Vaimo ei ymmärrä, että minulla on työaika

Oleellinen kysymys kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi päivähoitoon ja vaimo myös töihin. Silloin kumpikin tajuaa mitä se on yhdistää työ ja perhe-elämä.

Ap ei kerro lapsen ikää, mutta koska puhuu vauvasta ja vaimon vanhempainvapaasta, oletan kyseessä olevan alle 10kk ikäinen lapsi , vauva. (Eikös vanhempainvapaa kestä max 10kk?) Ei tuon ikäistä mihinkään päivähoitoon laiteta!!

Mikäli vaimo ei jatkossakaan kykene hoitamaan lasta yksin edes 7,5h ajan per päivä (miehen työpäivän ajan), kannatan kyllä tätä ehdotusta että vanhempainvapaan loputtua lapsi laitetaan vaikka osapäivähoitoon. Jos on noin avuton kuin tuo vaimo, kielii se jostain suuremmasta ongelmasta elämän hallinnassa. Eli ehkä ois lapsen paras, että etsitte hänelle esim perhepäivähoitajan.

Ja minkäs takia vaihtoehtona ei ole, että isä hoitaisi lapsen jos äiti ei pysty? Miksi pitäisi laittaa ulkopuolelle hoitoon?

Jos äiti ei pysty yhtä lasta hoitamaan, niin pystyykö hän mihinkään sellaiseen työhön, josta saatavalla palkalla perhe pärjäisi taloudellisesti? 

On kyllä paljon hyväpalkkaisia ammatteja, joissa ei vaadita lastenhoitotaitoja. Oikeastaan kaikki hyväpalkkaiset taitaa olla sellaisia.

Meneeköhän nyt vähän työaikaa kuitenkin pelaamiseen?

Vierailija kirjoitti:

Tuttua juttua. Lisäksi oli tärkeitä asioita, jotka piti heti jutella. Jos tein samalla töitä tuli riita kun en kuunnellut.. Siirryin lopulta toimistolle 4 päivää viikossa ja ongelmat loppui siihen. Kiva olisi ollut etäillä, mutta se oli mahdotonta.

Samanlaisia kokemuksia täälläkin. Siirryin myös toimistolle, niin ongelmat loppui. Mulla on työmatka tosin vain 5 km, joten ei ole työmatkustus rahakysymys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me tehdään molemmat etänä kotona. Kumpikin elää ihan omaa työpäiväänsä, syö omia aikojaan jne. Ongelmat tulevat työpäivän jälkeen. Lapsi pitäisi hoitaa, koti pitäisi hoitaa, parisuhde pitäisi hoitaa. Mutta mies ei halua lopettaa työpäiväänsä johonkin kahdeksaan tuntiin. Tai kymmeneen. Käy välillä lenkillä ja sitten taas koodaamaan. Hiton ärsyttävää. Jos kerran halusi perheen, niin kannattaisi myös viettää aikaa sen kanssa (eikä elää kuin hotellissa palveltavana!), kun se perhe vielä on olemassa. Ei nimittäin välttämättä ole enää kauaa.

Olisit tyytyväinen, että on kunnollinen mies, joka elättää perheensä. Tiedän kyllä, että pikkarit kostuvat enemmän hakkaajajänniksistä, mutta mieti, onko oikeasti parempi päätyä mattonyyttiin?

Luetunymmärtäminen hoi! Kirjoittajahan selvästi kertoi olevansa töissä.

Todennäköisesti se rouva ei ymmärrä sitä työaikaa vaikka menisit toimistolle.

Vierailija kirjoitti:

Ovi kiinni ja säppiin työpäivän ajaksi.

Lähipiirini ihminen (nainen) tekee niin.

Toki hän moikkaa muita kotona olevia, kun pitää lounastauon tai hakee kahvia. - Muttei passaa eikä palvele. Kaikki sujuu, koululaiset löytävät välipalansa ja osaavat olla kavereineen tai ilman. Tarhaikäinen on tarhassa.

Ap asentakoon työhuoneensa oveen lukon tai sitten toimistolle.

Melkoisen tylyä, jos lukko pitää asentaa. 

MInä oon ihmetelly, eikö työnpaikan asiat kuulu sinne, eikä kaikkien kuuluvill, jos puhutaa vaikka olojuonees. En kyll ite alkas puhuu työpuheluu nii, ett sen vaikka kakarat kuulis. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli koronapandemian alkuaikoina sama tilanne kun jäin etätöihin. Mun mies oli siis se osapuoli joka ei tajunnut että teen oikeasti töitä päivällä. Hän itse on täysin toisenlaisessa asemassa hyvätuloisena yrittäjänä, eikä hänelle oikeasti koskaan oikein mennyt jakeluun se että tein töitä. Tuntui jotenkin jopa vähättelevältä se asenne. Parempi olla toimistolla työpaikalla siis jos toinen ei vaan hiffaa. 

Myönnän jo kommenttiani aloittaessa, että käyn tällä palstalla työpäiväni aikana. Silti teen työssäni koko ajan tulosta ja en pelkästään saavuta vaan ylitän tavoitteeni. Nämä ovat kuitenkin vain muutaman minuutin pyrähdyksiä kahvi- ja lounastauoilla tai tehtävästä toiseen vaihtaessa.

Mutta en osaisi kuvitellakaan puolisoni odottavan minulta edes kotitöitä, saati lapsenhoitoa, työaikana! Sulkeudun aamulla kahdeksan jälkeen aamiaiseni kanssa tänne omaan työhuoneeseeni. Iltapäivällä käyn lämmittämässä ja syömässä lounasta keittiössä (tai syön sen koneen äärellä ja samalla surffaan somessa ja täällä), muutoin käyn päivän mittaan vain vessassa, hakemassa lisää teetä tai iltapäivällä välipalaa. Samalla saatan vaihtaa pari sanaa puolisoni kanssa, jos hän sattuu olemaan keittiössä.

Eikä hän onneksi edes odota, että työpäiväni aikana laittaisin pyykkiä koneeseen tai ripustaisin kuivumaan tai tyhjentelisin astianpesukonetta tms. Enhän minä niitä toimistollakaan tekisi! Ja on kummankin etu, että minulle jää vuorokaudessa reilu tunti lisää vapaa-aikaa, kun vältyn matkustamasta toimistolle. Pääsen valoisana aikana koiran kanssa lenkille (paitsi tähän aikaan, kun pimeä tulee jo ennen neljää) ja jaksan illalla tehdä oman osuuteni kotitöistä.

Mun on vaikea ymmärtää tätä, et ei voi laittaa pyykkiä pyörimään tms. Eihän siihen mene kuin minuutti tai pari, homman hoitaa samalla kun käy vessassa.

Ihmiset ovat erilaisia. Olen töissä hoivakodissa. Meillä hoitajalla on vastuullaan aina yksi talon siipi. Yksi hoitaja on kiltti, mukava ja tekee koko ajan töitä, mutta tarvitsee päivittäin apua siivessään. Jos hän laittaa ruokaa, hän voi ehkä kattaa pöydän, mutta ei huolehtia pyykeistä. Tai jos hän huolehtii yhden aamu/iltatoimista, toinen ei voi istua sillä aikana pytyllä. On ihmisiä, jotka eivät kykene tekemään montaa asiaa yhtä aikaa, heille esim. toisesta huoneesta kuuluvat äänet ovat liikaa.

Jos ei ole hoitanut lapsia eikä osaa suunnitella päivää yhdenkin lapsen hoitaminen on hankalaa. Meillä esikoinen oli erityisen haastava, hyvin allerginen ja kärsi koliikista lähes puoli vuotiaaksi, häntä kanniskeltiin 19-3 välinen aika. 

Tässä siis henkilö tekee etätöitä. Hän varmasti käy vaikkapa vessassa välissä, tai jos ei käy, niin kannattaisi. Sitä istumista kannattaa katkaista ihan senkin takia, että selkä kestäisi. Pieni kävely asunnossa (tai vaikka ulkona!) tekee hyvää ja aivotkin tarvitsee keskittymisestä lepoa. Mikäs sen parempaa kuin jokin aivoton homma, kuten pyykin laitto pyörimään tai astioiden purku pesukoneesta. Omassa kodissa siis, missä hommat on erittäin tuttuja.

Ap kotiin ja vaimo töihin, laajentuu molemmilla ymmärrys.

Hoidat työn ja vaimo lapsen. Lapsi ja työ ensin, sitten muu.

Itse hoidin äitinä yksin lapsen, omakotitalon maalla ja ruuat/kauppareissut. Puoliso toisella paikkakunnalla töissä. Lähti aamu 5 tuli kotiin ilta klo 18. Nyt toinen muksukin ja pärjätään kyllä. Viikonloppuisin puoliso sitten päivät esikoisen kanssa ja illat tekee lisäopiskeluja. Ei ole aina helppoa, mutta nämä onkin ruuhkavuodet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli koronapandemian alkuaikoina sama tilanne kun jäin etätöihin. Mun mies oli siis se osapuoli joka ei tajunnut että teen oikeasti töitä päivällä. Hän itse on täysin toisenlaisessa asemassa hyvätuloisena yrittäjänä, eikä hänelle oikeasti koskaan oikein mennyt jakeluun se että tein töitä. Tuntui jotenkin jopa vähättelevältä se asenne. Parempi olla toimistolla työpaikalla siis jos toinen ei vaan hiffaa. 

Myönnän jo kommenttiani aloittaessa, että käyn tällä palstalla työpäiväni aikana. Silti teen työssäni koko ajan tulosta ja en pelkästään saavuta vaan ylitän tavoitteeni. Nämä ovat kuitenkin vain muutaman minuutin pyrähdyksiä kahvi- ja lounastauoilla tai tehtävästä toiseen vaihtaessa.

Mutta en osaisi kuvitellakaan puolisoni odottavan minulta edes kotitöitä, saati lapsenhoitoa, työaikana! Sulkeudun aamulla kahdeksan jälkeen aamiaiseni kanssa tänne omaan työhuoneeseeni. Iltapäivällä käyn lämmittämässä ja syömässä lounasta keittiössä (tai syön sen koneen äärellä ja samalla surffaan somessa ja täällä), muutoin käyn päivän mittaan vain vessassa, hakemassa lisää teetä tai iltapäivällä välipalaa. Samalla saatan vaihtaa pari sanaa puolisoni kanssa, jos hän sattuu olemaan keittiössä.

Eikä hän onneksi edes odota, että työpäiväni aikana laittaisin pyykkiä koneeseen tai ripustaisin kuivumaan tai tyhjentelisin astianpesukonetta tms. Enhän minä niitä toimistollakaan tekisi! Ja on kummankin etu, että minulle jää vuorokaudessa reilu tunti lisää vapaa-aikaa, kun vältyn matkustamasta toimistolle. Pääsen valoisana aikana koiran kanssa lenkille (paitsi tähän aikaan, kun pimeä tulee jo ennen neljää) ja jaksan illalla tehdä oman osuuteni kotitöistä.

Mun on vaikea ymmärtää tätä, et ei voi laittaa pyykkiä pyörimään tms. Eihän siihen mene kuin minuutti tai pari, homman hoitaa samalla kun käy vessassa.

Ihmiset ovat erilaisia. Olen töissä hoivakodissa. Meillä hoitajalla on vastuullaan aina yksi talon siipi. Yksi hoitaja on kiltti, mukava ja tekee koko ajan töitä, mutta tarvitsee päivittäin apua siivessään. Jos hän laittaa ruokaa, hän voi ehkä kattaa pöydän, mutta ei huolehtia pyykeistä. Tai jos hän huolehtii yhden aamu/iltatoimista, toinen ei voi istua sillä aikana pytyllä. On ihmisiä, jotka eivät kykene tekemään montaa asiaa yhtä aikaa, heille esim. toisesta huoneesta kuuluvat äänet ovat liikaa.

Jos ei ole hoitanut lapsia eikä osaa suunnitella päivää yhdenkin lapsen hoitaminen on hankalaa. Meillä esikoinen oli erityisen haastava, hyvin allerginen ja kärsi koliikista lähes puoli vuotiaaksi, häntä kanniskeltiin 19-3 välinen aika. 

Tässä siis henkilö tekee etätöitä. Hän varmasti käy vaikkapa vessassa välissä, tai jos ei käy, niin kannattaisi. Sitä istumista kannattaa katkaista ihan senkin takia, että selkä kestäisi. Pieni kävely asunnossa (tai vaikka ulkona!) tekee hyvää ja aivotkin tarvitsee keskittymisestä lepoa. Mikäs sen parempaa kuin jokin aivoton homma, kuten pyykin laitto pyörimään tai astioiden purku pesukoneesta. Omassa kodissa siis, missä hommat on erittäin tuttuja.

Tarkoitin sitä, että on ihmisiä, jotka eivät opi/pysty tekemään kahta asiaa. Minulle se on luontaista, mutta ymmärrän, että hänen ajatuksensa katkeaa, jos pitää käydä kesken kaiken huolehtimassa toisesta työstä.

Vierailija kirjoitti:

Miten sen yhden lapsen kanssa voi olla niin raskasta? Minä lähdin siitä, että mies on aina pitkän päivän töissä tai työmatkoilla, ja hoidin monta lasta käytännössä yksin ja tein välillä töitä. Mammalla ei nyt ole oikein homma hanskassa.

Koska mies on kuitenkin lähellä, saatavilla, on helppo olla avuton ja apua tarvitseva.

Työhuone muualle tai vakava puhuttelu puolisolle, muuten ei toimi homma.

Pian siellä on lapsi vaatimassa leikkimään isää, kun näkee että mies tulee sieltä.

En jaksa lukea koko ketjua läpi, mutta aloittajalle kommentoisin vain, että tuo on kyllä todella yleinen ongelma meille etätyöläisille. Omassa perheessä minä olen etänä, puoliso normisti toimistolla ja kaksi pientä koululaista. Aamulla pääsen aloittamaan työt myöhässä, koska huolehdin lapset kouluun. Sieltä he jo alkuiltapäivästä palaavat ja taas laitetaan välipalaa, kuunnellaan huolet ja murheet, selvitetään kinastelut. Näiden lisäksi kaikki lasten hammaslääkärikäynnit, lääkärikäynnit, vahempainpalaverit koululla, kavereille kuskailut jne kuuluvat minulle ikään kuin automaatiolla, koska "sähän olet etänä". Työpäiväni ovat usein todella rikkonaisia näiden keskeytysten takia, lähinnä saan aamupäivät tehtyä kunnolla keskittyneesti töitä. Olen harkinnut toimistotilan vuokraamista jostakin, mutta ei toisaalta huvittaisi siitäkään maksaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla on se harha, että lapsen kanssa kotona oleminen on jotenkin raskaampaa kuin töissäkäynti. Minun hoitovapaalla oleva tuttuni huokaili aina, kun puhuin töistäni, että sitten kun hän pääsee töihin, niin se tuntuu varmaan ihan lomalta. No, sitten kun hoitovapaa loppui ja työt alkoi, niin eihän jaksanutkaan. Piti tehdä järjestelyjä työnantajan kanssa lyhennetystä viikosta ja sen jälkeen, kun sekään ei riittänyt, niin jäi töistä pois kokonaan ja nyt tekee osa-aikaista työtä, muutaman tunnin viikossa. Pitkät hoitovapaat kroonistavat kotiin ja omatahtisuuteen ja ehtoihin. Työelämä on vaativaa. Kotona olevilta unohtuu se pakkotahtisuus ja nopeatempoisuus, sosiaalisuus ja jatkuvaa kognitiota vaativat haasteet (kieli ja päättely, ongelmanratkaisut, päätöksenteko) ja se, miten kuluttavia ne ovat, kun jatkuvat kiireellisinä ja kasautuivat päivästä toiseen. Kotona vauvan kanssa oleminen on ihan erilaista. Ei helppoa sekään, mutta ei läheskään yhtä vaativaa. Hienosti ajattelet vaimoasi, mutta olisiko nyt rajaamisen paikka, kun ei toisesta suunnasta ymmärrystä sinun tilanteelle tule?

Minä taas koen, että vuodet lasten kanssa kotona tekivät minusta tehokkaamman töissä. Teen nopeammin päätöksiä ja käytän aikani tehokkaammin. Ja töissä on helpompaa se, että ei koko ajan keskeytetä.

Huili kotona teki siis hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli koronapandemian alkuaikoina sama tilanne kun jäin etätöihin. Mun mies oli siis se osapuoli joka ei tajunnut että teen oikeasti töitä päivällä. Hän itse on täysin toisenlaisessa asemassa hyvätuloisena yrittäjänä, eikä hänelle oikeasti koskaan oikein mennyt jakeluun se että tein töitä. Tuntui jotenkin jopa vähättelevältä se asenne. Parempi olla toimistolla työpaikalla siis jos toinen ei vaan hiffaa. 

Myönnän jo kommenttiani aloittaessa, että käyn tällä palstalla työpäiväni aikana. Silti teen työssäni koko ajan tulosta ja en pelkästään saavuta vaan ylitän tavoitteeni. Nämä ovat kuitenkin vain muutaman minuutin pyrähdyksiä kahvi- ja lounastauoilla tai tehtävästä toiseen vaihtaessa.

Mutta en osaisi kuvitellakaan puolisoni odottavan minulta edes kotitöitä, saati lapsenhoitoa, työaikana! Sulkeudun aamulla kahdeksan jälkeen aamiaiseni kanssa tänne omaan työhuoneeseeni. Iltapäivällä käyn lämmittämässä ja syömässä lounasta keittiössä (tai syön sen koneen äärellä ja samalla surffaan somessa ja täällä), muutoin käyn päivän mittaan vain vessassa, hakemassa lisää teetä tai iltapäivällä välipalaa. Samalla saatan vaihtaa pari sanaa puolisoni kanssa, jos hän sattuu olemaan keittiössä.

Eikä hän onneksi edes odota, että työpäiväni aikana laittaisin pyykkiä koneeseen tai ripustaisin kuivumaan tai tyhjentelisin astianpesukonetta tms. Enhän minä niitä toimistollakaan tekisi! Ja on kummankin etu, että minulle jää vuorokaudessa reilu tunti lisää vapaa-aikaa, kun vältyn matkustamasta toimistolle. Pääsen valoisana aikana koiran kanssa lenkille (paitsi tähän aikaan, kun pimeä tulee jo ennen neljää) ja jaksan illalla tehdä oman osuuteni kotitöistä.

Mun on vaikea ymmärtää tätä, et ei voi laittaa pyykkiä pyörimään tms. Eihän siihen mene kuin minuutti tai pari, homman hoitaa samalla kun käy vessassa.

Ihmiset ovat erilaisia. Olen töissä hoivakodissa. Meillä hoitajalla on vastuullaan aina yksi talon siipi. Yksi hoitaja on kiltti, mukava ja tekee koko ajan töitä, mutta tarvitsee päivittäin apua siivessään. Jos hän laittaa ruokaa, hän voi ehkä kattaa pöydän, mutta ei huolehtia pyykeistä. Tai jos hän huolehtii yhden aamu/iltatoimista, toinen ei voi istua sillä aikana pytyllä. On ihmisiä, jotka eivät kykene tekemään montaa asiaa yhtä aikaa, heille esim. toisesta huoneesta kuuluvat äänet ovat liikaa.

Jos ei ole hoitanut lapsia eikä osaa suunnitella päivää yhdenkin lapsen hoitaminen on hankalaa. Meillä esikoinen oli erityisen haastava, hyvin allerginen ja kärsi koliikista lähes puoli vuotiaaksi, häntä kanniskeltiin 19-3 välinen aika. 

Tässä siis henkilö tekee etätöitä. Hän varmasti käy vaikkapa vessassa välissä, tai jos ei käy, niin kannattaisi. Sitä istumista kannattaa katkaista ihan senkin takia, että selkä kestäisi. Pieni kävely asunnossa (tai vaikka ulkona!) tekee hyvää ja aivotkin tarvitsee keskittymisestä lepoa. Mikäs sen parempaa kuin jokin aivoton homma, kuten pyykin laitto pyörimään tai astioiden purku pesukoneesta. Omassa kodissa siis, missä hommat on erittäin tuttuja.

Tuollaiset tauot ovat tosiaan hyväksi ja pidän niitä mielellänikin, saa selkä ja silmät/aivot lepoa. Haasteena etätöissä ja vauvan ollessa kotona on ollut se, että vaimoni keskeyttää minut lähes milloin tahansa useimmiten tuodakseen vauvan minulle, että saa tehtyä jotakin, tai kysyäkseen jotakin / puhuakseen jostakin, joka voi olla kyllä tärkeääkin, mutta ei mitenkään edistä työntekoani, päinvastoin. Eli tauot työstäni eivät riipu itsestäni juuri ollenkaan, enkä tiedä etukäteen, tuleeko seuraava häiriö puolen minuutin vai puolen tunnin päästä, ellen ole asiakaspalaverissa. Niiden aikana ei keskeytä. Ymmärrän, että lapsen kanssa yksin ei ole helppoa, joten kai toinen sitten yrittää katsoa, että OK, nyt en ole asiakaspalaverissa, joten voinen auttaa "vähän" tms. On kyllä ollut puhetta, että näin en pysty keskittymään juuri mihinkään, mutta tilanne tuskin helpottanee ennen lapsen päivähoidon aloittamista.

- Eri, Nimim. Ei juuri hetken rauhaa

Kannattaa erota, ei tosta näytä mitään tulevan pidemmällä aikavälillä, teillä on erilaiset arvot.

Vierailija kirjoitti:

Meneeköhän nyt vähän työaikaa kuitenkin pelaamiseen?

Jotain tämän suuntaista kommenttia odottelinkin. Aloittajan vaimo on juurikin sellainen tyyppi, joka hakee eri tilanteissa sitä, että laittaakohan ukko nyt varmasti kaikki etusijalle, tällä toiminnalaan koittaa saada vakuutta sille ja jos ei työpäivän aikana ole muksun kanssa niin haukutaan mies pystyyn. Sitten vielä ajatellaan, että tuolla se vaan pelailee, ei tee oikeasti töitä ja koittaa vaan vältellä kaikkea.

Mene hyvä mies vaikka kirjastoon työpäiväksi. Valehtelet vaimolle että pitää mennä työpaikalle. Teidän parisuhteen kannalta paras vaihtoehto.

Spekuloin, että voiko tuossa olla nyt sellainen mylly, että miehellä tosiaan jää tunteja rästiin ja haluaisi tehdä niitä sitten pois ja koska niitä jää koko ajan, yrittää tehdä niitä koko ajan, mikä taas vaimosta tuntuu siltä, että mies olisi koko ajan tekemässä niitä pois ja ettei ennakoitavuutta ole. 

Jos olisin itse tuossa tilanteessa, ottaisin varmaan keskustelun ja kertoisin, että vaihtoehdot on nyt ne, että joko menen toimistolle tekemään täyden työajan (työmatka-ajat!) tai sitten teen kotona täyden työajan. Ehdottaisin, että vaikka joka viikoksi sovittaisiin etukäteen kalenterin kanssa, mikä olisi sellainen ilta, jolloin tekisin pois edellisen viikon rästitunnit. Tällöin yksi ilta olisi selkeästi töille rauhoitettu ja muina päivinä työpäivä päättyisi ennakoidusti. Rouva tietäisi aikataulut etukäteen, jolloin olisi rauhallisempi ja voisi luottaa siihen, että mies ei joka ilta "yritä karata töihin". Miehen stressitaso taas laskisi siitä, että tietäisi saavansa tunnit täyteen ja voisi niinä muina iltoina olla sitten ilman stressiä perheen kanssa. Näen siis tavallaan tuon kaiken kireyden taustaongelmana sen, että molemmat aikuiset haluaisivat viettää perheen kanssa aikaa, mutta molemmat on huolissaan siitä, ettei se onnistu työvelvoitteiden takia. 

Valitettavasti tässä on klassinen esimerkki nykypäivän naisesta. Siinä missä isoäitimme ja äitimme pystyivät mukisematta hoitamaan monta lasta yhtä aikaa töiden lomassa niin näillä nykynaisilla leviää kasetti jo yhdestä lapsesta ja niin pienistä asioista.

Ratkaisu tässä on mennä konttorille tekemään duunia ja toivoa että nainen kasvaa kotona joskus aikuiseksi. Tsemppiä talveen!

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti tässä on klassinen esimerkki nykypäivän naisesta. Siinä missä isoäitimme ja äitimme pystyivät mukisematta hoitamaan monta lasta yhtä aikaa töiden lomassa niin näillä nykynaisilla leviää kasetti jo yhdestä lapsesta ja niin pienistä asioista.

Ratkaisu tässä on mennä konttorille tekemään duunia ja toivoa että nainen kasvaa kotona joskus aikuiseksi. Tsemppiä talveen!

Ns. ennen vanhaan moni asia oli yksinkertaisempi ja äiti kai yleensä vastasi vain siitä kodista ja lapsista eli todella tärkeistä asioista, mutta hänellä ei ollut tuhatta rautaa tulessa kodin ulkopuolella eikä pitänyt olla koko aikaa tsekkaamassa tai hoitamassa jotakin asiaa jollakin laitteella tms. muuten naama kiinni ruudussa, jolloin jonkun muun (kuten etätöitä kotona tekevän tai ainakin työntekoa yrittävän puolison) olisi hoidettava lasta vähän väliä, jotteivät puolisoiden välit kärjisty etätöissä "vain tietokoneella istuvan" toisen vanhemman "itsekkyyden" takia.