Vaimo ei ymmärrä, että minulla on työaika

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli niin, että vaimo saattoi kesken työpäivän tuoda lapsen syliin, että voitko katsoa vauvaa hetken, hänen pitää tehdä sitä ja tätä. Mitä milloinkin. Lisäksi piti auttaa milloin missäkin kotityössä kesken päivän ja olla valmis keskustelemaan päivän uutisista kesken työnteon. Tämä oli lähes jokapäiväistä ja häiritsi keskittymistä. Teen kuitenkin vaativaa työtä, joka edellyttää syventymistä.

Siirryin tekemään töitä pelkästään toimistolla. Työt sujuu paremmin näin ja vaimokin on oppinut selviytymään ilman apuani päivisin. Suosittelen kokeilemaan.

Tuo aloitus voisi olla lähes sanatarkasti minun kirjoittajamani, kuvaa koko ensimmäistä vauvavuotta. Eli vaimo on jatkuvasti puskemassa vauvaa syliin vähäksi aikaa, esim. pyytää vaihtamaan vaippaa tai pitämään sylissä että hän voi laittaa ruokaa tai vauvalle maitoa tai tehdä jotakin muuta. Nuo ovat tärkeitä asioita, mutta työpäiväni on äärimmäisen rikkonaisia. Vaimo myös kysyy usein jostakin vauvan tuotteesta tai puhuu jostakin random-asiasta, joka häntä kiinnostaa, ja laittaa linkkejä luettavakseni asioista, jotka eivät mitenkään liity töihini. Minun on työni puolesta myös tärkeää seurata uutisia eikä vaimo voi ohikävellessään tietää, olenko vapaalla lukemassa huvikseni jotakin vai töissä, ja keskeyttää jatkuvasti. Erillistä toimistoa, jonne mennä, ei ole, ja vaikka vaimo ja vauva ovat ihania, niin vauvavuosi on ollut minulle työnteon suhteen painajaista, samoin tulojeni. Jälkikäteen olen viisaampi siitä, miten olisi tullut toimia, en odottanut vanhempainvapaalla olevan puolison tarvitsevan jatkuvasti apuani pitkin päivää. Ilman apuani ei kuulemma usein pysty tekemään mitään, kun lapsi on niin vilkas jo. Ja sitten minun on katsottava lapsen perään, että äiti pystyy esim. syömään itse. On näistä keskusteltu, mutta ei näköjään tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan mun anopilta, ei tajunnut että ollessani etätöissä en voi lähteä viemään mattoja ulos vaan joudun tekemään ihan oikeita töitä. Mutta ei huolta, vastasin hänelle antaen "rakentavaa palautetta" eikä hän enää koskaan pyytänyt apua mattojen ulosviemiseen.

Vaimo tosin ihmetteli illalla miten isoäiti oli niin hiljainen.

No, mitä sille isoäidille tapahtui? Tarinassasi otit anopilta luulot pois? Onko vaimosi kasvattanut isovanhemmat vai?

Siis selitin että kyllä minä olen töissä vaikka olenkin fyysisesti kodin seinien ulkopuolella enkä voi laiminlyödä töitäni edes mattojen tamppauksen vuoksi. Ja jatkoin ettei asiaan toivottavasti tarvitse enää palata.

Esimies oli varmaan ylpeä kun kerroit nöyryyttäneesi vanhaa naista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten voi mennä tunti aamutoimiin? Tuosta saa helposti jo 7h viikossa lisätyöaikaa. Itse ainakin pystyn sen kahvikupin juomaan ja leivän syömään samalla kun luen sähköpostit. 

Meidän 1-vuotias saattaa hyvinkin syödä aamupuuroa 45 min. Ja ei siis lusikoi itse vaan pitää syöttää. Joten ei ole mielestäni mitenkään kummallista, jos tunti lapsen ja omissa aamutoimissa vierähtää.

Jep. Itsekin syötän lasta pitkiä aikoja kesken työpäivän. Välillä tulee taukoa syömisessä ja sotkua, ja on siivottava jne. 

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen, kun yritin tehdä väitöskirjaa kotona. Olen sellainen, että minulla menee ainakin puoli tuntia, että saan keskitettyä ajatukseni noin kuormittavaan hommaan. Yliopisto ei pystynyt järjestämään työhuonetta ja kaikkea printtimatskua piti olla levällään paljon ja mappeja saatavilla, joten kirjastojen tutkijankammiotkaan ei oikein toimineet.

Lapset oli koulussa ja vaimo työskenteli kotipiirissä omalla työhuoneellaan. Sieltä tämä hyväkäs sitten kävi parin tunnin välein kyselemässä miksi roskapussia ei ole viety,

esitteli kauppalistaa, mitä aion tehdä ruoaksi yms. Ja taas ajatus katkesi.

Minulle ei tietenkään opinnãytetyön tekemisestä palkkaa maksettu, että olisi perheen elättämisestä siinä tilanteessa voinut puhua, mutta välillä mietin olisiko työura ollut antoisampi, jos olisi jonkun kuukauden saanut rauhassa kirjoittaa. Nyttemmin aihe on jo hapantunut, että se siitä.

Kommunikaatiota enemmän? 

Ykkössyy avioeroihin on riittämätön kommunikaatio. Se ON haastavaa, mutta kai sitä nyt avioliittoon on lähdetty ajatuksella, että haasteita tulee ja ne kohdataan aikuisilla tavoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on lähes samanlaista täällä. Kyllä mä sen ymmärrän, että lapsen kanssa on välillä raskasta. Varsinkin, kun lapsi on todella vilkasta sorttia. Ja jos on kiukuttelua tai vaikeuksia päiväunien kanssa, niin kyllähän se väsyttää. Mutta kun meillä tämä on mennyt välillä jopa niin, että minä hoidan aamulla ennen töitäni koiran ulkoilutuksen ja lapsen aamutoimet. Sitten työpäivän aikana vaihtelen vaippoja ja ruokin lasta tai hoidan muita asioita. Työpäivän jälkeen taas katson lasta nukkumaanmenoon asti ja hoidan iltatoimet imetystä lukuunottamatta. Viikonloppuisin taas päävastuu on minulla. Silti saan jatkuvaa kiukuttelua miten hänellä on raskasta ja hän ei ikinä pääse mihinkään. Sitten jos ehdotan jotain, niin aina tulee syitä miksi ei kuitenkaan onnistu ja lisää kiukuttelua.

Asiaa ei paranna yhtään se, että ei jostain syystä uskalla enää ajaa autolla itse ja julkiset ovat täysin poissuljettu vaihtoehto. Kaikki liikkuminen on täysin minun takanani, mutta en minä nyt oikeasti veny ihan kaikkeen. Alkaa rasittaa kun sekin on jotenkin minun syyni, jos ei olla käyty vaimon vanhemmilla, vaikka auto on tuossa pihassa käyttämättömänä ja vanhempansa eläkkeellä.

Kuitenkin on aiemmin asunut yksin ja hoitanut kaikki asiansa itse, niin en tajua miten ollaan päädytty siihen, että edes kauppaan ei voi mennä ilman minua.

Onko mahdollista, että hän käyttää alkoholia (salaa tissutellen) eikä siksi uskalla ajaa?

Ei ole. Ei ole mitään mystisiä tyhjiä pulloja tai tölkkejä missään, eikä haise ikinä alkoholille. Saa yleensä migreenin kun juo jotain edes ruuan kanssa.

Mielenkiinnosta, miksi julkiset on poissuljettu vaihtoehto? Asutteko alueella, jossa niitä ei kulje?

Julkisia menee melkein kotiovelta vähän väliä. Ei voi mennä niilläkään ilman minua, koska ei mukamas osaa. Tuntuu että ei enää mikään onnistu ilman minua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä aloitus. Et ole kohtuuton, sinun pitää olla jämäkämpi. Kertaa vaimolle faktat, tässä oli jo hyvä alku.

Tietenkin, jos pärjäätte ilman sinun palkkaasi, on aikaa tuolle kaikelle seuraelämälle rajattomasti.

Tarkemmin ottaen, ei miehen pidä mitään faktoja naiselle selittää. Kai täysijärkinen ymmärtää tuollaiset asiat muutenkin ja jos ei niin ottaa itse selvää. Mikä on mm. käsite työaika tai työpaikka.

Ei pidä paikkaansa. Todellakin faktoja pitää kertoa ja karrata usein, ihan aikuisille järkeville ihmisillekin. Tuollainen "kai se ymmärtää muutenkin" on typerä virhe, ei pidä koskaan olettaa mitään muiden ymmärtämisestä. Pahinta, jos vielä loukkaannutaan "koska kyllähän nyt jokainen täysjärkinen tämän ja tuon tajuaa".

Minulle valkeni koronan aiheuttaman etätyöputken aikana että vaimoni on tottunut makaamaan sohvalla kännykkä kädessä lasten koulupäivät tekemättä juuri mitään. Päivärutiiniin kuuluu myös tunnin päiväunet. Hän on ollut kotiäitinä 3 lapsellemme yli 20 vuotta. Aiemmin pidin häntä kovin ahkerana kun aina tullessani töistä kotiin hänellä oli ruoanteko menossa, pyykit pyörimässä koneessa ja muutenkin hirveä tohina ja kiire päällä. Minä olen työpäivän jälkeen hoitanut lasten harrastukset ja kaupassakäynnit koska vaimoni on ollut niin kiireinen kotihommien parissa. Nyt silmäni ovat avautuneet ja tajusin mitä kotiäiteys todella on meidän perheessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli koronapandemian alkuaikoina sama tilanne kun jäin etätöihin. Mun mies oli siis se osapuoli joka ei tajunnut että teen oikeasti töitä päivällä. Hän itse on täysin toisenlaisessa asemassa hyvätuloisena yrittäjänä, eikä hänelle oikeasti koskaan oikein mennyt jakeluun se että tein töitä. Tuntui jotenkin jopa vähättelevältä se asenne. Parempi olla toimistolla työpaikalla siis jos toinen ei vaan hiffaa. 

Myönnän jo kommenttiani aloittaessa, että käyn tällä palstalla työpäiväni aikana. Silti teen työssäni koko ajan tulosta ja en pelkästään saavuta vaan ylitän tavoitteeni. Nämä ovat kuitenkin vain muutaman minuutin pyrähdyksiä kahvi- ja lounastauoilla tai tehtävästä toiseen vaihtaessa.

Mutta en osaisi kuvitellakaan puolisoni odottavan minulta edes kotitöitä, saati lapsenhoitoa, työaikana! Sulkeudun aamulla kahdeksan jälkeen aamiaiseni kanssa tänne omaan työhuoneeseeni. Iltapäivällä käyn lämmittämässä ja syömässä lounasta keittiössä (tai syön sen koneen äärellä ja samalla surffaan somessa ja täällä), muutoin käyn päivän mittaan vain vessassa, hakemassa lisää teetä tai iltapäivällä välipalaa. Samalla saatan vaihtaa pari sanaa puolisoni kanssa, jos hän sattuu olemaan keittiössä.

Eikä hän onneksi edes odota, että työpäiväni aikana laittaisin pyykkiä koneeseen tai ripustaisin kuivumaan tai tyhjentelisin astianpesukonetta tms. Enhän minä niitä toimistollakaan tekisi! Ja on kummankin etu, että minulle jää vuorokaudessa reilu tunti lisää vapaa-aikaa, kun vältyn matkustamasta toimistolle. Pääsen valoisana aikana koiran kanssa lenkille (paitsi tähän aikaan, kun pimeä tulee jo ennen neljää) ja jaksan illalla tehdä oman osuuteni kotitöistä.

Mä kyllä vähän odotin mieheltäni, että kun etänä on, niin ehtii laittaa pyykkärin päälle aamulla ja/tai tiskikoneen.

Mä lähden töihin ajoissa, etten viitti vielä niin aikaisin laittaa pyykkikonetta päälle, ettei täällä porukka joudu linkousääniin heräämään liian aikaisin. Olen toisinaan jopa "ladannut" koneet valmiiksi, että päälle vaan, kun silmät aukeaa.

Mä voin kyllä ripustaa ne pyykit, kun mä tuun.

Kerran on kumpikin tapahtunut nyt puolentoista vuoden aikana. En ole asiasta kummosesti maininnut.

Toisinaan vaan ihmetyttää meidän erilaiset tavat. Tiedän, että jos olen kotona koneet pyörii ja tauoilla tapahtuu jotain muuta(pöytien, kaappien ovien pyyhintää, roskisten vientiä..). Siinä sivussa, ettei sitten mene illan mahdollinen yhteinen aika tuommoisiin helposti hoidettaviin kotitöihin. :)

Veikkaan että itse olet työssä jossa palkan peruste on läsnäoloaika ei työn tulos. Ja kun lähdet pois työpaikalta et mieti muuta kun että monelta seuraava työvuoro alkaa. Eli aina kun olet kotona olet vapaalla töistä. Meillä tämä, vaimo ei millään hahmota muuta tapaa olla töissä ja nyt kun olen etänä ollut tulee Ihmettelyjä miten se ja se asia ei samalla hoidu kun olen kotona.

Rehellisesti ottaen, kyllä hoituu jokaiselta pesukoneen napin painaminen, jos sen toinen on jo täyttänytkin valmiiksi ja nostaisi pyykit tultuaan töistä.

Itseltä onnistuu ja mieheltä myös aina pienet tehtävät, sillä kukaan ei istu koneella sentään vessassa tai jääkaapilla käymättä koko päivää. En istu toimistollakaan ja tuskin mieskään.

Mutta tämä on asennekysymys molemmin päin, mitä odotetaan. Meillä molemmat pitää itsestäänselvänä, että yksi etätyön eduista on se, että työmatkoihin käytettävä aika käytetään kodin pikkuhommiin, kumpi nyt kotona sattui olemaankaan. Ei myös toisaalta siis odoteta, että toinen menee töihin, käyttää aikaa työmatkoihin ja tulee tekemään kaikki työt, eikä toinen ole tänä aikana muka mitään edes pientä voinut tehdä, kuten pyöräyttää pyykit tai tyhjentää tiskikoneen.

No jep, se on jo työsuojeluasia jos päivät on semmoisia ettei ehdi persettään penkistä nostaa. Työpaikoillakin oletetaan että ihmiset esim saa laitettua omat tiskinsä koneeseen ja pidettyä yllä yleistä siisteyttä, saman pitäisi kyllä onnistua kotonakin. Vessareissun yhteydessä voisi mennessään nostaa pari tavaraa lattialta tai laittaa sen pesukoneen päälle, ruuan lämmetessä mikrossa tai kahvin tippuessa pyyhkäistä keittiön pöytiä tai laittaa tiskejä. Mutta ihmiset on erilaisia, joiltain nämä tulee luonnostaan ja toiset vaan kulkee laput silmillä eikä hoksaa ja muista tehdä tuommoisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sun vaimolle on mahdoton tehtävä hoitaa YHTÄ LASTA yksin 7,5h päivässä?! Siis mitä ihmettä?

Itse teen kolmivuorotyötä, ja työpäivät on 12-13h pitkiä. Sit välillä saan taas pidempiä vapaita, jolloin olen 4-7vrk kotona. Meillä kaksi lasta kotihoidossa, esikoinen 3v ja kuopus 6kk. Vaimo ei ole ikinä kitissyt, etteikö selviäisi lasten hoidosta yksin. Kun vauva syntyi, oli toki kausia kun oli niin kiinni imetyksestä, että taaperon hoito oli haastavaa. Ja ennen vanhaanhan tuo oli yleistä, että äidit on yksin kotona pienten lasten kanssa, ja todistettavasti nämä äidit ja lapset selvisivät hengissä :D

Eli sun vaimollasi on nyt joku ongelma. Mihin hän oikein käyttää sen ajan, mitä sinä annat hänelle kun nipistät omasta työpajastasi noin paljon? Vai onko vaimo vain liian tottunut apuusi?

Kuulostat huolehtivaksensa ja läsnäolevalta isältä, mikä on loistavaa, mutta kyllä sun oma työrauha on saatava!

Miksi tää on saanut alapeukkuja??

Kyllä tuon kirjoittajan vaimon arki on usealle muullekin ihan peruskauraa. Ei kaikilla ole asiantuntijatyötä tekevää puolisoa, joka voi olla etänä kotona ja suurella aina, kun itse haluan vaikka käydä yksin vessassa!

Oma mies teki kans vuorotyötä, ja mä kotona kolmen lapsen kanssa.

Olisiko sen vuoksi että tyyli on melko hyökkäävä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla on se harha, että lapsen kanssa kotona oleminen on jotenkin raskaampaa kuin töissäkäynti. Minun hoitovapaalla oleva tuttuni huokaili aina, kun puhuin töistäni, että sitten kun hän pääsee töihin, niin se tuntuu varmaan ihan lomalta. No, sitten kun hoitovapaa loppui ja työt alkoi, niin eihän jaksanutkaan. Piti tehdä järjestelyjä työnantajan kanssa lyhennetystä viikosta ja sen jälkeen, kun sekään ei riittänyt, niin jäi töistä pois kokonaan ja nyt tekee osa-aikaista työtä, muutaman tunnin viikossa. Pitkät hoitovapaat kroonistavat kotiin ja omatahtisuuteen ja ehtoihin. Työelämä on vaativaa. Kotona olevilta unohtuu se pakkotahtisuus ja nopeatempoisuus, sosiaalisuus ja jatkuvaa kognitiota vaativat haasteet (kieli ja päättely, ongelmanratkaisut, päätöksenteko) ja se, miten kuluttavia ne ovat, kun jatkuvat kiireellisinä ja kasautuivat päivästä toiseen. Kotona vauvan kanssa oleminen on ihan erilaista. Ei helppoa sekään, mutta ei läheskään yhtä vaativaa. Hienosti ajattelet vaimoasi, mutta olisiko nyt rajaamisen paikka, kun ei toisesta suunnasta ymmärrystä sinun tilanteelle tule?

Jaahas, itse en tunnista useita vuosia kotiäitinä viettäneitä naisia tuosta kuvauksestasi! Olen palkannut kymmenkunta tällaista näistä firmaani, eikä kenelläkään ole ollut noita vaikeuksia. Kaikki useamman lapsen äitejä, joilla koulutus ja työelämäkokemusta takana jo ennen lasten saantia . Tietty jos joku viettää neljän seinän sisällä 2 vuotta yksin lapsen kanssa, toki hänelle tulee olemaan hankalaa soluttautua enää työelämään...

Mutta omien kokemuksieni mukaan ne, jotka hoitavat nykyään lapset kotona esim 3-vuotiaaksi saakka, omaavat hyvät sosiaaliset taidot, koska ovat joutuneet käymään lasten kanssa leikkipuistoissa, , muskareissa, perhekerhoissa yms paikoissa, missä lapset tapaavat ikätovereitaan. Lisäksi useamman lapsen kanssa kun oot kotona ja pyörivät arkea, ongelmanratkaisukyky kyllä kukoistaa.

Ja minä olen itse siis lapseton.

Meillä on kaksi lasta ja asiantuntijatyöt, ja molemmat miehen kanssa on yhtä mieltä että lasten kanssa on raskaampaa. Siis pienten, nyt meidän on jo sen verran isompia etteivät tarvitse jatkuvaa valvontaa ja siis ovat jo melko helppoja. Mutta luulenpa että tämän tyypin harha laiskoista kotiäideistä tulee siitä, että on todella tavallista että pitkään kotiäitinä ollut hoitaa sitten töitten ohessa lapset ja kotityöt edelleen, on mahdolliset yöheräilyt jne., ja tottakai se on raskasta. Syy ei ole siis se että työ kuormittaisi näitä liikaa, vaan se töitten ja perhearjen muodostama kokonaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen, kun yritin tehdä väitöskirjaa kotona. Olen sellainen, että minulla menee ainakin puoli tuntia, että saan keskitettyä ajatukseni noin kuormittavaan hommaan. Yliopisto ei pystynyt järjestämään työhuonetta ja kaikkea printtimatskua piti olla levällään paljon ja mappeja saatavilla, joten kirjastojen tutkijankammiotkaan ei oikein toimineet.

Lapset oli koulussa ja vaimo työskenteli kotipiirissä omalla työhuoneellaan. Sieltä tämä hyväkäs sitten kävi parin tunnin välein kyselemässä miksi roskapussia ei ole viety,

esitteli kauppalistaa, mitä aion tehdä ruoaksi yms. Ja taas ajatus katkesi.

Minulle ei tietenkään opinnãytetyön tekemisestä palkkaa maksettu, että olisi perheen elättämisestä siinä tilanteessa voinut puhua, mutta välillä mietin olisiko työura ollut antoisampi, jos olisi jonkun kuukauden saanut rauhassa kirjoittaa. Nyttemmin aihe on jo hapantunut, että se siitä.

Kommunikaatiota enemmän? 

Ykkössyy avioeroihin on riittämätön kommunikaatio. Se ON haastavaa, mutta kai sitä nyt avioliittoon on lähdetty ajatuksella, että haasteita tulee ja ne kohdataan aikuisilla tavoilla.

No ei voi, kun helpompi on uhriutua ja syyttää vaimoa, kun ei saanut tehdä rauhassa ja siksi ei onnistunut. Mun mies syyttää meidän koiraa siitä ettei saanut opinnäytetyötään tehtyä, se kuulemma häiritsi hänen keskittymistään :D

Mun mies teki 100% etätöitä kun olin vauvan ja 3veen kanssa kotona. Asuttiin ahtaasti kolmiossa. Hän oli töissä makuuhuoneessa oven takana ja tärkeitten palaverien ajaksi hankkiuduttiin ulos kämpästä ettei häiritty (ei onneksi ollut korona-aika joten ravattiin kaiken maailman perhekerhoissa melkein joka päivä. Toki hän usein ihan oma-aloitteisesti tuli auttamaan siinä lähtötohinassa, että päästiin nopeammin lähtemään pois metelöimästä, ja välillä jeesaili muutenkin. Joskus saatoin käydä asioilla niin, että lapset jäi nukkumaan päikkäreitä kotiin, mutta en tietenkään jättänyt heitä hereillä häiritsemään kotiin.

Huh, miten voi olla, että joku ei tajua toisen työntekoa? Onneksi otin akateemisen puolison, kun en edes tiennyt, että tämäkin voi olla perheissä ongelma. Meillä mies on etänä alakerrassa ja minä yläkerrassa. Kahvitauolla voidaan laittaa kodinkoneita päälle ja pois, lounaalla jutellaan, jos se on samaan aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Huh, miten voi olla, että joku ei tajua toisen työntekoa? Onneksi otin akateemisen puolison, kun en edes tiennyt, että tämäkin voi olla perheissä ongelma. Meillä mies on etänä alakerrassa ja minä yläkerrassa. Kahvitauolla voidaan laittaa kodinkoneita päälle ja pois, lounaalla jutellaan, jos se on samaan aikaan.

Joo melko hämmentävää. Tosielämässä en ole törmännyt kenenkään joka kuvittelisi että etätöitten aikana voisi tehdä mitä huvittaa, vaikka tunnen aika monenlaista porukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulle valkeni koronan aiheuttaman etätyöputken aikana että vaimoni on tottunut makaamaan sohvalla kännykkä kädessä lasten koulupäivät tekemättä juuri mitään. Päivärutiiniin kuuluu myös tunnin päiväunet. Hän on ollut kotiäitinä 3 lapsellemme yli 20 vuotta. Aiemmin pidin häntä kovin ahkerana kun aina tullessani töistä kotiin hänellä oli ruoanteko menossa, pyykit pyörimässä koneessa ja muutenkin hirveä tohina ja kiire päällä. Minä olen työpäivän jälkeen hoitanut lasten harrastukset ja kaupassakäynnit koska vaimoni on ollut niin kiireinen kotihommien parissa. Nyt silmäni ovat avautuneet ja tajusin mitä kotiäiteys todella on meidän perheessä.

Mun mielikuva kotiäidistä, jolla kouluikäiset lapset, on juurikin tämä. Olen itsekin ollut kotiäitinä - siihen saakka kunnes lapset olivat 5v ja 3v. Sitten aloitin osa-aikatyöt 21h/vko. Nyttemmin muksut jo yläkoulussa. Pitkästyisin kyllä, jos nyt makoilisin kotona kaikki päivät!?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on lähes samanlaista täällä. Kyllä mä sen ymmärrän, että lapsen kanssa on välillä raskasta. Varsinkin, kun lapsi on todella vilkasta sorttia. Ja jos on kiukuttelua tai vaikeuksia päiväunien kanssa, niin kyllähän se väsyttää. Mutta kun meillä tämä on mennyt välillä jopa niin, että minä hoidan aamulla ennen töitäni koiran ulkoilutuksen ja lapsen aamutoimet. Sitten työpäivän aikana vaihtelen vaippoja ja ruokin lasta tai hoidan muita asioita. Työpäivän jälkeen taas katson lasta nukkumaanmenoon asti ja hoidan iltatoimet imetystä lukuunottamatta. Viikonloppuisin taas päävastuu on minulla. Silti saan jatkuvaa kiukuttelua miten hänellä on raskasta ja hän ei ikinä pääse mihinkään. Sitten jos ehdotan jotain, niin aina tulee syitä miksi ei kuitenkaan onnistu ja lisää kiukuttelua.

Asiaa ei paranna yhtään se, että ei jostain syystä uskalla enää ajaa autolla itse ja julkiset ovat täysin poissuljettu vaihtoehto. Kaikki liikkuminen on täysin minun takanani, mutta en minä nyt oikeasti veny ihan kaikkeen. Alkaa rasittaa kun sekin on jotenkin minun syyni, jos ei olla käyty vaimon vanhemmilla, vaikka auto on tuossa pihassa käyttämättömänä ja vanhempansa eläkkeellä.

Kuitenkin on aiemmin asunut yksin ja hoitanut kaikki asiansa itse, niin en tajua miten ollaan päädytty siihen, että edes kauppaan ei voi mennä ilman minua.

Onko mahdollista, että hän käyttää alkoholia (salaa tissutellen) eikä siksi uskalla ajaa?

Ei ole. Ei ole mitään mystisiä tyhjiä pulloja tai tölkkejä missään, eikä haise ikinä alkoholille. Saa yleensä migreenin kun juo jotain edes ruuan kanssa.

Mielenkiinnosta, miksi julkiset on poissuljettu vaihtoehto? Asutteko alueella, jossa niitä ei kulje?

Julkisia menee melkein kotiovelta vähän väliä. Ei voi mennä niilläkään ilman minua, koska ei mukamas osaa. Tuntuu että ei enää mikään onnistu ilman minua.

Kuulostaa kyllä nyt sille ettei vaimo ole oikeasti ihan kunnossa. Saako hän nukuttua? Paha unenpuute selittäisi tuon käytöksen, silloin on tosiaan parempi olla esim ajamatta. Jos ei ole siitä kyse niin kannattaisi kyllä hakeutua vaikka neuvolapsykologin vastaanotolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sun vaimolle on mahdoton tehtävä hoitaa YHTÄ LASTA yksin 7,5h päivässä?! Siis mitä ihmettä?

Itse teen kolmivuorotyötä, ja työpäivät on 12-13h pitkiä. Sit välillä saan taas pidempiä vapaita, jolloin olen 4-7vrk kotona. Meillä kaksi lasta kotihoidossa, esikoinen 3v ja kuopus 6kk. Vaimo ei ole ikinä kitissyt, etteikö selviäisi lasten hoidosta yksin. Kun vauva syntyi, oli toki kausia kun oli niin kiinni imetyksestä, että taaperon hoito oli haastavaa. Ja ennen vanhaanhan tuo oli yleistä, että äidit on yksin kotona pienten lasten kanssa, ja todistettavasti nämä äidit ja lapset selvisivät hengissä :D

Eli sun vaimollasi on nyt joku ongelma. Mihin hän oikein käyttää sen ajan, mitä sinä annat hänelle kun nipistät omasta työpajastasi noin paljon? Vai onko vaimo vain liian tottunut apuusi?

Kuulostat huolehtivaksensa ja läsnäolevalta isältä, mikä on loistavaa, mutta kyllä sun oma työrauha on saatava!

Miksi tää on saanut alapeukkuja??

Kyllä tuon kirjoittajan vaimon arki on usealle muullekin ihan peruskauraa. Ei kaikilla ole asiantuntijatyötä tekevää puolisoa, joka voi olla etänä kotona ja suurella aina, kun itse haluan vaikka käydä yksin vessassa!

Oma mies teki kans vuorotyötä, ja mä kotona kolmen lapsen kanssa.

Olisiko sen vuoksi että tyyli on melko hyökkäävä? 

Niinpä. Koska kolmivuorotyöläisen vaimo selviää yksin vauvan ja taaperon kanssa 13h päiviä, tarkoittaa se, että kaikkien muidenkin on selvittävä? Jos tarvii apua, on automaattisesti joku mt-ongelma, sitähän tuo hyökkäävä kirjoitus yrittää sanoa.

Oikeasti asiat ei ole noin mustavalkoisia.

Vierailija kirjoitti:

Huh, miten voi olla, että joku ei tajua toisen työntekoa? Onneksi otin akateemisen puolison, kun en edes tiennyt, että tämäkin voi olla perheissä ongelma. Meillä mies on etänä alakerrassa ja minä yläkerrassa. Kahvitauolla voidaan laittaa kodinkoneita päälle ja pois, lounaalla jutellaan, jos se on samaan aikaan.

Ei se akateemisuus aina auta. Sitä ei aina tiedäkään, et tekeekö toinen tekee töitä vielä klo 20 läppärillään, ehkä tekee tai ehkä ei. Teillä vielä on nuo eri kerrokset, aika selkeää. 

Miten voi olla, ettei joku tajua toisten erilaisia tilanteita? Jos asutaan vaikka ahtaassa kolmiossa samassa kerroksessa, ja se toinen on siinä parin metrin päässä? Ja kyllä, ei kaikki akateemiset ole rikkaita.

akateeminen pariskunta, jolla rajaaminen teettää työtä

ps. ajatteleeko joku oikeasti, että akateemisuus poistaa tällaiset potentiaaliset ongelmat? 

Vierailija kirjoitti:

Monilla on se harha, että lapsen kanssa kotona oleminen on jotenkin raskaampaa kuin töissäkäynti. Minun hoitovapaalla oleva tuttuni huokaili aina, kun puhuin töistäni, että sitten kun hän pääsee töihin, niin se tuntuu varmaan ihan lomalta. No, sitten kun hoitovapaa loppui ja työt alkoi, niin eihän jaksanutkaan. Piti tehdä järjestelyjä työnantajan kanssa lyhennetystä viikosta ja sen jälkeen, kun sekään ei riittänyt, niin jäi töistä pois kokonaan ja nyt tekee osa-aikaista työtä, muutaman tunnin viikossa. Pitkät hoitovapaat kroonistavat kotiin ja omatahtisuuteen ja ehtoihin. Työelämä on vaativaa. Kotona olevilta unohtuu se pakkotahtisuus ja nopeatempoisuus, sosiaalisuus ja jatkuvaa kognitiota vaativat haasteet (kieli ja päättely, ongelmanratkaisut, päätöksenteko) ja se, miten kuluttavia ne ovat, kun jatkuvat kiireellisinä ja kasautuivat päivästä toiseen. Kotona vauvan kanssa oleminen on ihan erilaista. Ei helppoa sekään, mutta ei läheskään yhtä vaativaa. Hienosti ajattelet vaimoasi, mutta olisiko nyt rajaamisen paikka, kun ei toisesta suunnasta ymmärrystä sinun tilanteelle tule?

Tjaah. Töissä ennen lapsiarkea olikin leppoisinta. Kaikkein raskainta on olluy lapsiarki yhdistettynä työelämään.

Vierailija kirjoitti:

Miten sen yhden lapsen kanssa voi olla niin raskasta? Minä lähdin siitä, että mies on aina pitkän päivän töissä tai työmatkoilla, ja hoidin monta lasta käytännössä yksin ja tein välillä töitä. Mammalla ei nyt ole oikein homma hanskassa.

Hieno juttu! Känny käteen ja sohvalle, pyykit ja tiskit nopee laittaa, ulkoilla ehtii.