Lue keskustelun säännöt.
Vaimo ei ymmärrä, että minulla on työaika
Teen etätyötä kotona. Vaimo ja alle 1v lapsi ovat kotona.
Aloitan työpäivän aamulla, mitä ennen teen tunnin aamutoimia, omaa syömistä ja lapsen aamutoimista osan.
Työpäivän aikana hoidan lasta välillä, mutta keskimäärin ehkä noin puoli tuntia. Nipistän sen ruokatauosta.
Työaikani on joka päivä 7,5 tuntia plus ruokatauko. Ainakin pari kertaa viikossa on joku meno, välillä pakollinen, välillä ei niin pakollinen, mutta joiden takia pitää olla joko kesken päivän pois tai sitten lyhentää työpäivää lopusta tai alusta. Viikottain tulee monta tuntia vajausta työaikaan tästä syystä.
Ongelma on lähinnä siinä, että kun otan puheeksi että ne muutama tunti töitä pitäisi tehdä takaisin jossain välissä, niin tälle ei ymmärrystä heru, "koska teen niin paljon töitä muutenkin". Siis teen normaalia kokopäivätyöaikaa. Vaimolla on niin rankkaa koko päivän joka päivä lapsen kanssa, että hänen pitää saada omaa aikaa, parisuhdeaikaa, koko perheen yhteistä aikaa ja retkiä, pitää tehdä paljon kotityötä, käydä kylässä, muiden pitää käydä meillä kylässä. En siis voi ilman riitaa tehdä niitä tunteja arki-illalla, koska oma aika ja kotityöt sekä lapsen nukkumaan menon jälkeen parisuhdeaika. Enkä myöskään viikonloppuna, koska retket, kylässä käynnit, sekä myös silloin kotityöt ym. Vaihtoehtoni on siis elää tästä asiasta kiukuttelevan vaimon kanssa, tai huijata työnantajaa, kun ei sitä työaikaakaan pysty pudottamaan tuota muutamaa tuntia viikottain. En ole heittäytynyt tossun alle, vaan teen ne tunnit pois milloin missäkin välissä. Jos lähtisin huijauksen tielle, voisi sillä olla paljon katastrofaalisempia seurauksia koko perheelle. Taloudellisesti ei ole varaa virallisesti osapäiväiseen työhön ja uutta joustavaa työpaikkaa ei ole niin vain tarjolla. Ei niitä työpaikkoja oikeasti tuosta noin vain vaihdeta.
Lähinnä kyselisin, että olenko tässä nyt itse ihan kohtuuton, kun mielestäni tulen jo aika paljon vastaan, kun ylipäätään voin tehdä etätöitä ja siten nollaan kaiken työmatka-ajan (noin 1h/päivä olisivat) ja hoidan lasta päivittäin kesken työajan, helpottaakseni vaimon työmäärää edes vähän. Lisäksi yleensä suostun myös näihin ei-pakollisiin menoihin, joiden vuoksi työpäivä usein katkeaa, aina huomauttaen että tämä on sitten pois myöhemmästä "vapaa-ajasta".
Kommentit (584)
Aika sama tilanne meillä, vaimo tosin on töissä japset hoidossa ja koulussa, muttakun väkisin yrittäjänä venyy päivät. Viikonloppuja en ole tehnyt aikoihin, kun vaimo keksii millon mitäkin menoa ja paras vielä se, että pari päivää ennen menoa ilmoitetaan, että niin menäänkin anopille käymään. Tai että ekstemporee lähdetään jonnekin jumalan selän taakse tarpomaan luontoon.
Minä kun voisin olla ihan kotipihassakin lasten kanssa viettämässä aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veli teki kotonaan suurta tarkkuutta vaativaa työtä. Kun sitten piti tauon lepuuttaakseen silmiään ja mieltään hetken tai lounastaakseen, vaimo lykkäsi välittömästi taaperon käsiin ja käskytti tekemään kotitöitä ym. "tee sinäkin jotain välillä!" tajuamatta sen talon lyhennykset ja leivän pöytään toi juurikin se miehensä tekemä työ. Erohan siitä sitten lopulta tuli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on töissä useampiakin tällaisia miehiä, jotka selkeästi hoitavat lapset töiden lomassa. Joka palaverissa jollain istuu se 1-vuotias sylissä ja jokeltelee sinne väliin, kun isänsä alkaa puhua. En voi olla miettimättä, että eikö sen kotona olevan äidin pitäisi hoitaa se lapsi? Ei joka päivä voi olla niin, että juuri palaverin aikaan tulee joku välttämätön meno äidille ja lapsi häiriköi isänsä työntekoa. Aika usein nämä samat miehet tekevät työnsä hitaammassa tahdissa kuin pitäisi. En tiedä ovatko niin vaimojensa tossun alla vai missä vika.
Olin itse kotona lapsen kanssa samaan aikaan, kun mies opiskeli ja teki esim. gradua. Vaikka kyse ei ollut palkkatyöstä, niin kyllä meillä oli selkeät rajat sille, milloin miehellä oli rauhoitettu opiskeluaikaa ja milloin oli muuta. Ja oli päivän selvää, ettei ihan kaikelle yhteiselle hömpälle riittänyt aikaa.
Lapsi mukana palaverissa? Kuulostaa todella oudolta.
Ei ole mitenkään tavatonta, että lapsia ja koiria nostellaan TEAMSpalaverin kesken näkyville
Ja ihmiset kuvittelee, että muita työntekijöitä kiinnostaa katsella näitä lapsia ja koiria?
Ehkä siihen on joitakin syitä, ettei noita lapsia ja koiria yleensä tuoda toimistolle.
Kun pikku LeeviElsa puklauttaa äidin sylissä, niin koko asiantuntijaorganisaatio hurraa!
Tai Musti haukkuu taustalla.
Kirjoitus oli perusteellinen. Puoliso ehdottaa aika paljon tekemistä vaikka pienen lapsen hoito ja toisen kokopäivätyö on tekemistä tarpeeksi. Täytyy päivätyössä olevallakin olla omaa aikaa. Ekan lapsen kanssa on äitikin usein pihalla ja (yhteiskunnan/somen) vaatimukset aika kovat. Jos itse voisin jotain muuttaa vauvavuodesta, hidastaisin vähän tahtia. Tuli käytyä risteily, etelänmatka, mökkeily, sukulaisvierailut, värikylpy ja shoppailu ettei vain piipero jää mistään paitsi. Jälkeenpäin ajatellen tosi tyhmää kun miettii että muutettiin kahdesti ja tehtiin vielä toinen lomamatka heti 1-vuotisjuhlien jälkeen ja sitten pallerojumppaa! Tein itse aikaisemmin vuorotyötä jossa vuoroja oli kellon ympäri ja olin tottunut menemiseen ja vuorojen muutoksiin. Kannattaa varmaan rajata se työaika työajaksi ja olla sen suhteen jämäkkä, varsinkin jos se tuo leivän pöytään. Jos sinulle sopii "päivätyö" niin teet ne tunnit arkisin ja muu elämä sopeutuu siihen. Moni työpaikkakin vaatii että on tavoittavissa tiettyyn aikaan. Pienelle riittää ohjelmaksi uni, ruoka, ulkoilu ja vanhemman läsnäolo, minkä itsekin sitten aikanaan huomasin. Tsemppiä teille!
Vierailija kirjoitti:
Alat vain käymään toimistolla töissä, ainakin osan viikosta.
Itse olin aikoinaan koti-isänä 2,5v eri aikoina useamman lapsen kanssa. Vaimo valitti ensin kotona ollessaan kuinka helpolla pääsen, kun saan käydä töissä ja hän on lasten kanssa kotona. Sitten kun hän meni töihin ja minä olin kotona, niin valitti kuinka helpolla pääsen, kun saan olla kotona ja hän on töissä. Ja tällaista se on ollut jatkuvasti, ettei ymmärrä toisen tekemistä ja vastuita.
Käyn nyt vain toimistolla, koska vaimo tekee etätöitä kotona.
Puolensa kummassakin, töissä käymisessä ja lasten hoitamisessa kotona.
Pienten lasten hoitamisessa raskainta on se, että ei ole lainkaan omaa aikaa. Edes vessaan ei pääse yksin. Ja se järjellisen juttuseuran puute on ihan oma lukunsa. Itse täytin päivät kotiäitivuosina kaikenmaailman mammakerhoilla ja tapaamisilla muiden äitien kanssa. Ei sitä muuten olisi jaksanut. Välillä oli mukava jutella muustakin kuin pikkuautoista ja lastenohjelmista.
Työssä käymisessäkin on omat stressinsä. Helpottavana tekijänä on kuitenkin aikuinen juttuseura, jonka kanssa voi puhua niistä stressiä aiheuttavista asioista.
Kaikkein helpoimmalla koin pääseväni silloin kun mies oli kotona lasten kanssa ja itse kävin töissä työpaikalla. Ja vastaavasti kaikkein raskaimmaksi koin töiden tekemisen kotona silloin kun siellä oli alle kouluikäisiä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin, että on kohtuullista jakaa lapsenhoitoa, kotitöitä ja vapaa-aikaa molemmille, vaikka toinen olisi töissä ja toinen sen aikaa hoitovastuussa lapsesta. Lapsenhoito voi olla vaativaa eri syistä, ok. Mutta tuossa ap:n kuviossa oudoimmalta vaikuttaa vapaa-ajan täyttäminen kumppanin mielen mukaan. Perhe-aika ja parisuhdeaika ovat varmasti kohtuullisia toiveita, mutta mistä saa kukin itse päättää? Saatko siis ap mennä minne itse haluat tai tehdä kotona vapaa-ajalla viikottain jotain, kuten haluat? Entä vaimo, tekeekö hän omiaan viikottain niin, että sinä hoidat sillä aikaa lasta? Totta kai sinulla on oikeus tehdä työaikaisi mukaiset tunnit, ellet sinä ja te muuta sovi. Jos teillä ei ole erillistä omaa aikaa päivätyösi tavanomaisten tuntien ulkopuolella, niin siitä kannattaisi aloittaa. Samoin laittaisin sinuna vaikka jääkaapin oveen suunnitellut ja toteutuneet viikkotyötunnit. Jos teillä on jotain yhteismenoja, niin nekin merkattaisiin etukäteen viikon aikatauluun, niin mitään tärkeää ei jää tekemättä eikä tärkeät menot estä puuttuvien työtuntien tekoa.
Samoja asioita ihmettelin. Itselleni olisi hyvin raskasta, jos vapaa-aika olisi tiukkaan ahdettu täyteen kaikenlaista aktiviteettia ja jotenkin vielä vain toisen ehdoilla. Missä on oma aika? Saako joskus vain maata sohvalla ja lukea kirjaa? Mennä kävelemään yksin?
Lisäksi vaimo ei selkeästi ymmärrä etätyön käsitettä. Mielestäni siitä pitäisi käydä kunnon keskustelu, missä asia selitetään ja sovitaan, että työaika on työaikaa, ja työtuntien tekeminen ei ole mitään "omaa aikaa" tai "turhaa". Jos tämä ei puolisolle sovi, hän hakeutuu itse töihin. Kysyä voisi myös, että haluaako hän perheen tulojen tippuvan ja toisen siirtyvän osa-aikatyöhön, koska kotona ei anneta mahdollisuutta työskentelyyn.
Meillä on lähes samanlaista täällä. Kyllä mä sen ymmärrän, että lapsen kanssa on välillä raskasta. Varsinkin, kun lapsi on todella vilkasta sorttia. Ja jos on kiukuttelua tai vaikeuksia päiväunien kanssa, niin kyllähän se väsyttää. Mutta kun meillä tämä on mennyt välillä jopa niin, että minä hoidan aamulla ennen töitäni koiran ulkoilutuksen ja lapsen aamutoimet. Sitten työpäivän aikana vaihtelen vaippoja ja ruokin lasta tai hoidan muita asioita. Työpäivän jälkeen taas katson lasta nukkumaanmenoon asti ja hoidan iltatoimet imetystä lukuunottamatta. Viikonloppuisin taas päävastuu on minulla. Silti saan jatkuvaa kiukuttelua miten hänellä on raskasta ja hän ei ikinä pääse mihinkään. Sitten jos ehdotan jotain, niin aina tulee syitä miksi ei kuitenkaan onnistu ja lisää kiukuttelua.
Asiaa ei paranna yhtään se, että ei jostain syystä uskalla enää ajaa autolla itse ja julkiset ovat täysin poissuljettu vaihtoehto. Kaikki liikkuminen on täysin minun takanani, mutta en minä nyt oikeasti veny ihan kaikkeen. Alkaa rasittaa kun sekin on jotenkin minun syyni, jos ei olla käyty vaimon vanhemmilla, vaikka auto on tuossa pihassa käyttämättömänä ja vanhempansa eläkkeellä.
Kuitenkin on aiemmin asunut yksin ja hoitanut kaikki asiansa itse, niin en tajua miten ollaan päädytty siihen, että edes kauppaan ei voi mennä ilman minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on lähes samanlaista täällä. Kyllä mä sen ymmärrän, että lapsen kanssa on välillä raskasta. Varsinkin, kun lapsi on todella vilkasta sorttia. Ja jos on kiukuttelua tai vaikeuksia päiväunien kanssa, niin kyllähän se väsyttää. Mutta kun meillä tämä on mennyt välillä jopa niin, että minä hoidan aamulla ennen töitäni koiran ulkoilutuksen ja lapsen aamutoimet. Sitten työpäivän aikana vaihtelen vaippoja ja ruokin lasta tai hoidan muita asioita. Työpäivän jälkeen taas katson lasta nukkumaanmenoon asti ja hoidan iltatoimet imetystä lukuunottamatta. Viikonloppuisin taas päävastuu on minulla. Silti saan jatkuvaa kiukuttelua miten hänellä on raskasta ja hän ei ikinä pääse mihinkään. Sitten jos ehdotan jotain, niin aina tulee syitä miksi ei kuitenkaan onnistu ja lisää kiukuttelua.
Asiaa ei paranna yhtään se, että ei jostain syystä uskalla enää ajaa autolla itse ja julkiset ovat täysin poissuljettu vaihtoehto. Kaikki liikkuminen on täysin minun takanani, mutta en minä nyt oikeasti veny ihan kaikkeen. Alkaa rasittaa kun sekin on jotenkin minun syyni, jos ei olla käyty vaimon vanhemmilla, vaikka auto on tuossa pihassa käyttämättömänä ja vanhempansa eläkkeellä.
Kuitenkin on aiemmin asunut yksin ja hoitanut kaikki asiansa itse, niin en tajua miten ollaan päädytty siihen, että edes kauppaan ei voi mennä ilman minua.
Jos tämä ei ole provo, laitapa vaimo puhumaan neuvolassa ja jollekin terapeutille. Olisko synnytyksen jälkeinen masennus, ei kuulosta kovin terveeltä tuo tilanne, kenenkään kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on töissä useampiakin tällaisia miehiä, jotka selkeästi hoitavat lapset töiden lomassa. Joka palaverissa jollain istuu se 1-vuotias sylissä ja jokeltelee sinne väliin, kun isänsä alkaa puhua. En voi olla miettimättä, että eikö sen kotona olevan äidin pitäisi hoitaa se lapsi? Ei joka päivä voi olla niin, että juuri palaverin aikaan tulee joku välttämätön meno äidille ja lapsi häiriköi isänsä työntekoa. Aika usein nämä samat miehet tekevät työnsä hitaammassa tahdissa kuin pitäisi. En tiedä ovatko niin vaimojensa tossun alla vai missä vika.
Olin itse kotona lapsen kanssa samaan aikaan, kun mies opiskeli ja teki esim. gradua. Vaikka kyse ei ollut palkkatyöstä, niin kyllä meillä oli selkeät rajat sille, milloin miehellä oli rauhoitettu opiskeluaikaa ja milloin oli muuta. Ja oli päivän selvää, ettei ihan kaikelle yhteiselle hömpälle riittänyt aikaa.
Lapsi mukana palaverissa? Kuulostaa todella oudolta.
Ei ole mitenkään tavatonta, että lapsia ja koiria nostellaan TEAMSpalaverin kesken näkyville
Ja kissoja. Mutta ei niitä HOIDETA siinä samassa, eikä anneta häiritä palaveria. Jos on pientä aikaa small talkille ja kuulumisten vaihdolle niin ei tuollainen haittaa, päinvastoin tuo yhteisöllisyyttä ja sitä tutustumista, kun näkee toisen koiran tai lapsen vilkuttamassa. Mutta huutava lapsi koko palaverin ajan.. EI. Siinä käy helposti niin, että jos ei itse tajua, muut valittavat ja esimies ottaa puheeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on ihan elämän ongelma. Töitä pitää tehdä niin paljon, että aikaa ei riitä mihinkään muuhun. Aika siistiä eiks vaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on töissä useampiakin tällaisia miehiä, jotka selkeästi hoitavat lapset töiden lomassa. Joka palaverissa jollain istuu se 1-vuotias sylissä ja jokeltelee sinne väliin, kun isänsä alkaa puhua. En voi olla miettimättä, että eikö sen kotona olevan äidin pitäisi hoitaa se lapsi? Ei joka päivä voi olla niin, että juuri palaverin aikaan tulee joku välttämätön meno äidille ja lapsi häiriköi isänsä työntekoa. Aika usein nämä samat miehet tekevät työnsä hitaammassa tahdissa kuin pitäisi. En tiedä ovatko niin vaimojensa tossun alla vai missä vika.
Olin itse kotona lapsen kanssa samaan aikaan, kun mies opiskeli ja teki esim. gradua. Vaikka kyse ei ollut palkkatyöstä, niin kyllä meillä oli selkeät rajat sille, milloin miehellä oli rauhoitettu opiskeluaikaa ja milloin oli muuta. Ja oli päivän selvää, ettei ihan kaikelle yhteiselle hömpälle riittänyt aikaa.
Samoin meillä! Lisäksi samat miehet hyppivät toimistollakin kesken kokouksien puhelimeen ja vastailevat monta kertaa päivässä erilaisiin kotikyselyihin. Niin isoa pomoa ei huoneessa istu, etteikö vaimon mahtisoitto kokousta keskeyttäisi.
Tekevät tosiaan aika verkkaisesti hommansa ja päivät ovat lyhyitä. Ja sitä en juuri ymmärräkään, että miten niin monta tärkeää asiaa sen muutaman tunnin aikana voi olla, että koko ajan puhelin pirisee. Ja että eikö voi esim. wa-viestein näitä asioita toimittaa, vaan pitää aina soittaa?
Nuoria miehiä, joilla luulisi olevan digikykyjä hoitaa hommiaan vähän huomaamattomammin.
Ollaankohan me kaikki kolme samassa työpaikassa...nimittäin ihan sama meilläkin. Tosin ei ole miesten iästä kiinni, yhdelläkin jolla on jo isot lapset ja käsittääkseni vaimokin ihan töissä, puhelin pirisee pitkin päivää ja aina siihen vastataan, oli tilanne mikä tahansa.
Ilmeisesti joku kummallinen läheisriippuvuuden laji, jossa on opeteltu raportoimaan toiselle jokainen ajatus, joka työpäivän aikana päähän pälähtää ja toinen alistettu näitä tuumailuja tuumaamaan sitten pitkin päivää.
En tajua. Itse voin olla mieheni kanssa tekstareiden varassa parin viikon työmatkankin.
Meillä oli jo ennen koronaa mahdollisuus etätöihin. Kun työporukan nuoret miehet saivat lapsia, he kuitenkin ilmaantuivat erittäin mielellään toimistolle. He tulivat "lomalle".
Veikkaan et nämä keskeytykset ovat tavallaan minitaukoja siihen puurtamiseen ja hyvä tekosyy karata hetkeksi pois vaikkapa tylsästä palaverista. Tai tehdä vähän rauhallisempaan tahtiin ja ajatella, että kaikki ymmärtää, koska isä on isä. Varsinkin kun isien uhrauksia nyt yhä arvostetaan enemmän kuin äitien. Ja päinvastoin, jos siellä kotona sitten ei ehdi / halua / jaksa jotain, voi sanoa, että pitää tehdä töitä läppärillä, soittaa puhelu, tarkistaa sähköposti, hoitaa yks projektin homma äkkiä. Vaikka sitten katsoisi kännykästä peliä kuulokkeilla tai muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aloitus. Et ole kohtuuton, sinun pitää olla jämäkämpi. Kertaa vaimolle faktat, tässä oli jo hyvä alku.
Tietenkin, jos pärjäätte ilman sinun palkkaasi, on aikaa tuolle kaikelle seuraelämälle rajattomasti.
Tarkemmin ottaen, ei miehen pidä mitään faktoja naiselle selittää. Kai täysijärkinen ymmärtää tuollaiset asiat muutenkin ja jos ei niin ottaa itse selvää. Mikä on mm. käsite työaika tai työpaikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on lähes samanlaista täällä. Kyllä mä sen ymmärrän, että lapsen kanssa on välillä raskasta. Varsinkin, kun lapsi on todella vilkasta sorttia. Ja jos on kiukuttelua tai vaikeuksia päiväunien kanssa, niin kyllähän se väsyttää. Mutta kun meillä tämä on mennyt välillä jopa niin, että minä hoidan aamulla ennen töitäni koiran ulkoilutuksen ja lapsen aamutoimet. Sitten työpäivän aikana vaihtelen vaippoja ja ruokin lasta tai hoidan muita asioita. Työpäivän jälkeen taas katson lasta nukkumaanmenoon asti ja hoidan iltatoimet imetystä lukuunottamatta. Viikonloppuisin taas päävastuu on minulla. Silti saan jatkuvaa kiukuttelua miten hänellä on raskasta ja hän ei ikinä pääse mihinkään. Sitten jos ehdotan jotain, niin aina tulee syitä miksi ei kuitenkaan onnistu ja lisää kiukuttelua.
Asiaa ei paranna yhtään se, että ei jostain syystä uskalla enää ajaa autolla itse ja julkiset ovat täysin poissuljettu vaihtoehto. Kaikki liikkuminen on täysin minun takanani, mutta en minä nyt oikeasti veny ihan kaikkeen. Alkaa rasittaa kun sekin on jotenkin minun syyni, jos ei olla käyty vaimon vanhemmilla, vaikka auto on tuossa pihassa käyttämättömänä ja vanhempansa eläkkeellä.
Kuitenkin on aiemmin asunut yksin ja hoitanut kaikki asiansa itse, niin en tajua miten ollaan päädytty siihen, että edes kauppaan ei voi mennä ilman minua.
Jos tämä ei ole provo, laitapa vaimo puhumaan neuvolassa ja jollekin terapeutille. Olisko synnytyksen jälkeinen masennus, ei kuulosta kovin terveeltä tuo tilanne, kenenkään kannalta.
Miksi tämä olisi provo? Tilanne oli jo ennen lapsen syntymää pahentunut pikkuhiljaa, mutta nyt on alkanut mennä ihan mahdottomaksi. Olen koittanut patistaa muistakin terveysongelmista lääkäriin, mutta ei mene kun ei niistä kuulemma mitään apua saa. Lapsi menee kohta päiväkotiin, niin itse toivon siitä helpotusta arkeen. Jos ei, niin sitten varmaan täytyy tehdä isompia ratkaisuja jatkon suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos työskentelisin paikassa jossa on etätyöhön mahdollisuus, niin olisin etätöissä vain sinkkuna. Kukaan ei ole häiritsemässä ja oikeasti pystyy keskittymään työskentelyyn. Perheellisenä menisin toimistolle vaikka olisinkin siellä yksin. En pystyisi keskittymään töihin lainkaan, jos kotitoimiston oven takana ramppaisi puoliso tai lapsi/lapset vähän väliä häiritsemässä tai sanomassa mitä juuri nyt tällä samalla sekunnilla on pakko tehdä tai maailmanloppu iskee. Enkä todellakaan jaksaisi kuunnella nurinaa siitä että "ku sä ny oot vähä niinku lomalla tai vapaalla niin ihan hyvin voitaisiin nyt hoitaa vähän sitä ja tätä ja nönnönnöö".
monet sinkut asuu yksiöissä, ja ei ole välttämättä paras ratkaisu olla siellä suurimman osan valveillaoloajastaan.
Miksi sinkku tekisi töitä koko valveillaoloaikansa?!
Vierailija kirjoitti:
Meillä on lähes samanlaista täällä. Kyllä mä sen ymmärrän, että lapsen kanssa on välillä raskasta. Varsinkin, kun lapsi on todella vilkasta sorttia. Ja jos on kiukuttelua tai vaikeuksia päiväunien kanssa, niin kyllähän se väsyttää. Mutta kun meillä tämä on mennyt välillä jopa niin, että minä hoidan aamulla ennen töitäni koiran ulkoilutuksen ja lapsen aamutoimet. Sitten työpäivän aikana vaihtelen vaippoja ja ruokin lasta tai hoidan muita asioita. Työpäivän jälkeen taas katson lasta nukkumaanmenoon asti ja hoidan iltatoimet imetystä lukuunottamatta. Viikonloppuisin taas päävastuu on minulla. Silti saan jatkuvaa kiukuttelua miten hänellä on raskasta ja hän ei ikinä pääse mihinkään. Sitten jos ehdotan jotain, niin aina tulee syitä miksi ei kuitenkaan onnistu ja lisää kiukuttelua.
Asiaa ei paranna yhtään se, että ei jostain syystä uskalla enää ajaa autolla itse ja julkiset ovat täysin poissuljettu vaihtoehto. Kaikki liikkuminen on täysin minun takanani, mutta en minä nyt oikeasti veny ihan kaikkeen. Alkaa rasittaa kun sekin on jotenkin minun syyni, jos ei olla käyty vaimon vanhemmilla, vaikka auto on tuossa pihassa käyttämättömänä ja vanhempansa eläkkeellä.
Kuitenkin on aiemmin asunut yksin ja hoitanut kaikki asiansa itse, niin en tajua miten ollaan päädytty siihen, että edes kauppaan ei voi mennä ilman minua.
Onko mahdollista, että hän käyttää alkoholia (salaa tissutellen) eikä siksi uskalla ajaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos työskentelisin paikassa jossa on etätyöhön mahdollisuus, niin olisin etätöissä vain sinkkuna. Kukaan ei ole häiritsemässä ja oikeasti pystyy keskittymään työskentelyyn. Perheellisenä menisin toimistolle vaikka olisinkin siellä yksin. En pystyisi keskittymään töihin lainkaan, jos kotitoimiston oven takana ramppaisi puoliso tai lapsi/lapset vähän väliä häiritsemässä tai sanomassa mitä juuri nyt tällä samalla sekunnilla on pakko tehdä tai maailmanloppu iskee. Enkä todellakaan jaksaisi kuunnella nurinaa siitä että "ku sä ny oot vähä niinku lomalla tai vapaalla niin ihan hyvin voitaisiin nyt hoitaa vähän sitä ja tätä ja nönnönnöö".
monet sinkut asuu yksiöissä, ja ei ole välttämättä paras ratkaisu olla siellä suurimman osan valveillaoloajastaan.
Miksi sinkku tekisi töitä koko valveillaoloaikansa?!
Luetun ymmärtäminen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos työskentelisin paikassa jossa on etätyöhön mahdollisuus, niin olisin etätöissä vain sinkkuna. Kukaan ei ole häiritsemässä ja oikeasti pystyy keskittymään työskentelyyn. Perheellisenä menisin toimistolle vaikka olisinkin siellä yksin. En pystyisi keskittymään töihin lainkaan, jos kotitoimiston oven takana ramppaisi puoliso tai lapsi/lapset vähän väliä häiritsemässä tai sanomassa mitä juuri nyt tällä samalla sekunnilla on pakko tehdä tai maailmanloppu iskee. Enkä todellakaan jaksaisi kuunnella nurinaa siitä että "ku sä ny oot vähä niinku lomalla tai vapaalla niin ihan hyvin voitaisiin nyt hoitaa vähän sitä ja tätä ja nönnönnöö".
monet sinkut asuu yksiöissä, ja ei ole välttämättä paras ratkaisu olla siellä suurimman osan valveillaoloajastaan.
Miksi sinkku tekisi töitä koko valveillaoloaikansa?!
Luetun ymmärtäminen?
Niin, miten se liittyy asiaan? Sanot, että sinkun ei ole hyvä viettää koko valveillaoloaikaansa yksiössään ja tästä syystä heidän ei kannata tehdä etätöitä. Jos sinkku tekee etätyöt yksiöstä ja lähtee sitten humputtelemaan ja sosiaalisia verkkojaan tapaamaan, niin eihän hän siellä koko ajan ole. Kuten sinä annat ymmärtää.
Ainoastaan kolme vaihtoehtoa.
1. Ala käymään toimistolla töissä.
2. Vaimo myös töihin ja lapsi tarhaan, niin me muutkin asian teemme.
3. Lähetä vaimo ja lapsi ystävien kanssa milloin mihinkin ja tee "salaa" työt silloin.
Tämä. Itse juuri etäilen, nyt kahvikuppi ja hetki palstailua, oikeasti aivot jo käsittelee miten ihmeessä teen sen raportin loppuun, mitkä diat laitan siihen esitelmään ja kuinka valmistelen sen seuraavan kokouksen: huominen päivä on aivan täyteen pakattu asioita joissa minä johdan, alustan, esittelen, tänä päivänä kaikki pitää nyt valmistella. Siksi tänään näytän laiskalta mutta poissaolevalta. Voin laittaa samalla tiskikoneen päälle jos se sattuu silmiin, mutta aivot niin täynnä noita työjuttuja etten halua rasittaa päätä keskittymällä niihin. Mies on jo oppinut näkemään silmistä koska minulle kannattaa puhua, usein en vaan vastaa koska en kuule. Ehkä joku voisi loukkaantua minun käytöksestä, onneksi mies ymmärtää, on itsekin kirjoituspöytähommissa.