänä kirjoitin siitä heti tuoreeltaan yleisönosastokirjoituksen paikalliseen sanomalehteen.

Tunnelmahan on tiivistynyt sen jälkeen ja nyt ollaankin yhtäkkiä katastrofitilanteessa.

Laulanpahan vaan Vexi Salmen sanoin "paluu arkeen oli edessä".

Jo pitkään strategiana on ollut se että kotona hoidetaan mahdollisimman pitkään. Sen on hyväksynyt sekä päättäjät että asiakkaat. Mutta mitä sen hyväksi on tehty että kotona pystyisi olemaan mahdollisimman pitkään. Onko panostettu kotihoidon resursseihin ja siihen että työ kotihoidossa olisi mielekästä? Ei. Ei ole apuvälineitä jotka helpottaisi sitä työtä tai niitä ei voi kotiin hankkia sen vuoksi että se helpottaisi hoitajan työtä. Jos apuvälineitä on hankittu ne on hankittu helpottamaan asiakasta. Onko kotihoidossa lisää työntekijöitä? Ei ole.

Mä en tarkoittanut, etteikö kotona saisi olla, mutta vuosia olen seurannut hoitajana vierestä, miten se ei palvele kaikkia, eikä ole kaikille mieleen. Jotkut sairaalasta kotiutetut ihmettelivät, miksi heitä ei hoidettu siellä, vaan heitettiin yksinäisyyteen odottelemaan sänkyyn tai pyörätuoliin, josko aamukäynnin jälkeen iltahoitaja tulisi käyttämään vessassa tai syöttämään/ juottamaan.

Iltakäynnille mentäessä oli sovitun 10 minuutin käynnin lisäksi yhtäkkiä asukkaan kampeaminen ylös hätiin soitetun työkaverin kanssa, lakanoiden vaihto, märän patjan suojaaminen pyyhkeillä, asukkaan riisuminen, suihkutus, kaikkien vaatteiden vaihto, lattioiden kuivaaminen, iltapalan etsiminen ja syöttäminen ja sitten se perushomma, eli lääkkeiden anto ja voinnin kysely.

Mitäpä niistä kyselyistä ja selvityksistä on hyötyä, jos niitä kysytään hyväkuntoisilta, tai sitten toisesta ääripäästä niiltä, jotka suuresti toivovat kuolevansa. Niin toivoi sekin rouva, jota tuossa äsken käytin esimerkkinä. Hän oli tykännyt olla sairaalassa, kun siellä oli elämää ja ihmisiä ympärillä ja huolehdittiin pitkin päivää pienin väliajoin kaikesta. Hän masentui kotona, eli vielä vuoden, vähän toista, toiveensa vastaisesti. Eikä hän ollut ainoa.

Ei niitä ratkaisuja jotka lisää kotona pärjäämistä kannatakaan tehdä siinä vaiheessa kun ollaan jo tilanteessa ettei siellä kotona pärjätä. Niitä tilanteita pitäisinoystyä ennakoimaan. Onko koti sellainen että siellä pärjää esim. pyörätuolilla liikkuen jne? Kysellä siitä ei kannata välttämättä tehdäkään asiakkaille vaan ylipäätään miettiä/kartoittaa sitä mikä kotiuttamisen ja kotona pärjäämisen estää.

Kotihoidon tehtävä tuo minusta ei ole ei ainakaan pelkästään vaan sitä kotona pärjäämistä pitäisi miettiä laajemmin. Miksi esim. jotkut potilaat/asiakkaat on tulehduskierteessä. Pärjäävät kotona ehkä viikon kaksi mutta palaavat taas hoitoon uudelleen kun tulehdus on taas "vienyt jalat". Onko hoito jäänyt puutteelliseksi? Onko ravitsemus ok? Onko jotakin muita tekijöitä jotka aiheuttaa sairaalakierrettä?

Puutun tähän teidän hyvään keskusteluunne sen verran, että varsin moni kotihoidossa oleva vanhus ei asu uusissa ja esteettömiksi rakennetuissa asunnoissa. He asuvat vanhoissa asunnoissa, jotka on rakennettu ja viimeksi remontoitukin aikana, jolloin esteettömyydestä ei edes puhuttu. Usein esim kylpyhuoneet saattavat olla sellaisia, ettei niihin edes mahtuisi sekä vanhus että hoitaja vielä jonkinlaisen apuvälineen kanssa. Ennakkoon voi varautua monenlaiseen asiaan, mutta useimmat vanhukset eivät halua koteihinsa mitään muutoksia. Valitettavan monella on ihan liikaa tavaraa (enkä puhu nyt mistään himohamstraajista) vaan esim huonekaluja niin paljon tai ne on sijoitettu siten, että asunnossa työskentely on ahdasta. Saa olla aika huonossa kunnossa ennenkuin yhteiskunnalta saa edes sairaalasängyn, joka edes jossain määrin helpottaisi hoitajien työtä. 

Pitääkö aina haluta kaikkia asioita. Monesti ihmiset joutuvat tekemään asioita joita he eivät halua. Pitääkö vanhuksen saada apua siellä asunnossa jossa esteettömyydestä ei ole tietoakaan vain siksi että hän haluaa vai voisiko hän muuttaa esim. seniorikotiin sen vuoksi että siellä pärjäisi paremmin myös silloin kun kunto on huonompi. Kuka päättää sen että esim. vanhus ei pärjää kotona, kuka päättää siitä mitä palveluja hän tarvitsee. Osa ei niitä palveluja halua vaikka tarvitsisi, osa taas haluaa kaikki palvelut vaikka ei niitä tarvitsisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin on hoitoalalla työllisyyttä muihin hommiin koska yhtäkään hoitajaa ei voi olla työttömänä tällähetkellä. Eli kannattaa kouluttaa lisää porukkaa alalle jossa ei työttömyyttä ole. Läheinen jäi juuri viime haussa varasijoille sairaanhoitajaksi joten tulijoita kyllä olisi. Uskoisin että työvoiman lisäys, kiireettömämpi työ on palkan nostamista parempi vaihtoehto. Se että yksi saa 5t€ palkkaa mutta joutuu hoitamaan 3 ihmisen työt ei ole kestävä ratkaisu

Vanhusten kohdalla tarvittaisiinkin sairaanhoitajien sijasta lähihoitajia. Koska nimenomaan lähihoitajat työskentelevät kotihoidossa, palvelutaloissa ja hoivakodeissa. Heitä siis tarvitaan näissä enemmän kuin sairaanhoitajia. Mutta jos nyt miettii, millaista kotihoidon työ on, niin siinä ei ole mitään hohdokasta tämä päivän nuorten mielestä. Nuoret yökkää jo pikkulapsen kakalle, niin miten voi kuvitella, että heitä kiinnostaisi siivoilla aikuisen ihmisen kakkoja ja pissoja, pestä näitä vanhuksia (jotka valitettavan usein ovat vielä täysin yhteistyökyvyttömiä tai -haluttomia ja joskus jopa aggressiivisia) jne. Eikä sairaanhoitajatkaan halua kotihoitoon, palvelutaloihin tai hoivalaitoksiin vaan sairaaloihin ja mieluiten vielä erikoissairaanhoitoon. Just viime päivinä jostain luin, että erityisesti ensihoito on niiden nuorten suosiossa, jotka ylipäätään haluavat hoitoalalle. 

Olisikohan noita hommia mitenkään mahdollista tehdä työpareittain? Olisi helpompaa, nopeampaa ja kevyempää työtä. Yksin työskentelijät voisivat hoitaa vain ne jotka on vielä melko hyvässä kunnossa.

Eli henkilökuntaa pitäisi olla kaksinkertaisesti. Kerro, että mistä.otat nuo hoitajat kun nykyisiäkään paikkoja ei saada täytettyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhusten määrän kasvu on ollut kymmeniä vuosia tiedossa ja silti ei ole varauduttu heidän hoitamiseensa säällisesti. Osa pärjää kotonaan loppuun asti mutta ei läheskään kaikki. On rakennettava vanhainkoteja niille, jotka eivät enää pärjää kotona.

Ihan ensimmäisenä kannattaisi miettiä miksi siellä kotona ei pärjätä ja voiko sitä kotona pärjäämistä jotenkin parantaa? Onko pakko asua vanhassa puilla lämpiävässä omakotitalossa jossain kymmenien kilometrien päässä palveluista? Miten kotona asumista tuettaisiin ja miten kotihoito saataisiin mielekkääksi myös työntekijän näkökulmasta?

Olen ollut kotihoidossa töissä ja tämä kysymys on minusta todella turhauttava. Ei kyse ole mistään puiden kantamisesta tai sijainnista. Olen työskennellyt Helsingissä kotihoidossa eri alueilla. Työ sinänsä on samanlaista siitä riippumatta asuuko asiakas omakotitalossa vai kerrostalossa. Omakotitaloalueella matkat olivat hankalampia kuin kerrostaloalueella, mutta se ei ollut suurin ongelma. Monella vanhuksella on turvapuhelimet kaatumisen varalta, mutta eivät ne muistamattomat vanhukset niitä osaa tai muista käyttää vaan saattavat maata tuntikausia lattialla ennen kuin hoitaja tulee. Vanhukset eivät myöskään pääse vessaan silloin kun haluavat vaan kaikki ajoittuu hoitajien käynteihin. Vanhuksilla on myös erilaisia gps-paikantimia ja ovihälyttimiä karkailun varalta, mutta ne eivät estä vanhuksia karkaamasta. Jos ovihälytin soi niin keskuksesta soitetaan, että nyt Martta availee ovea. Epäselvissä tilanteissa hoitaja sitten käy varmistamassa ettei Martta hillu siellä rappukäytävässä. Miksi se hoitaja käy tarkistamassa tilanteen? Koska keskukset ovat kaukana ja kestää parhaimmillaankin puoli tuntia ennen kuin joku tulee paikalle.

Kotona pärjäämättömyys voi olla väliaikaista eli vanhus lähetetään päivystykseen siksi ettei jalat kanna ja taustalla on tulehdus. Parhaimmassa tapauksessa vanhus kotiutetaan jo samana päivänä jalattomana ja käynneille tarvitaan kaksi hoitajaa. Hoitajien käynnit on mitoitettu siten, ettei niihin oikeasti mahdu yhtään lisää. Sitten kun kollega on pois, hänen työnsä jaetaan muille. Tähän lisäksi vielä se jalaton Matti, joka on aiemmin pärjännyt kahdella käynnillä yhden hoitajan auttamana tarvitseekin nyt käynnit kolme kertaa päivässä kahden hoitajan turvin...

Kun vanhainkoteja alettiin ajaa alas niin ensinnäkään kotihoitoa ei vastaavasti kehitetty ja toisekseen ei edelleenkään hyväksytä sitä, että tietyn pisteen jälkeen vanhus ei minkään palvelun turvin pysty asumaan kotona. Tälläkin hetkellä Helsingissä on varmasti kymmeniä ellei satoja vanhuksia, jotka eivät kotona pärjää minkään tuen turvin, mutta heille ei ole muutakaan paikkaa, paitsi tukkia päivystys.

Eihän ne siellä kotihoidossa olekaan jotka ei pärjää kotona. Jos lämmitys ei ole kunnossa asiakas ei ole kotona. Hän jumittaa terveyskeskuksessa tai siellä päivystyksissä kun terveyskeskus on täynnä. Terveyskeskus ei voi oikein sille lämmityksellä mitään mutta ei voi kotiuttaa asiakasta kun kotona palelee.

Tuo lämmitysasia on aivan keksitty esimerkki. Ehkä jossain maaseudulla tai pikkukunnan taajamassa on tuollainen ongelma, mutta itse puhuin Helsingin tilanteesta. Kuumimmilla kesähelteillä on ollut tilanteita, ettei vanhusta ole voitu kotiuttaa, kun asunto on ollut kuin sauna.

Kotihoidossa nimenomaan on runsain määrin niitä, jotka ramppaavat parhaimmillaan viikoittain päivystyksessä, mutta jotka eivät pääse pitkäaikaispaikoille hoivakoteihin. Heidät kotiutetaan kotihoidon turvin, vaikka heillä ei ole edellytyksiä olla kotona. Eräskin kotihoidossa vanhus oli todella muistamaton. Hän ei muistanut syödä, ei juoda eikä osannut vessassa käydä. Vaipat hän repi, kun hoitaja lähti pois. Seuraava hoitaja aloitti käynnin sillä, että siivosi ulosteet pois seinistä. Kerran tämä vanhus kaatui pahasti ja loukkasi olkapäänsä. Ajattelimme, että nyt hänelle järjestyy pitkäaikaispaikka. Ei järjestynyt vaan hänet kotiutettiin melko pian vahvojen kipulääkkeiden kanssa. Oli kuulema ihan kotikuntoinen. Tämä on vain yksi esimerkki, mutta ei todellakaan ainutlaatuinen.

Toki se oli vain esimerkki siitä miksi siellä kotona ei pärjätä. Vanhuksia asuu edelleen paljon myös maaseudulla. Yhtä hyin kuin tuo lämmitys kotiuttamisen esteenä voi olle esim. se että asiakas asuu kerrostalossa jossa ei ole hissiä tai omakotitalossa jossa on rappuja, pesutilat huonosti saatavilla kun liikuntakyky ei ole enää ennallaan jne. Varsinaisesti kuitenkaan sairaalahoidon tarvetta ei ole esim. sen jälkeen kun se tulehdus on hoidettu. Liikuntakyky ei vain välttämättä palaudu ennelleen tai se palautuu hyvin hitaasti ja kuntoutuminen kotona olisi hyvinkin mahdollsita jos siellä kotona vain olisi olosuhteet johon voi kotiuttaa.

Ei hissittömyys tai portaat ole mikään syy jättää kotiuttamatta! Kotona järjestellään tilat siten, että olohuoneeseen viedään sänky tms, tehdään pieniä muutostöitä. Vanhus kyllä saadaan kuskattua sinne hissittömän kerrostalon kolmanteen kerrokseen, kun sairaalahoidon tarvetta ei enää ole. En ole koskaan kuullutkaan, että joku olisi jäänyt kotiuttamatta sen vuoksi, että kotiin menee portaat. Pesutilat on monissa kerrostaloissa vähintään kohtuulliset, vaikka ne ovat pienet ja hankalat rollaattorin tai pyörätuolin kanssa. 

Kuka tai kenen pitäisi asiakas sinne kotiin rappusia pitkin viedä? Ambulansi sitä ei nykyisin tee. Mikä on ihan ymmärrettävää koska heidät on resurssoitu kiireellisimpiin tehtäviin.

Yksityiset sairaankuljetusyritykset ja taksit apuvälineiden avulla. Ei pelastuslaitos vie ketään kotiinsa. Ihan turha alapeukuttaa viestiäni, koska näin se menee. 

Asia kannattaa varmaakin sitten ratkaista niillä yksityisillä sairaankuljetusyrityksillä joita ei täällä hetkellä ole läheskään kaikkialla. Myöskään niitä apuvälineitä ei ole. Miksi taksi hankkisi apuvälineitä yrittäjä saa rahan helpommallakin kuin kuljettamalla huonokuntoisen vanhuksen kolmannen kerroksen asuntoon.

Kotihoitoa ei nykyisin läheskään kaikkialla ota uusia asiakkaita. Jotenkin sen kotiin menijän olisi saatava ruoka ym. palvelut hoidettua. Kovin helposti sieltä kolmannesta kerroksesta ei asioille lähdetä. Jos läheiset asuu kaukana ei heilläkään ole mahdollisuus järjestää esim. tarvittavia kontrollikäyntejä lääkäriin jne.

Kyllä ne taksit osaavat itsensä hinnoitella. Yksityinen sairaankuljetus myös tekee mitä tilataan ja tietenkin saavat siitä korvauksen. Helsingin kaupungilla on jo vuosikausia tilattu vanhuksille ruuat ja ostokset kotiin. Ei se huonojalkainen vanhus itsekseen sieltä kolmannesta kerroksesta itse mihinkään lähdekään. Monet kököttävät siellä asunnoissaan ja pääsevät sieltä pois, jos joku heitä vie. Joillakin ainoat ulkoilut ovat juuri niitä päivystyskäyntejä. Sitä paitsi, kotihoidolla ei ole mitään kattoa asiakasmäärälle. Kaikki on hoidettava (tai "hoidettava"), jotka palvelun piiriin tulevat. Karua, mutta totta.

Jos hinta on tarpeeksi korkea ei sitä palvelua kannata tilata.

Kannattaisiko yhteiskunnan sitten panostaa niihin apuvälineisiin joiden turvin kotona pärjättäisiin paremmin? Onko se kotona pärjääminen ja siihen liittyvät kustannukset yhteiskunnan hoidettava vai onko asiakkaalla velvollisuus siihen osallistua myös itse?

Nostin pari kohtaa esiin.

Jos hinta on tarpeeksi korkea ei sitä palvelua kannata tilata.

Ja mikä on vaihtoehto? Vanhus odottaa päivystyksessä, kunnes olematon pitkäaikaispaikka vapautuu tai kunnes joku rakentaa hissin sinne taloon? Kun ei sinne päivystykseen voi jäädäkään, niin on pakko maksaa mitä pyydetään. 

Kannattaisiko yhteiskunnan sitten panostaa niihin apuvälineisiin joiden turvin kotona pärjättäisiin paremmin?

Mihin apuvälineisiin? Kyllä siellä kotona voi olla pyörätuolit, siirtolevyt, suihkutuolit, turvapuhelimet, mutta mikään ei korvaa hoitajan jatkuvaa valvontaa tai nopeaa paikalle saapumista. Jos muistamaton asiakas kaatuu niin siitä turvapuhelimesta ei ole mitään hyötyä, kun hän ei osaa eikä muista sitä käyttää. Ainoa vaihtoehto on robotti, joka nostaa sen vanhuksen ylös, mutta sellaista ei ole olemassakaan.

Niin, nytkin maksetaan sähkötukea omakotitaloissa yksin asuville eläkeläisille, kun lapsiperheitä asuu ahtaasti vuokrakaksioissa ja vuokrakolmioissa, vaikka käyvät töissä.

Kyllä pitäisi eläkkeellä muuttaa pienempään. Ei lapsiperheetkään voi asua isoissa omakotitaloissa, jos ei ole rahaa

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sekasotku oli tiedossa jo silloin kun terveyskeskuksien vuodeosastot lopetettiin ja sieltä potilaat siirrettiin kotihoitoon!

Tällaisessa kotiutuneiden huonokuntoisten "palvelu"talossa työskentelevänä kirjoitin siitä heti tuoreeltaan yleisönosastokirjoituksen paikalliseen sanomalehteen.

Tunnelmahan on tiivistynyt sen jälkeen ja nyt ollaankin yhtäkkiä katastrofitilanteessa.

Laulanpahan vaan Vexi Salmen sanoin "paluu arkeen oli edessä".

Jo pitkään strategiana on ollut se että kotona hoidetaan mahdollisimman pitkään. Sen on hyväksynyt sekä päättäjät että asiakkaat. Mutta mitä sen hyväksi on tehty että kotona pystyisi olemaan mahdollisimman pitkään. Onko panostettu kotihoidon resursseihin ja siihen että työ kotihoidossa olisi mielekästä? Ei. Ei ole apuvälineitä jotka helpottaisi sitä työtä tai niitä ei voi kotiin hankkia sen vuoksi että se helpottaisi hoitajan työtä. Jos apuvälineitä on hankittu ne on hankittu helpottamaan asiakasta. Onko kotihoidossa lisää työntekijöitä? Ei ole.

Mä en tarkoittanut, etteikö kotona saisi olla, mutta vuosia olen seurannut hoitajana vierestä, miten se ei palvele kaikkia, eikä ole kaikille mieleen. Jotkut sairaalasta kotiutetut ihmettelivät, miksi heitä ei hoidettu siellä, vaan heitettiin yksinäisyyteen odottelemaan sänkyyn tai pyörätuoliin, josko aamukäynnin jälkeen iltahoitaja tulisi käyttämään vessassa tai syöttämään/ juottamaan.

Iltakäynnille mentäessä oli sovitun 10 minuutin käynnin lisäksi yhtäkkiä asukkaan kampeaminen ylös hätiin soitetun työkaverin kanssa, lakanoiden vaihto, märän patjan suojaaminen pyyhkeillä, asukkaan riisuminen, suihkutus, kaikkien vaatteiden vaihto, lattioiden kuivaaminen, iltapalan etsiminen ja syöttäminen ja sitten se perushomma, eli lääkkeiden anto ja voinnin kysely.

Mitäpä niistä kyselyistä ja selvityksistä on hyötyä, jos niitä kysytään hyväkuntoisilta, tai sitten toisesta ääripäästä niiltä, jotka suuresti toivovat kuolevansa. Niin toivoi sekin rouva, jota tuossa äsken käytin esimerkkinä. Hän oli tykännyt olla sairaalassa, kun siellä oli elämää ja ihmisiä ympärillä ja huolehdittiin pitkin päivää pienin väliajoin kaikesta. Hän masentui kotona, eli vielä vuoden, vähän toista, toiveensa vastaisesti. Eikä hän ollut ainoa.

Ei niitä ratkaisuja jotka lisää kotona pärjäämistä kannatakaan tehdä siinä vaiheessa kun ollaan jo tilanteessa ettei siellä kotona pärjätä. Niitä tilanteita pitäisinoystyä ennakoimaan. Onko koti sellainen että siellä pärjää esim. pyörätuolilla liikkuen jne? Kysellä siitä ei kannata välttämättä tehdäkään asiakkaille vaan ylipäätään miettiä/kartoittaa sitä mikä kotiuttamisen ja kotona pärjäämisen estää.

Kotihoidon tehtävä tuo minusta ei ole ei ainakaan pelkästään vaan sitä kotona pärjäämistä pitäisi miettiä laajemmin. Miksi esim. jotkut potilaat/asiakkaat on tulehduskierteessä. Pärjäävät kotona ehkä viikon kaksi mutta palaavat taas hoitoon uudelleen kun tulehdus on taas "vienyt jalat". Onko hoito jäänyt puutteelliseksi? Onko ravitsemus ok? Onko jotakin muita tekijöitä jotka aiheuttaa sairaalakierrettä?

Puutun tähän teidän hyvään keskusteluunne sen verran, että varsin moni kotihoidossa oleva vanhus ei asu uusissa ja esteettömiksi rakennetuissa asunnoissa. He asuvat vanhoissa asunnoissa, jotka on rakennettu ja viimeksi remontoitukin aikana, jolloin esteettömyydestä ei edes puhuttu. Usein esim kylpyhuoneet saattavat olla sellaisia, ettei niihin edes mahtuisi sekä vanhus että hoitaja vielä jonkinlaisen apuvälineen kanssa. Ennakkoon voi varautua monenlaiseen asiaan, mutta useimmat vanhukset eivät halua koteihinsa mitään muutoksia. Valitettavan monella on ihan liikaa tavaraa (enkä puhu nyt mistään himohamstraajista) vaan esim huonekaluja niin paljon tai ne on sijoitettu siten, että asunnossa työskentely on ahdasta. Saa olla aika huonossa kunnossa ennenkuin yhteiskunnalta saa edes sairaalasängyn, joka edes jossain määrin helpottaisi hoitajien työtä. 

Pitääkö aina haluta kaikkia asioita. Monesti ihmiset joutuvat tekemään asioita joita he eivät halua. Pitääkö vanhuksen saada apua siellä asunnossa jossa esteettömyydestä ei ole tietoakaan vain siksi että hän haluaa vai voisiko hän muuttaa esim. seniorikotiin sen vuoksi että siellä pärjäisi paremmin myös silloin kun kunto on huonompi. Kuka päättää sen että esim. vanhus ei pärjää kotona, kuka päättää siitä mitä palveluja hän tarvitsee. Osa ei niitä palveluja halua vaikka tarvitsisi, osa taas haluaa kaikki palvelut vaikka ei niitä tarvitsisikaan.

No sepä se, kun meillä Suomessa vanhuksillakin on itsemääräämisoikeus, jos vanhusta ei ole todettu muistisairauden tms vuoksi oikeustoimikelvottomaksi eikä hänelle siten määrätty edunvalvojaa. Joten jos mummo sanoo, ettei sitä painavaa senkkiä, joka on täynnä koriste-esineitä, saa siirtää mihinkään, sitä ei sitten saa siirtää mihinkään. Hoitaja ei kuitenkaan voi sanoa, että no hoida itte ittes sitten. Eikä vanhusta voi pakottaa muuttamaan senioritaloon, jos tämä on oikeustoimikelpoinen eikä halua muuttaa. Hyvin moni suomalainen, jolla on iäkkäät omaiset, on varmasti törmännyt ilmiöön, että vanhus ei halua muuttaa yhtään mihinkään. Ei edes lähemmäs lapsiaan saati sitten jonnekin senioritaloon. Ja mitä tulee aiemmin mainittuun ruokavalioon, niin vanhus syö sen mitä syö. Ei voi pakottaa eikä syöttää väkisin. Ravitsemus ei siis välttämättä ole ollenkaan ok, mutta minkäs teet? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sekasotku oli tiedossa jo silloin kun terveyskeskuksien vuodeosastot lopetettiin ja sieltä potilaat siirrettiin kotihoitoon!

Tällaisessa kotiutuneiden huonokuntoisten "palvelu"talossa työskentelevänä kirjoitin siitä heti tuoreeltaan yleisönosastokirjoituksen paikalliseen sanomalehteen.

Tunnelmahan on tiivistynyt sen jälkeen ja nyt ollaankin yhtäkkiä katastrofitilanteessa.

Laulanpahan vaan Vexi Salmen sanoin "paluu arkeen oli edessä".

Jo pitkään strategiana on ollut se että kotona hoidetaan mahdollisimman pitkään. Sen on hyväksynyt sekä päättäjät että asiakkaat. Mutta mitä sen hyväksi on tehty että kotona pystyisi olemaan mahdollisimman pitkään. Onko panostettu kotihoidon resursseihin ja siihen että työ kotihoidossa olisi mielekästä? Ei. Ei ole apuvälineitä jotka helpottaisi sitä työtä tai niitä ei voi kotiin hankkia sen vuoksi että se helpottaisi hoitajan työtä. Jos apuvälineitä on hankittu ne on hankittu helpottamaan asiakasta. Onko kotihoidossa lisää työntekijöitä? Ei ole.

Eivät kaikki ole halunneet. Tuohon ovat vastanneet vain ne asiakkaat, joilla on kykyä ja tilaisuus ilmaista mielipiteensä.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sekasotku oli tiedossa jo silloin kun terveyskeskuksien vuodeosastot lopetettiin ja sieltä potilaat siirrettiin kotihoitoon!

Tällaisessa kotiutuneiden huonokuntoisten "palvelu"talossa työskentelevänä kirjoitin siitä heti tuoreeltaan yleisönosastokirjoituksen paikalliseen sanomalehteen.

Tunnelmahan on tiivistynyt sen jälkeen ja nyt ollaankin yhtäkkiä katastrofitilanteessa.

Laulanpahan vaan Vexi Salmen sanoin "paluu arkeen oli edessä".

Jo pitkään strategiana on ollut se että kotona hoidetaan mahdollisimman pitkään. Sen on hyväksynyt sekä päättäjät että asiakkaat. Mutta mitä sen hyväksi on tehty että kotona pystyisi olemaan mahdollisimman pitkään. Onko panostettu kotihoidon resursseihin ja siihen että työ kotihoidossa olisi mielekästä? Ei. Ei ole apuvälineitä jotka helpottaisi sitä työtä tai niitä ei voi kotiin hankkia sen vuoksi että se helpottaisi hoitajan työtä. Jos apuvälineitä on hankittu ne on hankittu helpottamaan asiakasta. Onko kotihoidossa lisää työntekijöitä? Ei ole.

Mä en tarkoittanut, etteikö kotona saisi olla, mutta vuosia olen seurannut hoitajana vierestä, miten se ei palvele kaikkia, eikä ole kaikille mieleen. Jotkut sairaalasta kotiutetut ihmettelivät, miksi heitä ei hoidettu siellä, vaan heitettiin yksinäisyyteen odottelemaan sänkyyn tai pyörätuoliin, josko aamukäynnin jälkeen iltahoitaja tulisi käyttämään vessassa tai syöttämään/ juottamaan.

Iltakäynnille mentäessä oli sovitun 10 minuutin käynnin lisäksi yhtäkkiä asukkaan kampeaminen ylös hätiin soitetun työkaverin kanssa, lakanoiden vaihto, märän patjan suojaaminen pyyhkeillä, asukkaan riisuminen, suihkutus, kaikkien vaatteiden vaihto, lattioiden kuivaaminen, iltapalan etsiminen ja syöttäminen ja sitten se perushomma, eli lääkkeiden anto ja voinnin kysely.

Mitäpä niistä kyselyistä ja selvityksistä on hyötyä, jos niitä kysytään hyväkuntoisilta, tai sitten toisesta ääripäästä niiltä, jotka suuresti toivovat kuolevansa. Niin toivoi sekin rouva, jota tuossa äsken käytin esimerkkinä. Hän oli tykännyt olla sairaalassa, kun siellä oli elämää ja ihmisiä ympärillä ja huolehdittiin pitkin päivää pienin väliajoin kaikesta. Hän masentui kotona, eli vielä vuoden, vähän toista, toiveensa vastaisesti. Eikä hän ollut ainoa.

Ei niitä ratkaisuja jotka lisää kotona pärjäämistä kannatakaan tehdä siinä vaiheessa kun ollaan jo tilanteessa ettei siellä kotona pärjätä. Niitä tilanteita pitäisinoystyä ennakoimaan. Onko koti sellainen että siellä pärjää esim. pyörätuolilla liikkuen jne? Kysellä siitä ei kannata välttämättä tehdäkään asiakkaille vaan ylipäätään miettiä/kartoittaa sitä mikä kotiuttamisen ja kotona pärjäämisen estää.

Kotihoidon tehtävä tuo minusta ei ole ei ainakaan pelkästään vaan sitä kotona pärjäämistä pitäisi miettiä laajemmin. Miksi esim. jotkut potilaat/asiakkaat on tulehduskierteessä. Pärjäävät kotona ehkä viikon kaksi mutta palaavat taas hoitoon uudelleen kun tulehdus on taas "vienyt jalat". Onko hoito jäänyt puutteelliseksi? Onko ravitsemus ok? Onko jotakin muita tekijöitä jotka aiheuttaa sairaalakierrettä?

Puutun tähän teidän hyvään keskusteluunne sen verran, että varsin moni kotihoidossa oleva vanhus ei asu uusissa ja esteettömiksi rakennetuissa asunnoissa. He asuvat vanhoissa asunnoissa, jotka on rakennettu ja viimeksi remontoitukin aikana, jolloin esteettömyydestä ei edes puhuttu. Usein esim kylpyhuoneet saattavat olla sellaisia, ettei niihin edes mahtuisi sekä vanhus että hoitaja vielä jonkinlaisen apuvälineen kanssa. Ennakkoon voi varautua monenlaiseen asiaan, mutta useimmat vanhukset eivät halua koteihinsa mitään muutoksia. Valitettavan monella on ihan liikaa tavaraa (enkä puhu nyt mistään himohamstraajista) vaan esim huonekaluja niin paljon tai ne on sijoitettu siten, että asunnossa työskentely on ahdasta. Saa olla aika huonossa kunnossa ennenkuin yhteiskunnalta saa edes sairaalasängyn, joka edes jossain määrin helpottaisi hoitajien työtä. 

Pitääkö aina haluta kaikkia asioita. Monesti ihmiset joutuvat tekemään asioita joita he eivät halua. Pitääkö vanhuksen saada apua siellä asunnossa jossa esteettömyydestä ei ole tietoakaan vain siksi että hän haluaa vai voisiko hän muuttaa esim. seniorikotiin sen vuoksi että siellä pärjäisi paremmin myös silloin kun kunto on huonompi. Kuka päättää sen että esim. vanhus ei pärjää kotona, kuka päättää siitä mitä palveluja hän tarvitsee. Osa ei niitä palveluja halua vaikka tarvitsisi, osa taas haluaa kaikki palvelut vaikka ei niitä tarvitsisikaan.

Vanhuksella on itsemääräämisoikeus. Saa olla todella dementti, jotta tämän oikeuden yli voi kävellä.

Ja mihin hiton seniorikotiin se vanhus muuttaisi, kun paikkoja ei ole?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sekasotku oli tiedossa jo silloin kun terveyskeskuksien vuodeosastot lopetettiin ja sieltä potilaat siirrettiin kotihoitoon!

Tällaisessa kotiutuneiden huonokuntoisten "palvelu"talossa työskentelevänä kirjoitin siitä heti tuoreeltaan yleisönosastokirjoituksen paikalliseen sanomalehteen.

Tunnelmahan on tiivistynyt sen jälkeen ja nyt ollaankin yhtäkkiä katastrofitilanteessa.

Laulanpahan vaan Vexi Salmen sanoin "paluu arkeen oli edessä".

Jo pitkään strategiana on ollut se että kotona hoidetaan mahdollisimman pitkään. Sen on hyväksynyt sekä päättäjät että asiakkaat. Mutta mitä sen hyväksi on tehty että kotona pystyisi olemaan mahdollisimman pitkään. Onko panostettu kotihoidon resursseihin ja siihen että työ kotihoidossa olisi mielekästä? Ei. Ei ole apuvälineitä jotka helpottaisi sitä työtä tai niitä ei voi kotiin hankkia sen vuoksi että se helpottaisi hoitajan työtä. Jos apuvälineitä on hankittu ne on hankittu helpottamaan asiakasta. Onko kotihoidossa lisää työntekijöitä? Ei ole.

Mä en tarkoittanut, etteikö kotona saisi olla, mutta vuosia olen seurannut hoitajana vierestä, miten se ei palvele kaikkia, eikä ole kaikille mieleen. Jotkut sairaalasta kotiutetut ihmettelivät, miksi heitä ei hoidettu siellä, vaan heitettiin yksinäisyyteen odottelemaan sänkyyn tai pyörätuoliin, josko aamukäynnin jälkeen iltahoitaja tulisi käyttämään vessassa tai syöttämään/ juottamaan.

Iltakäynnille mentäessä oli sovitun 10 minuutin käynnin lisäksi yhtäkkiä asukkaan kampeaminen ylös hätiin soitetun työkaverin kanssa, lakanoiden vaihto, märän patjan suojaaminen pyyhkeillä, asukkaan riisuminen, suihkutus, kaikkien vaatteiden vaihto, lattioiden kuivaaminen, iltapalan etsiminen ja syöttäminen ja sitten se perushomma, eli lääkkeiden anto ja voinnin kysely.

Mitäpä niistä kyselyistä ja selvityksistä on hyötyä, jos niitä kysytään hyväkuntoisilta, tai sitten toisesta ääripäästä niiltä, jotka suuresti toivovat kuolevansa. Niin toivoi sekin rouva, jota tuossa äsken käytin esimerkkinä. Hän oli tykännyt olla sairaalassa, kun siellä oli elämää ja ihmisiä ympärillä ja huolehdittiin pitkin päivää pienin väliajoin kaikesta. Hän masentui kotona, eli vielä vuoden, vähän toista, toiveensa vastaisesti. Eikä hän ollut ainoa.

Ei niitä ratkaisuja jotka lisää kotona pärjäämistä kannatakaan tehdä siinä vaiheessa kun ollaan jo tilanteessa ettei siellä kotona pärjätä. Niitä tilanteita pitäisinoystyä ennakoimaan. Onko koti sellainen että siellä pärjää esim. pyörätuolilla liikkuen jne? Kysellä siitä ei kannata välttämättä tehdäkään asiakkaille vaan ylipäätään miettiä/kartoittaa sitä mikä kotiuttamisen ja kotona pärjäämisen estää.

Kotihoidon tehtävä tuo minusta ei ole ei ainakaan pelkästään vaan sitä kotona pärjäämistä pitäisi miettiä laajemmin. Miksi esim. jotkut potilaat/asiakkaat on tulehduskierteessä. Pärjäävät kotona ehkä viikon kaksi mutta palaavat taas hoitoon uudelleen kun tulehdus on taas "vienyt jalat". Onko hoito jäänyt puutteelliseksi? Onko ravitsemus ok? Onko jotakin muita tekijöitä jotka aiheuttaa sairaalakierrettä?

Puutun tähän teidän hyvään keskusteluunne sen verran, että varsin moni kotihoidossa oleva vanhus ei asu uusissa ja esteettömiksi rakennetuissa asunnoissa. He asuvat vanhoissa asunnoissa, jotka on rakennettu ja viimeksi remontoitukin aikana, jolloin esteettömyydestä ei edes puhuttu. Usein esim kylpyhuoneet saattavat olla sellaisia, ettei niihin edes mahtuisi sekä vanhus että hoitaja vielä jonkinlaisen apuvälineen kanssa. Ennakkoon voi varautua monenlaiseen asiaan, mutta useimmat vanhukset eivät halua koteihinsa mitään muutoksia. Valitettavan monella on ihan liikaa tavaraa (enkä puhu nyt mistään himohamstraajista) vaan esim huonekaluja niin paljon tai ne on sijoitettu siten, että asunnossa työskentely on ahdasta. Saa olla aika huonossa kunnossa ennenkuin yhteiskunnalta saa edes sairaalasängyn, joka edes jossain määrin helpottaisi hoitajien työtä. 

Pitääkö aina haluta kaikkia asioita. Monesti ihmiset joutuvat tekemään asioita joita he eivät halua. Pitääkö vanhuksen saada apua siellä asunnossa jossa esteettömyydestä ei ole tietoakaan vain siksi että hän haluaa vai voisiko hän muuttaa esim. seniorikotiin sen vuoksi että siellä pärjäisi paremmin myös silloin kun kunto on huonompi. Kuka päättää sen että esim. vanhus ei pärjää kotona, kuka päättää siitä mitä palveluja hän tarvitsee. Osa ei niitä palveluja halua vaikka tarvitsisi, osa taas haluaa kaikki palvelut vaikka ei niitä tarvitsisikaan.

Vanhuksella on itsemääräämisoikeus. Saa olla todella dementti, jotta tämän oikeuden yli voi kävellä.

Ja mihin hiton seniorikotiin se vanhus muuttaisi, kun paikkoja ei ole?

Helsingissä ainakin Sagalla näyttää olevan palvelutaloissa vapaita asuntoja. Mutta esim 4. kerroksessa olevassa 29 m2 yksiössä asumiskulu 1092,91 €/kk ja kk-kulu alkaen 2073,91€/kk. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhusten määrän kasvu on ollut kymmeniä vuosia tiedossa ja silti ei ole varauduttu heidän hoitamiseensa säällisesti. Osa pärjää kotonaan loppuun asti mutta ei läheskään kaikki. On rakennettava vanhainkoteja niille, jotka eivät enää pärjää kotona.

Ihan ensimmäisenä kannattaisi miettiä miksi siellä kotona ei pärjätä ja voiko sitä kotona pärjäämistä jotenkin parantaa? Onko pakko asua vanhassa puilla lämpiävässä omakotitalossa jossain kymmenien kilometrien päässä palveluista? Miten kotona asumista tuettaisiin ja miten kotihoito saataisiin mielekkääksi myös työntekijän näkökulmasta?

Olen ollut kotihoidossa töissä ja tämä kysymys on minusta todella turhauttava. Ei kyse ole mistään puiden kantamisesta tai sijainnista. Olen työskennellyt Helsingissä kotihoidossa eri alueilla. Työ sinänsä on samanlaista siitä riippumatta asuuko asiakas omakotitalossa vai kerrostalossa. Omakotitaloalueella matkat olivat hankalampia kuin kerrostaloalueella, mutta se ei ollut suurin ongelma. Monella vanhuksella on turvapuhelimet kaatumisen varalta, mutta eivät ne muistamattomat vanhukset niitä osaa tai muista käyttää vaan saattavat maata tuntikausia lattialla ennen kuin hoitaja tulee. Vanhukset eivät myöskään pääse vessaan silloin kun haluavat vaan kaikki ajoittuu hoitajien käynteihin. Vanhuksilla on myös erilaisia gps-paikantimia ja ovihälyttimiä karkailun varalta, mutta ne eivät estä vanhuksia karkaamasta. Jos ovihälytin soi niin keskuksesta soitetaan, että nyt Martta availee ovea. Epäselvissä tilanteissa hoitaja sitten käy varmistamassa ettei Martta hillu siellä rappukäytävässä. Miksi se hoitaja käy tarkistamassa tilanteen? Koska keskukset ovat kaukana ja kestää parhaimmillaankin puoli tuntia ennen kuin joku tulee paikalle.

Kotona pärjäämättömyys voi olla väliaikaista eli vanhus lähetetään päivystykseen siksi ettei jalat kanna ja taustalla on tulehdus. Parhaimmassa tapauksessa vanhus kotiutetaan jo samana päivänä jalattomana ja käynneille tarvitaan kaksi hoitajaa. Hoitajien käynnit on mitoitettu siten, ettei niihin oikeasti mahdu yhtään lisää. Sitten kun kollega on pois, hänen työnsä jaetaan muille. Tähän lisäksi vielä se jalaton Matti, joka on aiemmin pärjännyt kahdella käynnillä yhden hoitajan auttamana tarvitseekin nyt käynnit kolme kertaa päivässä kahden hoitajan turvin...

Kun vanhainkoteja alettiin ajaa alas niin ensinnäkään kotihoitoa ei vastaavasti kehitetty ja toisekseen ei edelleenkään hyväksytä sitä, että tietyn pisteen jälkeen vanhus ei minkään palvelun turvin pysty asumaan kotona. Tälläkin hetkellä Helsingissä on varmasti kymmeniä ellei satoja vanhuksia, jotka eivät kotona pärjää minkään tuen turvin, mutta heille ei ole muutakaan paikkaa, paitsi tukkia päivystys.

Eihän ne siellä kotihoidossa olekaan jotka ei pärjää kotona. Jos lämmitys ei ole kunnossa asiakas ei ole kotona. Hän jumittaa terveyskeskuksessa tai siellä päivystyksissä kun terveyskeskus on täynnä. Terveyskeskus ei voi oikein sille lämmityksellä mitään mutta ei voi kotiuttaa asiakasta kun kotona palelee.

Tuo lämmitysasia on aivan keksitty esimerkki. Ehkä jossain maaseudulla tai pikkukunnan taajamassa on tuollainen ongelma, mutta itse puhuin Helsingin tilanteesta. Kuumimmilla kesähelteillä on ollut tilanteita, ettei vanhusta ole voitu kotiuttaa, kun asunto on ollut kuin sauna.

Kotihoidossa nimenomaan on runsain määrin niitä, jotka ramppaavat parhaimmillaan viikoittain päivystyksessä, mutta jotka eivät pääse pitkäaikaispaikoille hoivakoteihin. Heidät kotiutetaan kotihoidon turvin, vaikka heillä ei ole edellytyksiä olla kotona. Eräskin kotihoidossa vanhus oli todella muistamaton. Hän ei muistanut syödä, ei juoda eikä osannut vessassa käydä. Vaipat hän repi, kun hoitaja lähti pois. Seuraava hoitaja aloitti käynnin sillä, että siivosi ulosteet pois seinistä. Kerran tämä vanhus kaatui pahasti ja loukkasi olkapäänsä. Ajattelimme, että nyt hänelle järjestyy pitkäaikaispaikka. Ei järjestynyt vaan hänet kotiutettiin melko pian vahvojen kipulääkkeiden kanssa. Oli kuulema ihan kotikuntoinen. Tämä on vain yksi esimerkki, mutta ei todellakaan ainutlaatuinen.

Toki se oli vain esimerkki siitä miksi siellä kotona ei pärjätä. Vanhuksia asuu edelleen paljon myös maaseudulla. Yhtä hyin kuin tuo lämmitys kotiuttamisen esteenä voi olle esim. se että asiakas asuu kerrostalossa jossa ei ole hissiä tai omakotitalossa jossa on rappuja, pesutilat huonosti saatavilla kun liikuntakyky ei ole enää ennallaan jne. Varsinaisesti kuitenkaan sairaalahoidon tarvetta ei ole esim. sen jälkeen kun se tulehdus on hoidettu. Liikuntakyky ei vain välttämättä palaudu ennelleen tai se palautuu hyvin hitaasti ja kuntoutuminen kotona olisi hyvinkin mahdollsita jos siellä kotona vain olisi olosuhteet johon voi kotiuttaa.

Ei hissittömyys tai portaat ole mikään syy jättää kotiuttamatta! Kotona järjestellään tilat siten, että olohuoneeseen viedään sänky tms, tehdään pieniä muutostöitä. Vanhus kyllä saadaan kuskattua sinne hissittömän kerrostalon kolmanteen kerrokseen, kun sairaalahoidon tarvetta ei enää ole. En ole koskaan kuullutkaan, että joku olisi jäänyt kotiuttamatta sen vuoksi, että kotiin menee portaat. Pesutilat on monissa kerrostaloissa vähintään kohtuulliset, vaikka ne ovat pienet ja hankalat rollaattorin tai pyörätuolin kanssa. 

Kuka tai kenen pitäisi asiakas sinne kotiin rappusia pitkin viedä? Ambulansi sitä ei nykyisin tee. Mikä on ihan ymmärrettävää koska heidät on resurssoitu kiireellisimpiin tehtäviin.

Yksityiset sairaankuljetusyritykset ja taksit apuvälineiden avulla. Ei pelastuslaitos vie ketään kotiinsa. Ihan turha alapeukuttaa viestiäni, koska näin se menee. 

Asia kannattaa varmaakin sitten ratkaista niillä yksityisillä sairaankuljetusyrityksillä joita ei täällä hetkellä ole läheskään kaikkialla. Myöskään niitä apuvälineitä ei ole. Miksi taksi hankkisi apuvälineitä yrittäjä saa rahan helpommallakin kuin kuljettamalla huonokuntoisen vanhuksen kolmannen kerroksen asuntoon.

Kotihoitoa ei nykyisin läheskään kaikkialla ota uusia asiakkaita. Jotenkin sen kotiin menijän olisi saatava ruoka ym. palvelut hoidettua. Kovin helposti sieltä kolmannesta kerroksesta ei asioille lähdetä. Jos läheiset asuu kaukana ei heilläkään ole mahdollisuus järjestää esim. tarvittavia kontrollikäyntejä lääkäriin jne.

Kyllä ne taksit osaavat itsensä hinnoitella. Yksityinen sairaankuljetus myös tekee mitä tilataan ja tietenkin saavat siitä korvauksen. Helsingin kaupungilla on jo vuosikausia tilattu vanhuksille ruuat ja ostokset kotiin. Ei se huonojalkainen vanhus itsekseen sieltä kolmannesta kerroksesta itse mihinkään lähdekään. Monet kököttävät siellä asunnoissaan ja pääsevät sieltä pois, jos joku heitä vie. Joillakin ainoat ulkoilut ovat juuri niitä päivystyskäyntejä. Sitä paitsi, kotihoidolla ei ole mitään kattoa asiakasmäärälle. Kaikki on hoidettava (tai "hoidettava"), jotka palvelun piiriin tulevat. Karua, mutta totta.

Jos hinta on tarpeeksi korkea ei sitä palvelua kannata tilata.

Kannattaisiko yhteiskunnan sitten panostaa niihin apuvälineisiin joiden turvin kotona pärjättäisiin paremmin? Onko se kotona pärjääminen ja siihen liittyvät kustannukset yhteiskunnan hoidettava vai onko asiakkaalla velvollisuus siihen osallistua myös itse?

Nostin pari kohtaa esiin.

Jos hinta on tarpeeksi korkea ei sitä palvelua kannata tilata.

Ja mikä on vaihtoehto? Vanhus odottaa päivystyksessä, kunnes olematon pitkäaikaispaikka vapautuu tai kunnes joku rakentaa hissin sinne taloon? Kun ei sinne päivystykseen voi jäädäkään, niin on pakko maksaa mitä pyydetään. 

Kannattaisiko yhteiskunnan sitten panostaa niihin apuvälineisiin joiden turvin kotona pärjättäisiin paremmin?

Mihin apuvälineisiin? Kyllä siellä kotona voi olla pyörätuolit, siirtolevyt, suihkutuolit, turvapuhelimet, mutta mikään ei korvaa hoitajan jatkuvaa valvontaa tai nopeaa paikalle saapumista. Jos muistamaton asiakas kaatuu niin siitä turvapuhelimesta ei ole mitään hyötyä, kun hän ei osaa eikä muista sitä käyttää. Ainoa vaihtoehto on robotti, joka nostaa sen vanhuksen ylös, mutta sellaista ei ole olemassakaan.

Vaihtoehto tällä hetkellä on se että terveyskeskuksen vuodeosasto on täynnä läheskään kaikki ei tarvitse sairaalahoitoa, mutta kotiuttaa ei voi, osa odottaa paikkaa tehostettuun asumispalveluun jne, Päivystys on täynnä kun siltä ei saada asiakkaita jatkohoitoon. Kotoa asiakkaat ei pääse sinne päivystykseen kun se on täynnä. Jotenkin heidän on pärjättävä kotona ilman hoitoa tai sitten he eivät pärjää ainakaan kovin pitkään.

Useinkaan ei ole hirveä kiire jos kaatuu ja voi se kaatuminen tapahtua siellä tehostetussa asumispalveluissa ja apua joskus joutua odottamaan. Apuvälineitä on mm. sellaisia jotka hälyttää kun asiakas kaatuu. Miksi niitä sitten ei käytetä? Siihen on varmasti monia syitä mm. se että luotetaan enemmän ihmiseen. Jos niitä ihmisiä olisi auttamassa niin ok. Nyt ei ole ja on pakko keksiä jotain korvaavaa tilalle. Syytä on varmasti myös siinä että ne on kalliita eikä niitä siksi hankita riittävästi. Aivan selvää ei vielä ole sekään kuuluuko nuo apuvälineet hankkia yhteiskunnan vai asiakkaan itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhusten määrän kasvu on ollut kymmeniä vuosia tiedossa ja silti ei ole varauduttu heidän hoitamiseensa säällisesti. Osa pärjää kotonaan loppuun asti mutta ei läheskään kaikki. On rakennettava vanhainkoteja niille, jotka eivät enää pärjää kotona.

Ihan ensimmäisenä kannattaisi miettiä miksi siellä kotona ei pärjätä ja voiko sitä kotona pärjäämistä jotenkin parantaa? Onko pakko asua vanhassa puilla lämpiävässä omakotitalossa jossain kymmenien kilometrien päässä palveluista? Miten kotona asumista tuettaisiin ja miten kotihoito saataisiin mielekkääksi myös työntekijän näkökulmasta?

Olen ollut kotihoidossa töissä ja tämä kysymys on minusta todella turhauttava. Ei kyse ole mistään puiden kantamisesta tai sijainnista. Olen työskennellyt Helsingissä kotihoidossa eri alueilla. Työ sinänsä on samanlaista siitä riippumatta asuuko asiakas omakotitalossa vai kerrostalossa. Omakotitaloalueella matkat olivat hankalampia kuin kerrostaloalueella, mutta se ei ollut suurin ongelma. Monella vanhuksella on turvapuhelimet kaatumisen varalta, mutta eivät ne muistamattomat vanhukset niitä osaa tai muista käyttää vaan saattavat maata tuntikausia lattialla ennen kuin hoitaja tulee. Vanhukset eivät myöskään pääse vessaan silloin kun haluavat vaan kaikki ajoittuu hoitajien käynteihin. Vanhuksilla on myös erilaisia gps-paikantimia ja ovihälyttimiä karkailun varalta, mutta ne eivät estä vanhuksia karkaamasta. Jos ovihälytin soi niin keskuksesta soitetaan, että nyt Martta availee ovea. Epäselvissä tilanteissa hoitaja sitten käy varmistamassa ettei Martta hillu siellä rappukäytävässä. Miksi se hoitaja käy tarkistamassa tilanteen? Koska keskukset ovat kaukana ja kestää parhaimmillaankin puoli tuntia ennen kuin joku tulee paikalle.

Kotona pärjäämättömyys voi olla väliaikaista eli vanhus lähetetään päivystykseen siksi ettei jalat kanna ja taustalla on tulehdus. Parhaimmassa tapauksessa vanhus kotiutetaan jo samana päivänä jalattomana ja käynneille tarvitaan kaksi hoitajaa. Hoitajien käynnit on mitoitettu siten, ettei niihin oikeasti mahdu yhtään lisää. Sitten kun kollega on pois, hänen työnsä jaetaan muille. Tähän lisäksi vielä se jalaton Matti, joka on aiemmin pärjännyt kahdella käynnillä yhden hoitajan auttamana tarvitseekin nyt käynnit kolme kertaa päivässä kahden hoitajan turvin...

Kun vanhainkoteja alettiin ajaa alas niin ensinnäkään kotihoitoa ei vastaavasti kehitetty ja toisekseen ei edelleenkään hyväksytä sitä, että tietyn pisteen jälkeen vanhus ei minkään palvelun turvin pysty asumaan kotona. Tälläkin hetkellä Helsingissä on varmasti kymmeniä ellei satoja vanhuksia, jotka eivät kotona pärjää minkään tuen turvin, mutta heille ei ole muutakaan paikkaa, paitsi tukkia päivystys.

Eihän ne siellä kotihoidossa olekaan jotka ei pärjää kotona. Jos lämmitys ei ole kunnossa asiakas ei ole kotona. Hän jumittaa terveyskeskuksessa tai siellä päivystyksissä kun terveyskeskus on täynnä. Terveyskeskus ei voi oikein sille lämmityksellä mitään mutta ei voi kotiuttaa asiakasta kun kotona palelee.

Tuo lämmitysasia on aivan keksitty esimerkki. Ehkä jossain maaseudulla tai pikkukunnan taajamassa on tuollainen ongelma, mutta itse puhuin Helsingin tilanteesta. Kuumimmilla kesähelteillä on ollut tilanteita, ettei vanhusta ole voitu kotiuttaa, kun asunto on ollut kuin sauna.

Kotihoidossa nimenomaan on runsain määrin niitä, jotka ramppaavat parhaimmillaan viikoittain päivystyksessä, mutta jotka eivät pääse pitkäaikaispaikoille hoivakoteihin. Heidät kotiutetaan kotihoidon turvin, vaikka heillä ei ole edellytyksiä olla kotona. Eräskin kotihoidossa vanhus oli todella muistamaton. Hän ei muistanut syödä, ei juoda eikä osannut vessassa käydä. Vaipat hän repi, kun hoitaja lähti pois. Seuraava hoitaja aloitti käynnin sillä, että siivosi ulosteet pois seinistä. Kerran tämä vanhus kaatui pahasti ja loukkasi olkapäänsä. Ajattelimme, että nyt hänelle järjestyy pitkäaikaispaikka. Ei järjestynyt vaan hänet kotiutettiin melko pian vahvojen kipulääkkeiden kanssa. Oli kuulema ihan kotikuntoinen. Tämä on vain yksi esimerkki, mutta ei todellakaan ainutlaatuinen.

Toki se oli vain esimerkki siitä miksi siellä kotona ei pärjätä. Vanhuksia asuu edelleen paljon myös maaseudulla. Yhtä hyin kuin tuo lämmitys kotiuttamisen esteenä voi olle esim. se että asiakas asuu kerrostalossa jossa ei ole hissiä tai omakotitalossa jossa on rappuja, pesutilat huonosti saatavilla kun liikuntakyky ei ole enää ennallaan jne. Varsinaisesti kuitenkaan sairaalahoidon tarvetta ei ole esim. sen jälkeen kun se tulehdus on hoidettu. Liikuntakyky ei vain välttämättä palaudu ennelleen tai se palautuu hyvin hitaasti ja kuntoutuminen kotona olisi hyvinkin mahdollsita jos siellä kotona vain olisi olosuhteet johon voi kotiuttaa.

Ei hissittömyys tai portaat ole mikään syy jättää kotiuttamatta! Kotona järjestellään tilat siten, että olohuoneeseen viedään sänky tms, tehdään pieniä muutostöitä. Vanhus kyllä saadaan kuskattua sinne hissittömän kerrostalon kolmanteen kerrokseen, kun sairaalahoidon tarvetta ei enää ole. En ole koskaan kuullutkaan, että joku olisi jäänyt kotiuttamatta sen vuoksi, että kotiin menee portaat. Pesutilat on monissa kerrostaloissa vähintään kohtuulliset, vaikka ne ovat pienet ja hankalat rollaattorin tai pyörätuolin kanssa. 

Kuka tai kenen pitäisi asiakas sinne kotiin rappusia pitkin viedä? Ambulansi sitä ei nykyisin tee. Mikä on ihan ymmärrettävää koska heidät on resurssoitu kiireellisimpiin tehtäviin.

Yksityiset sairaankuljetusyritykset ja taksit apuvälineiden avulla. Ei pelastuslaitos vie ketään kotiinsa. Ihan turha alapeukuttaa viestiäni, koska näin se menee. 

Asia kannattaa varmaakin sitten ratkaista niillä yksityisillä sairaankuljetusyrityksillä joita ei täällä hetkellä ole läheskään kaikkialla. Myöskään niitä apuvälineitä ei ole. Miksi taksi hankkisi apuvälineitä yrittäjä saa rahan helpommallakin kuin kuljettamalla huonokuntoisen vanhuksen kolmannen kerroksen asuntoon.

Kotihoitoa ei nykyisin läheskään kaikkialla ota uusia asiakkaita. Jotenkin sen kotiin menijän olisi saatava ruoka ym. palvelut hoidettua. Kovin helposti sieltä kolmannesta kerroksesta ei asioille lähdetä. Jos läheiset asuu kaukana ei heilläkään ole mahdollisuus järjestää esim. tarvittavia kontrollikäyntejä lääkäriin jne.

Kyllä ne taksit osaavat itsensä hinnoitella. Yksityinen sairaankuljetus myös tekee mitä tilataan ja tietenkin saavat siitä korvauksen. Helsingin kaupungilla on jo vuosikausia tilattu vanhuksille ruuat ja ostokset kotiin. Ei se huonojalkainen vanhus itsekseen sieltä kolmannesta kerroksesta itse mihinkään lähdekään. Monet kököttävät siellä asunnoissaan ja pääsevät sieltä pois, jos joku heitä vie. Joillakin ainoat ulkoilut ovat juuri niitä päivystyskäyntejä. Sitä paitsi, kotihoidolla ei ole mitään kattoa asiakasmäärälle. Kaikki on hoidettava (tai "hoidettava"), jotka palvelun piiriin tulevat. Karua, mutta totta.

Jos hinta on tarpeeksi korkea ei sitä palvelua kannata tilata.

Kannattaisiko yhteiskunnan sitten panostaa niihin apuvälineisiin joiden turvin kotona pärjättäisiin paremmin? Onko se kotona pärjääminen ja siihen liittyvät kustannukset yhteiskunnan hoidettava vai onko asiakkaalla velvollisuus siihen osallistua myös itse?

Nostin pari kohtaa esiin.

Jos hinta on tarpeeksi korkea ei sitä palvelua kannata tilata.

Ja mikä on vaihtoehto? Vanhus odottaa päivystyksessä, kunnes olematon pitkäaikaispaikka vapautuu tai kunnes joku rakentaa hissin sinne taloon? Kun ei sinne päivystykseen voi jäädäkään, niin on pakko maksaa mitä pyydetään. 

Kannattaisiko yhteiskunnan sitten panostaa niihin apuvälineisiin joiden turvin kotona pärjättäisiin paremmin?

Mihin apuvälineisiin? Kyllä siellä kotona voi olla pyörätuolit, siirtolevyt, suihkutuolit, turvapuhelimet, mutta mikään ei korvaa hoitajan jatkuvaa valvontaa tai nopeaa paikalle saapumista. Jos muistamaton asiakas kaatuu niin siitä turvapuhelimesta ei ole mitään hyötyä, kun hän ei osaa eikä muista sitä käyttää. Ainoa vaihtoehto on robotti, joka nostaa sen vanhuksen ylös, mutta sellaista ei ole olemassakaan.

Vaihtoehto tällä hetkellä on se että terveyskeskuksen vuodeosasto on täynnä läheskään kaikki ei tarvitse sairaalahoitoa, mutta kotiuttaa ei voi, osa odottaa paikkaa tehostettuun asumispalveluun jne, Päivystys on täynnä kun siltä ei saada asiakkaita jatkohoitoon. Kotoa asiakkaat ei pääse sinne päivystykseen kun se on täynnä. Jotenkin heidän on pärjättävä kotona ilman hoitoa tai sitten he eivät pärjää ainakaan kovin pitkään.

Useinkaan ei ole hirveä kiire jos kaatuu ja voi se kaatuminen tapahtua siellä tehostetussa asumispalveluissa ja apua joskus joutua odottamaan. Apuvälineitä on mm. sellaisia jotka hälyttää kun asiakas kaatuu. Miksi niitä sitten ei käytetä? Siihen on varmasti monia syitä mm. se että luotetaan enemmän ihmiseen. Jos niitä ihmisiä olisi auttamassa niin ok. Nyt ei ole ja on pakko keksiä jotain korvaavaa tilalle. Syytä on varmasti myös siinä että ne on kalliita eikä niitä siksi hankita riittävästi. Aivan selvää ei vielä ole sekään kuuluuko nuo apuvälineet hankkia yhteiskunnan vai asiakkaan itse.

Tekniikaltakin edellytetään sitä, että se toimii ilman, että vanhuksen tarvitsee osata tai muistaa käyttää sitä. Yhden tutun dementoituneelle äidille hankittiin turvaranneke, mutta tämä äiti otti sen aina pois. Ja kun sitten taas kaatui, kotihoito tuli jossain vaiheessa ja vanhus toimitettiin ambulanssilla sairaalan päivystykseen. Sieltä sitten pariksi päiväksi vuodeosastolle, taksilla kotiin, kotihoito laittoi turvarannekkeen ranteeseen, vanhus otti sen taas pois, meni pari päivää ja taas vanhus kaatui ja sama rumba uudelleen. Tätä rumbaa oli lähes 2 vuotta ennenkuin vanhus sai ympärivuorokautisen hoitopaikan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhusten määrän kasvu on ollut kymmeniä vuosia tiedossa ja silti ei ole varauduttu heidän hoitamiseensa säällisesti. Osa pärjää kotonaan loppuun asti mutta ei läheskään kaikki. On rakennettava vanhainkoteja niille, jotka eivät enää pärjää kotona.

Ihan ensimmäisenä kannattaisi miettiä miksi siellä kotona ei pärjätä ja voiko sitä kotona pärjäämistä jotenkin parantaa? Onko pakko asua vanhassa puilla lämpiävässä omakotitalossa jossain kymmenien kilometrien päässä palveluista? Miten kotona asumista tuettaisiin ja miten kotihoito saataisiin mielekkääksi myös työntekijän näkökulmasta?

Olen ollut kotihoidossa töissä ja tämä kysymys on minusta todella turhauttava. Ei kyse ole mistään puiden kantamisesta tai sijainnista. Olen työskennellyt Helsingissä kotihoidossa eri alueilla. Työ sinänsä on samanlaista siitä riippumatta asuuko asiakas omakotitalossa vai kerrostalossa. Omakotitaloalueella matkat olivat hankalampia kuin kerrostaloalueella, mutta se ei ollut suurin ongelma. Monella vanhuksella on turvapuhelimet kaatumisen varalta, mutta eivät ne muistamattomat vanhukset niitä osaa tai muista käyttää vaan saattavat maata tuntikausia lattialla ennen kuin hoitaja tulee. Vanhukset eivät myöskään pääse vessaan silloin kun haluavat vaan kaikki ajoittuu hoitajien käynteihin. Vanhuksilla on myös erilaisia gps-paikantimia ja ovihälyttimiä karkailun varalta, mutta ne eivät estä vanhuksia karkaamasta. Jos ovihälytin soi niin keskuksesta soitetaan, että nyt Martta availee ovea. Epäselvissä tilanteissa hoitaja sitten käy varmistamassa ettei Martta hillu siellä rappukäytävässä. Miksi se hoitaja käy tarkistamassa tilanteen? Koska keskukset ovat kaukana ja kestää parhaimmillaankin puoli tuntia ennen kuin joku tulee paikalle.

Kotona pärjäämättömyys voi olla väliaikaista eli vanhus lähetetään päivystykseen siksi ettei jalat kanna ja taustalla on tulehdus. Parhaimmassa tapauksessa vanhus kotiutetaan jo samana päivänä jalattomana ja käynneille tarvitaan kaksi hoitajaa. Hoitajien käynnit on mitoitettu siten, ettei niihin oikeasti mahdu yhtään lisää. Sitten kun kollega on pois, hänen työnsä jaetaan muille. Tähän lisäksi vielä se jalaton Matti, joka on aiemmin pärjännyt kahdella käynnillä yhden hoitajan auttamana tarvitseekin nyt käynnit kolme kertaa päivässä kahden hoitajan turvin...

Kun vanhainkoteja alettiin ajaa alas niin ensinnäkään kotihoitoa ei vastaavasti kehitetty ja toisekseen ei edelleenkään hyväksytä sitä, että tietyn pisteen jälkeen vanhus ei minkään palvelun turvin pysty asumaan kotona. Tälläkin hetkellä Helsingissä on varmasti kymmeniä ellei satoja vanhuksia, jotka eivät kotona pärjää minkään tuen turvin, mutta heille ei ole muutakaan paikkaa, paitsi tukkia päivystys.

Eihän ne siellä kotihoidossa olekaan jotka ei pärjää kotona. Jos lämmitys ei ole kunnossa asiakas ei ole kotona. Hän jumittaa terveyskeskuksessa tai siellä päivystyksissä kun terveyskeskus on täynnä. Terveyskeskus ei voi oikein sille lämmityksellä mitään mutta ei voi kotiuttaa asiakasta kun kotona palelee.

Tuo lämmitysasia on aivan keksitty esimerkki. Ehkä jossain maaseudulla tai pikkukunnan taajamassa on tuollainen ongelma, mutta itse puhuin Helsingin tilanteesta. Kuumimmilla kesähelteillä on ollut tilanteita, ettei vanhusta ole voitu kotiuttaa, kun asunto on ollut kuin sauna.

Kotihoidossa nimenomaan on runsain määrin niitä, jotka ramppaavat parhaimmillaan viikoittain päivystyksessä, mutta jotka eivät pääse pitkäaikaispaikoille hoivakoteihin. Heidät kotiutetaan kotihoidon turvin, vaikka heillä ei ole edellytyksiä olla kotona. Eräskin kotihoidossa vanhus oli todella muistamaton. Hän ei muistanut syödä, ei juoda eikä osannut vessassa käydä. Vaipat hän repi, kun hoitaja lähti pois. Seuraava hoitaja aloitti käynnin sillä, että siivosi ulosteet pois seinistä. Kerran tämä vanhus kaatui pahasti ja loukkasi olkapäänsä. Ajattelimme, että nyt hänelle järjestyy pitkäaikaispaikka. Ei järjestynyt vaan hänet kotiutettiin melko pian vahvojen kipulääkkeiden kanssa. Oli kuulema ihan kotikuntoinen. Tämä on vain yksi esimerkki, mutta ei todellakaan ainutlaatuinen.

Toki se oli vain esimerkki siitä miksi siellä kotona ei pärjätä. Vanhuksia asuu edelleen paljon myös maaseudulla. Yhtä hyin kuin tuo lämmitys kotiuttamisen esteenä voi olle esim. se että asiakas asuu kerrostalossa jossa ei ole hissiä tai omakotitalossa jossa on rappuja, pesutilat huonosti saatavilla kun liikuntakyky ei ole enää ennallaan jne. Varsinaisesti kuitenkaan sairaalahoidon tarvetta ei ole esim. sen jälkeen kun se tulehdus on hoidettu. Liikuntakyky ei vain välttämättä palaudu ennelleen tai se palautuu hyvin hitaasti ja kuntoutuminen kotona olisi hyvinkin mahdollsita jos siellä kotona vain olisi olosuhteet johon voi kotiuttaa.

Ei hissittömyys tai portaat ole mikään syy jättää kotiuttamatta! Kotona järjestellään tilat siten, että olohuoneeseen viedään sänky tms, tehdään pieniä muutostöitä. Vanhus kyllä saadaan kuskattua sinne hissittömän kerrostalon kolmanteen kerrokseen, kun sairaalahoidon tarvetta ei enää ole. En ole koskaan kuullutkaan, että joku olisi jäänyt kotiuttamatta sen vuoksi, että kotiin menee portaat. Pesutilat on monissa kerrostaloissa vähintään kohtuulliset, vaikka ne ovat pienet ja hankalat rollaattorin tai pyörätuolin kanssa. 

Kuka tai kenen pitäisi asiakas sinne kotiin rappusia pitkin viedä? Ambulansi sitä ei nykyisin tee. Mikä on ihan ymmärrettävää koska heidät on resurssoitu kiireellisimpiin tehtäviin.

Yksityiset sairaankuljetusyritykset ja taksit apuvälineiden avulla. Ei pelastuslaitos vie ketään kotiinsa. Ihan turha alapeukuttaa viestiäni, koska näin se menee. 

Asia kannattaa varmaakin sitten ratkaista niillä yksityisillä sairaankuljetusyrityksillä joita ei täällä hetkellä ole läheskään kaikkialla. Myöskään niitä apuvälineitä ei ole. Miksi taksi hankkisi apuvälineitä yrittäjä saa rahan helpommallakin kuin kuljettamalla huonokuntoisen vanhuksen kolmannen kerroksen asuntoon.

Kotihoitoa ei nykyisin läheskään kaikkialla ota uusia asiakkaita. Jotenkin sen kotiin menijän olisi saatava ruoka ym. palvelut hoidettua. Kovin helposti sieltä kolmannesta kerroksesta ei asioille lähdetä. Jos läheiset asuu kaukana ei heilläkään ole mahdollisuus järjestää esim. tarvittavia kontrollikäyntejä lääkäriin jne.

Kyllä ne taksit osaavat itsensä hinnoitella. Yksityinen sairaankuljetus myös tekee mitä tilataan ja tietenkin saavat siitä korvauksen. Helsingin kaupungilla on jo vuosikausia tilattu vanhuksille ruuat ja ostokset kotiin. Ei se huonojalkainen vanhus itsekseen sieltä kolmannesta kerroksesta itse mihinkään lähdekään. Monet kököttävät siellä asunnoissaan ja pääsevät sieltä pois, jos joku heitä vie. Joillakin ainoat ulkoilut ovat juuri niitä päivystyskäyntejä. Sitä paitsi, kotihoidolla ei ole mitään kattoa asiakasmäärälle. Kaikki on hoidettava (tai "hoidettava"), jotka palvelun piiriin tulevat. Karua, mutta totta.

Jos hinta on tarpeeksi korkea ei sitä palvelua kannata tilata.

Kannattaisiko yhteiskunnan sitten panostaa niihin apuvälineisiin joiden turvin kotona pärjättäisiin paremmin? Onko se kotona pärjääminen ja siihen liittyvät kustannukset yhteiskunnan hoidettava vai onko asiakkaalla velvollisuus siihen osallistua myös itse?

Nostin pari kohtaa esiin.

Jos hinta on tarpeeksi korkea ei sitä palvelua kannata tilata.

Ja mikä on vaihtoehto? Vanhus odottaa päivystyksessä, kunnes olematon pitkäaikaispaikka vapautuu tai kunnes joku rakentaa hissin sinne taloon? Kun ei sinne päivystykseen voi jäädäkään, niin on pakko maksaa mitä pyydetään. 

Kannattaisiko yhteiskunnan sitten panostaa niihin apuvälineisiin joiden turvin kotona pärjättäisiin paremmin?

Mihin apuvälineisiin? Kyllä siellä kotona voi olla pyörätuolit, siirtolevyt, suihkutuolit, turvapuhelimet, mutta mikään ei korvaa hoitajan jatkuvaa valvontaa tai nopeaa paikalle saapumista. Jos muistamaton asiakas kaatuu niin siitä turvapuhelimesta ei ole mitään hyötyä, kun hän ei osaa eikä muista sitä käyttää. Ainoa vaihtoehto on robotti, joka nostaa sen vanhuksen ylös, mutta sellaista ei ole olemassakaan.

Vaihtoehto tällä hetkellä on se että terveyskeskuksen vuodeosasto on täynnä läheskään kaikki ei tarvitse sairaalahoitoa, mutta kotiuttaa ei voi, osa odottaa paikkaa tehostettuun asumispalveluun jne, Päivystys on täynnä kun siltä ei saada asiakkaita jatkohoitoon. Kotoa asiakkaat ei pääse sinne päivystykseen kun se on täynnä. Jotenkin heidän on pärjättävä kotona ilman hoitoa tai sitten he eivät pärjää ainakaan kovin pitkään.

Useinkaan ei ole hirveä kiire jos kaatuu ja voi se kaatuminen tapahtua siellä tehostetussa asumispalveluissa ja apua joskus joutua odottamaan. Apuvälineitä on mm. sellaisia jotka hälyttää kun asiakas kaatuu. Miksi niitä sitten ei käytetä? Siihen on varmasti monia syitä mm. se että luotetaan enemmän ihmiseen. Jos niitä ihmisiä olisi auttamassa niin ok. Nyt ei ole ja on pakko keksiä jotain korvaavaa tilalle. Syytä on varmasti myös siinä että ne on kalliita eikä niitä siksi hankita riittävästi. Aivan selvää ei vielä ole sekään kuuluuko nuo apuvälineet hankkia yhteiskunnan vai asiakkaan itse.

Mitä, jos menisit vaikka sinne kotihoitoon töihin niin näkisit aivan itse mitä se arki siellä on? Niin ja mikä se vaihtoehto nyt olikaan? Ymmärsitkö nyt itsekään mihin vastasit? 

Eikä tosiaankaan kaatumisen seurauksena usein ole tulipalokiire, mutta onhan se ikävää, jos aamuyöllä kaatuu ja hoitaja saapuu siinä yhdeksän aikaan. Epäilemättä on olemassa tuollainen hälytin, mutta en ole koskaan kuullut, että sitä käytettäisiin missään palvelutalossa tai kotihoidossa. Ihminen voi itse hankkia vaikka millaisia apuvälineitä, mutta ne usein maksavat useita tuhansia euroja, johon harvalla on varaa.

LOPPU VASSARIVALHEILLE!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhusten määrän kasvu on ollut kymmeniä vuosia tiedossa ja silti ei ole varauduttu heidän hoitamiseensa säällisesti. Osa pärjää kotonaan loppuun asti mutta ei läheskään kaikki. On rakennettava vanhainkoteja niille, jotka eivät enää pärjää kotona.

Ihan ensimmäisenä kannattaisi miettiä miksi siellä kotona ei pärjätä ja voiko sitä kotona pärjäämistä jotenkin parantaa? Onko pakko asua vanhassa puilla lämpiävässä omakotitalossa jossain kymmenien kilometrien päässä palveluista? Miten kotona asumista tuettaisiin ja miten kotihoito saataisiin mielekkääksi myös työntekijän näkökulmasta?

Olen ollut kotihoidossa töissä ja tämä kysymys on minusta todella turhauttava. Ei kyse ole mistään puiden kantamisesta tai sijainnista. Olen työskennellyt Helsingissä kotihoidossa eri alueilla. Työ sinänsä on samanlaista siitä riippumatta asuuko asiakas omakotitalossa vai kerrostalossa. Omakotitaloalueella matkat olivat hankalampia kuin kerrostaloalueella, mutta se ei ollut suurin ongelma. Monella vanhuksella on turvapuhelimet kaatumisen varalta, mutta eivät ne muistamattomat vanhukset niitä osaa tai muista käyttää vaan saattavat maata tuntikausia lattialla ennen kuin hoitaja tulee. Vanhukset eivät myöskään pääse vessaan silloin kun haluavat vaan kaikki ajoittuu hoitajien käynteihin. Vanhuksilla on myös erilaisia gps-paikantimia ja ovihälyttimiä karkailun varalta, mutta ne eivät estä vanhuksia karkaamasta. Jos ovihälytin soi niin keskuksesta soitetaan, että nyt Martta availee ovea. Epäselvissä tilanteissa hoitaja sitten käy varmistamassa ettei Martta hillu siellä rappukäytävässä. Miksi se hoitaja käy tarkistamassa tilanteen? Koska keskukset ovat kaukana ja kestää parhaimmillaankin puoli tuntia ennen kuin joku tulee paikalle.

Kotona pärjäämättömyys voi olla väliaikaista eli vanhus lähetetään päivystykseen siksi ettei jalat kanna ja taustalla on tulehdus. Parhaimmassa tapauksessa vanhus kotiutetaan jo samana päivänä jalattomana ja käynneille tarvitaan kaksi hoitajaa. Hoitajien käynnit on mitoitettu siten, ettei niihin oikeasti mahdu yhtään lisää. Sitten kun kollega on pois, hänen työnsä jaetaan muille. Tähän lisäksi vielä se jalaton Matti, joka on aiemmin pärjännyt kahdella käynnillä yhden hoitajan auttamana tarvitseekin nyt käynnit kolme kertaa päivässä kahden hoitajan turvin...

Kun vanhainkoteja alettiin ajaa alas niin ensinnäkään kotihoitoa ei vastaavasti kehitetty ja toisekseen ei edelleenkään hyväksytä sitä, että tietyn pisteen jälkeen vanhus ei minkään palvelun turvin pysty asumaan kotona. Tälläkin hetkellä Helsingissä on varmasti kymmeniä ellei satoja vanhuksia, jotka eivät kotona pärjää minkään tuen turvin, mutta heille ei ole muutakaan paikkaa, paitsi tukkia päivystys.

Eihän ne siellä kotihoidossa olekaan jotka ei pärjää kotona. Jos lämmitys ei ole kunnossa asiakas ei ole kotona. Hän jumittaa terveyskeskuksessa tai siellä päivystyksissä kun terveyskeskus on täynnä. Terveyskeskus ei voi oikein sille lämmityksellä mitään mutta ei voi kotiuttaa asiakasta kun kotona palelee.

Tuo lämmitysasia on aivan keksitty esimerkki. Ehkä jossain maaseudulla tai pikkukunnan taajamassa on tuollainen ongelma, mutta itse puhuin Helsingin tilanteesta. Kuumimmilla kesähelteillä on ollut tilanteita, ettei vanhusta ole voitu kotiuttaa, kun asunto on ollut kuin sauna.

Kotihoidossa nimenomaan on runsain määrin niitä, jotka ramppaavat parhaimmillaan viikoittain päivystyksessä, mutta jotka eivät pääse pitkäaikaispaikoille hoivakoteihin. Heidät kotiutetaan kotihoidon turvin, vaikka heillä ei ole edellytyksiä olla kotona. Eräskin kotihoidossa vanhus oli todella muistamaton. Hän ei muistanut syödä, ei juoda eikä osannut vessassa käydä. Vaipat hän repi, kun hoitaja lähti pois. Seuraava hoitaja aloitti käynnin sillä, että siivosi ulosteet pois seinistä. Kerran tämä vanhus kaatui pahasti ja loukkasi olkapäänsä. Ajattelimme, että nyt hänelle järjestyy pitkäaikaispaikka. Ei järjestynyt vaan hänet kotiutettiin melko pian vahvojen kipulääkkeiden kanssa. Oli kuulema ihan kotikuntoinen. Tämä on vain yksi esimerkki, mutta ei todellakaan ainutlaatuinen.

Toki se oli vain esimerkki siitä miksi siellä kotona ei pärjätä. Vanhuksia asuu edelleen paljon myös maaseudulla. Yhtä hyin kuin tuo lämmitys kotiuttamisen esteenä voi olle esim. se että asiakas asuu kerrostalossa jossa ei ole hissiä tai omakotitalossa jossa on rappuja, pesutilat huonosti saatavilla kun liikuntakyky ei ole enää ennallaan jne. Varsinaisesti kuitenkaan sairaalahoidon tarvetta ei ole esim. sen jälkeen kun se tulehdus on hoidettu. Liikuntakyky ei vain välttämättä palaudu ennelleen tai se palautuu hyvin hitaasti ja kuntoutuminen kotona olisi hyvinkin mahdollsita jos siellä kotona vain olisi olosuhteet johon voi kotiuttaa.

Ei hissittömyys tai portaat ole mikään syy jättää kotiuttamatta! Kotona järjestellään tilat siten, että olohuoneeseen viedään sänky tms, tehdään pieniä muutostöitä. Vanhus kyllä saadaan kuskattua sinne hissittömän kerrostalon kolmanteen kerrokseen, kun sairaalahoidon tarvetta ei enää ole. En ole koskaan kuullutkaan, että joku olisi jäänyt kotiuttamatta sen vuoksi, että kotiin menee portaat. Pesutilat on monissa kerrostaloissa vähintään kohtuulliset, vaikka ne ovat pienet ja hankalat rollaattorin tai pyörätuolin kanssa. 

Kuka tai kenen pitäisi asiakas sinne kotiin rappusia pitkin viedä? Ambulansi sitä ei nykyisin tee. Mikä on ihan ymmärrettävää koska heidät on resurssoitu kiireellisimpiin tehtäviin.

Yksityiset sairaankuljetusyritykset ja taksit apuvälineiden avulla. Ei pelastuslaitos vie ketään kotiinsa. Ihan turha alapeukuttaa viestiäni, koska näin se menee. 

Asia kannattaa varmaakin sitten ratkaista niillä yksityisillä sairaankuljetusyrityksillä joita ei täällä hetkellä ole läheskään kaikkialla. Myöskään niitä apuvälineitä ei ole. Miksi taksi hankkisi apuvälineitä yrittäjä saa rahan helpommallakin kuin kuljettamalla huonokuntoisen vanhuksen kolmannen kerroksen asuntoon.

Kotihoitoa ei nykyisin läheskään kaikkialla ota uusia asiakkaita. Jotenkin sen kotiin menijän olisi saatava ruoka ym. palvelut hoidettua. Kovin helposti sieltä kolmannesta kerroksesta ei asioille lähdetä. Jos läheiset asuu kaukana ei heilläkään ole mahdollisuus järjestää esim. tarvittavia kontrollikäyntejä lääkäriin jne.

Kyllä ne taksit osaavat itsensä hinnoitella. Yksityinen sairaankuljetus myös tekee mitä tilataan ja tietenkin saavat siitä korvauksen. Helsingin kaupungilla on jo vuosikausia tilattu vanhuksille ruuat ja ostokset kotiin. Ei se huonojalkainen vanhus itsekseen sieltä kolmannesta kerroksesta itse mihinkään lähdekään. Monet kököttävät siellä asunnoissaan ja pääsevät sieltä pois, jos joku heitä vie. Joillakin ainoat ulkoilut ovat juuri niitä päivystyskäyntejä. Sitä paitsi, kotihoidolla ei ole mitään kattoa asiakasmäärälle. Kaikki on hoidettava (tai "hoidettava"), jotka palvelun piiriin tulevat. Karua, mutta totta.

Jos hinta on tarpeeksi korkea ei sitä palvelua kannata tilata.

Kannattaisiko yhteiskunnan sitten panostaa niihin apuvälineisiin joiden turvin kotona pärjättäisiin paremmin? Onko se kotona pärjääminen ja siihen liittyvät kustannukset yhteiskunnan hoidettava vai onko asiakkaalla velvollisuus siihen osallistua myös itse?

Nostin pari kohtaa esiin.

Jos hinta on tarpeeksi korkea ei sitä palvelua kannata tilata.

Ja mikä on vaihtoehto? Vanhus odottaa päivystyksessä, kunnes olematon pitkäaikaispaikka vapautuu tai kunnes joku rakentaa hissin sinne taloon? Kun ei sinne päivystykseen voi jäädäkään, niin on pakko maksaa mitä pyydetään. 

Kannattaisiko yhteiskunnan sitten panostaa niihin apuvälineisiin joiden turvin kotona pärjättäisiin paremmin?

Mihin apuvälineisiin? Kyllä siellä kotona voi olla pyörätuolit, siirtolevyt, suihkutuolit, turvapuhelimet, mutta mikään ei korvaa hoitajan jatkuvaa valvontaa tai nopeaa paikalle saapumista. Jos muistamaton asiakas kaatuu niin siitä turvapuhelimesta ei ole mitään hyötyä, kun hän ei osaa eikä muista sitä käyttää. Ainoa vaihtoehto on robotti, joka nostaa sen vanhuksen ylös, mutta sellaista ei ole olemassakaan.

Vaihtoehto tällä hetkellä on se että terveyskeskuksen vuodeosasto on täynnä läheskään kaikki ei tarvitse sairaalahoitoa, mutta kotiuttaa ei voi, osa odottaa paikkaa tehostettuun asumispalveluun jne, Päivystys on täynnä kun siltä ei saada asiakkaita jatkohoitoon. Kotoa asiakkaat ei pääse sinne päivystykseen kun se on täynnä. Jotenkin heidän on pärjättävä kotona ilman hoitoa tai sitten he eivät pärjää ainakaan kovin pitkään.

Useinkaan ei ole hirveä kiire jos kaatuu ja voi se kaatuminen tapahtua siellä tehostetussa asumispalveluissa ja apua joskus joutua odottamaan. Apuvälineitä on mm. sellaisia jotka hälyttää kun asiakas kaatuu. Miksi niitä sitten ei käytetä? Siihen on varmasti monia syitä mm. se että luotetaan enemmän ihmiseen. Jos niitä ihmisiä olisi auttamassa niin ok. Nyt ei ole ja on pakko keksiä jotain korvaavaa tilalle. Syytä on varmasti myös siinä että ne on kalliita eikä niitä siksi hankita riittävästi. Aivan selvää ei vielä ole sekään kuuluuko nuo apuvälineet hankkia yhteiskunnan vai asiakkaan itse.

Mitä, jos menisit vaikka sinne kotihoitoon töihin niin näkisit aivan itse mitä se arki siellä on? Niin ja mikä se vaihtoehto nyt olikaan? Ymmärsitkö nyt itsekään mihin vastasit? 

Eikä tosiaankaan kaatumisen seurauksena usein ole tulipalokiire, mutta onhan se ikävää, jos aamuyöllä kaatuu ja hoitaja saapuu siinä yhdeksän aikaan. Epäilemättä on olemassa tuollainen hälytin, mutta en ole koskaan kuullut, että sitä käytettäisiin missään palvelutalossa tai kotihoidossa. Ihminen voi itse hankkia vaikka millaisia apuvälineitä, mutta ne usein maksavat useita tuhansia euroja, johon harvalla on varaa.

Kuka potilaat hoitaa tk:saa jos mä menen kotihoitoon. Sen lisäksi myös appi tarvitsee apua kun kotihoidolla vain ei nyt ole tarjota käyntejä. Tiedän melko hyvin sen mikä tilanne terveydenhuollon palveluketjussa on tällä hetkellä joten kiitos kysymästä.

Vierailija kirjoitti:

Seuraavalla hallituskaudella kyyti vain kylmenee: lääkäri on ruudun takana, jos on ja etähoitaa potilaita, jotka osaavat tai eivät osaa tekniikkaa ja kertoa vaivansa. No, ihmiset on pelkkä kuluerä, joista pitää päästä eroon. Etähoidolla tuskin selviää kaikki sairaudet, mutta se on tarkoituskin. Toisaalta ymmärrän tällaista nat..s..maista ajattelutapaa, jossa raha vain ratkaisee. Se tekee kovat päätökset helpoksi,kun ei ajattele itsemurhavaarassa olevaa nuorta tai vanhusta vaipoissaan vankina omassa kodissaan. Heikot kuolkoot pois ja vahvat porskuttavat. Sehän se on mottona näillä päättäjillä.

Suurin osa työntekijöistä hoitaa potilaita varmasti heidän parhaakseen aivan varmasti. Ongelma on vaan riittämättömät resurssit ja että tehdään vääriä asioita. Etähoito voi joidenkin asioiden hoitamiseen soveltua mutta ei sillä mitään potilastutkimusta tai diagnoosia tehdä. Sanon vaan että lääkärin ajasta valtaosa menee lähes erikoisalasta riippumatta tietokoneen kanssa seurustellessa joten toimivat potilaskertomusjärjestelmät auttaisivat todella paljon aivan kaikessa. 

Tosiasia on että suurin osa terveydenhuollon kuluista tulee elämän loppuvaiheessa ja pieni vähemmistö vie valtaosan voimavaroista. Joskus hoito voi olla tähtitieteellisen kallista mutta jos hoito tehoaa niin se on kannattanut. Valitettavasti ihmiselämä on rajallinen ja kaikkia ei voida pelastaa väistämättömältä. Huonokuntoinen vanhus ansaitsee ilman muuta hoitoa mutta häntä ei monen sairaalahoitojakson jälkeen välttämättä voida kuntouttaa kotona pärjääväksi. Nuorten kohdalla useiden kuukausien psykiatriset hoitojaksot ovat kalliita (tuhat euroa päivässä) ja usein mutta ei aina hoito tehoaa. 

Oma käsitykseni on että kaikka yritetään kyllä hoitaa mutta vanhusten kohdalla tehdään vaikeassa tilanteessa hoidonrajauksia kuten että ei hoideta teho-osastolla tai aloiteta munuaiskorvaushoitoa koska se ei paranna ennustetta. Huonokuntoisia päivystyspotilaita yritetään leikata mutta joskus ollaan hoidon ulottumattomissa vaikka suoli-iskemian tapauksissa.

Tämän hetken tilanne on se että sairaalan osastolle päästäkseen pitää olla huonossa kunnossa sillä kaikki vähänkin pärjäävät kotiutetaan jotta saadaan päivystyksessä odottaville tilaa.

Kuten edellä mainittiin niin vanhusväestön määrä kasvaa vielä ainakin kymmenen vuoden ajan ja samaan aikaan työväestön määrä vähenee. Se tarkoittaa lisää hoidontarvetta kun samaan aikaan työvoimaa ei ole tarpeeksi. Lähivuosikymmenen aikana on eläköitymässä kymmeniä tuhansia hoitajia kun samaan aikaan ala ei oikein houkuttele ja moni vaihtaa alaa.

Seuraavalle hallitukselle tulee jäämään melkoinen sekasotku hoidettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhusten määrän kasvu on ollut kymmeniä vuosia tiedossa ja silti ei ole varauduttu heidän hoitamiseensa säällisesti. Osa pärjää kotonaan loppuun asti mutta ei läheskään kaikki. On rakennettava vanhainkoteja niille, jotka eivät enää pärjää kotona.

Ihan ensimmäisenä kannattaisi miettiä miksi siellä kotona ei pärjätä ja voiko sitä kotona pärjäämistä jotenkin parantaa? Onko pakko asua vanhassa puilla lämpiävässä omakotitalossa jossain kymmenien kilometrien päässä palveluista? Miten kotona asumista tuettaisiin ja miten kotihoito saataisiin mielekkääksi myös työntekijän näkökulmasta?

Olen ollut kotihoidossa töissä ja tämä kysymys on minusta todella turhauttava. Ei kyse ole mistään puiden kantamisesta tai sijainnista. Olen työskennellyt Helsingissä kotihoidossa eri alueilla. Työ sinänsä on samanlaista siitä riippumatta asuuko asiakas omakotitalossa vai kerrostalossa. Omakotitaloalueella matkat olivat hankalampia kuin kerrostaloalueella, mutta se ei ollut suurin ongelma. Monella vanhuksella on turvapuhelimet kaatumisen varalta, mutta eivät ne muistamattomat vanhukset niitä osaa tai muista käyttää vaan saattavat maata tuntikausia lattialla ennen kuin hoitaja tulee. Vanhukset eivät myöskään pääse vessaan silloin kun haluavat vaan kaikki ajoittuu hoitajien käynteihin. Vanhuksilla on myös erilaisia gps-paikantimia ja ovihälyttimiä karkailun varalta, mutta ne eivät estä vanhuksia karkaamasta. Jos ovihälytin soi niin keskuksesta soitetaan, että nyt Martta availee ovea. Epäselvissä tilanteissa hoitaja sitten käy varmistamassa ettei Martta hillu siellä rappukäytävässä. Miksi se hoitaja käy tarkistamassa tilanteen? Koska keskukset ovat kaukana ja kestää parhaimmillaankin puoli tuntia ennen kuin joku tulee paikalle.

Kotona pärjäämättömyys voi olla väliaikaista eli vanhus lähetetään päivystykseen siksi ettei jalat kanna ja taustalla on tulehdus. Parhaimmassa tapauksessa vanhus kotiutetaan jo samana päivänä jalattomana ja käynneille tarvitaan kaksi hoitajaa. Hoitajien käynnit on mitoitettu siten, ettei niihin oikeasti mahdu yhtään lisää. Sitten kun kollega on pois, hänen työnsä jaetaan muille. Tähän lisäksi vielä se jalaton Matti, joka on aiemmin pärjännyt kahdella käynnillä yhden hoitajan auttamana tarvitseekin nyt käynnit kolme kertaa päivässä kahden hoitajan turvin...

Kun vanhainkoteja alettiin ajaa alas niin ensinnäkään kotihoitoa ei vastaavasti kehitetty ja toisekseen ei edelleenkään hyväksytä sitä, että tietyn pisteen jälkeen vanhus ei minkään palvelun turvin pysty asumaan kotona. Tälläkin hetkellä Helsingissä on varmasti kymmeniä ellei satoja vanhuksia, jotka eivät kotona pärjää minkään tuen turvin, mutta heille ei ole muutakaan paikkaa, paitsi tukkia päivystys.

Eihän ne siellä kotihoidossa olekaan jotka ei pärjää kotona. Jos lämmitys ei ole kunnossa asiakas ei ole kotona. Hän jumittaa terveyskeskuksessa tai siellä päivystyksissä kun terveyskeskus on täynnä. Terveyskeskus ei voi oikein sille lämmityksellä mitään mutta ei voi kotiuttaa asiakasta kun kotona palelee.

Tuo lämmitysasia on aivan keksitty esimerkki. Ehkä jossain maaseudulla tai pikkukunnan taajamassa on tuollainen ongelma, mutta itse puhuin Helsingin tilanteesta. Kuumimmilla kesähelteillä on ollut tilanteita, ettei vanhusta ole voitu kotiuttaa, kun asunto on ollut kuin sauna.

Kotihoidossa nimenomaan on runsain määrin niitä, jotka ramppaavat parhaimmillaan viikoittain päivystyksessä, mutta jotka eivät pääse pitkäaikaispaikoille hoivakoteihin. Heidät kotiutetaan kotihoidon turvin, vaikka heillä ei ole edellytyksiä olla kotona. Eräskin kotihoidossa vanhus oli todella muistamaton. Hän ei muistanut syödä, ei juoda eikä osannut vessassa käydä. Vaipat hän repi, kun hoitaja lähti pois. Seuraava hoitaja aloitti käynnin sillä, että siivosi ulosteet pois seinistä. Kerran tämä vanhus kaatui pahasti ja loukkasi olkapäänsä. Ajattelimme, että nyt hänelle järjestyy pitkäaikaispaikka. Ei järjestynyt vaan hänet kotiutettiin melko pian vahvojen kipulääkkeiden kanssa. Oli kuulema ihan kotikuntoinen. Tämä on vain yksi esimerkki, mutta ei todellakaan ainutlaatuinen.

Toki se oli vain esimerkki siitä miksi siellä kotona ei pärjätä. Vanhuksia asuu edelleen paljon myös maaseudulla. Yhtä hyin kuin tuo lämmitys kotiuttamisen esteenä voi olle esim. se että asiakas asuu kerrostalossa jossa ei ole hissiä tai omakotitalossa jossa on rappuja, pesutilat huonosti saatavilla kun liikuntakyky ei ole enää ennallaan jne. Varsinaisesti kuitenkaan sairaalahoidon tarvetta ei ole esim. sen jälkeen kun se tulehdus on hoidettu. Liikuntakyky ei vain välttämättä palaudu ennelleen tai se palautuu hyvin hitaasti ja kuntoutuminen kotona olisi hyvinkin mahdollsita jos siellä kotona vain olisi olosuhteet johon voi kotiuttaa.

Ei hissittömyys tai portaat ole mikään syy jättää kotiuttamatta! Kotona järjestellään tilat siten, että olohuoneeseen viedään sänky tms, tehdään pieniä muutostöitä. Vanhus kyllä saadaan kuskattua sinne hissittömän kerrostalon kolmanteen kerrokseen, kun sairaalahoidon tarvetta ei enää ole. En ole koskaan kuullutkaan, että joku olisi jäänyt kotiuttamatta sen vuoksi, että kotiin menee portaat. Pesutilat on monissa kerrostaloissa vähintään kohtuulliset, vaikka ne ovat pienet ja hankalat rollaattorin tai pyörätuolin kanssa. 

Kuka tai kenen pitäisi asiakas sinne kotiin rappusia pitkin viedä? Ambulansi sitä ei nykyisin tee. Mikä on ihan ymmärrettävää koska heidät on resurssoitu kiireellisimpiin tehtäviin.

Yksityiset sairaankuljetusyritykset ja taksit apuvälineiden avulla. Ei pelastuslaitos vie ketään kotiinsa. Ihan turha alapeukuttaa viestiäni, koska näin se menee. 

Asia kannattaa varmaakin sitten ratkaista niillä yksityisillä sairaankuljetusyrityksillä joita ei täällä hetkellä ole läheskään kaikkialla. Myöskään niitä apuvälineitä ei ole. Miksi taksi hankkisi apuvälineitä yrittäjä saa rahan helpommallakin kuin kuljettamalla huonokuntoisen vanhuksen kolmannen kerroksen asuntoon.

Kotihoitoa ei nykyisin läheskään kaikkialla ota uusia asiakkaita. Jotenkin sen kotiin menijän olisi saatava ruoka ym. palvelut hoidettua. Kovin helposti sieltä kolmannesta kerroksesta ei asioille lähdetä. Jos läheiset asuu kaukana ei heilläkään ole mahdollisuus järjestää esim. tarvittavia kontrollikäyntejä lääkäriin jne.

Kyllä ne taksit osaavat itsensä hinnoitella. Yksityinen sairaankuljetus myös tekee mitä tilataan ja tietenkin saavat siitä korvauksen. Helsingin kaupungilla on jo vuosikausia tilattu vanhuksille ruuat ja ostokset kotiin. Ei se huonojalkainen vanhus itsekseen sieltä kolmannesta kerroksesta itse mihinkään lähdekään. Monet kököttävät siellä asunnoissaan ja pääsevät sieltä pois, jos joku heitä vie. Joillakin ainoat ulkoilut ovat juuri niitä päivystyskäyntejä. Sitä paitsi, kotihoidolla ei ole mitään kattoa asiakasmäärälle. Kaikki on hoidettava (tai "hoidettava"), jotka palvelun piiriin tulevat. Karua, mutta totta.

Jos hinta on tarpeeksi korkea ei sitä palvelua kannata tilata.

Kannattaisiko yhteiskunnan sitten panostaa niihin apuvälineisiin joiden turvin kotona pärjättäisiin paremmin? Onko se kotona pärjääminen ja siihen liittyvät kustannukset yhteiskunnan hoidettava vai onko asiakkaalla velvollisuus siihen osallistua myös itse?

Nostin pari kohtaa esiin.

Jos hinta on tarpeeksi korkea ei sitä palvelua kannata tilata.

Ja mikä on vaihtoehto? Vanhus odottaa päivystyksessä, kunnes olematon pitkäaikaispaikka vapautuu tai kunnes joku rakentaa hissin sinne taloon? Kun ei sinne päivystykseen voi jäädäkään, niin on pakko maksaa mitä pyydetään. 

Kannattaisiko yhteiskunnan sitten panostaa niihin apuvälineisiin joiden turvin kotona pärjättäisiin paremmin?

Mihin apuvälineisiin? Kyllä siellä kotona voi olla pyörätuolit, siirtolevyt, suihkutuolit, turvapuhelimet, mutta mikään ei korvaa hoitajan jatkuvaa valvontaa tai nopeaa paikalle saapumista. Jos muistamaton asiakas kaatuu niin siitä turvapuhelimesta ei ole mitään hyötyä, kun hän ei osaa eikä muista sitä käyttää. Ainoa vaihtoehto on robotti, joka nostaa sen vanhuksen ylös, mutta sellaista ei ole olemassakaan.

Vaihtoehto tällä hetkellä on se että terveyskeskuksen vuodeosasto on täynnä läheskään kaikki ei tarvitse sairaalahoitoa, mutta kotiuttaa ei voi, osa odottaa paikkaa tehostettuun asumispalveluun jne, Päivystys on täynnä kun siltä ei saada asiakkaita jatkohoitoon. Kotoa asiakkaat ei pääse sinne päivystykseen kun se on täynnä. Jotenkin heidän on pärjättävä kotona ilman hoitoa tai sitten he eivät pärjää ainakaan kovin pitkään.

Useinkaan ei ole hirveä kiire jos kaatuu ja voi se kaatuminen tapahtua siellä tehostetussa asumispalveluissa ja apua joskus joutua odottamaan. Apuvälineitä on mm. sellaisia jotka hälyttää kun asiakas kaatuu. Miksi niitä sitten ei käytetä? Siihen on varmasti monia syitä mm. se että luotetaan enemmän ihmiseen. Jos niitä ihmisiä olisi auttamassa niin ok. Nyt ei ole ja on pakko keksiä jotain korvaavaa tilalle. Syytä on varmasti myös siinä että ne on kalliita eikä niitä siksi hankita riittävästi. Aivan selvää ei vielä ole sekään kuuluuko nuo apuvälineet hankkia yhteiskunnan vai asiakkaan itse.

Mitä, jos menisit vaikka sinne kotihoitoon töihin niin näkisit aivan itse mitä se arki siellä on? Niin ja mikä se vaihtoehto nyt olikaan? Ymmärsitkö nyt itsekään mihin vastasit? 

Eikä tosiaankaan kaatumisen seurauksena usein ole tulipalokiire, mutta onhan se ikävää, jos aamuyöllä kaatuu ja hoitaja saapuu siinä yhdeksän aikaan. Epäilemättä on olemassa tuollainen hälytin, mutta en ole koskaan kuullut, että sitä käytettäisiin missään palvelutalossa tai kotihoidossa. Ihminen voi itse hankkia vaikka millaisia apuvälineitä, mutta ne usein maksavat useita tuhansia euroja, johon harvalla on varaa.

Kuka potilaat hoitaa tk:saa jos mä menen kotihoitoon. Sen lisäksi myös appi tarvitsee apua kun kotihoidolla vain ei nyt ole tarjota käyntejä. Tiedän melko hyvin sen mikä tilanne terveydenhuollon palveluketjussa on tällä hetkellä joten kiitos kysymästä.

Lisään vielä että appi asuu senioritalossa. Ei hän sinne olisi halunnut muuttaa mutta vaihtoehtoja ei ollut eikä niitä käytännössä edes hänelle annettu. Nykyisin toki on ihan tyytyväinen tilanteeseen kun se pärjääminen on huomattavasti helpompaa siellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seuraavalla hallituskaudella kyyti vain kylmenee: lääkäri on ruudun takana, jos on ja etähoitaa potilaita, jotka osaavat tai eivät osaa tekniikkaa ja kertoa vaivansa. No, ihmiset on pelkkä kuluerä, joista pitää päästä eroon. Etähoidolla tuskin selviää kaikki sairaudet, mutta se on tarkoituskin. Toisaalta ymmärrän tällaista nat..s..maista ajattelutapaa, jossa raha vain ratkaisee. Se tekee kovat päätökset helpoksi,kun ei ajattele itsemurhavaarassa olevaa nuorta tai vanhusta vaipoissaan vankina omassa kodissaan. Heikot kuolkoot pois ja vahvat porskuttavat. Sehän se on mottona näillä päättäjillä.

Suurin osa työntekijöistä hoitaa potilaita varmasti heidän parhaakseen aivan varmasti. Ongelma on vaan riittämättömät resurssit ja että tehdään vääriä asioita. Etähoito voi joidenkin asioiden hoitamiseen soveltua mutta ei sillä mitään potilastutkimusta tai diagnoosia tehdä. Sanon vaan että lääkärin ajasta valtaosa menee lähes erikoisalasta riippumatta tietokoneen kanssa seurustellessa joten toimivat potilaskertomusjärjestelmät auttaisivat todella paljon aivan kaikessa. 

Tosiasia on että suurin osa terveydenhuollon kuluista tulee elämän loppuvaiheessa ja pieni vähemmistö vie valtaosan voimavaroista. Joskus hoito voi olla tähtitieteellisen kallista mutta jos hoito tehoaa niin se on kannattanut. Valitettavasti ihmiselämä on rajallinen ja kaikkia ei voida pelastaa väistämättömältä. Huonokuntoinen vanhus ansaitsee ilman muuta hoitoa mutta häntä ei monen sairaalahoitojakson jälkeen välttämättä voida kuntouttaa kotona pärjääväksi. Nuorten kohdalla useiden kuukausien psykiatriset hoitojaksot ovat kalliita (tuhat euroa päivässä) ja usein mutta ei aina hoito tehoaa. 

Oma käsitykseni on että kaikka yritetään kyllä hoitaa mutta vanhusten kohdalla tehdään vaikeassa tilanteessa hoidonrajauksia kuten että ei hoideta teho-osastolla tai aloiteta munuaiskorvaushoitoa koska se ei paranna ennustetta. Huonokuntoisia päivystyspotilaita yritetään leikata mutta joskus ollaan hoidon ulottumattomissa vaikka suoli-iskemian tapauksissa.

Tämän hetken tilanne on se että sairaalan osastolle päästäkseen pitää olla huonossa kunnossa sillä kaikki vähänkin pärjäävät kotiutetaan jotta saadaan päivystyksessä odottaville tilaa.

Kuten edellä mainittiin niin vanhusväestön määrä kasvaa vielä ainakin kymmenen vuoden ajan ja samaan aikaan työväestön määrä vähenee. Se tarkoittaa lisää hoidontarvetta kun samaan aikaan työvoimaa ei ole tarpeeksi. Lähivuosikymmenen aikana on eläköitymässä kymmeniä tuhansia hoitajia kun samaan aikaan ala ei oikein houkuttele ja moni vaihtaa alaa.

Seuraavalle hallitukselle tulee jäämään melkoinen sekasotku hoidettavaksi.

Minkä takia on luovuttu sanelukoneista ja paperille printatuista tiedoista? Ei lääkärin tarttis tapella koneen kanssa.